Naisasiat

[Turha Kaukalo]

Siinä sitten tuli paneskeltua erästä daamia

Tästä tuli mieleen erään kaverin pikkusisko, joka heitti poikaystävänsä pihalle, kun se oli niin tylsä. Kahden viikon päästä poikaystävä kutsuttiin takaisin, vai oliko kymmenen päivän (syynä oli rahatilanne, poikaystävä kun kävi töissä). Joka tapauksessa kaveri kertoi että oli se sinä aikana pannut kahden jätkän kanssa. Mutta hän meni vielä varmistamaan tiedon pikkusiskolta, joka suuttui että ai vai kahden, kyllä niitä neljä oli. En tiedä vaikuttiko parisuhteeseen. Minusta tämä on hyvin kaunista. Mainittakoon vielä, että tarinan "kaveri" on nainen.

 

[Draco]

Kahden viikon päästä poikaystävä kutsuttiin takaisin, vai oliko kymmenen päivän (syynä oli rahatilanne, poikaystävä kun kävi töissä).

Tämän takia olen aina ajatellut, että ei kannata olla liian varakas mies. Kokeilin tosin aikani täyttä persaukisuutta myös ja pakko sanoa, että oli siinäkin miinuksensa.

 

[Spire]

@Makkeli miten menee? Oletteko saaneet asioita selvitettyä yhtään?

 

[Makkeli]

@Makkeli miten menee? Oletteko saaneet asioita selvitettyä yhtään?

Ei tasan yhtään. Välillä on ns normaaleja päiviä, että pystytään koiraa lenkkeilyttämään tai pelailemaan lautapelejä yhdessä kotona, mutta itse asiasta toinen ei pukahda sanallakaan. Heti jos yritän jotenkin ottaa asiaa esiin, lähtee samantien kauheat defenssit ja minua kohti hyökkääminen käyntiin.

Työterveyden kautta päässyt nyt psykiatrisen sairaanhoitajana kanssa onneksi muutaman 45min setin keskustelemaan. Hän yritti hyvin selittää tuota ilmiötä vähän ymmärrettävämpään muotoon, eli ainakin hänen mukaan rouvan defenssit ja oma häpeä on niin kova, ettei hän kykene minkäänlaiseen empatiaan tai järkevään keskusteluun asiasta. Vaan juurikin päinvastoin jos pitäisi omaa tekoaan puida, niin kaikki mahdolliset muurit nousee pystyyn ja yrittää vain haudata asiaa omassa päässään.

Aivan paskaahan tuo silti minun kannalta on. Itse olen yrittänyt kirjeitse hieman tuoda asioita hänelle ilmi, että saa edes johonkin muuallekin asioita purkaa. Omaa ahdistusta vähän helpottaa kun voi kirjoitella asioita ylös. Eipä hän näihinkään mitään kantaa sen kummemmin ole ottanut tai kommentoinut, mutta onpahan ainakin lukenut ja itkeskellyt niitä lukiessa.

Reilun viikon päästä olisi pariterapiaan aikaa, saapa nähdä jos siellä toisestakin vihdoin jotain saisi ulos. Tällä hetkellä tunnelmat tuntuu vähän siltä, että itse olisi halukas vielä yrittämään ja jatkamaan vaikka onkin se loukattu osapuoli, mutta tuntuu vähän siltä että toinen haluaa vain päästä itse helpoimmalla ja laittaa lusikat jakoon. Eli se kaikista kivuliain ja paskin lopputulos omalta kannalta.

Mutta ei se auta kuin katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Oma olo edelleen aivan paska, yöt pääosin 30min-1,5h pätkissä heräilyä ja täysin zombina sitten päivää aina eteenpäin. Tämän lisäksi viimeksi mm. eilen huutoitkua tunti sohvan nurkassa, kun muisteli yhteisiä suunnitelmia nyt talvilomaa ja kesälomaa varten. Niin se vaan aikuisen ihmisen saa moneksi viikoksi aivan rikki tuollainen teko.

 

[Kaltsu]

Ei tasan yhtään. Välillä on ns normaaleja päiviä, että pystytään koiraa lenkkeilyttämään tai pelailemaan lautapelejä yhdessä kotona, mutta itse asiasta toinen ei pukahda sanallakaan. Heti jos yritän jotenkin ottaa asiaa esiin, lähtee samantien kauheat defenssit ja minua kohti hyökkääminen käyntiin.

