Naisasiat

  • 7 524 482
  • 26 580

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itselleni tuollaisessa tilanteessa kyllä kelpaisi ihan sinkkuna olokin.
Nimenomaan, koska jos on kykyä löytää seuraa ja pienet irtokarkkien maistelut ei omaatuntoa paina, niin ainakin sitä läheisyyspuolta voi hankkia. Eikä ole syyllisyyttä, että pettäisi ketään.

Vaan ei se eroaminen tuollaisenkaan ajan jälkeen välttämättä helppoa ole, kun kiintymystä voi olla syntynyt monella tasolla. Ihmiset reagoi niin eri tavoin sen eroamisen myötä, joillain tuon aikaa oltua, ei ole mitään ongelmia irtautua. Osalla voi mennä pitkään päästä yli.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
On vain puhunut aina, että vituttaa kuulemma mun rahatilanne niin paljon ettei tee edes mieli. Kuulostaa edelleen todella huonolta tekosyyltä, jos multa kysytään.
Jestas, tota en ollukaan aiemmin kuullu. Dumppaa se mahd. pian ja kehota ottamaan yhteyttä esim. Hjallikseen. Tai scholliin.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Jestas, tota en ollukaan aiemmin kuullu. Dumppaa se mahd. pian ja kehota ottamaan yhteyttä esim. Hjallikseen. Tai scholliin.

Sama kävi mielessä kuin iiborin kertomusta luin. Mimmi on keksinyt mielestään oivan keinon kiristää yhtä sun toista iiborilta. Hetken kuluttua hän saa päähänsä, että pitää ostaa kämppä. Hänen rahoillaan. Ja auto, sellainen perhefarkku. Sitten kun iibor muuttaa siihen kämppään, joka tietysti on sisustettu mimmin rahoilla, onkin edessä pakollinen lapsen hankinta ja sitä rataa. Lopulta muija dumppaa 5-6 vuoden päästä iiborin ja hyvä mies ratkeaa ryyppäämään ja sillan alle. Siinä sitten lapsi myöhemmin tilittää, miksi isäni ei pitänyt yhteyttä.

Jos iibor, sinulla on (kuten ymmärsin) vakituinen työpaikka, ei kun kunnan velkaneuvojalle, raha-asiat hoitoon ja muija pihalle. Turha noiden perään on jäädä nuoren miehen itkemään.
 

Hanskaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-liiga.fi
Täällä ollaan nyt siirrytty nykyaikaan ja tutustutaan naiseen facebookin välityksellä. Ystävävän työkaveri jonka muutamia kertoja nähnyt hänen työpaikallaan. Tosin tuntuu vähän pelottavalta jo tässä vaiheessa kun ikäeroa on 6v
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Kaikkein vaikeintahan tässä on mulle se, etten tiedä miten aloitan tämän keskustelun? Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta olen oikeasti ihan hukassa, miten aloitetaan kertomaan toiselle, että jätät tämän?

Noh, älä nyt ainakaan ala siitä että Jatkiksen isot pojat neuvoivat.. :-)

Aikuisten oikeasti suorin tie on paras. Yksinkertaisesti sanot suoraan mitä ajattelet. Sanoja ei voi toisen suuhun laittaa, mutta kerrot rehellisesti mitä mieltä olet siitä, ettei teidän sänkyhommat suju ja että muitakin virityksiä on olemassa.

Siinähän sitten mimmi aukoo suutaan, joko äänen kanssa tai ilman, mutta sen jälkeen homma on ainakin selvä. My way, or two ways. Saattaahan siinä sulle, iibor, hetken ajaksi käydä hieman ankeammat ajat, siis taloudellisesti ja ehkä henkisestikin, mutta lopussa kiitos seisoo.
 

Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kaikkein vaikeintahan tässä on mulle se, etten tiedä miten aloitan tämän keskustelun? Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta olen oikeasti ihan hukassa, miten aloitetaan kertomaan toiselle, että jätät tämän?

