Naisasiat

[444]

Ehkä noissa tarinoissanne on sellainen opetus otettavissa, että suostuu kohtaamaan ja käsittelemään ne kaikki paskat tunteet sellaisinaan, ja kaikessa kirpeydessään. Se avaa tietä sille, että voi toipua.

Tuli vaan mieleen, että tuo pätee muihinkin elämän isoihin kriiseihin. Ei pelkästään ihmissuhteiden kariutumisiin.

Ehdottomasti näin. Aina voi vetäytyä uhrin rooliin ja perustella itselleen asiat parhain päin. Tai sitten voi katsoa totuutta silmiin ja antaa sen vyöryä päälle, ja tuntea sen kaiken, mitä on tuloillaan. Tai voi yrittää unohtaa kaiken ja siirtää sen sivuun vain yhtenä sivuhaarana elämän polulla. Mutta jos niitä tunteita ei käsittele, ne tulevat kyllä pintaan jossain vaiheessa. Tai vaihtoehtoisesti tukahdutettuina vaimentavat myös niitä tulevia hyviä kokemuksia.
Eron jälkeen on oikeasti ok tuntea itsensä paskaksi ja turhaksi ja tarpeettomaksi, kokea mitättömyyttä ja arvottomuutta. Sille kannattaa antaa aikaa, mutta siihen ei kannata jäädä vellomaan. Yhtälailla arvokasta on pitää mukanaan myös ne hyvät muistot ajoilta, kun suhteessa asiat olivat vielä hyvin. Niillekin on elämässä tilaa, myös uudessa suhteessa. Ne ovat osa meistä jokaista, yksi syy sille miksi olemme tänä päivänä sitä mitä olemme.
Ja puhua kannattaa aina. Jos tuttavapiiristä ei löydy ihmisiä, joille purkaa myös vaikeita asioita, niin sitten ammattilaisen kanssa. Tärkeintä on monesti saada vain puhua. Olen itse joutunut toisinaan sanomaan, että ”voitko vain kuunnella kommentoimatta mitenkään”. Monilla on tarve yrittää lohduttaa tai lähteä mukaan siihen, mitä toinen kertoo. Joillekin se auttaa, minua lähinnä vituttaa. Osaan myös pyytää, jos kaipaan rohkaisevia sanoja tai lohdutusta. Kaikki eivät osaa, ja siksi kuuntelijan rooli ei aina ole se helpoin mahdollinen.

 

[Jeffrey]

Kiitoksia @Maplehill, @444 ja @PataJaska tarinoistanne. Tuntuu, että kaveripiiri olisi ennemminkin puskemassa etsimään uutta suhdetta heti entisen perään ja mieluiten kertovat esimerkkejä vaikkapa nopeasti perustetuista uusioperheistä. Hyvä lukea näitäkin juttuja, joissa aikaa on otettu kunnolla eron jälkeen eikä säntäilty, vaikka mahdollisuuksia siihenkin olisi ollut. Ties vaikka minäkin malttaisin mieleni huolimatta siitä, että tuo parisuhdeihmisen piirre voimakas onkin...

Kenelle mikäkin sopii, ja mihin on elämässään tyytyväinen. Oman elämän se the ero oli hieman lyhyemmästä suhteesta mitä täällä monilla. Nelisen vuotta seurusteltiin ja siihen sitten puolisen vuotta yritettiin jatkaa jonkinlaista jatkettua kaveruutta vähän sillä ajatuksella jos tästä kuitenkin jotain tulisi. Eihän siitä mitään tullut vaikka päästiin keskusteluissa jo sille tasolle pitäisikö muuttaa takaisin yhteen ja tehdä suhteen puolesta jonkinlainen suunnitelma. Yhden perjantaisen riidan jälkeen sitten "pakenin" kaverin luokse, poistin yhteystiedot ja eksä löysi lauantaina kaverinsa illanistujaisista uuden elämänkumppanin ja minä jatkoin elämääni ilman että oikeastaan toisiamme koskaan hyvästeltiin. Eihän tässä sinällänsä mitään, tuohon aikaan vietettiin kyllä reilusti aikaa toistemme kanssa vaikka virallisesti olimmekin ex-kumppaneita.

