Jaa kai sitä voisi tännekkin hieman avautua. Oon tässä pitänyt läheistä kontaktia erääseen neitokaiseen. Välimatkaa on rapiat 100 km. viime viikonloppuna sitten treffattiin ja todella mukavaa oli puolin ja toisin ja päätettiin, että jos koitettas tulisko tästä meidän jutusta jotain vakavampaa. No tossa sitten tekstailtiin ja että tulisin sit tässä piakkoin käymään, mutta eikös neitokainen sitten sanokkin, että hän ei oikein tiedä, että tuleeks täst mitään. Noh, lohduttavaa on, että sillä on nyt menkat ja totesin sitten itsekseni, että mielialan vaihtelut on ihan normaaleja. No sitten otin härkää sarvista ja sanoin, et aina kannattaa yrittää ja kun tuo välimatkakaan ei ole mikään kovin paha. Sovittiin sitten, että yritetään ja että huomenna tulen kylään ja hyvillä mielin ottaakin vastaan mut.
Mutta totta kai tämä herättää meikäläisessä ajatuksia. Kun tuo nyt sanoi, että hän ei tiiä oikeen ja kun hän sanoi siitä jo viime viikolla, että ei tiiä. Ja ollaan siis sovittu, että yritetään. Hän totesi yhdessä välissä, että "Mut ethän pety jos tästä ei mitään tule?" Voin kyllä sanoa, että jos tästä ei mitään tule, niin kaveria minusta ei sen jälkeen saa. Sen verta paskaa on niskaan vuosien varrella tullut seurustelun/säädön jälkeisestä kaveruudesta. Mikä ihme siinä on, että jos kumpikin välittää toisesta ja nauttii toisen seurasta, niin rupeaa sitten tollasta asiaa murehtimaan. Saa taas olla vähän ns. paskat housuissa, kun treffataan, että alkaako hän taas miettimään tota ääneen, mutta pitää nyt koittaa pysyä päättäväisenä ja yrittää tosissaan. Ja ensi viikolla tytöllä voi olla hyvinkin eri ääni kellossa. Hänet minä haluan enkä hevillä aio luovuttaa...
Mutta totta kai tämä herättää meikäläisessä ajatuksia. Kun tuo nyt sanoi, että hän ei tiiä oikeen ja kun hän sanoi siitä jo viime viikolla, että ei tiiä. Ja ollaan siis sovittu, että yritetään. Hän totesi yhdessä välissä, että "Mut ethän pety jos tästä ei mitään tule?" Voin kyllä sanoa, että jos tästä ei mitään tule, niin kaveria minusta ei sen jälkeen saa. Sen verta paskaa on niskaan vuosien varrella tullut seurustelun/säädön jälkeisestä kaveruudesta. Mikä ihme siinä on, että jos kumpikin välittää toisesta ja nauttii toisen seurasta, niin rupeaa sitten tollasta asiaa murehtimaan. Saa taas olla vähän ns. paskat housuissa, kun treffataan, että alkaako hän taas miettimään tota ääneen, mutta pitää nyt koittaa pysyä päättäväisenä ja yrittää tosissaan. Ja ensi viikolla tytöllä voi olla hyvinkin eri ääni kellossa. Hänet minä haluan enkä hevillä aio luovuttaa...