Naisasiat

[puuha-pete]

Havahduin tuossa kun näitä juttuja ketjuissa vähän silmäilin, että ruoho on aina vihreämpää aindan tuolla puolella. Huomasin itsessäni tämän saman efektin! Olen onnistunut kaappaamaan lyhyehkön elämäni aikana aina tyttöystäväkseni silloisen aivan huikean naisen/tytön jota tavallaan himosi ja ajatteli, ettei voi parempaa löytyä. Sitten jonkin ajan kuluttua huomaa, että aidan tuolla ja niin edespäin on parempia ja kiinnostus lopahtaa.
Mietinkin tuossa ihmisiä, jotka vaikka menevät avioon ym. Onko heillä sama efekti, muuttuuko tilanne kun vanhenee? Voiko lopulta saada sitten maailman upeimman naisen jos aina vaihtaa parempaan? Alkaako sitten vakiintumaan kun huomaa, ettei pysty enää vaihtamaan parempaan?

Olen yhtenä kysymysmerkkinä! Kyllä sinkkuna on miellyttävää taas kun oikein miettii, tai itselle ainakin sopivampaa!

 

[NemI]

Pakko tarttua vielä tuohon kassa-keskusteluun.

Käsi ylös kuka ei oo joskus ehdotellu baarissa sopimattomia tai kommentoinu ulkonäköä naispuolisille tarjoilijoille??

Niinpä niin. Jos kaupan kassaa ahistaa miesten ylimääräinen huomio niin se puhelinnumeron kirjoittelu niihin kuitteihin on aika pientä, kun mietitään mitä baareissa tulee vastaan (vaikka töissä onkin).

- Tarjoilijan ulkonäköähän (lue: tissejä ja persettä) saa kehua ja kommentoida. Sehän on ihan normaalia että viedä pyydetään vähän ''pyörähtämään'' siinä tiskin takana...

- tarjoilijalta saa toki pyytää puhelinnumeroa. Tämä tietenkin niin tuubassa ettei muistaisi edes hätänumeroa.

- Tarjoilijalla ei tietenkään ole niin kiire etteikö sitä kannattais pyytää ''lähtemään käymään vessassa''....

Ja jos tuo pihtaritarjoilija sattuu sanomaan ei niin kannattaa alkaa inttämään mahdollisimman kovaan ääneen.

Itte selvittäny tällaiset tilanteet lähinnä huumorilla, mutta kyllä se välillä kyrsii kun ei tuolla tiskin takana tunnu omistamaan minkäänlaista ihmisarvoa...

 

[ipaz]

Havahduin tuossa kun näitä juttuja ketjuissa vähän silmäilin, että ruoho on aina vihreämpää aindan tuolla puolella. Huomasin itsessäni tämän saman efektin! Olen onnistunut kaappaamaan lyhyehkön elämäni aikana aina tyttöystäväkseni silloisen aivan huikean naisen/tytön jota tavallaan himosi ja ajatteli, ettei voi parempaa löytyä. Sitten jonkin ajan kuluttua huomaa, että aidan tuolla ja niin edespäin on parempia ja kiinnostus lopahtaa.
Mietinkin tuossa ihmisiä, jotka vaikka menevät avioon ym. Onko heillä sama efekti, muuttuuko tilanne kun vanhenee? Voiko lopulta saada sitten maailman upeimman naisen jos aina vaihtaa parempaan? Alkaako sitten vakiintumaan kun huomaa, ettei pysty enää vaihtamaan parempaan?

Olen yhtenä kysymysmerkkinä! Kyllä sinkkuna on miellyttävää taas kun oikein miettii, tai itselle ainakin sopivampaa!

Tämän saman olen huomannut kanssa. Tuntuu siltä että aina on jossain parempaa tiedossa ja tarjolla ja silloin kiinnostus sen hetkiseen naiseen lopahtaa. Siksi ehkä olenkin pysynyt sinkkuna jo reippaat kolme vuotta, koska eroaminen on aina perseestä. Vaikka itse ei olisi alunperinkään ollut aivan 100% mukana, niin se toinen saattaa olla ollut. Eikä ole mukava pahoittaa kenenkään mieltä, varsinkaan jos on ollut jonkun aikaa lähemmin yhdessä. Tuosta puuha-peten ilmituomasta seikasta johtuen siis kerronkin nykyään naiselle lähes välittömästi, etten ole kovinkaan vakavissa aikeissa liikkeellä, mutta jos (pano)seura kelpaa niin tottakai onnistuu. Mielestäni reilumpaa näin.

