Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Styge]

Kuuntelin Elämäni gangsterina kirjaa muutaman tunnin. Junttikiintö tuli niin isosti täyteen, että saa olla. Kai tuollainenkin paska jotain sitten kiinnostaa ja joku ihannoikin. Joo, sitten voisikin palata tietokirjallisuuden pariin.

 

[Turha Kaukalo]

Schenker-ympäristökuljetus toi kotiini tai siis läheiselle R-kioskille David Simonin Homiciden, johon osaltaan The Wire perustuu. Homicidesta kaikki alkoi. Voi hyvin olla että luen kirjan iltojeni iloksi. Viimeksi luin kaverin kirjan. En kerro kenen enkä minkä.

 

[Ilmari Ahde]

Oletteko muuten monesti jättäneet kirjan kesken?

Jäähän niitä, jos ei lähde sujumaan niin miksi värittää loppuun saakka.

Kun totta puhutaan, jää kesken. Olen itsekseni sopinut, jos ei puoleen matkaan mennessä ole ruvennut tarina maistumaan, ei jatko sen paremmin uppoa. Onhan näitä tullut jotka on väkisin punnertanut loppuun saakka, vaikka oikea ratkaisu olisi ollut jättää kesken ja koettaa vaikka joku toinen kerta. Niinkin on käynyt ettei ensimmäinen yritys ole tuottanut tulosta syystä tai toisesta, toinen yritys ja onkin pitänyt teoksesta.

Edit: Hutera kirjanpitoni kertoo viimeisimmän kesken jääneen olleen John Williams - Augustus.

 

[Palstalegenda]

Tähän kysymykseen vastaaminen on liian henkilökohtaista.

 

[SilentMan]

Jonkin verran tulee tapitettua leffoja ja aina toisinaan myös tutustuttua kirjoihin joiden pohjalta ne on tehty - useimmiten vanhojen elokuvien kohdalla. Siksipä valitsinkin luettavakseni Honore de Balzacin teoksen Ukko Goriot. Olen päässyt vasta puoleen väliin, mutta voin jo todeta, että tuskin tulee jäämään ainoaksi lukemakseni Balzacin romaaniksi. Kieli on sujuvaa, värikkäitä hahmoja on paljon muttei kuitenkaan liikaa ja heidän kehittymistään on ilo seurata.

 

[Ilmari Ahde]

Kävin ostamassa Kari Hotakaisen kirjoittaman ihmiskirjan eli Tuntematon Kimi Räikkönen. Pidän yleisesti ottaen Hotakaisen tyylistä kirjoittaa. Myös Räikkösestä olen aina jostain syystä pitänyt, vaikka formuloista en tajua juuri mitään. Joskus katson kisan tai pikemminkin osan siitä, jos sattuu jossain tulemaan sopivasti. Oikeastaan ainoa kokonainen kisa, jonka olen katsonut, taitaa olla Räikkösen mestaruus vuonna 2007.

Oli kyllä hyvä kirja. Räikkönen kertoo sen, mitä kertoo, rehellisen tuntuisesti. Kirjassa muodostuva kuva Räikkösestä muodostuu paljon myös Hotakaisen havaintoihin Räikkösestä. Varmaan paras urheilijaelämäkerta, jonka olen lukenut. Toisaalta JERE on vielä lukematta. Voi olla, että jääkin lukematta.

Sama hankinta on tehty, säästelen tämän lukemista jostain syystä. Itse olen moottoriurheilun ja Räikkösen ystävä, odotukset on korkealla. Mitä olen kommentteja lukenut niin hyväksi on kehuttu, alkoholinhuuruisia katkelmia tuosta onkin jo saatu esitellyksi ihan harmiksi saakka, odotan sitä muuta mitä sieltä selviää. Zlatan ja Agassi on oivallisia urheilijaelämäkertoja, niiden rinnalle jos mennään niin sydämeni riemuitsee.

JERE minulla oli, eräältä vedonlyöntifirmalta sain arvonnassa, siinä oli oikein nimmari. Kirjasta katsoin kuvat, en lukenut. Halusin vähän kärsimyskorvauksia siitä että se kävi kirjahyllyä rumentamassa ja laitoin Huuto.netiin myyntiin eikä suurta kiinnostusta herättänyt, anoppi sai sen myytyä facebookkirpparilla asialliseen 15€ hintaan.

 

[Iisoppi]

Varmaan paras urheilijaelämäkerta, jonka olen lukenut. Toisaalta JERE on vielä lukematta. Voi olla, että jääkin lukematta.

Minä luin aikoinaan peräkanaa kaksi paikallista urheilijaelämäkerta. Ensin luin Marko "Jarna" Jantusen elämäkerran Läpi helvetin. No aluksi ne lapsuus- ja nuoruusjutut tylsiä ja luinkin ne lopuksi koska halusin päästä meininkiin käsiksi. Ja sitähän riitti. Oltiin kännissä ja piripäissään töissä. Ja lopuksi veloissa.

Ja toinen oli Aino-Kaisa Saarisen Kahdet kasvot. Kirjasta tuli mieleen pikku lapsi jolta on viety tikkari ja annettu tilalle toisen värinen. Jostain syystä kirjassa oli jotenkin negatiivinen pohjavire... Kun Aikku voitti sen kympin kisan Liberecissa niin häntä jäi kamalasti kaivelemaan kun Kuitunen häiritsi hänen keskittymistään koskettamalla A-K:a ennen lähtöä. Aikku puhui tästä sitten joskus Kuituselle ja Kuitunen oli vähän että mitä sitten, sä voitit sen kisan.

Ja Kimin viinankäytöstä tulee mieleen Kuningaskotka (siis kirja). Kyllä se oli minulle ainakin hämmenys miten paljon Ahonen ja kumppanit pämppäs kesken kisaturneen. Vaikka osa porukasta on kiistänyt juomiset niin en usko Ahosen kokonaan niitä valehdelleen....

 

[sampio]

Zlatan oli ok, mutta aika siloteltu kuvaus. Vai kuka uskoo, että Zlatanin kaltainen jamppa on pelannut vain pleikkaria Amsterdamissa kaiket illat, kun kuitenkin näpistelyt ja kouluvaikeudet käytiin läpi nuoruusvuosilta, tosin nekin aika pintapuolisesti. Agassi sen sijaan vaikutti aika rehdiltä ja koruttomalta kuvaukselta, ehkä osin siksikin, että kirjasta kuvastuu niin selkeästi Agassin ristiriitainen suhtautuminen lajiinsa.

Fleuryn elämäkerta oli sisällöltään hyvä, mutta suomennos aikamoista kuraa. Uutta Gretzkyä en ole vielä lukenut, ja tuo Hotakaisen Kimi-kirja kiinnostaa kyllä, vaikkei F1 juuri nappaa.

 

[Abdel]

Pari päivää sitten sain kuin sainkin Ruudun Jumalaisen näytelmän luettua, pari vuotta tuo ehtikin kaapissa lojua. Nimensä mukaisesti melkoinen näytelmähän Rudin ura oli niin hyvässä ja pahassa. Arvostus miestä kohtaan kasvoi muutaman pykälän verran, kovasti se on duunia tehnyt.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kirjojen lukeminen on jonkin aikaa ollut heikon puoleista. Kaikkinaiset muut asiat vievät aikaa ja huomiota, ja samasta syystä kirjoittamiseni muiden muassa Jatkoajan keskustelupalstalle on jäänyt vähälle. Mutta jotain pientä sentään joskus.

Antti Heikkisen Jaakko Teppo -kirjan selasin aiemmin hätäisesti, ja äskettäin luin vähän huolellisemmin. Leskis -eepoksen eli Risaisen elämän perusteella odotukset olivat myös tätä Heikkisen toimittamaa opusta koskien korkealla. Samanlaiseen tarkkuuteen ja pieteetin tasoon Heikkinen ei Teppo-kirjassa kuitenkaan yltänyt. Ei yltänyt lähellekään, mutta löydän tähän hyviä selityksiä.

Ensiksi, Juice Leskisen elämä ja aikaansaannokset ovat Jaakko Teppoon verrattuna niin paljon viljavampaa sorttia, mitenkään Jaskaa dissaamatta, ettei Jaakon vaiheista kerta kaikkiaan voi tehdä vastaavan tasoista tiiliskiveä kuin Leskisestä. Toiseksi, taiteilijoiden välillä on suuresti eroa myös julkisesti saatavilla olevan lähdeaineiston sekä aikalaistodistajilta haastatteluilla saadun kokemusperäisen aineiston määrässä. Ja kolmanneksi, teosten tekovaiheessa Juice oli jo vainaa, Jaska ei.

Tämän kolmannen seikan tietysti luulisi auttavan kirjantekijää rikastamaan teosta, mutta tuohan myös johtaa helposti siihen, että artistin itsensä kertomat asiat painottuvat teoksessa voimakkaasti. Kun Jaskaa haastatellaan urakalla, ja päälle muutamaa Jaskan hyvää kaveria ynnä yhteistyötahoa, niin ei pidä yllättyä jos lopputuloksena on jatkuvaa selkääntaputtelua. Etenkään, kun otetaan huomioon, että vaikka Jaskalla pää leikkaa edelleen, niin kyseessä on työkyvytön ja kroonisesti sairas mies, joka joutui jättämään viihdetaiteilijan uransa aivohalvauksen takia. Kyllä minäkin koen tuosta syystä myötätuntoa Jaakko Teppoa kohtaan, ei siinä mitään. Tosiasia kuitenkin on, että sairaan ex-artistin kirjaan on ymmärrettävästi vaikea kylvää kritiikin kitkerää siementä. Vaikka eipä Jaska nyt varsinaisesti julkisivuaan kiillotellut kirjaa varten tehdyissä haastatteluissa, eikä ole sellaista tehnyt aiemmissakaan turinoissaan. Mutta ymmärtänette pointin.

Tämän päivän 20 ja risat -ikäisellä porukalla ei ole omakohtaisia kokemuksia Jaakko Teposta esiintyvänä artistina, mutta aika monet nuoremmatkin ovat kuulleet Jaskan tuotantoa radiosta ja milloin mistäkin. Suosittelen tutustumaan ilmiöön. Jaska oli artistivuosinaan nokkela ja myös livenä nopeasti asioita hoksaava kaveri, jonka touhuista monella nykypäivän standup-tähdeksi pyrkivällä olisi paljon opittavaa. Minulle Jaska-kirjan mielenkiintoisinta antia olivat ne sivut, joilla Jaakko kertoi esiintymistaitojensa hioutumisesta ja naurattajaksi harjaantumisestaan. Vaikka Jaakko Teppoa oli siunattu koomisella habituksella ja hupaisalla naamavärkillä, niin ei Jaska pelkällä lahjakkuudella päässyt mainettaan rakentamaan.

 

[Kilgore Trout]

Oletteko muuten monesti jättäneet kirjan kesken?

Jätän nykyään helposti huonoksi kokemani kirjan kesken. Niinhän sitä sanotaan, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoon kirjallisuuteen.
Joskus jatkan lukemista, mutta hyvin harvoin se palkitsee. Palkitsevin esimerkki, joka tulee mieleen on David Mitchellin Pilvikartasto. En ollut kuullut kirjasta mitään ennenkuin se tarttui käteen, ja olin todella lähellä hylätä sen pariinkin kertaan. Sitten kun kirja alkoi avautua jossain sivun 150 paikkeilla, niin olihan se huikea tunne.

 

[sampio]

Oletteko muuten monesti jättäneet kirjan kesken?

Yritän yleensä lukea loppuun aloittamani, mutta muutama on kyllä jäänyt keskenkin. Sitten on niitä, että tulee syystä tai toisesta taukoa, ja pitäisi aloittaa melkein alusta, jotta saa jutusta kiinni, ja on välillä vähän vaikea palata niihin. Tietokirjoja taasen on montakin kesken, vaikka olisivat kertovia tyyliltään. Esim. Teemu Keskisarjan sisällissotakirjaa Viipurista olen lukenut nyt jo vuoden aina pätkän silloin, toisen tällöin, eikä kyse ole siitä, että se olisi jotenkin tylsä. Ei vain vaadi välttämättä yhdellä kertaa ahmaisua.
---

Otin työmatkat hyötykäyttöön ja tilasin Bookbeatin. Sieltä ensimmäisenä lähti kuunteluun Voittamisen anatomia, jossa oma intressini on Aki Hintsan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin metodeissa, vaikka toki kiinnostaa myös ne urheilumaailman sisäpiirin jututkin. Tähän saakka kyllä vahvistanut omia ajatuksiani tämän elämän hyötykäytöstä ja avannut tukun muita siihen sivuun. Suosittelen!

