Naisasiat

[Ted Raikas]

Viestin lähetti Damien
Itse olen varmaan keskustellut vapaa-ajalla jonkun tytön/naisen kanssa viimeksi vuonna 94 (ala-asteen bileet) tai jotain, joten en millään tahdo uskoa että olisit samassa tilanteessa ollut. Olen siis paitsi mr nobody että sosiaalisesti erittäin rajoittunut.

Noh, itselläni oli edes sen aavistuksenomainen suhde naispuoliseen henkilöön juuri ala-asteella. Sellaista pientä kahdenkeskistä ihastumista kenties. Sitten se syystä tai toisesta, tässä liiemmin erittelemättä jäi ja muutuin itse umpimielisemmäksi ja jopa sellaiseksi että mietin suhteiden sun muiden olevan perseestä ja turhia ja että ne eivät ole minua varten. Tavallaan katkeroiduin vuosiksi. Noh, kului sitten tuollainen 12-13 vuotta vaan ja aloin muuttumaan, pikku hiljaa kehittyi tuota kykyä suuntautumaan ulospäin ja se poiki myös pieniä kokemuksia vastakkaisen sukupuolen läheisyydestä. Lopulta sitten se että vuosi takaperin tutustuin ihanaan tyttöön ja olen seurustellut nyt hänen kanssaan.

Joku voi varmasti nauraa tälläisille asioille, mutta toisille ne on ankeaa arkea ja heille on oman heikon rypeytyneen itsetunnon ja muiden ongelmien vuoksi hankalaa lähestyä järkevästi ja ennakkoluulottomasti vastakkaista sukupuolta ja tehdä tälläiseen henkilöön vaikutusta vieläpä. Se ei ole läpihuutojuttu ja se vaatii oikeanlaisen tilanteen, ajankohdan ja ihmisenkin että kaikki menee putkeen.

Itse olen valmis uskomaan että tuolla jossain on aina ihminen joka voi välittää juuri minusta. Tai sinusta. Tai kenestä tahansa. Meitä on joka lähtöön.

Tiedän ettei kukaan tule hakemaan minua kotoa. Mutta kun itse vihaan itseäni niin en pysty uskomaan että muutkaan voisivat minua rakastaa joten en edes uskalla lähteä "metsälle".

Juu, tiedän ettei tule. ja usko nyt vaan hyvä mies, kyllä minä olen käynyt vuosia läpi noita samoja ajatuksia, joten ei ne vieraita ole laisinkaan.

Noh... en voi tietysti sanoa että juuri sinä varmuudella tapaat jonkun joka on käänteentekevä elämässäsi, mutta pidän mahdollisena että ajatuksesi ja suhtautumisesi ympäristöön voi muuttua. Sitä kautta sitten syntyä tiiviimpiä suhteita toisiin ihmisiin. Se on aina mahdollista. Toivon sinulle kaikkea parasta, kaikki vie aina aikansa... Kyllä minä sen tiedän.

 

[mtmela]

Näköjään tämä ketju saa omatkin, jo kauan sitten unohdetut tunteet uudelleen pintaan. Omasta erosta on 4 vuotta, ja vaikka itse olin eron "ottanut" osapuoli, kaikkia asioita ei sittenkään tullut loppuun käsiteltyä. Tästä johtuen huomaan tätä kirjoittaessani, että minusta kasvoi vittumainen narsistinen jääräpää, jonka luottamus ei enää herää kehenkään. Toivottavasti olen väärässä. 4 vuotta on pitkä aika, ja hyvin luulin kasvaneeni kypsäksi ihmiseksi, no en ollut. Jotain hyviä puolia tuli lisää, jotain huonoja puolia enemmän. Turha siis edes kysyä, mitkä naisasiat.

Cosmic_Rodeolle ja Pärdelle voimia toipumisen mutkaisella tiellä, tie ei ole helppo, eikä välttämättä lopu koskaan. Toivottavasti teillä on sellaisia ystäviä ja läheisiä, jotka tukevat tuskan hetkellä.

 

[Decimal]

Vähän iloa tähän eroamisen ja masennuksen täyttämään ketjuun. Minulla ja naisellani tuli 1.5 vuotta täyteen jo oikeastaan viime kuussa, mutta oli sen verran huono tuuri että hän oli juuri kyseisenä päivänä toisella paikkakunnalla. Joten ensi viikolla kun tulee sitten 1 vuosi ja 7kk täyteen nii yllätän ja vien kauniin naiseni ravintolaan illalliselle. Olen suhteellisen nuori ja en oo ennen tällästä tempausta tehnyt, vaikka syytä toki olis ollu jo aiemmin.

Parasta tässä on se että tämä tulee olemaan hänelle täysi yllätys. Eikä varmana osaa odottaa, en ole sellaista tyyppiä että ostelen kukkia yms. Pitää vaan toivoa ettei tyttöystäväni ole salalätkäfani ja lue tätä boardia :)

 

[cosmic_rodeo]

Viestin lähetti Pärde
Se on nyt sitten lopullisesti ohi.

Voimia sinulle, Pärde!

Olemme ilmeisesti samassa veneessä tällä hetkellä.

Paitsi että sinun tilanteesi kuulostaa huomattavasti vittumaisemmalta kuin minun. Me jäimme sentään puheväleihin.

Tsemppiä, todellakin. Eiköhän me tästä nousta.

Aloitan juuri neljännen suhteenjälkeisen päiväni. Viina on maistunut harvinaisen hyvin. Nukkumaan tai syömään en taas ole oikein kyennyt.