 

[palle fontän]

Käsi ylös kuka ei oo joskus ehdotellu baarissa sopimattomia tai kommentoinu ulkonäköä naispuolisille tarjoilijoille??

En kyllä muista, että olisin.

 

[Sistis]

Käsi ylös kuka ei oo joskus ehdotellu baarissa sopimattomia tai kommentoinu ulkonäköä naispuolisille tarjoilijoille??

No en kyllä varmuudella ole. Olen ehkä sitten poikkeava yksilö kun kykenen hirveässä humalatilassakin olemaan häiritsemättä työtään tekeviä ihmisiä.

EDIT: häirinnällä ei sitten tarkoiteta tässä tapauksessa "kolme olutta" -kommentteja.

 

[Fläppis]

Havahduin tuossa kun näitä juttuja ketjuissa vähän silmäilin, että ruoho on aina vihreämpää aindan tuolla puolella. Huomasin itsessäni tämän saman efektin! Olen onnistunut kaappaamaan lyhyehkön elämäni aikana aina tyttöystäväkseni silloisen aivan huikean naisen/tytön jota tavallaan himosi ja ajatteli, ettei voi parempaa löytyä. Sitten jonkin ajan kuluttua huomaa, että aidan tuolla ja niin edespäin on parempia ja kiinnostus lopahtaa.
Mietinkin tuossa ihmisiä, jotka vaikka menevät avioon ym. Onko heillä sama efekti, muuttuuko tilanne kun vanhenee? Voiko lopulta saada sitten maailman upeimman naisen jos aina vaihtaa parempaan? Alkaako sitten vakiintumaan kun huomaa, ettei pysty enää vaihtamaan parempaan?

Olen yhtenä kysymysmerkkinä! Kyllä sinkkuna on miellyttävää taas kun oikein miettii, tai itselle ainakin sopivampaa!

Pakko katkaista pitkä Jatkoaikaan kirjoittamattomuus hetkeksi. Nyt ollaan nimittäin isojen kysymyksien äärellä. Tätä samaa olen miettinyt itsekkin enemmän tai vähemmän lähes kaikki vuodet teini-iästä ylöspäin. Uskoisin, että ne parit, jotka puhtaasti ovat 100% onnellisia vallitsevassa tilanteessa ( pitkässä parisuhteessa) ja himo toista kohtaan on edelleen olemassa vahvana, ovat melko harvassa. En uskalla sanoa, että semmoisia tapauksia ei olisi...mutta ilmeisesti melko tiheällä kammalla pitää mennä että löytää.

Mikä siinä sitten on, että kitkutetaan vuosia, kymmeniä vuosia yhdessä jos ainoat elämänsisällöt löytyvät akselilta lapset/riitely/arki/säälittävät erotiikan yritykset (huomaa kärjistys)? Se on edelleen selvittämättä itsellä. Ehkä se on se useiden mainitsema rakkaus, joka peittää alleen kaiken muun. Onko normaalia pitemmässä suhteessa himoita muita? Entä mennä pidemmälle? Ja jos kyllä, niin kuinka pitkälle? Harrastaa seksiä muiden kanssa?

Entä sitten kun on lapsia. Pitääkö lapsien takia venyttää (muuten) kuollutta suhdetta? Vai onko semmoisessa tilanteessa syytä ottaa välittömästi ero, oli lapsia tai ei? Onko lapsia mahdollisesti hankittu vähän turhan hätäisesti jos parin ensimmäisen vuoden aikana alkaa jo ajatukset kääntyä muualle?

Paljon kysymyksiä on itsellä vailla vastausta. Ainoa mikä on tähän mennessä selvää on se, että nämä pitkän parisuhteen (no..5 vuotta mutta kuitenkin) jälkeiset kaksi vuotta on ollut aivan pirun hienoa aikaa.

Mutta mikäs on ollessa, kun menoa riittää enemmän kun kerkeää. Kaikki uusi tekeminen tuntuu vitun mahtavalta ja jotenkin on todella vapaa olo. Mutta mitä 10 vuoden päästä. Pikkuhiljaa se massa, mikä nyt on sinkkukavereita ja meneviä seurustelevia on avioitunut. On lapset, volvot, omakotitalot ja kaikki nämä. Eletään sitä arkea osa enemmän ja osa vähemmän onnellisena. Eipä siinä ole varmaan enää yksin niin mukavaa sinkkuna. Ei muutakuin putkeen vaan...vaimo, lapset...hrrrrr, ei pidä ajatella noin pitkälle.