 

[Styge]

Otin työmatkat hyötykäyttöön ja tilasin Bookbeatin. Sieltä ensimmäisenä lähti kuunteluun Voittamisen anatomia, jossa oma intressini on Aki Hintsan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin metodeissa, vaikka toki kiinnostaa myös ne urheilumaailman sisäpiirin jututkin. Tähän saakka kyllä vahvistanut omia ajatuksiani tämän elämän hyötykäytöstä ja avannut tukun muita siihen sivuun. Suosittelen!

Tuli itsekin tuo kuunneltua, mutta ei kyllä oikein vakuuttanut. Koko kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin konsepti on pääpiirteissään varsin simppeli ja suurin osa ihmisistä varmaan tunnistavat sen keskeiset sisällöt muutenkin. No, ehkä ne joillekin huippujohtajille ja huippu-urheilijoille sitten on erityisen tärkeitä, mutta luulisi sen nukkumisen, levon, ravinnon yms. tarpeen olevan muutenkin varsin itsestäänselviä asioita. Itse en ajatellut huippujohtajaksia alkaa tai muutenkaan elää työlle ja urheilu-uraakaan tuskin tarvitsee haaveilla, niin ei kyllä jaksa rytmittää elämää niin isosti. En todellakaan koe, että normaalissa työelämässä tarvitsisi olla parhaimmillaan ja tuottavimmillaan joka päivä. Aika harvalla sellaiseen kai kunnollista insentiiviä on. Muuten kirja nyt oli ihan mukavaa kuunneltavaa, mutta ei se mitään erityisen kiinnostavaa tai uutta kyllä tarjonnut.

 

[sampio]

Muuten kirja nyt oli ihan mukavaa kuunneltavaa, mutta ei se mitään erityisen kiinnostavaa tai uutta kyllä tarjonnut.

Silti suurin osa ihmisistä nukkuu liian vähän ja syö miten sattuu. Kuten siinä todettiinkin, iso osa jengistä ei tajua, miten piipussa ne on, kun oravanpyörään tottuu, ennen kuin jokin paikka prakaa kunnolla ja tulee pakkolepoa, lääkekuuri ja joku diagnoosi. Ei siinä toki ollut mitään suurta salaisuutta, vaan vanhat avattuna ja selkeästi jäsenneltyinä, ja mun mielestäni varsin ymmärrettävästi esitettynä pakettina. Ehkä tämä siksi itselleni iski kovaa, kun nuorison parissa teen työtä, ja siellä aika selkeästi näkee väsyneitä ja huonosti nukkuneita junnuja. Ja itsekin olen tässä muutaman vuoden aikana vasta alkanut tajuta töiden rajaamisen, levon, treenin ja syömisen kombon.

 

[Styge]

Silti suurin osa ihmisistä nukkuu liian vähän ja syö miten sattuu. Kuten siinä todettiinkin, iso osa jengistä ei tajua, miten piipussa ne on, kun oravanpyörään tottuu, ennen kuin jokin paikka prakaa kunnolla ja tulee pakkolepoa, lääkekuuri ja joku diagnoosi. Ei siinä toki ollut mitään suurta salaisuutta, vaan vanhat avattuna ja selkeästi jäsenneltyinä, ja mun mielestäni varsin ymmärrettävästi esitettynä pakettina. Ehkä tämä siksi itselleni iski kovaa, kun nuorison parissa teen työtä, ja siellä aika selkeästi näkee väsyneitä ja huonosti nukkuneita junnuja. Ja itsekin olen tässä muutaman vuoden aikana vasta alkanut tajuta töiden rajaamisen, levon, treenin ja syömisen kombon.

Kyllä ne kaikkien on hyvä käydä ainakin ajatuksen tasolla läpi ja hyvähän se on, jos se herääminen tämän kirjan myötä tapahtuu. Junnuistahan tuossa kirjassakin tarkemmin jossain kappaleessa kerrottiin. Sitä olisi kyllä niihin asioihin vaikuttavien ihan hyvä miettiä, kun luovat nuorille aikatauluja. En nyt ainakaan tänne kirjaketjuun viitsi enempää kirjaa avata, jos sen joku muukin haluaa lukea tietämättä liikoja sisällöstä.

 

[Kilgore Trout]

Luen Johanna Sinisalon kirjaa Renaten tarina. Sinisalo on Iron Sky -elokuvien käsikirjoittaja. Tämän kirjan ilmestymistä on yritetty ajoittaa uuden Iron Skyn ensi-illan aikoihin, mutta koska se on viivästynyt ja kirja on ollut valmiina jo talvella, julkaistiin se nyt.
Olen pitänyt joistakin Johanna Sinisalon kirjoista kuten Auringon ydin, mutta Renaten tarina vaikuttaa ainakin alkuun hieman puisevalta.

 

[Purkan Jauhaja]

Tällä hetkellä menossa Hararin "Homo Sapiens" -kirja. Todella mielenkiintoinen historiapläjäys joka selittää vahvan lähdemateriaalin turvin miten tähän hetkeen on päädytty. Ennen tätä luin Hararin "Homo Deus" -kirjan joka oli tällaiselle tulevaisuusnörtille todella mielenkiintoista luettavaa. Hararilta on tulossa uusi kirja tässä syksyllä, jota odotan innolla, linkki The Guardianin artikkeliin: Yuval Noah Harari's new book to cover global warming, God and nationalism

Seuraavana hyllyssä odottaisi Thomas Pikettyn "Pääoma 2000-luvulla." Toivottavasti kerkeää tuon kahlaamaan läpi ennen Hararin uusinta.

 

[mikko600]

Mitään hyvää undergroundimpaa scifiä kellään suositella? Tullut koluttua jo kaikki tärkeimmät tähti-, avaruus- ja aikafranchiset.

Vastaan tänne. Voipi olla tuttuja nämä, mutta suositellaan silti kaikille. Eli Peter F. Hamilton jos ei ole tuttu, niin esim. Void-trilogia kannattaa ottaa haltuun. Tietysti Dan Simmons ja Hyperion-saaga myös ihan siellä top-3:ssa. Joe Haldemanin Peace and War omanlaisensa klassikko myös. Fantasiapuolelta voisin myös suositella R. Scott Bakkerin tuotantoa.

 

[Amerikanihme]

Dostojevskin "Rikos ja rangaistus" tuli juuri luettua loppuun. Meni yli hilseen tuo titteli koska mielestäni rikosta käsiteltiin kirjassa 500 sivun verran ja sitten rangaistus loppuvedossa viimeisen 20 sivun aikana. Oliko tosiaan aihetta lisätä tuo sana "rangaistus" tuohon kirjan nimeen, kun sitä Siperian keikkaa käsiteltiin niin vähän? Tai oliko rangaistus sitten se, että kaveri hulluna kävi läpi kaikenlaista tuskaa ennen kuin "pääsi" Siperiaan?

Seuraavaksi olisi ehkä kiva haukata joku vähän kevyempi teos, kuten Jack Londonin "Erämaan kutsu". Sitten ehkä siirtyä Leo Tolstoin pariin. "Anna Karenina" vai "Sota ja rauha"? Kai molemmat olisi jossain vaiheessa luettava.

 

[Johnny B. Goode]

Markku Jokisipilän "Hitlerin Kopla" on nyt työn alla. Paristakymmenestä Adin luottomiehestä kertova opus. Lähes kaikista näistä sankareista olen toki lukenut jo lähes kaiken kirjoitetun. En ole vielä päässyt alkua pidemmälle, mutta Otto Skorzeny kiinnostaa. Olen antanut itselleni ymmärtää että kyseessä on kuitenkin yksi maailman parhaimpia sotilasjohtajia. Eikä vissiin ollut ihan heti uunittamasssa ongelmamatskua...

 

[U2]

Reijo Mäen uusin Vares-kirja Gekko osui kirjastossa silmiini. Luettua tuli ja on kyllä todettava, että oli kyllä ehdottomasti kirjasarjan heikoimpia, ellei jopa heikoin. Paha pettymys, onneksi ei tullut ostettua.

 

[Musta Nuoli]

Luen vuorotellen kahta elämäkertaa. Toinen on Antti Heikkisen tekemä elämäkerta Jaakko Teposta, tuosta mukavasta miehestä ja loistavasta kuplettilaulajasta. Sujuvaa ja kiinnostavaa tarinaa Teposta, jonka huikea ura katkesi ikävästi aivoinfarktiin. Valtava oli aikoinaan levymyynti ja vielä valtavammat olivat kilometrimäärät joita Teppo ehti Suomen maanteillä liikkua keikkapaikalta toiselle. Ruikonperän multakurkku oli ja on legenda.

Toinen elämäkerta, tai pikemminkin osittain myös kuolemakerta, on Mick Wallin teos Lemmy - Ace Of Spades, joka on kirjoitettu Lemmyn kuoleman jälkeen ja jossa käydään läpi sekä Lemmyn elämänvaiheita että myös kuolemaa ja pikaisesti sen jälkeenkin. Ei tarjoa pääasioissa erityisen uutta, mutta uusia yksityiskohtia kumminkin sekä Lemmyn omia mietteitä vanhenemisesta ja kuolemisesta. Paljon on myös (sinänsä tuttua) asiaa Lemmyn käsittämättömästä päihteiden käytöstä läpi koko elämän, on oikeastaan täysi mysteeri miten hän noinkin vanhaksi eli. Lisäbonuksena Lemmy Härmässä -osio suomentaja Petri Silakselta, jossa mm. Remu muistelee useita Lemmy-kohtaamisiaan ynnä muuta.

 

[DarkTower]

Luen paljon ja luen vain ennen nukkumaan menoa jotta saan unen. Näin saan ajatukseni pois huolista ja maailman menosta. Toisaalta tuo on kirous, koska joudun aina lukemaan ainakin sen tunnin verran, aivan sama kuinka paljon on aikaa nukkua.

Viimeksi luin Terry Hayesin (vanhojen Mad Max-leffojen käsikirjoittaja) Vaeltaja, se oli ihan ok. En todellakaan jaksa lukea mitään liian raskasta ennen kuin menen nukkumaan, itse kun luen vain sängyssä. Ellei ole muuta parempaa tarjolla....

Scifi on lähinnä sydäntäni esim. Dan Simmonsin Hyperion-sarja, se on huikeaa scifiä. Ja tottakai S.King, paras mielikuvitus koko maailmassa. Musta Torni-sarja pelkästään on jo pääsylippu kirjailijoiden mestaruus-sarjaan, mutta ne kaikki muut mahtavat teokset? Jessus....

 

[Alamummo]

Päätin sivistää itseäni John Steinbeckin klassikoilla. Nyt olen loppusuoralla Edenistä itään kanssa ja seuraavana odottaa Vihan hedelmät. Olen joskus nuorena lukenut Steinbeckilta äitini suosituksesta Matka Charleyn kanssa, joka on mukava matkakertomus ja aika erityyppinen teos kuin Eden, tosin tiesin tämän jo etukäteen. Olen aika vaikuttunut Steinbeckin tyylistä kuvata ihmisiä ja heidän pahuuttaan. Tykkään.

 

[DarkTower]

Sitä olen muuten miettinyt että miten kirjailijat näitä yhteisteoksia kirjoittavat, jotenkin yhdessä pähkäilemällä vai osiin jaettuna?

Luin saman teoksen ja se oli hyvä. Samaa olen miettinyt aina, sovitaanko juoni ja sen jälkeen jaetaan osiin esim. henkilöiden perusteella vai? Itse olen jonkin verran kirjoittanut käsikirjoituksia lyhytleffoihin niin ihmettelen todellakin miten kahden kirjoittajan kirja onnistuu, heh. Ilman että lukija huomaa.

Kingin pojalla on helvetilliset paineet, mutta toivottavasti mies onnistuu jatkamaan Kingien kirjailijaperinnettä.