Naisasiat

[iRobot]

Mun mielestä toimit oikein, eksäsihän kysyi onko välit kunnossa ja annoit rehellisen vastauksen. Ihan oikeutettuja ja luonnollisia noi fiilikset tuollaisessa tilanteessa. Jos eksälläsi on vähääkään empatiakykä niin kyllä hän hiffaa vaikka onkin kokenut asiat omalla tavallaan. Tietenkin olisi hienoa jos nuo kaikki renkaanvaihdot ja vastaavat tekisi pelkästään auttamisen halusta oman lapsensa äitiä kohtaan, mutta kyllä uusi mies kuvioissa muuttaa tuon dynamiikan ihan toisenlaiseksi. Siinä muuttuu vähän kuin aisankannattajaksi.

Tuosta on hyvä lähteä parantamaan niitä välejä asialliseen suuntaan.

 

[BOL]

Vittu.

Täällä jo aiemmin olen tarinaani kertonutkin ja nyt saatiin vielä yksi luku siihen.

Exä tosiaan muutama päivä sitten kyseli miten minulla menee "Onko kaikki hyvin?"
Vastasin siihen sitten päivän myöhemmin, että ei mene kovin hyvin, mutta eiköhän tämä tästä.

Tänään sitten exä suorastaan pommitti koko aamun viestejä. Ensin tuli lapseen liittyvää, johon vastasin tottakai asiallisesti ja saatiin se hoidettua. Sitten tuli useampi viesti peräkkäin, jossa kyseli, että miten menee, onhan meidän välillä kaikki nyt ok ja useampi viesti siitä kuinka olisi tärkeää saada välit kuntoon yms. yms.
En sitten näihin jaksanut työpäivän aikana vastata vaan päätin jättää illemmalle ja pohtia samalla vähän miten vastaan.
Olin sitten töiden jälkeen kävelylenkillä, kun taas tuli viestiä, että "voisitko vastata!?"

Meni jotenkin tunteisiin, kun siinä lenkillä juuri pohdin elämää ja asioita, niin vastasin sitten suoraan mitä sydämestä tuli, että edelleen tuntuu todella pahalta ja antaisi minun olla edes vähän nyt rauhassa.
Jatkoin sitten ehkä hiukan katkeraan sävyyn ja selitin, että ei vain tunnu hyvältä, kun jäi tässä loppukeväästä vähän hyväksikäytetty olo ja selitin asioita joita tein, niistä alempana lisää.

Kävin siis kevään aikana auttamassa exää monessakin asiassa, joskus ihan pyysi ja joskus vähän mainitsi (ehkä taktisesti) ohimennen, johon sitten tarjouduin vapaaehtoiseksi.
Kävin leikkaamassa nurmikoita, vaihtamassa autonrenkaita sun muuta arjen askareita.
Vittu otin jopa parin viikon kesäloman exän haluamalle ajalle (lähtee lapsen kanssa matkoille ja pyysi, että josko pystyisin sen ajankohdan ottamaan, kun tulee lomilta, niin saisi ehkä hetken huilata ilman lasta).

Ja kaiken tälläisen jälkeen tuli tosiaan se märkä rätti, että "Mulla on uusi mies, ollaan tapailtu jo muutama kuukausi".
Exän reaktio oli sitten vastata vain, että "No, en mä ikinä pyytänyt sua vaihtamaan niitä renkaita.
Koen kyllä nämä nyt vähän eri tavalla kuin sinä".

En tiedä onko väärin, mutta ainakin odotin, että olisi tuon minun avautumisen jälkeen edes pahoitellut, että jos jäi sellainen fiilis, ei ollut tarkoitus tms.

Meni vielä enemmän tunteisiin ja jatkoin sitten, että ehkä tosiaan koetaan asiat eri tavalla, kun exän synttärilahjaksi ostin lapseen liittyviä esineitä, tyynyn ja magneetteja ja ne oli lahjat lapselta äidilleen.
Itselläni oli syntymäpäivät pari päivää myöhemmin, annoin silloin nämä lahjat kun lasta vaihdettiin ja exä totetaa, että oi kiitos, käydään ostamassa sullekin jotain (onnitteli aamulla viestillä kyllä).
Tästäkin jäi jo vähän paska fiilis, että jassoo, ei sitten edes mitään lahjoja ollut alunperin mielessä ostaa.

Ja tuloksena oli, että viikon myöhemmin sain suklaalevyn.

En sitten tiedä onko omat odotukset olleet ihmeellisiä, kun tollaisiin pieniin asioihin pettyy, mutta jotenkin kyllä siitä paska fiilis jää.

Loppuilta sitten vaihdettiin aika kärkkäitä viestejä toisillemme.

Lähti käsistä, meni tunteisiin jne.
Ja lopputuloshan on kuitenkin se, että minä olen vain katkera, joka ei pääse eteenpäin ja samalla märkä rätti, kun eron jälkeenkin suostuin ja tein kaikenlaisia juttuja exän puolesta samalla kun uusi ukko hoitaa viihdyttämisen.
Tai ainakin tuo on oma fiilis, exä ei sentään noin sanonut.

Tulipa taas sekava viesti.
Surua en koe, enemmänkin nyt vain vituttaa. Exä vituttaa ja myös se, että olisi vain pitänyt olla hiljaa ja olla ainakin omassa päässäni voittaja tässä.