Työterveyden kautta päässyt nyt psykiatrisen sairaanhoitajana kanssa onneksi muutaman 45min setin keskustelemaan. Hän yritti hyvin selittää tuota ilmiötä vähän ymmärrettävämpään muotoon, eli ainakin hänen mukaan rouvan defenssit ja oma häpeä on niin kova, ettei hän kykene minkäänlaiseen empatiaan tai järkevään keskusteluun asiasta. Vaan juurikin päinvastoin jos pitäisi omaa tekoaan puida, niin kaikki mahdolliset muurit nousee pystyyn ja yrittää vain haudata asiaa omassa päässään.

Aivan paskaahan tuo silti minun kannalta on. Itse olen yrittänyt kirjeitse hieman tuoda asioita hänelle ilmi, että saa edes johonkin muuallekin asioita purkaa. Omaa ahdistusta vähän helpottaa kun voi kirjoitella asioita ylös. Eipä hän näihinkään mitään kantaa sen kummemmin ole ottanut tai kommentoinut, mutta onpahan ainakin lukenut ja itkeskellyt niitä lukiessa.

Reilun viikon päästä olisi pariterapiaan aikaa, saapa nähdä jos siellä toisestakin vihdoin jotain saisi ulos. Tällä hetkellä tunnelmat tuntuu vähän siltä, että itse olisi halukas vielä yrittämään ja jatkamaan vaikka onkin se loukattu osapuoli, mutta tuntuu vähän siltä että toinen haluaa vain päästä itse helpoimmalla ja laittaa lusikat jakoon. Eli se kaikista kivuliain ja paskin lopputulos omalta kannalta.

Mutta ei se auta kuin katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Oma olo edelleen aivan paska, yöt pääosin 30min-1,5h pätkissä heräilyä ja täysin zombina sitten päivää aina eteenpäin. Tämän lisäksi viimeksi mm. eilen huutoitkua tunti sohvan nurkassa, kun muisteli yhteisiä suunnitelmia nyt talvilomaa ja kesälomaa varten. Niin se vaan aikuisen ihmisen saa moneksi viikoksi aivan rikki tuollainen teko.

Piti aivan kirjautua sisään monen monen vuoden jälkeen, älä lähde sinne ystävä hyvä! Romut jakoon ja takaisin sohvan kulmaan itkemään, se on tervettä ja se helpottaa oloa. Vaikka se tuntuu aivan helvetin pahalta, niin lupaan sinulle, että playoff-kevään ja kesän myötä olo helpottaa jokainen päivä hieman.
Omasta erostani on jo 9kk, nyt viimeisen parin viikon aikana olen viimeinkin huomannut päässeeni asiasta yli, vaikka aina välillä hieman surulliselta tuntuukin olla yksin. Vaikkei omaan erooni liittynytkään pettämistä, silti koen, että on helpompaa rakentaa luottamus ihan uuden ihmisen kanssa, kuin edellisen. Jos lätkätermeiksi laitetaan, niin pääset rakentamaan peliä tasakentällisin, kun nykyisessä tilanteessa sitä pitäisi lähteä rakentamaan 5v3 alivoimalla.
Nämä ovat toki vain minun ajatukseni ja minun kokemukseni, sinulla on täysin omat ja teet kuten parhaaksi näet. Hienoa, että uskallat puhua asiasta ja näyttää tunteita, se auttaa todella paljon. Loputonta jaarittelua, mutta halusin osoittaa tukeni. Vitutti itseänikin kuunnella kaikkia "kyllä se siitä, paremmat päivät jne." hölynpölyä, niin sanon, että seuraavat ajat ovat synkkiä, mutta niihin auttaa musiikki ja ulkoilma. Jos koet ettei juominen lähde lapasesta, niin voin tarjota oluen tai otetaan kalsarikänniketjussa etänä, kuunnellaan Sentencediä ja toistemme murheita. Sinulla on varmasti ystäviä ja perhettä, mutta myöskään jatkoajalla et jää yksin. Voimia kovasti! Ja polta sen lempisukat, siskon antama vinkki joka kuulemma helpottaa.

 

[Trimmer]

@Makkeli Tuollaista mitä olet kokenut on pahuutta. Itse en suostuisi minkäänlaiseen neuvotteluun tai vuoropuheluun jos toinen mies olisi nussinut vaimoani. Akka ulos.

Parisuhdeterapian olen kokenut ja jos näin vanhempana valtiomiehenä saa sanoa niin testaa sitä terapeuttia onko hän neutraali. Pieniä härnäyksiä ja vittuiluja tapahtuneesta toista osapuolta kohtaan niin näet kenen joukoissa se oletetusti naisterapeutti seisoo.

