Naisasiat

[kakkonen]

Vetäsee heti reffien alussa rystyllä.

Siis treffien alussa vai ennen treffejä?

 

[redcat]

Missäköhän iässä naisilta alkaa mennä pahin prinsessavaihe ohi? Milloin he alkavat etsiä ihmissuhdetta romantiikan, ihailun ja seksin sijaan?

Kyllä se vain valitettavasti on sillä lailla, että kun naisen ikä on 35 ja/tai yli, niin silloin alkaa kelpaamaan tavanomaiset mukavatkin miehet. Moni nainen kuvittelee 20-30 ikävuoden paikkeilla, että se Mr Unelmaprinssi on todellakin olemassa. Siinä vaiheessa on mieskriteerit niin järkyttävän epärealistisella tasolla, että kaikki tavanomaiset (mukavatkin) miehet ovat pelkkää ilmaa.

Itse olen tällä hetkellä hieman yli nelikymppinen ja nykyisen emännän kanssa ollut kimpassa jo reilu kahdeksan vuotta. Ennen suhteemme alkumetrejä mulla oli ollut juttuja useammankin 33-38-vuotiaan kanssa. Jotenkin vain pisti ihmetyttämään tietty ajanjakso, jolloin minullakin olisi ollut vientiä niin paljon kuin olisi vain ehtinyt kulkea. Onneksi sitten löytyi tämä nykyinen, joka ei ole kauhea sählääjä eikä ollut epätoivoinen miehenmetsästäjä. Hyvin kestämme toisiamme ja viihdymme toistemme kanssa. On mukava olla, se riittää minulle.

 

[Vekurinen]

Siis treffien alussa vai ennen treffejä?

Molempi parempi. Luulisin.

 

[Mats Bedö]

Kyllä se vain valitettavasti on sillä lailla, että kun naisen ikä on 35 ja/tai yli, niin silloin alkaa kelpaamaan tavanomaiset mukavatkin miehet. Moni nainen kuvittelee 20-30 ikävuoden paikkeilla, että se Mr Unelmaprinssi on todellakin olemassa. Siinä vaiheessa on mieskriteerit niin järkyttävän epärealistisella tasolla, että kaikki tavanomaiset (mukavatkin) miehet ovat pelkkää ilmaa.

Tama on valitettavan totta myos kundeilla. Mulla on jokusia hyvia ystavia (kolme ihan parhaasta paasta), jotka eivat ole kyenneet koko elamassaan kunnolliseen suhteeseen. Yhdella oli suhde reilu kymmenen vuotta sitten, toisella oli jonkunlainen lyhyehko suhde (jota mina kutsuisin lahinna panosuhteeksi kera hirvittavan mustasukkaisuuden) ja kolmas ei ole koskaan ollut suhteessa. En edes tieda onko saanut pi... pill... noh, tiedattehan... ikina.

Yksi naista kundeista on kylla aika ujo, mutta silti. Jokaisella heista naisunelmat on jossain Pamela Andersson tasolla (tiedan kun ovat hyvia ystaviani): pitaa olla hyvannakoinen ja isot tissit. Yksi naista kundeista on kylla ihan suosittu naisten kanssa ja toinen on supliikkimiehia jos kuka, mutta silti. Ei ne ikina paase puusta pitkaan kenenkaan kanssa. Ensinnakin pitais aina olla realisti: a) mista sellasia pameloita kaikille loytyy ja kee) onko mulla edes tsarkoja johonkin sellaseen, kun en ole rikas, menestyva enka george clooney. Ja loppujen lopuksi haluanko ma tosiaan sellasta kumppaniksi vai vaan sankyyn. Muistan taman yhden kundin avautuneen mulle, kun han kerran yritti tavata naisia internetin valityksella (mita olen tehnyt hyvalla menestyksella itsekin muinoin). No, treffien jalkeen han kritisoi yhta naista, joka tuli treffeille ja oli, ja nyt tarkkana, "lihonut jumalauta 3-4 kiloo siita kuvastaan!". Ei saatana, meinas paasta itku. En tiennyt mita sanoa. Niin mutta olikse edes mukava... Tai mita silla on valia, kun ainoa juttu oli tuo valtava lihominen! Milla sa hyva mies luulet ikina loytavas naisen itselles, jos kriteerit on tolla tasolla. Ja sen lisaksi han on hyvin mustasukkainen...

Lahdetaan liikkeelle siis taysin vaarasta paasta. Jos ja kun itselle halutaan pitkaaikaista suhdetta ja/tai elamankumppania, niin jotain on vialla, jos ensimmaiset kriteerit on ulkonaollisia. Eihan siina mitaan vikaa tietenkaan ole, jos kumppani on natti, kaunis tai hyvannakoinen, mutta kertokaa mulle hei suhde joka on pelkalla ulkonaolla laukannut pitkalle. Anybody?