Ymmärrän kyllä eksäsi tuntemukset siinä mielessä, että hän on ihan oikeasti voinut huolestua, onko sulla kaikki hyvin. Se ei ole kiva fiilis. Ja sen perusteella, mitä olet kirjoittanut, sä et edelleenkään ole yhdentekevä ihminen hänelle. Olet hänen lapsensä isä ja vaikka hänellä on uusi ihmissuhde, tuskin hänkään ihan täysin yli sinusta on päässyt. Hän nyt vain päätti avata uuden oven elämässään sinua nopeammin. Ja ilmeisesti varsin nopeasti. Uusi suhde ja teidän suhteenne läpikäyminen omassa päässä eivät ole mitään toisiaan poissulkevia asioita. Mutta sinä tai kukaan muukaan meistä täällä ei tiedä, mitä hän päänsä sisällä käsittelee. Vastaavissa tapauksissa kannattaa siis vastata heti, että "kaikki on ihan ok ja palaat asiaan myöhemmin, ei tarvitse olla huolissaan". Itse uskon, että eksäsi on ihan aidosti ollut huolissaan sinun voinnistasi ja se on kurja fiilis.

Mitä sitten tulee loppukirjoitukseesi, se on inhimillinen, mutta hivenen uhriutuva. Sen perusteella vaikuttaa siltä, että olet tehnyt asioita saavuttaaksesi itse jotain, et puhtaasti auttamisen halusta. Se on ollut teidän tilanteessanne ehkä ihan ymmärrettävääkin, mutta et voi omista toimistasi syyttää toista. Ihan samalla tavalla kuin ei ole sinun vastuullasi vaihtaa autonrenkaita, se ei kyllä vähimmässäkään määrin kuulu myöskään uudelle miesystävälle. Autonrenkaiden vaihdon voi ostaa ulkopuoliselta toimijalta, ihan kohtuuhinnalla vieläpä. Näin teen itse, koska minun autoni renkaanvaihdot eivät ole aviopuolisoni ongelma, enkä viitsi ihan turvallisuussyistäkään niitä itse vaihtaa. Mutta et voi mun mielestäni odottaa, että hän olisi sinulle jotenkin suuressa kiitollisuudenvelassa siitä, että ne renkaat vaihdoit.

Loma-asia on mielestäni ollut lapsen ja kokonaistilanteen kannalta viisas ratkaisu. Varmaan sinullakin on ihan omaa aikaa kesän aikana, etkä ole 24/7 kiinni lapsessa. Lahja-asia nyt oli lähinnä lapsellista vuodatusta sinulta. Eksäsi olisi toki voinut hankkia sinulle hienommankin lahjan, mutta lahjoja ei pitäisi koskaan antaa ihmisille siinä toivossa, että itsekin saa kivan lahjan, koska usein siinä joutuu vain pettymään. Toisilta puuttuu tilannetaju ja kyky ostaa kivoja lahjoja. Ja aina ei välttämättä ole rahaakaan juuri sillä hetkellä. Ajatus on tärkein. Paitsi teineille. Niille lahjan arvo on tärkeintä.

On ihan inhimillistä, että tunnet noin. Siinä ei ole mitään väärää. Mutta ei se välttämättä kovin hedelmällistäkään ole, jos siitä tulee tapa. Jos mä olisin sä, mä laittaisin eksälle viestin ja pahoittelisin omaa käytöstäni ja mainitsisin erikseen, että sun ei ole ollut tarkoitus huolestuttaa häntä, mutta tilanne on sulle nyt haastava ja olet rikki tilanteesta. Ja että et kuitenkaan halua riidellä hänen kanssaan. Kaikilla osapuolilla on varmasti tunteet pinnassa ja se on ihan ymmärrettävää. Vaikka koet, että eksäsi on toiminut väärin, onko hän sittenkään oikeasti tehnyt mitään väärää? Onko hän oikeasti antanut olettaa suhteenne olevan siinä tilassa, että voisitte jatkaa siitä, mihin jäitte vai tulkitsitko sen vain niin, koska se oli sitä, mitä sinä halusit? Entä jos "uusi ukko" on ollut alussa ihan vain kevyttä tapailua, eikä tarkoitus ole ollut ryhtyä mihinkään vakavaan suhteeseen, mutta sitten tunteet ovat yhtäkkiä syventyneet pyytämättä ja yllättäen? Tunteilleenhan ei kukaan voi mitään. Ja jos hän on kokenut, että teidän suhteenne ei tule toimimaan hänen kannaltaan optimaalisesti, hänellä on oikeus katsoa tämä kortti. Ja nyt hän tekee niin, etkä sinä mahda asialle mitään, tehän olitte jo eronneetkin.

Sulla on oikeus olla vihainen, pettynyt ja surullinen. Mutta en näe oikein järkevänä tai edes sun oikeutenasi kaataa pahaa oloasi eksäsi niskaan. Ainoa asia, mitä voit sillä saavuttaa on, että eksällesikin tulee paha mieli ja teille tulee keskinäisiä riitoja. Kuka siinä voittaa? Ja tuleeko sulle itsellesikään oikeasti parempi olo siitä, että sulle edelleen rakkaalla ihmisellä on paskat fiilikset? Kirjoitustesi perusteella sitä on vaikea uskoa. Eksäsi uusi mies ei ole mikään kilpailijasi tai vihollisesi, koska ei ole olemassa mitään kilpailua. Ihmissuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen ja eksäsi valitsi hänet. Mutta ei se tarkoita, että olisit jotenkin huono tai epäkelpo tai vastenmielinen ihminen. Et vain ole hänelle se sopivin juuri nyt. Ja silloin ei kannata olla suhteessa.

Hyvä, että tuuletat tänne aivojasi. Tarkoituksenani ei ole mitenkään lytätä sinua, vaikka suoraan omat ajatukseni kirjoitinkin. Mutta koska tarkoituksenasi on varmasti tulla eksäsi kanssa toimeen ja kasvattaa yhdessä lastanne hyvissä väleissä, on tärkeää, että kirjoitin rehellisesti omat näkemykseni. Kaikki sanoo tai tekee joskus jotain tyhmää. Jos ja kun niin käy, pyydetään anteeksi ja puhutaan asiat selviksi ja mennään eteenpäin. Tsemppiä! Huomenna on taas uusi päivä.