Kyllä tossa nyt ehkä kannattaa aloittaa ihan noista ongelmien esille tuomisesta. Voi olla helpompaa myös itsellesi, että sen sijaan, että aloitat keskustelun fraasilla "Aattelin jättää sut.." niin aloitatkin "Mun mielestä meillä on isoja ongelmia ja mä haluan puhua niistä...". Sitten keskustelu (toivon mukaan) lähtee käyntiin ja kuka tietää, vaikka tuohon hommaan tulisi joku muutoskin ja voisitte jatkaa. Tietysti tuon kertomasi perusteella ko. nainen vaikuttaa aika erikoiselta tapaukselta, mutta kuitenkin.

Ja sitten jos esim. viikonkin jälkeen ahdistaa, keskustelu ei ole edennyt tai junnaa paikallaan jne. niin sitten nokitat tuolla erokortilla. Tuohon nykyiseen tilaan ei kyllä kannata jäädä, se on ihan selvä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta olen oikeasti ihan hukassa, miten aloitetaan kertomaan toiselle, että jätät tämän?

No ostat sille sydämen muotoisen suklaakonvehti boxin, syöt suklaat, pistät lapun sisään jossa lukee "se on poikki nyt"! Sitten annat sen muijalles ja sanot "tää on suoraan mun sydämestä".

No joo, ei ihan. Mitä minulla tulee mieleen tuosta, niin en tiedä oletko vielä kovin vakuuttunut omista tunteistasi. Nosta kissa pöydälle, puhu nämä asiat mitkä mieltäsi painaa, katso kuinka hän reagoi. Yritä saada hänet miettimään asioitasi sinun asemassasi ja myös toisin päin. Toisen ymmärtäminen on iso juttu, silloin tietää heti, että voiko jotain pelastaa, vaiko kuopata suhde samantien. Jos molempien silmät avautuu, että tästä ei tule mitään, niin voitte erota ystävinä ja rauhassa. Voi tosin käydä niinkin, että molemmat huomaatte, että on vielä annettavaa suhteelle ja haluatte korjata asiat. Jos taas reagointi ei ole mieleinen, että hän syyttää sinua asioista, älä alennu samaan, vaan ota etäisyyttä. Mene vaikka v-loppuna porukoille punkkaamaan tai kavereille, sano että tarvitset miettimisaikaa ja rauhaa. Täytyy herätellä nainen, että olet nyt tosissasi ja särkeä hänen kuvansa sinusta itsestäänselvyytenä. Sitten uudelleen yritätte puhua jos onnistuu. Jos ei homma toimi ja riitelette ja syyttelette toisianne, ettekä pääse samalla aaltopituudelle, niin jossain vaiheessa tulee vain raja vastaan ja sanot väkisinkin kiitos hei. Tämä on tosin se riitaisa vaihtoehto, mutta valitettavasti yleinen siinä vaiheessa, kun molemmat ajaa omia asioita ja asiat ovat todella solmussa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sanoja ei voi toisen suuhun laittaa, mutta kerrot rehellisesti mitä mieltä olet siitä, ettei teidän sänkyhommat suju ja että muitakin virityksiä on olemassa.
En kyllä itse puhuisi noista muista virityksistä, etenkään jos sellaisia ei todella ole. En nyt tiedä, mutta iiborin mukaan tuon laivatytön kanssa ei mitään varsinaisia virityksiä siis ole, toimi vaan silmien avaajana. No, kuitenkin.

Ei ehkä kannata lähteä puhumaan pelkästään siitä, että sänkyhommat ei pelitä, koska siinä antaa ainakin tuonlaisen naisen silmissä todella pinnallisen raadollinen kuva itsestään. Mistä voi taas seurata pahempaakin rähinää ja sättimistä, että pelkän panemisen tai pikemmin sen puutteen takia jättää vaikka on kaikkea yhteistä jo tuolta ajalta jne. Tietty jos asia ei itseään haittaa, että noin jyrkällä iskulla lähtee liikenteeseen, niin mikäpä siinä. Mielestäni olisi kyllä hyvä sanoa, että siinä klikkaa aika monella osa-alueella, tuntuu epämieluisalta nalkuttaminen ja marttyyriasenne raha-asioissa, yhteishenki on kadoksissa, toki myös se fyysisen läheisyyden ja hellyyden puute (nimenomaan korostaen tota, ei niinkään panemista) vaivaa. Kyllä niitä asioita piisaa. Pitää vaan iskeä sen verran monta korttia pöytään, ettei päästä vetoamaan, että jonkin tietyn "pinnallisen" asian takia on heittämässä suhdetta roskikseen.