 

[rpeez]

Parisuhdeterapian olen kokenut ja jos näin vanhempana valtiomiehenä saa sanoa niin testaa sitä terapeuttia onko hän neutraali. Pieniä härnäyksiä ja vittuiluja tapahtuneesta toista osapuolta kohtaan niin näet kenen joukoissa se oletetusti naisterapeutti seisoo.

Näin vanhempana valtiomiehenä kuulostaa kovasti oudolta jos pitää alkaa parisuhdeterapeutin joukoissa seisomista selvittämään vittuilemalla puolisolleen.
Eikö parisuhdeterapian ole tarkoitus auttaa paria ratkomaan ongelmia yhdessä, eikä olemaan joku taistelukenttä jossa etsitään syyllisiä tms?

 

[Jeffrey]

Eikö parisuhdeterapian ole tarkoitus auttaa paria ratkomaan ongelmia yhdessä, eikä olemaan joku taistelukenttä jossa etsitään syyllisiä tms?

Näin sitä olen itsekin kuvitellut. Ainoa ystäväni joka on parisuhdeterapian läpikäynyt kommentoi terapiaa siten, että hänen piti ymmärtää naistaan ja hänen tunteitaan niin perkeleesti - mutta missään vaiheessa ei keskitytty kaverini näkökulmiin tai tunteisiin asioista.

Tässä mielessä yllä ollut kaneetti voi olla ihan paikkansapitävä. Toki varsinainen vittuilu harvoin auttaa asiaa.

 

[Spire]

Näin vanhempana valtiomiehenä kuulostaa kovasti oudolta jos pitää alkaa parisuhdeterapeutin joukoissa seisomista selvittämään vittuilemalla puolisolleen.
Eikö parisuhdeterapian ole tarkoitus auttaa paria ratkomaan ongelmia yhdessä, eikä olemaan joku taistelukenttä jossa etsitään syyllisiä tms?

Olet tässä kyllä ihan oikeassa, mutta olen myös kuullut mm. eräältä pitkäaikaiselta miespuoliselta ystävältäni tuota että parisuhdeterapeutti keskittyi pelkästään avioliiton naisosapuolen huoliin, sivuuttaen käytännössä kaiken ystäväni sanoman. Totuuden nimissä on sanottava kuitenkin että tämä ystäväni on sellainen tapaus että hänessäkin on ollut todella paljon vikaa tuossa casessa.

Mutta ei kannata mennä sellaiselle terapeutille joka keskittyy satuilemaan siitä kuinka pettämiselle on jokin syy joka täytyy korjata. Tuossa oletettaisiin että vika on ollut sinussa @Makkeli Koko paletin täytyy keskittyä sen ympärille että sinua on petetty ja loukattu. Kuinka kumppani pystyy korjaamaan tilanteen. Jos hänelläkin on yhteistä halua jatkaa, niin keinot varmaankin löytyy. Kerroit että hän on itkeskellyt luettuaan kirjeitäsi, homma on varmasti kolahtanut myös häneen todella pahasti. Eli jotain hyvää tässäkin, kumppanisi ei pidä sinua täysin arvottomana ihmisenä.

Tietysti terapiassa varmasti ruodittaisiin myös sinun vikoja ja kumppanin tunteita, mikä on ihan okei. Kuitenkin painotan vielä että jos terapia lähtee heti alussa siitä lähtökohdasta että pettäminen oli vain oire jostain, niin lähde pois äläkä mene enää samalle terapeutille.

 

[Trimmer]

@rpeez ja @Jeffrey itsellä on parisuhdeterapiasta kokemusta yhteensä 5 tunnin verran ja voin sanoa ettei ikinä enään. Meillä oli vaimon kanssa omat kriisit parisuhteessa n. 4-5v sitten (ei pettämistä) ja kyllä se söi miestä mennä kuuntelemaan kun kaksi naista syyllistää, ja kun koitit tuoda omia näkemyksiä esiin niin oma daami suuttui ja terapeutti kertoi että en osaa käsitellä virheitäni ja syyllistämällä muita siirrän painolastia pois harteilta. Kesken viidennen tunnin kävelin vittuun sieltä lähimpään saluunaan olusille.

Edit: @Makkeli Kuka sen terapian on varannut? Jos se on avokki niin valmistaudu siihen että tulee lunta tupaan, koska sille terapeutille kerrotaan lähtötilanne puhelinkeskuslussa. (Näin oli ainakin aikaisemmin)

 

[Pärde]

Näin sitä olen itsekin kuvitellut. Ainoa ystäväni joka on parisuhdeterapian läpikäynyt kommentoi terapiaa siten, että hänen piti ymmärtää naistaan ja hänen tunteitaan niin perkeleesti - mutta missään vaiheessa ei keskitytty kaverini näkökulmiin tai tunteisiin asioista.

Riippuu varmasti terapeutin lähestymiskulmasta ja tilanteesta. Jos terapeutti esim. kokee toisen olevan vahvasti altavastaaja, saattaa yrittää rohkaista tätä ilmaisemaan itseään ja asettua hetkellisesti sinne nurkkaan. Siinä kysytään sitten omaa ymmärrystä ja sitoutumista prosessiin myös.

Itselläni on kokemusta pariterapiasta kymmenen vuoden takaa ex-vaimon kanssa ja ensimmäinen kokeilemamme terapeutti oli juuri sellainen, että asettui hänen puolelleen vahvasti. Minä olin aktiivisempi voima ja jälkikäteen ajateltuna naurettavasti sitä mieltä, että syytä oli enemmän hänessä kuin minussa. Terapeutti luki tämän ja eksäni arastelun ja pyrki tukemaan tätä.

Kulma ei kuitenkaan meillä toiminut ja päädyimme vaihtamaan terapeuttia toiseen, jonka kanssa homma eteni paremmin.

Kyse on pitkälti myös kemioista, koska hän on siellä vain avustamassa pariskuntaa työssä.

 

[Surukuku]

@Makkeli Tuollaista mitä olet kokenut on pahuutta. Itse en suostuisi minkäänlaiseen neuvotteluun tai vuoropuheluun jos toinen mies olisi nussinut vaimoani. Akka ulos.

Parisuhdeterapian olen kokenut ja jos näin vanhempana valtiomiehenä saa sanoa niin testaa sitä terapeuttia onko hän neutraali. Pieniä härnäyksiä ja vittuiluja tapahtuneesta toista osapuolta kohtaan niin näet kenen joukoissa se oletetusti naisterapeutti seisoo.

Näin vanhana valtiomiehenä kuin minä, en kyllä allekirjoita tästä yo. lainaamastani yhtään mitään.
Jokainen tietysti tyylillään, mutta pettämisen rinnastaminen pahuuteen, etenkin tuossa tapauksessa @Makkeli on lievästi sanottuna ymmärtämättömyyttä ja turhaa uhoa.
"Akka ulos" on tietysti se yksinkertaisin, mutta myös lyhytnäköisin ratkaisu (imho).
Lisäksi, parisuhdeterapiaan, kuten kaikkeen terapiaan, kannattaa lähteä mahdollisimman avoimin mielin, vailla tiukkoja ennakkoasenteita, jos meinaa, että siitä voisi olla apuakin eikä vain tukea omien barrikaadien pönkittämisessä.

...
Tietysti terapiassa varmasti ruodittaisiin myös sinun vikoja ja kumppanin tunteita, mikä on ihan okei. Kuitenkin painotan vielä että jos terapia lähtee heti alussa siitä lähtökohdasta että pettäminen oli vain oire jostain, niin lähde pois äläkä mene enää samalle terapeutille.

Ihan uteliaisuuttani kysyn, mistähän pettäminen sitten oikein kertoo - loppuu tuolla tyylillä terapeutit äkkiä kesken...

Mutta joo - nää on jokaisen omia taisteluita enkä lähde puoskaroimaan ja uhoamaan tyhjää, ei se auta ketään...

 

[Spire]

Ihan uteliaisuuttani kysyn, mistähän pettäminen sitten oikein kertoo - loppuu tuolla tyylillä terapeutit äkkiä kesken...

Mutta joo - nää on jokaisen omia taisteluita enkä lähde puoskaroimaan ja uhoamaan tyhjää, ei se auta ketään...

Kertoo siitä että toisella teki mieli kännissä nussia vierasta miestä. Ei tuollaisessa tapauksessa kyseessä ole mikään oire parisuhteen huonosta tilasta, tai siitä mitä Makkeli olisi sanonut, tehnyt, tai jättänyt sanomatta tai tekemättä. Pettäminen saattoi olla ihan impulsiivinen ja täten etukäteen suunnittelematon teko, mutta yhtä kaikki tehty mikä tehty.

Jos oli suunniteltu juttu, niin olisihan kumppani voinut kertoa että hei, nyt on aivan pakko saada vierasta munaa. Siitä voidaan sitten sopia että käykö asia kumppanillekin, vai mennäkö muiden kanssa sänkyyn mieluummin sinkkuna.