Kylla suhteissa tarkeinta on "samalla taajuudella oleminen" (suht samanlaiset arvot ja nakemykset), toisen kunnioittaminen seka valittaminen. Naista kasvaa rakkaus, joka ei ole tavara vaan tunne. Eika rakkaus pysy ikuisesti samanlaisena yhdessakaan suhteessa. Rakkaus on muotoaan muuttava tunne, joka lahtee raiskyvasta liikkeelle ja jossain vaiheessa muovautuu juuri tuohon valittamiseen ja kunnioitukseen. Suhteen alussa olevalla rakkaudella (jos sellaista tuntee) on hyvin vahan tekemista sen rakkauden kanssa, jota samassa suhteessa on viiden, kymmenen, kahdenkymmenen ja viidenkymmenen vuoden kuluttua, vaikka ihmiset on samat. Rakkaus ei havia mihinkaan, vaan se vahvistuu ja kypsyy. Muuttaa muotoaan.

Ja jos sita ei tajua, vaan runkaa himassaan ajatellen, etta "miksei noi pamela anderssonit tajua, etta ma olisin ihan oikeesti hyva mies niille", niin hukassa ollaan. Pitaa olla realisti, selvajarkinen seka avoin. Ja jos et kelpaa jollekin, niin ma olen aina nahnyt sen niin, etta ei ollu sitte tarvettakaan. Parempaa tulee viela...

 

[Hemingway]

Tama on valitettavan totta myos kundeilla.

Varmasti tuollaisiakin miehiä on, mutta yleisesti ottaen ongelma on naisten, koska käytäntö ruokkii sitä. Miehet oppivat nopeasti, että turhan kranttu ei kannata olla, jos ylipäänsä haluaa päästä naista koskettamaan, kun sen sijaan jo kohtalaisen näköisillä naisilla on vara valita seuransa suuresta joukosta. Ja tätä mahdollisuuttahan itsekäs ja ihailua rakastava ihminen käyttää surutta hyväkseen.

Iän lisääntyessä naisten narsistinen tarve saada osakseen huomiota vähenee, jolloin he kiinnnittävät huomiota mieheen kokonaisvaltaisemmin ja lähestyvät parisuhdetta realistisemmin. Myös ikä alkaa toimia naisia vastaan, koska vanhetessa miesten "markkina-arvo" pienenee vähemmän kuin naisten.

Kuinka moni n. parikymppisenä solmittu avoliitto kestää yli 15 vuotta? 5 %?

 

[Mats Bedö]

...kun sen sijaan jo kohtalaisen näköisillä naisilla on vara valita seuransa suuresta joukosta.

Johtuiskohan juuri tuosta mita tuossa edella kirjoitin? Hyvannakoiset naiset on niin monen kundin unelmana, etta hyvannakoisella naisella on mista valita.

Toisaalta, toimii se kylla toisinkin pain. Kylla hyvannakoisilla miehillakin on mista valita. Ja tama oli juuri pointtini: tota tapahtuu ihan molemmin pain.

 

[Ted Raikas]

Silloin kun valitaan kumppani pelkästään ulkoisten kriteerien mukaan, niin ei voida välttämättä odottaa kovinkaan pitkäkestoista suhdetta. Väistämättä tulee mieleen, että syy kimppaan menemisessä on lähinnä seksissä ja ehkä jonkinlaisessa statuksen hakemisessa sikäli, että toiset kadehtivat tätä henkilön kumppania tai henkilöä itseään.

Ulkomuodon ollessa tärkein kriteeri, voi käydä helpostikin niin, että yhteistä ei lopulta löydy niillä osa-alueilla, jotka tekevät liitosta pysyvän. Tätä tossa jo toki sivuttiinkin.

Ketäpä tietysti ulkoinen kauneus ei viehättäisi, mutta sitä on monentyyppistä. Itse tuskin mitään superkaunista yksilöä edes valloittaisin vaatimattomalla olemuksellani, mutta jos niin nyt jostain syystä kuitenkin tapahtuisi, niin voisin olla hivenen hämmentynyt ja kiusaantunut liikkuessani sellaisen ihmisen seurassa.

Melko tavallisen oloinen ja luonnollinen voi olla kaunista ja mielelläni jaan asioita juuri ihmisen kanssa, joka minun silmääni näyttää kivalta ja jonka kanssa on ennen kaikkea innostavaa ja rikastuttavaa olla ja rikastuttavalla meinaan nyt enemmän sitä henkistä puolta. Toisen puoliskon varallisuus tai sen olemattomuus on aivan yhdentekevä seikka.

 

[Juicey]

Silloin kun valitaan kumppani pelkästään ulkoisten kriteerien mukaan, niin ei voida välttämättä odottaa kovinkaan pitkäkestoista suhdetta.