 

[Patarouva]

Tartutaan nyt vain pieneen asiaan. Renkaiden vaihdon vielä ymmärrän, jos haluaa huolehtia toisten turvallisuudesta, mutta kaikenlaiset nurmikoiden leikkaukset ym. jätetään, kun erotaan, eikä asia enää kuulu sinulle.

Mielestäni on selkeintä molempien kannalta, ettei kukaan tunne olevansa mitään velkaa eikä kukaan vastaavasti tunne olevansa hyväksikäytetty.

Paljon ihmiset sanovat, enhän mä pyytänyt, mutta pienellä vihjailuilla tietynlaisissa tilanteissa toiset ihmiset saadaan tekemään monenlaista askaretta. Tekijä on toki aina itse vastuussa tekemisistään.

Parisuhteessa jo näistä tulee riitaa, kuka tekee mitäkin ja onko toinen pyytänyt vai ei. Toinen puhisee marttyyrina, kun taas mä tein ja toinen vastaa miksi teit, ei ollut pakko. Näin vuosien saatossa sitä välillä miettii, miksi nämäkin pikkuasiat saa aina itsestä huonoja puolia esiin.

 

[Redimor]

Vittu.

Täällä jo aiemmin olen tarinaani kertonutkin ja nyt saatiin vielä yksi luku siihen.

Exä tosiaan muutama päivä sitten kyseli miten minulla menee "Onko kaikki hyvin?"
Vastasin siihen sitten päivän myöhemmin, että ei mene kovin hyvin, mutta eiköhän tämä tästä.

Tänään sitten exä suorastaan pommitti koko aamun viestejä. Ensin tuli lapseen liittyvää, johon vastasin tottakai asiallisesti ja saatiin se hoidettua. Sitten tuli useampi viesti peräkkäin, jossa kyseli, että miten menee, onhan meidän välillä kaikki nyt ok ja useampi viesti siitä kuinka olisi tärkeää saada välit kuntoon yms. yms.
En sitten näihin jaksanut työpäivän aikana vastata vaan päätin jättää illemmalle ja pohtia samalla vähän miten vastaan.
Olin sitten töiden jälkeen kävelylenkillä, kun taas tuli viestiä, että "voisitko vastata!?"

Meni jotenkin tunteisiin, kun siinä lenkillä juuri pohdin elämää ja asioita, niin vastasin sitten suoraan mitä sydämestä tuli, että edelleen tuntuu todella pahalta ja antaisi minun olla edes vähän nyt rauhassa.
Jatkoin sitten ehkä hiukan katkeraan sävyyn ja selitin, että ei vain tunnu hyvältä, kun jäi tässä loppukeväästä vähän hyväksikäytetty olo ja selitin asioita joita tein, niistä alempana lisää.

Kävin siis kevään aikana auttamassa exää monessakin asiassa, joskus ihan pyysi ja joskus vähän mainitsi (ehkä taktisesti) ohimennen, johon sitten tarjouduin vapaaehtoiseksi.
Kävin leikkaamassa nurmikoita, vaihtamassa autonrenkaita sun muuta arjen askareita.
Vittu otin jopa parin viikon kesäloman exän haluamalle ajalle (lähtee lapsen kanssa matkoille ja pyysi, että josko pystyisin sen ajankohdan ottamaan, kun tulee lomilta, niin saisi ehkä hetken huilata ilman lasta).

Ja kaiken tälläisen jälkeen tuli tosiaan se märkä rätti, että "Mulla on uusi mies, ollaan tapailtu jo muutama kuukausi".
Exän reaktio oli sitten vastata vain, että "No, en mä ikinä pyytänyt sua vaihtamaan niitä renkaita.
Koen kyllä nämä nyt vähän eri tavalla kuin sinä".

En tiedä onko väärin, mutta ainakin odotin, että olisi tuon minun avautumisen jälkeen edes pahoitellut, että jos jäi sellainen fiilis, ei ollut tarkoitus tms.

Meni vielä enemmän tunteisiin ja jatkoin sitten, että ehkä tosiaan koetaan asiat eri tavalla, kun exän synttärilahjaksi ostin lapseen liittyviä esineitä, tyynyn ja magneetteja ja ne oli lahjat lapselta äidilleen.
Itselläni oli syntymäpäivät pari päivää myöhemmin, annoin silloin nämä lahjat kun lasta vaihdettiin ja exä totetaa, että oi kiitos, käydään ostamassa sullekin jotain (onnitteli aamulla viestillä kyllä).
Tästäkin jäi jo vähän paska fiilis, että jassoo, ei sitten edes mitään lahjoja ollut alunperin mielessä ostaa.

Ja tuloksena oli, että viikon myöhemmin sain suklaalevyn.

En sitten tiedä onko omat odotukset olleet ihmeellisiä, kun tollaisiin pieniin asioihin pettyy, mutta jotenkin kyllä siitä paska fiilis jää.

Loppuilta sitten vaihdettiin aika kärkkäitä viestejä toisillemme.

Lähti käsistä, meni tunteisiin jne.
Ja lopputuloshan on kuitenkin se, että minä olen vain katkera, joka ei pääse eteenpäin ja samalla märkä rätti, kun eron jälkeenkin suostuin ja tein kaikenlaisia juttuja exän puolesta samalla kun uusi ukko hoitaa viihdyttämisen.
Tai ainakin tuo on oma fiilis, exä ei sentään noin sanonut.

Tulipa taas sekava viesti.
Surua en koe, enemmänkin nyt vain vituttaa. Exä vituttaa ja myös se, että olisi vain pitänyt olla hiljaa ja olla ainakin omassa päässäni voittaja tässä.

Hyvin sä vedät, kunhan et enää roiku siinä exässäs. Hoidat lapsesi ja hänen asiat hyvin, exä on aikuinen ihminen ja hänen kuuluu hoitaa oma päätynsä itse ilman sun auttamisia enää.