Kuka antaa vastauksia??

Ja lopuksi itsekäs lausahdus: Kyllä sinkkuna on helppoa!!

 

[BOL]

Tätäkö se elämä on kun keski-ikä lähenee, tätäkö se tulee olemaan kuolemaan saakka? Elämäni, se oli ihan ok.

Ei elämän kuulu olla puuduttavaa ja parisuhteen pidemmän päälle tylsää ja harmaata. Vaikka en itse kuulukaan niihin, jotka odottavat elämän olevan joka päivä parisuhteessa ihanaa ja autuasta, en myöskään olisi valmis loputtomiin toivomaan parasta ja alistumaan "kohtalooni".

Vaikuttaa vahvasti siltä, että kumpikaan teistä ei ole tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen. Kumpikaan ei myöskään halua olla se osapuoli, joka jonkinlaisia ratkaisuja vaatii tai tekee niiden eteen mitään. Ja jommankumman pitäisi jotakin konkreettista varmasti tehdä, koska suhteenne ei vaikuta sellaiselta, missä kumpikaan varsinaisesti haluaa olla. Nyt molemmat vain kituuttaa ja toivoo, että jokin kaunis päivä kaikki muuttuu. Harvemmin se vain niin menee.

Minun mielestäni arki on se, mikä ratkaisee parisuhteen "laadun". Joka päivä ei voi olla juhlapäivä ja 90% elämästä on tavallista arkea. Riidat, vitutuksen aiheet, mökötykset ja muut sellaiset kuuluu tietyssä määrin jokaiseen suhteeseen, mutta ne eivät saa kuvastaa koko suhdetta. Ei se oma kumppani minustakaan joka päivä tunnu mitenkään valloittavan viehättävältä, mutta edelleenkin hänessä on kaikki ne piirteet, mihin aikoinani rakastuin. Ne ovat joskus vain vähän piilossa ja vaatii myös minulta vähän pintaa syvemmältä tutkailua. Joskus tulee aikoja, ettei toinen kiinnosta juuri yhtään, mutta kun olen tietoinen siitä, että näitä vaiheita tulee, ei niistä kannata tehdä heti sen suurempia johtopäätöksiä. Ja tähän saakka aina jostakin on uusi kipinä syttynyt. Eikä sen kipinän tarvitse olla mikään jalat alta vievä "hetki", vaan pienet asiat riittävät tässäkin.

Ja olen toden totta tietoinen myös siitä, että minäkään en mitä suurimmalla todennäköisyydellä ole kovinkaan usein sellainen "pakkaus" kuin suhteemme alussa. Mutta kaiken kaikkiaan arki on hyvää. Puhumme asiasta aina silloin tällöin, ihan vain varmistaaksemme, että toinen kokee asiat edes jokseenkin samalla tavalla. Se auttaa hurjasti ja vähentää painetta siitä, että parisuhteen pitäisi olla kaiken aikaa niin ihanaa. Asiat rullaavat omalla painollaan, mutta onnen hetkiä on kuitenkin jossakin määrin jatkuvasti. Lapset toki muuttavat elämää ja suhtautumista asioihin, mutta parisuhteemme olennaisiin osiin on lapsilta pääsy kielletty. Enkä tarkoita seksiä, vaan sitä, että suhteemme syvin olemus ja sen hoito kuuluu yhä edelleenkin vain meille. Jos siinä sitten tapahtuu muutoksia, asiat pyritään korjaamaan tai järjestämään niin, että lapsille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Tärkeää on kuitenkin se, että minä ja mieheni haluamme edelleen olla yhdessä. Jos se asia muuttuu, koskee se toki koko perhettä, mutta ei lastenkaan takia pidä omasta onnellisuudestaan tinkiä loputtomasti.

Joskus käy niin, että kaikki ei suju alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Esim. suhteen loppu on aina jonkin uuden alku. Ei paha, joskin voi tuntua myös pelottavalta. Tsemppiä!

 

[Osmo Rapeli]

Pheeww!

No nyt ovat varmistaneet litukat tulonsa Suomeen. Laskeutumisaika on vajaan parin viikon päästä, tosin tuntuu että silloin homma vasta lähtee lentoon ja mopo karkaa käsistä - lentävä mopo? Kunhan en vaan perkele menisi hölmöilemään.

