Katkeraa sosiaalisen elämän menettäneen vuodatusta
Ajattelin tässä epätietoisessa tilanteessa kertoa tarinan, ehkä liian pitkän ja niin tutun monelle jatkoaikalaisellekin.
Tapasin n. 9kk sitten erään miellyttävän naishenkilön. (tuolla 9kk ajalla ei viitata mihinkään lisääntymiseen liittyvään). Ensimmäisenä tapaamisiltana jo selvisi että tällä on kolme lasta kahdelta eri isältä. Oli jo ollut yksinhuoltajana puolitoista vuotta. Ensimmäiset 7kk meni loistavasti. Kyläilin hänen luonaan useasti, ja öitäkin olin. Lapsia en alussa nähnyt, kun ei vieraita miehiä taloudessa ollut näkynyt edellisen isän jälkeen. Niitäkin olen nyt jo nähnyt mutta lapset eivät tiedä että olen siellä öitä viettänyt ja lapsille olen edelleen äidin yksi hyvä kaveri vaan. Ei se minua mitenkään häiritse.
Viime aikoina on kumminkin alkanut olemaan ryppyjä tässä jutussa. Äiti on aina vaan väsynyt, ilta ja yökyläiilyt on jääneet kerta viikkoon. Päivittäin kumminkin olemme tekemisissä tietotekniikan ja mobiilitekniikan hyvällä avustuksella.
Kumpikin olemme sitä mieltä että ei tämän näin pitkälle pitänyt jatkua. Kummatkin tykkäävät toisistaan. Mutta nyt yh on tehnyt selväksi ettei tästä tule enää mitään, että tämä ei voi näin enää jatkua. Väsymys vie voiton, ymmärrän häntä tässäkin asiassa, on se rankkaa kolmen pienen lapsen kanssa viettää illat, niin sitten pitäisi minuakin vielä tavata.
Mitään yhteistä emme ole kahdestaan tänä aikana pystyneet oikeastaan tekemään vaan lapset on olleet esteenä. Edellisen exän kanssa nainen oli sopinut että nuorin lapsi on muutaman yön kuussa siellä. Minun kuvioihin tulon jälkeen yöt on vähentyneet ja nyt loppuneet jo kokonaan.
Suurin ongelmahan tässä tämänhetkisessä tilanteessa on mulla se, että välitän kyseisestä naisesta suunnattomasti. Kumpikin on hiljaisia ja ujoja mutta viihdymme toistemme seurassa loistavasti emmekä tarvitse elämiseen kauheasti mitään muuta aktiviteettiä kuin toistemme seuran. Olemme nyt tehneet toisillemme selväksi sen että ei tästä koskaan meidän yhteisenä juttuna mitään tule. Tämä kyllä lähti naisen aloitteesta. Ja tottakai minä siihen myönnyin, olenhan nähnyt hänen kärsivän suunnattomasta väsymyksestä ja turhautuneisuudesta tilanteeseen. Itselläni kun tunteet on mitä suurimmat edelleen, tuntuu että ne vaan kasvaa entistä enemmän tätä naista kohtaan. Tilanne on kumminkin se, että itse kun teen tunnustuksia tunteistani tälle naiselle, mutta hän ei minulle niin halua tehdä, kun ei halua herättää turhia toiveita jutun jatkumisesta.
Itselleni on nyt tullut mieleen, että onko kyse nyt siitä että nainen pelkää lähtevänsä uudelleen parisuhteeseen ja pettyvänsä siinä. Vai pelkääköhän muiden suhtautumista asiaan ja näiden luultavasti negatiivisia ajatuksia suhteen kestämisestä viitateen aikaisempiin juttuihin. Naisen tunteet on edelleen minua kohtaan vahvat ja samoin toisinpäin mutta nyt tuntuu että tahallamme yritämme tappaa omia tunteitamme joka taas sattuu entistä enemmän ja tulee sanottua kaikkea mitä ei oikeasti tarkoitakaan, sekä tekee kummastakin hieman "räjähdysalttiita".
Olemme myös nyt sopineet että emme toistemme elämästä minnekkään katoa, positiivista sinänsä. Emmekä olekaan kadonneet, yhteydenpito on edelleen jokapäiväistä, tapaamiset vaan on harventuneet. Harvinaista myös se että emme ole saaneet yhtään riitaakaan aikaiseksi yhdeksän kuukauden aikana.
Nyt mulla alkaa olla jo sormi suussa mitä asian kanssa pitäisi tehdä. Tilannehan on se että kumpikin välittää toisistaan ja tämän toisilleen kertoneet, mutta nyt yritämme olla vaan asiasta toisille mainitsematta. Se rassaa minua ainakin suunnattomasti kun tietää että toinen sanoo vain vähän mutta tietää että siellä taustalla on paljonkin suuria tunteita.
Pohjustuksena vielä että olen ollut aikaisemminkin suhteessa viisi vuotta jossa luonteemme oli hyvinkin erilaiset ja oli sekin kivaa aikaa mutta tämä viimeisin on ollut yhtä juhlaa =) Olen myös muutaman kerran saanut potkuja päähän niinkin härskisti että ei kukaan uskoisikaan. Toisin sanoen minua on käytetty hyväksi oman suhteen uudelleen henkiin herättämiseksi, jopa kahdesti. Silloin minulle annettiin selvästi ymmärtää että vanha juttu on ohi. Mutta se ei ole minun tämänkertainen ongelma.
Nyt tarvitsenkin itselleni hieman apua jatkoajan kotipsykologeilta, että miten tästä eteenpäin.