Oma sinkkujakso kesti lopulta reilut 7 vuotta, nykyisen kumppanini löysin aika tarkalleen 6 vuotta tämän meidän ns. lopullisen eron jälkeen. Eli tästä osataankin laskea meidän tapailleen nykyisen kumppanini kanssa yli vuoden ennen kuin varsinaisesti yhteen päädyttiin. Sinkkuaika oli omalla kohdalla oman jos ei nyt henkisen, niin ainakin sosiaalisen kasvun ihan räjähdysmäisen kasvun aikaa. Opin tuntemaan itseäni, kehittämään itseäni ja näkemään ja kokemaan asioita jotka poistivat sellaisen putkiajattelun omasta elämästä ja on varmasti minun onnenani koko loppuelämän.

Deittailuvaihe taas opetti ihmisistä ja elämästä sekin. Sitä oppi esittelemään itseään eritavalla kuin aikaisemmin ja miettimään niitä omia juttuja vähän syvemmin. Deittailtua tuli tooodella monen naisen kanssa, ja vain harva näistä oli lopulta täyttä ajanhukkaa ja monesta sai jonkinlaisen kaverin siihen elämänvaiheeseen ja suurimmalta osalta kuitenkin jotain oppi myös oman elämän jalostamiseen.

Ainoa asia jossa pitkä sinkkuaika näkyi heikentävänä tekijänä olisi ollut se jos olisi tarvinnut uuden suhteen nopeasti. Jollain tapaa se siinä parisuhdemoodissa ollut Jeffrey houkutteli puolelleen reilusti sellaisia naisia joiden kanssa pariutuminen olisi voinut olla ihan tuottoisaa ja mukavaa puuhaa. Kun se sitten se itsensä tutkiskelun ja kehittymisen vaihe alkoi niin tällaisia varteenotettavia naisia ei juuri ollut, vaan likipitäen jokainen oli varteenotettamattomia. Olen itselleni selittänyt, ettei sellainen vähän hukassa, itseään tutkiva ja elämänsä suuntaa hakeva Jeffrey tällaisia yksilöitä puoleensa vetänyt.

Lopulta kuitenkin väitän, että se prosessi jonka kävin kaikkine kipuineen lävitse on ollut paljon paljon korvaamattomampi minun elämäni onnellisuudelle kuin se nopeasti muodostettu uusi parisuhde - vaikka toki en voi tätä loppuun asti tietääkään. Toki ero toi paljon sellaisia ulkoisia asioita ja mahdollisuuksia jotka määrittelevät nykyisiä ominaisuuksia varsin vahvasti, esimerkiksi vaihto-opiskelu. Samalla se oman itseni kehittymisen ja oman itseni tuntemisen myötä olen onnekkaasti pariutunut henkilön kanssa josta parempaa kokonaisuutta en kykenisi edes haaveilemaan.

Myös meidän suhteen hidas eteneminen on luonut meistä ensisijaisesti parhaat kaverit ja toissijaisesti ne rakastajat. Tämä on minulle täydellistä juuri näin varsinkin sinä kokonaisuutena joka minulle on nyt annettu. Eli voin vain suositella rauhassa tutustumisen autuutta ja toki sitä toiselle mahdollisuuksien antamista ja sitä myöten sen kahdenkeskisen siteen muodostamista. Ainakin omaan parisuhdekäsitteeseeni tämä istuu valtavan hyvin varsinkin näin myöhäisemmällä iällä. Eksän kanssa oltiin ensisijaisesti sielunkumppaneita, mutta ne muuta vaadittavat asiat tuli aivan liian kaukana perässä. Deittaillessa pidemmät suhteet taas perustuivat pitkälti siihen rakastajan asemaan, joka tietysti tuo sitten pitkällä aikavälillä ne omat myrskynsä. Kaikkea kun ei voi aina 100 prosenttisesti saada, niin kannattanee sitäkin miettiä minkälaisen ihmisen ja minkälaisen ihmissuhteen kanssa haluaa jatkossa pariutua.

 

[Knox]

@Jarnan Rysty, saako kysyä, että miten ei ole taloudellisesti mahdollista erota?

Eihän nämä helppoja asioita koskaan ole, mutta jos parisuhteessa on "ajoittain muutama kohtuullinen päivä", niin mitä helvettiä sitä tuhlaa elämänsä tuollaiseen. Lapset tietysti tekee asioista monimutkaisempia, mutta onnellinen vanhempi on monesti yhtä kuin onnellinen lapsi.

