Naisasiat

[Ted Raikas]

Oikeesti, siirtäkää tuo kinastelu jo eri ketjuun. Tällä ole enää yhtään mitään tekemistä naisten kanssa.

 

[Cube]

Täh?

Ainakin naisten kanssa harhaluulot ja salaliittoteoriat harvoin johtavat pitkäkestoiseen luottamukseen. En täysin ymmärrä miten DK tähän ketjuun tai asiaan liittyy mutta toisaalta hienoa että Jatkoajan pitkäaikaisen kirjoittajan suussa alkaa liikkua yleisenä termejä kuten "DK:lainen".

Siihen vaan viittasin, että yllättäen DK-miehet säntäsivät heti schollia puolustamaan nyt kun hänkin kuuluu (käsittääkseni?) tuohon joukkoon kirjavaan. Pikaisesti laskeskelin, että edelliselle sivulle olisi napsahtanut (tunnin sisään) putkeen viiden tuolta palstalta tutun nimimerkin pro scholl -viestit. Saatan toki olla väärässäkin, koska DK ei toistaiseksi ole minulle kovin tuttu. Mielenkiintoinen tapaus silti ehdottomasti ja tuleehan sitä itsekin silmäiltyä aika ajoin, ei siinä mitään. Jatkoajasta tuttu hyvä veli -kulttuuri ja selkääntaputtelu elää tosin näköjään sielläkin sen verran vahvana, että tuskin tunnuksia tulee hankittua (siitä nyt tuskin kellekään suru tulee puseroon).

Tämä havainto siis ihan ilman mitään salaliittoteorioita.

Niin, tarkoitin tuolla toisinajattelijat kyykkyyn -jutulla meininkiä palstalla yleensäkin, enkä pelkästään schollia, vai mitä ajoit takaa?

No keitäs vastarannan kiiskiä Jatkoajassa on mielestäsi viime aikoina laitettu nippuun? Yritättekö AWen ja Raikkaan kanssa vaientaa paraikaa minun toisinajatteluni?

Oikeesti, siirtäkää tuo kinastelu jo eri ketjuun. Tällä ole enää yhtään mitään tekemistä naisten kanssa.

Olen pahoillani, Ted. Pistetään kinastelulle piste, halataan ja siirrytään pikimmiten takaisin naisasioiden pariin. Olen pelkkänä korvana.

 

[mtmela]

. Jatkoajasta tuttu hyvä veli -kulttuuri ja selkääntaputtelu elää tosin näköjään sielläkin sen verran vahvana, että tuskin tunnuksia tulee hankittua (siitä nyt tuskin kellekään suru tulee puseroon).

No et todellakaan ole seurannut kovinkaan tarkkaan asioita. Siellähän tapellaan avoimesti ja surutta, mutta myös osataan sopia asiat. Ihmiset ovat aidoimmillaan rennossa seurassa, ja vähän rennommalla otteella. Tiukkaa vittuilua unohtamatta (ja liittyen ketjuun, niin omalla kohdalla on tainnut unohtua...). Vai että selkään taputtajia... :) Jästipäitä siellä on enemmän kuin hyvä veli-kerhoa. Omalla tavallaan kulkevia persoonia.

 

[mekabyte]

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tosin ei äpärä tiennyt, että kuka on Sepeteuksen poikien isän nimi. Kyllä siinä on vielä pitkä opettaminen pikku äpärälle.
-George

Toihan oli toki kärjistys, olihan? Meinaan vaan, että tuolla asenteella ei pitkälle kanna. Onhan se ns suhteen ulkopuolinen tenava vähän hankalampi, mutta ei se ainakaan tuolla meiningillä toimi.

 

[sampio]

Huomenna on viisivuotishääpäivämme, tuli tässä mieleen. Kylläpä aika menee nopeasti, huh huh. Yksittäisiä päiviä voisin vaihtaa tuolta ajalta pois ja jotain isohkoja ratkaisuja miettisin hetken uudestaan, mutta tätä yhteistä taivalta en vaihtaisi mihinkään. Vajavaisia ihmisiähän tässä ollaan puolin ja toisin, mutta silti en osannut kuvitellakaan, kuinka loistavaan tyyppiin itseni aikoinaan narautin. Jollekin toisella kultani olisi nainen muiden joukossa ja vastaavasti monelle naiselle minä olen tavis, mutta loistavinta on se, että juuri me löysimme toisemme!

 

[Alamummo]

Jollekin toisella kultani olisi nainen muiden joukossa ja vastaavasti monelle naiselle minä olen tavis, mutta loistavinta on se, että juuri me löysimme toisemme!

Olet asian ytimessä näillä kauniilla sanoillasi! Onnea hääpäivällenne.

 

[Padis]

Nainen.. repiköön rutto kasvosi.