Välillä tuntuu ihan menettelevältä, välillä taas ei voi kuin pyyhkiä silmäkulmaa. Kerran olen vasta kunnolla hajonnut. Se ei todennäköisesti jäänyt viimeiseksi kerraksi.

 

[bisnesman]

Pärde wrote:

Tänään hän sai kirjeen, lähetti vastauksensa tekstiviestillä: "Sain kirjeen. Ei kiinnosta. Anna jo saatana olla."

Käsittämätöntä.
Sen vielä ymmärtäisi jos olisit pettänyt tai käyttäytynyt väkivaltaisesti. No, ei ollut sun arvoinen mimmi.

Viimeisimmän suhteeni kariutuessa ex-tyttöystäväni totesi "Miksi sinun pitää olla noin kiltti? Ole ilkeämpi mulle niin on helpompi erota".

Naisia ei voi tajuta, pitää vaan yrittää ymmärtää...

 

[Pikku Myy]

Pärde

Oon tosi pahoillani sun puolesta, noin ei pitäisi minkään suhteen loppua, voin vaan kuvitella kuinka pahalta tuntuu. Vaikka tämä ei välttämättä nyt lohduta, niin tulee muita ja parempia. Voimia sitä odotellessa.

 

[Pärde]

Juuri haettu kamat tyttöystävän luota.

Jokseenkin tyhjä olo tällä hetkellä. Ei tunnu oikein miltään.

Olin aiemmin todella vihainen hänelle, päivällä kun soitti huusin vain ja haistatin vitut.

Hänen luonaankin olin aluksi todella vihainen. Kovin kauaa sitä ei kestänyt, koska näin kuinka rakastamani ihminen murtui silmieni edessä. En voinut itselleni mitään, otin hänet syleilyyni ja itkin itsekin.

Hän sanoi, ettei missään vaiheessa "kyllästynyt" minuun tai lakannut välittämästä, tilanne vain kävi liian raskaaksi. Oma elämänsä on tällä hetkellä päin helvettiä.

Se asia, mitä en ole koskaan aiemmin maininnut kirjoituksissani, on eksäni todella raskas lapsuus. Yksityiskohtiin en mene tietenkään, mutta loppupeleissä hänen kyvyttömyytensä käsitellä psyykensä vammoja johti tähän eroon. Hän ei yksinkertaisesti pystynyt päästämään ketään lähelleen, kukaan ei saa nähdä hänen heikkouksiaan.

Itse olen lukenut liikaa psykologian kirjallisuutta syyttääkseni häntä täysin tilastaan. Siksi en hänelle pystynytkään vihaisena pysymään. Lähinnä päällimmäinen tunne on surullisuus siitä, että tässä kävi näin. Ettei Jaana saanut omia muurejaan kaadettua.

Aika näyttää miten käy, pystymmekö vielä joskus olemaan ystäviä, palaako hän vielä luokseni toisen tilaisuuden toivossa tms. Veikkaan, että itselläni on edessä ainakin yksi täysromahdus, kun tietoisuus siitä, että tämä nyt todella on ohi, iskee.

Kaiken kaikkiaan nyt on huomattavasti parempi olo kuin eilen. En enää usko koko suhteemme ja hänen tunteidensa olleen valhetta, en usko hänen pahansuopuuttaan minua satuttaneen. En ole vihainen. Tunnen vain suurta surua hänen elämäntilanteestaan, toivon että asiansa menevät parempaan suuntaan ja tilanteensa kirkastuisi. Tällä hetkellä ei vain muuta ratkaisua ollut meidän kohdallamme, ajauduimme umpikujaan

 

[Sparrow]

Viestin lähetti Pärde
Tällä hetkellä ei vain muuta ratkaisua ollut meidän kohdallamme, ajauduimme umpikujaan

Näinhän siinä joskus käy. Pää pystyyn, Pärde. Kun romahdus tulee ja tilanteen kurjuus iskee kunnolla tajuntaasi, anna sen tulla. Tuollainenkin pitää käydä läpi, vaikka kamalalta tuntuukin. Tähän ketjuun voisin tuoda omia loistavia kuulumisia, mutten nyt.

Ihmiselle, joka antautuu tunteilleen ja elää voimakkaastikin tunteiden varassa tämänkaltaiset pettymykset aiheuttavat valtavan tuskan. Ihanan ja suuren rakkauden tunteen vastakohtana on järkyttävä toivottomuuden tunne ja suru. Toki vähemmän tunteellakin elävät ihmiset kokevat ihmissuhteiden kariutumiset suurina pettymyksinä, mutta uskon ns. romantikon kärsivän kaikkein eniten.

This is life, it gives...and it takes. Only to give again.

 

[Tommy]

Pärdelle myös paljon tsemppiä, kyllä sä jaksat. Kuukausi enää ja kausi alkaa.

 

[odwaz]

Ohhoh, tästähän on tullut oikein sydäntä riipivä ketju, ainakin kun vertaa viime visiittiin.

En ala neuvomaan ketään, koska kokemusta näistä asioista ei todellakaan liiemmin ole. Pakko vaan sanoa, että tsemppiä jätkät! Noissa teksteissä on enemmän aitoutta ja - ikävä kyllä - tuskaa enemmän kuin 95% JA:n viesteistä yhteensä.