Sulla on muutamakin eri vaihtoehto sössiä homma:

Jeah. Itseasiassa mulla on n. tuhat vaihtoehtoa sössiä homma. Kun samaan aikaan Suomen kimalainen ei hylkää, mutta on vaikeasti tavoiteltava, niin johan koetellaan Golden AWen Mojoa, itsetuntoa, omatuntoa, puhelahjoja ja vaan sitä yleistä habitusta. Kunhan en vaan perkele menisi hölmöilemään.

Mielestäni tuon kaltaisessa tilanteessa parasta on antaa kohtalon päättää. Eli toimit niin, ettet toimi mitenkään ja annat vaan asioiden tapahtua.

Kyllä. Näin se on tehtävä. Jossain vaiheessa menneisyydessä olisin tehnyt varmuudella niin, tosin vedettyäni ensin pullon kossua. Nyt kun juopottelu on enimmäkseen menneisyyttä, pitää luottaa solistiin itseensä ilman viinaa (no ehkä lasi neekerirommia menee) ja olla liikkeellä samalla tyylillä kuin silloin kun esiinnyin bändin kanssa ja litukat olivat yleisössä. Paitsi etten kyllä kiipeile lavalle enkä mihinkään tikapuille, sillä ei parane esittää mitään, kunhan olen oma itseni niinkuin ennenkin. Kunhan en vaan perkele menisi hölmöilemään.

Meikäläinen ainakin antaisi mennä asiat omalla painollaan näiden liettualaisten minkkien kanssa.

Kuka normaali mies voi kieltäytyä, jos 3 jumalaisen kaunista kimalaista haluaisi yhtä-äkkiä harrastaa kaikennäköistä sun kanssa.Kyllä mulla olisi viikon päästä morkkis siitä, että kusi hommat näiden latvialaisten kanssa.No mut ite teet päätökset!

HA! Missäs vaiheessa paikalle saadaan myös latvialaisia kimpsuja? ;)

Pitäisikö toivoa että ne kaksi kamua olisivat ulkoisesti vähemmän viehättäviä ja se yksi edelleen varattu? No ei, toivottavasti ne kaksi muutakin ovat tyrmääviä, biletystä akselilla Tampere-Hlinna-Helsinki, ja sitten kimpsut mökille saunomaan, "kuka heittää löylyä, missä kauha on, no ota kimalainen tästä kiinni! OHO, se ei ollutkaan kauha vaan minun vehkeeni! ~HUMPS! Kärki katosi suuhun."

Ei vaan, kunhan en vaan perkele menisi hölmöilemään.

PS. olen juonut tänään paljon kahvia.

 

[Erämaan kettu]

Kunhan en vaan perkele menisi hölmöilemään.

Kunhan en vaan perkele menisi hölmöilemään.

Kunhan en vaan perkele menisi hölmöilemään.

Ei vaan, kunhan en vaan perkele menisi hölmöilemään.

Pakko kysyä, että uskotko tuohon itsekään..? (siis hölmöilemättömyyteen, varsinkin jos edellä esittämäsi saunaskenaario tai jokin vastaava toteutuu) Tsemppiä vaan!

 

[FourForty]

Käsi ylös kuka ei oo joskus ehdotellu baarissa sopimattomia tai kommentoinu ulkonäköä naispuolisille tarjoilijoille??

No en todellakaan ole, ellei alkoholin tilaaminen ole sopimatonta ehdottelua. Kyllä ihan oikeasti jotkut voivat käyttäytyä humalassakin fiksusti. Jos en osaisi, en joisi.

 

[Ted Raikas]

Käsi ylös kuka ei oo joskus ehdotellu baarissa sopimattomia tai kommentoinu ulkonäköä naispuolisille tarjoilijoille??

En sitten tiedä, onko tuo joku yleinen käytäntö jossainpäin ja tietyissä porukoissa ja väestönosassa, mutta en todellakaan muista koskaan kommentoineeni mitään tuonsuuntaistakaan. Miksi helvetissä edes niin tekisin? Luulen, että tarjoilijatarta viimeisenä maailmassa kiinnostaa jonkun räkä poskella olevan jannun tunnustukset.

 

[Cemetery Gates]

Pitää kai jonkun rehellisenkin tänne kirjoittaa.

Todellakin olen kännissä lirkutellut niitä näitä tarjoilijoille baarissa. Kerran ihastuin tiskin takana häärineeseen neitoon niin kovin, että notkuin siinä jauhamassa soopaa tunnin verran. Ruinasin puhelinnumeroa, mutta ei irronnut. Lopulta sitten rustasin oman numeroni ja annoin sen tälle neidolle, pyysin lähettämään tekstiviestin. Hän naureskeli, eikä luvannut lähettää yhtään mitään, mutta niin vain se viesti tuli.

