Asuvatko nämä eri huusholleissa vai onko isännällä äärimmäisen vähän ilmavaivoja? Miten tuo muuten edes onnistuu?Tunnen ihmiset jotka ovat olleet 20 vuotta yhdessä ja isäntä ei vieläkään ole kehdannut pieraista puolisonsa kuullen. Onko tuollainen parisuhde ollenkaan parisuhde?
Ei. Äijät pieree häpeilemättä silloin kuin haluaa ja naisethan tunnetusti ei piere lainkaan.
Ai perse eikö siellä daamin luona voi käydä köntillä? Maailman luonnollisin asia…voisin sanoa että kaikki paitsi muumit käy vääntämässä lämpimän paskanVinkkinä myös nuoremmille, että jos deittailet ihmistä vähän pitemmän matkan päästä ja kuljet autolla sen tyypin luo, niin kannattaa katsella yökylään mennessä, että missä on lähin huoltoasema. Aamulla pois lähtiessä voi sitten käydä kiireellä paskalla siellä huoltsikalla.
Ei kun niillä on ihan erilaiset pöntöt, kun ei ne käy ikinä paskalla.Ai perse eikö siellä daamin luona voi käydä köntillä? Maailman luonnollisin asia…voisin sanoa että kaikki paitsi muumit käy vääntämässä lämpimän paskan
Siis ihanko oikeasti nykypäivänä porukka ei uskalla käydä deittinsä luona vessassa? Kyseessä on kumminkin hyvinkin luonnollinen asia.Vinkkinä myös nuoremmille, että jos deittailet ihmistä vähän pitemmän matkan päästä ja kuljet autolla sen tyypin luo, niin kannattaa katsella yökylään mennessä, että missä on lähin huoltoasema. Aamulla pois lähtiessä voi sitten käydä kiireellä paskalla siellä huoltsikalla.
Niin on siinähän on oivallinen konsti koeponnistaa sekä daamin pönttö että mahdollisesti orastava suhteen alku.Siis ihanko oikeasti nykypäivänä porukka ei uskalla käydä deittinsä luona vessassa? Kyseessä on kumminkin hyvinkin luonnollinen asia.
Mää en tiedä miten toteuttavat, äijä on kyllä semmoinen turpea lihapulla että ehkä piereminen joskus voisi auttaa.Asuvatko nämä eri huusholleissa vai onko isännällä äärimmäisen vähän ilmavaivoja? Miten tuo muuten edes onnistuu?
Ei auta…terveisin turpea lihapulla. Aika-ajoin päästelen runsainmitoin suolistokaasija mutta outokumpu on ja pysyy.Mää en tiedä miten toteuttavat, äijä on kyllä semmoinen turpea lihapulla että ehkä piereminen joskus voisi auttaa.
Koittaa minulle syöttää, että en olisi onnellinen. Ehkä en olekaan täysin, mutta minulle riittäisi pienemmätkin murut ja kärsivällisyyttä on.
Uskoisin monelle olevan yllätys tai järkytys kuinka paljon parisuhde muuttuu lasten jälkeen dynamiikan osalta. Siinä ei ole mitään pahaa tai ihmeellistä mutta se tulisi vain pystyä sisäistämään ja käsittelemään oikein, läheisyydestä tulee erilaista ja ne "rakkauden osoitukset" muuttaa muotoa. Tämän moni nainen tai mies tulkitsee mielestäni suhteen väljähtymiseksi tai vastaavaksi.Eipä ole tullut aikoihin kirjoiteltua. Nyt teki mieli purkaa aatteita.
Aloitetaan taustoista..
Eli ollaan noin 40 pari ja yksi neljävuotias poika. Naimimisissa noin viisi vuotta ja yhdessä seitsemän. Kulissit kunnossa ja rahahuoliakaan ei juuri.
Suhde toiminut omasta mielestä ihan hyvin, toki nyt kiistoja ja mäkiä ollut kuten ollakin pitää, mutta ei isoja riitoja ja erojuttuja.
Puolison työ lapsiperheelle hiukan hankala, kun puoliso puolet kuukaudesta työreissulla ja itsekin teen vuorotyötä, mutta tämäkin saatu rullaamaan hyvän tukiverkon avustuksella. Tukiverkko arjessa lähinnä vaimon puolelta kun olen tänne muuttanut hänen perässään.
