Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Walrus21]

Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

Klassikko vuodelta 1866 päätyi omallekin lukulistalle. Tämä teos ei ole mikään bussimatkan aikana silmäiltävä brosyyri, vaan syvällinen ja raskas tutkimusmatka ihmismielen sopukoihin.

Tarina lähtee käyntiin, kun nuori opiskelija Rodion Raskolnikov kirvesmurhaa vanhan leskirouvan (tämän verran paljastetaan jo kirjan takakannessa). Seuraa Pietarin kaduille sijoittuva kuumeinen houreilu, johon linkittyy laaja kirjo ihmisyyden paradokseja, ajan kuvaan kuuluvaa silmiinpistäävää eriarvoisuutta ja vikkelään eskaloituvia sanaharkkoja.

Mielestäni kirjan vahvuus on siinä, että se ei tarjoa simppeleitä karikatyyrejä, vaan ristiriitaisia hahmoja, jotka eivät aina toimi odotetusti tai edes omien etujensa mukaisesti. Dostojevski kuvaa tyylilleen uskollisesti ihmismielen rajatiloja, joissa kiihko ja järki sekoittuvat jatkuvasti. Teos on myös yksi rikoskirjallisuuden pioneereista, mutta olisi väärin typistää se pelkäksi dekkariksi.

Kaiken kaikkiaan voin suositella tätä kelle tahansa kirjallisuudesta kiinnostuneelle. Rikos ja rangaistus on lähes 700-sivuinen tarina, jonka aikana ei oikeastaan tapahdu ihan hirveästi. Teosta tuleekin lähestyä riittävällä kärsivällisyydellä, sillä hienous piilee tarinan kerrostuneisuudessa ja erinomaisissa henkilöhahmoissa.

 

[Peltinen]

Rikos ja rangaistus piti aikanaan lukea koulussa, mutta selvisin ainoastaan sivulle 70 asti, vaikka olin lukioaikaan innokas lukija. Melkoisen raskasta shittiä. Onneksi palautus tehtiin ryhmätyönä ja viiden hengen ryhmästä yksi oli jopa lukenut kirjan. Pitäisi oikeastaan kokeilla, uppoaisiko nyt yhtään paremmin (en usko).

 

[Amerikanihme]

Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

Teos on myös yksi rikoskirjallisuuden pioneereista, mutta olisi väärin typistää se pelkäksi dekkariksi.

Kirjoitinkin tuosta kirjasta pari sivua takaisinpäin. Ehkä on rikoskirjallisuuden pioneeri, mutta ei kylläkään mielestäni mikään rangaistuskirjallisuuden klassikko, niin kuin kirjan nimestä olisi voinut päätellä. Mutta ehkä tosiaan se rangaistus tuli siinä kirjan tapahtumien kulussa kun Raskolnikov käyttäytyi mitä hulluimmin.

Jack Londonin "Erämaan kutsu" oli täysi bust. Koiratappeluita ja kiduuttavaa hirveiden pakkasten kuvausta.

 

[Useful Idiot]

Kesken: Roddy Doyle | Antaa Soittaa

Seuraavaksi: Marko Lempinen | Matti Hagman - Stadin Kingi

 

[Walrus21]

Kirjoitinkin tuosta kirjasta pari sivua takaisinpäin. Ehkä on rikoskirjallisuuden pioneeri, mutta ei kylläkään mielestäni mikään rangaistuskirjallisuuden klassikko, niin kuin kirjan nimestä olisi voinut päätellä. Mutta ehkä tosiaan se rangaistus tuli siinä kirjan tapahtumien kulussa kun Raskolnikov käyttäytyi mitä hulluimmin.

Juu, tuota tuli itsekin ihmeteltyä.

Ymmärtääkseni Dostojevski oli alun perin jopa lopettamassa teosta siihen tunnustukseen. No, nyt siellä on se lyhyt jälkipuhe, jossa ruoditaan vähän Siperian-reissun kokemuksia.

Sinällään tuo loppu on mielestäni jopa tarpeeton, koska kirjahan kuvaa aika lyhyttä ajanjaksoa, jonka aikana dialogiaa käydään kuitenkin ahkerasti.

Itse koin asian niin, että Raskolnikov oli jo kirjan alussa kärsimässä jonkinlaista rangaistusta mielensä vankilassa. Päähenkilöhän ei ole oikeastaan edes miellyttävä hahmo, vaan jonkinlainen hämmennystä aiheuttava nihilisti. Ehkä sen takia tuli jatkuvasti odotettua jännityksellä, mikä on seuraava käänne.

 

[Turha Kaukalo]

Rikos ja rangaistus on kevyttä verrattuna Dostojevskin Riivaajat-romaaniin, jota suosittelen. Se on pervo kirja. Semmonen katuversio Karamazovin veljeksistä.

 

[Iisoppi]

Dostojevskistä en tiedä, en ole lukenut. Olen ajatellut lukea mutten ole viitsinyt. Tällä hetkellä luen Maailman pisintä pajuköyttä. Ihan sopivaa luettavaa minulle, lyhyitä tarinoita historian myyteistä. Olen lukenut ns. saman sarjan Maailma on outo- ja Maailmassa on vihre- kirjat.

Maailman pisin pajunköysi – Wikipedia (linkki wikipediaan tällä hetkellä lukemani kirjan esittelyyn).

 

[Wiljami]

Tällä hetkellä luen Max Seeckin esikoisdekkaria Hammurabin enkelit. N. kolmannes takana eikä missään vaiheessa ole tuntunut että olisi lainkaan sellaista mitä yleensä viitsisin lukea, melko ennalta-arvattava kuvio (toki mahdollista että yllätyn ratkaisuista mutta suhteellisen ilmiselvältä vaikuttaa) ja päähenkilönä suht geneerinen alfa kelle on annettu työkaveriksi supersalaiseen tehtävään eksoottisessa ympäristössä (no ok, Kroatiassa mikä ei välttämättä niin eksoottinen ole, mutta joka tapauksessa) hotti pimatsu keneltä paljastuu tipoittain jonkunlaista substanssiksi tulkittavaa, mutta lähinnä melko läpinäkyvää kuolausta tätä supersotilasta kohtaan kenen kanssa päässyt työskentelemään (tuskin menee montaa sivua että pääsee harlekiinimeininkeihin kirja). Tyttö on luonnollisesti joku tuplatohtori ja "kysytään aina viiniä ostaessa paperit, mutta olen jo 32-vuotias", eli semmoinen austinpowerseissa karikatyrisoitu uranainen kuka oikeasti kaipaa vaan vahvaa urosta.

Kai tämä pitää kuitenkin läpi kahlata, ei sentään mitään hirveän raskasta tekstiä niin pariin päivään näkee tuliko kaappaustapaus selvitettyä jo kolmannen luvun kohdalla vai onko tuohon saatu keksityksi jotain fiksumpaa tai ainakin vähemmän ilmiselvää ratkaisua.

edit. niin joo päähenkilö on sentään sopivasti vapaana kun missivaimo jätti hänet Minnesota Wildissä pelaavan lätkäjätkän takia. Eli ei se sentään ihan supermega-alfa ollut mutta aika liki kuitenkin, eikä tarvitse edes pettämishommiin sortua.

 

[Valapatto]

Tällä hetkellä luen Max Seeckin esikoisdekkaria Hammurabin enkelit. N. kolmannes takana eikä missään vaiheessa ole tuntunut että olisi lainkaan sellaista mitä yleensä viitsisin lukea, melko ennalta-arvattava kuvio...

Tämä eka kirja tuntui vielä ihan hyvältä, mutta jatko-osa Mefiston kosketus oli jo vähän kuin Alex Ovechkinin ylivoimamaali - sinänsä ihan kiva, mutta on näitä jo nähty satoja. Ei sillä, että siinä mitään väärää olisi. Ihan kivaa kevyttä lukemista.

Tanskalaisen Jens Henrik Jensenin Hirtetyt koirat samasta genrestä tuntui pitkästä aikaa virkeältä, mutta sitten siinäkin mentiin johonkin tutumpaan. Mutta se kai se tämän tyylin pointti onkin. Itse voi sitten lueskella jotain muuta.

 

[Iisoppi]

Toivoisin teidän kertovan, jos keksitte jonkun ehdottoman ja helvetin hyvän kirjan, jota listassa ei ole.

Helvetin hyvistä en kyllä tiedä.... Itse luin aikoinaan alla mainitun kirjan. En kyllä sinänsä muista lukeneeni, enkä sitä oliko kirja ns. hyvä. Mutta olen kirjasta tehnyt blogi-kirjoituksen joten enköhän sen ole (ainakin osittain) lukenut. Ja luulen että käsitykseni Islamista on osittain perua ko. kirjasta. Kirja on ollut Tieto-Finlandia ehdokkaana vuonna 1993.

Helena Allahwerdi ja Helena Hallenberg: Islamin porteilla.

 

[Palstalegenda]

Tarvitsen apuanne! Käytiin ostamassa tyttärelle sänky ja kirjahylly. Hän halusi ehdottomasti samanlaisen kuin minulla, mutta niitä ei enää kauppojen hyllyiltä löydy, joten annoin omani hänelle. Tyhjensin hyllyni kirja-aarteitani juuri sillä tavalla hivellen. Teinkin sitten itselleni jo nyt uudenvuodenlupauksen ajatuksena ymmärtää pakolaisiamme myös kirjallisuuden kautta ja lukea ensi vuoden aikana kaikki omistamani kirjat, jotka käsittelevät islamia ja Lähi-itää. Monta toki olen jo lukenut, mutta luen nekin samalla. Mukana maita myös Afrikasta ja näin, mutta ymmärrätte idean. Mulla on valtavasti omakohtaista kokemusta, ensikäden tietoa ja empiiristä elämäntutkimusta meidän pakolaisista, ja totta puhuakseni mun on helpompi ystävystyä sompun, irakilaisen, iranilaisen, afganistanilaisen tai kurdin kanssa kuin suomalaisen. Mutta, listaan tähän kaikki kirjat, jotka aiheista omistan ja luen. Toivoisin teidän kertovan, jos keksitte jonkun ehdottoman ja helvetin hyvän kirjan, jota listassa ei ole. Hankin sen sitten kokoelmiini. Etenkin elämäkerrat kiinnostavat ja tarvitsevat lisäystä. Kiitos ja kiitos uudestaan! Ai joo, Israel on aihe, josta en nyt jaksa lukea, joten siitä ei tarvitse mainita teoksia, ellei liity alueeseen noin muuten. Ja vain suomeksi, kiitos!

-Afganistanin historia - Sergejeff
-Aikamme monta islamia - Maristo, Sergejeff
-Arabikevät - Korpiola, Nikkanen
-Baha'ullah ja uusi aika - Esslemont
-Gazamom - Laila El-Haddad
-Ihmisoikeudet ja islam - Kouros, Villa
-Irakin aseistariisunta - Blix
-Iran, huntu ja haaste - Liimatainen
-Iran, maa mullakin varjossa, Allahin nimeen - Vihervuori
-Iranin historia - Axworthy
-Islam ja nykyaika - Lodenius
-Islamilainen kulttuuri - Palva, Perho
-Islamin kahdet kasvot - Manji
-Islamin käsikirja - Hämeen-Anttila
-Islamin miekka - Hämeen-Anttila
-Islamin siimeksessä - Eberhardt
-Islamin äärillä - Naipaul
-Kahden maailman välissä, Saddamin varjosta vapauteen - Salbi, Becklund
-Kalifien kirjastossa - Hämeen-Anttila, Nokso-Koivisto
-Kuvataiteen maailma, islam
-Libanon, kyynelten ja kunnian maa - Crooks
-Matka islamin maailmaan - Naipaul
-Mayada, Saddamin vanki - Sasson
-Me olemme Iran - Alavi
-Neitsythäkki - Hirsi Ali
-Omar Khaijam - Hämeen-Anttila
-Oopiumin maa - Nawa
-Ruokakulttuuri islamin maissa - Hallenberg, Perho
-Saudi-Arabian toiset kasvot - Liimatainen
-Somalia ja Somalimaa - Lewis
-Suomen somalit - Mubarak, Nilsson, Saxen
-Syyria ja Lähi-itä - Kerkkänen
-Totuus Muhammadista - Spencer
-Tuhat ja yksi askelta, Arabimaat muuttuvassa maailmassa - Nykyri, Jokisalo
-Turkki, Euroopan rajalla? - Leinonen, Kojo, Nousiainen, Peltonen, Tainio
-Yhtä erilaiset, islam ja suomalainen kulttuuri - Muhammed (Se Husein)

Mulla on hyvä mututaito. Saddamin varjokirjan ja Neitsythäkin luet aluksi. Kaikki Hämeen-Anttilat poltat takassa.

 

[hege]

Nyt on jostain syystä uusintoja menossa ja itsellä on huono tai ainakin tapa lukea useampaa kirjaa samaan aikaan, osin sen takia että pokkarit on helpompia roudata duunimatkoilla. Eli kesken on:

David Peace: 1980 (uusinta, luettu joskus kauan sitten)
David Mamet: Chicago (aavistuksen raskaslukuinen, tosin aina jäänyt ns. kakkoseksi eli edennyt hitaasti mikä sitten voi johtaa raskaslukuiseen fiilikseen)
Bruce Springsteen: Born to Run (kesken)

1980 tulee luultavasti loppuun ekana kun on pokkaripainos ja sitten duunimatkalle tulee mukaan Peacen 1983 kun sekin on pokkarina hyllyssä. Edelliset luetut on Alan Clarken Barbarossa tjsp. ja Peacen 1977.

 

[Wiljami]

Tämä eka kirja tuntui vielä ihan hyvältä, mutta jatko-osa Mefiston kosketus oli jo vähän kuin Alex Ovechkinin ylivoimamaali - sinänsä ihan kiva, mutta on näitä jo nähty satoja. Ei sillä, että siinä mitään väärää olisi. Ihan kivaa kevyttä lukemista.

...

Tuli lukaistua tuo Hammurabin enkelit läpi ja kyllä se parani puolestavälistä loppua kohti. Pääpahiksen oli toki arvannut alkumetreillä ja arvaus osui, mutta oli siinä sentään jotain muutakin kuin mr. Mega-alfa ja neiti tuplatohtori Söpö.

Jatkan kuitenkin paremmalla mielenkiinnolla Virpi Hämeen-Anttilan Björk -sarjan parissa, Käärmeiden kesä lähti toissailtana lukuun. Varmaan tässä käy sama kuin muissakin hyvissä sarjoissa, eli että alkaa jossain vaiheessa toistamaan liikaa itseään, mutta kyllä tuota vielä hyvällä mielihalulla lukee.

 

[Johnny B. Goode]

Nyt otin lukuun Simo Rantalaisen Tare - Mestarinyrkkeilijän muotokuva. Sikäli vähän turha poiminta kun tuo Taren traaginen ja surullinen tarina on kyllä aika hyvin tiedossa ja ura myös. Mutta ainahan noita nyrkkeilyelämäkertoja on mukava lukea. Teksti on kyllä sellaista että huomaa ettei ole minkään kirjallisuuden nobelistin kynästä... Heh, jännä muuten että on mennyt kustantajalta tuollaisenaan läpi näinä pc aikoina, Simo kun mainitsee JOKAISEN Taren vastustajan kohdalla tämän etnisen taustan. Musta mies, juutalainen, tumma poika, mulattinyrkkeilijä jne. Ei sentään ihan samaa settiä viljele kun aikanaan kun selosti TV1000:lla nyrkkeilyä 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Tuolloin mm. semmoiset termit kuin petteri, neekeri ja nikke olivat ihan vakiosanastoa. Eikä kukaan sanonut mitään. Ei vissiin tuolloinkaan ollut kukaan Suomessa nyrkkeilystä kiinnostunut...

 

[Everton]

Ei vissiin tuolloinkaan ollut kukaan Suomessa nyrkkeilystä kiinnostunut...

Tai sitten Rantalainen vaan käytti nimen omaan nyrkkeilystä kiinnostuneiden katsojien ymmärtämää kieltä. Simosta, vai onko se edelleenkin Mujahed bin Risto Faisal, ei ole paljon muuta tuon Tare-kirjan lisäksi viime vuosina muuten kuulunut.

 

[Johnny B. Goode]

Simosta, vai onko se edelleenkin Mujahed bin Risto Faisal

Kyllä ainakin alkusivulla on arabiaksi kirjoitettu värssy.

 

[Falling Star]

Herra Ylpön Sydän tuli nyt luettua, toisella yrittämällä loppuun asti. Ensimmäinen jäi kesken, kun alkoi ottamaan kirjailijan harjoittama kritiikitön henkilöpalvonta päähän. Teos on erittäin heikkotasoinen kirjaksi, vaikka Ylppöä mukava on radiostakin kuunnella. Lähinnä tässä on purettu sanelut sekä muistettu tämän fanipoikabändärikirjailijan osalta nostaa itsensä pöydälle aina, kun on itse ollut mukana, eli käytännössä jokaisessa luvussa. Hyvin olisi voinut nimensä laittaa jo kirjan titteliinkin, niin kova on yritys itsestään kertoa. Ilmeisesti hän ei alussa tuntenut Ylppöä, mutta kirjan vaiheiden ja roikkumisen jäljiltä heistä on muovautunut "ystäviä". Siitä tuo kirja taitaa lopulta enemmän kertoa, vaikka on siellä Maj Karmasta ja Ihmisistäkin tarinaa ja jotain raapaisua muihinkin vaiheisiin.

Ei siinä, nostan hattua, että tällaisella siipeilyllä kirjailija pääsi piireihin ja ottamaan Ylpön avulla myös muusikon uran ensiaskeliä. Merkittävimmät keikat on vähemmän yllättäen heitetty Ihmisten lämppärinä. En suosittele tätä kenenkään luettavaksi, ellei ole suuri fani.

 

[Musta Nuoli]

Arkeologi ja seppä Mikko Moilasen tietokirja Viikinkimiekat Suomessa oli hyvin kiintoisa katsaus Suomesta löytyneisiin viikinkiajan miekkoihin, niiden historiaan, tekotapoihin ja malleihin. Suomesta on löytynyt sadoittain viikinkikauden miekkoja sekä haudoista että muualta, ja Suomessa on ollut viikinkikaudella paitsi vauraampaa kuin mitä on ajateltu myös aiempaa aktiivisempia yhteyksiä naapurimaihin ja viikinkeihin. Suomestakin on lähdetty ns. reissun päälle viikinkiretkille, erityisesti rannikkoseudulta ja saaristosta ja lisäksi mm. hämäläiset ovat antaneet tänne tunkeneille viikingeille köniin.

Ylessä oli hyvä artikkeli miekoista ja Moilasesta, joka on niin kova jätkä, että on paitsi arkeologi myös tosiaan seppä, joka on opetellut takomaan miekkoja itse.
"Viikinkien aika, eli yksi rauta-ajan jakso vuoden 1000 tienoilla, oli Suomessa suhteellisen vaurasta, Moilanen kertoo. Ajalta on löytynyt yli 400 miekkaa säiläkirjoituksineen ja määrä kasvaa. Vain viikinkien lähtömaista, Norjasta ja Ruotsista, on löydetty viikinkiaikaisia miekkoja enemmän kuin Suomesta.
– Vaikka varsinaisia viikinkiaikaisia kauppapaikkoja Suomessa tunnetaan varsin vähän, rannikolta ollut hyvät yhteydet sisämaahan. Miekkoja on kulkeutunut Suomeen ja tehty Suomessa asuneille."

On jotenkin mukavaa tietää, ettei Suomi ollut tuhatluvulla mikään rutiköyhä ja takapajuinen periferia vaan täällä elettiin suhteellisen vauraasti ja miekkoja on tehty suomalaisille niin paljon, että niitä on jäänyt satamäärin jäljelle.

Suosittelen Moilasen kirjaa, siinä on kiehtovan asiatekstin lisäksi paljon kuvia miekoista ja myös niiden takomisesta.

 

[Everton]

Ylessä oli hyvä artikkeli miekoista ja Moilasesta, joka on niin kova jätkä, että on paitsi arkeologi myös tosiaan seppä, joka on opetellut takomaan miekkoja itse.

Luin itsekin tuon artikkelin ja oli kyllä mielenkiintoinen. Mutta vielä kun tuohon saisi yhdistetty Indiana Jonesin, niin sitten se vasta kova paketti olisikin. Arkeologi, joka takoo miekat itse, mutta myös katkoo tarvittaessa niillä natsipaskiaisten tai muiden vastaanasettuvien päitä.

 

[Musta Nuoli]

Luin itsekin tuon artikkelin ja oli kyllä mielenkiintoinen. Mutta vielä kun tuohon saisi yhdistetty Indiana Jonesin, niin sitten se vasta kova paketti olisikin. Arkeologi, joka takoo miekat itse, mutta myös katkoo tarvittaessa niillä natsipaskiaisten tai muiden vastaanasettuvien päitä.

Muistathan, että Indyhän ei nimen omaan lähtenyt kilpasille miekkamiesten kanssa vaan tyytyi ampumaan nämä revolverillaan hengiltä?

Tämä YouTubestakin löytyvä ekan Indyn kohtaus on klassista elokuvahistoriaa. Aivan loistava kohtaus. Miksi lähteä hengenvaarallisesti mittelemään koko elämänsä miekkailua treenanneen konnan kanssa kun voi ampua tämän pois päiviltä ja jatkaa omia touhujaan?

Tähänhän liittyy sellainen taustatarina, että alun perin Indyn piti matsata miekkamiehen kanssa, mutta paha ripuli vaivasi Harrison Fordia ja tuotantoryhmää, kaikki olivat ryytyneitä ja kuvausten pidi edetä, joten tähän kohtaukseen kirjoitettiin vaihtoehtoinen versio, jossa Indy sitten vain väsyneen näköisenä tykittää miekkamestarin nurin ja homma jatkuu. Tuloksena oli sitten ikimuistoinen hetki, yksi monista ensimmäisessä Indiana Jonesissa.

 

[Everton]

Muistathan, että Indyhän ei nimen omaan lähtenyt kilpasille miekkamiesten kanssa vaan tyytyi ampumaan nämä revolverillaan hengiltä?

Ai hitsi, nyt kävi nolosti. Tuo kohtaus on nimittäin myös minun mielestäni yksi elokuvahistorian parhaita kohtauksia ikinä. Enkä edes nopeaan mietittynä hoksaa mitään sellaista kohtausta, missä Indy olisi miekkaillut: pyssyn lisäksi on ruoska viuhunut ja soihdulla sohittu ja olikos jakoavainkin siinä yhdessä toisessa huippukohtauksessa juuri Indyn kädessä?

Taitaa siis toivo ollakin siinä, että Mikko Moilanen alkaisi myös käyttää miekkaa muinaisaarteiden puolustamiseen.

 

[Wiljami]

...
Taitaa siis toivo ollakin siinä, että Mikko Moilanen alkaisi myös käyttää miekkaa muinaisaarteiden puolustamiseen.

Eli olisi sitten sellainen oikean elämän Lara Croft? Mitenkähän Moilaselta kyykkyliike onnistuu.

Itselläni on jälleen kirja vaihtunut, joskaan ei niin paljoa että juuri eroa huomaisi. Tällä hetkellä menossa siis Virpi Hämeen-Anttilan Björk-dekkareiden kolmas kirja. Kyllä näitä edelleen ihan hyvällä mielihalulla lukee, mutta väkisinhän nuo jutut alkavat muistuttaa toisiaan kun ajallisestikin ollaan liikuttu ensimmäisen kirjan ajoista vasta nelisen kuukautta. Sujuvaa tekstiä tuo Hämeen-Anttila kyllä kirjoittaa ja huomaa että historian laitokselta on käyty lähdeaineistoa runsaasti hakemassa. Välillä vähän pompitaan aiheissa kun pitää viitata aiempien kirjojen tapahtumiin ja sieltä on odotellut enemmänkin paluuta tekeviä hahmoja kun niihin melko tiuhaan viitataan (toki kolmas kirja vasta melko alussa että ehkä tässä alkaa pikkuhiljaa alkusarjan pahiksia palaamaan sitä odotettua kostoa suorittamaan). Joka tapauksessa ihan pätevää dekkarointia. Nopealukuista ja keveää mutta substanssia (sekä historiallisia henkilöhahmoja) pitämään kokonaisuutta melko hyvin kasassa.

 

[Nahkaparturi]

Luin viimeksi Risto Uimosen - Iiro Viinanen - Henkilökuva, ja kirja oli todella mielenkiintoinen. Pääpaino oli valtionvarainministeriajassa, jolloin Iirosta tuli "vihatuin" ja lopulta kiiteltykin poliitikko, kun lamasta oli selvitty. Kiitoksia sateli oikealta ja vasemmalta. Suosittelen, jos pitää elämänkerta-tyyppisistä kirjoista.

 

[Rod Weary]

Nick Masonin ura ja elämä menossa. Sen jälkeen pitää valita viisikosta Ian Dury, Phil Collins, Tom Petty ja Billy Idol. Ei ole laskuvirhe, vaan yhdestä herrasta sattuu olemaan kaksi eri teosta. Taidan tykätä lukea noista rokkareista. Ai niin, on mulla Edenistä itään myös menossa. Yleensä työmatkoilla pätkä kerrallaan, mitä metrossa kerkiää. Ihan saatanan pitkä kirja. Ennen sanottiin paksu, mutta ekirja-aikana tuo ei oikein konkretisoidu.

 

[sampio]

Westerosin kirjeenvaihtajan sain joululahjalainaksi. Mielenkiintoisia pointteja jo tässä alussa tullut esille, varsinkin, kun tässä samalla tulee sarjaa katseltua läpi uudelleen. Ja nimenomaan hyvä joululahjalaina, koska tämän kirjan parasta ennen pvm on ensi huhtikuussa. Kiva lukea nyt, mutta en ostaisi hyllyyn.