Miten oma joukkue löytyi

[Tarantula]

Itse olen hieman "myöhäisesti kypsynyt"

Faija vei HIFK-Ilves peliin 1980-luvun alkupuolella. Itse peli eikä kumpikaan jengi tuolloin vielä jäänyt päähän, mutta katsomosta jäivät ne hauskat miehet kaulaliinoineen ja taskumatteineen jotka huutelivat mitä sylki suuhun toi.

Vuosien saatossa ei tullut paljon urheilua muutenkaan seurattua, mutta jossain vaiheessa huomasin, että joka aamu selailin hesarin urheilusivuja, että olisiko HIFK pelannut. 1990-luvulla aloin pyörimään peleissä harvakseltaan, mutta joukkue oli aina selvä. Tosin Tapparan edesottamukset kiinnostivat hetken, mutta se oli onneksi ohimenevää. Ja tähän on tultu: viime kaudella missasin kokonaista 3 kotipeliä (Joista yksi oli tämä historiallinen HIFK-Tappara 7-7 prkl!)

Faijalla kun on aina sykkinyt punainen sydän, ja mutsikin, joka vihaa jääkiekkoa, on ollut silti tyytyväinen että valitsin HIFK Jokereiden sijaan. Vaikka enhän minä valinnut HIFK:ta, HIFK valitsi minut. Eikä asiassa ollut mitään valittavaa. Se on aina ollut selvä asia. HIFK - ei muita oo.

 

[Jakub]

Kyllä se on kanssa lähtenyt siitä että faija kävi matseissa ja otti sitten jossain vaiheessa mukaan.Aluksi kiinnosti enemmän tietenkin käytävälätkä ja markan nakit mut kyl sitä peliäkin alkoi aina enemmän ymmärtämään.Ikää tais olla tuolloin 6-7 vuotta.Siitä ajoista lähtien ei ole kovinkaan monta matsia jäänyt näkemättä ja aina se on kerholle sykkinyt.Lisättäköön vielä että siihen aikaan kerho pelasi divarissa ja sellaiset suuruudet kuin Hokkanen,Savolainen,Hietanen olivat alkuvuosien pelaajia jotka ainakin muistan.

 

[Henkka]

Nää on aika hauskoja juttuja...

En vähän aikaa sitten edes tiennyt miksi Etelä-Karjalassa 1977 syntynyt sälli alkaisi kannattaa jotain Manselaista kirvesporukkaa, mutta niin siinä vain kävi. Pari vuotta sitten asia alkoi vaivata mieltä ja aloin oikein tutkia tarkemmin ja muistella että mitä sitä pikkupoikana päässä liikkui.

Vastaus löytyi ensimmäisestä Aku Ankka -kansiostani. Vanhemmat tilasivat perheeseen 1981 joululahjaksi Aku Ankan ja vuoden 1982 ensimmäisenä jatkosarjana oli "Knut Karskin Tappara". Tuossa tarinassa Roope-setä porukoineen etsi jotain viikinkien kaksiteräistä kirvestä ylämaan nummilta ja se sai nelivuotiaan pikkupojan jotekin ihastumaan tuohon jumalattoman kauniiseen lyömäaseeseen.

Parisen vuotta myöhemmin tajusin että samanniminen joukkue pelaa jääkiekkoa se uskomattoman hieno logo rinnassaan ja siitä se lähti. Isoveljen gloryhuntteeraus 80-luvun menestyksessä toimi vielä jonkinlaisena turbona tälle asialle. Erityisesti Tapparan pudotuspelimenestyksen takia joukkueesta pidimme, joukkue oli silloin parhaimmillaan kuin pitääkin olla. Vastakohtana TPS oli lähinnä naurunaihe kun joukkue oli yleensä kova runkosarjassa ja pudotuspeleissä lähti heti laulukouroon. Pahaa yleistämistä, mutta tuonlainen muistelo on vaan hakannut takaraivossa. Vuosikymmenen taite vei sitten tuonkin myytin pois tepsin harteilta.

Varhasin muisto nähdystä ottelusta oli varmaan viikon verran odotettu TV2:n lähettämä runkosarjakohtaaminen Tappara-Ilves, joka päättyi Tapparan voittoon 11-0. Tulokseen olin suhteellisen tyytyväinen, sen verran satun muistamaan. Tuonkin matsin ajankohta selvisi lukiessani Veijareita ja Virtuooseja -kirjaa, se taisi sijoittua kaudelle 1986-87.