 

[Turha Kaukalo]

Jotenkin tuo Makkelin tarina liippaa vähän liian läheltä. Minä ja eksä käytiin kerran jollain terapeutilla ja minulle annettiin vaihtoehdot: joko menet osastolle itse tai kirjoitetaan pakkohoitomääräys. Syynä tähän oli se, että eukko oli pari viikkoa aiemmin käynyt vieraissa, mistä sitten hermostuin ja heittelin vähän tavaroita, kun eukko oli töissä. Tästä kuitenkin tehtiin se johtopäätös, että olen "väkivaltainen" ja osastolla kerrottiin, että oikea paikkani olisi poliisiasemalla mutta vähän niin kuin säälistä saat olla täällä. Voi vittu kiitos.

Tosin osastolta minut heitettiin ulos, kun sanoin, että täällähän on kiva kun saa lepäillä eikä tartte olla kotona, kun akka käy panettamassa itteään muualla tai varmaan se nyt kotonakin panee, en minä tiedä, kun olen täällä lepäämässä. "Ei täällä levätä", sanoi siihen joku parisuhteisiin erikoistunut hoitaja, Tuula, ja kotimatka alkoi, mutta myös jatkui, koska kotonahan en voinut olla, koska aukkoa panetti (eli olin "väkivaltainen", varmaan jotain uuskieltä), joten minut rahdattiin muutaman mutkan kautta yksiöön erääseen vittumaiseen pikkukaupunkiin syystä joka oli vielä hullumpi kuin edellisten tapahtumien syyt.

Lopputulokseksi tulee, että olen aivan järkyttävän naiivi ihminen. En syytä siitä kuitenkaan itseäni.

 

[Trimmer]

Näin vanhana valtiomiehenä kuin minä, en kyllä allekirjoita tästä yo. lainaamastani yhtään mitään.
Jokainen tietysti tyylillään, mutta pettämisen rinnastaminen pahuuteen, etenkin tuossa tapauksessa @Makkeli on lievästi sanottuna ymmärtämättömyyttä ja turhaa uhoa.
"Akka ulos" on tietysti se yksinkertaisin, mutta myös lyhytnäköisin ratkaisu (imho).

Ok, eli pitää ymmärtää pettäjää, ei siinä jokainen tavallaan, toiset taipuu aisureiksi toiset ei.

 

[Surukuku]

Kertoo siitä että toisella teki mieli kännissä nussia vierasta miestä. Ei tuollaisessa tapauksessa kyseessä ole mikään oire parisuhteen huonosta tilasta, tai siitä mitä Makkeli olisi sanonut, tehnyt, tai jättänyt sanomatta tai tekemättä. Pettäminen saattoi olla ihan impulsiivinen ja täten etukäteen suunnittelematon teko, mutta yhtä kaikki tehty mikä tehty.

Jos oli suunniteltu juttu, niin olisihan kumppani voinut kertoa että hei, nyt on aivan pakko saada vierasta munaa. Siitä voidaan sitten sopia että käykö asia kumppanillekin, vai mennäkö muiden kanssa sänkyyn mieluummin sinkkuna.

Ok, eli pitää ymmärtää pettäjää, ei siinä jokainen tavallaan, toiset taipuu aisureiksi toiset ei.

Olisi hyvä ymmärtää sitä perussyytä, mikä johti tilanteeseen - impulsiivinenkin teko tarvitsee vaikuttimen...

Olkoon tämä tässä minun puolestani - tsemppiä @Makkeli

 

[PuckFutin]

Maailman vaikein asia: muiden parisuhteet. Kerran se omakaan ei ole koskaan itsestäänselvyys, eikä täysin hallittavissa.

Pettäminen on tietysti oire jostakin. Onko se pakoa, kostoa, itsekkyyttä, heikkopäisyyttä.

Suunniteltua se tuskin on eikä myöskään vahinkoa. Ihmiset lopulta ajautuu parisuhteisiinkin ja hakevat ratkaisunsa.

Oletko valmis ja tahdotko elää tämän ihmisen kanssa lopun elämääsi? Tuossa se kysymys. Vaikkei niin kävisikään on se oikea asenne.
Molempien täytyy tuohon vastata jatkuvasti ja enempiä miettimättä kyllä. Myöntävän vastauksen jälkeen hiotaan sitten niitä detaljeja kuntoon.

Kun edes toinen vastauksista ei ole selvä myönteinen, sitten heti neuvottelut ehdoista joilla tuohon lopputulokseen päästään.
Toinen kannattaa nähdä mahdollisimman hyvässä valossa. Tuo vaatii lujaa yhteistyötä.

Tsemppiä kaikille taistelijoille, oikea tie löytyy lopulta. Kukaan ei tiedä sitä etukäteen.