Lapsen saanti tietysti muutti suhdettamme ja huomasinkin aika pian, että minä en enää olekaan se kaivatuin henkilö töiden jälkeen. No tätä pidin tietysti normaalina ja varmaan meninkin sohvan nurkkaan odottamaan aikoja parempia. Alkuun yritettiin joskus löytää kahdenkeskistäkin aikaa, mutta jotenkin nekin jäi. Vaimoni muuttui kärttyisämmäksi minulle(turhautunut).
Jonnekin loppukesään asti meni mielestäni vielä hyvin, toki kinastelu oli mielestäni lisääntynyt, mutta aika teki aina tehtävänsä ja pitkät työreissut tasoittivat(riidat lakaistiin maton alle).
Loppusyksystä pamautettiin kirje käteen, että haluaa erota. Ei dramatiikkaa tai kolmansia osapuolia, mutta ei ole onnellinen. Miehenä tietty suoraviivaisena riita pystyyn ja käskin painua, sanoin että kämpät myyntiin ja minä muutan kotipaikkakunnalle. Päätettiin "yrittää" ja antaa aikaa. Perheenä ollut mielestäni kivaakin ja touhutta kaikenlaista. Hellyys ja läheisyys tiessään, mutta tietysti sitä hukkuva on tarttunut pieniinkin toivonrippeisiin.
Eilen taas näki siskoaan ja nosti kissaa pöydälle. Koittaa minulle syöttää, että en olisi onnellinen. Ehkä en olekaan täysin, mutta minulle riittäisi pienemmätkin murut ja kärsivällisyyttä on. Turvaa tuo koti, perhe jne. En haluaisi kaikesta tästä luopua ja haluaisin vielä uskoa. Ei nyt taas sanonut viimeistä sanaa, mutta kyllä aika lopullista on. Pyytää minua sanomaan mikä on ratkaisukeinoja?
Olen yrittänyt olla ystävällinen ja suostua tyhmiinkin ehdotuksiin, mutta lähestyä en uskalla halaamista enempää, koska on torjuttu muutaman kerran mitä en kestä.
Kuulemma mikään romanttisempi yhdessä tekeminen on liian myöhäistä, ammattiapuun ei sano mitään eli pitääs varmaan turhana.
Sanoin vain, että jos haluaa lähteä niin sitten lähtee , mutta minä en päätöstä tee hänen puolestaan.
Vaikea on toiselle sanoa mitä voisi tehdä, mielestäni olen koittanut tulla pitkälle vastaan ja tarjota paikkoja .
Niin , tässä on monta järjellistä syytä mitä jo luettelin. Aika sumuisalta näyttää tulevaisuus eron jälkeen. Olen rakentanut elämän vieraalle paikkakunnalle suht kauas kotoa ja omien läheisten luota.Miksi ihmeessä haluaisit olla tässä suhteessa? Ei asiat tule muuttumaan ja joskus vaan käy niin että erotaan.
Nyt meillä toimii kaikki muu paitsi tämä meidän kahden homma, elämme muuten samoin kuin ennen parisuhteessa. Teemme ruokaa, harrastamme, arki rullaa ilman riitoja jne.
Näinhän se on, olisi jotenkin helpompaa erota kuin 20vuotiaana ja paiskoa tavarat ja sitten kerätä pussiin omat tavarat ja katsoa oma vuokra-asunto.Uskoisin monelle olevan yllätys tai järkytys kuinka paljon parisuhde muuttuu lasten jälkeen dynamiikan osalta. Siinä ei ole mitään pahaa tai ihmeellistä mutta se tulisi vain pystyä sisäistämään ja käsittelemään oikein, läheisyydestä tulee erilaista ja ne "rakkauden osoitukset" muuttaa muotoa. Tämän moni nainen tai mies tulkitsee mielestäni suhteen väljähtymiseksi tai vastaavaksi.
Mielestäni tämä "kahdenkeskinen" aika on ihan nykypäivän höpötyksiä, ei parisuhteen tilaa korjata illallisilla tai kylpyläviikonlopuilla. Mukavahan se on ihan kahdestaan viettää aikaa mutta jokapäiväinen huomioiminen ja kiintymyksen osoittaminen on parisuhteessa ja varsinkin lapsiarjessa pääosassa sekä äärimmäisen tärkeää. Jokainen pari tietenkin määrittää itse tuon osoitustavan mutta kyllä sen pääsääntöisesti pitäisi olla molemminpuolista, omaehtoista ja spontaania.
Ja hyvät ihmiset, muistakaa se erotiikka ja seksuaalisen jännitteen ylläpito. Välttämättä se tärkein ei ole seksiä mutta kyllä iseinä ja äiteinä on ihan suotavaa harrastaa seksiä useamminkin kuin jouluna ja juhannuksena. En aina ole ihan ymmärtänyt tarinoita kuinka ei ole ehditty 3kk kertaakaan harrastamaan syistä X, hivenen tuostakin asiasta on tehty ameriikan pumpulia tuntien alkulämpöineen ja galaksien räjäytyksineen. Valitettavasti lapsiarjessa tuokin asia muuttaa muotoaan mutta sekin on vain hyväksyttävä, välillä lyhyempi on parempi molemmille ja joskus taas pitemmän kaavan kautta.
Onnettomassa parisuhteessa ei tietenkään kannata olla mutta kyllä asiat kannattaisi keskustella läpi ja tehdä päätöksiä sen jälkeen. Kaikissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolet eikä perinteinen "onnellinen" parisuhde ole ainoa vaihtoehto. Kaikkien osallisten olisi vain ymmärrettävä päätösten seuraukset ja huomioita lapsen etu pitemmässä katsontakannassa. Monesti ero voi olla sitä enemmän kuin riitaisan suhteen jatko.
Voisin ehdottaa palstaveljelle @karhu samaa sillä reunahuomautuksella, että pariterapiaan lähdettäessä molemmilla pitää olla aito halu pelastaa suhde. Jos toinen osapuoli on pariterapiassa näön vuoksi tai toisen mieliksi, niin eihän tuollainen kanna mihinkään. Mikäli taas aitoa sitoutumista terapiaan löytyy, niin aika paljonkin voi olla vielä tehtävissä.@karhu Mites se parisuhdeterapia? Veikkaan, että teidän tapauksenne on tietyssä mielessä perinteinen eli suhteen dynamiikka on muuttunut lapsen myötä. Uskon, että terapeuteilla on paljon kokemusta tällaisista tapauksista.
Näinhän se on, voin tätä vielä koittaa puhua, mutta kyllä vaikuttaa että päätöstä on haudottu aika pitkään ja se on varmaa.Voisin ehdottaa palstaveljelle @karhu samaa sillä reunahuomautuksella, että pariterapiaan lähdettäessä molemmilla pitää olla aito halu pelastaa suhde. Jos toinen osapuoli on pariterapiassa näön vuoksi tai toisen mieliksi, niin eihän tuollainen kanna mihinkään. Mikäli taas aitoa sitoutumista terapiaan löytyy, niin aika paljonkin voi olla vielä tehtävissä.
Joskus terapiaan lähdetään ihan väärillä motiiveilla. Joku voi suostua pariterapiaan, vaikka on varma erohaluistaan, esim. saadakseen muutaman kerran pariterapiassa käymisestä jonkinlaisen puolustuksen itselleen ja läheisilleen. Yhden tapauksen tiedän, jossa eroa pohtinut ja myöhemmin eronnut pariskunta kävi aikansa terapiassa. Myöhemmin kävi ilmi, että toinen osapuoli oli pyörittänyt koko ajan sivusuhdetta, eikä ollut myöntänyt tätä sen enempää puolisolleen kuin terapeutille. Tulkitsin tapausta siten, että vieraissa käynyt puoliso koetti tätä kautta saada erostaan ”sisäsiistimmän” sekoittamalla pariterapian asiaan. Ymmärtääkseni se oli siis tämä sivusuhteessa ollut puoliso, jonka aloitteesta terapiaan lähdettiin.
Tarkoitan edellä kirjoittamallani lähinnä sitä, että pariterapiasta voi olla hyötyä, jos molempien motiivit ovat rehelliset ja kumpikin haluaa sitoutua terapiaan. Jos näin ei ole, niin koko pariterapia on ajan haaskausta.
En luonnollisestikaan epäillyt puolisollasi olevan sivusuhdetta, kun selkeästi kerroit, että tästä ei pitäisi olla kysymys. Onnellisuuden tai tyytyväisyyden puute voi syntyä tietysti lukemattomin eri tavoin siten, että johtopäätöksenä on halu erota.Näinhän se on, voin tätä vielä koittaa puhua, mutta kyllä vaikuttaa että päätöstä on haudottu aika pitkään ja se on varmaa.