Vaikea 90-luku lopulta vahvisti faniuden todella korkealle tasolle, kukaan muu koulukaveri kun ei Tapparaa kannattanut. Ai jestas sitä kuittailun määrää lähes joka koulupäivä. :)

Kaikki aina kysyvät että miksi mää en kannata SaiPaa kun oon sieltä "melkeen Lappeen Rannasta" kotoisin? Mutta kun en kannata. SaiPa sentään antoi aiempina vuosina mahdollisuuden nähdä liigakiekkoa ja on senkin kanssa koettu hienoja elämyksiä (mm. Jokerien pudottaminen 1999), mutta nykyisin tuo oman joukkueen seuraaminen onnistuu hieman helpommin kun majapaikka on 6km etäisyydellä Hakametsän hallista.

 

[Neely#8]

Vaihtoehdot?

Aloin seuraamaan kiekkoa kaudella 86-87 jolloin Kerho pelasi vielä divarissa.Systerin perässä hallille ja sitä kautta HPK:n äijäksi!Siitä alkoi myös oma "huikea" junioriura Kerhossa?Ja nyt taas monen vuoden kuluttua mättö jatku "rautaliigasa"!

Joten siis HPK ja Bruinsin kohtalo on yhtäkuin CAM NEELY!!

 

[mirasane]

Tämäkin kirjoitus on osittain kopioitu tuolta SaiPa-foorumista, jossa asiaa käsiteltiin kesällä.

Itse olen ensimmäistä kertaa käynyt kisapuistossa SaiPaa katsomassa vuonna 1976. Olin tosi silloin vasta reilun vuoden ikäinen, eikä minut hallille kantanut isäni uskonut, että jaksaisin olla hallilla yhtä erää kauempaa. Homma meni kuulemma toisin ja olin koko ottelun alusta loppuun seurannut kiinnostuneena värikkäisiin paitoihin pukeutuneiden miesten menoa kaukalossa ja kuunnellut yleisön ääniä uteliaana.

Siitä tuo hallilla säännöllinen käyminen alkoi ja vuosien saatossa aloin jotain ymmärtää pelin säännöistäkin. Kulttuurishokki tuli siinä vaiheessa, kun keväällä 1982 muutimme Espooseen, eikä Kisapuistoon enää päässyt kuin korkeintaan kerran kauden aikana (isoäitini asui Kisapuiston vieressä välikadulla, joten jos satuimme siellä vierailemaan pelipäivänä käytimme isäni kanssa tilaisuuden hyväksi ja karkasimme hallille sukulaisten keskeltä).

Espoossa asuessa käytiin isäni kanssa Nordenskjöldinkadulla matseja katsomassa. Hänellä oli sen verran matkustelua vaativa työ, että monesti kävi niin, että hän oli SaiPan vieraspelien aikaan reissussa. Siksi hallilla tuli käytyä katsomassa myös muiden kuin oman suosikkijoukkueeni matseja. Niin, oma suosikkijoukkueenihan oli paikkakunnan vaihdosta huolimatta
SaiPa, vaikka painostus HIFK-leiriin siirtymisestä oli muutaman espoolaisen kaverin taholta kova.

SaiPan pudottua divariin, kävimme yhä hallilla katsomassa muita pelejä. Dramaattisimpana tapahtumana on mieleen jäänyt Allu Lähteenmäen musta hetki, kun hän löi mailansa poikki nuoren vastapuolen pelaajan hampaisiin. Jäälle jäänyt verilammikko ei unohtunut ihan heti.

SaiPan divariaikoina piti valita oma suosikki liigajoukkueista. HIFK oli suosikkini Helsingistä, mutta Ässien puolesta liputin kaikkein avoimimmin. Sattumalta pikkuveljeni kannatti Lukkoa, joten meillä, kahdella Espoossa asuvalla lappeenrantalaispojalla, oli kotona aina oma pieni Pori vs. Rauma -taistelu menossa.

Kesällä 1988 muutimme takaisin Lappeenrantaan ja vaikka se muuten tuntui silloin kulttuurishokilta kaikkien kavereiden jäätyä pääkaupunkiseudulle, oli SaiPa suurin positiivinen asia, jota muutosta keksin. Kisapuistossa alettiin taas käydä entiseen malliin. Kausikortit perheeseen ostettiin vasta joukkueen noustua liigaan, mutta vaikka divari sen jälkeen kutsuikin, löytyi meidän taloudesta yleensä pari kausikorttia.

Vuodesta 1996 lähtien olen asunut taas muualla kuin Lappeenrannassa ja nykyään olen jälleen satunnainen Kisapuistossa kävijä. SaiPan vieraspelejä tulee kauden aikana nähtyä enemmän kuin kotipelejä (onneksi pääkaupunkiseudulla on kolme joukkuetta, niin SaiPa tosiaan käy täällä usein). Vanhoilla kotinurkilla käymisessä olen yrittänyt kuitenkin pitää yllä sitä perinnettä, että vanhempia ja sukulaisia lähden Lappeenrantaan moikkaamaan talvella vain sellaisina viikonloppuina, jolloin SaiPalla on kotiottelu.