Miksei? Eivätkö kauniit kykene suhteisiin siinä missä vähemmän kauniit? Ulkonäkötekijät ovat mainettaan merkittävämpiä asioita etenkin nuorten ihmisten kohtaamisissa ja parisuhteiden muodostumisessa. Tottahan se on, että jos kiinnostusta osoittava henkilö muistuttaa ensisijaisesti bullterrieriä, voi olla ettei suhde näe koskaan päivänvaloa ja etene pisteeseen asti jossa ei-ulkonäölliset seikat ylipäänsä pääsevät nousemaan esiin. Käytännöllisesti katsoen voisin hyvin mieltääkin, että nätillä ihmisellä saattaa nuoruusvuosien mittaan kertyä merkittävästi enemmän kokemuksia parisuhteessa elämisestä ja näin muodostua terveempi kuva siitä mitä odottaa sitten oikealta elämältä näiden harjoittelusuhteiden jälkeen, siinä missä suuren osan elämästään sinkkuna elänyt vaatimattomamman oloinen kaveri. No, poikkeuksia on, mutta en usko että käytännön tasolla ulkonäköseikat tuskin ovat suoraan suhteessa suhteen pitkäikäisyyteen - kumppaninhan ne nätitkin varmasti löytävät. Eikä sekään mitään valetta ole, että kyllähän se mukava asia on kun elämänkumppani on katseenkestävä. Rahaakin säästyy kun ei tarvitse vetää kännejä suvun jatkamista varten. ;)

Ihmisiähän ne nätimmätkin ovat, siinä missä tietenkin muutkin ja samanlaiset parisuhde-ongelmat toistuvat kuin muissakin suhteissa. Näin myös positiivisessa mielessä, eli kyllä myös "kauniit ihmiset" voivat yhtälailla olla hyvinkin kykeneviä ja parisuhteeseen sopeutuvia yksilöitä.

 

[Grainger]

Silloinhan ollaan jo alusta alkaen väärillä raiteilla, jos oma kumppani ei ole maailman kaunein nainen.

Ainakin minulle oma rakkaani on ja tulee aina olemaan maailman kaunein. Kauneus on täysin katsojan silmissä ja jos siinä se oikea tunne on, niin silloin kyllä maailman kaunein ihminen löytyy samasta sängystä. Ja sohvalta. Ja muualtakin.

Mutta kun sitä on alusta alkaen täydellisen näköinen pari, niin ei tarvitse tällaisia murehtia. Emäntä on oikeasti kaunis ja itselläni on hyvä itsetunto. Pettämätön yhdistelmä.

 

[Hemingway]

Ulkonäkötekijät ovat mainettaan merkittävämpiä asioita etenkin nuorten ihmisten kohtaamisissa ja parisuhteiden muodostumisessa.

Varmasti ovat, mutta ulkonäköihanteet vaihtelevat. Minua esimerkiksi viehättävät luonteeltaan vetäytyvät, pienikokoiset (ja pienirintaiset), tummat ja pikisilmäiset tyttömäiset naiset, jotka eivät ainakaan omien sanojensa mukaan nauti suuresta suosiosta.

Ulkonäkö ei myöskään ole joko-tai, vaan pienikin piirre saattaa vetää puoleensa ja yhtä lailla työntää poispäin.

Käytännöllisesti katsoen voisin hyvin mieltääkin, että nätillä ihmisellä saattaa nuoruusvuosien mittaan kertyä merkittävästi enemmän kokemuksia parisuhteessa elämisestä ja näin muodostua terveempi kuva siitä mitä odottaa sitten oikealta elämältä näiden harjoittelusuhteiden jälkeen

Jos toistaa samoja suhteen vaiheita kerta toisensa perään, niin tuskin siitä mitään oppii. Pitäisi pysyä yhdessä ainakin viisitoista vuotta ennen kuin suhteen kehityskaari on eletty läpi. Kovin montaa sellaista harjoitusta ei ehdi tekemään. Lisäksi muistaakseni on niin, että mitä useammin eroaa, sitä helpommin eroaa jatkossakin.

 

[Mats Bedö]

Tassa oli Jussi77 kyse siita, etta jos ja kun suhde alkaa ja perustuu pelkastaan siihen ulkonakoon. Ei ulkonaosta yleisesti.

Anyway, tohon Tedin kirjoitukseen, niin itselleni kavi 1999 loppupuolella niin, etta aloin seurustelemaan yhden entisen espanjalaisen menestyvan mallin kanssa. Nainen oli siis GAZIIIING!!!. Enka lahde sita kieltamaan, etteiko minuun olisi juuri tuo havyttoman kaunis ulkokuori tehnyt vaikutusta. Totta munassa. Muistan edelleen sen ensimmaisen petikeikan... Noh, se siita.