 

[Knox]

En mä ainakaan oo keksiny millä maksan vuokran sekä puolet omistusasunnon kuluista. Mikäänhän ei muutu niin kauan kuin asutaan samassa osoitteessa oltiin sitten millä statuksella tahansa.

No eihän sinun tarvitse maksaa molempia. Joko sinä ostat puolisosi ulos nykyisestä, puolisosi ostaa sinut ulos, tai myytte koko asunnon.

Ja korostan, että ymmärrän kuinka vaikeita nämä tilanteet on, ja kuinka helppoa on täältä huudella että kämppä myyntiin ja erilleen. Mutta ei talous voi olla syynä siihen, että tuhlaat elämääsi onnettomassa parisuhteessa.

 

[WildCore]

Pieni tai vähän suurempi tappio asunnon myyntihinnassa ei ole mitään, jos olo on onneton. Täytyy sille omalle elämälle ja hyvinvoinnille joku hinta määrittää. Kannattaa pyytää välittäjä käymään arvioinnille. Yleensä kun jotain ongelmaa alkaa selvittämään ja ratkomaan, asiat kääntyykin pian parhain päin.

 

[nummenkallio]

@Jarnan Rysty Nyt ihan sen enempiä miettimättä tunteisiin perustuva kommentti: jos tuntuu pahalta, niin lähde menemään. Niin olen minäkin tehnyt joskus, vaikka hyppäsin ihan tuntemattomaan ja aiheutin tuhoa. Eikä se ollut taloudellisestikaan viisasta. Tosin pysyin just ja just omillani.

Toisen on tietysti helppo huudella, mutta ei mikään järkisyy voi loputtomiin puoltaa jäämistä, jos oma olo on paha. Tärkeintä tuossakin jutussa olet sinä itse.

 

[moby]

Pieni tai vähän suurempi tappio asunnon myyntihinnassa ei ole mitään, jos olo on onneton. Täytyy sille omalle elämälle ja hyvinvoinnille joku hinta määrittää. Kannattaa pyytää välittäjä käymään arvioinnille. Yleensä kun jotain ongelmaa alkaa selvittämään ja ratkomaan, asiat kääntyykin pian parhain päin.

Juuri näin. Samoin "lasten vuoksi ollaan yhdessä" on ihan paskaa. Lapset tajuavat kyllä, ettei suhde ole kunnossa ja mahdollisesti vielä itsekin ottavat tuosta oppia ja ovat sitten tulevaisuudessa samanlaisessa paskassa suhteessa, kun ovat tuollaisen mallin kotoa saaneet. Paskasta suhteesta ulos heti. Hukattuja vuosia ei saa koskaan takaisin.

Eukon naputtaminen johtuu siitä, että että ei laiteta vastaan/kerrota ettei tuollainen naputus nyt vaan käy ja eukolta kunnioitus mennyt kun miehen ja naisen roolit ovat sekaisin. Paskan syöminen ei todellakaan kannata. Vaikka naiset sanovat mitä tahansa parisuhteista, niin se perinteinen miehen malli heitä viehättää, ei vässykät alistujat, jotka ovat enemmän naisia kuin miehiä.

Kummolan jyrähdys ja keskustelu mitä toisen kunnioitus parisuhteessa on, niin homma voi lähteä vielä raiteelleen. Jos ei niin hasta la vista. Jos tuota samaa paskaa on kestänyt vuosia, niin se taitaa olla hasta la vista. Mies ei enää tuossa vaiheessa pysty vakuuttamaan olevansa mies eikä marjanpoimija.

 

[moby]

Aiemmin kun tänne kirjoitin jokunen viikko sitten niin olin tosiaan ottanut kissan pöydälle mutta ei se mitää reaktiota oikein aiheuttanut. Kyllä hän pahoittelee asiaa mutta sitten menee päivä tai kaksi ja sama ralli jatkuu. Ja siis varmasti teen virheitä ja ne kuuluu asiaan, mutta ihan mitättömistä asioista tulee paskaa jatkuvalla syötöllä. Enkä oikein koskaan saa mitään selitystä sille että miksi.

Luin sen aikaisemman kirjoituksesi. Aivan hirvittävää juttua. Kirjoitin pitkän vastauksen siihen, mutta se oli sinun kannaltasi niin karua luettavaa, etten viitsinyt viestiä lähettää.

Tuolla Kummolan jyrähdyksellä tarkoitan siis sitä, että kerrot rouvalle, että jos meno ei muutu, lähdet lätkimään(ja lähdet myös). Turhat uhkauksilla menetät ne viimeisetkin kunnioituksen rippeet.

En tiedä mistä olet käyttäytymismallisi saanut(TV, lapsuuden kodista jne.), mutta tätä menoa siirrät sen lapsillesi ja siitä ei hyvää seuraa heille.

 

[Patarouva]

Luin sen aikaisemman kirjoituksesi. Aivan hirvittävää juttua. Kirjoitin pitkän vastauksen siihen, mutta se oli sinun kannaltasi niin karua luettavaa, etten viitsinyt viestiä lähettää.

Tuolla Kummolan jyrähdyksellä tarkoitan siis sitä, että kerrot rouvalle, että jos meno ei muutu, lähdet lätkimään(ja lähdet myös). Turhat uhkauksilla menetät ne viimeisetkin kunnioituksen rippeet.

En tiedä mistä olet käyttäytymismallisi saanut(TV, lapsuuden kodista jne.), mutta tätä menoa siirrät sen lapsillesi ja siitä ei hyvää seuraa heille.

Yhtälailla se toinen osapuoli on jostain saanut käyttäytymismallinsa. Molemmilla voi olla paha olo ja toisen ja joskus molempien paskaa käytöstä saattaa riittää vaikka kuinka kauan riippumatta siitä, miten toinen osapuoli käyttäytyy. Se saattaa loppua vasta sitten, jos joku todella muuttaa tilannetta. Ei tosin aina silloinkaan, koska onhan niitä eron jälkeen kiusaajiakin.

 

[moby]

Yhtälailla se toinen osapuoli on jostain saanut käyttäytymismallinsa. Molemmilla voi olla paha olo ja toisen ja joskus molempien paskaa käytöstä saattaa riittää vaikka kuinka kauan riippumatta siitä, miten toinen osapuoli käyttäytyy. Se saattaa loppua vasta sitten, jos joku todella muuttaa tilannetta. Ei tosin aina silloinkaan, koska onhan niitä eron jälkeen kiusaajiakin.

Näin on mutta voit muuttaa vaan omaa käytöstäsi. Jos sillä homma ei mene parempaan suuntaan, kannattaa laittaa juttu pakettiin. Käytöksen muuttamisella tarkoitan, että alkaa käyttäytyä kuin mies, eikä muuta itseään puolison vaatimusten mukaan.

Itse olin samankaltaisessa tilanteessa 16 vuotta sitten. Eron jälkeen syytin toista osapuolta, koska hän oli saman tyyppinen jäkättäjä ja yritti jatkuvasti muuttaa minua haluamaansa suuntaan. Kannattaa päästä eroon tuollaisesta ajattelumallista. Aina voi syyttää muita omista ongelmistaan. Kuitenkin se syyllinen on omaan pahaan oloon on siellä peilissä. Tämän kun tajuaa, avautuu uusi maailma ja olet vapaa kehittämään itseäsi.

Tajusin tuon edellä olevan silloin kun sain potkut duunista ja olin työttömänä pari vuotta. Edelleen mielestäni syy oli jossain muualla kuin minussa. Juttelin asiasta muutaman frendin kanssa ja he kainosti kertoivat minulle kuka syyllinen tosiasiassa oli. Tätä on vaikea hyväksyä ja kaikki eivät hyväksy sitä koskaan.

 

[Sanainen arkku]

Pieni tai vähän suurempi tappio asunnon myyntihinnassa ei ole mitään, jos olo on onneton. Täytyy sille omalle elämälle ja hyvinvoinnille joku hinta määrittää. Kannattaa pyytää välittäjä käymään arvioinnille. Yleensä kun jotain ongelmaa alkaa selvittämään ja ratkomaan, asiat kääntyykin pian parhain päin.

En ota kantaa siihen, miten tarinan henkilön pitäisi toimia, mutta ihan meidän jokaisen olisi fiksua joustaa siitä ajatuksesta, että asunnon myynnissä pitäisi aina päästä omilleen. Asuminen maksaa. Joskus vuokraa, joskus asunnon arvonalenemaa.

Viimeistään silloin, kun asuntojen kokonaismäärän tarve kääntyy laskuun, alkaa arvonnousu olla enemmän poikkeus kuin sääntö.

