Menee niin vitun putkeen, että on pakko avautua.
Tässä viimeisen vuoden sisällä (joskus vuosi sitten taisin itseasiassa tähän ketjuun kirjoittaakin) on tapahtunut vähän kaikenlaista ja kaikenlaisten tyyppien kanssa on tullut säädettyäkin, mutta nyt musta on tullut ihan nössö.
Tutustuin yhteen naiseen, kun oltiin tekemässä samaa musiikkiprojektia loppuvuodesta. Homma eteni lähinnä tutustumistasolla prokkiksen aikana, sillä mitään sen syvällisempää keskustelua ei ehditty hektisen aikataulun takia virittelemään. Jokin siinä tytössä silti viehätti, ja jatkoin jutun vääntämistä vielä kyseisen projektin päätyttyä. Joululomalla olikin aikaa jutella kunnolla, ja taisin vähän ihastua tähän tyttöön. Käytännössä istuskelin yöt ja päivät läppäri sylissä tai puhelin korvalla keskustelemassa kaikenlaisesta maan ja taivaan välillä.
Joskus määrittelin itselleni, että täydellinen nainen olisi "munaa" omaava mimmi, joka pitäisi meikäläisenkin tavallaan aisoissa. Nimenomaan jonkun, joka vähän pitää huolta, muttei silti holhoa tai hyysää. Ja myös niin, että koko suhde olisi terveellä toisen kunnioittamiseen, arvostamiseen ja välittämiseen perustuvalla pohjalla. Silloin pystyisi kirjaimellisesti olemaan toisen kanssa niin, etteivät pikkujutut koko aikaa häiritse.
No, aikaisemmat seurustelut ovat lähinnä olleet - nyt kun jälkiviisasti ajattelee - aikalailla päinvastaisia tuohon "määritelmään" verrattuna. Pelkkää pinnallista uudestaan ihastumista ja hengailua kunnes alkaa pikkuhiljaa käydä aika pitkäksi.
Tämänhetkisen naisen kanssa homma lähti hitaasti liikkeelle, eikä kummallakaan ollut kiire minnekään. Ajan mittaan kuitenkin tästä mimmistä alkoi kuoriutua nuo "kriteerit" prikulleen täyttävä. Eniten minua varmaankin ulkonäön lisäksi viehätti se, että tyttö osoittautui fiksuksi ja nopeaälyiseksi. Normaalin "aha" -reaktion sijasta tämä mimmi pisti nopeasti samalla mitalla takaisin, ja muutamaan otteeseen onnistui viemään meikäläistä niin totaalisen kuutamolle, että ei voinut kuin ihailla. Vaikka hetken kerkesin jo epäillä, kuitenkaan molemminpuolinen toisen "testaaminen" ei ollut millään muotoa pahaa tarkoittavaa. Myöhemmin sitten vielä varmisteltiin toistemme fiiliksiä, ja nehän natsasivat. Ei voi kuin sanoa, että kyllä muutaman kuukauden mittainen kissa-hiiri -leikki kannatta.
Tämän ihmisen kanssa on helpompaa olla kuin kenenkään muun. Fiilis on turvallinen (tuntuupahan nössöltä olla samaan aikaan mies ja sanoa tämä), eikä tarvitse esittää mitään. Voi olla ihan rauhassa oma itsensä. Olin viime sunnuntaina käymässä tällä mimmillä ja tunsin itseni jostain syystä onnellisemmaksi kuin hyvin pitkään aikaan. Kummallista, miten näinkin ylisosiaaliselta ihmiseltä onnistui olla lähemmäs neljä tuntia käytännössä liikkumatta ja sanomatta mitään. Tuntui vain niin hyvältä, kun toinen semitorkkuu sylissä, ja sanoo, että tässä on turvallista olla ja painautuu vielä vähän lähemmäksi.
Joku sanoisi, että nämä ovat rakastumisen oireita, ja veikkaan että se joku on ihan oikeassa. Jos tässä ei loppujen lopuksi käykään hyvin, niin sitten joutuu keräilemään hetken pidempään. Mutta mitä väliä - nautin siitä mitä mulla nyt on.
