MM 2018: Suomi

  • 786 703
  • 3 763
Tila
Viestiketju on suljettu.

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Barkov on varsin säännöllisesti ollut maajoukkueen käytettävissä, joten yksittäinen väsymyspoissaolo on varmasti perusteltavissa. Luulen kyllä, että Sasha tulee kisoihin, koska ennen kisoja ehtii pahimmat piimät huuhtoa pois ja on yleensä ollut innoissaan tulossa pelaamaan.

Eli enemmän tässä on kyse pelaajan kokonaisasenteesta maajoukkue-edustuksia kohtaan kuin mistään yksittäisistä poisjäänneistä.

Se, että jotkut uniset eivät ymmärtäneet esimerkiksi viime keväänä Laineen poisjääntiä, on sitten oma asiansa. Sitä saa joku heistä tulla kommentoimaan.

Barkovista sen verran, että on tosiaan ollut kyllä todella hyvin mukana maajoukkueen matkassa. Yle Urheilulle Barkov on aikoinaan sanonut, että tarkoitus on ollakin mukana aina, kun se vain on mahdollista. Tästä vuoden takaiseen uutiseen.

Eihän tämä tosiaan mustavalkoista ole, vaikka monesti keskustelu halutaan viedä sinne, että kieltäytyjiä kritisoivat ovat "karjalalippiksiä, isäm maan puolustajia jne." ja sitten jääkiekkopuritaanit ovat NHL:ää seuraavat, jotka pitävät MM-kisoja kaljareissuna. Totuus lienee tässäkin jossain tuossa välimaastossa. Oli miten oli, Ristolainen on edustanut hämmentävän vähän maajoukkuetta ottaen huomioon kuinka ehjiä kausia hän on saanut alle ja kuinka vähän pudotuspelejä miehellä on urallaan. Ja tämä verrattuna tosiaan ihan Ristolaisen kanssa saman ikäisiin suomalaispelaajiin.

Itsekin olen sillä kannalla, että Ristolaisen tulisi ehtiä palautua NHL-kaudesta ennen toukokuussa alkavia MM-kisoja, mikäli ei leikkauspöytä kutsu, josta taas ei mitään viitteitä ole. Ristolainen saa toki elämällään tehdä kuten parhaaksi näkee, ja kieltäytyä, mutta kyllähän MM-kisareissun väliin jättäminen kertoo omaa kieltään. Ja tosiaan mielestäni Ristolainen nimenomaan tarvitsisi vyölleen näitä pelejä, joissa kuitenkin yhdestä poikki pelataan suuremmilla panoksilla kuin pelkästään kahdesta runkosarjapisteestä.
 

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Yhden kerran jäänyt pois ilman kunnon syytä, toisella kerralla ei ollut sopimusta. Toki eihän me tiedetä, oliko sittenkin joku oikea syy myös toisella kerralla, kun niitä ei aina kerrota julkisuuteen. Läheisen kuolema voi olla asia esimerkiksi, jolloinka ei hirveästi nappaa MM-kisat, näitä nyt voi olla mitä vaan, mutta jos tästä nyt alkaa yleinen tapa tulemaan, niin silloin kyllä alkaa itseäkin vituttamaan. Tuo sopimus myös on sellainen, että lähtisitkö itse Ristolaisen tilanteessa MM-kisoihin sopimuksettomana riskeeraamaan mahdollisesti koko loppu urasi, ihan vain koska sauna, viina, karjala ja Suomi perkele?

Tähän @Aleksandros on jo vastannut että tämä kahden perättäisen kieltäytymisen skenaario on nimenomaan se jos hän tänä keväänä kieltäytyy. Alla siis yksi "selittämätön" kieltäytyminen. Tuossa lainaamassasi pätkässä se on aika selkeästi ilmaistu.

...että JOS hän jää tänä keväänä pois, on hänellä sitten vyöllään jo kaksi perättäistä kieltäytymistä ilman...

Eli hän on jo aikaisemmin todennut, että sopimus katkolla on riittävä syy hänen mielestään.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännää kun ei kenestäkään meidän pojista tunnu kuuluvan edes huhu-asteella onko mukana vai ei.
Ainoastaan Puljua haastateltu edes asian tiimoilta?

Esim. Team Canadaa koskien tullut tänään uutta tietoa, että ikikisamatkaajista Ryan O'Reilly olisi mukana ja Matt Duchene ulkona. Twitteristä molemmat tiedot (Lebrun & Garrioch).

Kaikki leijonaehdokkaat kilpaa keksimässä tekosyitä miksei tänä vuonna nappaa isämmaam puolesta pelaaminen?
 
Viimeksi muokattu:

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
On kyllä tämä jokakeväinen peli taas alkanut. Jotenkin on sellainen fiilis, että ei sieltä montaa nimeä NHL:stä ole taaskaan tulossa. Vaikuttaa olevan varsinkin tän uuden nuoren sukupolven juttu se että ei kisat nappaa. Kyllähän se kieltämättä siinä mielessä vähän vituttaa että kun ei tässä taida pariin vuosikymmeneen olla mitään MM-kisoja tasokkaampia turnauksia luvassa niin olishan se mukava nähdä edes sitten näissä skaboissa kovia pelimiehiä näiden EHT-”starojen” sijaan.

Siinä mielessä jännä tuo ”haluan treenata”-argumentti, että eikös samalla logiikalla kisat jättäisi jokainen liigapelaajakin väliin? Eikö Mestis-pelaajallakin ole sama treenitarve jos meinaa olla tikissä ja tienata lajilla elantonsa? Toisaalta jos nuo kisat pilaisivat jokaisen osallistujan tulevan kauden seurajoukkueessa taikka sopimusneuvottelut, niin jännä juttu että sinne ylipäänsä kukaan haluaa mennä.

Mitään velvoitetta ei tietenkään pidä olla, eihän tässä missään Neuvostoliitossa eletä. Mutta esimerkiksi Ristolaisen kohdalla lämmittäisi jollain kierolla tavalla sydäntä, jos kaveri jätettäisiin rannalle jostain tulevista olympialaisista ja saisi lukea jostain iltasanomista kyseisen juntin tilityksiä. Voi jatkossakin keskittyä salkkareihin keväisin. Sekä tietysti treeniin. Voi sitten ensi kaudella kellottaa 35 min per peli Buffalossa.

Mutta ei siinä, kivahan se on katsoa toisaalta Kukkosen Lassea ja Ville Lajusta siellä....
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitäs ihmeen pahaa tuossa nyt sitten voi tapahtua, jos MM-höntsässä pelaa vaikka sopimus on katkolla? Kyllä kai ne NHL-seurat sopimuksen tekee jos pelaaja on NHL-tasoa, vaikka MM-kisoissa joku pieni vamma oliskin tullut. Isot vammat taas on harvinaisempia kuin lottovoitto. Enempi kuulostaa tekosyyltä.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Loppupeleissä vasta ensimmäisen playoff-kierroksen jälkeen nähdään mikä on lopullinen totuus kieltäytyjien suhteen, koska sieltä kuitenkin tippuu 8 joukkuetta. Tällä hetkellä suurin kiinnostus on Dallasin pakkikaksikossa, Barkovissa ja Carolinan duossa. Olettaisin, että sieltä voisivat jopa kaikki tulla?
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Yhden kerran jäänyt pois ilman kunnon syytä, toisella kerralla ei ollut sopimusta. Toki eihän me tiedetä, oliko sittenkin joku oikea syy myös toisella kerralla, kun niitä ei aina kerrota julkisuuteen. Läheisen kuolema voi olla asia esimerkiksi, jolloinka ei hirveästi nappaa MM-kisat, näitä nyt voi olla mitä vaan, mutta jos tästä nyt alkaa yleinen tapa tulemaan, niin silloin kyllä alkaa itseäkin vituttamaan. Tuo sopimus myös on sellainen, että lähtisitkö itse Ristolaisen tilanteessa MM-kisoihin sopimuksettomana riskeeraamaan mahdollisesti koko loppu urasi, ihan vain koska sauna, viina, karjala ja Suomi perkele?