Toisaalta mistäs minä mitään tiedän, en ole ollut jättävänä osapuolena koskaan, mutta yritän jotenkin järkeillä, miten asian voisi hoitaa perusteellisesti. Jostain yhdestä tietystä syystä jättäminen voi tuntua tylyltä ja itselläni ainakin omatunto soimaisi jos lähtisin siihen. Lisäksi kun en usko, että se on vain se yksi syy mistä kaikki johtuu. Se, että seksi ja läheisyys puuttuu, ei ole pelkästään oire fyysisellä puolella, vaan luottamuksessa ja yhteishengessä. Näin itse näen.

Joka tapauksessa iiborille tsemppiä!
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vakituinen työ löytyy, ja vielä Helsingin kaupungin palveluksesta. Velat alkaa pikkuhiljaa olemaan mennyttä, kun tuota varsinaista pankin velkaa on enää tuollaiset reilu 2000e jäljellä, sitten olisi vielä opintolainan takaisinmaksu, opintotukien takaisinmaksu ja jonkun verran vanhemmillekin oon velkaa, mutta sillä ei onneksi ole niin kiire.

Kaikkein vaikeintahan tässä on mulle se, etten tiedä miten aloitan tämän keskustelun? Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta olen oikeasti ihan hukassa, miten aloitetaan kertomaan toiselle, että jätät tämän?

Opintolaina on sellasta pilipalilainaa ettei siitä mitään stressiä kannata ottaa, makselet vaikka 50€ kuukaudessa 55vuotiaaksi asti. Joten ne asiat kyllä järjestyy.

Jokainen itse kehittää sanat, mutta kannattaa varmaankin ihan rehellisesti kertoa tilanne. Itse aloittaisin varmaankin, että "Tiedät varmaan miten meillä on viime aikoina mennyt ja mä en enää jaksa. Siitä johtuen mun mielestä on parempi, että jne...", jotenkin tuohon tyyliin. Itse kylläkin jättäisin ne muut viritykset kertomatta, toisin vanhempi herra 58 neuvoi, mutta kaiken muun oleellisen kertoisin. Tuo ihan siltä varuilta, että en tiedä minkälainen nainen on kyseessä, mutta useat naiset kilahtavat viimeistään siinä kohtaa kun kerrot niistä virityksistä ja viimeiset hetket (lue viikot) yhdessä ennen muuttoa onkin varsin... noh mielenkiintoisia.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
No joo, suorin tie se on kyllä kieltämättä varmaankin paras tapa.

Syyllistä itsesi eli marttyroi. Tämä tarkoittaa sitä, että katkaiset suhteen vaikka seuraavan kaltaisella säkeellä:

"En kykene katsomaan kun kärsit heikon rahatilanteeni vuoksi. On parempi, että tiemme eroavat. Empähän sitten ainakaan enää tuota minulle läheiselle ihmiselle murheita. Omakin rakkauteni sinuun on karissut koska tunnen itseni totaalisesti epäonnistuneeksi".

Tuota kun muuntelet itsellesi sopivaksi ja hiot asiaa päässäsi niin homma on siinä.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
No joo, suorin tie se on kyllä kieltämättä varmaankin paras tapa.

No perhana, haet beate uhsesta uudet katalookit täyttä tavaraa ja sanot mimmille, että ei kai häiritte jos katton hetken pornoa. Muista äänet ja ääntelyt. Parasta olisi vielä kehaista, että "vittu ku teki gutaa! Onks mitää ruokaa?"

Jos ei mimmii kiinnosta niin ala sä pihtaamaan. Ruikit pitkin kattoja vaan!

Sitte jos se kysyy, että "ootko muistanu tiskata tänään?" niin vastaat: "en ehtiny kun tuli justiinsa netistä pornoo!"

Tästä seuraa se, että joko se rupeaa pakkailemaan kamoja tai sitten se tajuaa olleensa todella töykeä parisuhteessa ja sakset aukeaa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No joo, suorin tie se on kyllä kieltämättä varmaankin paras tapa. Sitä en tiedä, kannattaako kertoa sitä että nukuin toisen naisen vieressä laivalla... Ja siitä olen varma, tämän naisen temperamentin tuntien, että huutoa tulee riittämään ja voin melkein kuvitella mitä sieltä tulee, jotain veloista todennäköisesti taas, sehän on hyväks havaittu tekosyy kaikkeen.