Tuohon Damienin juttuun vain halusin sanoa jotain. Itse olen 20-v, ja fiilikset useinkin aika samankaltaiset. En tosiaan ole mikään hirvittävän sosiaalinen ihminen ja tutustuminen uusiin ihmisiin on vaikeata. Koskaan en ole seurustellut, eikä oikein ole ketään sellaista ollutkaan, jonka olisi tosissaan halunnut. Jotain tosi pieniä juttuja on ollut, mutta kaikki yhtä tyhjän kanssa. Vaikka kavereitakin löytyy aika paljon ja joka vloppu ja viikollakin tulee jossain kuppilassa hengattua, ei oikeastaan koskaan mitään tapahdu naisrintamalla. Se vetää mielialan maahan aika useinkin, varsinkin nyt.

Aikaisemminkin tässä ketjussa olen jotain sanonut tästä tytöstä. Eli tyttö, jonka olen tuntenut vasta vajaan vuoden mutta on ollut lähes paras ystäväni jo jonkun aikaa. Mutta kun eihän se ystävyys mulle riitä, tahtois jotain enemmän. Se on vaan niin uskomaton tyttö, ei voi tajuta. En ole koskaan tavannut niin hienoa ihmistä, enkä ole koskaan tuntenut näin ketään ihmistä kohtaan. Ja se tyttö tietää kyllä, mitä ajattelen, mutta kun ei, niin ei. Kaveruuskin oli jo hetken katkolla ja ihan helvetillinen rähinä päällä, koska nyt hän seurustelee erään hyvän ystäväni kanssa. Mä en vaan voi ymmärtää, saati hyväksyä. Tuntuu, ettei se ota mua edes vakavasti, että tää olis vaan joku pillunsaamisyritys. Pakko vaan yrittää elää sen asian kanssa, koska haluan olla edes kaveri, koska se on niin huipputyyppi.

En ois koskaan uskonut, että voisin olla näin paskana tälläisestä asiasta, jota ei edes tavallaan ole olemassa. Vituttaa niin paljon, että.. tekis joskus mieli vaan itkeä, ja se on jo minulle huolestuttavaa. Vituttaa..

Noh, tyttö lähtee kohtapuoliin puoleksi vuodeksi ulkomaille, joten ehkä fiilikset laantuu sinä aikana, mutta pahoin pelkään, ettei.. Pitää vaan yrittää sinä aikana löytää uusia juttuja.

Elämä jatkuu, kaikesta huolimatta...

 

[Ted Raikas]

Viestin lähetti Decimal
Joten ensi viikolla kun tulee sitten 1 vuosi ja 7kk täyteen nii yllätän ja vien kauniin naiseni ravintolaan illalliselle. Olen suhteellisen nuori ja en oo ennen tällästä tempausta tehnyt, vaikka syytä toki olis ollu jo aiemmin.

Eikä varmana osaa odottaa, en ole sellaista tyyppiä että ostelen kukkia yms. Pitää vaan toivoa ettei tyttöystäväni ole salalätkäfani ja lue tätä boardia :)

Oh! Tuttua juttua. Itselläni tulee ensviikolla vuosi täyteen omassa parisuhteessani. Olen suunnitellut tuovani kukan/kukkia tytölleni ja viedä hänet ulos syömään. Lahjojakin pitäisi viedä myös toki. Onhan se jännää, mutta itselleni todella tärkeää tämä. Eikä minulle mitenkään tyypillistäkään, en ole moista tehnyt ennen. Kun raakileita ollaan suhteen poluilla, silti alati oppien.

Niin kai tänne saa näitä positiisisempia tuntoja naisten suhteen pistellä myös? Siitä hetkestä on nautittava kun se on läsnä.

 

[Decimal]

Viestin lähetti Ted Raikas
Oh! Tuttua juttua. Itselläni tulee ensviikolla vuosi täyteen omassa parisuhteessani. Olen suunnitellut tuovani kukan/kukkia tytölleni ja viedä hänet ulos syömään. Lahjojakin pitäisi viedä myös toki. Onhan se jännää, mutta itselleni todella tärkeää tämä. Eikä minulle mitenkään tyypillistäkään, en ole moista tehnyt ennen.

Kyllä vain, onnea treffeille sullekkin. Ite ajattelin myös tota kukkaisen ostoa, kaunis ele (Niin ne kertoo :D)

Muista sitten raportoida että miten meni. Niin ainakin itsekin aion.

 

[MetalMac]

Viestin lähetti Ted Raikas
Oh! Tuttua juttua. Itselläni tulee ensviikolla vuosi täyteen omassa parisuhteessani. Olen suunnitellut tuovani kukan/kukkia tytölleni ja viedä hänet ulos syömään. Lahjojakin pitäisi viedä myös toki

Kappas vaan. Sama tilanne itselläni ensiviikolla. Olen miettinyt, että mitäs tässä keksisi,mutta jos vaikka tyytisi tähän perinteisempään kaavaan. Ulos, kukkia ja muuta mukavaa...

 

[Timbit]

Kun luin Pärden kirjoituksen tuosta hänen saamastaan tekstiviestistä, niin suutuin. Ihmettelin, miten kukaan voi olla niin kylmä ja tunneköyhä ihminen, ja halveksia toisten tunteita niin paljon kuin tuo tyttö. Mutta myöhempi Pärden kirjoitus selitti asiaa aika paljon. Taas kerran se osoittautui todeksi: asioilla on aina paljon eri puolia, etenkin ihmissuhdeasioissa.

