Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Virveliä kainaloon]

Luin viimeksi Tolkienin koko Taru sormusten herrasta-trilogian. Tämä tapahtui noin kuukausi siten, kun piti tehdä kirjallisuusessee jostain klassikkokirjasta. Aikaa koko setin lukemiseen kului kaksi päivää. Oli todella mukava viikonloppu...
Jaa esseestä taisi tulla 9...

 

[Jof]

Viime viikon lopulla sain päätökseen Matti Laineen kirjan Pahojen miesten seura.

Enpä muista, koska viimeksi on eteen osunut aikuisille suunnattu kirja, jossa jääkiekko on edes jossain roolissa. Tässä dekkarissa päähenkilö on entinen lätkäveskari ja tapahtumat pyörivät osin lätkäjoukkueen (tai oikeastaan pelaajan) ympärillä. Ihan kohtuuhyvä kirja, jonka otin luettavaksi lähinnä lätkäyhteyksien takia. Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että ko. kirjailija saattaa kirjoitella myös Jatkikseen.

Viikonloppuna aloitin entisen SEAL-sotilaan "Mark Owenin" kirjan Kova päivä, joka kertoo iskusta Osama bin Ladenin piilopaikkaan. Ainakin alku on ollut mukaansa tempaava.

 

[Johnny B. Goode]

Adrian Weale: The SS- A new history tuli luettua viimeksi. Paras ja ehdottomasti informatiivisin ja yksityiskohtaisin kirja tuosta Heinrich Himmlerin kipparoimasta, surullisenkuuluisasta Schutzstaffelista. Aiheesta vain pintapuolisesti kiinnostuneille opus sisältää luultavasti liikaakin nippelitietoa ja saattaa ruveta pidemmän päälle puuduttamaan, mutta kaltaisilleni historiafriikeille ja WWII-hörhöille enemän kuin suositeltavaa luettavaa.

 

[Wiljami]

Aloitin uudestaan Pratchettin tuotannon läpikahlaamisen. Kaikki kirjat tuli tilattua Amazonista muutama vuosi sitten ja kertaalleen luettua läpi (en tosin hankkinut niitä kerralla ja luku-urakan aikana ilmestyikin vielä pari kirjaa), aloitin nyt Colour of Magicin uudestaan ja yllätyksekseni en muista tuota ulkoa.

Pätevää luettavaa, herättää ajatuksia ja kuitenkin sopivan kevyttä (fyysisesti, kun luen tuota nukahtamistarkoituksessa ja jotkut isommat opukset aiheuttaisivat vammoja tippuessaan nenälle kun nukahtaa kesken lukemisen).

 

[teemu73]

Kiven kovat tuli viimein luettua tuossa muutama viikko sitten. Tuo opus on kyllä mielestäni jokaisen Ässien kannattajan luettava.

Nyt olen siirtynyt Aku Ankan näköispainoksiin ja ihan sieltä alusta lähdin liikkeelle. Vuosi 1953 alkaa olemaan kohta lopuillaan. Kaikkia ilmestyneitä kirjoja mulla ei vielä olekaan, niin on todnäk välillä hypättävä uudempaan ja vuodesta 1968 eteenpäin pitäisi jatkaa yksittäisten lehtien muodossa.

 

[Japi]

Viime viikon maanantaina tuli haettua (olin netistä tilannut) Kiven Kovat ja tuli luettua se samantien. Oli "perushyvä" urheilukirja. Varsinkin valmetajista ja valmennuksesta kiinnostuneille hyvä. Ja tietysti porilaisille.
Tänään tuli haettua (olin netistä tilannut samalla kertaa kuin Kiven Kovat) WHA Unelmien liiga. Tuli sekin luettua samantien. Oli parhaita lukemiani urheilun tietokirjoja.

 

[Freddie Freeloader]

Vieläkin on menossa Bill Bryson:"A Short History of Nearly Everything". Olen tainnut sen mainita täällä jo ennenkin. Jokainen lause on luettava jotakuinnii kolmeen kertaan.

He, jotka tykkäävät lukea suomeksi Päätaloa ja Huovista, paikallisesti esim. Uleäborgiria ja Kääpiötä, takuulla nauttivat Brysonin teksteistä. Hyvin on samantyyppinen puheenparsi ja kerronnan polveilu hällä, vaikka kieli onnii eri.

 

[Uleåborgir]

Vieläkin on menossa Bill Bryson:"A Short History of Nearly Everything". Olen tainnut sen mainita täällä jo ennenkin. Jokainen lause on luettava jotakuinnii kolmeen kertaan.