Älä nyt ainakaan sano siitä, että nukuit toisen vieressä! Varsinkaan, kun mitään ei tapahtunut. Tai mitään ja mitään, onhan tuokin jo "paha juttu" ja epäkunnioittavaa käytöstä toista kohtaan. Mutta ei tuosta kannata mainita mitään, koska sen julkituominen mutkistaa asioita ja voi olla, että minkäänlaisia mahdollisuuksia asioiden korjaamiseen ei ole, eikä tule. Ja tällöin koko suhteen ongelmat vääristyvät ja kilpistyvät siihen, että sä nukuit toisen kanssa. Ja sehän ei näytä olevan lähelläkään koko totuutta.

Mitä tulee siihen, että nainen ei velkojesi takia halua kanssasi seksiä, kuulostaa vahvalta tekosyyltä. Joskus ei vain yksinkertaisesti enää halua toista. Ei sen tarvitse johtua mistään erityisestä syystä. Aika ajaa suhteen ja seksuaalisen halun ohi ja that´s it. Silloin ei tarvitsisi keksiä tekosyitä, vaan kertoa niin kuin asiat ovat. Se vaatii kanttia, mutta sitähän ihmissuhteet vaativat.

Velkasi eivät omiin korviini kuulosta mitenkään ylitsepääsemättömiltä. Varsinkaan, jos olet työssä. Ehkäpä voisit omalta osaltasi yrittää pitää huolta siitä, että sinun velkasi ovat sinun velkojasi, eivätkä mitenkään kuulu naiselle. Jos sulla rahat eivät riitä velanmaksuun, tarvitset neuvontaa, et naisesi rahoja. En tiedä, miten velkasi käytännössä vaikuttavat naisesi elämään, mutta lienee selvää, ettet velkojesi vuoksi pystyisi elämään, niin kuin niitä ei olisikaan. Naisesi ei ole velvollinen velkojasi hoitamaan millään tavalla. Ja jos hän niitä omasta vapaasta tahdostaan hoitaa, tavalla tai toisella, se on hänen oma valintansa. Silloin on syytä pitää suunsa supussa. Tai jos hän on itse tyytymätön siihen, miten asiat käytännössä menee, hänen pitää puhua asiasta. Jos hän on joskus sanonut voivansa auttaa sinua velkojesi kanssa, hänellä on täysi oikeus muuttaa mieltään. Mutta kyllä siitä pitää toista informoida, eikä vain vetää hernettä nenään.

Mitä tulee ylipäänsä naisen seksuaaliseen halukkuuteen, ei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta. Toiset haluavat enemmän, toiset vähemmän. Toiset voisivat olla vaikka millaisia petoja eri miehen kanssa, mutta ehkäpä ovat sulkeneet sen vaihtoehdon mielestään, jos kuitenkin haluavat noin muuten olla toisen kanssa. Mutta se on selvää, että kyllä seksi parisuhteeseen kuuluu. Kuin myös läheisyys.

Toisille läheisyydeksi riittää se, että nukkuu toisen vieressä, toiset haluavat enemmän halauksia ja suukkoja. Väsyneenä monet ihmiset reagoivat toisen lähestymisyrityksiin suhteellisen kylmästi. Itse huomaan tekeväni tätä, vaikka en edes tarkoita sitä. Meillä tosin asiaan vaikuttaa se, että kaksi lasta vaativat jatkuvasti huomiota ja jompikumpi on lähes aina iholla. Se ei saisi vaikuttaa parisuhteen fyysiseen kanssakäymiseen mitenkään, mutta valitettavasti se vaikuttaa. Ei vain yksinkertaisesti halua ketään lähelleen, koska itse on niin väsynyt. Mutta tämäkin menee sykleittäin. Välillä itse tekee mieli roikkua miehessä kiinni kuin takiainen, mutta toisella saattaa olla meneillään jakso, missä se lähinnä ärsyttää. Siinä pitää sitten vain yrittää molempien luovia, koska varsinaisesti mitään ongelmia parisuhteessa ei ole. Ja jos ei tunnu hyvältä, ei tunnu hyvältä. Ja korostan, että tässä ei useinkaan ole kysymys siitä, että toinen tuntuisi pahalta. Ainoastaan siitä, että itsestä ei tunnu hyvältä.

