Mitä 00-luvun musiikki meille muka antoi?

[Vanhapuuma]

Vaikka en ollut edes syntynyt vielä 70-luvulla, on se kaikesta huolimatta rockin kulta-aikaa. Joo, minä olen yksi niistä, joiden mielestä rock kuoli 80-luvulle tultaessa (jo vähän ennen itseasiassa). Populaarimusiikin ongelma ei ole ainoastaan se, että on yhä vaikeampi keksiä sellaisia biisejä, jotka olisivat jotakin "uutta", mutta myös se, että on yhä suurempi määrä esittäjiä ja biisejä, joihin näitä verrataan. Ja kun "uutta" on yhä vaikeampi luoda, olisin ihan tyytyväinen jo siihen, että jotakin toimivaa kierrätettäisiin uudelleen. Eli blues-vivahteista rockia kaipailen edelleen tekemään comebackia. ("Uusi"-sanan kohdalla käytän heittomerkkejä luonnollisesti siksi, koska toki kaikki musiikki pohjautuu johonkin, mutta heittäisin silti ilmaan ajatuksen, että 50-60 -lukujen taitteessa syntyi jonkinlainen murros niin musiikissa, musiikkiteollisuudessa kuin uudessa sukupolvessa tämän ottaessa populaarimusiikin kalliiksi omaisuudekseen.)

00-luvulla ei ole tehty mitään itseäni erityisesti säväyttänyttä musakkia, ja oikeastaan joitakin kivoja pilkistyksiä löytyy muun muassa Wolfmotherin ja vaikkapa Sigur Rosin muodoissa. Wolfmother ei säväytä niinkään taidokkaiden innovaatioiden muodossa - siinä on vain munaa.

Lopuksi. Minä en tiedä mikä siinä on, mutta monessa nykyajan alternative-indie-hipster-ug-yms.-bändissä on todella rasittavan kuuloinen laulaja. Musiikki sinänsä on monesti ihan ok kamaa, mutta... Blaaaah.

 

[vilpertti]

Lopuksi. Minä en tiedä mikä siinä on, mutta monessa nykyajan alternative-indie-hipster-ug-yms.-bändissä on todella rasittavan kuuloinen laulaja. Musiikki sinänsä on monesti ihan ok kamaa, mutta... Blaaaah.

No jos niissä olisi laulajana Freddie Mercury, ne eivät olisi mainstreamin ulkopuolella =P

Suurin ongelma hyvän musiikin esiinnousulle on keskinkertaisuuksien eli idols-musiikin sekä metallimusiikin nouseminen populaarikartalle estäen näin taiteellisesti ylivertaisten ratkaisujen tien listoille.

 

[Hanhi]

Jotain nopeesti..

Ulkolaisia: Coldplay, Audioslave, The Sounds

Ulkolaisia 90-luvun lopulta 2000-luvulle: Foo Fighters, The Hellacopters, Kent

Kotimaisia: Disco Ensemble, PMMP, Jenni Vartiainen

Kai näistä joku merkki jää tulevillekin sukupolville.

 

[Lawless]

Keravan ylpeys Brother Firetribe. Ehkäpä paras suomalainen bändi 2000-luvulla. Ei ehkä niin omaperäistä (who cares), mutta mukavan letkeää musiikkia.

Saimmehan ko. vuosikymmenellä myös Chinese Democracy -nimisen albumin pitkän väkerryksen päätteeksi.

 

[ihmelaama]

00-luvulta on kyllä yksi ylitse muiden: MUSE

Yheksäkytä luvulla koko orkesterista ei tiennyt kukkaa mittää. Tänä päivänä soittavat täpötäysillä stadioneilla ja ihan ansaitusti. Ei mikkää yhen hitin ihime tms. Ei sinne päinkään...

 

[Ted Raikas]

2000-luku on todellakin antanut paljon musiikin suhteen.

Mm. progen esiinmarssi on tapahtunut monen yhtyeen taholta upealla tavalla. Esimerkkeinä Porcupine Treen, Riversiden, Pain of Salvationin, Opethin ja Ayreonin lukuisat levytykset. Osa noista toki jo 90-luvulla tehneet hienoa matskua.

