Kiitän hyvästä ja asiallisesta vastauksesta!
Ollaan varmasti samoilla linjoilla, itseäni hiertää vaan suunnattomasti se, että niin helposti unohdetaan ne syyt MIKSI sen pelikirjan tai -suunnitelman toteuttaminen on mennyt perseelleen tai sitten taas miksi se on toiminut! Ja juurikin se, että esimerkiksi nyt on taas ihan ok haukkua Marjamäkeä ja sitä meitin peliä, mutta USA-voiton jälkeen se oli syntiä. Ja tämä siis ihan yleisellä tasolla.
Tässäkin ketjussa on hienosti puitu miksi Suomen pelitapa toimi loistavasti USA:ta vastaan, mutta ehkä vähän vähälle on jäänyt se todellinen puinti, miksi se oli niin nihkeää vaikka nyt Tshekkiä (osittain) ja muita, paljon heikompia maita vastaan. Anteeksiantamaton Ranska-katastrofi nyt tietysti päälimmäisenä.
Eli mielestäni se huono menestys, suoritus tai tulos ei aina tule vain siitä syystä, että pelaajat eivät tee kuten "käsketään", vaan yksiselitteisesti vastustaja tekee aiemman suunnitelman toteuttamisen mahdottomaksi, joko tarkoituksella tai tahattomasti, kuten pienempien maiden "all-in" tyylisessä pelaamisessa. Tähän sitten niitä lääkkeitä pitäisi löytyä yksilötaidon lisäksi myös sieltä penkin takaa, ettei tarvitse hakata päätä seinään.
Mun silmääni esimerkiksi Ruotsi teki tänään karvauksellaan ensimmäisessä ja toisessa erässä juuri siten, että Marjamäen kuuluttamalle palauttelulle ei vain ollut mitään saumaa ja nekin vähät yritykset kariutuivat kun Ruotsi ottikin keskikaistan kiinni jo ylhäältä. Nythän nähtiin aiempaan poiketen Suomelta jopa pari koko keskialueen ylittävää poikkisyöttöä, joita olisi mun mielestä pitänyt viljellä enemmänkin varsinkin kun takaa-ajoa käynnisteltiin. Ruotsin puolustus romahti varsin äkkiä omalla alueella kohti keskustaa, jolloin laitoja olisi pystytty kenties käyttämään paremmin hyväksi.
Tosiaan viivelähdöistä jauhaminen on nyt mennyt turhaksi juupas-eipäs kinaamiseksi. Se on ymmärrettävää, kun pelirohkeuden puute tai kenties jonkinlainen varmistelu aiheutti ihan aidon koomisia jätön-jätön-jättö-kiekonmenetyksiä vaikkapa nyt jotain Sloveniaa vastaan, mitkä nyt ei tietenkään mihinkään pelaamiseen pitäisi kuulua. Eli Suomi teki viivelähdöstä itselleen (ja faneile) ihan väkisin hirveän peikon, koska sitä työnnettiin vääriin väleihin ja väärällä tavalla. Eihän tuollaista oikein seisovaa viivelähtöä pitäisikään tehdä, jos pelin kontrolli on itsellä ja pystytään määrittämään tempo pitämällä kiekkoa mielellään hyökkäyspäässä. Tätä olisi ehkä pitänyt enemmän harjoitella alkusarjassa Ranskoja ja Slovenioita vastaan, jotta siihen olisi tarpeen tullen ollut eväitä kovempiakin maita vastaan. Nyt ikäänkuin pakonomaisesti pelattiin altavastaajaa jatkuvasti, vaikka esimerkiksi tänään olisi ollut mahdollisuus ottaa se hyökkäyspääkin haltuun "meidän pelillä".
Hyvä pointti on myös tuo Suomen kokoonpano ja sen ominaisuudet, mikä asettaa kyllä jälleen valmennusjohdon hiukan outoon valoon. Jos kiekotteluun, palautuspelaamiseen jne. kykenevää kalustoa ei ole, miksi sellaiseen pitää pyrkiä? Ei todellakaan ole Jaakolan, Lajusen, Ohtamaan eikä edes Kukkosen vahvuuksia kylmän viileästi pitää kiekkoa, eikä jalkanopeus riitä sinne päinkään nostamaan hyökkäystä. Lehtonen, Hietanen ja Honka toki olivat kuin kalat vedessään, mutta varmaan olisivat missä tahansa systeemissä kun modernista lätkästä puhutaan.
Suurin osa unisista höpöttää lähinnä viivelähtöjen turmiollisuudesta tai pelin liiallisesta hitaudesta, vaikka peliä katsomalla nähtiin, että näitä puolia Meidän pelistä harrastettiin itse asiassa aivan liian vähän.
Mutta tässä mä nyt joudun taas katsomaan vähän vinoon. Näitä "unisia" nyt varmaan on paljon, mutta kun sinun ja näiden muiden fiksumpien puheista saa sellaisen kuvan, että viivelähtö ja pelin hitaus on jotain avaimia onneen, ellei jopa itsetarkoituksia. Niinkuin nyt tästäkin lainauksesta voisi päätellä. Missä vaiheessa niitä viiveitä olisi pitänyt harrastaa lisää? Ja miksi? Ja taas, miksei niitä sitten harrastettu enemmän? Mun mielestä mikään ylenpalttinen, tarkoituksenmukainen pelin hidastaminen ja temmon tappaminen ei ole järkevää, ellei vastassa ole selkeästi pelin virtauksen hallitsemisesta elävä jengi. Se pelin tempo, kiekon kontrollointi hyökkäyspäässä ja pelinopeus voi myös palvella sitä omaa joukkuetta. Toki Suomen kohdalla tätä ei ihan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tapahtunut, vaikka esimerkiksi nyt tänään Ruotsi lopun passiivisuudellaan oikeastaan heitti kaikki avaimet Suomelle. Ei vaan pystytty tekemään yhtään mitään.
Tulipas pitkää jargonia, mutta eiköhän tästäkin selvitä.