Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

  • 642 146
  • 5 509
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Nyt otin lukuun Simo Rantalaisen Tare - Mestarinyrkkeilijän muotokuva. Sikäli vähän turha poiminta kun tuo Taren traaginen ja surullinen tarina on kyllä aika hyvin tiedossa ja ura myös. Mutta ainahan noita nyrkkeilyelämäkertoja on mukava lukea. Teksti on kyllä sellaista että huomaa ettei ole minkään kirjallisuuden nobelistin kynästä... Heh, jännä muuten että on mennyt kustantajalta tuollaisenaan läpi näinä pc aikoina, Simo kun mainitsee JOKAISEN Taren vastustajan kohdalla tämän etnisen taustan. Musta mies, juutalainen, tumma poika, mulattinyrkkeilijä jne. Ei sentään ihan samaa settiä viljele kun aikanaan kun selosti TV1000:lla nyrkkeilyä 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Tuolloin mm. semmoiset termit kuin petteri, neekeri ja nikke olivat ihan vakiosanastoa. Eikä kukaan sanonut mitään. Ei vissiin tuolloinkaan ollut kukaan Suomessa nyrkkeilystä kiinnostunut...
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei vissiin tuolloinkaan ollut kukaan Suomessa nyrkkeilystä kiinnostunut...

Tai sitten Rantalainen vaan käytti nimen omaan nyrkkeilystä kiinnostuneiden katsojien ymmärtämää kieltä. Simosta, vai onko se edelleenkin Mujahed bin Risto Faisal, ei ole paljon muuta tuon Tare-kirjan lisäksi viime vuosina muuten kuulunut.
 

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Herra Ylpön Sydän tuli nyt luettua, toisella yrittämällä loppuun asti. Ensimmäinen jäi kesken, kun alkoi ottamaan kirjailijan harjoittama kritiikitön henkilöpalvonta päähän. Teos on erittäin heikkotasoinen kirjaksi, vaikka Ylppöä mukava on radiostakin kuunnella. Lähinnä tässä on purettu sanelut sekä muistettu tämän fanipoikabändärikirjailijan osalta nostaa itsensä pöydälle aina, kun on itse ollut mukana, eli käytännössä jokaisessa luvussa. Hyvin olisi voinut nimensä laittaa jo kirjan titteliinkin, niin kova on yritys itsestään kertoa. Ilmeisesti hän ei alussa tuntenut Ylppöä, mutta kirjan vaiheiden ja roikkumisen jäljiltä heistä on muovautunut "ystäviä". Siitä tuo kirja taitaa lopulta enemmän kertoa, vaikka on siellä Maj Karmasta ja Ihmisistäkin tarinaa ja jotain raapaisua muihinkin vaiheisiin.

Ei siinä, nostan hattua, että tällaisella siipeilyllä kirjailija pääsi piireihin ja ottamaan Ylpön avulla myös muusikon uran ensiaskeliä. Merkittävimmät keikat on vähemmän yllättäen heitetty Ihmisten lämppärinä. En suosittele tätä kenenkään luettavaksi, ellei ole suuri fani.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Arkeologi ja seppä Mikko Moilasen tietokirja Viikinkimiekat Suomessa oli hyvin kiintoisa katsaus Suomesta löytyneisiin viikinkiajan miekkoihin, niiden historiaan, tekotapoihin ja malleihin. Suomesta on löytynyt sadoittain viikinkikauden miekkoja sekä haudoista että muualta, ja Suomessa on ollut viikinkikaudella paitsi vauraampaa kuin mitä on ajateltu myös aiempaa aktiivisempia yhteyksiä naapurimaihin ja viikinkeihin. Suomestakin on lähdetty ns. reissun päälle viikinkiretkille, erityisesti rannikkoseudulta ja saaristosta ja lisäksi mm. hämäläiset ovat antaneet tänne tunkeneille viikingeille köniin.

Ylessä oli hyvä artikkeli miekoista ja Moilasesta, joka on niin kova jätkä, että on paitsi arkeologi myös tosiaan seppä, joka on opetellut takomaan miekkoja itse.
"Viikinkien aika, eli yksi rauta-ajan jakso vuoden 1000 tienoilla, oli Suomessa suhteellisen vaurasta, Moilanen kertoo. Ajalta on löytynyt yli 400 miekkaa säiläkirjoituksineen ja määrä kasvaa. Vain viikinkien lähtömaista, Norjasta ja Ruotsista, on löydetty viikinkiaikaisia miekkoja enemmän kuin Suomesta.
– Vaikka varsinaisia viikinkiaikaisia kauppapaikkoja Suomessa tunnetaan varsin vähän, rannikolta ollut hyvät yhteydet sisämaahan. Miekkoja on kulkeutunut Suomeen ja tehty Suomessa asuneille."


On jotenkin mukavaa tietää, ettei Suomi ollut tuhatluvulla mikään rutiköyhä ja takapajuinen periferia vaan täällä elettiin suhteellisen vauraasti ja miekkoja on tehty suomalaisille niin paljon, että niitä on jäänyt satamäärin jäljelle.

Suosittelen Moilasen kirjaa, siinä on kiehtovan asiatekstin lisäksi paljon kuvia miekoista ja myös niiden takomisesta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ylessä oli hyvä artikkeli miekoista ja Moilasesta, joka on niin kova jätkä, että on paitsi arkeologi myös tosiaan seppä, joka on opetellut takomaan miekkoja itse.

Luin itsekin tuon artikkelin ja oli kyllä mielenkiintoinen. Mutta vielä kun tuohon saisi yhdistetty Indiana Jonesin, niin sitten se vasta kova paketti olisikin. Arkeologi, joka takoo miekat itse, mutta myös katkoo tarvittaessa niillä natsipaskiaisten tai muiden vastaanasettuvien päitä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Luin itsekin tuon artikkelin ja oli kyllä mielenkiintoinen. Mutta vielä kun tuohon saisi yhdistetty Indiana Jonesin, niin sitten se vasta kova paketti olisikin. Arkeologi, joka takoo miekat itse, mutta myös katkoo tarvittaessa niillä natsipaskiaisten tai muiden vastaanasettuvien päitä.

Muistathan, että Indyhän ei nimen omaan lähtenyt kilpasille miekkamiesten kanssa vaan tyytyi ampumaan nämä revolverillaan hengiltä?

Tämä YouTubestakin löytyvä ekan Indyn kohtaus on klassista elokuvahistoriaa. Aivan loistava kohtaus. Miksi lähteä hengenvaarallisesti mittelemään koko elämänsä miekkailua treenanneen konnan kanssa kun voi ampua tämän pois päiviltä ja jatkaa omia touhujaan?

Tähänhän liittyy sellainen taustatarina, että alun perin Indyn piti matsata miekkamiehen kanssa, mutta paha ripuli vaivasi Harrison Fordia ja tuotantoryhmää, kaikki olivat ryytyneitä ja kuvausten pidi edetä, joten tähän kohtaukseen kirjoitettiin vaihtoehtoinen versio, jossa Indy sitten vain väsyneen näköisenä tykittää miekkamestarin nurin ja homma jatkuu. Tuloksena oli sitten ikimuistoinen hetki, yksi monista ensimmäisessä Indiana Jonesissa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muistathan, että Indyhän ei nimen omaan lähtenyt kilpasille miekkamiesten kanssa vaan tyytyi ampumaan nämä revolverillaan hengiltä?

Ai hitsi, nyt kävi nolosti. Tuo kohtaus on nimittäin myös minun mielestäni yksi elokuvahistorian parhaita kohtauksia ikinä. Enkä edes nopeaan mietittynä hoksaa mitään sellaista kohtausta, missä Indy olisi miekkaillut: pyssyn lisäksi on ruoska viuhunut ja soihdulla sohittu ja olikos jakoavainkin siinä yhdessä toisessa huippukohtauksessa juuri Indyn kädessä?

Taitaa siis toivo ollakin siinä, että Mikko Moilanen alkaisi myös käyttää miekkaa muinaisaarteiden puolustamiseen.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Taitaa siis toivo ollakin siinä, että Mikko Moilanen alkaisi myös käyttää miekkaa muinaisaarteiden puolustamiseen.
Eli olisi sitten sellainen oikean elämän Lara Croft? Mitenkähän Moilaselta kyykkyliike onnistuu.

Itselläni on jälleen kirja vaihtunut, joskaan ei niin paljoa että juuri eroa huomaisi. Tällä hetkellä menossa siis Virpi Hämeen-Anttilan Björk-dekkareiden kolmas kirja. Kyllä näitä edelleen ihan hyvällä mielihalulla lukee, mutta väkisinhän nuo jutut alkavat muistuttaa toisiaan kun ajallisestikin ollaan liikuttu ensimmäisen kirjan ajoista vasta nelisen kuukautta. Sujuvaa tekstiä tuo Hämeen-Anttila kyllä kirjoittaa ja huomaa että historian laitokselta on käyty lähdeaineistoa runsaasti hakemassa. Välillä vähän pompitaan aiheissa kun pitää viitata aiempien kirjojen tapahtumiin ja sieltä on odotellut enemmänkin paluuta tekeviä hahmoja kun niihin melko tiuhaan viitataan (toki kolmas kirja vasta melko alussa että ehkä tässä alkaa pikkuhiljaa alkusarjan pahiksia palaamaan sitä odotettua kostoa suorittamaan). Joka tapauksessa ihan pätevää dekkarointia. Nopealukuista ja keveää mutta substanssia (sekä historiallisia henkilöhahmoja) pitämään kokonaisuutta melko hyvin kasassa.
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Luin viimeksi Risto Uimosen - Iiro Viinanen - Henkilökuva, ja kirja oli todella mielenkiintoinen. Pääpaino oli valtionvarainministeriajassa, jolloin Iirosta tuli "vihatuin" ja lopulta kiiteltykin poliitikko, kun lamasta oli selvitty. Kiitoksia sateli oikealta ja vasemmalta. Suosittelen, jos pitää elämänkerta-tyyppisistä kirjoista.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Nick Masonin ura ja elämä menossa. Sen jälkeen pitää valita viisikosta Ian Dury, Phil Collins, Tom Petty ja Billy Idol. Ei ole laskuvirhe, vaan yhdestä herrasta sattuu olemaan kaksi eri teosta. Taidan tykätä lukea noista rokkareista. Ai niin, on mulla Edenistä itään myös menossa. Yleensä työmatkoilla pätkä kerrallaan, mitä metrossa kerkiää. Ihan saatanan pitkä kirja. Ennen sanottiin paksu, mutta ekirja-aikana tuo ei oikein konkretisoidu.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Westerosin kirjeenvaihtajan sain joululahjalainaksi. Mielenkiintoisia pointteja jo tässä alussa tullut esille, varsinkin, kun tässä samalla tulee sarjaa katseltua läpi uudelleen. Ja nimenomaan hyvä joululahjalaina, koska tämän kirjan parasta ennen pvm on ensi huhtikuussa. Kiva lukea nyt, mutta en ostaisi hyllyyn.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Dekkareita tullut viime aikoina luettua. Dahlin Ystävyyden muisto tuli luettua ja toisaalta Larssonin Millenium-trilogia on ollut työn alla. Varsin viihdyttäviä teoksia lajissaan.

Nyt vastapainoksi tuli hieman erilaista luettavaa. Mika Kuljun Kohtalona Tali-Ihantala: Ihmisiä Suomen ratkaisutaistelussa. Aihe itsessään on siinä määrin läpi kaluttu, ettei tuossa mitään hirveän uutta ja mullistavaa vaikuta olevan. Mutta Kuljun teksti on sujuvaa ja Kulju kuvaa hyvin mukaan valitsemiensa henkilöiden tarinoita. Menee hyvin asiallisena välilukemisena
 

Outsider

Jäsen
@Wiljami Selvisikö se asia mitä taannoin ihmettelit ensimmäiseen Hämeen-Anttilan Karl Axel Björk -kirjaan liittyen? Palattiinko siihen jossain vaiheessa vai muistelinko omiani? Itse luin juuri sarjan neljännen osan Koston Kukat ja ihan taattua laatua sekin oli.

Perään menikin sitten viime yönä/tänä aamuna aika monelle muullekin pukin kontista löytynyt Tuntematon Kimi Räikkönen. Hyvän kirjan oli Hotakainen saanut tehtyä, mitä nyt jotain tekniikkaan liittyviä sanoja olisi voinut katsoa tarkemmin ja ne isommalla tekstistä irrotetut pätkät olivat rasittavia. Nopeasti ne oppi onneksi jättämään välistä, mutta onko niilla jotain muutakin funktiota kuin lisätä sivumäärää? Siihen tarkoitukseen olisi varmasti riittänyt muutakin juttua, mutta ehkä niitä kuullaan vielä joskus lisää.

Seuraavaksi jatketaan varmaan niin ikään joululahjoilla, eli perinteisellä uusimmalla Remeksellä ja Läjä Äijälän elämäkerralla.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
@Wiljami Selvisikö se asia mitä taannoin ihmettelit ensimmäiseen Hämeen-Anttilan Karl Axel Björk -kirjaan liittyen? Palattiinko siihen jossain vaiheessa vai muistelinko omiani? Itse luin juuri sarjan neljännen osan Koston Kukat ja ihan taattua laatua sekin oli.
...
Ei löytynyt. Kyseessä oli ihan ensimmäisen kirjan alun tapahtumat mutta laitetaan nyt spoilertagit kuitnekin vaikkei tuolla kauheasti vielä spoilattaisi:
Etsin siis pitkän tovin ensimmäisestä kirjasta tietoa, missä vaiheessa Björk oli löytänyt Atamaanilta napatusta takista jotain paperipaloja kirjoituksella, kun n. kolmanneksen kohdalla niihin viitattiin Björkin päätellessä mistä julkaisusta paperi on ja taisi keksiä myös raapustusten merkityksen, mikä auttoi löytämään myöhemmin Atamaanin piilopaikan. Ei nyt mikään iso puute, mutta kyllä tuon takia tuli eräskin tovi alkupään sivuja uudelleen luettua.

Itse luin juuri kolmannen kirjan loppuun ja neljäs pitäisi käydä hakemassa varmaan huomenna kirjastosta kun mitäpä sitä hyvää draivia katkaisemaan. Samalla kirjastoreissulla ajattelin tilata varastosta lukusaliselaamiseen kolmannen kirjan liitteissä mainitun Ferdinand Ossendowskin vuoden 1924 matka/seikkailukuvauksen paroni von Ungernin Mongoliassa.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Luen nyt kirjaa Mammutin paluu (kirjoittajana Torilll Kornfelt), sain sen joululahjaksi. Siinä pohditaan sukupuuttoon kuolleiden eläinlajien uudelleen herättämistä, kuten mammutin ja alkuhärän. Olen vasta alussa mutta kirja vetää puoleensa ja saa pohtimaan että pitääkö meidän yrittää herättää henkiin jotain mitä olemme tuhonneet tai jopa sellaista mikä on hävinnyt meistä riippumatta
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luin viimeksi Petri Pietiläisen Yksi rykmentti sata tarinaa Veteraanit kertovat. Kirja oli mielenkiintoinen ja eivät kai nuo kohtalot voi olla koskettamatta.

Nyt luen joululahjaksi saamaani Samuel Björkin dekkaria Poika pimeästä. Edelliset Björkin romaanit olen lukenut (Minä matkustan yksin, Yölintu) ja tykännyt niistä, joten oletan, että tämäkin kirja on mieleiseni.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Luen Patricia Cornwellin punaista usvaa minikirjana. Olen sivulla 253 ja edessä on vielä vähän urakkaa kun kirjassa on lähes tuhat silkkipaperin ohutta sivua. Kirja kyllä kulkee mukavasti käsilaukussa ja olen lukenut sitä lähinnä työmatkoilla ja tauoilla.

Toinen kirja, jota luen juuri nyt ja sängyssä, on The Crown (kirjoittajana Robert Lacey). Kirja liittyy saman nimiseen Netflix-sarjaan. Kirja valottaa tapahtumia sarjan takana... Ei siis miten sarja on tehty vaan sitä mikä sarjassa kuvattiin niin kuin se ns. oikesti tapahtui ja missä kohti käytettiin taiteellisia vapauksia tai oiottiin vähän mutkia suoraksi. Itse en ole sarjaa katsonut vaan luen kirjaa kertomuksena Kuningatar Elisabeth II:n alusta kuningattarena.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Seuraavaksi olisi ehkä kiva haukata joku vähän kevyempi teos, kuten Jack Londonin "Erämaan kutsu". Sitten ehkä siirtyä Leo Tolstoin pariin. "Anna Karenina" vai "Sota ja rauha"? Kai molemmat olisi jossain vaiheessa luettava.
No nyt on sitten Tolstoin "Sota ja rauha" menossa. Toistaiseksi teos ei vaikuta sotakirjallisuuden klassikolta, vaan rauha vallitsee ainakin venäläisen ylimistön keskuudessa, mutta vasta noin 65 sivua luettuna ja yli 1200 sivua edessä, joten ehtii tässä vielä varmaan asetelmat muuttua. Tässä meneekin sitten muutama kuukausi "mukavasti."
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Skandi ja jenkkidekkareita on tullut viime aikoina ahmittua äänikirjoina. Viime ajat on viime kuukaudet.

Samuel Björkiä, Stephen Kingiä, David Baldaccia, Hjorth/Rosenfeldtiä, Kristina Ohlssonia, Lina Bengtsdotteria, Viveca Steniä...

Jotenkin kaipailisin jotain 1970-80 luvun maisemia, aikaa ennen supertietokoneita ja mobiililaitteita. Olisiko suositella kirjoja tai kirjailijoita? Dekkareita tai vastaavia? Joku muistin menetykseen liittyvä teos tai shakaali yms psykologisia trillereitä?
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Skandi ja jenkkidekkareita on tullut viime aikoina ahmittua äänikirjoina. Viime ajat on viime kuukaudet.

Samuel Björkiä, Stephen Kingiä, David Baldaccia, Hjorth/Rosenfeldtiä, Kristina Ohlssonia, Lina Bengtsdotteria, Viveca Steniä...

Jotenkin kaipailisin jotain 1970-80 luvun maisemia, aikaa ennen supertietokoneita ja mobiililaitteita. Olisiko suositella kirjoja tai kirjailijoita? Dekkareita tai vastaavia? Joku muistin menetykseen liittyvä teos tai shakaali yms psykologisia trillereitä?

Oletko Henning Mankelit jo lukenut, toinen suositus Åke Edwardsonin komisario Winter-sarja.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Oletko Henning Mankelit jo lukenut, toinen suositus Åke Edwardsonin komisario Winter-sarja.

Mankeleita luin aikanaan nuorempana. Wallander juttuja lähinnä tuli luettua. Myös GW Perssonia on tullut luettua. Åke Edwardson on täysin uusi nimi minulle. Täytynee tutustua. Tack
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Robin Hobbin Rain wilds -saagaa olen viime aikoina lukenut, neljäs kirja alkoi eilen illalla. Siinä sivussa tuli lueskeltua myös Timo Sandbergin kieltolain ajan Lahteen sijoittuvat dekkarit (ensimmäisen olin lukenut aiemmin, pari tuoreempaa nyt vuodenvaihteen jälkeen). Hobb on hyvä, tosin tässä saagassa ei ole ihan vastaavaa epätoivon ja -reiluuden makua kuin aiemmissa parissa kirjasarjassa mitä olen lukenut (siis nuo ainoat kokonaan suomennetut Kuninkaan salamurhaaja - ja Lordi Kultainen -tarinat). Sandbergin dekkarit ovat ihan pätevää nopeaa ajanvietettä, tosin tuntuu että joka kirjassa jäänyt ne varsinaiset kirjan päärikoksen tekijät todella pienelle osalle ja kirjoissa keskitytään kuvaamaan lähinnä päähenkilön suhteita ympäristöön. Hämeen-Anttilan Björk -sarja on myös tullut luettua loppuun, Berliiniin sijoittunut teos oli mielestäni ihan suosittelun arvoinen lukukokemus. Ylipäätään tykkään kun akateemiset ihmiset tekevät (rikos)fiktiota, ympäristö pystytään kuvaamaan erittäin uskottavasti yksityiskohtien kautta (tässä kohtaa tahtoisin jälleen mainostaan Jyrki Heinon historiadekkarisarjaa).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös