Hmmm...mulla on niin helvetin pitkä suhde IFK:n kanssa, seiskytluvun alkuvuosilta asti. IFK oli se ensimmäinen jengi, jonka matsin näin, se pelasi helvetin hyvin ja murjoi Tapparan kevyesti jäänrakoon. Mutta ei vaan jotenkin napannut. Erätauoilla ihmettelin niitä kamelinkarvatakkeja ja hienoja, ruotsia solkkaavia herranalkuja. Kyllä tunsi duunariperheen poika ei-kuuluvansa joukkoon. Muun muassa siksi Jokerit.
IFK oli Peltonen-Hagman-Tamminen, Kenokaula-Harrin YV-laukaus siniviivalta, Lallin kiehuva pönttö, Murtsin tyylikäs peli, Rantasilan ja Riihirannan puolustusdynastia ja Wetzellin banaanit. Silloin IFK oli se iso ja pelottava, joka kuitenkin välillä kaadettiin. Jumalauta, kun Lalli ja Puhakan Keijo paini, siinä meni pienemmältä pikkusormi poikki, mutta periksi ei annettu. Kyllä sitä perkele silloin vihattiin, mutta myös kunnioitettiin.
Sitten tuli Frankie-boy ja aloitti värväämisen naapurista: ensin Hannes, sitten Rainer Risku, Jari Kapanen, Anssi ja Tony. Siitä alkoi kunnioitus rapista ja viha kasvoi. 80-luvun IFK oli kuin vittumainen koulukiusaaja: aina pienempänsä kimpussa Bullie-Frankin johdolla. Se oli jengi, jota Jokeri-kannattajat todella inhosivat, ja aiheesta. Frankin ajan hyvänä puolena voi pitää sitä, ettei Kamraatterna oikein koskaan menestynyt.
Postmoberg IFK ei ole enää niin inhottu, osat on ehkä jo vähän kääntyneet Hjalmarin ja Masan IFK-värväyksien johdosta. Nykyjullit on ainakin minulle vain mukava(?) paikallisvastustaja, joka pelaa hienoa kiekkoa, jopa kadehdittavan hienoa näin Jokeri-fanin silmin katsottuna.
IFK:n kannattajat ovat noin niinkuin yleisesti ottaen aivan fiksua porukkaa, paitsi jotkut "stadin kingit" ja sitten se yksi tuttu, jonka kanssa usein turisen lätkäjuttuja: Tämä sinänsä ihan mukava mies ei ole koskaan käynyt Hartwall-areenalla, eikä omien sanojensa mukaan aio koskaan käydäkään "siellä saatanan narriareenalla". Muuten vaikuttaa aivan täysipäiseltä.