Tarvitsen apuanne! Käytiin ostamassa tyttärelle sänky ja kirjahylly. Hän halusi ehdottomasti samanlaisen kuin minulla, mutta niitä ei enää kauppojen hyllyiltä löydy, joten annoin omani hänelle. Tyhjensin hyllyni kirja-aarteitani juuri sillä tavalla hivellen. Teinkin sitten itselleni jo nyt uudenvuodenlupauksen ajatuksena ymmärtää pakolaisiamme myös kirjallisuuden kautta ja lukea ensi vuoden aikana kaikki omistamani kirjat, jotka käsittelevät islamia ja Lähi-itää. Monta toki olen jo lukenut, mutta luen nekin samalla. Mukana maita myös Afrikasta ja näin, mutta ymmärrätte idean. Mulla on valtavasti omakohtaista kokemusta, ensikäden tietoa ja empiiristä elämäntutkimusta meidän pakolaisista, ja totta puhuakseni mun on helpompi ystävystyä sompun, irakilaisen, iranilaisen, afganistanilaisen tai kurdin kanssa kuin suomalaisen. Mutta, listaan tähän kaikki kirjat, jotka aiheista omistan ja luen. Toivoisin teidän kertovan, jos keksitte jonkun ehdottoman ja helvetin hyvän kirjan, jota listassa ei ole. Hankin sen sitten kokoelmiini. Etenkin elämäkerrat kiinnostavat ja tarvitsevat lisäystä. Kiitos ja kiitos uudestaan! Ai joo, Israel on aihe, josta en nyt jaksa lukea, joten siitä ei tarvitse mainita teoksia, ellei liity alueeseen noin muuten. Ja vain suomeksi, kiitos!
-Afganistanin historia - Sergejeff
-Aikamme monta islamia - Maristo, Sergejeff
-Arabikevät - Korpiola, Nikkanen
-Baha'ullah ja uusi aika - Esslemont
-Gazamom - Laila El-Haddad
-Ihmisoikeudet ja islam - Kouros, Villa
-Irakin aseistariisunta - Blix
-Iran, huntu ja haaste - Liimatainen
-Iran, maa mullakin varjossa, Allahin nimeen - Vihervuori
-Iranin historia - Axworthy
-Islam ja nykyaika - Lodenius
-Islamilainen kulttuuri - Palva, Perho
-Islamin kahdet kasvot - Manji
-Islamin käsikirja - Hämeen-Anttila
-Islamin miekka - Hämeen-Anttila
-Islamin siimeksessä - Eberhardt
-Islamin äärillä - Naipaul
-Kahden maailman välissä, Saddamin varjosta vapauteen - Salbi, Becklund
-Kalifien kirjastossa - Hämeen-Anttila, Nokso-Koivisto
-Kuvataiteen maailma, islam
-Libanon, kyynelten ja kunnian maa - Crooks
-Matka islamin maailmaan - Naipaul
-Mayada, Saddamin vanki - Sasson
-Me olemme Iran - Alavi
-Neitsythäkki - Hirsi Ali
-Omar Khaijam - Hämeen-Anttila
-Oopiumin maa - Nawa
-Ruokakulttuuri islamin maissa - Hallenberg, Perho
-Saudi-Arabian toiset kasvot - Liimatainen
-Somalia ja Somalimaa - Lewis
-Suomen somalit - Mubarak, Nilsson, Saxen
-Syyria ja Lähi-itä - Kerkkänen
-Totuus Muhammadista - Spencer
-Tuhat ja yksi askelta, Arabimaat muuttuvassa maailmassa - Nykyri, Jokisalo
-Turkki, Euroopan rajalla? - Leinonen, Kojo, Nousiainen, Peltonen, Tainio
-Yhtä erilaiset, islam ja suomalainen kulttuuri - Muhammed (Se Husein)