Itselläni on yksi hyvin hankala suhde takana. Silloin alku meni hyvin, mutta aika pian tytöstä alkoi tulla esiin piirteitä, jotka olivat huolestuttavia. Loppujen lopuksi huomasin todeksi, että hänellä oli mielenterveys aika tavalla palasina. Minä olin hänelle enimmäkseen pelkästään pelastusrengas ja paskasanko. En kestänyt tilannetta, vaan lähdin pois suhteesta. Erilaiset uhkailut ja häiriköinti kestivät kolme-neljä kuukautta, kunnes onneksi loppuivat. En tiedä, mitä tuolle ihmiselle nykyään kuuluu, eikä se asia kiinnosta.

Pärde, on hienoa, että ymmärrät, miksi tilanne meni tuollaiseksi. Syyttömien syyttelyhän ei auta ketään, vaikka sitä esiintyy erotilanteissa hyvin usein. Tsemppiä jatkoon. Asia kannattaa hoitaa niin tunne- kuin käytännön tasollakin loppuun, ettei jää kiviä kenkiin.

 

[Sides]

Tuossa morkkiksissani aloin lukemaan ketjua ja totesin olevani aika samassa veneessä Pärden ja cosmic_rodeon kanssa! Itselläkin on menossa tosi kivulias ero ex-kihlatustani, joka vittumaisuuttaan tekee kaikesta järjettömän hankalaa. Vetipä vielä välikappaleeksi yhteisen koiramme.

Luettuani noita äijien tuntemuksia, tuli mieleen, että onko naisille niin vaikeaa se paljon mainostettu ystävinä eroaminen. Minkä vitun takia sitä täytyy saada loukata toista niin paljon kuin pystyy!!! Itse en voisi kuvitella tarkoituksella loukkaavani sitä ihmistä, jota olen rakastanut ja josta edelleen välitän järjettömän paljon, vaikka miten vihainen ja kiukkuinen olisin... Riitelemisen ohessa tietysti tulee lauottua vaikka mitä paskaa, mutta ei kai mikään oikeuta minua olemaan kusipää, vaikka mitä olisi tapahtunut!?

Tuo eroaminen tuntuu aina ihan vitun pahalta, eikä siihen ainakaan viina auta. Surut on vaan surtava pois ja jatkettava elämää, vaikka ainakin tällä osastolla ikävä on käsittämättömän iso... Ei auta muu kuin ikävöidä, surra ja itkeskellä, kai se joskus helpottaa!

Pärjätkää äijät!!!

 

[Pataprinsessa]

Asiani olen kyllä aikasemminkin saanut sekasin(mulla on joku kumma taipumus osua keskelle vähintäänkin viisiödraamoja),mutta nyt tuntuu ettei ihmissuhteeni ikinä oo sentään näin sekasin ollu.
Entinen poikaystäväni,josta jo aikaisemmin puhuin ja jonka olisin halunnut takaisin, löysi pari viikkoa sitten uuden tyttöystävän. No, asia olis ollu vaan pakko hyväksyä jos tyttöystävä olis ollu kuka tahansa muu...Mutta kyseessä sattuukin olemaan paras ystäväni. Tämän takia suunnilleen koko kaveriporukkani välit on sekasin...Parhaan kaverin kans välit oli tosiaan katkolla,nyt koitan hammasta purren kestää tilanteen ja kuunnella sepustuksia tämän parin yhteisistä menoista yms... Mutta toinen hyvä ystäväni haukkui bestikseni tän jutun takia ja niitten on välit poikki aika totaallisesti. Ja muuta tällästä "kivaa"...

 

[Carlos]

Taas yksi tarina.

Meikäläinen oli aikoinaan neljä vuotta saman naisen kanssa, pari vuotta ehdittiin olla kihloissakin, kunnes sitten 4. vuosipäivän viikonloppuna asiat olivat siinä pisteessä että ehdotin josko pantaisiin kantapäät vastakkain. Ihan kiva tyttö, voisin kuvitella asuvani yhdessä vaikka lopun ikääni, mutta homma ei vain oikein toiminut. Päivä päivältä tunsin olevani yhä enemmän kuin sisko ja veli. Ei siitä siis tullut mitään. Sitten siis homma seis, tippalinssi-jäähyväiset, ja niin edespäin. Kun jäin yksin puolityhjään kotiin, oli tunne TODELLA orpo. Soitin äidille (kuten näköjään lähes kaikki miehet tekevät), ja pillahdin itkuun kuin pikkutyttö.

Sitten aika nopeasti onnistuin pääsemään jaloilleni, ja kuvittelin että kaikki on ok. Vaan ei ollut. Kesti kolme vuotta tajuta että ei ollut. Sitten eräänä iltana pienessä pöhnässä tunteet pääsivät valloilleen, ja kirjoitin hänelle sähköpostin, ensimmäinen yhteydenotto sitten eron. Tilitin kaikki tunteet, pyysin anteeksi "tylyä" eroa, kerroin miten menee nykyään (sinkku) jne. Hän kirjoitti takaisin että asuu ruotsissa jonkun svedun kanssa, pyörittää omaa toiminimeä ja muutenkin menee mukavasti.

Vasta tämän jälkeen oikeasti tunsin kuin olisi kivi pudonnut sydämeltä, ja ymmärsin että nyt olin lopultakin käsitellyt ko. suhteen loppuun omalta osaltani. Myönsin että olin tehnyt jotain ehkä tyhmää tai harkitsematonta, mutta kuitenkin tehnyt. Hyväksyin sen näine "ehkineen", ja todellakin pystyin jatkamaan.