Voi vittu, luetaan ne viestit. Rasittaa nämä olkiukot mitä täällä rakennellaan maanpettureista yms.

Kirjoitin oikein CAPS LOCKILLA, että JOS (siis JOS) jää tänä keväänä pois, niin on kaksi peräkkäistä kieltäytymistä ilman kunnon syytä (todennäköisesti siis näin, toki katsotaan saaga loppuun).

Sopimuksettomia pelaajia en ole kisoihin koskaan ollut vaatimassa.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Minun niin piti tänä keväänä välttää tätä miekkailua... Sama väittely käytiin jo viime keväänä ja silloinkin syntyi aika selkeä jako NHL-intoilijoiden ja enemmän eurokiekkoa seuraavien kesken.

Selvähän se on, ettei mitään edustuskieltoja helpolla tule langettaa. Mutta jossain se raja minusta menee, että kuinka paljon järjestelmää voi hyväksikäyttää ennen edes jonkinlaisia sanktioita.

Etsin noita perusteluja aiemmista viesteistä, mutta en löytänyt mitään sisällöllisesti parista viimeisestä viestistä poikkeavaa. Eli perustelusi on siis se, että joko maajoukkueessa ollaan mukana täysillä/aina kun jotenkin pystyy, tai sitten ei ollenkaan? Pelaajan on väärin hakea menestystä kotimaalleen jääkiekon suurimmista arvoturnauksista, mikäli ei miellytä kotimaista kiekkoyleisöä tarpeeksi osallistumalla vähemmän arvostettuihin MM-kisoihin?

Pelaaja saa tehdä mitä haluaa eikä hänen tekonsa itsessään ole väärin, kunhan ei lakia riko. Pointti on siinä, että pitäisikö järjestelmän jotenkin yrittää rajoittaa perseensä raiskaamista.

Varmasti oleellisin perusteluni: Pelaaja on syntynyt suomalaiseen kiekkokulttuurin, josta hän on imenyt valtavan määrän resursseja. Osaavat valmentajat, kiekkopioneerien raivaama tie siihen, että on mahdollista siirtyä tienaamaan miljoonia P-Amerikkaan, valtava kasa kansainvälisiä junnupelejä jne, jäähalliverkosto. Pelaajan oman osuuden ja lähipiirin merkityksen tukea on turha aliarvioida, mutta Rasse ei olisi kiekkomiljonääri ilman tätä järjestelmää. Se, että antaisi edes kerran olympiadissa jotain takaisin kiekkojärjestelmälle ja kansalle tärkeissä MM-kisoissa ei mielestäni ole kohtuuton vaatimus (olettaen, ettei muita esteitä ole, kuten sopimuksettomuus).

MM-kisojen ylenkatsominen on mielestäni ylimielistä, yksilökeskeistä ja historiatonta toimintaa.

Voin kuvitella sitä kun Jukka Jalonen pohtii 2020 World Cupin joukkuetta ja joku jääkiekkoliiton hallituksen mies, joka on astunut kaukaloon viimeksi joskus ysärillä, tulee sanomaan notta "mehän ei oteta meidän parasta NHL-puolustajaa muuten mukaan koska jätti kahdet MM-kisat väliin ilman suurelle kiekkoyleisölle kelpaavaa tai ilmoitettua syytä". Pohjois-Amerikkalaisen median huutonaurusta ei tulisi loppua, ja NHL:kin miettisi pitkään ja hartaasti voiko omaan mainosturnaukseen ottaa maata joka kieltää parhaiden pelaajien osallistumisen koska pelaaja ei tullut MM-kisoihin (noh, ei ehkä sentään).

NHL:n kanta ei kiinnosta itseäni pätkääkään ja tiedän (huom! tiedän), että Jukka Jalosta tiettyjen NHL-pelaajien primadonnailu vitutti maajoukkueaikoina aivan suunnattomasti. En usko, että hän olisi hyvin perusteltua ja tarkasti harkittua sanktiointia vastaan.

No varmaan pärjäsi kun koko turnaus pelattiin "ilman Rassen tasoisia pelaajia" eli ilman NHL-pelaajia. Aika huono vertaus. Venäjän olympiaurheilijoita lukuunottamatta yhdelläkään joukkueella ei tainnut olla kuin pari hassua pelaajaa, joita voidaan pitää Ristolaisen kanssa samassa tasoluokassa. Olenko missannut jotain eli jättikö Saksa siis jonkun huippupelaajan turnauksen ulkopuolelle syystä X?

Mutta jos Saksan tilalle laittaisi Suomen ja OARin tilalle Kanadan best-on-best-turnauksessa, niin olisiko se vertaus sittenkään niin huono? Jokainen voi huvikseen askarrella Suomen kokoonpanon vaikkapa seuraavaan WC-turnaukseen ilman Rassea ja todeta, että olisihan Rasse tärkeä palanen, mutta ei tällaisessa joukkuelajissa miltään osin korvaamaton. Varsinkin kun on tottunut joukkueessaan hyvin erilaiseen tapaan pelata kuin Suomen majussa.

Itse suomalaisena kiekkofanina ajattelen jokaisen maajoukkue-edustuksen plussana. Rakastan katsoa kun Suomi pelaa jääkiekkoa ja toivon aina parasta mahdollista kokoonpanoa peliin. Ei tarkoita kuitenkaan sitä, että mikäli joku ammattipelaaja ei tule tekemään hyväntekeväisyystyötä keväällä pitkän kauden jälkeen MM-kisoihin, niin pitäisi ampua itseään jalkaan asettamalla jotain kummallisia edustamiskieltoja. Onko ketään pelaajaa koskaan asetettu missään maassa edustuskieltoon valtion jääkiekkoliiton toimesta?

Itse en näe maajoukkue-edustusta hyväntekeväisyytenä, vaan jossain mielessä velvollisuutena, mikäli pelaajan tilanne sen mahdollistaa. Mitään velkaa "isämmaalle" ei sinänsä ole, mutta jääkiekkojärjestelmää kohtaan mielestäni on.

Venäjällä ainakin käytännössä pakotetaan pelaajat MM-kisoihin. Tämä toki on idiotismia, mutta itse haluaisin, että jos pelaajalla ei oikeasti ole mitään järkevää estettä, niin silloin lähtisi mukaan. Täytyy muistaa, että kullekin pelaajalle edustusmahdollisuuksia tulee sittenkin aika rajallinen määrä. Sopimus on katkolla säännöllisesti, myöhemmin kuvioon tulee perheasiat, välillä ollaan loukkaantuneita, välillä päästään pitkälle pleijareissa ja silloin tällöin perusteettomankin poissaolon olen valmis hyväksymään. Jotenkin en osaa itseäni nähdä kovinkaan kohtuuttomana.