Mitään törkeyksiä en ole lässyttänyt, vaikka törkyturpa osaan joskus ollakin. Naisille juttelen aina nätisti.

 

[Jeffrey]

Itse muistan yhden kerran kun olen tarjoilijan ulkonäköä kehunut, ja nimen omaan kehunut ei ollut mitään törkeyksiä.

Kyllä Jeffrey keskittyy pillun saamiseen jos tarjoilijalle alkaa puhumaan. Eikä Jeffrey saa pillua jos Jeffrey puhuu tarjoilijalle törkeyksiä.

 

[Mats Bedö]

Pakko tarttua vielä tuohon kassa-keskusteluun.

Käsi ylös kuka ei oo joskus ehdotellu baarissa sopimattomia tai kommentoinu ulkonäköä naispuolisille tarjoilijoille??

Samassa hotellissa muinoin tyoskenneille tarjoilijoille (siis eraanlaisille kolleegoille) kylla. Rafloissa, joissa itse olen ollut joko syomassa tai juomassa, en ikina. Ei sinallaan kiinnosta tuo ammattiryhma, muuten kuin muinoin kolleegoina.

 

[bisnesman]

Eipä ole kyllä minullakaan tullut ehdoteltua tarjoilijoille mitään sopimattomuuksia. Toisaalta olen aika huono tässä yleensä muutenkaan. Baarissa keskityn kavereiden kanssa keskusteluun ja jos siihen pöytään/seurueeseen sattuu eksymään kauniimpaa sukupuolta, tottakai heille juttelen siinä kuin muillekin.

Omat naisasiat ovat melko levällään. Muutama mielenkiintoinen tapaus on putkahtanut erään deittipalvelun kautta, mutta jotenkin sitä on vain niin varautunut/laiska ettei jaksa viedä asiaa eteenpäin esim. tapaamisasteelle. Vaikka sehän se on ainut keino saada selville onko toisessa osapuolessa oikeastikin jotain miellyttävää.

Toisaalta taas alkaa tuntumaan että kaverit perustavat ympärillä perheitä, ja ehkä jo tässä iässä olisi aika etsiä elämänkumppani..

 

[Ted Raikas]

Toisaalta taas alkaa tuntumaan että kaverit perustavat ympärillä perheitä, ja ehkä jo tässä iässä olisi aika etsiä elämänkumppani..

Huh, tuota en ole koskaan ymmärtänyt. Mikä ihmeen pakko kenenkään on perhettä perustaa, jossain erityisessä elämänvaiheessa tai muutenkaan? Käsittämätön juttu. Kammottavinta on juuri ne painostukset, mitä tulee erityisesti perheen ja suvun puolelta asiaan.

Voi toki olla, että tuossa hieman laskeskelet leikkiä ja heität lonkalta.

Minusta on kuitenkin ikävää, jos jollakin on syyllisyys ja velvollisuudentunne, että pitäisi olla elämänkumppani, suunnitelmat yhteisestä elämisestä, lapsista jne.

Eihän siinä tietysti mitään, jos itse todella tahtoo niitä asioita, mutta jos se johtuu ulkopuolisista pakotteista, niin ei ole terve asia.

 

[bisnesman]

Huh, tuota en ole koskaan ymmärtänyt. Mikä ihmeen pakko kenenkään on perhettä perustaa, jossain erityisessä elämänvaiheessa tai muutenkaan? Käsittämätön juttu. Kammottavinta on juuri ne painostukset, mitä tulee erityisesti perheen ja suvun puolelta asiaan.

Ei, en tarkoittanut että olisi painostava olo, vaan kun lapsirakkaana ihmisenä haluan joku päivä vielä olla isä ja ehkä vielä aviopuolisokin niin ehkä nyt pitäisi hieman jo panostaa tuohon pariutumiseen :)
Melko passiivinen olen todellakin ollut, vähän tyyliin "no woman no cry".

 

[PeteX]

Perheen perustaminen;
1. laaditaan toimintasuunnitelma
2. tehdään budjetti ja hoidetaan rahoitus
3. valitaan oikeat henkilöt oikeille paikoille
4. ilmoitetaan kaupparekisteriin ja verottajalle
5. otetaan vakuutusyhtiöön yhteyttä
6. aloitetaan toiminta
7. laajennetaan toimintaa hankkimalla jälkikasvua

Henk. koht. olen perustanut ainostaan yrityksen. Perheeni on syntynyt ilman erillistä perustamispäätöstä.