No sitten... mitenkäs sen jatkon kanssa. Olen tapaillut/treffaillut/kohtaillut varmaan kymmeniä naisia tuon nyttemmin jo nelisen vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeen, mutta lähes aina reaktio naisten puolelta on ollut "joku saa susta varmasti ihan hirmu hyvän miehen vielä, mutta..." Jokainen voi varmaan kuvitella miten "hyvältä" se tuntuu kun sitä kuulee tarpeeksi. Päätin että sitten kun tapaan sen naisen joka todella ymmärtää mikä todella olen miehiäni, palkitsen hänet, en enempää enkä vähempää kuin itselläni.

Monta kertaa sai pettyä, mutta toisaalta opin myös ymmärtämään pelin hengen. Ei sitä tarvitse ottaa henkilökohtaisesti. Jos kaksi ihmistä tykkää toisistaan tarpeeksi ja sopivat toisilleen, he päätyvät yleensä yhteen. Jos jommalla kummalla homma ei vain toimi, ei hän sille mitään voi, ei vaan kertakaikkiaan toimi. Eli opin sen että heti kun uudelta tuttavuudelta tulee ensimmäinen pienikin "emmäätiädä" -merkki, jätän homman heti sikseen. En mieti hetkeäkään. Se on helpompi sille joka miettii "miten mä nyt tämän sanoisin", sekä itselle, koska on parempi ottaa vihje vastaan kuin kuulla lause "mä en tiedä miten mä tämän sanoisin". On toiminut oikein hyvin, ja loppujen lopuksi treffailu ym. alkoi olla helppoa ja kivutonta vaikkei välttämättä siltikään kovin mieltä ylentävää.

Piiitkän pitkän aikaa tässä sai etsiä, mutta nyt lopultakin sitten ehkä yrityskerralla 23 (tjsp) vaikuttaa siltä että olen löytänyt "hänet". Oikein miellyttävä "äidillinen", aito ja suoraselkäinen nainen (ok, johtuu ehkä siitä että hän on yhden oikein suloisen pikkutytön äiti), samanikäinen kuin minä, paljon elämänkokemusta saanut, ja terveet elämänarvot omaava. Mikä parasta, hän on kertonut että olen juuri semmoinen mies mitä hän on aina halunnut, hän arvostaa niitä piirteitä minussa mitkä minä itsekin tiedän hyviksi puolikseni, hän ns. tarvitsee minua. Vielä parempi, hänessä on kaikki se mitä minä tarvitsen naisesta. Kaupan päälle vielä tykkäämme toisistamme aivan mahlottomasti, joten tämä voi todellakin olla nyt menoa. Kumpikin meistä on liikkeellä periaattella "kaikki tai ei mitään".

Perheessä on siis yksi äiti ja pieni suloinen tyttö, isää ei kuulu eikä näy. Olen enemmän kuin halukas täyttämään miehen ja isän paikan ja laajentamaan sitä jälkikasvujenkin määrää huomattavasti.

Päätin vain että nyt on sen aika, kylmä bisnesmies-Carlos tekee uramuutoksen ja ryhtyy tekemään elämässään jotain millä on oikeasti merkitystä.

En tiedä auttaako tämä tarina ketään, mutta tässä se on kuitenkin luettavissa. Älkää siis luopuko toivosta. Maailmassa tuntuu olevan käsittämättömän paljon tunnevammaisia ja pinnallisia mistään mitään ymmärtämättömiä tyhjäpäisiä naisia, mutta olen saanut henk.koht. todisteen siitä että niitä oikeitakin naisia on vielä joukossamme.

 

[Teal]

Kerronpa tämän hetkisestä elämän tilanteestani täällä, koska muualla se on lähes mahdotonta ja muutenkin.

Eli, olen tällä hetkellä jonkun näköisessä tienristeyksessä elämäni kanssa. Seurustelen, mutta tyttöni asuu kaukana minusta, eikä muutaman kerran kuukaudessa näkeminen minua juuri tyydytä, toisin sanoen haluan enemmän, mutta tämä ei ole mahdollista tällä hetkellä suhteessamme. No, olen tavallaan onnellinen, mutta kaipaan kokoajan jotain toistakin ihmistä lähelleni, jonka voi nähdä melk. joka päivä ja jakaa muutakin kuin tekstiviestit.

No, en ole tästä ongelmaa tehnyt ennen tätä viikonloppua. Mutta mutta, kuinkas tänä viikonloppuna kävikään. Arvasit oikein. Tapasin erään tytön, joka on älykäs, mukava, luotettava, aikuisempi kuin moni muu, kaunis jne. mitä vaan voisin tytöltä toivoa. Huom! Olemme kyllä tunteneet tytön kanssa jo pidemmän aikaa toisemme, mutta se on ollut lähinnä moikkaus ja kuulumisien vaihto-tasolla.

Meillä oli tämän tytön kanssa pientä juttua, lähinnä vaan pidettiin hauskaa yhdessä ja juteltiin henkeviä ja kaikesta mieltä askarruttavasta jne. Loppuillasta pidettiin jopa kädestä kiinni ja hyvänyön (lue: aamun) pusukin tuli vaihdettua aamuyön tunneilla. Ja ei, emme olleet kännissä, alla oli muutama olut minulla ja muutama siideri taas tytöllä.