 

[hooceebruins]

Eukon naputtaminen johtuu siitä, että että ei laiteta vastaan/kerrota ettei tuollainen naputus nyt vaan käy ja eukolta kunnioitus mennyt kun miehen ja naisen roolit ovat sekaisin

olevansa mies eikä marjanpoimija.

että alkaa käyttäytyä kuin mies

Miesmalleja ja naismalleja on kuitenkin monenlaisia, niin ihan kaikkiin suhteisiin ei pysty varmaan näitä jyrähdyksiä ja äijjäilyjä käyttämään.
Toki sinulle ovat varmasti toimineet nämä jutut ja varmasti monelle muullekkin, en sitä epäilekkään.

 

[moby]

Miesmalleja ja naismalleja on kuitenkin monenlaisia, niin ihan kaikkiin suhteisiin ei pysty varmaan näitä jyrähdyksiä ja äijjäilyjä käyttämään.
Toki sinulle ovat varmasti toimineet nämä jutut ja varmasti monelle muullekkin, en sitä epäilekkään.

Yrittää voi aina muuttaa omaa käyttäytymismallia. Noi mallit ovat aika universaaleja. Ovimattomiehet tulevat aina syömään paskaa naismallista riippumatta.

 

[Creed Bratton]

Ootteko @Jarnan Rysty keskustelleet pariterapiasta? Jos tuossa suhteessa on vielä mielestäsi pelastettavaa niin ehkä pariterapia voisi auttaa siihen, että tuohon vaimon käytökseen voisi saada muutosta.

Muutenkin näihin ”erotkaa lapsista huolimatta” näkemyksiin oli hesarissa viikko (tai ehkä kaksi viikkoa?) sitten ihan mielenkiintoinen mielipidekirjoitus nyt jo vanhalta mieheltä, joka itse katui nyt vanhuksena sitä kuinka oli nuorempana eronnut silloisesta vaimosta ja kahdesta lapsesta, kun halusi enemmän rakkautta ja nuo lapset olivat sitten jääneet hyvin etäisiksi loppuelämän aikana. Pointtina lähinnä se ettei välttämättä kannata ”ihan ok”-parisuhteesta heti kävellä pois jos siellä ei mitään vakavampaa ongelmaa (väkivaltaa, alkoholismia tai muuta vastaavaa) taustalla. Ja en nyt viitannut Jarnan Rysty sinuun tällä.

 

[Creed Bratton]

Juu on keskustelu ja on ehdotettu ja minä olen kyllä henkilökohtaisesti käynyt terapiassa muista syistä, mutta toista osapuolta sinne ei tunnu saavan. Eikä se ole pelkästään hänen käytös kyllä tähän on molemmat syyllisiä varmasti osaltaan Henkistä väkivaltaa on viikoittain, mutta ei näitä muita vakavia asioita kuitenkaan mitä listasit. Kyllähän se varmasti näin on jos jää vaikka viikonloppu vanhemmaksi että sitä aikaa jää sitten vähemmän mutta toisaalta sen pieneenkin ajan voi käyttää tehokkaasti, kun ei toivottavasti ole ihan lamaantunut suurinta osaa ajasta

Joo no listaisin henkisen väkivallan sinne niiden muiden vakavien ongelmien joukkoon ja kirjoittamasi perusteella tuskin tuo tuosta paremmaksi muuttuu. Näköjään toinen ei osaa peiliin katsoa tai kykene/halua tehdä mitään kunnollista muutosta niin aika vaikealta vaikuttaa. Tsemppiä!

 

[Lätkä-Bongari Iso-E]

En muista koska viimeksi päivitin tänne tilannetta. Enkö oikeastaan viitsi hirveästi kertoa, koska on kyllä ollut sellasta vuoristorataa, ettei mitään järkeä. Mutta edelleen yhdessä jota jopa joskus ihmettelen suunnattomasti. Olemme joissain määrin jopa liian samanlaisia jääräpäitä, että päät kolisee usein hieman yhteen. Mutta vissiin sitten niin jääräpäitä, ettei osata olla ilman tai jotain. Kyllä sitä taikaa vielä löytyy aivan älyttömästi, vaikka välillä kolisee. Vuoden lopulla siis 2v yhdessä josta 1,5v virallisesti saman katon alla. Todellisuus, että lähes koko yhdessäoloajan saman katon alla.

