Naisasiat

[Dante]

Naiset on paskoja

Viestin lähetti Ted Raikas
Tuo on juuri niitä paskamaisimpia tilanteita, minkä eteen ihminen voi joutua.

Ei ole, koska ongelma on positiivinen. Teal epäilemättä on vakavan paikan edessä, mutta kurjempia tilanteita ei ole kovin vaikea miettiä. Jos minä olisin Teal katsoisin tämän uuden kortin sileen vaivihkaa, pihistäen, enkä puhuis vakimuijalle mitään. Jos ei tsiigaa ni asia jää vaivaamaan. Jos tulee ruutuässä ni vanhalle spogoo, sanon minä.

Tsemppiä Pärdelle ja cosmic_rodeolle, päät pystyyn veljet! Nopea je rehellinen suhteen läpikäyminen itse itseään ruoskien, muutamat itkuraivarikännit ja uutta matoa koukkuun. Älkää katkeroituko ja voitte joskus olla vielä naisen kanssa onnellisia! Jos jäätte tuleen makamaan ja - mikä pahinta - katselemaan kun ex-tyttönne alkaa alle kolmen viikon pyöriä jonkun sählynpelaajan kanssa, niin haavoitatte helposti itseänne liian syvältä.
Itse jäin viis vuotta sitten pyörimään suloisenkatkeraan jälkilöylyyn seitsemän vuoden seurustelun ja kihlauksen päätyttyä varsin vittumaisella tavalla. Olen toki jo jaloillani tuon jäljiltä, mutta arvet jäivät. En pysty luottamaan yhteenkään naiseen ja minusta on tullut rakkausasioissa perin kyyninen paskiainen. Kun en luota, niin en päästä tarpeeksi lähelle. En viitsi (enkä osaa) kun tiedän millaisia sikoja naiset ovat. Tästä ovat kärsineet ne, jotka ovat yrittäneet kanssani seurustella -yksi koitti/koittaa ihan tosissaan- mutta minkäs teet kun mikään ei tunnu miltään. Tätä varokaa.

Ja odwaz: onnea, olet ylittänyt naisten määrittelemän Ystävyyden Rajapyykin ja siirtynyt sen takaiselle ns. Pillutomalle Vyöhykkeelle. Siellä nainen luottaa sinuun, muttei tunne minkäänlaista vetoa sinua kohtaan. Sieltä ei ole paluuta, sorry. Älä mene sinne toiste.

 

[Ted Raikas]

Re: Naiset on paskoja

Viestin lähetti Dante
Ei ole, koska ongelma on positiivinen. Teal epäilemättä on vakavan paikan edessä, mutta kurjempia tilanteita ei ole kovin vaikea miettiä.

No voinen tässä sen verran tietysti korjailla omia sanomisiani, että todella paljon paskamaisempia ja kurjempia tilanteita todellakin on pilvin pimein! Hieman ehkä ylikorostin asiaa, mutta pitäisin tuollaista silti hyvin ongelmallisena ja ristiriitoja aiheuttavana tapauksena jota voi omana henkilökohtaisena helvettinäkin pitää. Oma päättämättömyys ja tietämättömyys siitä miten pitäisi toimia, on ainakin minulla aina omiaan aiheuttamaan paniikkia asiassa kuin asiassa. Lisäksi tuollaisessa tilanteessa ei mielellään lähtisi pettämään ketään toista, eikä myöskään omaa itseään, mikä on aika tärkeätä mielestäni. Siihen se voi helposti kuitenkin mennä ja siitä ei koskaan hyvää seuraa.

Jokaisen oma päätös toki, mutta itse jättäisin kyllä nuo testailut vähemmälle. Painotan edelleen sitä että yksinäisyys ja ikävä voi aiheuttaa outoja olotiloja, mutta niistä voi päästä eroon kanavoimalla voimavarojaan eriasioihin.

 

[pernaveikko]

Naiset on just tämmösiä:

http://www.city.fi/deitti/ilmoitus....le&age=24&city=espoo&state=18&search=m-m&cate

 

[rainman]

Viestin lähetti pernaveikko
Naiset on just tämmösiä:

http://www.city.fi/deitti/ilmoitus....le&age=24&city=espoo&state=18&search=m-m&cate

Kyseinen nainen on yksinkertaisesti sekaisin mutta säälittävintä on, että jätkä on suostunut tuohon. Siinähän odottelee milloin parru-pete tulee kylään. Itse olisin heittänyt muijan pihalle ja ollut todella tyytyväinen tilanteeseen, koska en voisi kuvitellakaan eläväni naisen kanssa jolla tuollainen edes käy mielessä.