 

[Nahkasohva]

Pettämisellä on varmasti aina syynsä, mutta aika usein syytä aletaan etsiä ehkä liiankin syvältä. Ihminen kuitenkin toimii myös viettiensä mukaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Pidemmät salasuhteet ovat tietysti asia erikseen, mutta kännisissä kertapanoissa lienee usein syynä lähinnä se, että paneminen on kivaa, uuden ihmisen kanssa paneminen on jännittävää ja kielletyn hedelmän jännittävyys vielä entisestään lisää houkutusta. Tähän kun vielä lisätään alkoholi, niin vietti vie helposti voiton järjestä. Tämä ei tietenkään vähennä teon vakavuutta petetyksi tulleen näkökulmasta, mutta selittää osaltaan sitä, miksi niin moni sellainen ihminen, jolla on ”kaikki kunnossa”, ajautuu milloin mihinkin.

 

[Oles]

Omalta osaltani on pakko sanoa pariterapiasta, että minulle jäi hyvät fiilikset naispuolisesta terapeutista, jolla kävimme. Ei syyllistänyt ja osasi olla hyvin neutraali. Molemmat saimme puhua suumme puhtaaksi ja hän osasi tarjota uusia näkökulmia ja ajateltavaa sekä auttaa ongelmissa. Terapiasta lähdimme joka kerta hyvillä mielin.

Joskin pitää vielä sanoa, että kun eron jälkeen puhuin miespuoliselle erotyöntekijälle, jolla oli myös terapiatyöstä kokemusta, niin hän osasi nähdä jotkin asiat paremmin minun näkökulmastani ja hänellä oli parempi ymmärrys siihen, miten miehet toimivat ja ajattelevat. Hänellä oli joitakin ratkaisuja, mitä naispuolisella terapeutillamme ei ollut.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

@rpeez ja @Jeffrey itsellä on parisuhdeterapiasta kokemusta yhteensä 5 tunnin verran ja voin sanoa ettei ikinä enään. Meillä oli vaimon kanssa omat kriisit parisuhteessa n. 4-5v sitten (ei pettämistä) ja kyllä se söi miestä mennä kuuntelemaan kun kaksi naista syyllistää, ja kun koitit tuoda omia näkemyksiä esiin niin oma daami suuttui ja terapeutti kertoi että en osaa käsitellä virheitäni ja syyllistämällä muita siirrän painolastia pois harteilta. Kesken viidennen tunnin kävelin vittuun sieltä lähimpään saluunaan olusille.

Sivujuonne ja vanhoja asioita, mutta pariterapiakokemuksesi oli sangen mielenkiintoista laatua. On kaksi mahdollisuutta. Olet tapahtunutta tulkitessasi joko a) pääpiirteittäin oikeassa, tai b) olet ymmärtänyt jotakin aivan olennaista väärin.

Jos a), niin tapahtuneesta olisi kannattanut tehdä kirjallinen selvityspyyntö. Ei terapeutin tehtävänä ole lähteä "syyllistämään" pariterapoinnin yhtä puolisoa, ei menemällä toisen puolison juttuihin yksipuolisesti mukaan, eikä muullakaan tavoin. Pariterapeutti voi kyllä sanoa suoraan, jos toinen osapuoli ei esimerkiksi pyri sitoutumaan pariterapian tavoitteisiin, tai käyttäytyy muuten väärin. Jos asiakas kokee tilanteen epäoikeudenmukaisena tai terapeutin toimineen väärin, niin pitäähän tuohon selvyys saada. Ja sitä suuremmalla syyllä, jos on käytetty maksullisia palveluja, vaikka esim. seurakuntienkin terapiapalveluilta pitää odottaa ammattimaista ja empaattista otetta. Ammatissa toimivan pariterapeutin tulee tietenkin osata hommansa.

Vaihtoehto b) on hyvinkin mahdollinen tapaus. Kuten parisuhteessa eläminen, myös pariterapiatilanteet ovat hyvin haastavia, jos puolisoiden kommunikointitavat ja -kyvyt ovat kovasti erilaisia. Toinen mahdollinen terapiakeskusteluihin isosti vaikuttava seikka on se, että puolisot voivat olla aivan eri vaiheissa prosessia, siis esimerkiksi eroprosessia. Homma todennäköisesti epäonnistuu, jos yksi hädin tuskin huomaa yhteiselossa mitään ongelmia (tai ei ainakaan tunnusta juuri mitään syitä olevan itsessä), kun toinen taas on jo prosessoinut tilannetta pitkälle, ja on jo päätymässä tai päätynyt eroratkaisuun. Edelleen terapiatilanteissa ilmenee myös sellaista, että yksi puoliso tai jopa molemmat ovat, kansanomaisesti ilmaisten, itsepäisiä juntturoita, jotka eivät kykene sen paremmin itsearviointiin kuin asettautumaan toisen asemaan. Koeta siinä nyt purkaa parisuhteen solmuja.