 

[Töölö]

Huomenna on viisivuotishääpäivämme, tuli tässä mieleen. Kylläpä aika menee nopeasti, huh huh. Yksittäisiä päiviä voisin vaihtaa tuolta ajalta pois ja jotain isohkoja ratkaisuja miettisin hetken uudestaan, mutta tätä yhteistä taivalta en vaihtaisi mihinkään. Vajavaisia ihmisiähän tässä ollaan puolin ja toisin, mutta silti en osannut kuvitellakaan, kuinka loistavaan tyyppiin itseni aikoinaan narautin. Jollekin toisella kultani olisi nainen muiden joukossa ja vastaavasti monelle naiselle minä olen tavis, mutta loistavinta on se, että juuri me löysimme toisemme!

Tunnutpa muutenkin ottaneen positiivisen elämän asenteen ainakin suosikki joukkueesi perusteella. Tuleva vaimosi lienee "katiska" mutta osaat ottaa siitäkin ilon irti asenteella "eipä ole rumin eikä vittumaisin" elämä siis hymyilköön!!

 

[avatar]

Vittu. Vituiks meni. Laastaria ajattelin lähteä katselemaan tänään paikallisista yöbaareista. En tiedä, jaksaako. Pillu on vain pillu jos sen ympärillä ei ole oikeaa ihanaa ihmistä. Vittu, että vituttaa!!! Vittu. Vittu joo. Selvitän asiaa tarkemmin kunhan ehdin. Kolme kuukautta kesti ihanuutta.

 

[sak77]

Aaah tätä ihanaa elämää...Saunat on saunottu ja persettäki irtos...missä se kaukosäädin on?Hyvää yötä ja kiitos!

 

[sampio]

Tunnutpa muutenkin ottaneen positiivisen elämän asenteen ainakin suosikki joukkueesi perusteella. Tuleva vaimosi lienee "katiska" mutta osaat ottaa siitäkin ilon irti asenteella "eipä ole rumin eikä vittumaisin" elämä siis hymyilköön!!

Pahoitteluni, että naisasiani ovat kunnossa.

Elämänasenne ja suosikkijoukkue ovat muuten yhdyssanoja.

 

[Hemingway]

Vittu. Vituiks meni.

Harvoin tunnen foorumeilla myötätuntoa, mutta nyt on kyllä todettava, että olisin suonut sulle toisenlaisen kohtalon.

Joo kyllä se siitä, paitsi ettei heti.

 

[varjo]

Toiset onnistuvat pokaamaan älyttömässä jurrissa naisia baareissa, allekirjoittanut ei onnistu vakuuttamaan edes selvänä puolituttua siitä että voisi törmätä kaupungilla jne.

Niin, koska tämä toki kiinnostaa kaikkea niin helvetisti, niin pitää todeta, että allekirjoittaneen maaginen ihmistuntemus taas loisti ja sarja "varattujen herutteluja" sai jatkoa. Eli se siitä, taas.

Lähinnä se mitä ajattelin mainita, on se, että Idiocracy (http://www.imdb.com/title/tt0387808/ ) on ihan hauska leffa, joskin aika rajusti alleviivaava. Tämä tietenkin on tietyllä lailla ketjun aiheen mukainen, koska jonkinlaisella arviolla jokunen muukin jatkislainen on samassa tilanteessa, eli CV näyttää hyvältä mutta oikeastaan naisia se ei vaan kiinnosta* ja samalla kuulee juttuja miten se yläasteen hieman hitaampi kaveri jo on kolmen lapsen isä.

Pitäisi varmaan tehdä periaatteellisia toimintapäätöksiä, jotta projekti joskus etenisikin. Suurin riski lienee lähinnä siinä, että tietyllä tapaa lipuu vanhan kaveriporukan keskuudesta kohti sosiaalista tyhjyyttä, kun muu porukka harrastaa sitoutumista ja erinäisiä parienvälisiä ajanviettoja alkaa hiljalleen ilmetä allekirjoittaneen tietenkin jäädessä kuvioitten ulkopuolelle.

Noh, onneksi sentään on Habs...voi ******

*Ei siis tarkoittaen sitä, että kuljettaisin mukanani CV-tulosteita, mutta noin yleisesti.

 

[julle-jr]

CV näyttää hyvältä mutta oikeastaan naisia se ei vaan kiinnosta* ja samalla kuulee juttuja miten se yläasteen hieman hitaampi kaveri jo on kolmen lapsen isä.

Koska kaikkea ei voi (välttämättä) saada, niin itse ainakin preferoisin hyvää CV:tä enemmän kuin perhettä kolmine lapsineen. Voi tietysti olla hyvinkin mahdollista että mielipide muuttuu, esimerkiksi juuri mainitsemasi tosiseikan takia, eli että kaikki vanhat hyvät rellestyskaverit harrastavat sitoutumista ja yksin voi pidemmän päälle tulla tylsää. No, tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen satunnaisiin hieman kevytmielisempiin suhteisiin.