Suomalainen raskaampi rock ja metalli on myös ollut upeasti esillä. Mielestäni esim. CMX on tehnyt monia parhaita levytyksiään juuri 2000-luvulla. Amorphis löysi myös ihan uuden vaihteen Tomi Joutsenen myötä. Uusista tulokkaista Ghost Brigade on vakuuttanut.

PMMP myös tuore ilmestys, joka alun yskähtelyn jälkeen on tehnyt todella upeita moderneja pop-lauluja.

Konemusiikissakin on tapahtunut todella hienoja asioita monella rintamalla. Muutamia esimerkkejä Shpongle, Younger Brother, Pendulum, Infected Mushroon, Vibrasphere, Ott. Vastapainona toki tullut enenevissä määrin paskaa, mutta se nyt pätee vähän joka alueella musiikissa, kun musiikilla esiin pääseminen on helpottunut.

Jokaisella vuosikymmenellä on upeita ja innovatiivisia tapauksia, pitää vaan jaksaa etsiä, eikä taipua määrittelemään sen aikakauden musiikkia pelkän radiohutun perusteella.

 

[eh]

Kun tätä edellistä vuosikymmentä vertaa niihin edellisiin, täytyy huomioida, että populaarikulttuuri sirpaloitui jakelukanavien kehittymisen ja tuotantovälineiden halpenemisen vuoksi eksponentiaalisesti aiempaan verrattuna. Tuskin 2000-luvulla enää tulee sellaisia levyjä, jotka määrittelevät "kokonaisen sukupolven" nuoruutta (ei sillä että näin olisi aiemminkaan oikeasti ollut, kaikki nuorisokulttuurit ovat olleet vähemmistön juttuja).

Itselleni 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen merkittävin uusi artisti oli Frank Turner ja bändi ehkä Le Tigre (joo joo, perustettiin 90-luvulla ja eka levykin tuli -99, mutta itse kuulin vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen). Kumpikaan ei kulttisuosiota suurempaa saavuttanut (ensinmainittu toki on matkalla "isoksi"), mutta paskaakos siitä. Hyvä musiikki on hyvää musiikkia on hyvää musiikkia, se on ihan sivuseikka, moniko sitä minun lisäkseni kuuntelee.

 

[alwahla]

Maija Vilkkumaan ura nytkähti oikein kunnolla liikkeelle 2000-luvulla. Vaikka hänen musiikkinsa ei välttämättä kuulukaan kaikkien suosikkeihin, on hänen kuitenkin onnistunut vuodesta toiseen pysyä ns. kartalla.

Emma Salokoski sekä kolme enemmän tai vähemmän musiikillisesti lahjakasta nuorta naisartistia jorpakon toiselta puolen eli Rihanna, Katy Perry sekä Lady Gaga ovat oikeastaan parhaimpia esimerkkejä 00-luvun populaarikulttuurista. Rihanna ja Gaagaa ovat näistä kolmesta ainoita, jotka oikeasti osaavat laulaa, Katy puolestaan on keskittynyt näyttämään ryntäitään.

 

[verikuut]

Pintandwefall <3

eipä juuri muita tule tähän hätään hous... mieleen.

 

[teemu73]

Muutama sana 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikaisista dance-biiseistä. Olen kohtalaisen pihalla kaikesta muusta mitä tällä vuosituhannella on tehty.

Ruotsalaiset Magnus Winbjörk ja Interphace tulevat ensiksi mieleen sellaisista artisteista, joilta tuli useita hyviä kappaleita.

Kotimaisista Mighty 44 oli yllättävän positiivinen kokemus. K-Systemiltä löytyi muutama helmi. Darude ei pystynyt enää Sandstormin kaltaisiin vetoihin, mutta ihan kelpo biisejä toki tuli edelleen.

Muutoin dance-genressä kautta linjan kierrätettiin yhä enemmän vanhoja biisejä. Mutta se pitää sanoa, että kierrätys oli mielestäni laadukkaampaa kuin aikaisemmin.

Muutamia aikanaan julkaisemattomia italo-biisejä laitettiin ulos. Samoin samalla tyylillä tehtiin jokunen uusi kappale.

Remixejä osataan tehdä edelleen. Siinä missä Lady Gagat ja Rihannat kuulostavat perusversioiltaan kohtuu kauheilta, niin oikeiden henkilöiden tekemät remixit niistä saavat kappaleet ihan kuuntelukelpoisiksi.

 

[Sledge Hammer!]

Ei ole olemassa musiikin 00-lukua. On vain 50, 60 ja 70-lukujen kierrätystä. Kyllähän aika-ajoin kuulee hyviä uusia bändejä mutta nekin ammentavat kaiken asioista jotka on tehty aiemmin paljon paremmin.

Musiikkiterveisin

vanha pieru

 

[Ignoramus]

Folk metal (Eluveitie, Ensiferum, Moonsorrow jne.) lähti todelliseen nousuun vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Siinähän se positiivinen anti sitten olikin.

 

[sampio]

Suurin ongelma hyvän musiikin esiinnousulle on keskinkertaisuuksien eli idols-musiikin sekä metallimusiikin nouseminen populaarikartalle estäen näin taiteellisesti ylivertaisten ratkaisujen tien listoille.

Sulla on väärä musiikkimaku. Viime vuosikymmenen ainoa hyvä kehitys musiikkimaailmassa on ollut metallin salonkikelpoistuminen. Se on muokannut asenteita valtaväestössä hyvään suuntaan, vaikkei sitä itse kuuntelisikaan, ja samalla varioinut koko genreä, kun norjalaismielisten kansantanhuajien lisäksi metallin pariin on eksynyt myös suhteellisen normaalia porukkaa.

Amorphis mennee itse ketjun aiheeseen, koska Joutsen on antanut bändille kokonaan uuden potkun, kuten muistaakseni Raikas tuolla edellä mainitsikin. Mokoma menköön toisena mukavuutena, vaikka senkin juuret juontavat ysärille. Callisto on sitten jo puhtaasti tuutausari - tästä termistä saa ottaa kierroksia.

Salaiset suosikkini ja kansainvälisestikin hyvin korkeatasoiset a cappella-porukat Rajaton ja Club for Five pitää toki mainita tässä myös.

 

[Musta Nuoli]

Suurin ongelma hyvän musiikin esiinnousulle on keskinkertaisuuksien eli idols-musiikin sekä metallimusiikin nouseminen populaarikartalle estäen näin taiteellisesti ylivertaisten ratkaisujen tien listoille.

Vilkaisin tuossa joutessani 1990-luvun alun menestyjiä ja suomalaisia kultalevyjen saajia. Mattia ja Teppoa, Kim Lönnholmia, lasten tenavalauluja yms yms. Tiedä sitten taiteellisesti ylivertaisista ratkaisuista ja keskinkertaisuuksista - kenties sinä pystyt määrittelemään meille tyhmemmillekin, mikä on keskinkertaista ja mikä niin ylivertaista?

On elitistinen harhaluulo, että jos pop-musiikki, iskelmät, metalli ja rock katoaisivat populaarikartalta, niin yhtäkkiä tyhmä kansa ymmärtäisi "taiteellisesti ylivertaisten" artistien päälle. YLEhän tätä aikoinaan vuosikymmeniä koittikin, eli kansaa piti sivistämän ja rahvaan musiikkimaun tasoa nostaman. Jos ei muu auttanut, niin kansan suosimat levyt vain boikottiin ja tarvittaessa pääjohtajan toimesta savikiekot säpäleiksi.

Tämä aika ei enää palaa, ja nyt ihmiset kuuntelevat mitä kuuntelevat. Taiteellisesti ylivertaiset levyt kyllä nousevat listoille, jos ne ovat tarpeeksi ylivertaisia ja pystyvät pistämään markkinakoneiston suoltamalle tuuballe kampoihin.

Varsinkaan raskaamman osaston metallimusiikki ei edelleenkään ole listoilla sen takia, että sitä radioissa voimasoittona kuultaisiin tai sitä PR-miehet puskisivat listoille. Koska olet viimeksi kuullut esimerkiksi Insomniumin musiikkia radiosta tai lukenut jäsenten haastatteluja viihdelehdistä ja sanomalehtien viikkoliitteistä? Aivan, et ole luultavasti ikinä edes kuullut, koska radiot eivät bändiä soita. Kymmenenkin minuutin mittaiset kappaleet kun eivät salli blingejä väliin.

Siitä huolimatta Insomnium on ollut useilla peräkkäisillä levyillään listoilla, uusin albumi One For Sorrow heilahti komeasti sijalle #6 ja ohitti muun muassa Björkin uutukaisen. Tuollaisiin tuloksiin pääsee, kun yhtye on tarpeeksi tasokas (kyllä, aidosti "taiteellisesti ylivertainen") ja sille löytyy uskollisia ostajia vaikka sitä ei valtamediassa soiteta oikeastaan ollenkaan. Tämän tapainen suosio on ansaittu puhtaasti musiikin laadulla, ei PR-koneiston tai yleisen metallin suosion voimin. Jos sinun mielestäsi hyvä musiikki ei nouse listoille, niin ehkei se sitten vain ole tarpeeksi hyvää musiikkia, jotta siitä tarpeeksi moni pitäisi. Kuten Insomniuminkin tapaus osoittaa, riittävän hyvä materiaali pääsee esille vaikka mediahuomio olisi nollaluokkaa.

Mitä metallin yleiseen suosioon tulee, niin kikkendaalihevi voi olla jo yleisemmin hyväksyttyä, mutta esimerkiksi progressiivis-melodinen death metal tuskin edelleenkään uppoaa joka mökinmummoon ja Lordi-euroviisuvoitolla hekumoivaan humppaajaan.

 

[Musta Nuoli]

Amorphis mennee itse ketjun aiheeseen, koska Joutsen on antanut bändille kokonaan uuden potkun

Näinhän asia on. Tosin se potku on jo pitkälti hiipunut, ja Amorphis on tehnyt nyt neljä levyä peräkkäin samalla kaavalla. Tosin se on ollut ihan hyvää "sitä samaa", mutta Joutsenen tuoma uusi nousu on musiikillisesti jo tasoittunut. Ainakin itse olen sitä mieltä, että Eclipse oli todella kova albumi, joka pelasti käytännössä koko bändin. Silent Waters oli myös hemmetin hyvä, vaikkakaan ei ihan niin särmikäs. Skyforgerilla oli paljon hyvää aineistoa, mutta se alkoi jo vähän toistamaan edellisen kahden levyn linjauksia. The Beginning Of Times taas jätti lähes kylmäksi verrattuna edellisiin. Tosin kyllähän sekin voittaa Far From The Sunin aikaiset koomailut, mutta jotain uutta näkökulmaa pitäisi jo kehittää.

Salaiset suosikkini ja kansainvälisestikin hyvin korkeatasoiset a cappella-porukat Rajaton ja Club for Five pitää toki mainita tässä myös.

Suosittelen myös Van Cantoa, maailman parasta ja kenties ainoata a cappella - metallibändiä. Metallin soittamiseen ei tarvita instrumentteja (rummut poislukien), viisi a cappella -laulajaa riittää. Tämän YouTube-linkin takana on Van Canton versio Sabatonin Primo Victoriasta, mukana myös Sabatonin vokalisti Joakim Broden. Ei sähkökitaroita, ei bassoa - vain a cappella -laulajia.

Itse aiheeseen: 2000-luku antoi toki jotain musiikille, mutta ei niin paljon kuin aikaisemmat vuosikymmenet. Tein eräässä vaiheessa ns. top-listan 2000-luvun parhaista albumeista (sekä kotimaiset että ulkomaiset erikseen), ja top20-listan saaminen kasaan oli jo hankalaa. Sitten jos tekisin vastaavan listan kaikista albumeista vuosikymmenestä riippumatta, niin 2000-luvun anti olisi pari kolme levyä. 1990-luku oli parempi, samoin 1980-luku, kuten myös 1970-luku. Ja 1960-luvun lopullakin tehtiin kaikenlaista. Ennen olivat asiat paremmin, laivat puuta ja miehet rautaa.

 

[U2]

00-luvulta on kyllä yksi ylitse muiden: MUSE

Yheksäkytä luvulla koko orkesterista ei tiennyt kukkaa mittää. Tänä päivänä soittavat täpötäysillä stadioneilla ja ihan ansaitusti. Ei mikkää yhen hitin ihime tms. Ei sinne päinkään...

Amen to that. Aivan helevetin kova bändi! Etenkin Absolution, Black Holes and Revelations, sekä nyttemmin suosikikseni kohonnut Origin Of Symmetry -albumit. Hassua, että Resistance -levy, jonka perusteella vasta bändin "löysin", on osoittautunut olevansa siellä materiaalin heikommassa päässä (ollen silti toki hyvä levy myös).

Kotimaisista vastaavan nousun on tehnyt Von Hertzen Brothers. Loistavaa settiä albumista toiseen.

 

[Mr. Walker]

00-luvulla suuri osa bändeistä koki inflaation. Sooloartistit valtasivat alaa erinäisten kyky-kilpailujen kautta ja raha hallitsi alaa aina vaan enemmän ja enemmän.
Alternative rokkikin kuulosti niin yhdestä muotista tulleelta,ettei mitään pysty edes nosstamaan esiin.

Yhdellä saralla meillä Suomessa sentään saatiin jotain uutta ja piristävää aikaiseksi: Suomi-reggae. Vai meneekö se jo 10-luvulle?

 

[Delter]

2000-luvun alkuun laitettaneen sellainen virstanpylväs nyt ainakin, että rytminen blues - siis rhythm and blues - vietiin miksauspöydälle ja sillä reseptillä tehtiin piakkoin päättyvän vuosikymmenen menestyneimpiä kipaleita aika liuta. Rihanna, Timbaland, Jennifer Lopez, Pitbull jne.

 

[Evil]

2000-luvun alkuun laitettaneen sellainen virstanpylväs nyt ainakin, että rytminen blues - siis rhythm and blues - vietiin miksauspöydälle ja sillä reseptillä tehtiin piakkoin päättyvän vuosikymmenen menestyneimpiä kipaleita aika liuta. Rihanna, Timbaland, Jennifer Lopez, Pitbull jne.

Se on muuten jännää, miten nykyisin rhythm & blues - r&b - meinaa näitä poppiartisteja, ja niiden räpinsekaista ähkintää. Kun minä olin nuori, se tarkoitti Fabulous Thunderbirdsia, Stevie Ray Vaughania, Dr.Feelgoodia ja Omar & The Howlersia.

 

[Ted Raikas]

Kotimaisista vastaavan nousun on tehnyt Von Hertzen Brothers. Loistavaa settiä albumista toiseen.

Ai niin, Von Hertzenit unohtui mainita omassa viestissä. Ehdottomasti ovat nostattaneet suomalaisen rockin mainetta positiivisesti 2000-luvuilla. Tästä bändistä kannattaa olla ylpeä, koska se tuntuu keräävän arvostusta mm. Briteissä, mikä ei ole varmastikaan ihan niitä helpoimpia maita suomalaisen yhtyeen valloittaa.

Toki voidaan aina puhua Von Hertzeneiden omaperäisyydestä. Vahvastihan he lainailevat varsinkin 60- ja 70-luvun suosikeistaan, mutta kuten joku vähän aiemmin jo totesi, tämä uusi vuosituhat on ollut aiempien vuosikymmenten kierrätystä ja yhdistelyä. Pyörää on vaikea keksiä uudelleen, mutta annetuista rakennuspalikoista voi luoda mukavasti retroa saundia päivitettynä tähän hetkeen. Myös se vaatii paljon taitoa ja tyylitajua. Omasta mielestäni VHB on sellainen porukka, joka on tuossa onnistunut ja se saundi on kuitenkin omaa ja tunnistettavaa.

Modernilla progella menee helvetin hyvin.

