Huonosti on asiat täälläkin suunnalla.
Taustoista sen verran, että tyttöystävä ollut jo pitkään jonkun mysteerisen tulehduksen uhrina, lääkäreillä ei juuri hajua mistä on kyse, lukuisista tutkimuksista huolimatta. Tyttöystävälläni on jatkuvasti pientä lämpöä ollut jo parisen kuukautta nyt, ja inttiin mentyään on rasitus tietysti vain pahentanut tilaansa. Nyt on tullut mukaan kova yskä ja ajoittainen pahoinvointi. Hänen olonsa on siis kutakuinkin perseestä koko ajan. Inttiä ei kuitenkaan suostu vapaaehtoisesti lopettamaan missään tapauksessa, helvetin härkäpäinen kun on. Tämä on johtanut sitten siihen, että viikonloppuisin on tajuttoman väsynyt ja sairas. Noh, tästä kohtaa alkavat ongelmat. Inttiaika olisi muutenkin tarpeeksi vaikeaa, mutta johtuen olosuhteista ja olotilastaan, tyttöystäväni haluaa lähinnä levätä ja ottaa iisisti viikonloput. Inttiajan alussa nähtiin kyllä joka viikonloppu, mutta nyt on kaksi edellistä mennyt niin, että on nähty vain lyhyesti. Eilenkin vein hänet juna-asemalle, ja se oli ainoa kerta kun häntä näin koko viikonloppuna. Ja seuraavasta lomasta ei tietoakaan.
Itse alan pikkuhiljaa olla aika väsynyt tähän. Jos tämän ikäisenä uskaltaa näin sanoa, rakastan tyttöystävääni (tiedä sitten johtuvatko omat poikkeuksellisen vahvat tunteet näinkin lyhyessä ajassa hänen rankoista elämänvaiheistaan ja minun siksi häntä kohtaan tuntemastani empatiasta), mutta en tiedä kohteleeko hän minua "reilusti". Sattuu, kun hän sanoo ettei jaksa nähdä minua, vaikkakin tiedän hänen olevan todella huonovointinen. En tiedä, miksi hän kokee minun kanssani olemisen jotenkin "rasittavana", vaikka emme ole pitkään aikaan mitään riehakasta edes tehneet. Lähinnä olleet yhdessä ja katsoneet esim. elokuvia.
Eilen hän sanoi minulle autossa, että kyllä haluaisi viettää aikaa kanssani, mutta ei siten että on koko ajan paha olo ja vain kova hinku päästä kotiin. Sinänsä tämänkin voi ymmärtää, ettei hän näin haluaisi aikaa kanssani viettää (ei varmaan itsestänikään mukavalta tuntuisi), mutta itse olen sitä mieltä että siitä huolimatta pitäisi olla yhdessä aina kun voi. Ikävää, että olosuhteet ja -tilat olisivat helvetillisiä, mutta itselleni ainakin on tavattoman tärkeää olla vain hänen kanssaan.
Nyt menneenä viikonloppunakin sanoi minulle perjantaina, ettei taida jaksaa nähdä. Silti perjantai-iltana ja lauantaipäivällä katseli olympialaisia parhaan ystävänsä kanssa. En tiedä, onko tyttöystäväni sitten "helpompi" olla pahoinvoivanakin kaverinsa kanssa. Varsinkin, koska emme mekään olisi juuri muuta tehneet kuin katsoneet yhdessä telkkaria.
En oikein enää tiedä mitä tehdä. Eroaminen on ollut jo jonkun aikaa mielessäni yhtenä ratkaisuna, mutta en halua millään sitä tehdä, koska kuitenkin tyttöystävääni rakastan ja ajatus elämästä ilman häntä sattuu. Kuitenkin olen jo aika uupunut tähän tilanteeseen. Vaikka onkin tilapäinen, ei parannusta (eli periaatteessa hänen paranemistaan) ole näkyvissä. Olosuhteet ovat helvetilliset näinkin tuoreelle (n. 4kk) suhteelle, ja välillä tuntuu, että esteet ovat liian korkeat ylitettäviksi. Tuntuu kuin olisin kaiken voitavani tehnyt, ja nyt pallo on hänellä. Intti saattaa vielä toistaiseksi olla tärkein hänelle, mutta nyt on aika ojentaa käsi minua kohti. Yksin en tätä suhdetta pysty kantamaan tahi pelastamaan enää tässä kohtaa. Tiedän tyttöystäväni välittävän minusta, mutta en tiedä riittääkö sekään.
Aika lohduttomat näkymät, olleet jo pidemmän aikaa. Jotenkin vielä toivoisin, että meillä olisi vielä mahdollisuus, niin tärkeä ihminen hän minulle on, mutta aika pahalta kyllä kieltämättä näyttää. Fiilikset ovat tietysti sen mukaiset, muistan olleeni onnellinen joskus kauan aikaa sitten.
edit: huh, miten sekavaa tekstiä. Toivottavasti edes joku saa tolkkua.