Jos valmentajat kokevat, että kiinnostus MM-kisoihin on hyvä mittari kun mietitään pelaajia kovempiin kisoihin, niin saavat vapaasti niillä perusteilla jättää Ristolaisen ulos, koska kantavat myös tulosvastuun. En tiedä miksi jääkiekkoliiton pitäisi sekaantua tähän omilla kosto-kielloillaan.

Luonnollisesti edustuskiellot pohditaan yhteistyössä valmennuksen kanssa. Heppoisin perustein ei tällaisiin toimiin tulekaan ryhtyä.

Ei kai se hämärä syy ole jos valmentaja päättää pudottaa joukkueesta ennen kisoja. Ja valmentajalla on siihen myös kaikki oikeudet, ei siinä mitään. Ja voihan taustalla olla "kunnon syy", jota ei vain ole kerrottu medialle.

Kyllä tuohon kevääseen liittyy jotakin salamyhkäistä. Sen kaikista lausunnoista on voinut päätellä. Aluksi se näytti siltä, että Kojo jätti Rassen vain pois (mikä oli peliesitysten perusteella ihan perusteltua), mutta jälkikäteen nousi aika paljonkin huhuja välirikoista ja siitä, että Rasse olisi itse jäänyt pois syystä x. Mutta lopullista totuutta tästä tuskin monikaan tietää. Sinänsä vuosia 2015 ja 2016 en ole tässä kritisoinutkaan.

Yleensä kaikki lupaavimmat juniorit osallistuvat yleensä junioreiden MM-kisoihin. Kyse ei kuitenkaan ole vielä ammattilaisjääkiekkoilijoista, vaan nuorista, joille jääkiekko on vielä harrastus, vaikka ammattilaisuus onkin jo kiikarissa. Kisat ovat keskellä kautta ja seurajoukkueessa kannustetaan osallistumaan karkeloihin. Pointtina on se, että korrelaatio ei luo kausaliteettia, ja oikeastaan kyse on melkein päinvastaisesta ilmiöstä; pelaajista ei kehity NHL-tason pelaajia junnukisojen kautta (toki jokainen peli auttaa ja kovimmat pelit kehittävät eniten) vaan kisoihin valitaan lahjakkaimmat pelaajat, joista myös todennäköisimmin tulee myöhemmin NHL-pelaajia. Toki esimerkiksi Pekka Rinne tai Antti Niemi eivät tainneet hirveästi noita pelejä pelata, mutta maalivahdit ovatkin oma kerhonsa tuossa suhteessa.

Totta. Mutta. Näistä peleistä saatu hyöty on myös valtava. Varsinkin niille, jotka höyläävät näitä pelejä n. 15-vuotiaista lähtien. Juuri tuo, että saa pelata lahjakkaimpien kanssa, oppii heiltä, huomaa, että pärjää heitä vastaan ja identifioituu samaan kerhoon kuuluvaksi (mikä lisää sisäistä motivaatiota ja harjoitteluintoa) on valtava etu verrattuna tavan pulliaiseen. Tätä ei pidä vähätellä.

Eikä minua hirveästi haittaa Ristolaisen jatkoajalla tekemä voittomaali 2014 WJC:ssä vaikka myöhemmät edustukset jäisivätkin vähemmälle. Kyllä maajoukkuetoiminta on molemmin puolin takaisin antamista turnauksesta riippumatta. En ainakaan itse junnukisoja katsoessa ajattele, että nyt kasvavat korkoa ja jäävät tästä kotimaalle velkaa, kun pääsevät pelaamaan kehittäviä pelejä. Sen sijaan olen iloinen siitä, että lähtivät tekemään parhaansa niihin kisoihin tuodakseen Suomelle menestystä.

Ei minuakaan haittaa hänen junnuedustuksensa pätkääkään ja ehkä alle 20-vuotiaiden kisat alkavat olla jo siinä mielessä merkittävät kansankin silmissä, että tuo voidaan laskea jo pieneksi plussaksi. Mutta toisaalta, harva jättää U20-kisoja väliin, ellei pelaa jo änärissä. Siinä mielessä ne vertautuvat olympialaisiin ja WC:iin.

Minäkin arvostan valtavasti niitä kiekkoilijoita, jotka pääsääntöisesti jaksavat lähteä edustamaan maataan silloin, kun se on realistisesti mahdollista. Siksi onkin sääli, että löytyy niitä, jotka eivät tee tätä juuri koskaan. Paitsi silloin kun se edistää optimaalisesti omaa uraa (vaikka minusta Rassen mukaantulo olisi Rassellekin eduksi).
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kyllä. Kyllä se on juuri niin kovin vaikeaa ymmärtää. Vaikeus ymmärtää tulee siitä, että käytävässä keskustelussa ei monessakaan kohtaa ole mitään logiikkaa. Perustelut ja vedetyt johtopäätökset ovat outoja, osa suorastaan ontuvia. En esimerkiksi käsitä lainkaan suhtautumistasi Ristolaiseen. Enkä näköjään ole ainoa.

Minusta logiikkani on ihan kestävää. Olen perustellut, miksi Rasse eroaa tapauksena vaikkapa viime kevään Laineesta tai tämän kevään Puljusta. Olen perustellut, miksi minusta MM-kisoihin edes joskus lähteminen olisi jo historiallisestakin perspektiivistä ihan kohtuullista.

Olisi vielä mukavaa, että kerrot, miltä osin jutuissani ei ole logiikkaa. Minusta siinä ei ole logiikkaa, että yrittää niputtaa vaikka Rassen kieltäytymisen ja Laineen viime kevään kieltäytymisen täysin identtisiksi tilanteiksi eikä ymmärrä eroa.

Mutta saat olla eri mieltä. Ei perustelujani ole pakko ostaa.

Mutta pidätkö tätä oikeasti hyvänä ideana? Eräänlainen "pelolla johtamisen" malli. Tuo kuulostaa äkkiseltään parhaalta tavalta tuhota maajoukkueen arvostus, mitä olen kuullut tai lukenut pitkään aikaan. Maajoukkue-edustuksen pitäisi olla kunnia-asia. Sitä paitaa pitäisi kantaa ylpeydellä. Mitä luulet, että sille ylpeydelle tapahtuu, jos parhaat "pakotetaan" mukaan? (...ja ei, Venäjä ei toimi vertauskohtana. Täysin erimaailmasta kyse sillä puolella rajaa...) Voisin kuvitella, että useammankin pelaajan suhtautuminen maajoukkueeseen muuttuisi aika radikaalisti, jos mukaan tuotaisiin "pakko-elementti". Enkä usko, että se muutos olisi parempaan suuntaan. Äkkiseltään ajateltuna tuolla pakko-elementillä saataisiin aikaan joko a), epämotivoituneita pelaajia MM-kisoihin, koska pakko tai b) osa parhaista jää huipputurnausten ulkopuolelle, koska ei kiinnosta pakotettuna lähteä MM-kisoihin höntsäilemään. En pidä kumpaakaan skenaariota Suomen jääkiekon kannalta hyvänä asiana.