Ehdotan, että puhut ongelmista ja ajatuksistasi suoraan naisellesi. Rauhassa ja viimeiseen asti syyttelemistä vältellen. Jos hän ottaa marttyyrin roolin ja syyttää sinua ja tekemisiäsi kaikesta, se kertoo jo paljon. Tällöin voit miettiä, onko toinen oikeasti halukas olemaan kanssasi. Valitettavan usein on vain helpompi jäädä kuin lähteä. Ei halua loukata toista, vaikka jäämällä usein loukkaa toista vielä enemmän. Kuin myös itseään.

Jokaisella on vain yksi elämä. Sitä ei kannata viettää epätyydyttävässä parisuhteessa. Joskus seksin merkitys on suurempi kuin muiden asioiden, joskus taas pienempi. Kokonaisuus ratkaisee. En usko, että jokainen on aina tyytyväinen parisuhteensa joka suhteessa, mutta jos on suorastaan tyytymätön, on aika nostaa kissa pöydälle ja pyrkiä saamaan muutosta aikaan.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Sit ku sais vielä kuulla et meikäläinen jätti sen Jatkiksen poikien neuvoilla, ni sais kyllä fiftyeightkin rupee kattelee olkapään yli kaduilla.
- - -

No eipä olisi eka kerta. On tässä matkan varrella nähty yhtä jos toista. Ja välillä on jätetty ja välillä jättänyt. Sillä ei sinänsä kuitenkaan ole oleellista merkitystä.

Noissa jutuissa on tärkeää se, että funtsaat homman kondikseen omassa päässäsi ja sitten toteutat sen. Ei se siitä kummene. Sanot suoraan mitä mietit; ok.. toisen naisen jutun voit säilyttää myöhempää hetkeä varten, mutta oleellista on kertoa että olet ratkaisusi tehnyt. Hetken se kirpaisee, mutta se on sitten siinä.

Muista, että jokainen elää oman elämänsä ihan itse, alusta loppuun. Ei kukaan muu voi elää sinun elämääsi.
 

AnaKonda

Jäsen
Suosikkijoukkue
NFL, Kärpät, NJ Devils, Kraken
No joo, suorin tie se on kyllä kieltämättä varmaankin paras tapa.

Luin iiborin tekstejä ja moni tuntui samalta kuin omassa edellisessä parisuhteessani. Puhumattomuus, läheisyyden puute ja seksittömyys veivät, monen muun asian ohella, parisuhteemme silloin lopulliseen eroon. Tosin nämä asiat vei 5 vuotta, ennen kuin näitä pystyttiin millään tasolla käsittelemään.

Suorin tie on varmasti paras tapa hoitaa asia. Koita puhua, mitkä koet ongelmiksi parisuhteessanne, ja mieti haluatko jatkaa jos nämä asiat saadaan korjattua. Puhuminen on ainakin todella iso asia, jonka olen itse huomannut myös elämän myrskyissä. Jos toiselle ei pysty puhumaan, ne asiat jäävät omaan päähän kaivertamaan. Jossain vaiheessa niistä kertyy sellainen painekattila, ettei ne asiat purkaudu kuin räjähtämällä. Eikä siitä seuraa yleensä mitään hyvää.

Älä myöskään anna toisen pitää sinua itsestäänselvyytenä ja varo myös itse samaa. Parisuhteesta on tavallaan tullut arkinen tapa, toinen on koko ajan siinä läsnä, ainakin fyysisesti eikä sitä näe, että toisella asiat painaakin mielessä koko ajan. Oletetaan vain asioiden jatkuvan omalla painollaan. Myös tässä puhuminen auttaa. Suhteet vaativat myös työtä, sen olen omalla kohdallani saanut kokea.