Nyt vaan nenä tuuleen ja uusia mutkia katselemaan.

 

[BaronFIN]

Meillä oli viime kesänä massiivinen terassiprojekti joka jäi kaiteita vaille kesken. Tuotahan pohdittiin exän kanssa yhdessä, että millainen kaide ja millaisin kustannuksin ja nyt sitten ero ehti väliin.

Itse olen kuitenkin sen verran itsekäs paskiainen, että vein projektin loppuun vaikka ympärillä kaikki sanoi ettei vastaavassa tilanteessa olisivat laittaneet tikkuakaan ristiin, varsinkin kun itse lennän talosta ulos. Minun motiivina oli, että jos olen piru vie perustuksista alkaen vääntänyt tuon kasaan, niin kukaan pallinaama ei tule ja ole ”sankarina” exälle, vaan tuo on sitten täysin kokonaan minun tekemä. Joten vetäköön uudet sulhot bissensä tuolla terassilla tämä kaiku korvissaan: ovat lieveilmiöitä tuolla ja rima on asetettu helvetin korkealle tuossa talossa. Njäh, njäh…

Mutta kyllähän yhteisistä kuvioista lähteminen kirpaisee. 12 vuotta talo oli kuitenkin kotini: kasvatin pensasaitaa, leikkasin nurmikon, tein lumityöt ja hoidin ”miehen osuuden” talossa. Ei sillä, että jäisin välttämättä kaipaamaan mitään noista, se oli kuitenkin yhteinen koti.

Joku viisas sanoi aikanaan, että miehen asuessa omillaan, hänellä on kämppä missä punkata. Kun mies muuttaa naisen kanssa yhteen, hän saa kodin. Tämä pitää hirvittävän hyvin paikkaansa minun ahtaassa päässäni, mutta nyt lasten kanssa yritän rakentaa itselleni uuden kodin. En vain ymmärrä miksi se tuntuu näin hankalalta.

 

[Tinke-80]

Nyt järki käteen ja irrottaudut tuosta suhteesta. Tekee vain hallaa itsellesi jos jäät roikkumaan tuolla lailla vanhaan suhteeseen. Ja kannattaa muistaa ettei asiat ikinä ole niin huonosti etteikö viina voisi pahentaa niitä. Tsemppiä sinne!

 

[BaronFIN]

Josko sitä tähän ketjuun uskaltautuisi monta kertaa näppäimistöltä vetäytyneenä. Siivu, 40+ vuotta. Naimisissa. Kaksi lasta.

Kymmenisen vuotta sitten, kun saimme kuulla jälkikasvua olevan tulossa, huomasin vaimossa ensimmäistä kertaa merkkejä siitä, että jokin kiristää päänseudulta. Olen itse aika huoleton veikko, enkä jaksa kantaa maailman murheita mukanani ihan koko ajan. Huoleton tarkoittaa tässä tapauksessa myös sitä, että kohdalle osuvia murheita voi loiventaa vaikkapa ottamalla muutaman oluen. Tämä seikka on alkanut rassata keski-ikäistä ukkoa aika kovasti, kun ei muka parempaakaan keksi.

Olisi kirjoitettavaa pidemmäksikin novelliksi, mutta yritän nyt tiivistää oleellisen lyhyempään formaattiin. Vaimo saattaa ykskaks "kadota" jonnekin oman päänsä sisälle, josta häntä ei saa moneen päivään hyvällä eikä pahalla ulos. Ei auta, vaikka olisin empaattisin itseni ikinä ja yrittäisin tehdä kaiken niin hyvin ja kauniisti kuin ikinä osaan. Sen auttamattoman synkän fiiliksen aistii jo kotiovelta ennen kuin ehtii edes tervehtiä. En saa päiväkausiin mitään kontaktia. Ja yhtäkkiä seuraavana päivänä kaikki on taas kuin elokuvissa.

Ammattiapua asiaan on haettu ja rouva käy edelleen purkamassa päätään psykiatrille. Muutaman kerran olen osallistunut itsekin, koska uskon niistä olevan apua sekä hänelle että minulle, mutta toisaalta osallistumiseni on evätty useimpiin istuntoihin olemalla kertomatta niistä. Vaikka olen ollut täysin myötämielinen osallistumaan, mihin ikinä tarvitsee. Kunhan asiat vaan mallaantuisivat.

Lääkitystähän nuo viisaat sitten reilu vuosi sitten suosittelivat, elämä stabilisoitui ihan hetkessä ja kaikki oli normaalissa kanssakäymisessä enemmän kuin hyvin. Paitsi että vaimosta tuntui, ettei mikään tunnu enää miltään. Ei sitten mikään. Aiemmin turhankin raskaasti käsittelemänsä lasten sairaudet, tms. olivat yhtäkkiä ihan olalla kohautettavia. En saanut naista suuttumaan, vaikka olisin käyttäytynyt kuinka typerästi. Ja seksi kuoli aivan täysin. Ne muutamat kerrat kun viitsin edes yrittää, olisi ollut hedelmällisempää yrittää vietellä suola-aavikkoa.

Ettei nyt muodostuisi ihan väärää kuvaa, niin koen olevani ihan kelvollinen itseni analysoija. Tiedän tasan tarkkaan, etten ole vastannut huutoon oikealla tavalla. Samaan aikaan olen kuitenkin myös omien tapojeni vanki, enkä vaan osaa suhtautua oikein. Alkoholin käyttö varsinkin paskojen päivien iltaisin on mennyt ajoittain överiksi ja siinä on hyvä kasvupohja hankaloittaa ongelmia edelleen syyttämällä molemmin puolin toisia asioista, joista ei ehkä siinä vaiheessa pitäisi.