Kyllä voisi toimiakin. Aika pehmeä malli tämä olisi siinä mielessä, että tähän hyväksytään lähes kaikki meriselitykset mukaan, mitä NHL-pelaajat ovat tässä aikojen saatossa keksineet ja lisäksi vielä yksittäiset poissaolot ilman pakottavaa syytäkään. MM-kisaedustusvaatimus olisi siis tilanteesta riippuen tyypillisesti varmaan 0-1 edustusta per olympiadi. Ei kuulosta kohtuuttomalta.

Maajoukkue-edustuksen tosiaan pitäisi olla kunnia-asia. Mutta kun ei tunnu nykyään olevan, niin ehkä tällainen kevyt paine olisi ihan ok. Huomautan vielä, ettei tässä ole kyseessä mikään Venäjän malli, vaan todella hentoinen paine "pelisääntöjen" muodossa. Ei Suomella nytkään taida Rassen lisäksi olla muita tapauksia, jotka olisivat vaarassa joutua tämän mallini hampaisiin.

Toki tuo ajatus varmasti kiehtoisi sitä kansanosaa, jonka mielestä jokainen maajoukkuekutsusta kieltäytyjä on maanpetturi. Valtaosalle suomalaisista kyse on kuitenkin vain jääkiekosta, ei mistään sen suuremmasta. Jääkiekko on vain viihdettä, vaikka sotaretoriikalla tai sen valjastamisella politiikan käyttöön aika ajoin muuta annetaankin ymmärtää.

Tuo menee vahvaksi olkiukkoiluksi. Minusta jääkiekon merkitys on lähinnä viihde. Ja on naurettavaa, että aikuinen mies saa kiekkoa jahtaamalla miljoonia vuodessa. Mutta ehkä juuri tämän etuoikeuden vuoksikin voisi olla kohtuullista, että osallistuisi välillä myös Suomen kansaa ja jääkiekkoliittoa kiinnostaviin karkeloihin. Loppujen lopuksi hyvin harvaa suomalaista kiinnostaa, tekeekö Rasse Buffalossa 45 vai 35 pistettä.

Suomella on varaa siihen, että Ristolainen jättää vaikka kaikki MM-kisat väliin. Suomi voi siitä huolimatta voittaa mestaruuden. Ei MM-kisoissa tarvita Ristolaisen tasoisia pelaajia. Heikommillakin pärjätään. Kiva bonus tuollainen täsmäase toki joukkueessa olisi. Kun puhutaan WC-olympia-mikä tahansa best on best -turnaus, niin Suomella ei ole varaa antaa tasoitusta Ristolaisen pois jättämisellä, jos halutaan menestyäkin. Juuri nyt Ristolainen on paras suomalainen pakki. Heiskanen tai joku muu junnu voi tilanteen muuttaa. Ongelma on siinä, että best-on-best -tasolla Ristolainen ei mahtuisi esimerkiksi Kanadan tai Ruotsin seitsikkoon lainkaan, vaikka Suomelle kyseessä on paras tarjolla oleva puolustaja. Joku edustuskielto olisi täysin omaan jalkaan ampumista. Eivät massat halua katsoa maajoukkueen rämpimistä. Oman pelillisen tason tuhoaminen jättämällä parhaita pois, koska edustuskielto, olisi aivotonta omaan jalkaan ampumista. Lähtökohtaisesti ei mitään hyvää jääkiekon kannalta.

Olen eri mieltä. MM-kisoissa olisi suhteellisesti tärkeämpää saada edes osa maamme kärkitalentista mukaan, koska sillä saa kilpailuetua. Olympialaisissa ja WC:ssa Suomi joka tapauksessa on altavastaaja eikä Rassen poissaolo tekisi missään mielessä kohtuutonta lovea Suomen kokoonpanoon. Pienen toki, muttei kohtalokasta. On kuitenkin muistettava, ettei Rasse ole mikään yhteistyön jääkiekon maestro. Eli ei paras mahdollinen mies maajoukkueturnausta ajatellen. Mutta MM-kisoissa kovalla yksilöosaamisella tehtäisiin paljon.

Ristolainen on 23-vuotias. Tulossa on neljännet kisat, joihin Ristolainen voisi / olisi voinut osallistua. Kerran tuo tuli leireilemään, mutta Jalonen tiputti joukkueesta. En muista mitä kaikkea säätöä siinä oli, mutta melkoinen kohu saatiin aikaan. (Väittikö joku jopa, että Ristolaiselle olisi alkujaan paikka kisoista luvattu, mutta ei sitten päässytkään joukkueeseen?) Kuitenkin, julkisen tiedon valossa Jalonen tiputti MM-kisoihin halunneen Ristolaisen joukkueesta. 2016 Ristolaisen NHL-sopimus oli katkolla. Eivät NHL-pelaajat tuossa tilanteessa ole ikinä missään olleet MM-kisoihin tulossa. 2017 kieltäytyi. 2018 ehkä sama.

Niin itse olen kritisoinut vuotta 2017 ja ehdollisesti myös tätä kevättä 2018. 2015 keväästä meistä kukaan ei osaa sanoa varmaksi, kuten Atthelle vastasin edellisessä viestissäni. 2016 oli sopimukseton, joten poisjäänti ok. Mutta tämä kaksi perusteetonta poisjääntiä putkeen olisi jo aika röyhkeää.

Tuolla otannalla on aika rohkeaa lähteä vetämään johtopäätöksiä, että Ristolaista ei lmaajoukkue kiinnosta laisinkaan. 2015 kiinnosti, 2016 ei ollut vaihtoehto. Tuo jättää toistaiseksi yhden kieltäytymisen, oletettavasti toinen tulee tänä keväänä, koska Hoffren on yleisesti ollut aika varovainen naulatessaan asioita faktoina. Toki jos antipatiat ovat riittävän vahvat, niin voidaanhan vuodesta 2015 syyttää Ristolaista. Mitäs oli niin paska, ettei mahtunut Jalosen joukkueeseen. Kun ei maistu, niin ei maistu...

Maajoukkue tuntuu kiinnostavan, kun se sopii oman CV:n kiillottamiseen ja uran maksimaaliseen edistämiseen. Ekan miljoonansa jälkeen ei ole enää napannut. 2015 Rasse oli raakile ja oli siinä ja siinä, olisiko häntä pitänyt ottaa mukaan. Alkuunhan se näytti siltä, että Kojo ulosti Rassen, mutta tosiaan myöhemmin siitä oli liikkeelle muunkinlaista tarinaa.

Yritätkö väittää, että Ristolainen on pelaajana valmis? Puhutaan 23-vuotiaasta puolustajasta, jonka NHL-seura ei ole varsinaisesti kovin hellästi keskittynyt kyseistä miestä kehittämään. Puolustajat ovat edelleen parhaimmillaan hyökkääjiä myöhemmin. Ristolaisen kohdalla voi perustellusti odottaa isoahkoakin kehitystä vielä ainakin pari kolme vuotta.