Ei muuta kuin tsemppiä iibor, muista että elät tosiaan elämää itsellesi, et jonkun toisen vuoksi. Jos asiat tuntuvat pahalta, puhu niistä. Jos silläkään ei selvitä, niin ehkä teitä ei ole luotu toisillenne. Voihan olla, että kun puhut asioista, tyttöystäväsi huomaakin, ettei halua sinua menettää ja alkaa myös tekemään suhteen eteen töitä ja myös muuttamaan omaa asennettaan asioihin. Riittääkö se muutos, sen tiedätte aikanaan vain ja ainoastaan te itse.
 

Patajukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Perinteiset kilpaurheiluseurat
Täällä ollaan nyt siirrytty nykyaikaan ja tutustutaan naiseen facebookin välityksellä. Ystävävän työkaveri jonka muutamia kertoja nähnyt hänen työpaikallaan. Tosin tuntuu vähän pelottavalta jo tässä vaiheessa kun ikäeroa on 6v

Itellä ja mielitietyllä on ikäeroa viisi vuotta. Pituuseroa on vain 4cm (likka 184cm !) eli tuskin kovin moni kyselee meidän ikäeroa Itse ajattelen ikäeron häiritsevän vain näin nuorella iällä. Ei pääse aina samaan baariin, kuin toinen haluaisi. Toki aina voi kokeilla. En kyllä itse lähde teilaamaan heti hyvää naista iän perusteella. Ikä on todellakin pelkkä numero!
 

ditrim

Jäsen
Itellä ja mielitietyllä on ikäeroa viisi vuotta. Pituuseroa on vain 4cm (likka 184cm !) eli tuskin kovin moni kyselee meidän ikäeroa Itse ajattelen ikäeron häiritsevän vain näin nuorella iällä. Ei pääse aina samaan baariin, kuin toinen haluaisi. Toki aina voi kokeilla. En kyllä itse lähde teilaamaan heti hyvää naista iän perusteella. Ikä on todellakin pelkkä numero!

Riippuu tietenkin kumpaan suuntaan ikäero on. Jos nainen on vanhempi, niin mies saattaa joutua naisen biologisen kellon aiheuttaman paineen alaiseksi liian aikaisin. Oma tyttöystävä täyttää parin viikon päästä 26 ja minä kuulen jo päässäni hänen Hell's Bellsit .
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Riippuu tietenkin kumpaan suuntaan ikäero on. Jos nainen on vanhempi, niin mies saattaa joutua naisen biologisen kellon aiheuttaman paineen alaiseksi liian aikaisin. Oma tyttöystävä täyttää parin viikon päästä 26 ja minä kuulen jo päässäni hänen Hell's Bellsit .

Mikä on liian aikaisin? Mitä aikaisemmin, sen parempi. Elämän parhaat vuodet ovat kuitenkin sitten vanhempana ja silloin ei ole hyvä että jotain teinejä on kotona kitisemässä. Jos kuulostan siltä, että minulla on teinejä kitisemässä kotona, niin se johtuu juuri siitä.
 

ditrim

Jäsen
Mikä on liian aikaisin? Mitä aikaisemmin, sen parempi. Elämän parhaat vuodet ovat kuitenkin sitten vanhempana ja silloin ei ole hyvä että jotain teinejä on kotona kitisemässä. Jos kuulostan siltä, että minulla on teinejä kitisemässä kotona, niin se johtuu juuri siitä.

Minulle on aina sanottu, että elän parhaita vuosia nyt. Onko mua kusetettu? Onnea kuitenkin sinulle siitä, että olet siis jo aika lähellä parhaita vuosiasi!

Niin kai se on aika yksilöllistä, että milloin on sitten se lapsien aika. Minusta ainakin tuntuu, että 25 vuoden iässä en ole vielä saanut elää tarpeeksi omaa elämääni. Tyttöystävälleni olen määritellyt, että sitten olen valmis saamaan lapsia kun olen itseeni tuhlannut 100 000 euroa.

Jotenkin on jäänyt sellainen tunne, että esimerkiksi oma nuoruuteni olisi ollut rikkaampi, mikäli vanhempani olisivat olleet vanhempia ja varakkaampia minut saadessaan. Kaikessa aina pihdattiin, ala-asteella 6. luokalla ostettiin 45 koon vaelluskengät kasvuvaran takia. Lätkää ei ollut varaa pelata kun lisenssit ja välineet maksoivat niin paljon. Muuten olen kyllä tyytyväinen saamaani lapsuuteen, mutta olisi se ollut mukavempaa jos olisi ollut enemmän rahaa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juo yksi olut alle, niin uskaltaa ehkä puhua?