Olen käynyt aikoinaan parit eri pariterapiakokonaisuudet, ja niistä oli kyllä monenlaista hyötyä, vaikka lopputuloksena oli eri teille lähteminen. Mieleeni jäi mm. terapeutin näkemys siitä, että joissakin terapiasuhteissa tullaan joskus sen lopputuleman eteen, missä puolisot eivät vain yksinkertaisesti sovi samaan parisuhteeseen, vaikka asiallista yritystä korjata asioita olisikin. Ei pariterapia voi mitään taikatemppuja tuottaa ja korjata toivottomia parisuhteita.

Jos molemmilla on aitoa yritystä ja halua kuunnella sekä oppia, niin pariterapia voi hyvinkin kantaa hedelmää. Suosittelen pariterapiaa kaikille pariskunnille, joilla lähtökohdat ovat suunnilleen tuollaiset.

 

[Sj991]

Näitä juurisyitä etsiessä pitää kuitenkin muistaa, että oli syy mikä tahansa niin se ei ole mikään synninpäästö tai hyväksyttävä syy pettämiselle. Hän on aikuinen ihminen ja hän on itse mennyt vapaaehtoisesti parisuhteeseen, jossa on sovittu, että muiden kanssa ei nussita. Oli syynä sitten heikko itsetunto, alkoholi tai että toisen huomio tuntui hyvältä niin hän on itse lopulta se, joka on vastuussa, että nämä asiat eivät olleet kunnossa.

Ihan samalla tavalla rikoksiinkaan ei ole pääsääntöisesti hyväksyttäviä syitä. En minäkään voi ryöstää mummoa kadulla ja selitellä sitä sillä, että minun piti ostaa uusi Rolexi, koska tarvitsin huomiota ja arvostusta muilta.

Ja @Makkeli jos toinen ei ole vieläkään suostunut alkaa asiasta puhumaan, mutta sinulla on yhä tahtoa yrittää selvittää asiat niin mitäs jos sanoisit sille toiselle, että otatte nyt etäisyyttä niin pitkäksi aikaa kunnes hän on valmis puhumaan. Meni siinä sitten pari päivää tai viikkoa. Mutta kyllä hänenkin pitää alkaa jossain kohtaa alkaa osallistumaan keskusteluun jos hän haluaa suhdetta vielä jatkaa. Myöskin jos vietätte aikaa fyysisesti yhdessä kokoajan ei hänelläkään ole oikeasti aikaa alkaa miettimään asioita kokonaan yksin.

 

[Surukuku]

...
Ja @Makkeli jos toinen ei ole vieläkään suostunut alkaa asiasta puhumaan, mutta sinulla on yhä tahtoa yrittää selvittää asiat niin mitäs jos sanoisit sille toiselle, että otatte nyt etäisyyttä niin pitkäksi aikaa kunnes hän on valmis puhumaan. Meni siinä sitten pari päivää tai viikkoa. Mutta kyllä hänenkin pitää alkaa jossain kohtaa alkaa osallistumaan keskusteluun jos hän haluaa suhdetta vielä jatkaa. Myöskin jos vietätte aikaa fyysisesti yhdessä kokoajan ei hänelläkään ole oikeasti aikaa alkaa miettimään asioita kokonaan yksin.

Tässä on kyllä vinha perä - on varmasti yksi varteenotettava lähestymistapa ongelmaan. Tosin, vaihtaisin tuon suostua puhumaan -> kyetä puhumaan...

Lisäksi, pettämiselle on tuhat ja yksi syytä eivätkä ne ole hyväksyttäviä, mutta niiden ymmärtäminen auttaa eteenpäin, yksin tai yhdessä...

 

[Iisoppi]

Kerron nyt nopeasti omista kokemuksista pariterapiasta. Meillä meni suhde solmuun kun ratkesin juomaan. Käyttäydyin todella huonosti ja sanoin todella ilkeitä asioita miehelleni. Ja myös hänen lapselleen (joka yllättäin tuli meille). Ja juomisen taustalla oli trauma (kolari) jota en osannut käsitellä. Enkä osannut käsitellä myöskään juomisen seurauksia enkä päässyt ylitse syvästä itseinhosta ja näköalottomuudesta. Me elimme elämää vähän niinkuin suorittaen, rinnakkain mutta kuitenkin jotenkin erillämme. Minä mietin jo avioeroa koska en nähnyt enää yhteistä tulevaisuutta. Koin tuhonneeni meidän välisen luottamuksen lopullisesti. Minun on ollut aina vaikea puhua tunteistani ja siitä miten koen asiat. Jään vaan liikaa märehtimään asioita. Onneksi mies sai puhuttua minut osallistumaan pariterapiaan. Siitä oli meille paljon hyötyä. Siitä että oli joku joka ohjasi keskustelua ja toi siihen näkökulmia. Löysimme taas toisemme ja yhteyden välillämme. Enempää en jaksa tätä nyt avata.