Ja vuoristorata jatkuu. Katsotaan missä mennään ensi vuonna. Nyt yksin mökillä miettimässä onko tässä edes järkeä. Hymiö tähän. No se on mitä se on. Sen monta kertaa on elämän aikana asiat mennyt suteen ja saveen joten ei oikein jaksa enää edes miettiä, mitä tulevan pitää. Eilen taas sellainen riita, että minulle kerrotaan miten minun pitäisi puhua omille ystävilleni. Alkaa tuntumaan, että muija haluaa minun vetävän sellaisen pultin, että se olisin minä joka haluaa lähteä. No, kassotaan.

 

[BaronFIN]

Meikäläinen pääsee nyt pohtimaan naisasioita deittailukuvioiden kannalta.

Ero tuli siis puoli vuotta sitten ja Käräjäoikeuteen lähti nyt toisen vaiheen hakemus. Tässä välissä olenkin tapaillut suhteellisen aktiivisesti itseäni 4v vanhempaa naisihmistä joka on itse eronnut 7v sitten ja viettänyt tässä välissä on/off-suhteita, joista vakavempia on ollut yksi tai kaksi. On mielestäni helmien helmi ja hänen kanssaan on ollut helppoa ja harrasteet, huumori ja seksi on toiminut niin hyvin, että on ollut valoa naisrintamalla.

Nyt tämä naisihminen hieman oireilee siinä mielessä, että jotenkin hakemalla hakee merkkejä siitä, että kiinnostukseni olisi laskemassa. Tiedän, että ihminen ei voi omille tunteilleen mitään, mutta aika herkästi tulkitsee tällä hetkellä lapsiviikoillani tilanteita siten, että olisi toissijainen minulle. Eli jos en vastaa whappiviestiin heti vaan vasta töiden ja lastenharrasteiden jälkeen, niin morkkis on valmis. Ja vetoaa, että aikaisemmissa suhteissa tämänkaltainen välinpitämättömyys (eli viesteihin ei ehdi vastaamaan työpäivän aikana) on johtanut miehen kaikkoontumiseen ennemmin tai myöhemmin.

Minulle tulee tunne, että hän valmistautuu jo siihen, että häipyisin ja hän pääsee sanomaan, että ”sanoinhan!”

Tietty tässä pitäisi vain kyetä vakuuttamaan toinen etten todellakaan ole kävelemässä mihinkään, mutta en myöskään voi lapsiviikoillani olla 24/7 online vastaamassa viestiin heti ensimmäisenä. Ja tämä johtaa siihen ettei hän koe itseään tärkeäksi.

Siis oikeasti, mitä naisihmisessä tapahtuu puolen vuoden jälkeen? Ei tämä ollut ongelma kesällä? Kiitin luojaani vuosia, että selvisin deittailuvaiheesta ennen kuin on pitänyt päivystää 24/7 viestejä ja olla kärppänä vastaamassa niihin. No tässä sitä ollaan.

 

[adolf]

Eikö tuo nyt olisi tälle naiselle itselleenkin kasvun paikka?

 

[BaronFIN]

No sitä mieltä itsekin olen, että ei 40-50 vuotiaat enää päivystä whappi viestejä vaan joskus on radiohiljaisuus kun ihmisellä voi olla muutakin.

Itse asiassa omalla perversillä tavallaan ihan mielenkiintoista, olenkin odottanut milloin tästä ihmisestä nousee joku ärsyttävyys esiin ja nyt se löytyi: se ihan oikeasti odottaa että dumppaan sen ja etsii merkkejä siitä mistä voisi tehdä johtopäätöksiä ja alkaa urputtaa.

Siinä mielessä on tavallaan oikeassa: minulle ihan sama. Millään parisuhdeasialla minua ei voi kiristää, sillä 25 vuoden parisuhteen päättyminen oli sellainen isku, että tällaiset silmille hyppivät pikkuprinsessat ei tunnu missään.

Sorry, lapset, minä, koirat ja naiset. Tässä järjestyksessä. Teen valintani vapaaehtoisesti. Jokaisena päivänä. Ilman painostusta.

 

[rpeez]

minä, koirat ja naiset. Tässä järjestyksessä.

Tää on kyllä paha. Tuosta on hyvä lähteä rakentamaan elämänsa rakkaustarinaa :D.