He, jotka tykkäävät lukea suomeksi Päätaloa ja Huovista, paikallisesti esim. Uleäborgiria ja Kääpiötä, takuulla nauttivat Brysonin teksteistä. Hyvin on samantyyppinen puheenparsi ja kerronnan polveilu hällä, vaikka kieli onnii eri.

Sinnuahi helepottas, jos lukisit suomennetun "Lyhyt historia lähes kaikesta" -käännöksen. Omistan kirjan, ja olen lukenut sen kahdesti: eka kerralla nyökyttelin ihmeissäni että oho, toisella kerralla pudistelin päätä ja mietin että "mene nyt Bill vittuun."

 

[Musta Nuoli]

Vieläkin on menossa Bill Bryson:"A Short History of Nearly Everything". Olen tainnut sen mainita täällä jo ennenkin. Jokainen lause on luettava jotakuinnii kolmeen kertaan.

He, jotka tykkäävät lukea suomeksi Päätaloa ja Huovista, paikallisesti esim. Uleäborgiria ja Kääpiötä, takuulla nauttivat Brysonin teksteistä. Hyvin on samantyyppinen puheenparsi ja kerronnan polveilu hällä, vaikka kieli onnii eri.

Lue välillä suomeksi. Tai hanki jälkikasvullesi lapsille ja nuorille räätälöity versio teoksesta, WSOY:n kustantamana.

Tämä teos on nuorille lukijoille lyhennetty laitos Bill Brysonin kansainvälisestä bestselleristä. Kirjassa perehdytään ajan ja avaruuden arvoituksiin ja siihen, miten juuri meidän planeetallamme syntyi elämää.

Tapaamme matkan varrella omalaatuisia tukijoita, tuulesta temmattuja teorioita, joihin uskottiin aivan liian pitkään, ja sattumalta tehtyjä havaintoja, jotka ohjasivat luonnontieteet uusille urille.

Kelpo teos tosiaan tämä. Omien kokemuksieni mukaan yllättävänkin monta erityisesti ala-asteikäistä lasta kiinnostavat ihan oikeat asiat, varsinkin jos niistä on kirjoitettu mukaansatempaavasti.

Mielenkiintoinen on myös Kreetta Onkelin Selityspakki, jossa selitetään lapsille erilaisia aikuisten elämän omituisuuksia spurguista edustusillallisiin.

Turun Puolalan koulun viidesluokkalaiset saivat tästä teoksesta mielenkiintoisia arvioita aikaiseksi.

Viidesluokkalainen Alex on ainakin ymmärtänyt täysin oikein virallisten päivällisten syvimmän olemuksen kirja-arviossaan Selityspakista:

Jos aikuisilla virtaa hiki, he eivät ole pukeutuneet liian lämpimästi. Heillä on vain tuskallista koska viralliset päivälliset ovat tylsiä ja jäykkiä, ja he haluaisivat syödä pitsaa kotona.

Selityspakki sopii kaikille, koska:

Kirja ei ole suunnattu tytöille eikä pojille joten sitä voivat lukea kaikki.

Tämä on muuten yllättävän tärkeä pointti. Pätee lastenkirjallisuuteen ja sen lukemiseen varsin vahvasti. Herra tai muu kosminen entiteetti varjelkoon poikalasta lukemasta kirjaa, joka on osoitettu tyttöjen kirjaksi! Toisin päin jako ei ole niin vahva, mutta on kuitenkin olemassa.

Uskaltautuisin väittämään, että tämä pätee ns. genrekirjallisuuden osalta myös aikuisillakin, vaikkakin toki lievemmin. Harva äijä eli tosimies tarttuu ensimmäisenä Harlekiini-sarjaan ja harva hipsterihumanistityttö nauttii Reino Lehväslaihon rehevästä sotaproosasta.

 

[Freddie Freeloader]

Te ette nyt poijjaat ymmärrä.

Juuri Brysonin alkuperäiskieli tekee tästä teoksesta niin ehdottoman nautittavan, kuin se on.

En tiedä, lienettekö lukeneet Brysonin muuta tuotantoa, mutta se koko jutun juoni on siinä, että hän on "englishman" (vaikka ei tosiasiallisesti olekaan) ja tarkastelee asioita siltä platformilta käsin. Ei sitä voi kääntää.

Bryson pitää ehdottomasti ja mitä suurimmassa määrin lukea englanniksi.