 

[Crapbag]

Ei, en tarkoittanut että olisi painostava olo, vaan kun lapsirakkaana ihmisenä haluan joku päivä vielä olla isä ja ehkä vielä aviopuolisokin niin ehkä nyt pitäisi hieman jo panostaa tuohon pariutumiseen :)
Melko passiivinen olen todellakin ollut, vähän tyyliin "no woman no cry".

Vähän samaa ajatusta täälläkin päässä, etenkin usein kun syntymäpäivät ym. lähenee ja vuosirenkaat lisääntyy, niin tällainen ikuinen pohdiskelija ja mietiskelijä on aina suurten kysymysten edessä..

Toisaalta tässä on nyt vasta ensimmäinen vuosi takana 20+ ikäisenä kun ollaan yksikseen ilman tulevaa vaimoa, mutta se seuraava kymppi paukkuu jo hyvinkin pian ja tämäkin ikähaarukka jää taakse..xD (27 siis taulussa nyt!)


Mutta vähän taas naisasiaa, tosin palasinkin ketjuun hiljattain pitkän hiljaiselon jäljiltä. Nyt on reilu vuosi siitä kun itkettiin viimeisiä itkuja tuon edellisen, pitkän suhteen jäljiltä jonka piti johtaa avioliittoon ja perheeseen.
Olo on nyt kuitenkin erittäin hyvä, tosin tällaisena vahvana tunneihmisenä sitä on taas ihan hukassa kun löytää jotain uutta ja hienoa.. Sitä vaan lähtee heti niin täysillä liikkeelle, vaikka pitäisi ymmärtää ottaa ihan iisisti, kun mitään "varmaa" ei ole vielä ilmassa.

Puhelinkin viimeksi siitä että pitänee lähteä käymään Tukholmassa saakka treffeillä jossain vaiheessa, tulihan siellä käytyä ja vallan hienosti se meni. Viime kesänä tuli siis tutustuttua ja nyt on tosi paljon pidetty yhteyksiä, kun kutsu kävi niin pakkohan siihen oli vastata. Mutta tässä kävi juurikin niin kuten pelkäsin, että sitten kun pääsee viettämään kunnolla aikaa kaksistaan tykästyn tyttöseen ihan liikaa ja kun homma on vielä pahasti vaiheessa niin päänvaivaahan siitä seuraa välimatkoineen jne. Silti olen ihan fiiliksissä nyt, miten voikin löytyä tyttö jonka kanssa on niin mielettömän mukavaa ihan vaan olla ja jutella. Juttua irtoaa ihan mistä vaan ja hauskaa on, lisäksi kun on vielä viimeisen päälle kaunis ja tykkää samoista asioista niin.. Täydellistä! Mutta miksi tällainen tapaus pitää löytyä tässä muodossa, eli Suomessakin asuen kaukaa kuin mikä.. Itse en silti ressaa näistä välimatkoista ainakaan nyt, nautin nyt siitä kun tuntee taas elävänsä pitkän synkistelyn jälkeen! Kohta ollaan sentään samassa maassa taas, katsoo nyt. Itsellä olisi vaan nyt kauhea tarve näyttää mihin sitä ukkona pystyy, edellinen suhde kun päättyi osaltani niin ilkeästi enkä saanut ikinä sitä mahdollisuutta osoittaa toiselle miten tosissani olin. Ja on tässä itsetutkiskelun kautta kasvettu ihmisenä aika tavalla, jatkuvaa oppimistahan tämä.

Mä vaan olen sellainen, että lähden näihin juttuihin niin kympillä mukaan, jos menee mönkään ni putoan varmaan taas kovin korkealta.. Toisaalta kaiken osuessa kohdilleen on olotila äärimmäisen mahtava. Tosiaan, kun vedän niin tunteella aina, oltiin sitten naisissa tai pelikentällä, niin siinä sitä ollaan:) Jotain pientä viritystä on ollut tässä kotikulmillakin, mutta en osaa edes kiinnostua muista samaan aikaan, kun yksi tapaus on koko ajan mielessä.
Ja kai se on osa omaa tyyliäni, eli en vaan osaa "pelata" silleen sopivan köykäisesti näitä kuvioita vaikka olenkin vapaa tekemään mitä huvittaa.