Avioeron reunalla on käyty useasti, viimeisen kerran vajaa kuukausi takaperin, mutta kun sekään ei ota tapahtuakseen. Viimeisin konfrontaatio asiasta oli hyvin rakentava ja silloin päädyimme siihen lopputulokseen, että meidän on parempi jatkaa erillämme ja no hard feelings. Rumaa tästä ei tule, vaikka päättäisimme mitä.

Mutta kuinka ollakaan... Vaimo on siitä lähtien ollut kuin unelma. Rakastan tuota naista tuollaisena aivan valtavasti! +/- 10 vuoden kuorma tässä löysässä hirressä painaa vaan myös tolkuttoman paljon. Tiedän kestäneeni aika helvetisti, käyttäytyneeni aika helvetin typerästi, mutta myös kuluttaneeni ~10 vuotta elämästäni tässä omituisessa limbossa, jossa en enää tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.

Been there, ei ole helppoa… Mikä tuosta tekee hankalaa, on se, että tuolla välissä on aidosti todella hyviä aikoja. Siis aidosti onnellisia vuosia tai kuukausia. Mutta se seuraava pohja on aina syvempi kuin edellinen ja se tulee vääjäämättä.

Exällä oli/on ollut mielialalääkitys viimeiset 8 vuotta, joka täytti pohjia, mutta tasasi myös huiput: mikään ei tuntunut miltään ja myös tietoisesti uloskirjoitti itsensä ulos ristiriitatilanteista. Kyllähän sen huomasi makuuhuoneenkin puolella, että mikään ei enää napannut ja mikään ei kiinnostanut. Näivettyyhän se suhde siinä. Talo, lainat, pankkitilit, lapset yhteisiä. Oikea dream come true….

Meillä kuitenkin lopullisen ratkaisun teki exä ollen sitä mieltä, että ruoho on aidan toisella puolen vihreämpää. Katkeraa juu, rakastin häntä aidosti, mutta toivotan onnea matkaan. Seuraava pohja tulee hänelle joskus vastaan, mutta ehkä uudet kuviot piristää. Mene ja tiedä.

Harmillisesti omalta osaltani en voi sanoa mitään rohkaisevaa. Toivon, että lopullisten ratkaisuiden ei tarvitsisi mennä valehtelun ja salailun kautta, vaan pystytte olemaan rehellisiä toisillenne.

 

[rpeez]

Parisuhteessa jo näistä tulee riitaa, kuka tekee mitäkin ja onko toinen pyytänyt vai ei. Toinen puhisee marttyyrina, kun taas mä tein ja toinen vastaa miksi teit, ei ollut pakko. Näin vuosien saatossa sitä välillä miettii, miksi nämäkin pikkuasiat saa aina itsestä huonoja puolia esiin.

Joo, helposti noista saa kinaa.

Hyväksi konstiksi olen huomannut myöntää, silloin kun syytä on, "ok, olin väärässä, oikeastaan on reilua että minä teen tämän, koska xxx". Se motivoi myös vastapuolta tekemään vastaisuudessa asioita ilman suurta dramatiikkaa.

Toinen kikka mitä olen aika ajoin hoksannut käyttää kun edessä on itselle yksittäinen vastenmielinen homma niin treidaan vaimon kanssa sen johonkin toiseen hänen yleensä tekemään juttuun. Usein se mikä on itselle vastenmielistä ei ole sitä toiselle, ja päinvastoin.

 

[Surukuku]

...
Meillä kuitenkin lopullisen ratkaisun teki exä ollen sitä mieltä, että ruoho on aidan toisella puolen vihreämpää. Katkeraa juu, rakastin häntä aidosti, mutta toivotan onnea matkaan. Seuraava pohja tulee hänelle joskus vastaan, mutta ehkä uudet kuviot piristää. Mene ja tiedä.

Harmillisesti omalta osaltani en voi sanoa mitään rohkaisevaa. Toivon, että lopullisten ratkaisuiden ei tarvitsisi mennä valehtelun ja salailun kautta, vaan pystytte olemaan rehellisiä toisillenne.

"Juosta voi, mutta pakoon ei pääse..."
Vanha totuus näissä mt-ongelmissa ja sitä vasten katsottuna kelle tahansa itseään etsivälle tekisi hyvää tehdä tuota työtä rauhassa ilman mitään uusia "piristäjiä", tms. laastareita. Masennuksen tms. mt- ongelmien kanssa kamppailevien ei toki tarvitse eikä pidäkään olla yksin, mutta esim. uuden parisuhteen alkuaikoina elämä tuntuu usein niin uudelta ja ihmeelliseltä, että eroon johtaneita syitä ja seurauksia tulee harvoin sen kummemmin pohtineeksi. Mutta, jos omia ongelmiaan ei ole kyennyt käsittelemään edellisen parisuhteen aikana ja/tai eron jälkeen, on turha toivoa ja uskoa, että ne olisivat vain haihtuneet pois. Ne vain odottavat rauhassa uutta tulemista kahta haastavampina.

Ei tämäkään viesti rohkaisevalta vaikuta, mutten todellakaan toivo exällesi mitään loputonta pimeyttä elämäänsä, päinvastoin jo ihan lastenkin takia. Kokemus on vain opettanut, että mt-ongelmia pakeneminen tavalla tai toisella on lopulta kovin raskasta ja ihan turhaa eikä kukaan toinen voi käsitellä noita ongelmia kenenkään puolesta, auttaa kyllä voi.

 

[king of the jungle]

Tsemppiä! Huomenna on taas uusi päivä.

Kiitos vastauksesta ja näkökulmasta.

Fakta on tosiaan se, että enhän minä näitä asioita käy läpi objektiivisesti vaan omien tuntemusten ja mielikuvien kautta.

Lahja-asia oli lapsellista, sen myönnän.
Ehkä siinä sitten painoi se, että oltiin kuitenkin exän kanssa ostettu tosi hienoja ja persoonallisia lahjoja toisillemme aina, jotka liittyivät juuri tavalla tai toisella meidän lapseen. Tavallaan ajatteli, että kai sitä nyt vielä saa "lapseltaan" jotain kivaa, etenkin kun lapsi ei itse osaa lahjoja valita tai tehdä.
Ja ehkä se sitten osui liian rajusti kasvoille, kun ennenkin oli saanut ja oli kaikki nämä jutut päällänsä ja tuloksena oli, että ei tullut käytännössä mitään, samalla kun itse halusin kaikesta huolimatta panostaa.

En sinänsä renkaiden vaihtoon mitään kiitollisuutta odottanut, mutta lähinnä vain tuntuu silti jotenkin pahalta, kun toisella pyörinyt uusi mies jo pari-kolme kuukautta kuvioissa ja sitten minä kuitenkin tuolla niitä perse pystyssä vaihdan. Hänellä oli siis talvirenkaat vielä siinä kohtaa, kun varmaan koko muu Suomi ne oli jo vaihtanut.
Ja tiesin, että hän ei sitä aikaiseksi tule saamaan eikä hän todellakaan niitä raahaa mistään varastosta edes auton kyytiin ja liikkeeseen.
Ehkä siitä sitten jäi sellainen pieni katkeruus, että olisi nyt vaikka sitten uusi mies näyttänyt kyntensä ja hoitanut asian maaliin, kun selvästi exän mielessä se asia oli, kun pari kertaa otti sen asian esille tyyliin "Hitsi kun pitäisi nuo renkaatkin vaihtaa, en oikein osaa näitä juttuja". Ei pyytänyt, mutta syötti rapalan suoraan minun lapaani.

Ja tosiaan tarkoitukseni ei ollut enää purkaa kiukkani exää kohtaan.
Pitkään sitä onnistuin antamaan asian olla, mutta jotenkin meni sitten tosiaan tunteisiin se, kun toinen pommittaa koko ajan viestiä voisitko vastata jne.
Itsellä kun oli juuri sellainen hetki, että halusi ajatella aivan muita asioita ja olla "rauhassa" ja sitten kun se rauha sortui, niin sorruin minäkin heikkoon hetkeen.

 

[Iisoppi]

Parisuhteessa jo näistä tulee riitaa, kuka tekee mitäkin ja onko toinen pyytänyt vai ei. Toinen puhisee marttyyrina, kun taas mä tein ja toinen vastaa miksi teit, ei ollut pakko.

Meillä on sellainen juttu että minä teen meillä enemmän kotitöitä kuin mieheni. Se ei sinänsä ole mielestäni mitenkään ihme tai edes väärin. Minä teen osa-aikatöitä jolloin olen paljon enemmän kotona ja minulla enemmän aikaa tehdä kotitöitä. En minä niistä kaikista tykkää mutta jonkun niitä on tehtävä. Minun vastuullani on lähes kokonaan perheen ruokahuolto, pyykinpesu ja tiskit. Ja kokonaan kaapien siivoukset ja ikkunan pesut. Minä myös yleensä ajan nurmikot ja lämmitän saunan... niin ja ajan autolla. Mies sitten korjaa kaiken mitä hajoaa. Nykyään yleensä siivotaan yhdessä vaikka minä en (edelleenkään) meinaa jaksaa odottaa että mies imuroi kaiken niin hitaasti ja tarkkaan ennenkuin pääsen lattian pesuun.

Kyllähän joidenkin on vaikea ymmärtää meidän parisuhteen dynamiikkaa. Jossa nainen voi olla aika äijä mutta silti ihan likka. Ja mies on vähän kuin tossun alla mutta silti kurko. Olemme yhdessä löytäneet sopivan tasapainon noiden välille. Kuten olemme löytäneet tasapainon monessakin muussa jutussa. Olen kyllä sitä mieltä että tärkeää on kuunnella toista ja tulla itsekin kuulluksi. Ei tuo aina ole meillä toiminut hyvin. Itse en osaa puhua tunteista ja mies ei halua loukata vaan olla kiltti. Joskus on tarvinnut kirjoittaa asioita paperille ja antaa toisen lukea... kun ei ole osannut puhua.

 

[Kiekkokatsoja]

On niitä paljon ihmisiä, jotka eivät suostu asumaan yhdessä samassa taloudessa. Ymmärrettävää se on, sillä harvapa haluaa kuulla toisen sanovan, että miten itse tulisi olla ja elää. Tai voihan jokunen ihminen tykätäkin olla tossun alla, ja nauttia päivittäisestä naputtamisesta.
No yhteisasuminen on yhteispeliä, jossa tulisi vallita avoin keskustelu, ja halu löytää yhteistyö.

 

[Rod Weary]

On niitä paljon ihmisiä, jotka eivät suostu asumaan yhdessä samassa taloudessa. Ymmärrettävää se on, sillä harvapa haluaa kuulla toisen sanovan, että miten itse tulisi olla ja elää. Tai voihan jokunen ihminen tykätäkin olla tossun alla, ja nauttia päivittäisestä naputtamisesta.
No yhteisasuminen on yhteispeliä, jossa tulisi vallita avoin keskustelu, ja halu löytää yhteistyö.

Siis niin kuin lähtökohtaisesti oletat, että yhteisasuminen sisältää toisen osapuolen naputtamisen ja määräilyn?

 

[Kiekkokatsoja]

Siis niin kuin lähtökohtaisesti oletat, että yhteisasuminen sisältää toisen osapuolen naputtamisen ja määräilyn?

Ei toki aina. Sanotaanko että jonkinlainen tyytymättömyyden ilmaisu paremminkin yleisempää. Joko sanallista tai sanatonta (naama väärinpäin).
Yksi vaihtoehto on, että molemmat vetäytyvät omiin juttuihinsa. Yhteinen aika/tekeminen vähenee.
Lisäys. Ja vuosien kuluessa asiat voi kärjistyä naputukseen/ärsytykseen, tai parit voivat "kasvaa erilleen". Osa pareista voi hyväksyä sen, että huidellaan omissa jutuissa, osa ei. Osa hakee uutta kipinää/sisältöä elämäänsä toisaalta.
No joo, se siitä.