 

[Kumielvis]

Aloitin uudestaan Pratchettin tuotannon läpikahlaamisen. Kaikki kirjat tuli tilattua Amazonista muutama vuosi sitten ja kertaalleen luettua läpi (en tosin hankkinut niitä kerralla ja luku-urakan aikana ilmestyikin vielä pari kirjaa), aloitin nyt Colour of Magicin uudestaan ja yllätyksekseni en muista tuota ulkoa.

Pätevää luettavaa, herättää ajatuksia ja kuitenkin sopivan kevyttä (fyysisesti, kun luen tuota nukahtamistarkoituksessa ja jotkut isommat opukset aiheuttaisivat vammoja tippuessaan nenälle kun nukahtaa kesken lukemisen).

Mulla on aina joku Pratchett kans menossa. Mikkelissä on ihan kivasti kirjastossa noita onneksi ollut mutta vähän tuskaista välillä noita on löytää.
Täällä Corkissa on ollut noi englanninkieliset pokkarit 5-10e joten on tullut hommailtua useampi. Sitten joskus aikuisena kun on varaa oikeasti niin hauan kyllä kunnon kirjahyllyn josta löytyy koko Pratchettin tuotanto. Viimeisimpänä luin Night Watchin, nyt on menossa Reaper Man. Eniten olen iloissani kuitenkin tuosta Neil Gaimanin ja Pratchettin yhteisteoksesta Good Omens, joka on ainakin Suomessa melko harvinainen ja esim just Mikkelin kirjastossa löytyy pölyttymästä varastossa.

 

[Freddie Freeloader]

Mie nyt vielä sen verran tarkennan tuota Brysonin lukemista alkukielellä, että on tavattoman nautittavaa lukea joku hänen laatimansa kielikuva alkukielellä ja saada se mielessänsä taitettua yhtäkäyvälle suomenkielelle, siten että alkuperäinen ajatus ja henki säilyy. Tai ainakin yrittää. Siinä piilee luovuus ja henki.

Käännös itsessään ei ole koskaan tärkeä, vaan sen tunnelman kokeminen ja välittäminen.

 

[MustatKortit]

Luen tietokirjailija Antti Raevuoren uutta ja erittäin ajankohtaista kirjaa Hävittäkää Helsinki - Pääkaupungin tuhopommitukset vuonna 1944. (Otava)

Kiintoisaa luettavaa moneltakin kantilta, omakin taloyhtiö tullut jo mainittua.

Noista pommituksistahan tuli muutenkin se 70 vuotta täyteen, ryssä oli ryssä silloinkin ja sähläsi Helsigin(kin) tuhoamisen liki täydellisesti, jonka Raevuori kirjassaan hienosti auki selittääkin.

Henkilökohtaisesti viehätti Raevuoren tapa lähestyä koko aihetta hyvinkin temaattisesti, läpi käytiin mm. Teheranin konferenssin ja siellä käytyjen keskusteluiden vaikutuksia Suomen tilanteeseen.

Ja hei, kuka tiesi, että Marski itse oli kyykkimässä pommisuojassa 6.-7.2, eli pommitusten ekana yönä? Mainio tarina sekin.

 

[hannes_ko]

En tiedä, lienettekö lukeneet Brysonin muuta tuotantoa, mutta se koko jutun juoni on siinä, että hän on "englishman" (vaikka ei tosiasiallisesti olekaan) ja tarkastelee asioita siltä platformilta käsin.

Tuon pätkähistorian lisäksi olen lukenut Sisään!-kirjan, molemmat suomeksi, ensimmäinen ehkä tärkeämpi, vaan toinen on huomattavasti hauskempi. Minusta maailma ei olisi mitään, ei niin mitään, ilman englantilaisia toimettomia aatelismiehiä ja kirkkoherroja. Varovaisen arvion mukaan nämä ihmisryhmät vastaavat 73 prosentista maailmanhistorian eksentrikkoja. Kannatan syvästi hieman sukurutsaisten aatelissukujen taloudellista tukemista, sillä tällä tavoin toimimalla vapautuu suunnaton määrä toimettomuudesta juontuvaa häröilyä ihmissuvun huviksi ja hyödyksi.

Lisään oheen syyskauden lukemiston valioita, tämän vuoden puolella olen lukenut joitakin kymmeniä teoksia, tällä hetkellä maistuu.