 

[RV16]

Aloitellessani koulutaivalta tuossa 90-luvun alkupuolella pääsin tuttujen mukana seuraamaan Reippaan pelejä Lahden kiekkopyhättöön. Se oli vielä sitä aikaa kun ei mennyt liigassa "ihan niin hyvin". Tuloksista ei ole paljon jäänyt mieleen, vaan pieniä yksityiskohtia. Pelikatkoilla soi Leader of the Gang, Kari "Piri" Eloranta piti ahkerasti kiekkoa oman maalinsa takana, Svoboda torjui välillä ihan ihmeellisissä asennoissa ja erätauoilla ostettiin Lätkäliiga-salmiakkeja joiden papereihin oli painettu kaikkien joukkueiden logot. Jossain vaiheessa keräiltiin lehdissä rahaa herra Valekin ostoon. Vanhasta hallista jäi jotenkin kodikas mielikuva kun en arvannut sen olevan ihan niin huonokuntoinen. Aina lippuluukulla piti vähän kyyristyä jotta pääsi mahdollisimman kauan ilmaiseksi peliin. KooKoon vierailu tiesi divarissa aina vaikeaa peliä ja varsinainen tapaus oli kun Myllys esiintyi kerran Lahdessa Lukon maalissa.

Divariaikoihin ei sitten tullut paljoa seurattua, joten kannatin jopa Tepsiä(!) jonkin aikaa. Meidän luokalla oli silloin tasan yksi Jokerifani ja kaikki muuta Tepsin puolella. Tämä kiinnostus tietysti johtui kummankin joukkueen finaalitaisteluista. Silloin myös voitin jostain Anttilan kilpailusta Saku Koivun (-94,-95?) paidan (vaihtoehdot TPS, Jokerit ja HIFK) ja se olikin oikein huoneen seinällä, mutta on sen jälkeen on kyllä pölyyntynyt huolella kaapissa. Tarjouksia otetaan vastaan! Enää ei ole edes sympatioita jäljellä vaan nekin ovat suuntautuneet Jyväskylään.

Sitten kun Pelicans perustettiin sytyin kannattamiseen vähän verkkaisesti kunnes viimeisimmällä divarikaudella sain yhdeltä kaverilta juniorikausarin. Sen 98-99-kauden jälkeen on jäänyt vain 6 kotipeliä näkemättä ja Koivun tilalle on vaihtunut Peltolan 9.

 

[#99#]

Isän mukana Kärppämatseissa. Vuonna 82 6-vuotiaana sain Kärppäpipon joululahjaksi ja seuraava yö sitten nukuttiin pipo päässä. Siitä kai se on lähtenyt

 

[Alfred]

Viestin lähetti Pärde
Vastaus tui hienolla Korson aksentilla

Tsot, tsot Pärde! Anti olla viimeinen kerta kun teet pilkkaa Korsosta =)

 

[Teacup]

No pienenmpänä oli hienoa kun kaima alkoi pärjäämään ja samalla siinä Jokeritkin muuten alkoi miellyttämään. Eli kiitos Selänteelle, en ole valintaani katunut (tosin paljon sen takia on saanut kestääkin).

 

[pakki71]

Tappara-faniksi ajauduin tuossa vuoden -78 kulmilla, ikää silloin 7-v. Syy: läheinen sukulaisuussuhde - ei kuitenkaan ihan verisukulainen - muuan kohtuulegendaariseen Tappara-pelaajaan, joka tuohon aikaan pelasi.

Ko. pelaajalta sain kaikenlaista Tappara-kamaa, kuten kausivihkoja, tarroja, mailoja, pipoja ym. Siitä lähtien olen ollut "kirvesmies" henkeen ja vereen. Tänä vuonna vois kai järjestää Tappara-faniuden 25-vuotis taiteilijajuhlan. (hyvä syy juhlia)

Toinen suosikki tuleekin sitten kotiseudun mukaan: KooKoo, joka sekin aikanaan rypisteli 2 epätoivoista kautta liigassa.

 

[Bird]

Oma tarinani aikanaan Kiekko-Espoon löytämisestä lienee sen verran erikoinen, että sen joutaa ihan kertoa - ainakaan pikaisella selaamisella tästä ketjusta ei vastaavaa löytynyt.

Asuin lapsuuteni Varsinais-Suomessa, vahvalla TPS:n tukialueella. Paikallisradiostakin kuului TPS:n otteluselostuksia ja niitä tuli toisinaan kuunneltua ja kai jossakin määrin Tepsiä kannatinkin, vaikken loppupeleissä tiennyt lätkästä mitään enkä koskaan ollut edes liigamatsissa käynyt. Omalla paikkakunnalla kuitenkin oli lähinnä kaksi seuraa tuossa 1990-luvun alussa mitä kannatettiin: TPS ja Jokerit.