Nyt vain oman huonon omatuntonsa takia yrittää saada minua haluamaan myös eroa. Jotenkin aika vahvasti uskon, että kolmatta osapuolta ei ole, mutta eihän sitä varmaksi tiedä.
Kuulemma vain on liikaa asioita jonka pitäisi muuttua, että tästä onnellinen tulisi.
Itse pessimistinä/realistina uskon, että pari suhteissa vaan aina tulee ongelmia milloin mistäkin ja se ei millään vaihtamalla parane vaan tekisi mielummin paljon töitä sen nykyisen suhteen.
No kiitoksia vastauksista.
Jotenkin ajattelen, että toinen ihminen voi tehdä toisen onnettomaksi parisuhteessa eri tavoin kaltoin kohtelemalla, mutta onnelliseksi toinen ei voi toista tehdä, koska onnellisuus, tyytyväisyys ym. lähtee lopulta aina omasta itsestä.En luonnollisestikaan epäillyt puolisollasi olevan sivusuhdetta, kun selkeästi kerroit, että tästä ei pitäisi olla kysymys. Onnellisuuden tai tyytyväisyyden puute voi syntyä tietysti lukemattomin eri tavoin siten, että johtopäätöksenä on halu erota.
Jos nainen on selkeästi päättänyt erota, eikä kiinnostusta tai tarvetta korjata asioita oikeastaan ole, niin sinun on tarpeetonta pitkittää asioita ja omaa huonoa oloasi. Sovitte lapsen huoltajuuteen yms. liittyvät asiat, koetette pysyä asiallisissa väleissä, ja aikanaan jopa yritätte tukea toisianne rakentamaan uutta elämää, jotta esimerkiksi yhteisen lapsenne asioiden hoitaminen onnistuisi teiltä mahdollisimman hyvin.
Samalla kannattaa miettiä, mikä olisi paras mahdollinen lopputulos juuri tällä hetkellä huonoimmalta tuntuvassa asiassa eli erossanne. Et voi yksin pitää suhdettanne elossa, mutta voit ihan olennaisesti vaikuttaa siihen, kuinka yhteistyönne sujuu jatkossa. On tietysti tärkeää, että myös puolisosi voisi ajatella tällä tavalla. Teillä on kuitenkin vielä pitkä matka edessä yhteisen lapsenne asioita sopiessanne, ja on ihan olennaista, missä merkeissä nuo noin 14 vuotta sujuvat, kunnes lapsenne pääsee täysi-ikäisen kirjoihin.
Jotenkin ajattelen, että toinen ihminen voi tehdä toisen onnettomaksi parisuhteessa eri tavoin kaltoin kohtelemalla, mutta onnelliseksi toinen ei voi toista tehdä, koska onnellisuus, tyytyväisyys ym. lähtee lopulta aina omasta itsestä.
No hän halunnee nostaa tällaisia asioita tarkoituksella nyt esiin ja niin kuin kerroit ja jättäjän tapaan vetoaa siihen, että sinäkin olisit paljon onnellisempi kun erottaisiin.Vastataan yhteisesti. On tässä nyt puolisen vuotta antanut aikaa ja ainakin itse olen koittanut kaikessa tulla puolitiehen vastaan ja tehnyt mielestäni asioihin voitavani mitä hän kertoi syyksi tähän alunperin eli ollaan erilaisia, ärtyy minuun helposti, en ole niin sosiaalinen ja halua nähdä ihmisiä ja valitsen mökkijutut mielummin aina jne.
Kummasti se menee kun kesällä vielä tykättiin yhdessä mökillä käydä ja oli hauskaa. Yhtäkkiä asiat on sellaisia mistä ei yhdessä tykätä.
Laiminlyöty ollaan varmaan suhdetta molemmat, se on selvä.
Jep, kyllä tässä vain koitetaan syöttää minulle , että haluaisin erota ja voisi kertoa että on päädytty eroon, kun ei olla onnellisia.No hän halunnee nostaa tällaisia asioita tarkoituksella nyt esiin ja niin kuin kerroit ja jättäjän tapaan vetoaa siihen, että sinäkin olisit paljon onnellisempi kun erottaisiin.
Kuka oikeasti silloin kun itse on tyytyväinen on niin kamalan huolissaan siitä, onko se toinen riittävän onnellinen vai lähdenkö tästä heti kälppimään, että sun olisi parempi olla. Harvemmin me ihmiset niin epäitsekkäitä ollaan.