Tarmo Kunnas: Fasisimin lumous. Mielenkiintoinen mutta vaativa kirja siitä, kuinka eräät eurooppalaiset ajattelijat flirttailivat fasisimin kanssa tai jopa rakensivat sitä. Tässä kirjassa kuullaan sana kulttuuri ja poistetaan varmistin Browningista. "On hauska elää maassa, jossa ihmiset haluavat aina toimia, missä kukaan ei ole tyytyväinen pelkkään ajatteluun. .... Mahdollisuus tulla ammutuksi nostaa jokaisen mielialaa suunnattomasti." W.B. Yeats 1933

Järvinen, Kauhala, Chapman: Atlantin takana - Pentti Lund ja muut siirtolaiskiekkoilijat. Välillä kömpelö, mutta arvokas ja mielenkiintoinen kirja menneiden aikojen jääkiekosta.

Michel Foucault: Tarkkailla ja rangaista. Suosittelen pikkupojille, sillä kirjassa on paljon elähdyttäviä kuvauksia teloituksista, mestauksista ja kidutuksesta. Yliopistoissa tämä kulutetaan puhki muutenkin.

Antero Leitzinger: Suomen tataarit. Tilastovetoinen, kuiva, asiallinen ja lyhyehkö katsaus nimessä mainittuun aiheeseen. Aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen näinä kansainvaellusten aikoina.

Markku Jokisipilä-Janne Könönen: Kolmannen valtakunnan vieraat. Pakkolukemista politiikasta, sodasta, kulttuurista ja/tai historiasta kiinnostuneille. Erinomainen teos Suomen ja Saksan suhteista. Varoitus! Mannerheimia tönitään. Paras kohtaus: Hitler kaivaa rintataskustaan Vasabladetin artikkelin.

Jared Diamond: Maailma ennen meitä. Populaaritieteen keisari Diamond jatkaa hämmästyttävän hienojen kirjojen kirjoittamista. Tässä hän kertoo mitä me länsimaalaiset WEIRD-ihmiset (western, educated, industrialized, rich, democratic) voisimme oppia alkuperäiskansoilta ja mitä jättää oppimatta. Lue!

Alex Kershaw: Dachaun vapauttaja. Taistelutoverit 2.0. Henkilön kautta kiinni sotaan. Maihinnousu Italiaan on unohdettu osa Suurta Otatusta. Kirjan nimi jo paljastaa, että Italiasta päädytään Dachauhun. Siellä vetää hiljaiseksi.

Geoffrey Roberts: Stalinin kenraali Georgi Žukov. Tietyistä syistä tiedämme kaikki, millaisia kenraaleita olivat Patton, Montgomery, Clark ja saksalaiset marsalkat ovat monille tuttuja. Roberts yrittää parhaansa mukaan kertoa toisen maailmansodan ehkä etevimmästä sotilasjohtajasta. Ei se ihan onnistu, sen verran kiemurainen maailma Neuvostoliitto oli.

Jukka Rislakki: Vorkuta! Vankileirin kapina ja sen suomalainen johtohahmo. Rislakin sammiot ovat ehtymättömät. Vorkuta laajenee pohjalaisesta kommunistista enemmänkin baltteihin ja ukrainalaisiin, mutta yhtäkaikki kiinnostavasti. Ehdoton lukusuositus.

 

[Wiljami]

Mulla on aina joku Pratchett kans menossa. Mikkelissä on ihan kivasti kirjastossa noita onneksi ollut mutta vähän tuskaista välillä noita on löytää.
Täällä Corkissa on ollut noi englanninkieliset pokkarit 5-10e joten on tullut hommailtua useampi. Sitten joskus aikuisena kun on varaa oikeasti niin hauan kyllä kunnon kirjahyllyn josta löytyy koko Pratchettin tuotanto. Viimeisimpänä luin Night Watchin, nyt on menossa Reaper Man. Eniten olen iloissani kuitenkin tuosta Neil Gaimanin ja Pratchettin yhteisteoksesta Good Omens, joka on ainakin Suomessa melko harvinainen ja esim just Mikkelin kirjastossa löytyy pölyttymästä varastossa.

Heh, itse päädyin hankintapäätökseen sen jälkeen kun lueskelin Mikkelin kirjastosta lainaamaani suomiversiota Moving picturesista ja häiritsi suunnattomasti kun joitain alkukielen kielivitsejä bongasi jopa suomennoksesta, vaikka mitään erikoisempaa hauskuutta ei sinänsä termien/nimien suomiversioissa ollutkaan. Lueskelin sitten läpi kaupunginkirjastosta löytyneet enkkuversiot (väärässä järjestyksessä, spoilasi jonkun verran etenkin Sam Vimes -tarinoita), minkä jälkeen tilailin sitten loput kirjat (ja lisäksi Good Omensin sekä Legends -novellikokoelman, jossa oli yksi tarina Pratchettilta, kuten myös George R.R. Martinilta, kuka sais perkele julkasta ne viimeset Song of Ice & Fire kirjat ennen ku kupsahtaa wanhuuttaan ja ylipainojaan...) ilmestymisjärjestyksessä n. puolen tusinan kirjan tilauserissä.

