Suhdeasioissa, niin kuin missä tahansa muissakin itselle merkityksellisissä asioissa, kannattaa oikeasti kommunikoida. Puhumisen ei aina tarvitse olla niin kovin "syvällistä", vaan ihan peruspuhumisella voidaan välttyä umpisolmuilta. Tunteet kun ovat muutakin kuin ainoastaan toiselle lepertelyä. V*tuttaminenkin on tunne, usein hyvin merkityksellinen sellainen.
Kuka sitten määrää, milloin on oikea hetki sanoa esim. rakastavansa toista? Se henkilö, joka kokee olevansa rakastunut ja uskaltaa sen toiselle sanoin ilmaista. Toiselle ajankohta ei ehkä ole "oikea" johtuen omista kenties epävarmoistakin fiiliksistä ja ehkä aikaisemmista kokemuksista. Toki toinen henkilö voi tämän ottaa huomioon ja yrittää tehdä rakkaudentunnustuksestaan mahdollisimman "paineettoman" ja pyyteettömän toista ihmistä kohtaan. Mutta sanojan pitää myös ottaa toisen tunteet huomioon, varsinkin jos tämä rakkauden kohde ei syystä tai toisesta ole ainakaan vielä samalla tasolla.
Yleisesti ottaen joskus on hyvä ottaa riski ja heittäytyä tunteidensa vietäviksi. Tämä ei suinkaan tarkoita mitään aivotonta kaikkien muiden asioiden unohtamista, vaan yksinkertaisesti avointa tunteidensa kohtaamista. Toiset ihmiset ovat kohdanneet ihmisen, joka todella kolahtaa ja ovat hyvinkin aikaisessa vaiheessa valmiita sen hyväksymään ja toimimaan sen mukaan. Jos molemmat haluavat olla yhdessä lähes koko ajan ja viettävät illat ja yöt yhdessä jo aikaisessa vaiheessa suhdetta, kannattaa miettiä vakavasti, olisiko järkevin tapa muuttaa saman katon alle. Tällä tavalla voidaan viettää aikaa sekä yhdessä että omissa menoissa. Tämä kuitenkin edellyttää, että molemmat haluavat samaa asiaa. Joskus vuodenkin seurustelu on lyhyt aika muuttaa yhteen. Riippuu siis täysin tilanteesta. Pakottaa tai painostaa ei kenenkään kannata kumpaankaan suuntaan.
Jos sitten yhteen päätetään muuttaa, on minun kokemukseni perusteella paras valita molempien tavaroista parhaat yhteiseen käyttöön. Muista romppeista hankkiudutaan sitten joko kokonaan eroon tai varastoidaan. Ihan kaikkea ei kannata säilyttääkään. Jos ero sitten joskus tulee, uusien hankitojen myötä voidaan kääntää uusi lehti kokonaan elämässä. Entiseen elämään kun ei kannata yrittää pyrkiäkään. Tavara on tavaraa ja sitä saa aina uutta. Tärkeistä tavaroista ei tietenkään kannata hankkiutua eroon, mutta esim. Ikean opiskeluaikaista kirjahyllyä voi olla turha säilöä iän kaiken, jos sille ei käytänössä löydy tilaa tai käyttöä. Toisen entinen koti muuttuu yhteiseksi asunnoksi yhteisten tavaroiden ja itse henkilöiden myötä. Eron sattuessa alkuperäisellä asukilla on tietysti etuoikeus jäädä asuntoon, mutta suhteen aikana asunto on molempien yhteinen koti ja säännöt sovitaan yhdessä ja toisen tapoja ym. pyritään kunnioittamaan.
Sen ymmärrän, jos toista nyppii vähän se, että toiselle jää oma kämppä jonnekin, vaikka käytännössä yhdessä asutaankin. Tällöin tilanne on vähän epäsuhtainen yksityisyydenkin suhteen. Toisella on vapaat kädet toimia toisen kotona ja vielä on omakin kämppä, missä toinen ei tod.näk. saisi olla kuin kotonaan. Ja onhan se taloudellinenkin kysymys, jos toisen rahoista suuri osa menee "yhteiseen" kotiin ja toinen maksaa poikamiesboxiaan ja samalla tietynlaista vapautta ja sitoutumattomuutta. Tällaisessa tilanteessa kannattaa molempien pitää omat kotinsa ja antaa ajan vielä kulua. Ehtii sitä muutaman kuukaudenkin kuluttua tehdä päätöksiä. Harvalla on ihan oikeasti niiiiin kiire, että siinä muutama kk merkitsee, jos asioista ollaan muuten pystytty puhumaan ja sopimaan. Helppoa se ei aina ole, mutta usein varsin kannattavaa, molemmille osapuolille.