 

[Freya]

Hattua pitää nostaa sellaisille pareille, joilla ei koskaan tule yhdessä asuessa minkäänlaista tyytymättömyyden ilmaisua tai ärsytystä toiseen. Ei meillä määräillä koska se kulminoituu vain riidanhaastoon mistä ei taas seuraa mitään hyvää, kun kumpikaan ei anna periksi. Kyllä silti välillä ärsyttää jotkut tekemiseen / tekemättömyyteen liittyvät jutut miehessä, mutta ollaan tasavertaisessa suhteessa nämä jutut siis hoidetaan keskustelemalla. Ei mulla oo niin herkkä nahka etten voisi ottaa palautetta omista hommista. Kyllä voi suoraan sanoa et ootkos muuten btw huomannut ettet oo viikkoon tyhjentänyt astianpesukonetta tms. Pitkässä parisuhteessa aika normaalia vuorovaikutusta, välillä ärsyttää ja välillä ei.

 

[Patarouva]

Hattua pitää nostaa sellaisille pareille, joilla ei koskaan tule yhdessä asuessa minkäänlaista tyytymättömyyden ilmaisua tai ärsytystä toiseen.

Veikkaisin vahvasti, että hattua ei juurikaan ole tarvetta nostaa näissä asioissa. Ja jos parit eivät ilmaise niin ainakin tuntevat noita tunteita.

 

[Kiekkokatsoja]

Osa naisista on vainoharhaisia, ja toki miehistäkin. Jos kerran on kohdannut mulkun, joka tekee typeriä, on uhka että seuraavakin on idiootti.

 

[Fiftie]

En tiiä, mutta kun minä muutin naisen kanssa omaan yhteiseen vuokra-asuntoon, niin ensimmäisenä iltana siellä asuessa se paiskas pitsan seinälle, kun meikäläisen lämmittämä pitsa oli liian kylmää kuulemma. Kihlautumisen jälkeisenä aamuna hirveet raivot kun lahja oli väärä. Raportti päättyy.


Kerrotaan nyt kuitenkin loppuun, että en ajattele naisten olevan yleisesti vastaavia. Olen eläessäni tavannut tasan yhden yhtä raivohullun tapauksen.

 

[skode]

En tiiä, mutta kun minä muutin naisen kanssa omaan yhteiseen vuokra-asuntoon, niin ensimmäisenä iltana siellä asuessa se paiskas pitsan seinälle, kun meikäläisen lämmittämä pitsa oli liian kylmää kuulemma. Kihlautumisen jälkeisenä aamuna hirveet raivot kun lahja oli väärä. Raportti päättyy.


Kerrotaan nyt kuitenkin loppuun, että en ajattele naisten olevan yleisesti vastaavia. Olen eläessäni tavannut tasan yhden yhtä raivohullun tapauksen.

Toivottavasti tarinasi ensimmäisen ja toisen osan aikajana ei ole kymmentä tuntia pitempi, muuten voi sanoa että sitä saa mitä tilaa.

 

[Fiftie]

Toivottavasti tarinasi ensimmäisen ja toisen osan aikajana ei ole kymmentä tuntia pitempi, muuten voi sanoa että sitä saa mitä tilaa.

Onhan se pidempi ja paljon. Voin rehellisesti sanoa, että tuolloin meikäläistä oli todella helppo käyttää hyväks enkä millään halunnut uskoa, että toista ei oikeasti kiinnosta ns. vittuakaan meikäläinen. Katsoin aika monta juttua tuona aikana läpi. Nainen vielä sellainen, että silloin kun siihen netin kautta tutustuin, niin asui eksänsä kanssa samassa taloudessa, josta oli kuulemma kyllä eronnut. No tulihan se aika nopeaa selväksi siinä ennen seurustelua ja sen aikanakin, että tämä mies on ja paljon kuvioissa.

No sitten kun itse lähdin asunnosta n. yhdeksi kuukaudeksi pois ja lopulta se nainen jotenkin sai meikän sinne takasin, kun mukamas niin rakasti. No sillähän oli jo valmiiksi katottu uus mies ja meidän uusi onni kesti melkeen viikon.

Onhan se oma syy, että tuollaista paskaa katsoi. Ei sitä vaan päässyt irti heti kun itse kumminkin toisesta niin paljon välitti, vaikka en jeesustelu olevani mikään hyvä ihminen.

 

[pettter]

Hyvännäköinen muija kun pysähtyy ja alkaa kommunikoimaan niin ekana tulee mieleen että mitä takaa-ajatuksia sillä on. Kysyi vielä että asunko mä yksin. Ei se varmaan tohon läheiseen migriin liittynyt. Ilotyttökin kävi mielessä. No vaihdettiin numeroita.

 

[Palstalegenda]

Mitäpä sitä näin kesälomalla muuta miettisi, kuin tekoälyn seurauksia parisuhteisiin.

Tällä hetkellä parisuhteessa elävät saattavat vielä elää aikaa jolloin tekoäly on hyvin merkittävässä asemassa ihmiskunnassa.

Uutinen vuodelta 2017: Tekniikan Maailma

"tulevaisuudessa tekoäly paikkaa ihmisten muistia niin, että ihmiset eivät koskaan enää unohda mitään."

Siinä anteeksianto saattaa vaikeutua, kun kaikki tekoset ja tekemättä jättämiset ovat ikuisesti tuoreessa muistissa. Toisaalta mainitaan, että voisi pystyä valikoimaan mitä muistaa ja mitä ei. Voitaisiin jopa etukäteen sopia, että mene vaan reissuun, deletoidaan se sitten kummankin muistista, kun palaat sieltä Jatkoajan Kesäringistä.