No en yritä ja varmasti voi. Mutta sokea Reettakin näkee, että Ristolaisen suurimmat puutteet eivät ole enää fyysisellä puolella, vaan lähes kaikessa muussa. Pelin lukemisessa, tasaisuudessa jne. Pitkä punttikuuri ja lenkkeilykausi on varmasti ihan kehittävää, mutta varmasti kehittäisi paljon pelata edes silloin tällöin joukkueessa joka voi menestyä, jossa pääsee pelaamaan painepelejä, joissa testataan nupin kestävyyttä jne. MM-kisojen jälkeenkin harjoittelukesä on NHL-pelaajilla varsin pitkä ja siinä ehtii punttiakin nostamaan mukavasti.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tuossa ei ole mitään järkeä, että 1 pelaaja voi kieltäytyä mm-kisoista harjoitteluun vedoten, mutta toinen ei. Ylipäänsä lauot aika rohkeasti näkemyksiä, joiden taakse on vaikea mennä. Yksilöt ovat erilaisia. Mistä sinä tiedät, kuinka "valmis" Ristolainen on? Olisiko mahdollista, että Ristolainen ja valmennustiiminsä (Rautala?) kokevat, että edelleen on prosessi kesken? Joku Ahon ja Rantasen käyttäminen perusteluna mistään on taas täysin nollatason perustelu. Erilaisia pelaajia, jotka treenaavat erilailla. Ihmisinäkin lienevät erilaisia yksilöitä, joille erilainen treenaaminen toimii eritapaa. Tapa joka toimii Aholle ja/tai Rantaselle ei välttämättä toimi Ristolaiselle.

Vähemmän järkeä on siinä, että ei osaa nähdä eroa eri tilanteiden välillä. Rasse nyt on aivan eri asia kuin rättiväsynyt Laine viime keväänä tai uransa jopa vedenjakajalla oleva Pulju nyt.

Rasse varmasti ajattelee, että punttikuurit toukokuun alusta änärikauden alkuun ovat se juttu. Mutta kiekkoilua seuraavat ymmärtävät, että näin yksioikoinen laji ei ole. Varsinkaan pelaajalle, jonka fysiikka on jo nykyisin hyvä. Totta kai MM-kieltäytymisellä on hyviä puolia pitkän harjoituskauden muodossa, mutta kyse onkin siitä, miten tähän asiaan suhtautuu. Meneekö pelaajan yksilöllinen maksimaalinen kehittyminen kaiken muun edelle (täytyy huomata, että Rassella on jo useampi täysi kesä takana, joten on tässä mielessä saanut "kilpailuetua" jo valtavasti, jos puntin kolistelu painepelien pelaamisen sijaan sellaiseksi lasketaan)? Vai olisiko ajoittain kohtuullista odottaa kaverin osallistumista myös maajoukkuetoimintaan?

Lähes poikkeuksetta on niin, että asiaa lähinnä NHL:n pesrpektiivistä seuraavat kannattavat pelaajan keskittymistä itsensä kehittämiseen "MM-höntsien" kustannuksella. Ja jääkiekkoa laaja-alaisemmin seuraavat arvostavat, toivovat ja odottavat näkevänsä huippujen antavan jotain myös kansainväliselle kiekkoperheelle. Ja ymmärtävät, että sieltä saa myös jotain itselleen, kun antaa sille mahdollisuuden.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mitäs ihmeen pahaa tuossa nyt sitten voi tapahtua, jos MM-höntsässä pelaa vaikka sopimus on katkolla? Kyllä kai ne NHL-seurat sopimuksen tekee jos pelaaja on NHL-tasoa, vaikka MM-kisoissa joku pieni vamma oliskin tullut. Isot vammat taas on harvinaisempia kuin lottovoitto. Enempi kuulostaa tekosyyltä.

Tämähän on siitä hauska asia, että tietyssä mielessä on hyvinkin ymmärrettävää, että vaikkapa 40 miljoonan dollarin sopimusta odotellessa ei tee mieli ottaa riskejä. Mutta todennäköisesti samaan aikaan ryypätään ulkomailla, ajellaan vesijetillä ja vedetään mopolla tai autolla pitkin ainakin tottumattomalle hyvin turvattomia maanteitä. Kummassa uran päättävän loukkaantumisen todennäköisyys on sitten suurempi? Väitän, että jälkimmäisessä tapauksessa.

Silti olen valmis tämän kieltäytymissyyn hyväksymään. Lähinnä koska ei kiekkoilijoilta voi liikaa ajattelua vaatia. Ja toisaalta, jos sitten maajoukkueessa sattuisi jotain näin dramaattista ja vakavaa, niin änäriseurojen omistajat viisauksissaan kieltäisivät kaiken majukiekon.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Onhan näitä ennenkin nähty, että joku europelaaja vetää elämänsä kevään ja NHL tähdet tyytyvät surffailemaan.

Kerro toki, milloin joku suomalainen "NHL tähti" ei olisi ollut maajoukkueelle hyödyllinen. Itse en keksi ainoatakaan tapausta ainakaan viimeisen 10 vuoden ajalta. Änäristarbojen taso kun on aika paljon perus EHT-miehiä parempi, niin vähän huippuiskun jo menettäneenäkin ovat tyypillisesti arvokkaita vahvistuksia. Se, että esimerkiksi Lepistö-Salmela-pari oli Suomen huonoin vuonna 2011 ei oikein käy esimerkiksi, koska eiväthän nämä mitään tähtiä olleet eikä toisaalta kyseessä ollut motivaation puute, vaan tason riittämättömyys yhdistettynä erilaiseen kaukaloon ja peliin.

Se on totta, että huippuiskussa olevat europelaajat pärjäävät perustasoaan paremmin. Mikä sinänsä on aika loogista, kun asiaa tarkemmin miettii.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minusta logiikkani on ihan kestävää. Olen perustellut, miksi Rasse eroaa tapauksena vaikkapa viime kevään Laineesta tai tämän kevään Puljusta. Olen perustellut, miksi minusta MM-kisoihin edes joskus lähteminen olisi jo historiallisestakin perspektiivistä ihan kohtuullista.

Olisi vielä mukavaa, että kerrot, miltä osin jutuissani ei ole logiikkaa. Minusta siinä ei ole logiikkaa, että yrittää niputtaa vaikka Rassen kieltäytymisen ja Laineen viime kevään kieltäytymisen täysin identtisiksi tilanteiksi eikä ymmärrä eroa.

Mutta saat olla eri mieltä. Ei perustelujani ole pakko ostaa.
Ei kukaan ole väittänyt, että Ristolainen on tapauksena samanlainen kuin Pulju tai Laine. Pulju nyt vs. Laine viime keväänä tosin ovat melko samanlaiset tilanteet. Tätä keskustelua maajoukkueosallistumisista käydään säännöllisesti. Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että Puljulle löytyy ymmärrystä, kun viime keväänä Laine naulittiin vahvemmin ristille. Tosin, voidaanhan Pulju vielä laajemmin ristiinnaulita, kun kisojen alku lähestyy..

Suurin ongelma viesteissäsi on tuo, kuinka faktana naulaat, että Ristolaista ei maajoukkue kiinnosta. Tuo on nykyisellä otannalla vähintäänkin heikko johtopäätös. Riippuen laskutavasta, niin Ristolaisen kohdalla voidaan puhua ehkä kolmista, max neljistä kisoista. 2015, 2016, 2017, 2018. 2016 voidaan unohtaa, koska Ristolaisella oli sopimus katkolla --> sopimus katkolla olevat NHL-pelaajat eivät käytännössä ikinä ole kisoihin tarjolla. Niinpä jäljelle jää kahdet jo tapahtuneet kisat + tämä kevät. Huhut huhuina, mutta edelleen luotettavimman tiedon mukaan 2015 Jalonen jätti kisoihin halunneen Ristolaisen pois kisajoukkueesta. 2017 Ristolainen jätti kisat väliin. 2018 jättää kisat väliin, jos huhuihin uskotaan. Ristolainen on siis ollut kiinnostunut MM-kisoista laskutavasta riippuen kerran kahdesta tai kolmesta, kun kisoihin osallistuminen on ollut realistinen vaihtoehto. Tuolla otannalla Ristolaisen kiinnostuksen ei voi sanoa olevan "ei koskaan". Tällä otannalla jonkun "edustuskiellon" väläyttely edes mahdollisuutena on absurdia. Ristolainen on niin nuori, että mm-kisat ei lainkaan kiinnosta korttia voidaan vakavasti alkaa heiluttelemaan joskus vaikka viiden vuoden päästä, jos tuota ei kisoissa ole näkynyt sen ollessa mahdollista.