Niin ja joutaa noita varmaan lainaksikin asti jos joskus jatkossa täällä päin olet vielä alkukielisten Pratchettien lukukokemuksia vailla.

 

[Kumielvis]

Heh, itse päädyin hankintapäätökseen sen jälkeen kun lueskelin Mikkelin kirjastosta lainaamaani suomiversiota Moving picturesista ja häiritsi suunnattomasti kun joitain alkukielen kielivitsejä bongasi jopa suomennoksesta, vaikka mitään erikoisempaa hauskuutta ei sinänsä termien/nimien suomiversioissa ollutkaan. Lueskelin sitten läpi kaupunginkirjastosta löytyneet enkkuversiot (väärässä järjestyksessä, spoilasi jonkun verran etenkin Sam Vimes -tarinoita), minkä jälkeen tilailin sitten loput kirjat (ja lisäksi Good Omensin sekä Legends -novellikokoelman, jossa oli yksi tarina Pratchettilta, kuten myös George R.R. Martinilta, kuka sais perkele julkasta ne viimeset Song of Ice & Fire kirjat ennen ku kupsahtaa wanhuuttaan ja ylipainojaan...) ilmestymisjärjestyksessä n. puolen tusinan kirjan tilauserissä.

Niin ja joutaa noita varmaan lainaksikin asti jos joskus jatkossa täällä päin olet vielä alkukielisten Pratchettien lukukokemuksia vailla.

Noi Pratchettit on siitä kivoja että melkeen kaikki ne voi lukea epäjärjestyksessä. Noi Vimes-tarinat (jotka on melkeempä mun suosikkeja noista) on ehkä eniten kronologisia et niissä tosissaan kannattaisi edetä järjestyksessä. Parhaan lukukokemuksen saisi tietenkin lukemalla järjestyksessä, se on huikeaa kuinka noitten reilu 40 kirjan aikana tuolla taustalla tapahtuu kaikkea pientä, esim kun se vuosisata vaihtuu siinä jossain vaiheessa tai miten just toi Vartiosto kehittyy samalla kun koko Ankh Morpork "kansainvälistyy" ja modernisoituu.

Tuo olisi kyllä mainiota jos saisi lainaan jossain vaiheessa, ei sulla sattuis olemaan Johnny and the Bomb- sarjan keskimmäistä osaa? Ostin trilogian ykkös ja kolmososan täältä ja huomasin vasta kämpillä että ei olekkaan peräkkäiset osat... Laittelen joskus yyveellä sitten enempi kun saan nyt alta pois noi muutamat kirjat mitä on rästissä.

 

[ms.qvist]

Jostain syystä olin passivoitunut viimeisimpien kuukausien aikana lukijana, toki lueskelin kirjallisuutta mutta kovin leppoisaan tahtiin saamatta siitä todellista nautintoa. Tässä reilu viikko sitten tein päätöksen, että on aika jälleen tarttua kirjoihin kiinni aivan uudella innolla ja nauttia niistä kuten olen normaalisti nauttinutkin - aloitusteos oli sopivalla tavalla viihdyttävä Theo Fleuryn uskomaton tarina Kovaa peliä.

Olen aina arvostanut Fleuryn kaltaisia pelaajia, jotka sinnikkäästi taistellen ovat päässeet päämääräänsä ja pysytelleetkin siellä - täten Fleury on ehdottoman arvostettava pelaaja. Toisaalta "siviili"-Fleury kaukalon ulkopuolella on tehnyt tekoja joita ei voi pitää kovinkaan arvostettavina mutta hänen taustansa huomioiden todella ymmärrettävinä tekoina. Theo ei todellakaan ole kulkenut helppoa tietä päästessään maailman ykkösliigan ehdottomaan kärkeen, toisaalta hän syöksyi alas liigasta rajusti ja nopeasti - mutta tuskin hänelle itselleen täysin yllättäen.

Kirja on ehdottomasti eräs parhaimmista urheilijaelämäkerroista jonka olen lukenut, oikeastaan Andre Agassin elämäkerrallinen teos on verrattavissa rehellisyydessään ja avoimmuudessaan Fleuryn teokseen. Fleury ei säästele sanoja kirjassaan, hän käsittelee itseään todella rajusti - on toisinaan jopa vittumainen itselleen ja teoilleen, mutta toisaalta hän kuvailee pelaajia ja liigan vaikuttajia avoimen rehellisesti, aivan kuten hän kuvailee rehellisesti henkilöitä jotka ovat mukana tavalla tai toisella kiekkobisneksessä.

Kanadalaisten tuntojen tulkki ja kuuluisa mediapersoona Don Cherry saa kuulla kunniansa Theon suusta, hän ei todellakaan arvosta tätä räskyttävää rakkia, joka ei koskaan ole voittanut mitään todella merkittävää. Aivan kuten Theo ei tunnu arvostavan valmentajia, jotka seilaavat flappitaulu kädessä ymmärtämättä pelin syvintä olemusta, valmentajat joilla ei ole kokemusta pelistä itsestään eivät juuri kerää sympatiaa Fleurylta. Pelikirjat saavat korkeintaan vittumoisen huomion - muuta ne eivät tunnu Fleuryn mielestä ansaitsevankaan.

Toisaalta varsin mielenkiintoista oli myös lukea Theon kritisointia europelaajia kohtaan. Kovin harva europelaaja tuntui todella ansaitsevan Theon arvostuksen, syynä osittain on niin täydellinen erilainen kulttuuri pelata kiekkoa ja monen eurooppalaisen pelaajan kyvyttömyys pelata joukkueelle - tästä erityisesti useampi tsekki sai voimakastakin kritiikkiä. Toisaalta oli havaittavissa tiettyä sympatiaa monia venäläiskiekkoilijoita kohtaan joiden nälän pelata kiekkoa systeemi oli sammuttanut - etenkin tämä päti pelaajiin jotka astuivat NHL:n venäläisaallon ensijunassa. Mutta kaikkiaan Theo arvosti yli kaiken kanadalaista tapaa pelata kiekkoa ja vieläpä perinteistä kanadalaista tapaa pelata kiekkoa eli sitä kiekkoa jota hän oli oppinut pelaamaan ja jota nyky-NHL:ssä ei juurikaan pelata. Kovat sällit saivat Fleurylta arvostusta ja hyväksyntää!

Mutta vaikka hän ruoskii kovasti muita kiekkoilijoita ja vaikuttajia kiekon ympärillä rajuiten hän ruoskii itseään siitä huolimatta, että historiansa huomioiden moni hänen tekonsa on täydellisen ymmärrettäviä ja normaalia juuri hyväksikäytetyille lapsille sekä lapsille jotka eivät ole kasvaneet tasapainoisessa ja kannustavassa perheessä, jossa lapsille annetaan myös rakkautta. Raadollisen elämän tämä pieni mies on kulkenut, kunnes vihdoin ja viimein näyttää siltä, että on saanut elämänsä tasapainoon.

Kirjan luettuani ymmärrän sen miksi esim. Karalahti haistatti vitut NHL:n vieroitusohjelmalle. Sen ymmärrän, että vieroitusohjelman puitteissa paneudutaan itse ongelmaan ja kielletään päihteet ml. huumeet mutta sitten nämä "sopimukset" alkavat saada mielenkiintoisia piirteitä kun päihdeohjelmaan kuuluvalta urheilijalta aletaan kieltää tissibaareissa käynti, uhkapelit etc - ei sillä, että nämä asiat minulle tärkeitä olisivat. Ja kuinka esim. ateistille ohjelmaan joutuminen voi vakaumuksenkin puolesta olla tiukka asia. Ja on tietty huomioitava se tosiasia, että ohjelma on likitäysin puolueellinen. Niin kauan kuin tulee menestystä ja maaleja, ohjelman piirissä olevan kiekkoilijan toimintaa katsotaan hyvin pitkään läpi sormien - kuten Fleuryn kohdalla tehtiin. Sen sijaan joku nelosketjun jyrä, joka on NHL:lle arvoton on täydellinen saalis ohjelmalle. Fleurykin sai näitä "viimeisiä varoituksia" vaikka kuinka paljon mutta kun niitä maaleja syntyi kiitettävään tahtiin annettiin shown jatkua entisellään, kunnes sitten lopulta mitta tuli täyteen ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Olisiko tulos ollut toinen jos Fleury olisi laitettu selkä seinään vasten jo aiemmin? Vaikea sanoa.

Kiekkoa kirjassa kuvattiin huikealla tavalla, NHL oli oma tarunhohtoinen liigansa mutta minua kiinnosti oikeastaan enemmän aika ennen NHL:ää ja aika sen jälkeen - metsäliiga reservaatissa oli jotain vallan kiehtovaa. Todellista taistelua elämästä ja kuolemasta! Toisaalta hiukan miinusta kääntäjälle tulisi antaa siitä, että henkilö, joka ei tunne pelaajia voi ymmärtää monet tapahtumat täysin väärin - joten tiettyjä kohtia olisi kannattanut suomentajan toimesta avata viittein.

Kyllä - Theore Fleury pelasi kiekko jota minä arvostan ja jota minä kaipaan ja joka on minusta sitä oikeaa kiekkoa. Flappitaulu-pelikirja-kiekko on kaukana siitä...

vlad.

 

[Minor]

Theo Fleuryn uskomaton tarina Kovaa peliä.

vlad.

En tuota paremmin osaa itse sanoa, täysin samat tuntemukset.

Viimeisin kirja, jonka kädestäni laskin oli Frank McCourtin "Seitsemännen portaan enkeli". Alkukielellä "Angela's Ashes".

Luin McCourtin trilogian "väärässä" järjestyksessä aloittaen uusimmasta (Liitupölyä) edeten keskiosan (Amerikan Ihmemaassa) kautta tähän tarinan alkuun eli "Seitsemännen portaan enkeli".

 

[Freddie Freeloader]

Ajattelin toimittaa ainakin itseäni kiinnostavan kokeilun laboratorio-olosuhteissa ja nappasin hyllystäni Alvin Tofflerin kirjan "Sodan ja rauhan futurologia", joka on kirjoitettu v. 1993. Kirjan alaotsikko kuuluu, "Miten selviydymme hengissä 2000-luvulla."

Mielenkiintoista tulee olemaan nähdä, miten hyvin eräs aikansa tunnetuimmista futurologeista osui maaliin reilut 20 vuotta sitten ennustaessaan sodankäynnin tulevaisuutta.

 

[ms.qvist]

Tulipa luettua Leningradin piirityksestä kertova Lena Muhinan päiväkirja Piirityspäiväkirja, kirja käsittää ajanjakson keväältä ennen Operaatio Barbarossan (eli vuodelta 1941) alkua ja päättyy viimeiseen merkintään päivältä 25.5.1942. Kirjoittaja oli 16-vuotias aloittaessaan kirjoittamaan päiväkirjaansa piiritetyssä Leningradissa.

Päiväkirja on mielenkiintoinen näkemys piiritykseen ja se on siis kuvattu teinin silmin, itseään neuvostoihmisenä pitävän teinin silmin ja tämä ajatus olemisesta kunnollinen neuvostoihminen välittyy myös lukijalle useissa kohdin aivan kuten välittyy mielikuva siitä millaisina Lena piti saksalaisia ja millaisina saksalaisia yleisesti pidettiin. Mutta kaikesta huolimatta päiväkirjan sivuilla saksalaisia ei jatkuvasti ja paatoksellisesti kuvata julmina verenhimoisina natseina, vaan moni muu asia nousee huomattavasti merkityksellisempään asemaan ja monasti konkreettinen sota on taustalla muun elämän täyttäessä ajatukset raadollisessa arjessa.

On huomioitava, että kyseessä on teini, joten tietyt ihmissuhteet ja rakkauden kaipuu nousevat merkitykselliseen rooliin piirityksen keskellä, samoin ihminen pyrkii kaikesta huolimatta hamuamaan elämäänsä pieniä iloja ja nautintoja ankarasta arjesta huolimatta, olivatpa ne kirjoja, postikortteja tai vierailuja teatterissa tahi elokuvissa. Tietenkin ruoka ja sen puute nousee merkitykselliseen osaan kirjassa ja toisaalta sitten erityislaatuisia herkkuja nautitaan antaumuksella ja niitä muistellaan taajaan - myös länsivallat saavat suuren suurta kiitosta ruokalähetystensä myötä. Kuinka herkullista onkaan saada suklaata syödäkseen...