Noh, sitten tuossa yläasteiässä aloin perehtyä lajiin ja liigaseuroihin hieman enemmän ja yksinkertaisesti ihan valitsemalla valitsin itselleni suosikkijoukkueen. Niin absurdilta kuin se kuulostaakin, niin näin todella tein. ;) Loppusuoralla oli kolme seuraa: HIFK, HPK ja Kiekko-Espoo, nämä nyt jostakin syystä miellyttivät eniten.

Espoo tuli sitten loputa valituksi. Usein olen naureskellut, että noilla kahdella muulla vaihtoehdolla olisin saanut jo monet kerrat juhlia mitalia, mutta toisaalta oma valintani ei ole hetkeäkään kaduttanut. Alkuaikojen mukava pikkuseurameininki veti viimeistään mukanaan, ylipäätään en ole missään lajissa ollut näiden "suurten" ystävä. Tosin nyt Blues on yksi suurista ja tunnelmat välillä hiukan ristiriitaisia. Mutta se onkin kokonaan toinen juttu se.

Absurdiutta lisätköön sitten tämä toinen suosikkini Jokipojat - se sama seura, jonka Kiekko-Espoo keväällä 1992 pudotti liigasta. Blueshan ei muuten edelleenkään tämän episodin johdosta kaikkien joensuulaisten mielissä suurinta suosiota nauti, ihan totta. Mutta Jokipojat tuli sitten ihan luonnollisesti toiseksi suosiksi, kun edellisen vuosituhannen loppupuolella muutin nykyiseen kotikaupunkiini Joensuuhun. Näkihän sitä ekaa kertaa omassa asuinkaupungissa kunnon kiekkoa ja noina aikoina täällä oli vielä ihan divarin kärkipään porukkakin ja kova usko tulevaisuuteen. Siinä oli jotain todella aitoa henkeä ja Mehtimäen otteluissa kunnon muilutusmeininkiä, joka veti heti mukanaan. Sydän muuttui nopeasti sinisestä sinipunaiseksi. :)

Että tällainen tarina. Onko muita edes yhden suosikkijoukkueen ihan valitsemalla valinneita kuin minä?

 

[bozik]

Lapsen suusta kuulet totuuden

Joskus ennen kouluikää tuli vanhemmille sanottua, että kannatan Jokereita ja haluan pelaamaan Jokereihin. Siinä se oli ja pysyy. Lapsen suusta kuulet aina totuuden.

Tarina taustalla meni suunnilleen niin, että isoveljen perässä aloittelin minäkin kiekkouraani Callen kiekkokoulussa. Muistan yllättävän hyvin hetkiä kiekkokoulusta ja legendaarisen Callen. Muistan senkin, kuinka Väinömöisen kentän vieressä lämmiteltiin jäätyneitä varpaita auton tuulilasiin puhaltavan lämpimän ilman avulla. Pahoin kipristeli silloin varpaita lämmin ilma. Onneksi sai aina kuumaa mehua.

Junnujen urahan silloin muinoin vajaat 30 vuotta sitten eteni niin, että The Kiekkokoulun jälkeen yleensä perustettiin kunkin ikäluokan Hifk-juniorijoukkue. En todellakaan pysty sanomaan, kuinka jo sen ikäisenä ymmärsin sanoa vanhemmilleni, että haluan Jokereihin enkä Hifk:hon. Kaikki muut ikäiseni jatkoivat luonnollisesti Hifk:n juuri perustetussa joukkueessa.

Tässä vaiheessa ei siis ollut vanhemmillani muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä etsimään minulle Jokeri-joukkuetta. Tilanne oli kuitenkin sellainen, että silloisessa maailmassa ei vielä ollut Jokereihin perustettu ikästeni joukkuetta ja vanhempiin en taas taidollisesti mahtunut. Näin ollen jouduin muutaman vuoden pelaamaan Ifk:n joukkueessa, tästä vapauduin kuitenkin pian sen jälkeen, kuin ikäseni Jokeri-joukkue perustettiin. Siinä se sitten oli.

Jossakin hämärässä mielessäni on muistikuva (ehkä myöhemmältä ajalta) Jokereiden hienosta logosta ja kirkkaista väreistä. Tiedä sitten olisiko tämä ollut se syy, miksi Jokereihin halusin. Toinen syy saattaa Jokerien silloiset suuret tappiot Hifk:lle (14-0 tai jotain), ne saivat (Hifk:ssa pelaavan) pienen miehen itkemään jäähallissa. Ei auttanut edes äidin lohduttelut. Samalla nämä tappiot kuitenkin myös juurruttivat Jokerit ikuisesti sydämeen. Pienen miehen ainoa itkuinen aatos tuolloin oli, että joskus mä (Jokerit) vielä näytän.