Eli haluaisin sanoa että jos lähtee pariterapiaan mielialalla että se on aina puolueellinen (ja naisen puolella) niin se ei ole kovinkaan hedelmällistä. Avoimin mielin vaan liikkeelle...

 

[mjr]

Minun avioliittoni oikeastaan purkautui pariterapian aikana - eikä se ollut välttämättä mikään osoitus sen terapian epäonnistumisesta. Ei ollut mitään merkkejä jostain puolueellisuudesta: vaimo jaksoi vielä yrittää ja järjesti sen meille, mutta minä olin niin henkisesti lopussa, etten itse jaksanut. Ero oikeastaan palautti hyvät suhteet meille, ei niin että olisi ollut jotenkin huonot liiton loppuvaiheissa, mutta vaan tosi etäiset, kuopuksen autismi ja kehitysvamma, mikä oli siinä varhaisvaiheessa sangen paha, vain teki meidät jonkinlaiseksi kriisi- ja hoitokeskukseksi eikä miksikään eroottiseksi rakkaussuhteeksi.

Se terapia kuitenkin avasi asioita, joita oli hyvä sanoa, puhdisti ilmaa ja sen koommin homma on toiminut tosi portaattomasti, olemme järjestäneet pojalle tosi hyvät ja turvalliset kodit täydessä yksimielisyydessä, tietysti vanhemmalle veljelleen myös, mutta hän ei ole niin täydellisen riippuvainen siitä, että me osaamme hommamme.

 

[mackeri]

Minun avioliittoni oikeastaan purkautui pariterapian aikana - eikä se ollut välttämättä mikään osoitus sen terapian epäonnistumisesta. Ei ollut mitään merkkejä jostain puolueellisuudesta: vaimo jaksoi vielä yrittää ja järjesti sen meille, mutta minä olin niin henkisesti lopussa, etten itse jaksanut. Ero oikeastaan palautti hyvät suhteet meille, ei niin että olisi ollut jotenkin huonot liiton loppuvaiheissa, mutta vaan tosi etäiset, kuopuksen autismi ja kehitysvamma, mikä oli siinä varhaisvaiheessa sangen paha, vain teki meidät jonkinlaiseksi kriisi- ja hoitokeskukseksi eikä miksikään eroottiseksi rakkaussuhteeksi.

Se terapia kuitenkin avasi asioita, joita oli hyvä sanoa, puhdisti ilmaa ja sen koommin homma on toiminut tosi portaattomasti, olemme järjestäneet pojalle tosi hyvät ja turvalliset kodit täydessä yksimielisyydessä, tietysti vanhemmalle veljelleen myös, mutta hän ei ole niin täydellisen riippuvainen siitä, että me osaamme hommamme.

Saman allekirjoitan omalla kohdalla, toki ilman tuota lapsen erityisyyttä. Päätettiin erota ennen viimeistä terapiakäyntiä ja se viimeinen käynti olikin sitten sen eron käsittelemistä. Mitään puolueellisuutta en havainnut missään vaiheessa. Itsellä oli aiemmilla käyntikerroilla ollut hirveet lukot päällä ja kaikki meni läpi korvien, mutta näitä käsiteltyjä asioita kävin sitten eronjälkeisessä itsetutkiskelussa läpi ja olen voinut ammentaa niistä seuraaviin suhteisiini.
Eli summasummarum: Omalla kohdallani pariterapiasta oli valtava hyöty. Tajusimmen sen ansiosta viimeistään tarpeidemme olevan niin erilaiset, ettei ole mitään järkeä väkisin junnata ja katkeroitua suhteessa ja erota lopulta kuitenkin ja riidoissa tapella lapsen huoltajuudesta. Vaan ulkopuolisen avulla hyvissäajoin ymmärretty eropäätös puhdisti välillämme kyteneet jännitteet ja eron jälkeen vuoroviikkovanhemmus on toiminut mutkattomasti ilman ulkopuolisten vaivaamista, mukaanluettuna lastenvalvoja.