Mutta, tässä kohtaa syntyy ongelma. Mä kuitenkin pidän erittäinkin paljon tästä tytöstä joka asuu kaukana, mutta kuten jo kerroin, mulle ei vaan riitä.

Toisaalta, en ole ollenkaan varma tämän viikonlopun tytön tunteista yhdessä oloa kohtaan joten voi olla, että putoan "tyhjän" päälle jos sanon hyvästit tämän hetkiselle tytölleni. Eli, onkohan hänellä mitään aikeita edetä kanssani. Kysymällä selviää, mutta ei se aina ole niin helppoa. Olen ihminen, joka ei haluaisi elää yksin, vaan kaipaan vierelleni jotakin (en koiraa).

Enkä haluaisi pelata kahdella tytöllä samaan aikaan, siinä vaan loukkaa molempia ja pettää itseään ja kumppaneitaan. Vaikka tähänkin näyttäisi olevan mahdollisuus.

Tulkaa nyt kertomaan valtavalla elämänkokemuksella, jo ironiseksi muodostuneeseen kysymykseen; Mitä mä teen?

Tunteeni on nyt sen verran solmussa, etten tästä taida ihan ehjin nahoin selvitä millään.

Helppo olis vaan kuunnella tunteitaan, mutta kun ne kertoo joka tunti eri tarinaa. Kummalle laitan stopin? Riudunko suhteessa, jossa tapaamme toisemme maks. 3 krt/kk vai tsekkaanko loppuun asti tämän uuden kortin joka tippui kuin tyhjästä eteeni?

Tuntuu vitun vaikeelta, mutta toisten murheiden rinnalla helvetin pieneltä.

Tsemppiä kaikille elämän kaltoin kohtelemille, varsinkin Pärdelle ja Cosmic_rodeo'lle!

Nimim. Nuori, mutta tosissaan isojen kysymysten äärellä

Ps. Vaikka vaikuttaa sekavalta niin pienikin neuvon palanen voi olla "avuksi" ja kysykää mikäli kysyttävää ilmenee.

EDIT yksi sana puuttui

 

[pernaveikko]

Viestin lähetti Carlos
Vasta tämän jälkeen oikeasti tunsin kuin olisi kivi pudonnut sydämeltä, ja ymmärsin että nyt olin lopultakin käsitellyt ko. suhteen loppuun omalta osaltani.

Sen enempää tarinaan menemättä sanon, että itselläni on selvittämättä yli kahdeksan vuotta sitten tapahtunut hyvin kivulias ero. Asialla ei juurikaan olisi merkitystä enää näin pitkän ajan jälkeen, mutta eromme jälkeen tyttö alkoi seurustelemaan ja on nykyään naimisissa hyvän frendini kanssa. Mistään kolmiodraamasta ei kuitenkaan ollut kyse.

Tilanne on todellakin niin solmussa, että emme tulee toimeen yhtään millään tasolla. Frendilleni tämä on aivan taatusti myös kova pala, emme ole ikinä asiasta puhuneet. Aluksi tytöltä tuli jotain yhteydenottoyritystä, mutta en kuunnellut. Sitten vuosien päästä otin itsekin yhteyttä pari kertaa, mutta ei asiat edenneet mihinkään suuntaan.

Siitä olen täysin varma, että hän ei minuun ota yhteyttä enää ikinä, mutta miksi ottaisikaan, koska viimeisin tekstiviesti häneltä oli, että "oletko siis nyt päättänyt, että et halua olla missään tekemisissä kanssani?" En vastannut.

Periaattessa pallo on kai minulla ja tyttö olisi ilomielin ystäväni. Tai ainakin olisi ollut joskus viime vuonna. Mitähän sekin sitten tarkottaisi, siitähän sen kolmiodraaman vasta aikaan saisikin. Olen myös nyt seurustellut onnellisesti vajaat kahdeksan vuotta.

Varsinkin humalapäissään tulee välillä mieleen, että pitäisiköhän ottaa jotain yhteyttä, mutta onneksi tulen sitten aina järkiini. Tai onko se sitten onneksi, en tiedä.

Tulkaa nyt kertomaan valtavalla elämänkokemuksella, jo ironiseksi muodostuneeseen kysymykseen; Mitä mä teen?

EDIT:typo

 

[Ted Raikas]

Teal

Tuo on juuri niitä paskamaisimpia tilanteita, minkä eteen ihminen voi joutua. En yhtään kadehdi tilannettasi ja toivon että saat asiat arvojärjestykseen. Nimenomaan niin. Ymmärrän mikä taakka yksinäisyys ja läheisyydenkaipuu voikaan olla, jos nyt hieman eri tilanteessa tosin, mutta yhtä kaikki.

Itse juuri taannoin muutin kauemmas kotopuolesta ja sinne jäi useamman tunnin matkan päähän ihanainen tyttöystävä. Ihminen jota todella kaipaa, jos nyt ei ihan joka hetki, niin ainakin joka toinen. Yritän keskittää ajatukseni muihin arjen asioihin, ettei ikävöiminen vie voimia kokonaan. Sen voin sanoa että ensimmäisenä iltana yksin tässä viheliäisessä ja toistaiseksi varsin autiossa kämpässä aiheutti yhdessä puhelinkeskustelun kultani kanssa itkunpurkauksen. Ei mikään ihan yleinen juttu meikäläisellä nykyään. Eipä ole vuosiin itkettänyt noin kovin, no ei se pahasta ole vaikka miehille tuota itkemistä ei aina tunnuta sallittavan.