Paitsi jos oletetaan, että "kiinnostus" mm-kisoihin ilmenee siinä, että aina ollaan riemuiten matkalla kisoihin. Ristolainen on ollut toistaiseksi kiinnostunut 50 % kisoista, joihin olisi voinut osallistua. Tämän kevään mahdollisen kieltäytymisen myötäkin prosentti on edelleen 33. Pidän tuota merkittävästi suurempana kuin "ei lainkaan kiinnostunut".

Maajoukkue-edustuksen tosiaan pitäisi olla kunnia-asia. Mutta kun ei tunnu nykyään olevan, niin ehkä tällainen kevyt paine olisi ihan ok. Huomautan vielä, ettei tässä ole kyseessä mikään Venäjän malli, vaan todella hentoinen paine "pelisääntöjen" muodossa. Ei Suomella nytkään taida Rassen lisäksi olla muita tapauksia, jotka olisivat vaarassa joutua tämän mallini hampaisiin.
Aina nämä ei-kiinnostuneet on Suomella olleet poikkeustapauksia. Lähimenneisyydessä Pitkänen ja Kiprusoff taisivat tällaisia olla. Pääosin tuo otetaan kuitenkin edelleen kunnia-asiana edustaa maajoukkueen paidassa. Rankin nationalismi on läntisessä maailmassa (pl. USA) ollut laskussa, joka luonnollisesti heijastuu suurimman hurmahenkisyyden kuolemana.

Tuo menee vahvaksi olkiukkoiluksi. Minusta jääkiekon merkitys on lähinnä viihde. Ja on naurettavaa, että aikuinen mies saa kiekkoa jahtaamalla miljoonia vuodessa. Mutta ehkä juuri tämän etuoikeuden vuoksikin voisi olla kohtuullista, että osallistuisi välillä myös Suomen kansaa ja jääkiekkoliittoa kiinnostaviin karkeloihin. Loppujen lopuksi hyvin harvaa suomalaista kiinnostaa, tekeekö Rasse Buffalossa 45 vai 35 pistettä.
Suomen kansalla tai jääkiekkoliitolla on aika vähän tekemistä Ristolaisen miljoonapalkan kanssa. Buffalo Sabres maksaa tuon PA-markkinoilta kerättävistä voitoista. Toki Ristolainen on jotain saanut jääkiekkoliitolta, mutta aika paljon tuo lähipiireineen on siitä maksanutkin. Ei Ristolainen tai kukaan muukaan pelaaja ole kiekkoliitolle tai Suomelle mitään velkaa.
Olen eri mieltä. MM-kisoissa olisi suhteellisesti tärkeämpää saada edes osa maamme kärkitalentista mukaan, koska sillä saa kilpailuetua. Olympialaisissa ja WC:ssa Suomi joka tapauksessa on altavastaaja eikä Rassen poissaolo tekisi missään mielessä kohtuutonta lovea Suomen kokoonpanoon. Pienen toki, muttei kohtalokasta. On kuitenkin muistettava, ettei Rasse ole mikään yhteistyön jääkiekon maestro. Eli ei paras mahdollinen mies maajoukkueturnausta ajatellen. Mutta MM-kisoissa kovalla yksilöosaamisella tehtäisiin paljon.
Sen yhteistyön jääkiekon, mitä Marjamäen johdolla on ansiokkaasti vedetty? Ehkä Suomessakin olisi aika herätä päivittämään maajoukkueenkin pelikirja, niin saataisiin kärkiyksilöiden potentiaali hyödynnettyä. Pelikirjan pitäisi kuitenkin saada optimitulos irti käytettävissä olevasta pelaajamateriaalista...

Näin sivumainintana tähän kohtaan. Mikä mahtaa olla Marjamäen houkutusvoima tällä hetkellä? Huhujen mukaanhan World cupin jäljiltä ihan kaikki pelaajat eivät tuon toiminnalle lämpene... Mielenkiintoista tätäkin taustaa vasten nähdä, miten joukkue muotoutuu.

Lähes poikkeuksetta on niin, että asiaa lähinnä NHL:n pesrpektiivistä seuraavat kannattavat pelaajan keskittymistä itsensä kehittämiseen "MM-höntsien" kustannuksella. Ja jääkiekkoa laaja-alaisemmin seuraavat arvostavat, toivovat ja odottavat näkevänsä huippujen antavan jotain myös kansainväliselle kiekkoperheelle. Ja ymmärtävät, että sieltä saa myös jotain itselleen, kun antaa sille mahdollisuuden.
Tuohon voi perustellusti esittää toisen näkökulman. Kapeakatseisimpia jääkiekon seuraajia ovat vain tai ainakin pääosin maajoukkueen kautta jääkiekkoa seuraavat henkilöt. Milloin puhutaan velvollisuudesta, milloin velasta, milloin mistäkin. Todellisuudessa jääkiekkoilijoiden ainoat velvoitteet jääkiekon osalta kohdistuvat näiden työnantajiin, palkanmaksajiin. Maajoukkue on sivuprojekti.

Maajoukkueesta varmasti voi saada jotain irti. En vain käsitä tätä keskustelua, koska esimerkiksi Ristolainen ei ole missään vaiheessa viestinyt, ettei olisi maajoukkueen käytettävissä. Vähemmän innokkaasti tuo on toki tulossa ollut kuin moni muu. Onko syynä 2015 syntyneet kaunat, Marjamäki, halu kehittää itseään maksimaalisesti vai eikö oikeasti vain kiinnosta? Kukaan ei tiedä paitsi Ristolainen itse. Syynsä tuolla on varmasti olemassa. Lähtökohtaisesti kaikki hyviä syitä jättää kisat väliin (pl. jos oikeasti on kyse jostain 2015 synnyttämistä kaunoista, mutta niistäkin päässee irti jossain kohtaa).

"Kansainväliselle kiekkoperheelle antaminen" on tyhjää sanahelinää. Ristolainen antaa kansainväliselle kiekkoperheelle. Tuo on ammattilainen jääkiekon kruununjalokivessä, NHL:ssä. Ristolainen on maajoukkueen käytettävissä ollut best-on-best -turnauksissa. Olisi ollut yksissä mm-kisoissakin. Jotenkin tuntuu, että vain Venäjällä ja Suomessa odotetaan NHL-pelaajilta vuodesta toiseen jatkuvaa osallistumista MM-kisoihin. Muissa maissa ne osallistuvat, joita kiinnostavat. Tai Kanadan tapauksessa joskus nekin, jotka haluavat Eurooppaan lomalle ja höntsäilemään siinä välissä.