Pointti oli se, etta itse "karsin" myos siita, etta mihin ikina vaan mentiin, niin aina oli aijat kattomassa ja iskemassa sita. Ravintolassa, lomakohteissa, kadulla, kaupoissa jne jne. En "karsinyt" siksi, etta olisin menettanyt hanet vaan siksi, etta ei tallanen tavallinen tallaaja ole sellaseen huomioon tottunut. Oli siis vaivautunut olo. Aina oli joku aija kattomassa "silla silmalla". Enka kiella, muutamaan kertaa kavi mielessa kayda sanomassa, etta annas olla sen tuijottamisen kanssa jo. Varsinkin jos kyseessa oli perheellinen mies lastensa kanssa. Kyllahan se aina hyvalle sikali tuntui, etta tiesi naiden miesten ajattelevan, etta onpa onnen kundi, mutta silti.

Eika se ulkonako kauas sitten kantanut kun ma vittuunnuin sen persoonaan. Kolmisen vuotta jaksoin olla (ja asua jopa kimpassa), mutta ei se kroppa, ulkonako eika huoliteltu olemus todellakaan korvannut sita mita olin etsimassa.

 

[Juicey]

Silloinhan ollaan jo alusta alkaen väärillä raiteilla, jos oma kumppani ei ole maailman kaunein nainen.

No, jokuhan saattaisi toki pitää tätä jonkinasteisena itsepetoksena - aika harvasta kainalosta sitä mitään varsinaisia maailmanluokan kaunottaria löytyy mutta taas toisaalta olen ja haluankin olla kanssasi erittäin samaa mieltä. Petän mielelläni itseäni kanssasi.

Jos toistaa samoja suhteen vaiheita kerta toisensa perään, niin tuskin siitä mitään oppii. Pitäisi pysyä yhdessä ainakin viisitoista vuotta ennen kuin suhteen kehityskaari on eletty läpi. Kovin montaa sellaista harjoitusta ei ehdi tekemään. Lisäksi muistaakseni on niin, että mitä useammin eroaa, sitä helpommin eroaa jatkossakin.

Viestisi alkuosa on toki ihan totta, kauneus on katsojan silmässä - tähtäsin nyt vain hieman universaaliimpaan näkemykseen asiassa enkä varsinaisesti penkomaan yksityiskohtia. Kuten varmaan saattoi huomatakin.

Lainaamastani osuudesta taas olen hyvinkin eri mieltä; jo omien vähäistenkin kokemuksieni perusteella aika harva ihmissuhde on kovinkaan monotonista toistoa toisen parisuhteen kanssa. Pienetkin luonne-erot tekevät suuria eroja ihmisten väliseen reagointiin ja lisäksi alitajuisesti suurin osa meistä oppii vielä nuoressa iässä paljonkin kokemuksistaan ihmissuhteissa. Eikä kukaan varmaan näistä teinisuhteista mitään kovin syvällisiä tutkimustöitä odotakaan, mutta kuitenkin tietynlaista "parisuhteessa elämistä" tuostakin jää käteen, joskin samaan hengenvetoon täytyy todeta että toki roolimalleilla on myös erittäin merkittävä osuus tässä oppimisessa. Miten helpoksi eroaminen tulee - kyllä sekin on kovin yksilökohtaista, enkä oikein sitäkään allekirjoita että eroaminen helpottuisi oleellisesti uusien erojen myötä. Uskon, että henkilöllä jolla on taustallaan paljon lyhytkestoisia suhteita, ongelmat piilevät jossain muualla kuin siinä että eroaminen helpottuu kerta toisensa jälkeen.

Jotta topicissa pysyttäisiin niin 9. vuotta yhdessä vaimon kanssa, pari pikku jääkiekkoilijaa tuloksena ja kolmas pulla keväällä tulossa uunista - eipä kai kehtaa vielä "iltatähtöseksi" kutsua kun ikää itsellä vasta kohta kolmekymmentä, joten täytyy kai suunnitella taas isompien autojen ostamista. Kalliiksi tulee, nuo naiset...

Tassa oli Jussi77 kyse siita, etta jos ja kun suhde alkaa ja perustuu pelkastaan siihen ulkonakoon. Ei ulkonaosta yleisesti.

Ymmärsin hyvin, mutta halusinkin vain kyseenalaistaa sitä omaa kilpeä kiillottavaa asennetta jonka mukaan ulkonäköseikka on huono asia perustaa parisuhdetta. Miksi se olisi yhtään huonompi seikka päästä yhteiseen alkuun kuin vaikkapa tikanheitto, kaljanjuonti tai se käykö neiti X täällä useinkin. Kyllä näistä jokaiselle ne luonne-asiat tulevat esille vasta paljon myöhemmin, sen merkitys minkä asioiden ympäriltä alkuperäinen kohtaaminen on tapahtunut, merkitys vähenee ja itse suhdetta aletaan punnita uutuudenviehätyksen sijaan.