No, en kyllä suosittele humaltumista todellakaan, koska tulee helposti ylilyöntejä ja vaikuttaa naurettavalta ja nynnyltä.

Silti joku pieni rohkaisuryyppy voi olla paikallaan. Siitä voi sitten sulavasti jatkaa baarin puolella jos eukko kimpaantuu ja rupeaa riehumaan ja itkemään.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vittu pakko olisi tänään kai asiasta puhua. Meinasin aloittaa kysymällä ihan suoraan "Ootko onnellinen tässä parisuhteessa?". Sen mukaan sitten edetään, minkälainen vastaus tuohon tulee. Jos tulee, että "en oikeestaan" homma muuttuu radikaalisti helpommaksi, ei muuta ku kupit jakoon ja adios. Vaan jos vastaus on tyyliin "olen, todella", tulee iiborille ankea loppuilta....

Toisaalta voit koittaa ajatella positiivisesti ja ymmärtää, että tulet kasvamaan henkisesti tuossa prosessissa paljon. Ja vaikka se tuntuisi kuinka pahalta, niin itseäsi varten olet sitä tekemässä ja omaa elämänlaatuasi parantamssa.

Toinen tapa miten asian käsittelyn voisi aloittaa, olisi ihan yksinkertaisesti kertomalla, ettei nykyinen meno voi jatkua, koska ET ole onnellinen. Et halua elää elämää, joka tuntuu itsesi mielestä todella ankealta ja tunnet, että heität hukkaan osan elämästäsi jos jatkat siinä kovin ei-tyydyttävässä parisuhteessa. Kerrot rehellisesti, että kaipaat fyysistä lähellä oloa ja seksiä ja kuinka tunteesi häntä kohtaan ovat tuon fyysisen lähellä olon puututtua kokonaan kadonneet. Jos se nainen siinä kohtaa rupeaa vielä mesoamaan, niin sitten se pitää vaan kestää... no kuin mies. Ja raskainakin hetkinä kannattaa muistaa, että vaikka välillä tuntuu kuin päähän potkittaisiin niin aika parantaa ja itse asiassa kesä on omasta mielestäni parasta aikaa olla sinkkuna.

Ja muistakin pysyä hiljaa koko Jatkoajasta, nimittäin sen kerran jos se tänne eksyisi ja yhtään hiffaisi nimimerkeistä mitään, niin takuu varmasti on vielä suurempi riita edessä.

Onnea matkaan! Kyllä se siitä paranee!
 

FreezingHell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vittu pakko olisi tänään kai asiasta puhua. Meinasin aloittaa kysymällä ihan suoraan "Ootko onnellinen tässä parisuhteessa?". Sen mukaan sitten edetään, minkälainen vastaus tuohon tulee. Jos tulee, että "en oikeestaan" homma muuttuu radikaalisti helpommaksi, ei muuta ku kupit jakoon ja adios. Vaan jos vastaus on tyyliin "olen, todella", tulee iiborille ankea loppuilta....
Tilannetta saattaa auttaa, jos pystyt hoitamaan homman tietokoneelta käsin. Saadaan reaaliaikainen seuranta ja naispuoleiset voivat antaa jokaiseen vastaukseen toimivan vastavedon.
 

Nypsi

Jäsen
Tässä kohtaa olin vähän epätarkka. Naiseni ei siis varsinaisesti ole huolehtinut veloistani, vaan lähinnä ruoan ja muiden kodin tarpeiden hommaamisesta. Itse olen kuitenkin maksanut velkani. Se mikä tässä ärsyttää on se, että naiseni hoitaa velkojeni maksut mun tilitä ja mun puolestani. Ja samalla varmistaa, ettei sinne palkan jälkeen jää yhtään mitään. Tavallaan ihan hyvä, että kaikki ylimääräinen pistetään velkoihin, mutta olisihan se ihan hyvä jättää edes joku pieni hätävara tilille. Tästäkin olen kysynyt moneen kertaan, mutta tuntuu ettei hän edes ole halukas puhumaan siitä. Puhuu vaan, että sitten kun olen maksanut kaiken pois, sitten voi tilille jäädä käyttörahaa.

Mitä helvettiä, onko tyttöystäväsi samalla holhoojasi vai miten aikuinen mies ei itse pysty hoitamaan velkojen maksua omalta tililtään? Luulisi nyt, että kun omista rahoista on kyse, niin niiden kohtalosta myös itse saa päättää, kuinka paljon sinne tilille jätetään rahaa..
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No välillä tuntuu siltä, että yrittää olla holhooja ja minä tyhmänä ja sokeana annan tietysti näin tapahtua. Hänen mielestään kun en osaa hoitaa raha-asioitani kunnolla. En ole jaksanut enää jankata siitä asiasta pitkään aikaan, kun olen vaan ollut niin vittuuntunut tilanteeseen. Liian sinisilmäinen olen ollut, myönnetään...

Tähän mun on kommentoitava sen verran, että joku syyhän siihen on alunperin ollut, miksi naisesi on raha-asioitasi hoitanut. Onko kenties käynyt niin, että itse et velkojesi hoitoa pitänyt ensiarvoisen tärkeänä ja ne jäi ajoittain maksamatta? Jos näin on ollut, nainenhan on tehnyt sulle palveluksen ja turha siitä jälkikäteen on hänen viakseen laskea. Ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun mies suhtautuu velkoihinsa yliolkaisesti ja nainen on sitten ottanut asiat hoitaakseen. Ja kun muija on pitänyt asioista huolen, niin yhtäkkiä asia on kääntynyt niin, että se kontrolloi kaikkea. Se on vähän pakko kontrolloida rahan käyttöään, jos on velkoja.

Omasta lähipiiristäni olen huomannut monilla miehillä sellaista, että naiselle "annetaan kontrollivalta", koska itse ei viitsi asioita hoitaa tai sitä ei pidetä kovinkaan tärkeänä. Pääsee itse helpommalla. Mutta sitten kun hommat menee reisille, nostetaan se naisen huonoksi piirteeksi ja naista vastaan, vaikka alunperin asia olisi lähinnä päinvastoin. Ei kovin reilua. [Ja kirjoitin tässä nyt vain miehistä, koska omassa lähipiirissäni en ole törmännyt naisen vastaavaan käytökseen, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö naisetkin voisi käyttäytyä samalla tavalla]

Vaikka toisen naama ja käytöstavat ja -mallit kuinka vituttaisi, olisi hyvä pitää mielessä, ettei se vika sitten kuitenkaan aina ole yksin sen toisen. Ja minusta naisesi on ollut reilu, kun on maksanut ruokiasi ja muita arkisia juttuja, vaikka hänen ei olisi niin tarvinnut tehdäkään. Kertoo siitä, että välittää sinusta, tai ainakin on välittänyt. Nekin rahat nainen olisi voinut vaikka säästää tai pistää itseensä. Jokaisesta ylimääräisestä vitosesta kauppalaskussa tulee vuositasolla iso summa. Älä sinäkään siis pidä itsestäänselvyytenä sitä, että naisesi makselee yhteisiä kauppalaskujanne.

Toivotaan, että asianne selviävät ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Kerrot rehellisesti, että kaipaat fyysistä lähellä oloa ja seksiä ja kuinka tunteesi häntä kohtaan ovat tuon fyysisen lähellä olon puututtua kokonaan kadonneet.

Boldasin pääpointin. En jaksa asiaan isommin puuttua, mutta noin nyt missään nimessä ei kannata sanoa, mikäli edes harkitsee jatkavansa suhdetta, jos asiat saadaan korjattua. Kukaan itseään kunnioittava ei halua enää yrittääkään, jos suoraan ilmoitetaan, että kaikki tunteet ovat kadonneet.

Edit. Tai lisätään nyt vielä, että nainen saattaa kokea kaiken johtuvan veloistasi, tai ainakin kaikki kulminoituu niihin. Nainen ei ole saanut sinulta sitä, mitä on tarvinnut + et ole hoitanut asioitasi = et rakasta häntä => häntä ei haluta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös