Mitä 00-luvun musiikki meille muka antoi?

[Maastomasto]

Ketjun avausviesti ja etenkin otsikko on sen verran asenteellinen, että lähtökohtanahan tässä on se, että 00-luku on entistä surkeempaa musikiillisesti kuin aikaisemmat vuosikymmenet. Jos ihan vakavasti pohdiskellaan, niin onhan se niin, että vielä 80-lukukin oli melkoista yhtenäiskulttuurin aikaa.

Nykyään bändejä on miljoona ja iso osa niistä on ammattimaisia kaikilta osin. 80-luvulla rockissa oli vielä sitä vaaraa jopa oikeesti, nykyään lähinnä markkinoinnin ansiosta. Toki kyllä tuon taisivat jo 80-lukulaiset.

Itse kyllä tunnustan, että se on vanhaksi tulemista, että jaksaa enää (pääosin) pysyä noissa vanhoissa suosikeissa. Esim. Heavy Metal oli lapsi 70-luvulla, nykyään se ja etenkin rock on tullut aikuisikään. Se rockin ja metallin sävähdysvaikutus on kuitenkin peräisin tuolta.

Ei oikeesti ennen tehty sinällään parempaa musaa, mutta se tehtiin jokseenkin (juu juu, juuret on vaikka missä bluesissa jne.) ekaa kertaa. Mutta kyllä musiikissa ja rockissa vielä ilmaisuvoimaa piisaa. Samahan se on muussakin: ennen kirjoja kirjoitettiin vähemmän kun se oli aika harva joka pääsi julkaisemaan, nykyään on jos jonkinlaista yrittäjää senkin saralla.

Lahjakkaiden ihmisten suhteellinen määrä tuskin on laskenut. Kuitenkin noita tekijöitä taitaa nykyään olla (länsimaissa) jopa suhteellisesti enemmän kuin ennen. Joten kyllä siellä on varmaan enempi porukkaa joka ei ole niin lahjakasta. Tai lahjat on muualla, R'n'B:ssä esim. takapuolessa.

Tosin kyllähän suuri osa noista R'n'B-artisteista hienosti osaa laulaa. Tuskin sitä kukaan kiistää. Biisien taso vaan välillä on aika luokatonta. Mutta tehtiinhän kertasoittohöttöä jo 70-luvulla... ja entäs sitten iskelmät - RnB on nykypäivän iskelmää, no osittain sitä on tietty hevikin, varsinkin Suomessa.

Vittu että menee sekavaksi. Laitanpa The Whon tms. soimaan...

 

[Daespoo]

Menneestä vuosikymmenestä jää huomattavasti vähemmän klassikkoja jälkipolville kun sitä vertaa 80- ja 90-lukujen räiskeeseen, varsinkin rock-puolella viimeisin vuosikymmen oli todella synkkä.

 

[Rod Weary]

Menneestä vuosikymmenestä jää huomattavasti vähemmän klassikkoja jälkipolville kun sitä vertaa 80- ja 90-lukujen räiskeeseen, varsinkin rock-puolella viimeisin vuosikymmen oli todella synkkä.

Luettele vaikka ihan minun mielikseni, mitä ne 80- ja 90-lukujen klassikot ovat. Metallicaa ei tarvitse, sen tiedän jo ennestään.

 

[olkikuukkeli]

Indie on näköjään aika laaja genre.

Sen takia puhuin indiestä kursivoituna. En todellakaan enää tiedä, miten noita pitäisi alkaa genrettämään, eikä oikein kiinnostakaan. Hyvää työtä kuitenkin osaltasi, eiköhän nuo suunnilleen menneet nyt :)

Ja Daespoo: 2000-luvulla tehtiin erilaista rockia kuin mainitsemillasi vuosikymmenillä (musiikillinen vaikutuskin ammennettiin monesti aikaisemmalta ajalta), mutta ei se tarkoita yhtä kuin köyhää. Vaikka listojen kärjessä ei rockia liikaa ollutkaan, niin kyllä sitä tehtiin ja vieläpä helvetin hyvää sellaista.

 

[Schadowan]

Luettele vaikka ihan minun mielikseni, mitä ne 80- ja 90-lukujen klassikot ovat. Metallicaa ei tarvitse, sen tiedän jo ennestään.

