Piti kaivaa tämä vanha ketju esiin että pääsisi vähän vuodattelemaan muistojaan.
Vuosi oli -91, kun tämä nelivuotias natiainen vietiin katsomaan Porin ylpeyttä, Ässiä. Vastassa oli HPK, ja turpaanhan siitä tuli, 5-2. Muistan elävästi kuinka joku Ässä-fani haukkui Seppo Mäkelää homorunkkariksi, sokeaksi ja hevosnaamaksi. Siinä tuoksinnassa sitten väänsin melkein porua ja kysyin että olinko kenties tehnyt jotain pahaa, kun äijät karjuivat koko ajan niin saatanasti...
No, tästä alkoi jääkiekon seuraaminen, lähes täyspäiväisesti. 7-vuotiaana Ässien voittaessa Kalpan 6-2, olin onnesta soikeana ja huusin isojen poikien tavoin vastustajan pelaajia mulkuiksi ja kusipäiksi :).
Muistaakseni -92 tuli markkinoille tuo liigavihko, mihin kerättiin pelaajien tarrakuvia, mitä sai suklaapatukasta joka maksoi vitosen. Itse suklaa oli pahaa, mutta aina tuli hyvä mieli kun sai yhden ylimääräisen Harri Laurilan pään, minkä pystyi kavereiden kanssa vaihtamaan.
-96 aloitin kiakon peluun, ensin Philadelphia Flyersissa, ja tämän jälkeen Ässien junnuissa. Viihdyin hommassa viitisen vuotta, kunnes keväällä 2001 lopetin, huipulla tietenkin... Tilastollinen fakta nimittäin on: Olin ikäluokkani huonoimman joukkeen huonoin pelaaja :-). Matseissa tuli pyörittyä "aktiiviuran" aikana melko usein, ja Tamin ollessa koutsina, hallissa oli aivan uskomaton tunnelma. Ässät mm. voitti Jokereiden kalliin nimimies joukkueen kauden aikana neljä kertaa, ja ensimmäistä olin katsomassa Porissa, (7-2 Ässille) kun Pasi Kuivalainen mm. torjui Veikko Niemisen läpiajon erittäin näyttävästi.
Näinä harmaina kausina en kuitenkaan ole kääntänyt takkiani, vaikka en aina peleissä käykään.
Faniksi ei tulla, faniksi synnytään...
Vuosi oli -91, kun tämä nelivuotias natiainen vietiin katsomaan Porin ylpeyttä, Ässiä. Vastassa oli HPK, ja turpaanhan siitä tuli, 5-2. Muistan elävästi kuinka joku Ässä-fani haukkui Seppo Mäkelää homorunkkariksi, sokeaksi ja hevosnaamaksi. Siinä tuoksinnassa sitten väänsin melkein porua ja kysyin että olinko kenties tehnyt jotain pahaa, kun äijät karjuivat koko ajan niin saatanasti...
No, tästä alkoi jääkiekon seuraaminen, lähes täyspäiväisesti. 7-vuotiaana Ässien voittaessa Kalpan 6-2, olin onnesta soikeana ja huusin isojen poikien tavoin vastustajan pelaajia mulkuiksi ja kusipäiksi :).
Muistaakseni -92 tuli markkinoille tuo liigavihko, mihin kerättiin pelaajien tarrakuvia, mitä sai suklaapatukasta joka maksoi vitosen. Itse suklaa oli pahaa, mutta aina tuli hyvä mieli kun sai yhden ylimääräisen Harri Laurilan pään, minkä pystyi kavereiden kanssa vaihtamaan.
-96 aloitin kiakon peluun, ensin Philadelphia Flyersissa, ja tämän jälkeen Ässien junnuissa. Viihdyin hommassa viitisen vuotta, kunnes keväällä 2001 lopetin, huipulla tietenkin... Tilastollinen fakta nimittäin on: Olin ikäluokkani huonoimman joukkeen huonoin pelaaja :-). Matseissa tuli pyörittyä "aktiiviuran" aikana melko usein, ja Tamin ollessa koutsina, hallissa oli aivan uskomaton tunnelma. Ässät mm. voitti Jokereiden kalliin nimimies joukkueen kauden aikana neljä kertaa, ja ensimmäistä olin katsomassa Porissa, (7-2 Ässille) kun Pasi Kuivalainen mm. torjui Veikko Niemisen läpiajon erittäin näyttävästi.
Näinä harmaina kausina en kuitenkaan ole kääntänyt takkiani, vaikka en aina peleissä käykään.
Faniksi ei tulla, faniksi synnytään...