 

[Myyrä]

Nyt tämä naisihminen hieman oireilee siinä mielessä, että jotenkin hakemalla hakee merkkejä siitä, että kiinnostukseni olisi laskemassa. Tiedän, että ihminen ei voi omille tunteilleen mitään, mutta aika herkästi tulkitsee tällä hetkellä lapsiviikoillani tilanteita siten, että olisi toissijainen minulle. Eli jos en vastaa whappiviestiin heti vaan vasta töiden ja lastenharrasteiden jälkeen, niin morkkis on valmis. Ja vetoaa, että aikaisemmissa suhteissa tämänkaltainen välinpitämättömyys (eli viesteihin ei ehdi vastaamaan työpäivän aikana) on johtanut miehen kaikkoontumiseen ennemmin tai myöhemmin.

mun mielestä turha alkaa kuitenkaan tässä ylianalysoimaan. Eikö voisi ihan miehisillä aivoilla ajatella, että se yksinkertaisin ja loogisin selitys on myös se oikea? Mun mielestä tuo kuulostaa ihan uskottavalta selitykseltä. Aiemmissa suhteissa yhteydenpito on ensin laantunut ja sitten on kaikki loppunut. Ja siitä sitten vetää yhtäläisyysmerkit nykyiseenkin suhteeseen. Ottaa asian myös esiin, koska pelkää tätä.

Kaikkea detaljeja ei nyt tietenkään voi täällä tietää, mutta sinuna sanoisin vaan tuon että miten asiat ovat ja että sä et vaan pysty päivystämään whatsappia 24/7. Mutta muuten kaikki on kuten ennenkin. Jos se ei naikkoselle riitä, niin sitten voi vetää johtopäätöksiä.

Arvostaisin kuitenkin myös tuota että ottaa adian puheeksi. Todella moni ei ottaisi, puhuisi ehkä kavereilleen tästä ja sitten käyttäytyisi oudosti sua kohtaan.

 

[Rod Weary]

Tää on kyllä paha. Tuosta on hyvä lähteä rakentamaan elämänsa rakkaustarinaa :D.

Jätit kärkisijalta lapset pois. Eihän tuossa ole mun mielestä mitään outoa. Ensin valmiit perheenjäsenet, sitten vasta kokelaat.

 

[BaronFIN]

Eihän tuossa nyt mitään ihmeellistä ole: jos nainen pistäisi valitsemaan koirat tai hänet niin akka lentäisi ovesta ulos. Valmiit perheenjäsenet jää. Yökyläilyssä koirat kyllä lentää kaaressa ulos makuuhuoneesta. Ihan simppeliä hei!

 

[rpeez]

Jätit kärkisijalta lapset pois. Eihän tuossa ole mun mielestä mitään outoa. Ensin valmiit perheenjäsenet, sitten vasta kokelaat.

Lapset oli itsestään selvä, siihen ei tarvinnut puuttua, ja sen naisetkin ymmärtää. Toiseksi, en hiffannut että kyseessä oli vasta kokelasvaihe.

Lähinnä tarkoitin että naiset voi odottaa elämänsä miehen heittävänsä vaikka henkensä hänen vuokseen. Jos tärkein on mies itse, sitten koirat ja alimpana kategoriana nainen ehkei sitä ainakaan kannata naiselle kertoa. Luulenma, ja tämä on sitten pohdintaa oman ymmärtämykseni perusteella eikä arvostelua mitenkään.

 

[Freya]

Eikö voisi ihan miehisillä aivoilla ajatella, että se yksinkertaisin ja loogisin selitys on myös se oikea? Mun mielestä tuo kuulostaa ihan uskottavalta selitykseltä.

Mä kyllä myös ajattelen näin. Ihan turhaa lähteä vetäämään kauheaa red flagejä naisen reaktiota kohtaan, tai suu vaahdossa huutamaan että prkele oot järjestyksessä viimeinen!!!!!! Meillä kaikilla nyt vaan on entisissä suhteissa niitä kipukohtia, jotka voivat tietyissä kohdissa vähän puskea pinnalle. Puoli vuotta on kuitenkin lyhyt aika, eikä siinä ole vieltä täyttä luottamusta / tuntemusta syntynyt toiseen. Ihan super tärkeää ja hienoa, että nainen otti tämän puheeksi, kun itsekkin tiedostaa että tässä voi keittää yli vaikkei mitään hätää olisi. Puhumallahan tälläiset jutut selviää.

Kyllä se luottamus siitä rakentuu, kun toinen huomaa ettei siinä hitaasti vastaamisessa ole mitään kummallista, ja jos ei rakennu niin sitten mietinnän paikka.