Siis tarkoitatko klassikkobiisejä vai bändejä? Oletan, että Daespoo tarkoitti biisejä. Either way, samaa mieltä olen Daespoon kanssa. Joku voi sitten googlailla 80-90 luvun rock-klassikot, eiköhän ne ole kaikkien tiedossa. Sillehän ei sitten voi mitään, jos ne eivät sinua miellytä.

EDIT: Unohtui muuten ekasta viestistä tosiaan tuo QOTSA:n Songs for the Deaf, looistava levy, jota tuli luukutettua pari vuotta putkeen.

 

[Rod Weary]

Sen takia puhuin indiestä kursivoituna. En todellakaan enää tiedä, miten noita pitäisi alkaa genrettämään, eikä oikein kiinnostakaan. Hyvää työtä kuitenkin osaltasi, eiköhän nuo suunnilleen menneet nyt :)

Genret eivät ole koskaan olleet vahvin osa-alueeni, ei mua kannata niissä uskoa. Mulla on useimmiten tapana luokitella bändit niin, että mihin väliin ne asettuvat toisiin bändeihin verrattuna, kun nuo genret ovat a) liian ahtaita b) teennäisiä. Hiukan niin kuin niin, että esim. joku Mercury Rev asettuu nätisti Midlaken ja Bright Eyesin väliin. Tai sitten niin, että Elbow kuulostaa siltä, kuin Procol Harum esittäisi Camelin biisejä. Tai jotain.

 

[Rod Weary]

Siis tarkoitatko klassikkobiisejä vai bändejä? Oletan, että Daespoo tarkoitti biisejä. Either way, samaa mieltä olen Daespoon kanssa. Joku voi sitten googlailla 80-90 luvun rock-klassikot, eiköhän ne ole kaikkien tiedossa. Sillehän ei sitten voi mitään, jos ne eivät sinua miellytä.

Mistään miellyttämisestä ole kyse. Haluan tietää, mihin Daespoo vertaa näitä nykyartisteja. Ja ihan oikeasti, minusta 80- ja 90-luvut olivat musiikillisesti niin köyhiä, että minua todellakin kiinnostaa, mitä ne klassikot tuolta aikajaksolta ovat.

 

[M10]

Opethin Blackwater Park julkaistiin 27.2.2001.
The Mars Voltan De-Loused in Comatorium julkaistiin 24.6.2003.
Isiksen Panopticon julkaistiin 19.10.2004.

Siinäpä henkilökohtaisesti tärkeimmät levyt 2000-luvulta. Menee kaikki kolme heittämällä kaikkien aikojen parhaimpien albumien top kymppiin.

 

[JZZ]

2000-luvulla tärkein musiikissa tapahtunut vallankumous oli toiminnan digitalisoituminen, joka johti osaltaan siihen että indie (nyt puhutaan lähinnä pienistä indielevymerkeistä, eikä musiikkityylistä) nousi kilpailemaan tasavertaisesti suurten mediatalojen suojattien rinnalle. Tämä markkeerasi mielestäni vahvasti megabändien suosion laskua, kuluttajalla oli ihan oikeasti täysi vapaus valita mitä musiikkia hän kuuntelee, eikä valintaa rajoittanut mm. se, mitä levyjä levytukku on ottanut valikoimiinsa ja mitkä niistä paikallinen levykauppias otti myyntiin. Youtuben ja Spotifyn myötä tutustuminen uuteen musiikkiin tuli entistä helpommaksi ja jossain vaiheessa iTunesista biisin ostaminenkin saatiin helpommaksi kuin laiton lataaminen netistä.

 

[Rod Weary]

Kyllähän esimerkiksi maailmaan suurimpiin ja suosituimpiin orkestereihin kuuluvan ja tähän asemaan täysin ilman MTV:n ja mainstream-radion apua nousseen Iron Maidenin 80-luvun levyt voidaan nimetä klassikoiksi millä tahansa mittarilla.

80-luvulla levyttivät klassikkoasemaan nousseita rock-albumeita myös mm. Guns 'N' Roses, U2, Bruce Springsteen, Bon Jovi, AC/DC ja Metallica. Ja nyt puhutaan vain todellisista megaklassikoista, joita soitetaan classic rock -katsauksissa vielä 2020-luvullakin.

90-luvulla nousivat sitten mm. Seattlen bändit ja grunge, stadionluokan alternative-bändit Smashing Pumpkinsin johdolla ja brittipoppoot oasiksineen, blureineen sekä pulpeineen. Näidenkin tunnetuimpien levytysten klassikkoasemaa on aika vaikea kiistää.

M.O.T. Musiikillisesti köyhää, kuten sanoin. Noista saa minulta synninpäästön ainoastaan AC/DC ja Smashing Pumpkins. Iron Maidenille sen sijaan annan kunniaa, vaikken yhtyeestä pidäkään. Tulevaisuuden levymyynnissä/nettikaupassa grungesta ei jää eloon kuin Nirvana. Sekin lähinnä yhtenä pioneereista ja Kurtin henkilökohtaisesta panoksesta tajunnanräjäytyksen puolesta. Jos joku vielä 2021 ostaa Pearl Jamin tai muiden flanellipaitojen levyjä, niin sitten tarkistetaan tilanne uudelleen. En usko, että tarvitsee. Tuo klassikkoasema katoaa suurimmalla osalla mainituista samalla, kun bändit kuopataan.

 

[Rinksu]

2000-luvulla tärkein musiikissa tapahtunut vallankumous oli toiminnan digitalisoituminen, joka johti osaltaan siihen että indie (nyt puhutaan lähinnä pienistä indielevymerkeistä, eikä musiikkityylistä) nousi kilpailemaan tasavertaisesti suurten mediatalojen suojattien rinnalle.

Itse asiassa tuo indien nousukin oli aika pitkälti 90-lukulaista, jolloin tuo indie oli kovaa huutoa. Indie koettiin taiteelllisesti vapaammaksi, vaikka itse asiassa kyllähän itsenäiset levy-yhtiötkin ovat jo silloin olleet tavalla tai toisella suurten mediatalojen kanssa tekemisisssä. Kaikkien aikojen myydyin indie-levy on käsittääkseni edelleen Offspringin Smash, joka oli omalta osaltaan vaikuttamassa indien suosion kasvuun.

Tulevaisuuden levymyynnissä/nettikaupassa grungesta ei jää eloon kuin Nirvana. Sekin lähinnä yhtenä pioneereista ja Kurtin henkilökohtaisesta panoksesta tajunnanräjäytyksen puolesta.

Ise asiassa AIC teki paluun, ja hyvällä levylläkin vielä ja moni esim. minä pitää ko. poppoota huomattavasti Nirvanaa tärkeämpänä bändinä. Ja onhan tuon levyjäkin aikas reippaasti myyty.

 

[JZZ]

Itse asiassa tuo indien nousukin oli aika pitkälti 90-lukulaista, jolloin tuo indie oli kovaa huutoa. Indie koettiin taiteelllisesti vapaammaksi, vaikka itse asiassa kyllähän itsenäiset levy-yhtiötkin ovat jo silloin olleet tavalla tai toisella suurten mediatalojen kanssa tekemisisssä. Kaikkien aikojen myydyin indie-levy on käsittääkseni edelleen Offspringin Smash, joka oli omalta osaltaan vaikuttamassa indien suosion kasvuun.

Okei, no sanotaanko näin, että 2000-luvulla se indie alkoi olemaan ihan oikeaa pienten piirien tekemää indietä, eikä suurten levy-yhtiöiden pyörittämiä "indie"sublabeleita. Toki yksittäisiä indiehittejä on jo noussut aikaisemminkin, mutta 2000-luvulla (ja erityisesti sen loppupuolella) homma nousi kuitenkin ihan eri levelille.

 

[mice]

Kyllähän mennyt vuosikymmen antoi paljon musiikin saralla. Kotimaassa suomenkielinen raskaampi musiikki löi vahvasti läpi vuosikymmenen alkupuolella (Trio Niskalaukaus, Kotiteollisuus, Mokoma, Viikate, Stam1na). Loppupuoli taas oli vahvasti nuorten naisartistien juhlaa Jenni Vartiaisen, Chisun ja kumppaneiden johdolla. Suomalainen heavy jatkoi marssiaan ulkomailla Nightwishin, Children of Bodomin ja muiden myötä.