 

[sampio]

CV näyttää hyvältä mutta oikeastaan naisia se ei vaan kiinnosta* ja samalla kuulee juttuja miten se yläasteen hieman hitaampi kaveri jo on kolmen lapsen isä.

Ymmärrän kyllä taustalla olevan huolesi, mutta itse en pitäisi hyvää koulutusta vielä sinun ikäisenäsi kovin huonona vaihtoehtona kolmelle lapselle (ymmärrän, ettei tuo vertauksesi ollut konkreettinen, mutta silti). Neuvoja en halua antaa, koska varmasti kuitenkin itse tiedät parhaiten mitä haet ja mistä sitä haluat hakea.

 

[avatar]

Krapula. Väsyttää. Poltin sitten askillisen röökiä eilen ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun alun. No se ei elämää kaada. Voin jatkossa pysyä ilman. Jaa miksi tästä jauhan naisasiaketjuun. Vittu en tiedä, eilen millään ei vain ollut mitään väliä.

Tiedän, että tämä on varmasti jo jonkin sortin klishee, mutta ei saatana ikinä naista, jolla on jo valmiiksi lapsia. Miksi? Se ei helvetti vain toimi. Lasten kanssa tulen ihan hyvin toimeen kun mutsikin oli aikanaan perhepäivähoitaja ja kakaroita ollut talo täynnä nuoruusvuosiin saakka. Lapsi vie aikaa ja se vie juuri sitä aikaa, mitä pitäisi riittää toisilleen eikä toiselta voi kieltää tietenkään aikaa lapsenkaan kanssa. Itse olin valmis tinkimään ihan kaikesta. Roudasiin itseäni joka helvetin viikonloppu junalla 240 kilometriä edestakaisin himaan ja naisen luo. Opiskelijabudjetista meni puolet kuukaudessa matkalippuihin. En sano, että tuollainen nyt mitään olisi ja tavallaan paskamarttyyrin puhettahan moinen on, mutta minä jumalauta yritin! Jos joku haluaa tietentahtoen vittuilla tuosta nyt, niin siitä vaan.

Mikä siinä on, että minä, ihan tavallinen, älyllisesti mielestäni ihan kelvollinen tapaus ja muutoinkin miltei yhteiskuntakelpoinen ihminen, joka ihan karkeasti arvioiden ei edes näytä mitenkään luotaantyöntävältä ja treenaan salilla niin, ettei pesupalloa muodostu, niin en vain kelpaa. Vieläpä kun perusluonteeseeni kuuluu olla huomioiva ja ystävällinen. Riitaa en haasta juuri koskaan ilman kunnon syytä. Juu, opiskelija olen joo varmasti vielä reilun vuoden ja senpä vuoksi välillä ihan pa ja rahat on tiukilla, mutta ei se nyt helvetti voi olla syynä. Kun mitään kunnon syytä ei nainen minulle kertonut. Empä enää jaksa edes alkaa kaivella.

Olen juu kokenut elämässäni postraumaattisen stressireaktion ja siitä johtuneen masennuksen, mutta kun niistäkin on päästy yli, niin kyllä varmaan päästään yhdestä rakkauden kuolemisestakin. Eipä tämä nyt ensimmäinen kerta ole, mutta toki sitä toivoisi, että viimeinen. Fyysinen kipu on melko laimeaa siihen verrattuna, miten voi ihmistä henkisesti sattua. Siihen kun ei mitään pillereitä ole. Tai no on, mutta vittu tässä mikään serotoniinin erittämisen lisäys mitään auta. Ilopillerit vittuun ja niskasta kiinni. Kevään aikana tentittävää vajaa 60 opintopistettä, että syksyllä pääsee lopputyön pariin. Kyllä sitä tähän ikään mennessä on sentään sen oppinut, että elämä vain on perseestä monesti ja itsehän se on asiat tehtävä, jos jotain haluaa tapahtuvan.

Lapsena sitä kummasteli, kun jossain känäsessä suomisketsissä naureskeltiin naisen logiikalle ja sille, että miehet kalsarit jalassa kossupullo kädessä jokeltavat, että "vittu noita naisia ei voi ymmärtää". Eipä sitä kummastele enää. Ja tämä ei oikeasti ollut mikään suoranainen vittuilu naissukupuolta kohtaan. Vain lähinnä katkeransekaista avautumista siitä, kun ihan tosi, en ole ainoa mies.

edit: Niin ja no, sorruin sitten päivittelemään taas omaa ns. mukapaskaa tsägääni ja sitä, miten mukamas kelpaisin varmasti jollekulle, mutta kun ei vain natsaa. Pahoittelut siitä taas niille ihmisille, jotka täälläkin päivittelevät sitä, että vittuakos jotain treffipalstaa täällä pidät ja kehut itseäsi. Ei kyse ole siitä. Lähinnä vain vituttaa, kun itsekin tietää jos minkälaista hiihtäjää, jotka pystyvät muodostamaan pitkiä ja (ainakin päällisin puolin) toimivia parisuhteita. Ei se nyt helvetti niin vaikeaa ole. Vai onko?