Ja loppuun vielä suhtautumisesta naapurijoukkueeseen. Hifk on minulle tietenkin vastustaja numero yksi. Mikään ei ole parempaa kuin voitto Hifk:sta. Yhä edelleen, nyt jo huomattavasti kookkaampana, sydän on pakahtua ilosta aina, kun Jokerit voittaa Hifk:n. Silloin kun käy toisin, sydän luonnollisesti vuotaa verta.

Minulla tämä totaalifanaattinen suhtautuminen Jokerit-Hifk asetelmaan ei kuitenkaan muuta sitä, että arvostan Hifk:n kyllä todella korkealle. Legendaarinen seura, jolla hienot ja pitkät perinteet.

 

[th]

Muutin Turkuun 1966 ja n.50 metrin päässä oli koulun kenttä, jossa opeteltiin luistelemaan ja höntsäiltiin kaiket illat ja viikonloput. Se oli sitä aikaa kun oli vielä täällä etelässäkin kunnon talvet!
Ensimmäiset muistikuvat miesten peleistä oli Tukholman MM-kisat 1970 ja sieltä herra nimeltä Urpo Ylönen ja hänen ansiostaan minusta tuli TuTo:n kannattaja. Aloin käydä katsomassa TuTon pelejä Kupittaan avokaukalossa ja muistan, kuinka sinne piti päästä ilmasta riippumatta. Välillä tuli vettä kuin aisaa ja lumisateen sattuessa peli keskeytettiin n.5-10 minuutin välein ja pelaajat kolasivat itse kentän! Oi niitä aikoja!!
Kun TuTo ja TPS "yhdistyivät" ensimmäistä liigakautta 1975-76 varten ei minulla itselläni ollut mitään ongelmaa alkaa kannattamaan Tepsiä, vaikka sitä ennen TPS olikin ollut kaiken pahan alku ja juuri! Ajattelin, että jos Upi, Pappa Lindstöm, Reijo Leppänen, Kari Johansson ym. ex-TuTolaiset pystyivät edustamaan Tepsiä, niin miksen minä muka voisi kannattaa Palloseuraa, sillä politiikalla ei ollut minulle mitään merkitystä. Olin jopa katsomassa ensimmäisen liigamestaruuden ratkaisevaa ottelua Hakametsän hallissa keväällä 1976 ja muistan hyvin etten ole ikinä nähnyt hallin tyhjentyvän niin nopeasti paikallisista kuin silloin. Tuntui siltä, kuin sen viimeisen n.20 sek. aikana, mikä kului Seppo Revon tekemästä maalista loppusummeriin soittoon, halliin ei ollut jäänyt enää muita kuin turkulaisia.
Siitä asti TPS on ollut se "oma" seura, vaikka en itseäni miksikään varsinaiseksi "faniksi" mielläkkään, sillä nykyään itse peli eri osa-alueiltaan kiehtoo paljon enemmän, kuin voitot tai tappiot. Toki toivon aina TPS:n voittoa, menestystä ja mestaruuksia, sillä tottakai ne aina tuntuvat hyvältä.

 

[keppimies]

Meikäläisen tulisi kaikkien fysiikan lakien mukaan kannattaa Lukkoa, sillä
1) Asun Rauman kupeessa
2) Sukulainen ja junnuvuosien kaveri pelaavat liigaa kettulogossa
3) Kylämme asukkaista (9000) n.90% on henkeen ja vereen Sinikeltaisia

Kummisetä teki 8-vuotiaalle nappulalle ns. kylmät. Hankki Palloseuran jäsenyyden, lätkämailan ja kaiken kukkuraksi Hunajata-kasetin...ala noista lähtökohdista sitten kannattamaan muuta kun palloseuraa.

Ekan tepsin matsin koin ensimmäisenä Turkuhalli kautena (90-91), jolloin Lukko hävisi 3-2...

 

[mikkojii]

Faijahan ei koskaan mua vienyt matseihin, eikä meillä pienenä seurattu kai muuta urheilua kuin väkisinhiihtoa ja mäkihyppyä.

Sitten muutin Joensuuhun opiskelemaan ja siellä oli hurja kiekkobuumi kun Jokipojat olivat nousseet liigaan. Kaikki kävivät hallilla - siis aivan kaikki - joten minäkin sinne muiden mukana.

Minussa oli tosin yhtä vähän joensuulaista kuin Karjalan piirakassa rusinoita. Kaverit vaihtelivat SaiPan, Ässien ym. joukkueiden kannattajista, koska kaikki tulimme eri puolilta Suomea. Minä katselin matseja aina enemmän tai vähemmän puolueettomana.