Toisaalta tekoäly saattaa tehdä kummastakin sukupuolesta loogisen toimijan, jolloin kaikki ongelmat minimoituvat.

Näkkyypähän.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Toisaalta tekoäly saattaa tehdä kummastakin sukupuolesta loogisen toimijan, jolloin kaikki ongelmat minimoituvat.

Muuten varsin napakkaa pohdintaa TM:n uutisen pohjalta, mutta tämä lopussa esitetty sukupuolispekulaatio ylittää utopistisuudessaan jopa 1950-luvun angloamerikkalaiset avaruusaikaa romantisoivat tulevaisuusfantasiat. Niissähän kuvailtiin, että vuoden 2000 paikkeilla levitoidaan, käydään duunissa kuussa ja lähiplaneetoilla autoa muistuttavilla pienillä avaruusaluksilla, siirrytään pidemmät etäisyydet teleportaation avulla, ja tehdään jopa aikamatkoja.

Epäilen vahvasti, että jokin sukupuoli keksii spontaanisti keinot, jolla tekoälyn aikaansaama logiikkapaine syrjäytyy ennalta-arvaamattomalla satunnaistoiminnalla. Voi jopa olla niin, että AI taantuu tai peräti modifioituu tekoälyttömyydeksi (AN, artificial nonsense). Seuraukset saattavat olla tuhoisia ja laajamittaisia.

 

[king of the jungle]

Niin se elämä yllättää.

Olen täälläkin avautunut viime aikoina paljon erostani ja vaikeuksistani.

Viikko sitten otin härkää sarvista ja pyysin Tinderissä erästä neitoa kävelylle.
Se meni todella hyvin, neito vaikutti kiinnostuneelta ja oli vain siis todella mukava ja helppo olla.
Sovittiin uudet treffit siinä hyvästellessä ja aina vähän jää silti mieleen, että tarkoittikohan se oikeasti sitä vai halusiko vain kohteliaasti hyvästellä.
No, tunti hyvästien jälkeen laittoi vielä viestiä ja toivotti hyvää yötä, kiitteli seurasta ja sanoi että seuraavaan kertaan.
JES!

Toisilla treffeillä sitten istuskeltiin vaan kalliolla ja juteltiin auringonpaisteessa elämästä ja asioista.
Taas meni todella hyvin ja sovittiin seuraavat treffit.

Omakin kiinnostus, ihastus, jatkoi kasvuaan.
Aivan uskomattoman upea ihminen, todella kaunis (paljon kauniimpi, kuin mitä ne kuvat Tinderissä antoi edes vaikuttaa) ja elämä ja suunnitelmat hallussa. Jotenkin meillä synkkasi heti alusta lähtien todella hyvin kaikilta osa-alueilta.

Mutta yksi iso steppi oli vielä oli ottamatta.
En nimittäin ollut vielä puhunut lapsestani mitään.
Ja tiesin, että se on pakko ottaa esille, koska jos ja kun omatkin tunteet kasvaa, niin se romahdus on iso, jos asia onkin ylitsepääsemätön toiselle.

Päätin, että kolmansien treffien aikana sen kerron.
Taas oli upea ilta olla toisen kanssa ja lopuksi sitten pysin, että istutaan vielä alas, että yksi iso asia on mistä haluan puhua.
Kerroin sitten lapsestani ja siitä, että tulee olemaan elämäni tärkein asia ja iso osa arkeani vielä todella pitkään.
Hän oli kiitollinen, että halusin kertoa asiasta ja kertoi, että ei koe sitä minään ongelmana tai esteenä.
JES!

Kotiin ajaessa sitä tietysti taas vähän ajatteli, että olikohan se oikeasti ihan sitä mieltä, mutta taas tuli tunnin päästä viestiä, että kiitos illasta ja keskustelusta ja hän odottaa innoissaan, että saa tutustua minuun vielä paremmin.
VITTU JES!

Ihan uskomattoman hyvä fiilis. Sain otettua lapsen esille, häntä ei haittaa ja saan jatkaa tutustumista ja tapailua niin upeaan, kauniiseen ihmiseen.

Tällä hetkellä voin hyvin!

 

[D.Santon]

Exän kanssa erottiin tuossa jokunen kuukausi sitten, ihan hyvässä hengessä kuitenkin. Todettiin vain, että ollaan sittenkin hieman erilaisia toisillemme, mutta kuitenkin siinä mielessä tärkeitä, että pidetään yhteyttä vaikka kaveripohjalta. Välillä sitten tuli viestittyä ihan vain kuulumisten muodossa, vaihtelevasti, mutta silti.

Vähän aikaa sitten alkoi exä tiedustelemaan, olenko löytänyt ketään uutta. Vastattuani kieltävästi, sanoi itsekin ettei ole ketään löytänyt, ja kokee itsensä kovin yksinäiseksi. Alkoi kuitenkin vihjailla, oikeastaan aika voimakkaastikin, josko kuitenkin vielä yritettäisiin uudelleen. Tunteita kuulemma on edelleen.

Jotenkin vain on itselläni hieman ristiriitainen olo. Toki itsellänikin on edelleenkin vahvoja tunteita kyseisen henkilön suhteen, ja kiinnostaisi kyllä kokeilla vielä kerran (mahdollisesti) paremmalla menestyksellä...toisaalta ns."surutyön" tehtyäni olin jo aika vahvasti jatkamassa eteenpäin.

Suhteen jatkamisella kumpikin oikeastaan tuhlaa aikaansa- niin karulta kuin se kuulostaakin (vai olenko liian tunteeton?). Varmasti toimisi taas jonkin aikaa, mutta väistämätön olisi kuitenkin edessä- taas kerran ero ja molemmille paha mieli. En halua tälle "timanttiselle ladylle" aiheuttaa mielipahaa, mutta en myöskään halua olla kenenkään "yksinäisyyden korvike".