Itselleni ei olisi tullut mieleenkään luopua koiristani jonkun jampan takia.
Ei tietenkään, mutta ajatellaan nyt asia siten päin, että tutustuisit todella hurmaavaan ja mielenkiintoiseen mieheen. Sitten ennen pitkää osoittautuisi, että kyseinen kaveri onkin aivan totaalisen hurahtanut lintuihin. Hän omistaa monta kakadua ja papukaijan ja jauhaa niistä kaikki päivät ja elää niiden rytmin mukaan ja hössöttää niiden parissa. Lisäksi harkitsee vielä undulaatin hankkimista. Et voi väittää, etteikö sellainen rupeaisi jossain määrin vaivaamaan?
Ihminen on sillä tapaa usein itsekäs ja huomionkipeä, että toki toivoo olevansa partnerilleen se erityisen tärkeä, jolle hän jakaa huomiotaan ja jonka kanssa voi harrastaa kaikenlaista ja viettää yhteistä aikaa. On tietysti aivan ymmärrettävää, että esim. pitkään elämässä mukana kulkenut lemmikki tai vaikkapa oma lapsi on sellainen silmäterä, jota vastaan on huomiossa ehkä mahdotonkin kilpailla - ainakaan samalla lailla. Toisaalta varsinkin lapsen ollessa kyseessä, on ihan selvää, että sellaisen on oltava vanhemmalle kaikki kaikessa.
Itse ainakin myönnän olevani niin omahyväinen, että oletan olevani kumppanille erityisen tärkeä ja saavani myös runsaasti huomiota osakseni. Jos käy niin, että jään ihan täysin paitsioon, niin alan miettiä, olenko todellisessa parisuhteessa laisinkaan.
Lemmikeissä ei ole mitään pahaa, mutta pidän sitä jokseenkin outona, jos ihminen on kuin naimisissa sen lemmikkinsä kanssa. Ihan noin maallikkona se herättää heti epäilyksen siitä, että kyseinen ihminen ei ole kovinkaan kyvykäs luottamaan toisiin ihmisiin, kärsii itsetunto-ongelmista ja kyky sosialisoida lajikumppaniensa kanssa on rajoittunutta.