Ketjussa jo useampaan kertaan mainittu SOAD oli vuosikymmenen vahvimipia bändejä globaalisti. Guns N’ Roses teki todella hienon ja todella kauan odotetun paluulevyn Chinese Democracy. Leonard Cohen taas vanhalla iällä uskomattoman hienoja keikkoja ihan vuosikymmenen lopussa.

Sentenced lopetti hautajaiskiertueen myötä ja jätti ison aukon suomalaiseen musiikkiskeneen. Stratovarius ja varsinkin Tolkki taas sekoili useammankin vuosikymmenen edestä.

Ja tietysti sokerina pohjalla helvetin monta hyvää levyä ja keikkaa Viikatteelta.

Kyllä itse arvostan 00-luvun korkealle.

 

[Rinksu]

Okei, no sanotaanko näin, että 2000-luvulla se indie alkoi olemaan ihan oikeaa pienten piirien tekemää indietä, eikä suurten levy-yhtiöiden pyörittämiä "indie"sublabeleita. Toki yksittäisiä indiehittejä on jo noussut aikaisemminkin, mutta 2000-luvulla (ja erityisesti sen loppupuolella) homma nousi kuitenkin ihan eri levelille.

No joo, ymmärsin viestisi hieman väärin, sori siitä.

Muistelin vain tuota 90-lukua, jolloin "indienä" ja "alternativena" myytiin lähes kaikkea mikä ei ollut Madonnaa tai Michael Jacksonia.

Ja todellakin nuo spotifyt ym. ovat tehneet kuluneen vuosikymmenen aikana huomattavasti helpommaksi noille "marginaalibändeille" tulla tunnetummaksi.

 

[Daespoo]

Luettele vaikka ihan minun mielikseni, mitä ne 80- ja 90-lukujen klassikot ovat. Metallicaa ei tarvitse, sen tiedän jo ennestään.

Noh tuossa tuli jo HN:ltä lueteltua aika kattavasti. Voisin väittää että 2020-luvulla soitetaan edelleen enemmän 80- ja 90-luvun matskua kun tätä 00-pelleilyä.

00-luvulla breikanneita, tulevaisuuden supertähtiä/klassikkobändejä on tällä hetkellä vaikea keksiä. Coldplayn varmaan joku lyö tähän ryhmään, muuten on aika hiljaista.

 

[Schadowan]

Tähän voisi vielä heittää sellaisen kärjistetyn väitteen, että pelkästään 1991 julkaistiin enemmän rockin klassikkolevyjä kuin koko 00-luvulla yhteensä:
Pearl Jam - Ten
Nirvana - Nevermind
U2 - Achtung Baby
RHCP - Blood Sugar Sex Magik
Metallica - Metallica
R.E.M - Out of Time
Gunnarit - Use your Illusion I ja II
Primal Scream - Screamadelica

Kaikki levyt kuuluvat periaatteessa yleissivistykseen.

 

[Kirjoittelija]

00-luvulla breikanneita, tulevaisuuden supertähtiä/klassikkobändejä on tällä hetkellä vaikea keksiä. Coldplayn varmaan joku lyö tähän ryhmään, muuten on aika hiljaista.

Kyllä mä itse olen sitä mieltä, että ihmisillä menee tässä sekaisin pahasti musiikin "taso" ja oma ikääntyminen. Totta helvetissä se musiikki iskee 17-kesäsenä lujempaa ja on tärkeämpi asia kuin kolmevitosena, jolloin on jo elämässä jotain vähän tärkeämpääkin pähkäiltävää kuin se, mikä bändi on tänään in ja mikä out. Esim. asuntolainan korkojen marginaalit.

Kyllä minullakin on paljon enemmän suosikkeja ennen 2000-lukua piikanneiden artistien joukossa, mutta en minä väitä, että se sinällään kertoisi mitään musiikin tasosta. Ja jos joku oikeasti nostaa esiin Bon Jovin "klassikkona", niin hohhoijaa.

Itse topikin aiheeseen sen verran, että ihan viime kuukausina Fleet Foxes on parilla biisillä räjäyttänyt potin minun kuuloaistimissani. Mykonos on sellainen biisi, että tullee jäämään ihan ikisuosikkieni joukkoon captainbeefheartien, tomwaitsien, tuomarinurmioiden, katebushien, leevien ja kumppanien joukkoon.

 

[VT]

Voisin väittää että 2020-luvulla soitetaan edelleen enemmän 80- ja 90-luvun matskua kun tätä 00-pelleilyä.

00-luvulla breikanneita, tulevaisuuden supertähtiä/klassikkobändejä on tällä hetkellä vaikea keksiä.

On myös hyvin mahdollista, että 2030-luvulla soitetaan enemmän 60- ja 70- luvun matskua kuin 80- ja 90-luvun pelleilyä.

Jokaisella vuosikymmenellä on tehty ja tullaan tekemään erinomaista kamaa. Musiikin tarjonta on kuitenkin lisääntynyt, joten ehkä isoja supertähtiä/klassikkobändejä ei enää tule niin paljon. Kärjistetysti: 50-luvulla oli 10 vaihtoehtoista bändiä, 80-luvulla niitä oli jo 100 ja nykyään niitä on 1000. Tosta joukosta on vaikea löytää niitä helmiä, jos ei seuraa musiikkia aktiivisesti. Tähän osaltaan vaikuttaa radioasemien taantumus peruskuuntelijoiden tasolle.

Kyse on kuitenkin lähinnä omista mieltymyksistä ja musiikillisesta avoimuudesta. Tunnen monia ihmisiä, jotka jo alle kolmikymppisinä ovat juurtuneet tiettyyn musiikkiin, jonka jälkeen ei olla avoimia uudelle musiikille.

00-luvulla tehtiin paljon erinomaista musiikkia, jota tullaan kuuntelemaan vielä pitkään. Itse en edes kaipaa mitään uusia stadionrock-bändejä.

 

[Kirjoittelija]

00-luvulla tehtiin paljon erinomaista musiikkia, jota tullaan kuuntelemaan vielä pitkään. Itse en edes kaipaa mitään uusia stadionrock-bändejä.

Odotellaan nyt ensin, että nämä 2000-luvulla teini-ikänsä eläneet tulevat keski-ikäisiksi ja saavuttavat näin keikkajärjestäjien kannalta katsoen optimaalisen maksukyvyn (kuten Springsteenin, AC/DC:n, U2:n ja kumppanien fanit ovat tehneet). Sen jälkeen voidaan tsekata, millaiset stadionit täyttyvät.

 

[Ted Raikas]

00-luvulla breikanneita, tulevaisuuden supertähtiä/klassikkobändejä on tällä hetkellä vaikea keksiä. Coldplayn varmaan joku lyö tähän ryhmään, muuten on aika hiljaista.

No, se riippuu mitä haluaa musiikilta. Monelle erinomaisen musiikin mittariksi ei tarvita sellaista kokonaisvaltaista breikkaamista, että bändi on kaikkien huulilla ja siitä jauhetaan joka paikassa ja vetää stadionit täyteen. Musiikissa on muutenkin aika eri tuulet ja kuten joku (VT kai) tuossa taisi todeta, ettei edes kaipaa stadionrock-bändejä ja uskon monen olevan samoilla linjoilla. Myös minä. Omasta mielestäni parhaita on intiimimmät keikat pienemmillä klubeilla.

Kuten VT edelleen taisi puhua, on tarjonta niin huimasti laajempaa kuin ennen, että samalla tavalla ei sellaisia mammuttibändejä putkahtele esiin, eikä moni sellaisia halua ollakaan.

Eli minusta se todellinen taso nykyään muhii suurimmaksi osaksi sen alla, mistä yleisellä tasolla puhutaan. Tällä en väitä, etteikö niissä tunnetuimmissakin yhtyeissä olisi hienoja tapauksia.

Miellän aika suppeaksi näkemykseksi, jos taso mitataan sillä, miten isoja kassamagneetteja löytyy. Ajat muuttuu.

 

[Vanha Len]

Kyllä mä heittäisin Queens of the Stone Agen 2000-luvun bändiksi ja melko vahvaksi sellaiseksi.

