Mitä 00-luvun musiikki meille muka antoi?

[Halmela]

hannes_ko listasi hyviä uusia bändejä, mutta suuren yleisön tietoisuuteen noista yhtyeistä yksikään ei ole oikeastaan breikannut.

No jaa. Sigur Rosin biisejä on kyllä kuultu ja käytetty ympäri maailmaa, esim jalkapallon MM-kisoissa. Arcade Fire on mm. voittanut Grammyn ja muita palkintoja, myynyt kultaa Englannissa ja muualla, The National on kiertänyt REMin kanssa maailmankiertueella, Mew on ollut Suomen listalla kakkosena, ja The Strokes nyt on ihan oikeasti megabändi yli 20 miljoonan levyn myynnillään. Että on niistä moni kuullut, vaikka sinulta olisivatkin menneet ohi.

 

[Swearengen]

Eipä henkilökohtaisesti paljon mitään, mutta se johtunee juuri tästä:

On ihan okei todeta, ettei kymmenen vuoden janalta jäänyt oikein mitään uutta musiikkia vakiokuunteluun, mutta silloin kannattaa ottaa huomioon myös se, kuinka tosissaan sitä on edes etsinyt.

Yksittäisiä hyviä biisejä toki, mutten innostunut yhdestäkään artistista niin, että albumeita olisi tullut keräiltyä. Hyvin harvalta 2K-bändiltä edes kokonaista lättyä tullut kuunneltua. Melkein sama juttu leimallisen ysärimusan kanssa. Sen sijaan edelleen löytyy "uusia" bändejä menneiltä vuosikymmeniltä. 60, 70 ja 80-luvun musa näyttää olevan mun juttu, vaikka 70-luvun lopussa olen syntynyt.

Jos nyt pakko olisi jotain hyviä 2K-nimiä heittää, niin Kent, Rammstein, Sounds ja Wolfmother tulevat ekana mieleen, mutta eipä nuokaan mitään varsinaisia suosikkibändejä ole. Eivätkä edes puhtaita 00-artisteja, paitsi Wolfmother, mutta sen soundi on lähinnä tribuuttimatskua 70-luvun hevirokille.

 

[Individual]

Kraftwerk - Tour De France Soundtracks, tuo nyt ensimmäisenä tuli mieleen ja muita ei tarvi tullakaan oikeastaan.

 

[Evil]

Kraftwerk - Tour De France Soundtracks, tuo nyt ensimmäisenä tuli mieleen ja muita ei tarvi tullakaan oikeastaan.

Tää on muuten hieno levy. Voi laittaa luurit päähän, heittäytyä sohvalle seljälleen, pistää simmut kiinni ja kuvitella että rimpuilurautailee. Eikä tule hiki.

 

[hannes_ko]

- Hyvin harva oikeasti klassikkoainesta oleva artisti jää täysin huomiotta.

Tämä ei kohta liity yhtään mitenkään 00-lukuun, mutta ihan tavallistahan se on, että ne kaikkein suurimmat nerot dumataan kaikkein pahimmin. Tiede ja taide on täynnä tällaisia tarinoita. Kaikin tavoin nujerrettu Frank Kafka ei halunnut julkaista tuotantoaan ollenkaan, mutta lopulta teokset julkaistiin miehen kuoleman jälkeen. Paul Gauguinia ei ymmärtänyt kukaan. Ihan hyvin aikamme suurin nero tekee musiikkia pelkästään omaan käyttöönsä, ja nauhat löydetään vasta sitten joskus. Tai hän on levittänyt sitä 137 ihmiselle, joista kukaan ei ole tajunnut, että mitä hittoa kaveri yrittää sanoa. Mutta tämä on jo vähän turhan korkealla kaartelua.

Joskus ei nähdä metsää puilta: Johann Sebastian Bachia pidettiin hyvänä urkurina, mutta keskinkertaisena säveltäjänä. Ehkä 50 vuoden päästä huomaamme, että jonkun maan neljänneksi kovimpana sessiokitaristina tunnetun herran K:n ainoa soololevy onkin kovin platta koskaan.

Kaikki eivät edes yritä suurille areenoille tai miljoonamyyntiin. Joku Crystal Castles tekee niin väkivaltaista musiikkia, ettei sitä ns. suuri yleisö koskaan edes halua ymmärtää, mutta maailmassa on kuitenkin muutamia satoja tuhansia ihmisiä, jotka tasan tarkkaan tajuavat mistä on kyse. Jos CC:n Ethan Kath olisi tehnyt samaa kamaa ennen internetiä ja lentokoneita ja muita mahdollisuuksia, niin hänellä olisi ollut korkeintaan se 137 kuuntelijaa.

Olen kai aiemminkin tuonut ilmi sen, että ajattelin pitkään, että hyvän musiikin tekeminen loppui siellä 70-luvulla, mutta sitten pääsin tämän lukion progekauden yli. Pidän vieläkin siitä kamasta ja löydän lisää (Gentle Giant, The Nice, Strawbs, Renaissance...), mutta onhan se todella hölmöä olettaa, että lahjakkaiden ihmisten määrä olisi jotenkin vähentynyt. Yhteiskunta voi kohdella heitä eri aikoina eri tavoin, mutta kyllä niitä lahjakkuuksia aina on. Nyt elämme aikaa, jossa meillä on mahdollisuus tutustua koko maailman lahjakkuuksiin, eikä vaikkapa vain oman kylän tai oman maanosan lahjakkuuksiin. Jos silloin löytää vain paskaa, niin kannattaa katsoa peiliin.

 

[BigBadReddie]

Ensimmäisenä 00-luvun musiikillisesta annista tulee mieleen oma suosikkini kategoriassa paras-levy-ikinä, Children of Bodomin Hate Crew Deathroll.

Pieni pitsanpaistaja minussa innostui toki Amorphiksen Am Universumin "kebab-hevi" soundeista.

 

[Evil]

Tämä ei kohta liity yhtään mitenkään 00-lukuun, mutta ihan tavallistahan se on, että ne kaikkein suurimmat nerot dumataan kaikkein pahimmin.

No ei välttämättä. Lennon/McCartney, Jagger/Richards, Dali, Picasso, Davis, Coltrane, Hemingway, Dostojevski, Kubrick, Hitchcock, Sibelius, Hawks, Leone, Faulkner, Marley... Kuka näitä on pahasti dumannut?

 

[penkinlämmittäjä]

Jos luettelisin, olisin viikon pelikiellossa, joten tyydyn toteamaan. 00-luvun musiikki on antanut minulle kaikki suosikkiartistini ja -bändini. Osa on saattanut tehdä jotain scheissea jo 90-luvulla. Kasari on paria poikkeusta (Metallica, Gunnarit) lukuunottamatta järkyttävää kuraa ja 90-luvulta ei saatu kuin Rage Agains The Machine. Ennen 80-lukua taas löytyy ainoastaan Led Zeppelin. Ja kyllä. Minulla on noin sadan eri artistin tai yhtyeen levyjä hyllyssä. Palatakseni osittain kasariin, niin viimeisin löydökseni on Rise To Remain, jonka laulaja persraiskaa isänsä, erään Bruce Dickinsonin, erittäin rankasti.

 

[hannes_ko]

No ei välttämättä. Lennon/McCartney, Jagger/Richards, Dali, Picasso, Davis, Coltrane, Hemingway, Dostojevski, Kubrick, Hitchcock, Sibelius, Hawks, Leone, Faulkner, Marley... Kuka näitä on pahasti dumannut?

Ei välttämättä niin. Mutta eiköhän nuo kaikki ole dumattu moneenkin kertaan, joskaan aika harva noista varmaan nero on. (Eivät välttämättä aiemmin mainitsemani Kafka ja Gauguinkaan sitä olleet, tulivat vain mieleeni tietyistä syistä. Riippuu mitä nerolla tarkoitetaan. Melkeinpä jonkinlainen nerouden edellytys on mielestäni se, että nero herättää aluksi ajatuksillaan vastustusta.) Neuvostoliitto ja suomalaiset sotaveteraanit olivat ainakin The Beatlesin turmiollisuudesta tasan yhtä mieltä. Se ainakin yhdisti entisiä vihollisia.

Mutta jos sopii, niin tämä sivupolku keskustelussa jääköön tähän.

Hyvä musiikki on subjektiivinen käsite, johon liittyy paljon ulkomusiikillisia seikkoja. Esimerkiksi Jethro Tulliin liittyy yhä lämpimiä ajatuksia progeen tutustuttajana, vaikka yhtyeen musiikin kuunteleminen on nykyisin jopa tuskallista. Silti kukaan ei saa töniä Iania ilman että suutun.

 

[Evil]

Hyvä musiikki on subjektiivinen käsite, johon liittyy paljon ulkomusiikillisia seikkoja. Esimerkiksi Jethro Tulliin liittyy yhä lämpimiä ajatuksia progeen tutustuttajana, vaikka yhtyeen musiikin kuunteleminen on nykyisin jopa tuskallista. Silti kukaan ei saa töniä Iania ilman että suutun.

Ihan hyvä veto. Välillä bändi on mulle aika Jethro Dull, mutta sitten taas Aqualung, Heavy Horses ja Crest of a Knave huhuilevat levyhyllystä ja taas mennään.

 

[Noosebleed 68686]

Paljon paskaa, vähän hyvää. Kaikenlainen neekerimusiikki on vallannut valkoistenkin ihmisten korvakäytävät, mutta sen sijaan teknojumputus on jäänyt jokseenkin taka-alalle.

Jos nyt omalta kohdalta ajattelen, niin Iron Maiden julkaisi kaikkien aikojen parhaan albuminsa (uusin), suomalainen Black metalli on taas noussut ja useita kovia RAC-levyjä on ilmestynyt.

 

[Evil]

Iron Maiden julkaisi kaikkien aikojen parhaan albuminsa (uusin)

Piece of Mind. Piece of Mind!

 

[Schadowan]

No jaa. Sigur Rosin biisejä on kyllä kuultu ja käytetty ympäri maailmaa, esim jalkapallon MM-kisoissa. Arcade Fire on mm. voittanut Grammyn ja muita palkintoja, myynyt kultaa Englannissa ja muualla, The National on kiertänyt REMin kanssa maailmankiertueella, Mew on ollut Suomen listalla kakkosena, ja The Strokes nyt on ihan oikeasti megabändi yli 20 miljoonan levyn myynnillään. Että on niistä moni kuullut, vaikka sinulta olisivatkin menneet ohi.

Propsit vikan lauseen provosta.

Tuosta Strokesin 20miljoonan myydyn levyn määrästä kuulisin mielelläni jonkun lähteen, koska esimerkiksi Is This It:ä ja Room on Fire:a on myyty Jenkeissä yhteensä vajaa 2miljoonaa. No, mene ja tiedä. Sigur Ros.. nojoo, kansainvälisesti breikannut bändi, ei ehkä niinkään. Musiikkityyli on jo sellaista, että ei oikein listoille ole asiaa. Mew oikein Suomen listan kakkosena? Vaude vau, edelleenkään ei täytä ns. breikanneen bändin kriteerejä. Samaa voi sanoa The Nationalista ja Arcade Firesta.

Kaikki ovat omassa genressään suosittuja bändejä ei siinä mitään, mutta eivät mitään listaykköskamaa. Verrataan vaikka sitten 90-luvun bändeihin esim Pearl Jam, Alice In Chains, Soundgarden, Nirvana, Radiohead, Oasis, Blur, Smashing Pumpkins, Green Day, REM jne jne, joista suurin osa oli kansainvälisesti todella isoja bändejä samalla tavalla kuin vaikka Coldplay ja Muse 00-luvulla.

 

[Rod Weary]

Kaikki ovat omassa genressään suosittuja bändejä ei siinä mitään, mutta eivät mitään listaykköskamaa.

Kummasta meidän piti puhua? Listamusiikista vai hyvästä ja merkittävästä musiikista 00-luvulla? Ensin mainitusta ei tule keskustelua. Riittää, kun joku linkkaa myyntiluvut.

 

[Noosebleed 68686]

Piece of Mind. Piece of Mind!

Höpö höpö ja huoraa turpaan. Ennen Piece of Mindia tulee vielä Seventh sonkin. Tosin nämä ovat makuasioita, ja ymmärrän hyvin että Piece on monen mielestä Maidenin paras, sillä kuuluuhan sekin maailman 10 parhaan levyn joukkoon.

 

[Maastomasto]

Hienoja vetoja täynnä koko vuosituhannen alku. Heti kärkeen vois poimia muutamia huippuhetkiä:

Limp Bizkit - Behind Blue Eyes ; yli yhden henkilön olen kuullut mainitseman tämän biisin maailmanhistorian hienoimmaksi, joten on se kova! Myynytkin Wikipedian mukaan 35 miljoonaa levyä.

EMINEM ylipäätään: Huippuna tulee mieleen Sign of the Moment ja Like Toy Soldiers. Tääkin Wikin mukaan vuosituhannen 10 myydyimmän joukossa, yli 30 miljuunaa.

Ja sitten vielä tää J-Lo ja Varikkohärkä on vääntäny ihan hirveen mahtavan omaperäsen biisin tanssilattioille... Ai mut se onkin jo tätä seuraavaa vuosikymmentä. Hienoo silti.

 

[Evil]

Limp Bizkit - Behind Blue Eyes ; yli yhden henkilön olen kuullut mainitseman tämän biisin maailmanhistorian hienoimmaksi, joten on se kova! Myynytkin Wikipedian mukaan 35 miljoonaa levyä.

The Who, ja Pete Townshend joka biisin sävelsi jo vuonna 1971, kiittävät mielipidettäsi. Ehdottomasti 2000-luvun huippuja.

Nyt taisin kyllä ajaa miinaan.

 

[Maastomasto]

The Who, ja Pete Townshend joka biisin sävelsi jo vuonna 1971, kiittävät mielipidettäsi. Ehdottomasti 2000-luvun huippuja.

Nyt taisin kyllä ajaa miinaan.

The Who on kopsannut melkein koko tuotantonsa jostain. Loput tuleekin sit tv-sarjoista, perkeleet...

No sinällään, ainahan sitä lainailtu on covereita tehty. Ja ekassa tapauksessa oli kyllä ihan cover eikä ns. plagiocover.

 

[Evil]

The Who on kopsannut melkein koko tuotantonsa jostain. Loput tuleekin sit tv-sarjoista, perkeleet...

No sinällään, ainahan sitä lainailtu on covereita tehty. Ja ekassa tapauksessa oli kyllä ihan cover eikä ns. plagiocover.

Jumalauta, sie olet kyllä loistava koomikko! Ihan kuin Groucho Marx tai Loiri. Ollaanko kavereita?

 

[Maastomasto]

Jumalauta, sie olet kyllä loistava koomikko! Ihan kuin Groucho Marx tai Loiri. Ollaanko kavereita?

Joo. Laitan kohta kaveripyynnön tulemaan...

Niin siis Limp Bizkit on myynyt 35 miljoonaa levyä. Mieti sitä.

 

[Evil]

Niin siis Limp Bizkit on myynyt 35 miljoonaa levyä. Mieti sitä.

En ole ostanut niistä yhtäkään.

 

[Schadowan]

Kummasta meidän piti puhua? Listamusiikista vai hyvästä ja merkittävästä musiikista 00-luvulla? Ensin mainitusta ei tule keskustelua. Riittää, kun joku linkkaa myyntiluvut.

Voihan listamusiikki olla hyvää ja merkittävää musiikkia eikös? Pointtinani oli se, että valtavirtaan ei 2000-luvulla mahtunut kovinkaan kaksisia bändejä, tai periaatteessa mitään bändejä, koska musiikkibisnestä hallitsi rnb, hiphop, poika/tyttöbändit jne.

Se ei siis tarkoita sitä, etteikö hyvää musiikkia ole tehty 00-luvulla, onhan meillä jo lukuisia esimerkkejä siitä. Joskus vaan on käynyt niinkin onnellisesti, että se suosituin musiikki on ollu sitä parasta/merkittävää/kriitikoiden ja yleisön ylistämää. 00-luvulla näin ei vaan ollut.

 

[Noosebleed 68686]

Niin siis Limp Bizkit on myynyt 35 miljoonaa levyä. Mieti sitä.

Teinit ovat epävarmoja siitä, että onko muodikasta kuunnella metallia vai räppiä, joten he päätyvät Limp Bizkitiin.

 

[Hejony]

onhan se todella hölmöä olettaa, että lahjakkaiden ihmisten määrä olisi jotenkin vähentynyt.

Tässä on hyvin tiivistettynä vielä se, mihin yritin jo edellisessä viestissäni ottaa kantaa.

On myös hyvä ottaa internetin vaikutus huomioon. Tarjonta on aivan valtavan paljon laajempaa kuin aikaisemmin. On ihan totta, ettei esim. noista minun tai Hanneksen esiinnostamista bändeistä monikaan ole noussut stadionluokan rockbändiksi, mutta se johtuu hyvin pitkälti valinnanvaran monipuolisuudesta. Sekä toki siitä, että esimerkiksi vetääkseen Suomessa stadikan täyteen, täytyy bändin melkeinpä pakostakin koskettaa useampaa sukupolvea. 00-luvun bändeillä tähän ei ole vielä oikein ollut mahdollisuutta.

Joku tuossa hyvin luettelikin, millaisiin tekoihin nämä tietyt uudet bändit ovat yltäneet. Arcade Fire on tosiaan hallitseva Grammy-voittaja, jonka viimeisin albumi oli listaykkösenä seitsemässä maassa, mukaanlukien se jumalainen USA. The Killers on sekin aivan täyttä mainstreamia, sinkut menevät radiosoittoon Suomea myöten ja levyt ykkösiksi ympäri maailmaa. Arctic Monkeys on rikkonut Briteissä Oasiksen lyömättöminä pidetyt levyennätykset, ja kohosi jo debyyttialbumillaan sellaiseen asemaan, että mm. silloinen pääministeri Tony Blair mainitsi heidät puheissaan muistaakseni useampaan kertaan. Mielettömän suuri ilmiö Saarilla, ja mikä hienointa, suorittanut lähes beatlesmaisen muodonmuutoksen alkuaikojen autotallirockista nykyiseen thedoorsmaiseen tunnelmointiin. The Strokes aloitti tämän The+S -ilmiön, ja kunnon rockryhmän tavoin, ajoittaisista ongelmista huolimatta on edennyt kymmenien miljoonien levymyynteihin. Lisää maininnan arvoisia bändejä olisi lukemattomia, ja monet niistä on täällä jo mainittukin, mutta ei kerkiä linkittämään enempää.

Musiikista puhuminen on siitä vittumaista, että jokaisella on oma makunsa ja sitä on mahdotonta todistaa vääräksi (paitsi jos joku ei pidä Oasiksesta). Noissa biiseissä ja bändeissä on vain niin paljon itselle hienoa, tärkeää ja rakasta, että tuntuu suorastaan väärydeltä kun joku tulee toteamaan, ettei muista kuin ladygagan ja sekin oli ihan paska.

Hyvä topic, erittäin hyvä.

 

[costi]

Kotimaan puolella 2000-luvulla nähtiin vahva suomeksi lauletun metallin esiinmarssi. Etunenässä Trio niskalaukaus, Kotiteollisuus, Mokoma ja Stam1na. Buumi hiipui 2000-luvun puolen välin jälkeen vaikka senkin jälkeen on on tältä osastolta saatu loistavia levyjä kuten esimerkiksi Synestesian Feeniks.

En myöskään tässä yhteydessä malta olla mainitsematta omasta mielestäni parasta koskaan tehtyä albumia eli Sentencedin Cold white lightia. On se kova.

Linkki vie youtubeen.