Ristolainen on nuorimies vielä. Puolustajana tuolla on paljon kehitettävää. Jos Ristolainen leireineen kokee treenaamisen mm-kisoja paremmaksi ratkaisuksi, niin se on oikea ratkaisu. Ristolainen on urheilija, joka pyrkii olemaan mahdollisimman hyvä. Jos tämän seurauksena joskus tulevaisuudessa (3-5 vuoden päästä?) voidaan maajoukkueessa todistaa urallaan omat äärirajansa tavoittaneesta Ristolaisesta, niin nähdäkseni kaikki on hyvin.
 

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Alkaa tämä keskustelu junnaamaan paikallaan, ehkä on turha lähteä toistelemaan samoja argumentteja enää. Me voidaan keskustella vaikka miten siitä, että mikä on Ristolaisen motivaatio osallistua MM-kisoihin, mutta kysymättä asiaa häneltä itseltään, me ei päästä yhtään mihinkään.

@Aleksandros ainoa asia mihin haluan pureutua on se, että miksi Liiton (tai jonkun muun tahon) pitäisi määrätä edustuskielto ja siten estää valmentajaa kokoamasta haluamansa joukkue niistä pelaajista jotka ovat valmiita/halukkaita tulemaan paikalle? Jos Jukka Jalonen arvostaa MM-kisoihin osallistumista siinä määrin, niin antaa Jukka Jalosen tehdä se päätös, että Ristolaisen motivaatio maajoukkuepeleihin ei ole riittävä hänen osallistuakseen olympialaisiin/World Cupiin. Turha rajata valmentajalta pois vaihtoehtoja pikkumaisuuden takia. Kaikista eniten se suomalainen kiekkoyleisökin haluaa saada parhaan mahdollisen joukkueen kasaan jotta menestystä olisi luvassa.

Ristolainen on vasta 23-vuotias, ja ehtii edustaa Suomea myös MM-tasolla vielä useasti, kunhan ei lätkäistä mitään ihmeellisiä edustuskieltoja.

Kerro toki, milloin joku suomalainen "NHL tähti" ei olisi ollut maajoukkueelle hyödyllinen.

No silloin kun se ei saa osallistua isoihin kisoihin jonkun edustuskiellon takia. Perkele.
 

Barney

Jäsen
Itse kyllä tykkään tästä kieltoideasta. Rassen kohdalla voisi ottaa nyt aluksi käyttöön esimerkiksi kahdeksan vuoden kiellon, jolloin häneltä jää ainakin kaksi World Cupia välistä. Sen jälkeen pitäisi EHT:n ja harjoitusmaaotteluiden kautta osoittaa motivaationsa pelata maajoukkueessa. Jos motivaatiota on, niin kolmen MM-kisaedustuksen jälkeen voitaisiin taas ottaa mukaan best-on-best turnauksiin. Sen jälkeen jos tulee vielä uran aikana kieltäytyminen, johon ei ole riittävän hyvää syytä, niin koko loppuelämän kestävä kielto Suomen maajoukkueeseen, mikä kattaisi myös esimerkiksi valmentamisen tai turkulaisille ex-NHL-kiekkoilijoille tutun huoltamisen. Syyn riittävyydestä äänestettäisiin Jatkoajan keskustelupalstalla suoritettavassa äänestyksessä, jossa NHL-intoilijoilla ei olisi ollenkaan äänioikeutta.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vaikuttaa olevan varsinkin tän uuden nuoren sukupolven juttu se että ei kisat nappaa.
Niin no, 26-vuotias Mikael Granlund on pelannut NHL-uransa alkamisen jälkeen kaksissa kisoissa ja päälle parikymppiset Aho ja Rantanen olivat viime vuonna mukana. Aho ja Rantanen vieläpä pelasivat 2016 MM-kisoissa eli olivat valmiita edustamaan Suomea "heti perään".
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin no, 26-vuotias Mikael Granlund on pelannut NHL-uransa alkamisen jälkeen kaksissa kisoissa ja päälle parikymppiset Aho ja Rantanen olivat viime vuonna mukana. Aho ja Rantanen vieläpä pelasivat 2016 MM-kisoissa eli olivat valmiita edustamaan Suomea "heti perään".
Samaan listaan Barkov: Kahdet kisat käynyt NHL-uran alun jälkeen, viime kevät jäi väliin loukkaantumisten vuoksi. Tänä keväänä neljäs mahdollisuus ja lienee hyvinkin potentiaalinen kisakävijä. Laine ja Pulju molemmat nähty jo MM-jäillä (Laine tosin aikana ennen NHL:ää, mutta kuitenkin). Haula kävi joissakin kisoissa...

Ei tällä otannalla oikein voi sanoa, että nuorempaa sukupolvea ei kisat nappaa. Ei tällä otannalla mielestäni ole moista trendiä selkeästi havaittavissa.
 

Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaan listaan Barkov: Kahdet kisat käynyt NHL-uran alun jälkeen, viime kevät jäi väliin loukkaantumisten vuoksi. Tänä keväänä neljäs mahdollisuus ja lienee hyvinkin potentiaalinen kisakävijä. Laine ja Pulju molemmat nähty jo MM-jäillä (Laine tosin aikana ennen NHL:ää, mutta kuitenkin). Haula kävi joissakin kisoissa...

Ei tällä otannalla oikein voi sanoa, että nuorempaa sukupolvea ei kisat nappaa. Ei tällä otannalla mielestäni ole moista trendiä selkeästi havaittavissa.
@Cannibal @Barnes

Kun tässä taidettiin puhua nimenomaan Pohjois-Amerikassa pelaavasta nuoresta sukupolvesta, niin listasin sieltä MM-kisoihin saapuneet nuoret viimeisistä neljistä kisoista (NHL/AHL):
2017 (6): Korpisalo, Honka, Aho, Hännikäinen, Puljujärvi, Rantanen
2016 (7): Saros, Lindell, Pokka, Pulkkinen, Barkov, Granlund, Rantanen (Laine ja Aho mukana Liiga-poikina)
2015 (2): Jokipakka, Barkov, (Tulevia änäripelaajia: Saros, Donskoi, Lindell)
2014 (2): Haula, Salomäki (Saros, Pakarinen)

Pelkästään tästä ei tietysti voi vetää pitkälle vietyä johtopäätöksiä, koska pudotuspelit, loukkaantumiset ja sopimusneuvottelut sotkevat tilannetta, mutta en kyllä itsekään näe että nuori sukupolvi mitenkään välttelisi kisoja. Nuorisohan on toki silti aina pilalla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan naurettavaa, että tästä asiasta pystytään keskustelemaan monta sivua vuosi toisensa jälkeen. Täytyyhän sitä sitten itsekin ilmaista oma kanta asian suhteen, mutta yritän olla vähäsanainen.

Ihan naurettavaa syyllistää jotain henkilöitä siitä, jos eivät kisoihin syystä tai toisesta tule. Todellisia syitä kieltäytymisten takana on oikeasti ihan mahdoton arvailla, niitä ei tiedä kukaan muu kuin kieltäytyjä itse. Siitä kaikki voi kuitenkin olla varmoja, että syyt kieltäytymiselle on olemassa. Pelaajien kannattaisi todellisuudessa opetella vähän mediapeliä ja sanoa kauden jälkeen ne perushokijargoniat. "Kausi on ollut pitkä ja olen pelannut jo pidempään pienten loukkaantumisten kanssa. Olen keskustellut seurani kanssa ja olemme valitettavasti tullut siihen tulokseen, että tänä keväänä minun ei kannata osallistua kisoihin... ja loppuun tsempit Suomelle" Rehellisyys ei tässä mediapelissä ainakaan kannata...