Mutta päälimmäinen "viesti" tässä tekstissäni on nyt se, että minäkin olen vielä elossa, reilu vuosi sitten palstalle oikein huolella tilittäneenä voi vain huokaista helpotuksesta nyt. Ehkä se vanhan loppuminen tosiaan poikii jotain uutta ja parempaa, siltä ainakin tuntuu nyt ja vahvasti.

 

[ipaz]

Tapasin tuossa muutama viikko sitten naisen, 27-vuotta juuri täyttänyt ja kertoi kuinka helvetin ahdistava olo hänellä on kun kaikki kaverit alkavat saada lapsia ja menemään naimisiiin. Tunsi itsensä kuulemma vanhaksi ja saamattomaksi. Totesi kyllä että ei edes itse lapsia edes halua, tai ainakaan vielä ei tunnu siltä.

No minä siihen sitten tietenkin leppoisasti ihmettelemään, että mitä sä sellaisista huolit. Elä kuule neito omaa elämääsi täysillä kun kerta voit, niin mäkin teen (32-vuotias ja vilkas poikamies). Tämä neito lähes suuttui ja alkoi sättimään että "et sä noin voi elää, eihän tuossa ole mitään järkeä ettet sä jo tuossa iässä ole vähintään eronnut ja että sulla ei ole lapsia tai asuntoa tai autoa".

Miksi ihminen ei osaa elää omaa elämäänsä niin että toisten mielipiteet ja odotukset pysyisivät taustalla? Mä olen itse ottanut sen asenteen että kerran täällä vaan ollaan ja sen mukaan eletään. Eikä tämä kuitenkaan tarkoita että ryyppäisin ja naisin joka päivä ja että eläisin muutenkin niinkuin viimeistä päivää. Sehän tarkoittaa vain sitä että elää juuri siten kuten itse haluaa.

 

[Ted Raikas]

Mä olen itse ottanut sen asenteen että kerran täällä vaan ollaan ja sen mukaan eletään. Eikä tämä kuitenkaan tarkoita että ryyppäisin ja naisin joka päivä ja että eläisin muutenkin niinkuin viimeistä päivää. Sehän tarkoittaa vain sitä että elää juuri siten kuten itse haluaa.

Viisaita sanoja kuomaseni. Tuohon suuntaan olen itsekin kanavoinut mieleni ajan saatossa.

Päivä kerrallaan ja fiilisten mukaan, toki jonkinlainen moraalinen ja järjellinen tekijä aina mukana, toki. Lähinnä vaan, että en todellakaan tasan tarkkaan vieläkään tiedä, mitä "haluan" elämältäni, varsinkaan parisuhderintamalla ja perhe. Jätän ne sitten siihen extemporehetkeen, kun joku päätös ja askel tuntuu oikealta ja mielessä kypsyneeltä, puhumattakaan, että jotkut asiat vaan tapahtuu silmänräpäyksessä (kuten voimakas ihastuminen).

Näin säilyy vähemmällä stressillä ainakin yhdessä asiassa ja riittää energiaa kanavoitavaksi sillä hetkellä tärkeämpiin juttuihin, kuten tässä tapauksessa koulusta valmistumiseen ja ehkäpä johonkin mieluisaan alaani liittyvään duuniin.

 

[scholl]

Tapasin tuossa muutama viikko sitten naisen, 27-vuotta juuri täyttänyt ja kertoi kuinka helvetin ahdistava olo hänellä on kun kaikki kaverit alkavat saada lapsia ja menemään naimisiiin.

Heh. Täytyy myöntää, että itseänikin vituttaa suunnattomasti, kun kavereita menee naimisiin ja hankkii lapsia. Tosin itse en hae syitä itsestäni, vaan olen pettynyt muihin ihmisiin. Täytyy myöskin myöntää, että joskus on käsittämättömän ahdistava fiilis. Saattaa herätä painajaisiin. Muutama painajaismainen asia tullut joskus aina esille:

-bestman: joskus pelottaa se, että entä jos joku yrittää ehdottaa minua bestmaniksi. Pitäisi pitää joku puhe häissä ja valehdella, että se on hyvä juttu, kun kaveri menee naimisiin

- varpajaiset: kerran meinasin sellaiseen joutua, mutta olin onneksi matkoilla, joten se ajankohta pelasti minut. Sellaisessa tilaisuudessa joku voi alkaa puhumaan lapsista, joten se ei ole normaalia viinanvetoa. Menisi maku koko juhlimisesta ja vituttaisi niin paljon, että koko ilta olisi varpasti pilalla

- tilaisuudet, missä on lapsia tai muuten väsynyttä meininkiä: vituttaa jos kaverit alkavat järjestää jotain mukahauskaa ajanvietettä ja sitten kun en menisi paikalle niin viettäisin käytännössä aikani yksikseni

Kummiksi en onneksi voi joutua, kun en ole käynyt rippikoulua.