Niin, tuosta Tealin tilanteesta. Pitäisin itse kyllä kovasti kiinni siitä alkuperäisestä suhteesta. Mielestäni se rakkaus siinä on tärkein, kiintymys ja luottamus. Helpostihan ihminen ihastuu tilanteissa jos toisissa, mutta se on myös usein todella ohimenevää. Lisäksi siitä johtuvat asiat voivat olla perin harkitsemattomia ja vahingollisia kaikille osapuolille. Epätoivo aiheuttaa epätoivoisia tekoja, mutta niille pitäisi pystyä pistää kampoihin. Varmasti ihminen haluaa elämänsä aikana kokea paljon asioita, ei siitä ketään voi syyttää mutta todellakin kannattaa itsetutkiskelulle varata aikaa kunnolla.

En tunne Tealin tapausta ja persoonaa riittävästi että osaisin oikein sanoa tarkkaan että mitä tehdä. Ei sitä oikeastaan kukaan voi, jokainen itse ne päätökset tekee parhaimmaksi nähdyllä tavalla. Itse kyllä siis visusti siitä omasta kullasta pitäisin kiinni, asuisi tuo tai minä missä tahansa. Oma tilanteeni onneksi on se että matka ei ole silti älyttömän pitkä, mutta tapaaminen voinee tällä haavaa jäädä muutamaan kertaan kuussa. Kesän tiiviimmän yhteiselon jälkeen se tuntuu niin toivottoman lyhyeltä ja pieneltä ajalta, mutta tilanteisiin on sopeuduttava. Ajattelen vaikka niin että nauttii niistä yhdessäolohetkistä vielä tavallista enemmän, aina kun ne koittaa.

Matka ei ole este, vaan hidaste. Tilanteet muuttuu ajan myötä ja jos vaan on kärsivällinen ja vaalii ihania asioita ja tunteita, niin kyllä se siitä. Painottaisin itse että iloa ja täyttymystä elämiseen pitäisi löytää muualtakin kuin vaan toisesta ihmisestä. Sopivat harrastukset ja muu sisältö voi auttaa.

Jos jotain moitetta Teal hyvä tekstistäni löysit, niin pahoittelen. Se ei todellakaan ole tarkoitus! Tilanteesi on pirun mutkikas ja toivottavasti selviät siitä kunnialla. Ei varmaankaan kannata hätiköidä.

Voimia jaksaa, ihan meille kaikille! Oli tilanne sitten mikä hyvänsä. Parisuhdeasiat eivät koskaan ole mutkattomia.

 

[BitterX]

Re: Ohi on

Viestin lähetti cosmic_rodeo
Todennäköisesti romahdan täysin myöhemmin tänään, mutta mitäpä tuosta.

Arvelisin, että yksi romahdus ei riitä. Lähellekään.

Silloin, kun niitä romahduksia tulee, antakaa tulla vaan. Täydeltä teholta. Kun on kunnolla purkanut ja parkunut tunteensa huoneen seinille, katolle ja lattialle tai sitten vaikka tyynylle, on olo uskomattoman helpottunut ja huojentunut - iloinen siitä, että asiat on loppujen lopuksi oikealla tolalla.

Ne romahdukset ajan myötä harvenee ja harvenee, kunnes loppuu kokonaan. Silloin tietää, että asia on lopullisesti historiaa.

Tsemiä!


EDIT: Nimim. Tealille tulikin nimim. Ted Raikkaalta jo tukku hyviä neuvoja. Mikäli olet itse urheilevaa sorttia, sanoisin, että liikunta on yksi parhaista tavoista viedä pääkopan huomio pois raastavasta ikävän tunteesta. Aika menee nopeammin siihen, kun taas näette. Tästä asiasta minullakin on kokemusta. Tsemii sinnekin!

 

[Sparrow]

Tässähän tuntee itsensä kohta ties miksi lemmentohtoriksi. "Sit down and relax, 'cos the doctor of love is about to speak."

Viestin lähetti Pataprinsessa
Ja muuta tällästä "kivaa"...

Ohhoh, onpa tilanne. Itse koin myös paskoja hetkiä, kun parhaan ystäväni, hänen puolisonsa ja minun välille syntyi kolmiodraama. Välimme kaverini kanssa katkesivat totaalisesti pitkäksi aikaa ja tilanne rassasi kauan, todella kauan. Tästä tapauksesta on aikaa kaksi ja puoli vuotta ja vasta nyt olemme päässeet kunnolla samalle aaltopituudelle kaverini kanssa.

Jos tilanne tuottaa hammastenkiristystä liiallisesti, neuvon ottamaan etäisyyttä parhaaseen ystävääsi.

Viestin lähetti Teal
Enkä haluaisi pelata kahdella tytöllä samaan aikaan, siinä vaan loukkaa molempia ja pettää itseään ja kumppaneitaan. Vaikka tähänkin näyttäisi olevan mahdollisuus.

Katsottiin eilen avopuolison kanssa hieman tavallisuudesta poikkeava elokuva, joka kertoo kahdella naisella pelaavasta miehestä. Kun asia valkeni naisille, oli mies ns. kusisessa paikassa kahden naisen samaan aikaan häntä sättiessä. Eipä siinä mitään, mutta hommassa oli myös kääntöpuoli: toisella naisista oli suhteen 10 kk:n historian aikana ollut kolme naista ja toinen puolestaan oli naiskennellut neljän miehen kanssa.