 

[Kirjoittelija]

Tuolta kasari-ysäriosastolta löytyy lueteltujen lisäksi huomattava joukko sellaisia musikaalisesti uraa uurtavia ja tulevia bändipolvia innoittaneita artisteja, jotka nauttivat huomattavaa kulttisuosiota, joka on levinnyt laajaksi mainstream-menestykseksikin. Näistä mainittakoot vaikkapa The Police, The Cure, Radiohead, Faith No More ja Dream Theater

Eikös tähän listaan olisi syytä lisätä ainakin The Smiths ja Tool? Jos Smithsin ovat nimenneet esikuvakseen ainakin sellaiset artistit kuin The Stone Roses, Radiohead, Oasis, Blur ja Manic Street Preachers, niin melko merkittävästä bändistä lienee kyse.

Kate Bushkin teki merkittävän osan urastaan 1980-luvulla, ja hänet puolestaan ovat nimenneet innoittajakseen ainakin Tori Amos, Björk, PJ Harvey, Muse, OutKast, Bloc Party, John Lydon, Tricky, Placebo ja Suede. Merkityksettömäksi ei siis jäänyt hänenkään uransa.

 

[Daespoo]

Kyllä mä itse olen sitä mieltä, että ihmisillä menee tässä sekaisin pahasti musiikin "taso" ja oma ikääntyminen. Totta helvetissä se musiikki iskee 17-kesäsenä lujempaa ja on tärkeämpi asia kuin kolmevitosena, jolloin on jo elämässä jotain vähän tärkeämpääkin pähkäiltävää kuin se, mikä bändi on tänään in ja mikä out. Esim. asuntolainan korkojen marginaalit..

Mutta tästä ei ole nyt kysymys. Hyvät artistit ovat hyviä vuosiluvusta riippumatta. Jos musiikki miellyttää 17-vuotiaana JA kolmefemmana niin se kertoo jotain. Ne maidenit ja gunnarit sykähdyttävät edelleen, vastaavia koukuttajia ei ole 2000-luvulla juuri tullut. En sinusta tiedä mutta minua ei ole koskaan kiinnostanut mikä bändi on in tai out, musiikki ratkaisee.

Turha Bon Jovia on dissata, ei se sinusta saa yhtään katu-uskottavampaa. Hyvää rockkia/rock-poppia joka toimii edelleen, Slippery When Wet soi todennäköisesti useammin radiossa 10v päästä kuin yksikään Coldplayn tai Musen albumi.

 

[Schadowan]

Samaan luokkaan voi heittää myös Jeff Buckleyn, joka oli ehkä 90luvun lahjakkain laulaja/biisintekijÄ/kitaristi ja samalla suurin musiikillinen menetys. Hänen vaikutus näkyy aika selkeästi esimerkiksi OK Computerilla.

Edit: piti siis Kirjoittelijaa quotata.

Sent from my HTC Vision using Tapatalk

 

[Kirjoittelija]

Mutta tästä ei ole nyt kysymys. Hyvät artistit ovat hyviä vuosiluvusta riippumatta. Jos musiikki miellyttää 17-vuotiaana JA kolmefemmana niin se kertoo jotain. Ne maidenit ja gunnarit sykähdyttävät edelleen, vastaavia koukuttajia ei ole 2000-luvulla juuri tullut

Minusta Maiden ja gunnarit kuulostivat paskalta kun olin 17, ja edelleen ne kuulostavat paskalta. Joku November Rain ja Don't Cry ovat niin äkläkkää siirappia, että en vain pysty oksentamatta nielemään. Tulee joku Celine Dion mieleen. Iron Maidenista taas tulee mieleen vain neljä sanaa: Live action role playing. Ei oo mun juttu.

Leevi & the Leavings ja R.E.M. sen sijaan kuulostivat hyvältä teininä, ja tulevat kuulostamaan vielä viisikymppisenäkin.

Turha Bon Jovia on dissata, ei se sinusta saa yhtään katu-uskottavampaa. Hyvää rockkia/rock-poppia joka toimii edelleen, Slippery When Wet soi

Tykkäsin itsekin Bon Jovista seitsemän vanhana. Silloin kuuntelin myös Popedaa.