 

[Ted Raikas]

avatar, voimia jaksella. Varmasti tuollainen musertaa sen jälkeen, kun on uhrannut vapaa-aikansa, tulonsa ja pyyteettömyytensä ja saa palkkioksi paskaa silmille.

Ehdottomasti samaa mieltä olen, että yh-äiskät on syytä jättää sikseen. Minua ei sellaiset eläjät kiehdo, ei sitten yhtään. Kenenkään vara-iskäksi en halua ryhtyä ja muutenkaan katsoa, että sitä yhdessäoleilua säädellään jonkun paskalingon mukaan (jep, olen itsekeskeinen). Joillekin lapsenkyllästämä perhe-elo nappaa, toisille ei. Olen ehkä sitten itse niin keskenkasvuinen, että se ei todellakaan kuulu lähiaikojen suunnitelmiin.

avatar, en usko myöskään, että kellään on syytä sinua moittia tai sinulle vittuilla. Omaan pieneen mieleeni ei tulisi millään sellainen asia. Kyllähän se tuskaa on tuollaisenkin ajan jälkeen, etenkin jos kaikki on tuntunut selkeältä ja varmalta. Isku se on ja ei sitä kenenkään vähätteleminen.

Jakselehan. Enkä sano, että joku löytyy vielä sellainen sopiva nainen, eihän sitä kukaan voi tietää, mutta älä silti luovu toivosta, katsele tilanteita rauhassa. Näin teen itsekin nykyisin ja paremmalta tuntuu.

 

[purkki_paa]

Ninim.avatarille tsemppiä, kyllä se siittä taas lähtee(juu juu, tiedän että iän ikuinen fraasi ei tuossa olotilassa paljoa lohduta). Itsekin kokeneena pari rankempaa eroa, on sitä melkeen tullut jopa kyyniseksi. Jopa voisi sanoa, että koko painolla suhteeseen "heittäytyminen" on vähän epäluonnollisen tuntuista minulla nykyään....vaikka en koe olevani katkera mitenkään.

Ehkäpä pahinta on ne ensimmäiset päivät eron jälkeen, milloin tuntuu että koko elämä olisi mennyt ja se "jokin tärkeä" puuttuu elämästä. Se aiheuttaa ainakin itselläni sen, että millään ei ole mitään väliä ja mitä ennen suhdetta arvosti ja piti tärkeänä ei tunnukaan tärkeältä enään.

Mutta kyllä se elämä taas voittaa....

 

[BOL]

Yritähän avatar jaksella ja keskity nyt sellaisiin asioihin, jotka edes jossakin määrin tuottavat elämääsi iloa. Vaikka nyt tuntuu kurjalta, hyödyt tästäkin kokemuksesta ihan varmasti tavalla tai toisella jossakin vaiheessa elämääsi.

Älä sano ei koskaan, koska huomisesta ei kukaan tiedä. Minusta kuulostat erittäin empaattiselta ja fiksulta tyypiltä, joka osaa katsoa elämää myös muiden kuin itsensä kantilta. Suhteessanne taisi olla lopulta liian monta tekijää, jotka "haittasivat" suhdettanne: pitkä välimatka, naisen lapsi, taloudellinen tilanne... Mikä tahansa noista asioista yksinkin saattaa aiheuttaa vähän kitkaa, kolme tekijää on jo suurehko rasite.

Tällä kertaa homma ei valitettavasti toiminut, mutta ehkä ensi kerralla muuttujia on jo vähemmän, ehkei yhtään edellä mainituista. Muista kuitenkin, että suhde vaatii aina oman aikansa kypsyäkseen oikeaksi suhteeksi riippumatta siitä, onko toinen osapuoli yh tai ei. Kyllä se joskus helpottaa, eron ei kai ole tarkoitus helppoa ollakaan, jos on toisesta oikeasti välittänyt!

 

[avatar]

avatar, voimia jaksella. Varmasti tuollainen musertaa sen jälkeen, kun on uhrannut vapaa-aikansa, tulonsa ja pyyteettömyytensä ja saa palkkioksi paskaa silmille.

Niin. No nyt olen toki katkera ja ehkä vähän vihainenkin, mutta kyllä minä suhteesta paljon sainkin, enkä nyt puhu siitä itsestään. En kuitenkaan näe, että mikään suhde olisi ollut turha, vaikka tavallaan jossain määrin se voisi nyt turhalta tuntuakin, kun homma on jo ohi. Minä uhrasin rahojani matkoihin. Nainen maksoi ruoat ja juomat viikonlopuille jos pari kolme punkkua piti saada ja jotain pöperöä. Meni varmasti melko tasan, että ei siinä mitään ja kuitenkin ihan mieluusti rahani tuohon käytin, koska sillä sai jotain unohtumatonta. Koin nimittäin kyseisessä suhteessa jotain asioita, joita en ollut koskaan aiemmin kokenut. Jostain ihmisestä voisi kuulostaa hiukan kornilta, kun mainitsen asian näin suoraan, mutta koin elämäni ensimmäistä kertaa tilanteen, jossa molemmat osapuolet tulivat yhtäaikaisesti. Se oli jotenkin hyvin kummallista, mutta sitten siitä tuli todella hyvä fiilis. Enempää en kyllä nyt jaksa jauhaa, koska se on vain itsensä kiduttamista.