Neuvoisin taas sinua, Teal, puhumaan nykyisen tyttösi kanssa. Siis kunnolla puhumaan, miltä suhteenne tulevaisuus näyttää. Sitä sanotaan, että todellinen rakkaus kestää myös pitkät etäisyydet. Pitää paikkansa, mutta mielestäni vain tiettyyn rajaan asti. En usko, että kukaan pystyy esim. kahta vuotta elämään kaukosuhteessa, jossa nähdään vain kerran pari kuukaudessa. Ihminen ei yksinkertaisesti ole onnellinen sellaiseen tilanteeseen, väitän minä.

Entäs tämä toinen, hiljattain tapaamasi pimatsu sitten? Hänen kohdallaan sanoisin, että "go easy". Tilanteessasi on helppoa ihastua lähempänä olevaan mielenkiintoiseen tyttölapseen, mutta ihastus haihtuu. Ensin neuvoisin selvittämään asiat tyttöystäväsi kanssa, sillä muuten olet suurella todennäköisyydellä pulassa. Kaiken lisäksi väitän, ettei omatuntosi pidemmän päälle anna periksi kahdella naisella pelaamista. Uskon näin siksi, että tekstisi perusteella sinulla tuntuu olevan omatunto.

Ihastus todellakin haihtuu pois, ja parisuhteessa sen jälkeen tilalle kasvaa rakkaus ja syvä kiintymys. Jos ei kasva, homma ei toimi.

 

[Juicey]

Koska olen itse selviytynyt jo muutamia vuosia takaperin naimisiin asti, niin ei kai pitäisi olla asiaa tähän ketjuun, ottaen huomioon millaisen luonteen se on saanut. No, lusikka soppaan kuitenkin, nojaten muutamiin nuoruuden kokemuksiin joita siunaantui niin mukavia kuin ikäviäkin. Ehkäpä juuri sillä nojalla uskallan jotain sanoakin, että kai siinä jokin on oikein mennyt kun on kelvannut...

Kaikki nämä ovat osa elämää, eikä niitä negatiivisia tuntoja kannata alkaa pelkäämään, vaan opetella käsittelemään niitäkin siinä missä onnenpurkauksiakin. Nuoruusiän seurustelu on kuitenkin vielä sellaista ihmissuhteiden opettelua, vaikka se usein vakavalle tuntuukin. Ja opetellessa sitä sattuu, oikeita asioita ja virheitä. Näistä ei voi kun oppia, pitäen mielessä että jokainen kohtaamasi ihminen on yksilö omilla reaktioillaan - turha siis masentua kokonaan yksittäisten epäonnistuneiden suhteiden vuoksi; oppia sen mikä opittavissa mahdollisesti on ja siirtyä eteenpäin kokemusta rikkaampana.

Se myös kannattaa pitää mielessä, että kannattaa hoitaa aina yksi asia kerrallaan. Monta rautaa tulessa tuntuu toki miehekkäältä ja usein "siinä hetkessä" saattaa kuvitellakin tilanteen jotenkin menevän ohi ellei toimi välittömästi, tai jäävänsä jostain paitsi. Tämä on harhakuvitelmaa - jos se toinenkin osapuoli on kiinnostunut, niin varmasti pitäisi ymmärtää että vanha suhde on syytä päättää ennen uuden aloittamista. Petturin tai epäluotettavan maine on helppoa saada ja vaikea päästä eroon. Samoin rumalla tavalla suhteen päättäminen jättää aina pahemmat arvet, kuin asian hoitaminen mahdollisimman kunnialla päätökseen, ennenkuin säntäillään eteenpäin.

 

[Pärde]

Kiitokset kaikille myötätunnosta, lohduttaa hieman.

Päivä numero kaksi menossa. Lauantai-illan analyyttisyys on kaukana poissa, yritän pitää itseäni vain kasassa. Eilen päivällä romahdin kahdesti, kerran kuullessani tutun biisin ja toisen kerran selostaessani tapahtunutta ystävälleni. Tänään oli ensimmäinen päivä uudessa oppilaitoksessa, sain jotenkin kasattua itseni sitä varten. Nyt kuitenkin tuntuu taas, että uusi romahdus on vain kulman takana. Päällimmäisinä tunnetiloina ovat edelleen valtava surullisuus, epäusko ja ahdistus.

Eilen sain tekstiviestin häneltä. Sanoi olevansa pahoillaan, että tässä kävi näin, toivoi minulle pelkkää hyvää jatkossa, ja että pystyisin mahdollisimman pian jatkamaan elämääni. Vastasin olevani itsekin pahoillani, ja että toivon asioidensa järjestyvän ja hänen vihdoin ja viimein parantuvan. Lopetin viestin sanoihin "moi moi".

Yritän tehdä kaikkea muuta, mutta tapahtunut valtaa ajatukset jatkuvasti. En vielä haluaisi päästää irti, ajatus siitä, että hän on poissa, sattuu liikaa. Puhelimen soidessa samalla pelkään ja toivon, että hän soittaisi. Herättäisi minut tästä painajaisesta.

 

[Osmo Rapeli]

Pärdelle toivottaisin tsemppiä ja jaksamista etenkin siihen että pidät itsesi entistä enemmän liikkeellä ja liikenteessä: vaikkei se vielä tässä vaiheessa siltä tuntuisi niin sitten kun alkaa huomaamaan taas uusia asioita ja pirteitä henkilöitä ympärillään on parantuminen yllättävänkin helppoa ja nopeaa. Vaikkei se siltä vielä tunnukaan.