 

[Grainger]

aika harvasta kainalosta sitä mitään varsinaisia maailmanluokan kaunottaria löytyy

Mutta missä on virallisesti päätetty kuka on maailman kaunein?

Ei niin. Jokaisella lienee siitä asiasta oma mielipide, joillakin on sama, mutta useimmilla eri. Itsekkäänä paskiaisena tällaisessa asiassa oma mielipiteeni on minulle se tärkein ja oma mielipiteeni on, että minun vierestäni löytyy se maailman kaunein. Valitan. Tässä kisassa on vain hopeapaikkoja tarjolla.

 

[Juicey]

Mutta missä on virallisesti päätetty kuka on maailman kaunein?

Käsittääkseni Miss Universum -kisoissa myönnetään tällaisia ymmärrykseni mukaan ihan "virallisia" arvonimiä vuosittain. No, mutta ei kai siitä sen enempää. :)

 

[Ted Raikas]

Miksei? Eivätkö kauniit kykene suhteisiin siinä missä vähemmän kauniit?

Varmasti voivatkin, en minä sitä sano. Kauneus, kuten moni muukin asia ihmisessä, jolla saavuttaa menestystä ja ihailua, on sellainen asia, joka nousee päähän ja sille kehittyy jonkinsorttinen arvo. Sellainen, joka vaatii tietyt kriteerit toiselta, jotta on siihen varaa. Kuulostaa esineelliseltä noin, mutta niin se periaatteessa kuitenkin joillain menee. Sekä todella kauniilla naisilla, että todella komeilla miehillä. Enkä toki yleistä. Riippuu tosiaan siitä, mitkä on elämänarvot ja kuinka paljon on sitä älliä päässä.

Tässä tosiaan oli kuitenkin kyse siitä, kuten 1Timer myös totesi, että jos sille naisystävälle kriteeri on se, että sen on ehdottomasti näytettävä hyvältä yleisten standardien, muuten ei kelpaa, niin suhde, jos sitä sellaiseksi edes voi kutsua, alkaa väärältä pohjalta.

Oma kauneusihanteeni naisten suhteen on tietysti omanlaiseni, toki myös samalla liukuva käsite ja näen ns. yleisesti kuolattavista tapauksista poikkeavat henkilökohtaisesti kauniimpina naisina. Itseasiassa tuo Hemingwayn kuvailema naistyyppi on myös enemmän minun mieleeni. Oikeastaan määrätynlainen söpöys viehättää enemmän kuin varsinainen kauneus. Minun termistössäni ihminen voi olla myös "liian kaunis."

Kieltämättä nämä vähän ovat ärsyttäviä termejä käyttää, kun ne vaihtelevat ihmisestä riippuen ne näkemykset kauneudesta, mutta uskon, että voidaan silti ottaa esille jonkinlaisessa otannassa yleisiä käsityksiä ja mieltymyksiä kauniin naisen profiilista ja niin poispäin. =)

 

[Mats Bedö]

Ymmärsin hyvin, mutta halusinkin vain kyseenalaistaa sitä omaa kilpeä kiillottavaa asennetta jonka mukaan ulkonäköseikka on huono asia perustaa parisuhdetta.

No tuo tarinani omasta elamasta alleviivaa kylla yksittaistapauksena juuri sita. Lahdin siihen suhteeseen lahinna/pelkastaan ulkonaon vuoksi. Tuollainen supermalli-tapaus on kylla aika aarilaidassa noin muuten.

Muuten mulla on kylla ollut hyva tsaga naisten kanssa, etta aina on ollut nattia ja/tai kaunista kainalossa. Naiset tuppaa kai tykkaamaan tallasesta jannusta, joka kylla itsensa mielesta nayttaa lahinna hylkeen ja tapiirin risteytykselta... Mutta myonnan sen, etta olen antanut pakkeja sen takia, etta ulkonaollisesti nainen ei ole ollut "kiinnostava". En siis antanut edes mahiksia naiselle juuri sen takia. Ulkonaolla on siis tekemista suhteen alun kanssa, ainakin joissain maarin. Mutta se maaraava tekija ei saisi olla ulkonaollinen. Ja siita olen pyrkinyt pitamaan huolen elamassani, tuota yhta lukuunottamatta. Joka oli siis virhe.

 

[Juicey]

No tuo tarinani omasta elamasta alleviivaa kylla yksittaistapauksena juuri sita. Lahdin siihen suhteeseen lahinna/pelkastaan ulkonaon vuoksi. Tuollainen supermalli-tapaus on kylla aika aarilaidassa noin muuten.