Joku ilmeisesti jotain hauiksen ympärysmittaa tutkimalla arvioi, että onko joku pelaaja reenin tarpeessa vai ei. Ja jos joku osallistuja on onnistunut seuraavalla kaudella NHLssä, siitä tunnutaan vetävän johtopäätös, että kisoihin kannattaa tulla. Ja toisin päin myös käytetään yhtä järkevää perustelua. Vielä kun tuossa verrataan esim. jotain kevytrakenteisia hyökkääjiä raskasrakenteisiin puolustajiin, jotka vääntävät jäällä tuplaten minuutteja kauden aikana, voidaan viimeisetkin järjen rippeet perustelujen takana heittää romukoppaan.

Olisiko esim. Barkovin kohdalla fiksu spekuloida, että olisiko kärsinyt vähemmän loukkaantumisista jos olisi pyhittänyt enemmän vapaa-ajastaan reenaamiselle kuin lätkän peluulle? Ja sitten taas jotain Paten tuloksia kattoo, niin eihän tällä jätkällä oo ikinä syytä kieltäytyä kisoista.

Ja sitten jotain sanktioita pitäis vielä keksiä, oikeesti??? Eli joko teet hyväntekeväisyyttä paljon, tai sitten ei huolita lainkaan sun apua. Kuulostaa oikeesti ihan älyttömän tolvanalle perustelulle. Ja joku jaksaa tätä jauhaa täällä yhden pienen kirjan verran...

E: Ja lisätään vielä, että mielestäni on erittäin hyvä peruste jättää kisat väliin, jos kokee, että ei valmentajan peluuttama peli ei sovi itselle...
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kun tässä taidettiin puhua nimenomaan Pohjois-Amerikassa pelaavasta nuoresta sukupolvesta, niin listasin sieltä MM-kisoihin saapuneet nuoret viimeisistä neljistä kisoista (NHL/AHL):
Jep, nämä ja Barkov (jonka aika lahjakkaasti unohdin...) myös mainitsemieni lisäksi. Aika hyvähän tuo osallistumisprosentti on, ja kyllä se Ristolainen jossain vaiheessa vielä MM-kisoissa pelaa.

Minusta jokaisella pelaajalla on oikeus tehdä mitä huvittaa MM-kisojen suhteen. Mielummin yksi oikeasti motivoitunut NHL-pelaaja kuin kolme puoliväkisin hommattua jätkää joita kiinnostaa vodka enemmän kuin kiekko. Tämä on toki jo kärjistystä, mutta ymmärtänette pointin.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ihan naurettavaa, että tästä asiasta pystytään keskustelemaan monta sivua vuosi toisensa jälkeen. Täytyyhän sitä sitten itsekin ilmaista oma kanta asian suhteen, mutta yritän olla vähäsanainen.

Ihan naurettavaa syyllistää jotain henkilöitä siitä, jos eivät kisoihin syystä tai toisesta tule. Todellisia syitä kieltäytymisten takana on oikeasti ihan mahdoton arvailla, niitä ei tiedä kukaan muu kuin kieltäytyjä itse. Siitä kaikki voi kuitenkin olla varmoja, että syyt kieltäytymiselle on olemassa. Pelaajien kannattaisi todellisuudessa opetella vähän mediapeliä ja sanoa kauden jälkeen ne perushokijargoniat. "Kausi on ollut pitkä ja olen pelannut jo pidempään pienten loukkaantumisten kanssa. Olen keskustellut seurani kanssa ja olemme valitettavasti tullut siihen tulokseen, että tänä keväänä minun ei kannata osallistua kisoihin... ja loppuun tsempit Suomelle" Rehellisyys ei tässä mediapelissä ainakaan kannata...

Joku ilmeisesti jotain hauiksen ympärysmittaa tutkimalla arvioi, että onko joku pelaaja reenin tarpeessa vai ei. Ja jos joku osallistuja on onnistunut seuraavalla kaudella NHLssä, siitä tunnutaan vetävän johtopäätös, että kisoihin kannattaa tulla. Ja toisin päin myös käytetään yhtä järkevää perustelua. Vielä kun tuossa verrataan esim. jotain kevytrakenteisia hyökkääjiä raskasrakenteisiin puolustajiin, jotka vääntävät jäällä tuplaten minuutteja kauden aikana, voidaan viimeisetkin järjen rippeet perustelujen takana heittää romukoppaan.

Olisiko esim. Barkovin kohdalla fiksu spekuloida, että olisiko kärsinyt vähemmän loukkaantumisista jos olisi pyhittänyt enemmän vapaa-ajastaan reenaamiselle kuin lätkän peluulle? Ja sitten taas jotain Paten tuloksia kattoo, niin eihän tällä jätkällä oo ikinä syytä kieltäytyä kisoista.

Ja sitten jotain sanktioita pitäis vielä keksiä, oikeesti??? Eli joko teet hyväntekeväisyyttä paljon, tai sitten ei huolita lainkaan sun apua. Kuulostaa oikeesti ihan älyttömän tolvanalle perustelulle. Ja joku jaksaa tätä jauhaa täällä yhden pienen kirjan verran...

E: Ja lisätään vielä, että mielestäni on erittäin hyvä peruste jättää kisat väliin, jos kokee, että ei valmentajan peluuttama peli ei sovi itselle...

Niin siis loppujen lopuksihan tässä tullaan siihen että pitääkö MM-kisoja järjestää ollenkaan? Jos hyväksyttävä selitys on ettei nappaa niin miksi kenenkään pelaajan mistään sarjasta pitäisi sinne tulla? Ja vastaus luonnollisesti on ettei pidäkään mutta toki halukkaita on aina löytynyt.

Toinen mielenkiintoinen asia on jos vertaa esimerkiksi jalkapalloon. Kuinka moni huippufutaaja jättää MM-kisat väliin koska haluaa treenata tai ei nappaa? Ja miten luulette että näihin pelaajiin suhtauduttaisiin heidän kotimaissaan?

Ei kyseessä pidäkään olla sanktiot. Eihän siinä olisi mitään järkeä. Mutta se on jännä jos loukkaantumiset ja muut syyt vaivaavat pelkästään kevään MM-kisoissa mutta ei world cupissa tai olympialaisissa.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Toinen mielenkiintoinen asia on jos vertaa esimerkiksi jalkapalloon. Kuinka moni huippufutaaja jättää MM-kisat väliin koska haluaa treenata tai ei nappaa? Ja miten luulette että näihin pelaajiin suhtauduttaisiin heidän kotimaissaan?
Ja sieltä tulikin alkuvuoden uunoin vertauskuva. Näetkö jotain muita eroavaisuuksia näiden kilpailujen välillä kuin pelaajien kieltäytymiset?

Ristolaisesta sen verran, että itse ymmärrän täysin jos hän jää kisoista pois. 80 matsia jossain vitun buffalossa isolla jääajalla tappaa varmasti motivaation jääkiekkoon kovimmaltakin intoilijalta. Sen jälkeen pitäisi vielä lähteä legendaarisena jääkiekkomaana tunnettuun Tanskaan pelaamaan vierumäkikiekkoa, kun samaan aikaan availlaan jokilaivojen terassikautta Turussa. Ei olisi itselleni vaikea valinta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös