No eipä se ollu vimppa kerta, vaan nähtiin vielä viime vkonloppunakin. Oikein mukava la-su vietettiin. Ja sunnuntaina sitten oli lähdön aika. Vitunmoista hajoilua ollu nyt täs pari päivää.
En tiedä teidän tapauksesta likikään kaikkea, mutta sen muistan omalta kohdaltani, että se viimeinen kuukausi yhdessä (oli tiedossa jo erilleen muutto, joskin tunteet puolin ja toisin sekaisin kuten teillä?) tuntui jotenkin upealta ajalta. Tiedä sitten onko jokin ihmisen suojelureaktio vai mikä, kun kaiken kurjuuden keskellä voi tuntea niin. Ja tosiaan, sitä kivaa oli puolin ja toisin, eikä vaan omissa kuvitelmissa. Mutta tosiaan jokin "vääristymä" siinä vaan on. VK:n tarinoita ketjusta lukeneena löydän kyllä aika paljon samaa sydän syrjällään oloa mistä itse tullut ja tulen aina kärsimään, vaikka miten päin koittaisi olla. Herkkä mies on herkkä, ei se auta.
Omalta kohdaltani pitää sanoa, että vähän ihmeessä sitä taas kerran ollaan:D
Tosiaan, joulukuussa homma lähti rullaamaan tuon hienon tytön kanssa älyttömän hyvin ja sinkkuaika näytti viimein jäävän vaihteeksi taakse. Sovittiin että otetaan rauhallisesti, joka kävi molemmille oikein hienosti. Noh, kaikki tuntui ihan liian hyvältä ja täysillähän siinä sitten lopulta mentiin..
Tiedettiin kyllä että toisella on aika ikäviä henk.koht juttuja takana, mutta niistä piti olla jokseenkin yli päästy. Noh, nyt lyötiin vähän jarrua, jonka ensioireiden ilmenemisestä menin alkuun aika hämilleen, mutta nyt kun on puheltu ymmärrän tilanteen kyllä ja itselleni epätyypillisesti osaan ottaa jopa melko viileästi. Nyt tarvii antaa toiselle aikaa, ei tässä muu auta. Meidän välillä kaikki on sinänsä hienosti, mutta toisen ajatukset pitää saattaa kasaan ja pää "kuntoon". Tavallaan karsastan näitä ongelmajuttuja, toisaalta tää ei silleen suoranaisesti koske meidän kahden yhteisoloa, etteikö tän takia kannattaisi nyt tosissaan yrittää. Vaikka tietty nyt rassaakin välejämme.
Itse aion kuitenkin nyt antaa toiselle rauhan, olen kertonut mitä tunnen ja miten paljon haluan auttaa ja tukea.. ja hänelle ei tarvi jankata, ymmärtää kyllä. Hötkyily ja pommittaminen ei ainakaan hyödytä yhtikäs mitään. Aika näyttää, kaiken dramatiikan jälkeen olen kuitenkin melko toiveikas. Näköjään "helppoon" elämän jatkumiseen ei riitä se että omat tuskat on vihdoin tuskailtu ja itkut itketty, aina tulee eteen uutta pähkinää purtavaksi, kait se sitten on kumminkin sitä elämän suolaa.. Ei liian helpolla mitään hyvää.