Toki. Kuitenkin jos sitten otetaan huomioon syystä tai toisesta lyhyehköön päättyneet parisuhteet niin uskon että toki vastaavia tarinoita löytyy myös vaikkei välttämättä suhde olisikaan juuri ulkonäköön perustuen saanut alkuaan. Luonne-erot tekevät tiensä suhteeseen vaikka yhteinen elo olisi alkanut hyvinkin "järkevin" perustein. En kuitenkaan halua vähätellä kokemuksiasi vaan olen täysin yhtä mieltä siitä että vaikka yleisellä tasolla ajattelisinkin kokonaisuuden olevan jotain muuta, niin ymmärrän tietysti myöskin sen että yksittäistapauksista puhuttaessa on varmasti sattunut monenlaisia asioita.

Muuten mulla on kylla ollut hyva tsaga naisten kanssa, etta aina on ollut nattia ja/tai kaunista kainalossa.

No, ota tämä nyt vain kevennyksenä eikä vittuiluna mutta tsägäsi voidaan mieltää monenlaiseksi jos kerran vaihtuvuutta on ollut. :)

Mutta myonnan sen, etta olen antanut pakkeja sen takia, etta ulkonaollisesti nainen ei ole ollut "kiinnostava". En siis antanut edes mahiksia naiselle juuri sen takia. Ulkonaolla on siis tekemista suhteen alun kanssa, ainakin joissain maarin.

Juuri näin - ilman riittävää ulkonäkö-tason saavuttamista ei kultainen luonne kenties koskaan nouse esiinkään, varsinkin jos siis puhutaan normaaleista ihmisistä jotka kovinkaan sinnikkäästi eivät välttämättä jaksa itseään tyrkyttää kiinnostumattomille ventovieraille.

Useimmiten on kysymys siitä, mitä ollaan etsimässä. Ei jokaisesta parisuhteesta ole tarkoitus koskaan tullakaan mitään erityisen vakavaa sielujen kohtaamista vaan normaalia arjen viettämistä. Moni ihminen voi myös oppia rakastamaan toista, kiinnostuttuaan ensin aivan muunlaisista asioista. Kun puhutaan suhteista, on monen muunlaisiakin parisuhteita kuin pullanhajuinen Elovena-tyttö (siis naiseksi muuttuneena tässä vaiheessa, mutta olisi jotenkin epäsopivaa sanoa Elovena-nainen) ja riski remontti-reiska sinisissä haalareissaan punatiilisen omakotitalon pihassa. Moni saattaa etsiä puhtaasti viihdettä, mutta mikä estäisi tällaista suhdetta kehittymästä siinä missä muuhunkin alkuaan perustanutta pariskuntaa? Useimmat suhteet ovat jonkinlaisia kompromisseja jos lähdettäisiin suhteuttamaan lopputuloksia alkuperäisiin ulkonäöllisiin odotuksiin ja tämä toki puoltaisi sitä seikkaa ettei ulkonäkö ole merkittävässä asemassa. Kuitenkin, kun otamme huomioon että myös kauniit ihmiset vanhenevat - ja useammin kai jonkun kanssa kuin vanhanapiikana, niin mielestäni olisi kai jotenkin väärin päätyä johtopäätelmään jossa ulkonäköseikoista alkukipinänsä saanut suhde olisi jotenkin huonompi kuin moni muu jostain vähäpätöisestä alkunsa saanut yhteiselo. Se, mitä sen alun jälkeen tapahtuu, on kai kuitenkin merkittävämpää.

 

[scholl]

Useimmiten on kysymys siitä, mitä ollaan etsimässä. Ei jokaisesta parisuhteesta ole tarkoitus koskaan tullakaan mitään erityisen vakavaa sielujen kohtaamista vaan normaalia arjen viettämistä.

Mihin tuollaista tarvitaan? Kyllä itse olen ainakin siinä käsityksessä, että jos suostuu johonkin parisuhteeseen niin se on silloin rakastuminen oltava kyseessä ja se on lifetime sentence noin oletusarvoltaan. Muussa tapauksessa voi elää sinkkuna ja tapailla naista. Ei siihen mitään parisuhdetta tarvita.

Sama pätee tuohon 1Timerin tilanteeseen. Mihin tarvitaan seurustelua, jos yhdessä ajanviettäminen perustuu siihen fyysiseen vetovoimaan. Kyllä sitä mies yleensä mielenkiintoista tekemistä keksii, joten nainen voi ihan hyvin seurata mukana ilman että seurustelee. Naimisissa oleville tämä tilanne tunnetaan rakastajattarena.

Mutta jos puhutaan oikeasti seurustelusta niin silloin saatetaan puhua henkilöstä, joka julkistetaan, esitellään ehkäpä jopa vanhemmille ja laitetaan oma arvovalta peliin. Eli jos mene vituiksi niin se on huono juttu, kun on valinnut huonosti. Silloin on turha lähteä seurustelemaan, jos ei tiedä tunteeko jotain vai ei. Ja totuushan on se, että kyllä sitä tuntee heti, kun on vähän tekemisissä jonkun kanssa. Jos nainen laitettaisiin tyhjään huoneeseen ja seuraisit sieltä vaikka peilin läpi niin veikkaan että kymmenessä minuuttissa voi kaikista sanoa, että onko se potentiaalinen vai ei. Yleensä sen näkee paljon nopeamminkin.

Niitä suhteellisen potentiaalisia on toki olemassa. Itsekin olen nähnyt sekä '86 että '95, mutta ongelma on usein se, että niitä ei näe. Voit kävellä vaikka joka päivä metrin päästä ohi, muttei osu silmiin. Sitten tosiaan jos osuu niin siinä voi käydä hyvinkin. Eikä se mene puhtaasti ulkonäön mukaan todellakaan, vaan paljon tärkeämpää on se, millainen se tyyppi on. Onkin tärkeämpää seurata eleitä ja ilmeitä kuin esimerkiksi tuijottaa jotain stillikuvaa. Toisaalta täytyy sanoa, että päivittäisessä elämässä on turha toki katsetta sen enempää vaelluttaa, koska jokainenhan ymmärtää, että 99,9% ei ole millään tavalla potentiaalista materiaalia. Kauniita naisiahan näkee aina silloin tällöin, mutta suurin osa säväyttää yhtä paljon kuin Alepan muovikassi.

 

[Juicey]

Kyllä itse olen ainakin siinä käsityksessä, että jos suostuu johonkin parisuhteeseen niin se on silloin rakastuminen oltava kyseessä ja se on lifetime sentence noin oletusarvoltaan.

No niin, eiköhän maailma nyt taas hiljene tästä aiheesta kun Absoluuttinen Totuus on lausuttu. ;)

Monenlaisia ihmisiä sitä on tullut tavattua, tuollaiset suhteet eivät välttämättä ole edes mitään niin harvinaisia että pitäisi kaukaa etsiä. Onhan yhdessä olemisesta monenlaista hyötyä; turvallisuutta, seuraa, taloudellista hyötyä, säännöllistä seksiä, statusta, apua elämässä. Minä henkilökohtaisesti arvostan suhdettani joksikin muuksi kuin tuollaiseksi "liikesuhteeksi" jota voidaan arvioida sen mukaan miten suhde käytännössä hyödyttää sen osapuolia, mutta toisaalta jos kerran joku haluaa elää tuollaisessa suhteessa jossa tunnepuoli ei omasta tahdosta ole kovin syvällistä, niin mikäpä minun tässä on arvosteleminen. En omasta puolestani ainakaan viitsi olla tuomitsemassa tuollaista suhdetta epäonnistuneeksi ja vääränlaiseksi, sillä suhteen osapuoliahan tuon on tarkoitus palvella eikä meitä ulkopuolisia - sitäpaitsi aika kehittää näitäkin. Osasta ei ehkä koskaan tulekaan mitään sen ihmeellisempää, toisaalta on tämmöisiä häitäkin sitten lopulta tanssittu ja vielä ovat yhdessä.

 

[scholl]

Herää kysymys, että onko tuollainen toiminta oikein. Varsinkin, jos tartutaan tuohon, että tunnepuoli ei omasta puolesta ole... Eli entä jos sillä toisella on eli tämä yksi osapuoli käyttää hyväkseen sitä, että toinen luulee, että kaikki ajattelevat, että suhde edellyttää rakastumista. Toki joillain voi olla ihan imagoavioliittoja tai säännöllistä seksiä tai taloudellista hyötyä. Ratinvääntäjä tapaa mallin niin toinen saa taloudellista hyötyä ja toinen sadan panon kortin. Siinä on tietynlainen win-win tilanne tietenkin, vaikkei rakkautta olisikaan, mutta ei se silti ole ihan oikein.

 

[Mats Bedö]

No, ota tämä nyt vain kevennyksenä eikä vittuiluna mutta tsägäsi voidaan mieltää monenlaiseksi jos kerran vaihtuvuutta on ollut. :)

Joo kylla. Olen lahtenyt pariin suhteeseen liian helposti, taytyy myontaa. Ulkomailla asuessa vaan erilaisuus kiinnostaa ja haluaa kokeilla kaikenlaista. Mutta niin kun taisin jo tassakin ketjussa aiemmin sanoa, niin kertaakaan 1Timeria ei ole jatetty. Itse tassa on oltu siina roolissa, etta on saanut kertoa olevansa valmis siirtymaan eteenpain.

Ma kasittelen silti kaikki noi suhteet (ei noita vakavampia ole ollut kun 5-6) niin, etta ne on luoneet pohjan sille, etta nyt ollaan onnellisesti naimisissa. Paljon on opittu ja niilla opeilla pelaillaan tassa suhteessa. Jokaisesta suhteesta, jopa huonosta, voi siis oppia ja kayttaa sita oppia tulevaisuudessa hyvakseen.