 

[Rinksu]

Toki voidaan aina puhua Von Hertzeneiden omaperäisyydestä. Vahvastihan he lainailevat varsinkin 60- ja 70-luvun suosikeistaan, mutta kuten joku vähän aiemmin jo totesi, tämä uusi vuosituhat on ollut aiempien vuosikymmenten kierrätystä ja yhdistelyä.

Kyllähän itse asiassa jo 90-lukukin oli musiikissa aikamoista kierrätyksen ja retroilun aikaa. Grungesta on helppo löytää yhtäläisyyksiä 70-lukuun, samoin 90-luvun metallista, joka ammensi aika paljon esim. Black Sabbathista.

Pyörän keksiminen uudestaan on mahdotonta ja niinpä musiikissakin on enemmänkin kysymys siitä, kuka kierrättää vanhoja aineksia tyylikkäimmin.

Parin viime vuosikymmenen suurimmat uudistukset ovat tuolla tuotanto- ja levyformaattipuolella. Erilaiset tietokoneohjelmat ovat vallaneet musiikin tuotantopuolen ja CD levymarkkinat. Omat hyvät ja omat huonot puolensa on molemmissa.

 

[V-man]

Vuosien 2000-2010 välisenä aikana ilmestyneitä levyjä miettiessä tulee mieleen ainakin seuraavat kohokohdat:

- Queens of the stone age - Songs for the deaf (2002). Yksi kaikkien aikojen lempialbumeistani.
- SOAD:n koko tuotanto debyyttiä lukuunottamatta ilmestyi tuona aikana.
- Rammstein - Mutter (2001). Sen jälkeen julkaistut albumit ovat skeidaa, mutta ei se Mutterin arvoa ainakaan laske.
- Stam1na, Kotiteollisuus, Niskalaukaus sekä Rautiaisen soolotuotanto. Aivan loistavaa kamaa.
- Muse
- Korn jatkoi loistavien lättyjen tekemistä
- Volbeat, Mustasch ja monta muuta kovaa tulokasta pohjoismaista.
- Maj Karma, CMX, Viikate, Zen Cafe ja muut kotimaiset hittikoneet.
- Absoluuttinen nollapiste, Tytär, Sydän sydän, Risto ja monta muuta tiukkaa kotimaista vähän enemmän sinne marginaaliosastoon kuuluvaa bändiä.
- Porcupine Tree, Opeth, Riverside jne. Proge elää ja voi hyvin.

Tuollaista nyt äkkiseltään tuli mieleen musiikkiarkistoja selaillessa. Ei meikäläisellä ole 2000-luvusta mitään valitettavaa, vaikka ysärin lapsi olenkin. Jos nyt jotain toivoa saisi, niin Rage against the machine ja Faitn No More voisivat vaikka julkaista uudet albumit.

edit: No en minä ysärin lapsi ole, mutta 90-luvulla teinivuodet viettänyt. Teiniaikojen musahan se jokaiselle sitä ainoata ja parasta yleensä on.

edit 2: 2000-luvun musalle leimaa-antavaa on myös näiden kovaa ja korkealta laulavalla naislaulajalla varustettujen metallibändien esiinmarssi: Nightwish, Evanescence jne.

edit 3: Voisin vaikka lyödä hattuni vetoa, että 2010-lukua tulee jossain määrin leimaamaan Dubstepin esiinmarssi. Pendulum on jo näyttänyt että raskaamman rokin ja Dubstepin sekoittaminen toimii ja Korn näyttää seuraavan perässä.

 

[olkikuukkeli]

On silkkaa kapeakatseisuutta tai yrityksen puutetta väittää, että jokin vuosikymmen olisi oikeasti musiikillisesti mitätön. Itsekin osaan arvostaa varsinkin 70-lukua, mutta kyllähän 00-luvulla tehtiin mielettömästi todella hyvää musiikkia.

- Pain of Salvation julkaisi kolme parasta albumiaan 2000-luvulla: The Perfect Element pt.1, Remedy Lane, BE.
- Opeth teki mielettömän hyvää musiikkia läpi 2000-luvun.
- Ylipäätään progressiivinen metalli näytti parhaat puolensa, kahden edellä mainitun lisäksi voitaneen mainita ainakin Between the Buried and Me:n, Green Carnationin, Devin Townsendin, Vektorin ynnä muiden tuotantoa.

- System of a Down sai mediahuomiota oudommalla musiikilla kuin kukaan vähään aikaan.
- Inhottaa puhua indiestä, mutta siihenkin genreen ympätyistä bändeistä löytyy tyylikkäitä lättyjä: Midlake, Kasabian, Sigur Rós, Dredg, Muse, TSOOL ja kumppanit esimerkkeinä mainitakseni.

Proge ei ole kuollut metalligenren ulkopuolellakaan. Osa 2000-luvun progetuotannosta on noussut todella tärkeään asemaan omassa pienessä musiikkimaailmassani.

- Sylvanin Posthumous Silence-albumi on mikä tahansa aikakausi huomioonottaen siellä omien TOP-listojeni kärkipäässä.
- Phideaux vakuutti varsinkin Doomsday Afternoonillaan.
- Porcupine Tree tehtaili ihan kuunneltavaa musiikkia.
- HM: Gazpacho, IQ, Unitopia, The Pineapple Thief, Ozric Tentacles ja moni muu.

Sitten tietysti monet post-rock ja -metal, sludge ja monet ambient-viritteiset bändit ovat leimallisesti 2000-lukulaisia.
- God Is An Astronaut, Explosions In The Sky, Isis, Neurosis, Crippled Black Phoenix, Mono, The Evpatoria Report...

Vaikka mitä tärkeää jäi varmasti mainitsemattakin, mutta tarkoituksena oli lähinnä osoittaa, kuinka typerää on väittää 2000-luvun olevan jotenkin erityisen tylsä tai turha vuosikymmen mitä musiikin tekemiseen tulee.

 

[Halmela]

2000-luvun alkuun laitettaneen sellainen virstanpylväs nyt ainakin, että rytminen blues - siis rhythm and blues -

Se on muuten jännää, miten nykyisin rhythm & blues - r&b - meinaa näitä poppiartisteja, ja niiden räpinsekaista ähkintää. Kun minä olin nuori, se tarkoitti Fabulous Thunderbirdsia, Stevie Ray Vaughania, Dr.Feelgoodia ja Omar & The Howlersia.

Tällaisissa tilanteissa pitää muistuttaa, että R&B ja rhythm and blues ovat kaksi eri asiaa. Tuota on painotettu niin monessa mediassa niin monta kertaa, että ihmettelen miksi niitä edelleen yhdistetään.
Sekaannus johtunee siitä, että toisen musiikkityylin nimi on R&B ja toisen lyhenne on R&B.

 

[Rod Weary]

- Inhottaa puhua indiestä, mutta siihenkin genreen ympätyistä bändeistä löytyy tyylikkäitä lättyjä: Midlake, Kasabian, Sigur Rós, Dredg, Muse, TSOOL ja kumppanit esimerkkeinä mainitakseni.

Indie on näköjään aika laaja genre. Minusta olisi suurena indie-popin ystävänä reilua, että jaoteltaisiin nämä suosikkini Dredgiä lukuunottamatta vielä hiukan tarkemmin. Itse asiassa nuo kaikki mainitsemasi bändit loksahtavat minulla ihan eri lokeroihin, eikä yksikään oikeastaan indieen niin kuin itse sen koen, lokerointi ihan oma, ei saa suutahtaa: Midlake on minusta enemmän folkia/americanaa, Kasabian on lädi-musaa (mitä se ikinä sitten onkaan, jotain Manchester-soundin jälkeläisiä), Sigur Rós taide-"rockia" (rock aivan liian vahva sana), Dredg kuulosti lyhyellä otannalla ihan Incubukselta (eli ihan jee, mutta ei kiitos), eli menee alt-rockin puolelle, Musea ei voi edes luokitella, ja TSOOL on ihan puhdasta retro-rockia.

Pakko mainita, jos ei ole vielä mainittu, yksi 2000-luvun mielenkiintoisimmista yhtyeistä: Elbow. Mitään näin hyvää ei tullu 70-luvun jälkeen kahteenkymmeneen vuoteen.