 

[Iker]

Viestin lähetti pernaveikko
Naiset on just tämmösiä:

http://www.city.fi/deitti/ilmoitus....le&age=24&city=espoo&state=18&search=m-m&cate

Vaikka kuinka katuisin, jäisi moinen parisuhdeterapia minulta väliin...

Vaikka niinhän ne sanovat, että mies osoittaa todellista rakkautta naistansa kohtaan vasta sitten, kun on ottanut munaa perseeseen. Vai miten se meni?

 

[vetti]

Viestin lähetti Iker
Vaikka niinhän ne sanovat, että mies osoittaa todellista rakkautta naistansa kohtaan vasta sitten, kun on ottanut munaa perseeseen. Vai miten se meni?

"If you really love her, the least you can do is pretend it hurts"... ehkä nyt ei ihan tarkoitettu just tätä, mutta sopiihan se tähänkin...

 

[dana77]

Viestin lähetti pernaveikko
Naiset on just tämmösiä:

http://www.city.fi/deitti/ilmoitus....le&age=24&city=espoo&state=18&search=m-m&cate

Minä en sinusta tiedä, mutta itse en ole tuollaisiin törmännyt...

Ettei vain jätkä olisi tuollaisen hirmun alla vaihtanut suuntautumistaan ja olisikin taktisesti tilannut sitä mitä on saamassa. Ei saatana siltikin.

 

[vetti]

Viestin lähetti dana77
Minä en sinusta tiedä, mutta itse en ole tuollaisiin törmännyt...

Ettei vain jätkä olisi tuollaisen hirmun alla vaihtanut suuntautumistaan ja olisikin taktisesti tilannut sitä mitä on saamassa. Ei saatana siltikin.

En onneksi minäkään. Mutta olis se sitä ihteensä helpommallakin saanut.

Kuuluisikohan toi ilmo provoketjuun...?

 

[Osmo Rapeli]

Itse vastasin jo kyseiseen ilmoitukseen.

 

[Tatzka]

Viestin lähetti Pärde
Se on nyt sitten lopullisesti ohi.

Kirjoitin toissa päivänä tyttöystävälleni kirjeen, jossa sanoin mitä haluan tältä suhteelta ja kuinka häntä rakastan ja hänestä välitän, ja että haluan yrittää korjata ongelmat ja jatkaa yhdessä.

Tänään hän sai kirjeen, lähetti vastauksensa tekstiviestillä:

"Sain kirjeen. Ei kiinnosta. Anna jo saatana olla."

Romahdin ihan tyystin, itkin ties kuinka kauan sen luettuani. En ymmärrä, miten hän voi olla noin julma, miten hän voi olla välittämättä yhtään, kun vain vähän aikaa sitten olimme todella onnellisia yhdessä ja hän vielä sanoi, että haluaa olla yhdessä, koska olen hänelle tärkeä. En vain ymmärrä, tällä hetkellä olen aika hajalla. Joten kuten pysyn kasassa, mutta koko ajan tuntuu kuin kohta taas tulisi suolavettä.

Minun pitää vielä hakea elokuvani hänen luotaan, haluan kylä tietää mitä tässä on tapahtunut, miksei hän kertaakaan puhunut minulle suoraan tunteistaan...

Ei muuta kuin voimia jaksaa, elämässä on vielä paljon parempaakin tarjolla, vaikka eron hetkellä se ei siltä tunnu ja mailmalta tuntuu puuttuvan pohja ja tulevaisuus tuskaiselta, ellei mahdottomalta. Aika arpeuttaa haavat ja saattaa jopa luoda paksumman nahan, kunhan ei liian paksua. Tuska vie varmasti voiton aluksi, mutta pikkuhiljaa toivottavasti pystyt tai kun pystyt unohtamaan tuskasi ja kyseisen ihmisen, aloitat kokoamaan palasia kokoon uudelleen, tällä hetkellä se tuskin vielä siltä tuntuu ja turha sitä on kenellekään sanoa, vaikka omalla kohdalla niin olisikin käynyt. Toivon vain mahdollisimman paljon voimia jaksaa ja koota palaset ja rakentaa uutta pohjaa tulevalle.

 

[Tormentori]

Surun pitää antaa tulla ja asia täytyy käsitellä enneku voi jatkaa eteenpäin. Itseään ei kannata hoputtaa vaan kannattaa ottaa rauhallisesti ja surra suru kokonaan pois. Aika parantaa haavat ja mukavia tyttösiä kyllä on kuhan vaan jaksaa etsiä ja katsella.

"ja sä sanot jaksa edes syksyyn
ja sä sanot jaksa edes talvi
ja sä sanot koita edes kevääseen
alta lumen voit löytää uuden rakkauden

ja sä sanot odota edes talvee
voi tuskan jälkeen löytyä elämä
ei mulla ole oikeutta hakee loppua
siitä päättää vain viimeinen suudelma"

Mana Mana - tie vie

 

[Tatzka]

Viestin lähetti bisnesman
Pärde wrote:


Käsittämätöntä.
Sen vielä ymmärtäisi jos olisit pettänyt tai käyttäytynyt väkivaltaisesti. No, ei ollut sun arvoinen mimmi.

Viimeisimmän suhteeni kariutuessa ex-tyttöystäväni totesi "Miksi sinun pitää olla noin kiltti? Ole ilkeämpi mulle niin on helpompi erota".

Naisia ei voi tajuta, pitää vaan yrittää ymmärtää...

Niin, sattuvin eroni muinaisesta kihlatusta palasi taas ketjun myötä mieleeni, vaikkei se satukaan, niin koskettaa, vuosienkin jälkeen. Itsekin olin siihen aikaan varmasti liian kiltti ja puuttui sopivassa määrin rentun piirteitä, hänen onnekseen uusi mies sitten olikin sopivan renttu ja petti ex:ääni vanhan avovaimonsa kanssa. Ilmeisesti kiltteys ei ole valtti kenellekään, tiedä sitten, kai se vaara ja vaikeus kiehtoo miehiä ja naisia, ainakin osaa meistä.

 

[Tatzka]

Re: Ohi on

Viestin lähetti cosmic_rodeo
Se on sitten loppu nyt.

Avovaimoni soitti minulle puolisen tuntia sitten. Siis soitti siksi, että olen tällä hetkellä paossa noita aiemmissa viesteissäni kertomiani asioita vanhempieni luona Jyväskylässä.

Avovaimoni, tai ex-avovaimoni, kertoi miettineensä asioita ja tulleensa siihen tulokseen, että eiköhän jatketa kaverilinjalla. Yritin aluksi panna vastaan, mutta en tainnut oikeasti edes tarkoittaa sanomiani asioita. En minäkään oikeasti halunnut jatkaa. Avovaimoni, tai siis ex-avovaimoni, oli oikeassa. Ei tästä tule enää paskaakaan.

Lähden huomenna hakemaan tavarani pois Turusta. Ei tunnu oikein miltään. Hieman meinasi itkettää, kun soitin äidilleni ja asiasta kerroin, mutta hillitsin itseni.

Todennäköisesti romahdan täysin myöhemmin tänään, mutta mitäpä tuosta.

Tästä alkaa uusi elämä. Pääsen pois Turusta, tuosta hienosta kaupungista, johon en kuitenkaan oikein koskaan sopeutunut, ja muutan takaisin kotikaupunkiini Jyväskylään. Se tuntuu ihan hyvältä.

Tietäisikö joku, mistä saisin halvan vuokra-asunnon ja työpaikan?

Ei muuta, kuin tseppiä pirusti ja uskoa tulevaistuuteen vielä enemmän. Totuus kumppanista tuskin on helpottavaa, vaan tuskaaa, mutta onnea unohtamiseen, koska sillä tiellä kokemkset todella unohtuvat. Itse romahdin vastaavassa tilanteessa täysin ja join alkuhuuman tappaakseni, mutta viisaampia tapoja on myös.

 

[jesse72]

Itselleni kävi aikoinaan näin. Kolmisen vuotta olin ollut ihanan naikkkosen kanssa ja kaikki oli hyvin. Sitten tämä naispaholainen lähti Saksaan töihin kesäksi ja mie jäin odottamaan Suomeen..tarvitseeko jatkaa..?? No tuli ihana Germaani ja naiseltani meni jalat alta, tätä jatkui koko kesän minä poika Suomessa odotin rakastani takaisin ja luulin kaiken olevan hyvin( ja myös naikkonen vakuutteli rakkauttaan..) tosin muutama kaveri tiesi asian oikean laidan mutta miulle ei kerrottu mitään.
Voitte uskoa kun nainen palasi Suomeen ja totuus paljastui, siinä ei Jesse-poikaa paljon naurattanut..kihlasormukset mäkeen ja pää täyteen!!

Ja mikä parasta jouduimme vielä asumaan jonkun aikaa yhdessä ja voin myöntää kun naikkonen sitten lopullisesti lähti ja ja yksin puolityhjään isoon asuntoon SATTUI JA LUJAA..sen tunteen ja tyhjyyden tulen muistamaan aina hautaan saakka. Seppo Rädyn sanoin Saksa on paska maa..

3 vuotta tuli vietettyä poikamieselämää mikään vakavampi suhde ei edes kiinnostanut, sitä tyypillistä aamulla erottiin ja sanottiin että soitellaan..

Kunnes eräs sateinen perjantai kaikki muuttui. Kesäloma oli alkanut ja muutaman päivän ränni päällä, eksyin Even (ex-Dingo) keikalle ja sen jälkihuumassa törmäsin naiseen joka tyrmäsi miut täysin.. nyt on oltu yhdessä jo muutama vuosi ja rakkaus kukoistaa yhä, tosin muutama pikkukarikko on ollut mutta kelläs ei?

Ja voin kertoa että kyllä aika parantaa haavat, ikuinen arpi jää mutta sen kanssa pystyy elämään! Luonteri Surfin laulun sanoin
EI RAKKAUS KUOLE MILLOINKAAN, IHMISET JA HEIDÄN TUNTEET AINOASTAAN

Pärdelle ja Cosmic Rodeolle koittakaa jaksaa, kyllä se aurinko paistaa vielä vaikka just nyt tuntuu pahalta..

 

[Rontti]

Viestin lähetti Lyrinna
Hienoa todeta se neljän kuukauden jälkeen ja yrittää vielä joskus luottaa toiseen ihmiseen.

Ja vaikka asia ei varmastikaan nyt yhtään lohduta, niin perkeleen paljon helpompi se varmasti oli todeta nyt neljän kuukauden, kuin sitten joskus, vaikkapa neljän vuoden päästä. Kyllä se luottamuskin palautuu, kun antaa ajan kulua.

Varmasti typerän kuuloisia ja niin kliseisiä "neuvoja", mutta silti ah-niin-tosia.

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti Lyrinna
Voimia kaikille jätetyille ja petetyille!

Tsemppiä niin sinulle, Pärdelle kuin cosmic_rodeollekin.

Samassa veneessä itsekin joskus ollut,

vlad.

 

[King]

Voimia ja jaksamista vain kaikille juuri eronneille.

Itse olen nyt seurustellut 9kk aivan mahtavan ja ihanan tytön kanssa, näistä kuukausista 8 ollaan asuttu saman katon alla. Kaikki on mennyt todella hyvin, muutamia pieniä riitoja tietenkään lukuunottamatta.

Tänään hän sitten lähti opiskelemaan toiselle lähipaikkakunnalle. Arjet hän asustaa siellä ja viikonloppuisin tulee sitten minun luo kotiin. Olemme lupautuneet toisillemme, niin vain kuin ihmiset voivat olla kihlajaisia ja naimisiinmenoa lukuunottamatta. Eikä me olla ikinä ennen oltu paria yötä enempää erossa. Hermostunut olo on vaivannut koko tämän päivän ja on jo nyt helvetin kova ikävä. Mietin vaan, että jos joutuisin kokemaan Pärden ja cosmicin tavoin tuskallisen eron, niin kuinka rikki olisinkaan. Romahtaisin todennäköisesti täysin. Mutta tämä nyt on todella turhaa miettiä mitään tällaista. Perjantaina tyttöystävä tulee jo kotiin, että ei tule pitkää eroa näin aluksi. Mutta jatkossa tulee piiiitkiä viikkoja yksin, mutta eiköhän kaikkeen sopeudu.

Olen tässä miettinyt, että kyllä se poikamiehen elämä on helppoa. En kyllä luopuisi tytöstäni mistään hinnasta, mutta ei tämä aina todellakaan mitään helppoa ole. Tämä on vielä ensimmäinen vakava pitkäkestoinen suhde minulle, että kaikki kokemukset on uusia.

Enpä olisi uskonut, että jotain ihmistä voisi rakastaa näin paljon.

 

[Carlos]

Viestin lähetti Lyrinna
Tätä ketjua lukiessa ainakin huomaa, ettei ole yksin. Lisätäänpä tähän ketjuun vielä yksi surullinen tarina.

Lähes neljä kuukautta kestänyt seurustelusuhteeni nimittäin päättyi viime perjantaina. Eihän tämä ole mitään verrattuna kariutuneeseen avoliittoon, mutta pahalta tuntui ja tuntuu edelleen. Toisaalta ero oli helpottava, sillä jollain tavalla tiesin alusta asti, ettemme olleet luodut toisillemme. Neljän kuukauden aikana oppii kuitenkin välittämään toisesta aika helvetisti.

Suhteemme oli katkolla poikaystäväni aloitteesta jo kerran aiemminkin, mutta pääsimme kriisin yli ja luulin kaiken olleen kunnossa. Ilmeisesti poikaystäväni ei kuitenkaan ollut välittänyt minusta koko suhteen aikana niin kuin minä hänestä. Hienoa todeta se neljän kuukauden jälkeen ja yrittää vielä joskus luottaa toiseen ihmiseen. Lisäksi poikaystäväni alkoi minut jätettyään vielä samana iltana tekstailla toiselle tytölle, mikä luonnollisesti sai minut tuntemaan oloni entistä petetymmäksi. Kun toista kerran satuttaa, täytyy se näköjään tehdä kaikin mahdollisin keinoin.

Viikonlopun yritin alkoholin voimalla esittää ex-poikaystävälleni ja muille, että olen se sama vanha iloinen Lyri, eikä minuun satu. Totuus on kuitenkin kaikkea muuta. Illat kuluvat itkien, ja kaikki muistuttaa minua ex-poikaystävästäni. Uskon, tai siis tiedän, että tämä on normaalia ja ohimenevää. Pahalta tuntuu, mutta yli on päästävä. Voimia kaikille jätetyille ja petetyille!

Tuota noin... sisaremme Lyrinna. Jotenkin rivien välistä voi lukea että olet ilmeisesti ns. nuoremman sukupolven edustaja, ja et vielä kovin pitkään ihmissuhdeliemissä keitetty, mutta kuitenkin pari kommenttia. En halua vähätellä tuskasi määrää, mutta sanotaanko nyt sitten vaikka että koitetaan yhdessä kaivaa tästä esiin ns. learning pointit.

Seurustelitte siis 4kk, kaveri sanoi jo kerran välissä että ei homma oikein toimi, ja sinut yllättää että hän ei tykännyt sinusta yhtä paljon kuin sinä hänestä? Voisin omasta puolestani sanoa että tuommoinen 4kk on/off tilannetta on vielä ihan normaali "koe-aika", jossa katsellaan tuleeko tästä mitään vaiko eikö. Uskon että ko. mieskin yritti heittäytyä suhteeseen mukaan täysillä, tämä ehkä antoi sinulle sitten väärää singnaalia, mutta hän joutui lopulta toteamaan että ei tästä tule mitään.

Ei siitä kannata ketään syyttää tai menettää luottamustaan ihmiskuntaan jos näin käy. Tottakai se sattuu, mutta ei exäsi sille mitään voi jos ei loppujen lopuksi tykännyt sinusta tarpeeksi. Ei se ole kiinni hyvästä tahdosta tai pettämisestä, vaan jostain mystisestä jota kukaan ei osaa selittää. Ikävä vain että sinä ilmeisesti pidit hänestä vastaavasti hyvinkin paljon.

Myöskin tuo toiselle naiselle jo saman iltana tekstailu ei mielestäni ole mitään niin kamalaa. Taas jos ajattelisin itseni hänen kenkiinsä, siinä on jopa paljon "järkeä". Hän on varmasti ajatellut että ei aloita mitään juttuja ennenkuin selvittää tilanteen sinun kanssa, ja nyt sitten lopulta kun hän ehdotti että laitatte kantapäät vastakkain, hän tunsi olevansa vapaa jatkamaan sitä elämänsä naisen etsimistä. Ehkäpä kiikarissa sattui sitten olemaan jo joku toinen, joten miksikäs ei vaikka tilannetta alkaisi kehitellä. Muutenkin miehillä tämän kiintymysprosessi tapahtuu usein hitaammin kuin naisilla.

Mutta älä siis vaivu epätoivoon ja ala pelätä uusia suhteita. Kyllä niitä vielä tulee vastaan, varmasti monta kertaa vielä ehdit lyödä kirveesi kiveen, mutta niistä sitä elämänkokemusta tulee niin että soi. Sittenpä ainakin osaat arvostaa tilannetta kun löydät sen elämäsi miehen. Ja vielä semmoinen pieni kommentti, että kun suhde toimii kaikilta osiltaan hyvin, kummankaan ei tarvitse pelätä että toinen pettää tai lähtee kävelemään. Se tapahtuu vain silloin kun toinen ei ole täysin onnellinen. Tästä on yleensä näkyvissä merkit riittävän pitkään että asialle voi tehdä jotain jos se yleensä on mahdollista. Jos ei ole mahdollista, silloin lienee selvää että nämä 2 ihmistä eivät ole luodut toisillensa.

Ihmissuhteet ovat itse asiassa simppeleitä ja suoraviivaisia asioita kun osaa katsoa tilannetta oikeasta kulmasta puhtaalla maalaisjärjellä.

Anna mennä vaan, aurinko paistaa tänäänkin vaikka pilvet saattavatkin olla edessä.

 

[Ted Raikas]

Viestin lähetti Carlos
Tuota noin... sisaremme Lyrinna. Jotenkin rivien välistä voi lukea että olet ilmeisesti ns. nuoremman sukupolven edustaja, ja et vielä kovin pitkään ihmissuhdeliemissä keitetty, mutta kuitenkin pari kommenttia. En halua vähätellä tuskasi määrää, mutta sanotaanko nyt sitten vaikka että koitetaan yhdessä kaivaa tästä esiin ns. learning pointit.

Minusta on aina jokseenkin epäreilua vedota ikään, kun arvioidaan sitä miten suurta surua ja tuskaa joku asia voi tuottaa? Ikäänkuin nuori ihminen olisi sen verran kehittymätön, jotta tämän tunteet eivät olisi niin aitoja. No toki on niin että kuten kaikessa, niin nuorempana sitä paranee haavoista paremmin, sillä on aikaa mennä eteenpäin ja kokea asioita. Lisäksi harvalla se ensimmäinen suhde on se viimeinen... tosin kyllä niitäkin voi olla. Mistäs sitä koskaan tietää voi varmuudella.

Ihminen voi olla vaikka kuinka nuori, mutta silti rakastua ja kiintyä voimakkaasti. Meidät on jokainen ladattu niin eri taajuuksille, mitä tunne-elämään tulee joten ihan yksiselitteistä totuutta asian suhteen ei voida muodostaa. Voimakas tunne-elämä on yksi suuri älykkyyden muoto ja jotkut ovat luonnostaan älykkäitä ja se ilmenee yleensä jo varhaisiällä.

Sinänsä Carloksen kirjoituksessa on paljon hyviä neuvoja ja ajatuksia, kokemuksen tuomaa tarinaa. Ei kuitenkaan olla turhan jyrkkiä, vaikka ihminen olisi nuori ja kokisi surua. Se on ihan yhtä aitoa tuskaa kuin vanhemman ja seestyneemmän ihmisen.

 

[Kaiser Soze]

Viestin lähetti Ted Raikas
No toki on niin että kuten kaikessa, niin nuorempana sitä paranee haavoista paremmin

Totta. Nuorena poikana ihastui, kiintyi, pettyi ja unohti nopeammin kuin aikuisena.

Vanhempana pääsee jo katkeruus hiipimään sekaan. Itse sain 7 vuotta sitten kynsilleni totaalisesti ja tuo perkeleeen kynsillesaanti vaivaa vieläkin. Miten voi olla niin vaikea oppia luottamaan, kun kerran vedetään matto totaalisesti jalkojen alta?

Toisaalta, onko mikään ihmekään, jos luottamus "rakkauteen" on koetuksella, kun sinkkumies kerää ympärilleen 90% varattuja naisia, joilla on ajatuksena petos kumppaniaan kohtaan..

K

 

[Carlos]

Viestin lähetti Ted Raikas
Minusta on aina jokseenkin epäreilua vedota ikään, kun arvioidaan sitä miten suurta surua ja tuskaa joku asia voi tuottaa? Ikäänkuin nuori ihminen olisi sen verran kehittymätön, jotta tämän tunteet eivät olisi niin aitoja.

Niin, tästä syystä mainitsinkin kirjoituksessani muutamaan otteeseen että "en halua vähätellä tuskasi määrää" tjsp.

Ilman muuta nuorella iälläkin koetut pettymykset sattuvat yhtälailla, en muuta yrittänytkään väittää. Yritin vain tarjota mahdollisesti vähän kokeneelle ihmiselle hiukan toisenlaista näkökulmaa, josko vaikka hiukan auttaisi asiaan soputumista.

 

[Pikku Myy]

Viestin lähetti Carlos
Yritin vain tarjota mahdollisesti vähän kokeneelle ihmiselle hiukan toisenlaista näkökulmaa, josko vaikka hiukan auttaisi asiaan soputumista.

En tiedä Lyrinnan hermoista, mutta itselleni (nuorena naisena) tuollainen annas kun setä kertoo miten asiat ovat -asenne on kunnon punainen vaate. Hyväähän isä Carlos varmaankin tarkoittaa, mutta surut on surettava ja vitutukset käytävä läpi, ennen kuin pystyy ajattelemaan näitä asioita loogisesti. Tämä ei käsittääkseni riipu ihmisen iästä tai suhteen pituudesta. Toisaalta, miksi rakkautta pitäisikään yrittää järkeillä?

 

[Lawless]

Viestin lähetti Pikku Myy
Toisaalta, miksi rakkautta pitäisikään yrittää järkeillä?

Aivan, rakkaushan on täysin järjetön asia ja juuri sen takia niin upea juttu. Onko "järjellistä rakkautta" olemassakaan? Tätä tietysti voi pohtia lisää tuolla Rakkaus-ketjussa.

 

[Lyrinna]

Carlos, nuori olen ja tiedän, että se varmasti näkyy tekstistänikin. Ikäsidonnainen juttu tämäkin, mutta olihan se 4 kk tiivistä seurustelua suhteellisen pitkä aika, ja opin todella paljon tästä kaverista välittämään. Kuten Pikku Myy sanoi, asiaa on tässä vaiheessa todella vaikea ajatella loogisesti tai objektiivisesti. Jonkin ajan kuluttua ymmärrän varmasti sekä sinua että exääni paremmin. Lievästä setäasenteesta huolimatta olen todella kiitollinen, kun jaksoit noinkin pitkän tekstin verran ihmissuhdettani kommentoida.

Ymmärrän toki, että jostain mystisestä syystä en kolahtanut exälleni samalla tavoin kuin hän minulle, eikä häntä voi syyttää siitä. Eron jälkeen exäni kysyikin, aionko nyt vihata häntä, mihin luonnollisesti vastasin kieltävästi ja tarkoitinkin sitä. Tunteeni kuitenkin tekivät u-käännöksen, kun tyyppi vielä saman illan aikana alkoi tekstitellä tälle toiselle tytölle, johon tiedän hänen jo suhteemme aikana olleen tiiviisti yhteydessä. Mielessäni heräsivät jopa lievästi vainoharhaiset ajatukset siitä, mahtoiko exäni haaveilla tästä tytöstä jo seurustelumme aikana ja oliko sillä kenties jotain osuutta suhteemme kurjaan loppuun. Ja vaikkei olisikaan, niin minua ihmetytti, eikö exäni ollenkaan ymmärtänyt, kuinka ikävältä toiselle tytölle tekstailu minusta tuntui, vai välittikö hän edes. Olemme tavanneet eron jälkeen useita kertoja, mutta emme ole vilkaiseetkaan toisiimmme. Tunteeni ovat vielä liikaa pinnassa, jotta voisin puhua hänelle, ja viimeistään se käteen liimautunut kännykkä saa kaunista kielikuvaa käyttääkseni vitutukseni puhkeamaan täyteen kukkaansa. Näen jopa painajaisia, joissa exälläni on uusi tyttöystävä. Ei varmaankaan ole yllättävää, että minulla vaikeuksia hyväksyä sitä, kuinka helposti voinkaan olla korvattavissa ihmiselle, jolle luulin olleeni oikeasti tärkeä.

Anteeksi tilitys, mutta jotenkin se asioista puhuminen näyttää helpottavan oloa. Aikahan ne haavat sitten lopullisesti parantaa, ihan joka asiassa.

 

[Carlos]

Viestin lähetti Pikku Myy
En tiedä Lyrinnan hermoista, mutta itselleni (nuorena naisena) tuollainen annas kun setä kertoo miten asiat ovat -asenne on kunnon punainen vaate. Hyväähän isä Carlos varmaankin tarkoittaa, mutta surut on surettava ja vitutukset käytävä läpi, ennen kuin pystyy ajattelemaan näitä asioita loogisesti. Tämä ei käsittääkseni riipu ihmisen iästä tai suhteen pituudesta. Toisaalta, miksi rakkautta pitäisikään yrittää järkeillä?

Niin, siis itsekin kuulin viimeksi tänään aamulla puhelimessa sanat "rakastan sua ihan hirveästi", ja täytyy sanoa että rakkaus on niin irrationaalinen asia että harva sitä edes haluaa analysoida. Ja asiaa vielä valottaakseni, perjantai-iltana maksoin n. 80€ yhdestä hemmetin puhelusta ihan vaan siitä ilosta että sain kuulla nuo sanat, (**tun japskien verkossa kun ei toimi edes triband-puhelimet), ja tuskin kukaan voi väittää että se oli järkevää, mutta oli se sen arvoista. Siitä huolimatta vaikka rakkaus on mitä se on, niin hiukan vähemmillä tuskilla selviää jos sitä oppii käsittelemään edes hiukan rationaalisesti.

Mutta tämä "setä = punainen vaate" on jotenkin semmoinen hauska juttu jonka toisaalta ymmärtää, mutta toisaalta se ei mene kaaliin. Itse olen ainakin ymmärtänyt jo teinistä asti että vanhempia/kokeneempia ihmisiä kannattaa kuunnella (kotona, töissä, lähibaarissa), sieltä oppii yllättävänkin paljon elämäntotuuksia. Erityisesti tykkäsin ihan hirveästi puhua mummoni kanssa (rauha hänen muistolleen) kun olin jo "aikuisikäinen". Vaikka kyseessä olikin vanhan kansan ihminen vanhan kansan arvoilla, niin kyllä sieltä nykypäiväänkin sopivia neuvoja+viisauksia tuli niin että ihan hitaampaa heikotti. Joskus sitten taas tuli jotain mistä tuumasi että "no ei se nyt ehkä ihan noinkaan mene".

Mutta jotenkin jännää että n. 15-20 vuotiaille naisille tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa kuunnella mitään neuvoja/ohjeistusta vanhemmilta ihmisiltä. Asenne "mä tiedän jo kaikesta kaiken, älä sä tuu mulle kertomaan mikä on järkevää" on kummallista. Olen kuullut tämän myös useammankin n. kolmekymppisen naisen suusta, jotka ovat todenneet että siinä iässä luuli tietävänsä kaiken, vaikkei sitten itse asiassa tiennytkään juuri mistään mitään. No, ehkä sekin on sitten osa tätä elämänkoulua, tietää kaiken, sitten ei tiedäkkään juuri mitään, sitten oppii jotain vähitellen.

Mutta enivei, tarkoitus oli vain tarjota jonkunlaista neuvoa, joka mahdollisesti auttaa eteenpäin sitten kun se ensituska menee ohi tai pienenee. Saa kuunnella tai olla kuuntelematta. Olisin myöskin voinut kirjoittaa "kyllä kaikki hyvin menee, löydät vielä uuden ja paremman, se ei ollut tarpeeksi hyvä sulle", mutta se on tyhjän jauhamista vailla mitään sisältöä.


Ja edelleen en halua vähätellä nuorella iällä koettuja sydänsuruja. Henk. koht. sain aika pahasti nenilleni 10 vuotta sitten, ja arvet näkyvät vieläkin hyvin selvästi, vaikkakin siis haavat ovat jo ummessa.

Et semmosta, hauskaa vlopun jatkoa itse kullekin.