Noh, jokainen tallaa tavallaan ja niinhan sen pitaa ollakin.

 

[masaman]

Ratinvääntäjä tapaa mallin niin toinen saa taloudellista hyötyä ja toinen sadan panon kortin. Siinä on tietynlainen win-win tilanne tietenkin, vaikkei rakkautta olisikaan, mutta ei se silti ole ihan oikein.

Meikä lähtee heti pimppaamaan 89 mitsua kunnon kuntoon ja tytöt saa sitten pysäytellä korttiensa kanssa!

Onhan se niin, että jos kriteerit on pelkässä panossa niin eikö helpompaa olisi käydä laadukkaalla ammattilaisella? Säästyy paljolta vaivalta ja ajankululta...

Itse olen valitettavasti ollut liian rauhallinen näissä suhteissa ja sellainen häiritsee lähinnä itseäni. Sana Sveitsi voisi kuvata hyvin asiaa. :D

Nyt ajattelin ruveta joksikin muslimivaltioksi, koko ajan liekki päällä, heh.

 

[Bone]

Ma kasittelen silti kaikki noi suhteet (ei noita vakavampia ole ollut kun 5-6) niin, etta ne on luoneet pohjan sille, etta nyt ollaan onnellisesti naimisissa. Paljon on opittu ja niilla opeilla pelaillaan tassa suhteessa. Jokaisesta suhteesta, jopa huonosta, voi siis oppia ja kayttaa sita oppia tulevaisuudessa hyvakseen.

Noh, jokainen tallaa tavallaan ja niinhan sen pitaa ollakin.

Meikä tallaa samalla tavalla. Olen muutaman vakavamman suhteen käynyt läpi ja jokaisesta on opittu. Omat virheet on tajuttu, onneksi. Niitä vältellen ja sopivasti luovien olen tilanteessa, jossa olen ollut (päivälleen muuten) 2½ vuotta yhdessä mukavan naisen kanssa. Keskinäiset kiinnostuksen kohteet ovat aika samoja ja pidämme samanlaisista asioista. Mutta edelleenkin rauman murre tuottaa välillä ongelmia...

Naimisissa en ole vielä, vaikka tämän naisen kanssa se voi olla jonain päivänä tosiasia. Appropoo, viimeksi eilen oli illalla keskustelua ko. aiheesta, tai sitä edeltävästä vaiheesta. Noh, sen aika on sitten joskus.

Joka tapauksessa, ketjussa on ollut hyvää tekstiä, ja samallalailla käsitän itsekin pari asiaa. Ulkonäkö on naisille nuorempana tärkeätä, mutta kun he haluavat parisuhdetta aikaiseksi, kriteerit laskevat. Ja silloin on miesten paikka iskeä markkinoille. Itsekin kun olen ruma kuin susi.

 

[Vekurinen]

Ulkonäkö on naisille nuorempana tärkeätä, mutta kun he haluavat parisuhdetta aikaiseksi, kriteerit laskevat. Ja silloin on miesten paikka iskeä markkinoille. Itsekin kun olen ruma kuin susi.

Mmm...good point, ja tähän havahtuu sillä tavalla kertalaakista. Kerta toisensa jälkeen huomaa lisääntymisiässä jo jonkin aikaa olleiden valiominkkien valuvan rumille miehille. Mikäs siinä, minulle tämä sopii hyvin. Isot ja rumat miehet ovat aina muodissa, sanoi eräs perussuomalainenkin aikoinaan.

 

[sampio]

...mielestäni olisi kai jotenkin väärin päätyä johtopäätelmään jossa ulkonäköseikoista alkukipinänsä saanut suhde olisi jotenkin huonompi kuin moni muu jostain vähäpätöisestä alkunsa saanut yhteiselo. Se, mitä sen alun jälkeen tapahtuu, on kai kuitenkin merkittävämpää.

En minä usko, että kukaan tätä edes epäilee. Tottakai ulkonainen viehättävyys on tärkein kriteeri heti alussa, jos vakavissaan on paria hakemassa. Mutta se nyt taitaa olla vain signaali, että tuossa olisi potentiaalia. Ja tärkeä pointti on vielä se, että mieltymyksethän vaihtelevat suunnattomasti. Ehkä tämä hankaa näissä keskusteluissa hiukan vastaan, kun osa luulee ulkonaisen viehättävyyden olevan jostain supermallista muodostettu standardi, johon jokainen keskustelija viittaa. Jos omat mieltymykset eivät kohtaakaan tätä kuviteltua ihannetta, ajatellaan samantien, että jengi juoksee vain ulkokuoren perässä, vaikka todellisuudessa jokainen taitaa kuitenkin puhua omista mieltymyksistään.