Lajiin jäin kuitenkin koukkuun ja kerran menin matsiin jopa yksin. Silloin vastassa oli HIFK. Peli oli varsinaista rymistelyä ja kaikki joensuulaiskannattajat olivat mielestäni ärsyttäviä, joten aloin provosoivasta hurrata stadilaisille.

Seuraavaksi huomasinkin lukevani lehdestä aina kuinka HIFK pärjäsi. Olin vielä Hesarin tilaaja, joten otteluraportit olivat enemmän punaisten lasien läpi kirjoitettuja kuin paikallislehti Karjalaisessa. Tämäkin muokkasi ajatusmaailmaani.

Kun valmistuin ja muutin töiden perässä Helsinkiin, oli matka Nordiksen hallille itsestäänselvyys.

 

[taisto-74]

Taisi olla 80-luvun puoliväliä, kun sain serkultani postikortin Kanadasta. Hän pelasi Ilveksen A-junnuissa (mm. erään Mika Niemisen ja Juha Järvenpään kanssa) ja olivat turnausreissulla. Jotenkin tämä kortti sai minut ylpeäksi, serkkuni kuva, paidassaan Ilveksen jylhä ja puhutteleva hahmo vei sydämeni, joka nykyäänkin sykkii vain Tampereen Ilvekselle.

Sen jälkeen onkin koettu yhtä sun toista sielunveljieni, Jalon pelin ystävien kanssa..

 

[Deanwick]

Kiakko tuli meikäpojan maailmaan joskus 80-luvun puolessavälissä,telkkarista katsellun Ilves-HIFK - pelin välityksellä. Tuohon aikaan asustelin Jyväskylässä. Koulussa pojat puhelivat joukkueesta nimeltä JypHT,mikäs se semmoinen oikein on? Siitä sitten oman aktiivisuuden kautta se lähti. Pari vuotta myöhemmin kiinnostuin lätkästä niin paljon,että veskaritoiminta ja kuvien keräily alkoi kiinnostaa(Olisikohan ollut -90-91?) ja erityisesti Jypin silloinen kenkämies elikkä Siekkinen. Meni jälleen vuosi-pari,kun Jypin maaliin siirtyi ihmemies nimeltä Marko Leinonen. Leinosesta tuli kertaheitolla superidoli ja sydän siirtyi lopullisesti Hippoksen herrojen haltuun.

Ala-asteajat sain kärsiä kavereideni fanaattisesta Jokeri-faniudesta(joka on muuten kummasti kaikonnut viimeisen 10 vuoden aikana),erityisesti kiitos herran nimeltä T.Selänne. Vihasyndrooma siis estottomasti Jokereille,vieläkin.

Ai joo,eka paikan päällä nähty peli oli muuten -92 Jyp-Reipas,joka päättyi Jypille 6-1...ja Leinonen oli Jumala ;)

6 vuotta Oulussa johti siihen,että Kärppiä tuli pakostakin seurailtua,joskin nykyään viittaan Kärppiin vain iki-ihanana vihulaisena.Olihan niissä divaripeleissä silloin joskus tunnelmaa,ei voi kieltää,varsinkin Kärpät-TuTo ottelusarja silloin joskus jäi mieleen

 

[Pingu]

Kiinnostukseni jääkiekkoon alkoi aika myöhään, mentyäni yläasteelle -90-luvun alussa. Naapuriluokan opettaja oli HIFK-fani ja meidän opettajamme Jokereiden kannattaja. Jälkikäteen ajateltuna aika mielenkiintoista noin savolaiselta koululta.
Siinä pikkuhiljaa aloin oikeasti itsekin kiinnostua jääkiekon kiehtovasta maailmasta, enää se ei ollut vain kahden luokan välistä väittelyä, vaan siinä oli tunnettakin mukana.
Koulu loppui, mutta kiinnostus jääkiekkoon säilyi. SaiPan noustua SM-liigaan (tähän hätään en vuotta muista), mielenkiintoni meni Lappeenrannan suuntaan. Pitkään olivat Jokerit sekä SaiPa aika tasapuolisesti suosikkejani, mutta nyttemmin SaiPa on se isompi juttu.
Tämän taustan seurauksena kavereissani ei ole juurikaan lätkäfaneja, vaan yleensä saan lähteä hallille itsekseni, silloin kun sinne pääsen täältä Titaaneiden kaupungista.

 

[Turambar]

Olipa kerran pieni oululaispoika, joka pienenä taaperona revittiin kotikonnuiltaan kohti outoa idän maata ja Joensuu-nimistä kaupunkia. Oulusta lähdettyään pikku Turambar-poju ei ollut vielä saanut oikein minkäänlaista kosketusta jääkiekkoon. Muutama Kärppien peli oli vanhempien kanssa käyty kastsomassa, mutta sen suuremmalla intohimolla ei lätkään hänen perheessään suhtauduttu.

Joensuussakin kului muutama vuosi ennen kuin Turambaria alkoi lätkä kiinnostaa. Tuon kiinnostuksen laukaisi kaupungin nouseva lätkäjengi Joensuun Kiekkopojat. Turambar näki paikan päällä, kun JoKp nousi ensimmäistä kertaa liigaan ja hurrasipa silloinkin kun skinikaupungin ylpeys päihitti Kärpät 4-1 ratkaisevassa liigakarsintapelissä.

Muutama vuosi kului ja kiekkopojat kuopattiin. Kuoppaan putosi myös Turambarin intomielinen suhtautuminen jääkiekkoon. Teini-iän kynnyksellä hän alkoi hiljalleen palata juurilleen pohjoisen tervakaupunkiin ja niin teki myös hänen haudan partaalla oleva kiekkohulluus. Aina sukulaisten luona vieraillessaan hän katsoi ottelun tai kaksi Raksilan kärppäluolassa, eikä tekohengitystä saanut joensuulainen jääkiekko enää pärjännyt oululaiselle.

Nyt tämä edelleen itäisessä Suomessa asustava nuori mies on kannattanut Kärppiä kymmenisen vuotta, eikä hän loppua tälle halua nähdä. Hän ajelee joka vuosi Joensuusta katsomaan puolenkymmentä Kärpien kotiottelua ja pyrkii käymään muutamissa vieraspeleissäkin.

 

[Sistis]

Minä olin pienenä huomattavasti oudompi, kuin nykyään. Eli todella outo, jos tätä kysytään minut tuntevilta ihmisiltä. Mutta asiaan. Kaudella 86-87 ilmeisesti vielä 6-vuotias Sistis katsoi isin kanssa Urheiluruutua. Sieltä tuli lätkää. Vastakkain olivat Tappara ja Ässät. En tiennyt mitään jääkiekosta tuolloin, joten kysyin että "Ketkä pelaa?". Tämän jälkeen sanoin isille, että "Toivottavasti Ässät voittaa". Isi sanoi että "Tappara johtaa aika paljon". Tämä riitti minulle. Minusta tuli Tappara-fani. Ja tuo kausi päättyikin Suomenmestaruuteen.

Hautasin kuitenkin tuon sotakirveen hyvin pian. Olikohan jo seuraava kausi, kun meikäläinen alkoi jostain syystä kannattamaan Lukkoa. Lieneekö syynä omasta mielestäni "Hieno peliasu". Ja jälleen meni hienosti, Lukko pääsi kaikkien yllätykseksi finaaliin, hävitäkseen ex-suosikilleni Tapparalle.

No siitä meni sitten vain vähän aikaa, kun tein viimeisen takinkääntöni. Hämeenlinnan, lähikaupunkini, ylpeys nousi liigaan. No totta kai me isini kanssa aloimme seuraamaan HPK:n taivalta. Ensimmäistä kertaa olin Rinkelinmäellä katsomassa kauden 88-89 viimeistä ottelua. Tuolloin minulla oli hieno, omatekemä lippu mukanani. Ilotulitusraketin tikku oli vartena ja A4-kokoinen paperi oli kiinnitetty niiteillä. Lipussa luki hienolla tikkukirjoituksella: "Hyvä HPK! Kylvetä KalPa!". Ja Kerho teki niin kuin toivoin. Voitto lukemin 5-2.

Nyt olen pysynyt HPK:n miehenä jo noin 15 vuotta, joten eiköhän linjani ole suhteellisen selkeä. Tuollainen Tappara-Lukko-luuranko löytyi kuitenkin kaapistani. Olen pahoillani. Nuorena tulee tehtyä kaikenmoisia harhailuja. Ei se oikea löydy läheskään heti.

 

[ahal]

Daavid vs. Goljat

SaiPan kannatukseni alkoi 1960-luvun puolivälissä, kun muutin maalta kaupunkiin ja kavereiden kanssa käytiin hihkumassa Lallille ja kumppaneille. SaiPa pelasi tuolloin kansan tietouteen ja voitti ainoan mitalinsa, pronssin. Halli oli tuolloin kaukainen haave ja tekojäällä (nyk. hallin pohja) tuiskussa/sateessa/pakkasessa värjöteltiin. Kotimatsit olivat tuolloin hyvin latautuneita, Daavid vastaan Goljat -matseja, kun esim. Tappara tai Ilves saapuivat pelaamaan. Ja kun "kylän omilla pojilla" pärjättiin kohtuullisesti, raivasi menestys tiensä sisimpään pysyvästi. 10-11-vuotias nappula on aika altis vaikutteille ja siihen aikaan sattuvat tunneryöpyt voivat säilyä koko elämänajan. Muistan hyvin tunnelmia Kisapuiston pakkasilloista, kun levylautanen pyöritti katsojille Procol Harumia ja makkarakojusta leijaili Karjaportin tuotteiden "kypsä tuoksu".

SaiPa on ollut siitä asti suosikki numero yksi. Muut joukkueet eivät ole pystyneet samaan. Isolla rahalla koottuja muukalaislegioonia olen aina vierastanut, esim. Jokerit saavat sympatiani vasta, kun ne pelaavat esim. Euroopan mestaruudesta. Toimin erään pääkaupunkiseudun juniorijoukkueen johtajana ja mottomme on jo vuosia ollut "iloista kiekkoa suurella sydämellä". Hieman samantapaisen asetelman vuoksi esim. HPK ja JyP saavat minulta myös sympatiapisteitä. Jääkiekossakin pitää olla leikkimieltä ja hurttia huumoria, vaikkapa eteläkarjalaista kus.... Elämä ei voi olla kokonaan jääkiekkoa.

 

[mission16W]

Viestin lähetti Jippo
Eli olisi hauska lukea tarinoita siitä, miten oma suosikkijoukkue on löytynyt.

Ei siinä mitään löytämistä ole. Olen asunut koko ikäni Turussa, joten valinnasta ei voida edes puhua. Seura tuli veren mukana.

 

[Oloneuvos]

Re: Re: Miten oma joukkue löytyi

Viestin lähetti mission16W
Ei siinä mitään löytämistä ole. Olen asunut koko ikäni Turussa, joten valinnasta ei voida edes puhua. Seura tuli veren mukana.

Just niin. Ei tuollaisia asioita löydetä. Kyllä se seura tuli syntymälahjana. Mitään muuta vaihtoehtoa ei edes olisi voinut olla. Omakin poikani kannettiin synnäriltä kotiin mustavalkoisissa verkkareissa.

Nimim. Tepsiläinen kolmannessa polvessa


Edit; typo

 

[Iker]

viestin lähetti Sistis
Tämän jälkeen sanoin isille, että "Toivottavasti Ässät voittaa". Isi sanoi että "Tappara johtaa aika paljon". Tämä riitti minulle. Minusta tuli Tappara-fani. Ja tuo kausi päättyikin Suomenmestaruuteen.

Minäkin olin hetken aikaa Tapparan kannattaja siinä 1987-88, eli kuuden-seitsemän vanhana. Koska isäni on aina ollut Tappara-fani, en pikkupoikana voinut kotona välttyä saamasta vaikutteita siltä suunnalta.

Ensimmäisen kerran kun liigapeliä kävin sitten isäni ja veljeni kanssa katsomassa, oli otteluna luonnollisesti Nordiksella HIFK-Tappara. Koska IFK:lla oli mielestäni hienompi paita kuin Tapparalla, ja voittivat lisäksi ottelun, olinkin yllättäen IFK-fani. Menin heti ottelun jälkeen kotiin piirtämään kuvia HIFK-pelaajista, joita sinitarralla kiinnitin pitkin huoneeni seiniä. Seinillä komeilivat mm. Valeri Krykov sekä tietenkin Sakari Lindfors, komeasti tussilla piirrettyinä. Useimmat kuvista piirsin kuitenkin niin, että niissä näkyi myös Tapparan pelaaja, ettei isä suuttuisi...

Iki-onnelliseksi pikku-Iker tuli muistaakseni 1989, jolloin sain suureksi riemukseni Christian Ruuttu-julisteen, missä mies poseerasi IFK-paidassa. Tällöin HIFK:sta tuli lopullisesti suosikkijoukkueeni, ja Christian Ruutusta suosikkipelaajani. Nykyäänhän suosikkini on Martin Spanhel. ;)

 

[Seymon]

Muistaakseni elettiin kautta 1990-91. Sympatisoin silloin vielä Jokereita, mutta en varsinaisesti kannattanut. Tais tulla Majorov sillon kesken kauden valmentajaks.
Olisko sillon alkanu hockeynight-matsit tulee telkasta. joka tapauksessa katoin matsia Kalpa-Jokerit, jossa Jokerit oli selkeä altavastaaja. Joku vielä suht tuntematon heppu nimeltä Selänne tais tehdä neljä häkkiä ko. matsissa, mutta Jokerit hävis silti 4-5. Se oli piste i:n päälle. Sen jälkeen suosikkijoukkue varmistui lopullisesti.
Olisko ollu sama kausi kun Hpk voitti Ipan 11-2 ja Varvio teki viis häkkiä.. eka liigapelini..
Korjatkaa jos olen väärässä nois tuloksis tai maalimääris.