Ehdottomasti samaa mieltä olen, että yh-äiskät on syytä jättää sikseen. Minua ei sellaiset eläjät kiehdo, ei sitten yhtään. Kenenkään vara-iskäksi en halua ryhtyä ja muutenkaan katsoa, että sitä yhdessäoleilua säädellään jonkun paskalingon mukaan (jep, olen itsekeskeinen). Joillekin lapsenkyllästämä perhe-elo nappaa, toisille ei. Olen ehkä sitten itse niin keskenkasvuinen, että se ei todellakaan kuulu lähiaikojen suunnitelmiin.

Ymmärrän kyllä kantasi ihan hyvin, mutta en minä ihan sitä noin näe. Lähinnä yksinhuoltajanainen on siksi ongelmallinen kumppani, koska lapsi vie paljon jos myöskin aikaa niin tunnetta. Sehän on selvää, että lapsi on tärkeintä maailmassa. Siihenhän joskus jotkut orastavat avioliitotkin ovat karahtaneet, kun mies on huomannut, että nainen ei huomioi enää samalla tavoin kuin aiemmin kun se sinappikone on vain niin kultimussukka. Täysin inhimillistä. Etkä sinäkään varsinaisesti varmaan tarkoittanut, että yh olisi jotenkin huonompi ihminen. Asiat nyt vain menevät miten menevät ja jostain syystähän se ero on lapsen syntymän jälkeen tullut. Kuten tuli tässäkin tapauksessa vaikken nyt kovin paljoa kyseisestä tapauksesta tiedäkään, ymmärrettävästi, koska miksi minua kiinnostaisi. Nuorena solmittu suhde joka kestänyt jo vuositolkulla, niin ei vain yleensä kestä. Mielestäni ihmisten ei pitäisi pystyä sitoutumaan ennen vaikkapa 20 ikävuotta. No se siitä.

Jopa voisi sanoa, että koko painolla suhteeseen "heittäytyminen" on vähän epäluonnollisen tuntuista minulla nykyään....vaikka en koe olevani katkera mitenkään.

Se on minullakin ongelma, kun vähän luulen, että menee aikaa kunnes uskallan oikeasti heittäytyä täysillä toisen ihmisen tunteiden armoille. Sen kun tekee ja saa vastakaikua, niin se on kyllä yksi hienoimmista tunteista mitä maa päällään kantaa, mutta kun sen vastakohta on vain jotain niin pahaa, että ei vain uskalla. Toivottavasti vielä uskallan, mutta en yhtään ihmettele, että on olemassa kyynisiä ihmisiä, jotka vain vonkaavat lihatiskiltä satunnaista seksiseuraa pahimman puutteen purkamiseksi. Itsekin olen siihen "sortunut" jos nyt niin voi asian ilmaista. Kun ei niistä todella mitään saa. Joku metsästysvietti ja kovan studin egopönkitys on kyllä jo niin lapsellista paskaa, että joskus tuntuu, että mitä sellaiset ihmiset oikeasti päässään miettivät. Ei ole enää minun juttu, ollut enää muutamaan vuoteen.

Ehkäpä pahinta on ne ensimmäiset päivät eron jälkeen, milloin tuntuu että koko elämä olisi mennyt ja se "jokin tärkeä" puuttuu elämästä. Se aiheuttaa ainakin itselläni sen, että millään ei ole mitään väliä ja mitä ennen suhdetta arvosti ja piti tärkeänä ei tunnukaan tärkeältä enään.

Kyllä. En itseasiassa ihan hetkeen edes tajunnut, että mitä tuli sanotuksi kun totesin, että se on kait vaan sitten otettava seuraava juna, mikä kulkee kohti Lappeenrantaa. Junassa vasta asia alkoi kunnolla hahmottua ja käypä muka siinä sitten pillittämään kun on paikallisjuna täynnä naama näkkärillä olevaa populaa.

Yritähän avatar jaksella ja keskity nyt sellaisiin asioihin, jotka edes jossakin määrin tuottavat elämääsi iloa. Vaikka nyt tuntuu kurjalta, hyödyt tästäkin kokemuksesta ihan varmasti tavalla tai toisella jossakin vaiheessa elämääsi.

Juu kyllä varmasti hyödyn. Väittäisin, että jokaisesta suhteesta, jossa olen ollut, olen oppinut aina jotain. Oli se sitten henkistä tai "fyysistä" oppimista. Ja hyvä niin, koska suhteen karikot kun kokee, niin helpommin osaa väistää ne seuraavalla kerralla. Nyt vain ei tietenkään tunnu siltä, että kukaan muu jaksaisi edes kiinnostaa. Nyt joku nainen varmaan naurahtaa seuraavalle, mutta ajattelin tuossa päivällä kun oli hirveä vitutus, että voisi katsoa pornoa. Ei napannut! Jotain on silloin pahasti pielessä. (tähän se melkein jo hymiö) No, se siitä. Oppii kyllä.

Älä sano ei koskaan, koska huomisesta ei kukaan tiedä.

En toki oikeasti sano millekään ei koskaan, mutta vakaasti kyllä aion kovalla kädellä raakata pois yksinhuoltajat jos vähänkään ei lähde jalat alta ihan heti. Se ei ihan oikeasti ole missään määrin kyseisille ns. yhteiskuntaluokan edustajille vittuilua. Se nyt vain on niin, että jos naisella on lapsi, jota rakastaa toki, niin se on aina osittain pois siltä kumppanilta. Se ei ole mitään lapsellista kiukuttelua vaan ihan yksinkertaisesti sitä, että se on vaikeaa. Kuten sanoin, lapsien kanssa tulen ihan ok toimeen ja näin.

Suhteessanne taisi olla lopulta liian monta tekijää, jotka "haittasivat" suhdettanne: pitkä välimatka, naisen lapsi, taloudellinen tilanne... Mikä tahansa noista asioista yksinkin saattaa aiheuttaa vähän kitkaa, kolme tekijää on jo suurehko rasite.

On joo. Pakko minun on kuitenkin uskoa, että asia kaatui kuitenkin lopulta siihen, että minussa ei ollut riittävää vetovoimaa kyseiseen ihmiseen. Koska jos homma oikeasti olisi kaatunut johonkin tekniseen asiaan, niin silloin kyllä ihan oikeasti vituttaisi!! Koska kaikki muu, paitsi itse ihminen on kuitenkin hiukan toisarvoisia seikkoja. Siis siinä mielessä, että kumppanuus rakkaan ihmisen seurassa on enemmän kuin varmaan mikään muu tällä pallolla. Itselleni ainakin. Voisin luopua miltei mistä muusta tahansa paitsi omasta terveydestäni hyvän ja pysyvän kumppanin vuoksi. Varmaan on ihmisiä, jotka näkevät elämässään sellaisia intohimoja, mitä ei voisi uhrata moisen vuoksi, mutta itselläni ei ainakaan sellaisia ole. No se siitäkin, ennen kuin menee liian naiiviksi paasaamiseksi, mutta pointti siis vain se, että toivon ihan kaikesta sydämestäni, että asia loppui tunteen vähyyteen eikä mihinkään muuhun. En aio ottaa sen kummemmin enää siitä selvää.

Tällä kertaa homma ei valitettavasti toiminut, mutta ehkä ensi kerralla muuttujia on jo vähemmän, ehkei yhtään edellä mainituista. Muista kuitenkin, että suhde vaatii aina oman aikansa kypsyäkseen oikeaksi suhteeksi riippumatta siitä, onko toinen osapuoli yh tai ei. Kyllä se joskus helpottaa, eron ei kai ole tarkoitus helppoa ollakaan, jos on toisesta oikeasti välittänyt!

Juu no siis uskoisin, että juuri tässä hetkessä oli se kulminaatiopiste, jossa joko homma jatkuu tai ei. Vähän aavistelin sitä jo aiemmin, mutta jotenkin vain hyvän olon tunteessa ajattelin, että se kulkee kuin juna, kun mitään päällispuolista vikaa ei missään ollut.

Ja kyllä se toki helpottaa. Se on ihan vähän helpottanut eilisaamuisesta shokista. Ei siinä mitään. Kävi kyllä välillä mielessä, että jos olisi kävellyt huomisaamuna koululääkärin pakeille ja sanonut jotain - en tiedä edes mitä - mutta kyllä tästä suomalainen mies painaa läpi kuin sen kuuluisan harmaan kiven. Valitettavasti. No, onneksi viimeiset käyntini psykotädin pakeilla eivät olleet vielä ohi vaan olen käynyt menneen masennukseni johdosta siellä vielä kerran kuussa ns. kontrollikäynnillä ja näinollen voin kyllä sanoa, että jatketaan vielä hiukan pidempään. Se on kyllä loistava tapa päästä avaamaan sanainen arkkunsa ja hyvä niin.

 

[Ted Raikas]

Etkä sinäkään varsinaisesti varmaan tarkoittanut, että yh olisi jotenkin huonompi ihminen.

En tietenkään. Yksinhuoltajana olo on varmasti hemmetin raskasta ja vaikeaa (hässakkaa suorastaan). Tunnen sellaisia tapauksia ja en todellakaan kadehdi sitä elämäntilannetta ja myös tälläisillä naisilla on omat vaikeutensa uusien suhteiden muodostamiseen, koska moni mies nimenomaan kammoksuu sitä lasta, joka on jonkun vieraan miehen ja muutenkin. Helposti se hiertää siinäkin tapauksessa, vaikka itse mahd. joskus oman lapsen tahtoisikin. Ei tarvitse olla kaltaiseni kehittymätön nulikka, että se on arvelluttava tekijä suhteen kannalta se ipana siinä. Onneksi poikkeuksiakin mahtuu joukkoon meidän miesten keskuudessa.

En siis halveksu tai väheksy yh:ita, mutta omakohtaisesti en usko, että elämästä tulisi mitään jos pieni lapsi olisi siinä rasitteena. Eiköhän se ole kaikille osapuolille paras, että tietää mitä tahtoo ja mihin pystyy/ei pysty.

 

[BOL]

avatar!:

Tiedätkös mitä? Enpä olisi tulevaisuudestasi huolissani yhtään! Kirjoitustasi lukiessa ei voi välttyä siltä tunteelta, että vaikka nyt olet erittäin pettynyt ja vihainenkin, et kuitenkaan ole pätkääkään katkera. Et, vaikka erosta on todella lyhyt aika ja kaikki tunteet ovat näin lyhyen ajan jälkeen "sallittuja". Katkeruuskin, joka ei muuten mielestäni kuulu normaaleihin ja elämää eteenpäin vieviin tunteisiin.

Hienoa, miten vallinneista olosuhteista huolimatta jaksat suhtautua niihin ja tapahtuneeseen realistisesti. Ehkäpä ja toivottavasti "sen jonkin tunteen" puuttuminen oli syy eroonne, ei lapsi, pitkä välimatka tai joku muu "näkyvä" tekijä. Onneksi se kävi selväksi jo nyt, eikä vasta kuukausien tai vuosien päästä. Moni ihminen sinnittelee suhteessa, mistä jokin puuttuu jo alusta saakka sen takia, että toinen tuntee niin vahvasti, ettei kertakaikkiaan halua satuttaa mukavaa ihmistä. Onneksi kohdallesi ei sattunut tällaista ihmistä, liekö lapsikin siihen syynä, että ratkaisu tehtiin jo aika aikaisessa vaiheessa.

Tuska kestää sen, minkä kestää. Jonain aamuna heräät kuitenkin iloisena uuteen päivään ja huomaat, että hengissähän tässä edelleenkin ollaan. Ja kevätkin kolkuttelee ovella jo. Ja kaikkihan me tiedämme mitä se merkitsee... Maaliskuussa alkaa kollit mouruta ja kollihan se "siekii" kai olet :)

 

[purkki_paa]

Se on minullakin ongelma, kun vähän luulen, että menee aikaa kunnes uskallan oikeasti heittäytyä täysillä toisen ihmisen tunteiden armoille. Sen kun tekee ja saa vastakaikua, niin se on kyllä yksi hienoimmista tunteista mitä maa päällään kantaa, mutta kun sen vastakohta on vain jotain niin pahaa, että ei vain uskalla. Toivottavasti vielä uskallan, mutta en yhtään ihmettele, että on olemassa kyynisiä ihmisiä, jotka vain vonkaavat lihatiskiltä satunnaista seksiseuraa pahimman puutteen purkamiseksi. Itsekin olen siihen "sortunut" jos nyt niin voi asian ilmaista. Kun ei niistä todella mitään saa. Joku metsästysvietti ja kovan studin egopönkitys on kyllä jo niin lapsellista paskaa, että joskus tuntuu, että mitä sellaiset ihmiset oikeasti päässään miettivät. Ei ole enää minun juttu, ollut enää muutamaan vuoteen.

Totta viserrät kyllä. Rakastuminen on oikeasti mitä hienoin tunne, varmaan maailman paras tunne ikinä. Toki taas sitten se, kun menee poikki niin sama ihanuus muuttuu totaaliseksi helvetiksi...siinä vähän kuin lentää perseelleen niin nopeasti, ettei ehdi tajuta mitä tapahtui tai sanoa edes kissaa.

Ja sitten oikein pahan eron jälkeen ajautuu lievittämään pahaa oloaan ja hakemaan pillua baarista. Olen tähän myös sortunut ja oikeastaan olen vieläkin sillä linjalla oikeastaan...ja siinä kyllä tulee nopeasti kyyniseksi ja rakentaa ns."suojamuurin" itsensä ympärille aika nopeasti(jonka olen myös jo tehnyt). Sitten huomaa että alkaa sinkkuus maistumaan ja mitään suurta puutetta ei koe, jolloin ei jotenkaan osaa kaivata enään normi suhdetta.

Toki itse olen vielä siinä iässä(alle 20-vuotias) että mitään kunnon vakavaan suhteeseen ei edes kannata lähteä mukaan. Itse lienet jo lähemmäs 25-vuotias, jolloin ymmärtää paremmin ettei edellä mainittu elämä tarjoa enään sitä mitä kaipaat. Mutta nykyisellään oikeastaan itselläni enemmän se, että "pidetään hauskaa" lähtökohdaltaan olevat suhteet(vaikka toki täytyy myöntää, että et niitä nyt niin kovin paljoa kuitenkaan ole...ei tällä meikäläisen lärvillä) + kavereiden kanssa ryyppääminen sopii parhaiten elämäntilanteeseeni.

 

[avatar]

Toki itse olen vielä siinä iässä(alle 20-vuotias) että mitään kunnon vakavaan suhteeseen ei edes kannata lähteä mukaan. Itse lienet jo lähemmäs 25-vuotias, jolloin ymmärtää paremmin ettei edellä mainittu elämä tarjoa enään sitä mitä kaipaat. Mutta nykyisellään oikeastaan itselläni enemmän se, että "pidetään hauskaa" lähtökohdaltaan olevat suhteet(vaikka toki täytyy myöntää, että et niitä nyt niin kovin paljoa kuitenkaan ole...ei tällä meikäläisen lärvillä) + kavereiden kanssa ryyppääminen sopii parhaiten elämäntilanteeseeni.

27 tulisi ensi kesänä mittariin. Takana on lukioajan lopulta alkanut vuoden mittainen ihan hyvä suhde, joka toki oli vielä melko naiivia toimintaa ja ihan puhdasta hapuilua todellisen rakkauden perään. Ehdottomasti merkittävin suhde itselläni kuitenkin, vaikka ehkä olikin nykysilmissä hiukan tosiaan sellaista nuoruuden huumaa kaikkea uutta kohtaan. Henkilökohtaisesti kun menetin poikuuteni vasta silloin ja ikää oli 19 vuotta.

Toinen tavallaan oikea suhde oli tuossa 23:n kieppeillä vajaan vuoden kestänyt juttu, joka ei koskaan muuttunut kovin vakavaksi seurusteluksi erinäisistä syistä. Silloin en edes kaivannut ns. oikeaa suhdetta vaan lähinnä tykkäsin hengata kyseisen naisen kanssa sen vuoksi, että seksi oli niin taivaallista, että melkein tekisi mieleni sanoa, että näinköhän koskaan moista enää tulee vastaan.

Joitakin viikkojen pituisia treffauksia on ollut sitten useampia ja juuri noita irtojuttuja pieni kasa. Ei mitenkään äärettömästi, mutta en kyllä tunne itseäni henkilökohtaisesti mitenkään kovin poikkeukselliseksi tässä ajassa jos sanon, että partnereita on ollut kahdeksan seksuaalisesti aktiivisen vuoden aikana ehkä himpun alle kolmisenkymmentä. En häpeäkseni kyllä edes muista parin naamaa enää. Sitä se känni teettää. Ihan naurettavaa touhua.

Ja nyt sitten tämä. Ei kovin pitkä suhde, kolmisen kuukautta, mutta kuten monesti rakkausasioissa, ei se välttämättä katso sitä, että onko se kestänyt kolme kuukautta vai kolme vuotta. Sattua se voi silti. Tietysti hyvin pitkissä suhteissa tietyt rutiinit kun murtuvat, niin se voi olla varmasti monelle iso shokki. Omalle isälleni oli ainakin kun vanhempani aikanaan erosivat kun olin abiturientti.

Eli kovin paljoa en ole ns. suhteenalaisuudessa elänyt. Koko elämästäni vain ehkä noin hiukan reilu pari vuotta.

Ja sinulla on ikää sen verta vähän(enkä nyt tätä sano mitenkään pahalla), että senkus huitelet. Kannattaa huljutella sitä pippeliä vähän siellä sun täällä nyt kun vielä on mahdollisuus. Mieluummin nyt, kuin sitten nelikymppisenä kun on jo vaimo ja kolme kakaraa ja vituttaa riipputissisen emännän vieressä se, että ei aikanaan juossut. Juokse poika juokse, kunhan käytät kumia.

 

[avatar]

Tuska kestää sen, minkä kestää. Jonain aamuna heräät kuitenkin iloisena uuteen päivään ja huomaat, että hengissähän tässä edelleenkin ollaan. Ja kevätkin kolkuttelee ovella jo. Ja kaikkihan me tiedämme mitä se merkitsee... Maaliskuussa alkaa kollit mouruta ja kollihan se "siekii" kai olet :)

No juu, kyllä se varmaan kevään mittaan voitoksi kääntyy. Nyt vain pitää allokoida kaikki voimavarat tuleviin tenttirypistyksiin niin ehkä asia unohtuu helpomminkin. En tiedä, että mistä johtuu, mutta jossain määrin tästä asiasta täällä puiminenkin ainakin hetkeksi hieman helpottaa tunnetta. No, mutta hyvähän se vain on. Että kiitoksia vain! :)