Naureskelin eilisiltaista kolmosen leffaa. Mielestäni hyvää viihdettä ja vaikka siinä hölmöily vedettiin överiksi niin se dekaani on hyvä esimerkki ihmisten jännittämisestä. Vaikka olisi tuntenut jonkun kaverin hyvin vaikkapa 15vuotta niin hän voi paljastua mukahauskaksi tyypiksi. Kun on muija kehissä niin ei sitten käydäkään viihteellä kuin silloin, kun muija on matkoilla ja kaverit ovat tavallaan plan B ja sitten mennään naimisiin ja täytetään vapaa-aika kaikella vastenmielisellä touhulla. Yleinen tsoukki "vaimon kanssa lauantaina Ikeaan" ei olekaan niin epärealistista kuin moni mies luulee. Eilisessä leffassakin Farrell heitti ennen keitotuksen aloittamista, että hänellä on seuraavana päivänä vaimon kanssa menoa rautakauppaan vai oliko se puutarhakauppaan etc.

Olen huomannut, että niitä erittäin hyviä tyyppejä menee täysin piloille sen takia, että joku nainen pilaa. Harmittaa tietysti niiden tyyppien puolesta, mutta kyllä se tietyllä tavalla vituttaa myös itseni puolesta. Vuosikausia pitänyt yhteyttä ja ollut hyvää vapaa-aikaa ja sitten tyyppejä alkaa pudota pois ja kohta sitä sitten joutuu tekemään kaikki asiat vapaa-aikana yksikseen. Se on jotenkin vittumaista. Tuntuu, että luottaa vääriin ihmisiin.

Aika moni ei ole itseasiassa kokenut elämässään mitään ihmeellistä. Jotkut ovat asuneet koko ikänsä samassa kaupungissa ja menneet tylsästi koulu-korkeakoulu-työelämä-perhe janaa ilman mitään elämyksiä. Mä en ymmärrä sitä yhtään. Ymmärtäisin jos olisi jo kaikki koettu, että haluaisi palata juurilleen ja elää tylsästi, mutta moni pilaa koko elämänsä.

Faktahan on se, että loppupeleissä kehenkään muuhun ei voi luottaa kuin itseensä ja jos oikein alkaa touhu masentaa niin pitää muuttaa jonnekin Euroopasta pois. Ottaa kyllä päähän, että koko aihe tuli taas esille.

 

[1900]

Tapasin tuossa muutama viikko sitten naisen, 27-vuotta juuri täyttänyt

Saitko pesää?

 

[ipaz]

Jätän ne sitten siihen extemporehetkeen, kun joku päätös ja askel tuntuu oikealta ja mielessä kypsyneeltä, puhumattakaan, että jotkut asiat vaan tapahtuu silmänräpäyksessä (kuten voimakas ihastuminen).

Tällä hetkellä elelen hyvinkin sellaista elämää, josta olen "aina" haaveillut. On mukava työ, on kavereita, harrastuksia ja aikaa matkustella ja touhuta. Silti jossain syvällä alitajunnassa elää ajatus parisuhteesta. Minusta vaan on tullut tässä vuosien aikana sellainen etten enää oikein ihastu, en ainakaan helpolla. Saa meinaan nainen olla erittäin viehattäva ja tehdä aikamoiset taikatemput, että saa minut pidemmäksi aikaa pauloihinsa kuin yhdeksi tai muutamaksi yöksi.

Mistä tällainen oikein johtuu? Olen sitten varmaan asunut liian kauan yksin ja tottunut tähän oman navan ympärillä pyörivään elämääni niin vahvasti että alkaa jo heti aamulla ärsyttämään toisen (mahdollinen) läsnäolo kämpässä. Ei pääse tekemään rauhassa mitään omia juttuja, kuten esim. katsomaan lätkää telkkarista tai vetää vaikka kalsarikännejä ihan omaksi ilokseen.

 

[ipaz]

Saitko pesää?

Jep. En kai mä muuten siitä noin paljon kuten esim. ikä edes tietäisikään.