Ruoka on monella tapaa konkreettisessa roolissa piiritetyssä kupungissa. Todellisia julmuuksia Lena ei välitä päiväkirjansa sivuille - kaupungissa esiintyneestä kannibalismista hän ei mainitse. Toisaalta se kuinka paljon töitä oli tehtävä ruoan eteen saa merkityksellisen roolin ja kuinka luovasti ihmiset joutuivat toimimaan. Lena äitinsä ja Akan kanssa keitti itselleen ruokaa myös "liimasta", joka oli tehty eläinten kavioista ja sarvista, jota sitten jatkettiin erilaisilla vähäisillä tarveaineilla. Pysäyttävä oli myös kohtaus:

"Tänään saimme herkullista makaronikeittoa. Kissanlihaa on jäljellä vielä kahteen ateriaan... Olisi hienoa saada jostainkin vielä kissa. Siitä riittäisi meille pitkäksi aikaa. En olisi millään voinut kuvitella, että kissanliha on niin herkullista".

Samoin läheiset ihmissuhteet olivat merkittäviä, Lenan perheeseen kuului äiti (itse asiassa hän oli "sijaisäiti", koska Lenan oikea äiti kuoli ennen sotaa ja niinpä Lena muutti asumaan äitinsä serkun luo) sekä Aka, joka muutti asumaan samaan huoneeseen Lenan ja hänen äitinsä kanssa. Piirritys kosketti Lenaa myös siten, että ensin heidän perheestä kuoli Aka talvella 1942 ja tästä jokin aika eteenpäin Lena menetti myös äitinsä (siis sijaisäidin). Ensimmäinen merkintä äidin kuolemasta kuvasti lamaannusta:

"8.2.1942: Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin".

Lyhyt - lamaantunut - toteamus, että äiti on kuollut ja että nyt on konkreettisesti yksin sodan keskellä. Meni muutama päivä kunnes Lena alkoi päiväkirjansa sivuilla purkamaan äitinsä menetystä ja tuomaan tuskaa esille.

Lopulta päiväkirjan viimeisillä kymmenillä sivuilla Lenan ajatukset täyttää käytännössä vain muutama asia, ruoka, muutamat läheiset ystävät ja toverit sekä toive evakuoinnista. Viimeinen merkintä on siis toukokuulta 1942 mutta tuolloin Lenaa ei vielä oltu evakuoitu, merkittävässä roolissa on toive ja tieto siitä, että hänet evakuoidaan lähipäivinä. Mutta samalla Lena kertoo raadollisesti kuinka heikko hän on, kuinka nälkä on jatkuva vieras, kuinka olemus on muuttunut melkoisesti viimeisimpien kuukausien aikana - kuinka apatia valtaa entistä useammin mielen.

Evakuoitiinko hänet vai kuoliko hän ennen lähtöä? Kirjan koonneet ja taustatyötä tehneet henkilöt antavat tähän vastauksen kirjan lopussa.

Kirjan lopulla myös Lena kirjoittajana leikittelee tyylikeinoilla hiukan, ajoittain se oli minusta häiritsevää mutta olettaen se tuotti hänelle itselleen suurta nautintoa ja kenties oli henkireikä piiritetyssä kaupungissa.

vlad.

 

[varjo]

Tulipahan tuossa saatua vinkki kohtalaisesta scifikirjallisuudesta ja kiskaistua Expanse-sarjan aloituskirja läpi pidennetyssä viikonlopussa. Nyt kun ainoat vapaana olevat kappaleet jatko-osia on turvallisesti varattuna itselleni helmetistä voi mainita asiasta uloskin päin :D
Elikä Leviathan Wakes kirjoittajanimeltä James S. A. Corey
Leviathan Wakes - Wikipedia, the free encyclopedia

Ihan kelpo scifiä tosin vähän tuli mieleen että tätä samaa teemaa käsittelee juurikin Alastair Reynoldsin uusin kirjasarja, joten ilmeisesti "laajentuminen" on h0t topic tällä hetkellä scifikirjallisuudessa. Eli sarja siis keskittyy vähemmän yllättäen ihmiskunnan laajentumiseen pois aurinkokunnasta mutta ensimmäisessä kirjassa vielä pysyttiin tiukasti asteroidivyöhykkeen alueella ja pelattiin enemmän politiikkaa ja ratkottiin mysteereitä jne.
Pari vähän yksioikoista ratkaisua noin kirjallisesti, mutta osin ihan piristäviäkin, henkilöhahmot ovat toisaalta kliseisen ongelmaisia mutta täyttävät tehtävänsä.

Missäs hitossa Jatkiksen scifikirja-ketju onkaan, haulla ei löydy...

 

[Flou]

Max Brooksin World War Z on vaiheessa. Leffa ei näemmä lainannut kirjasta muuta kuin nimen. Noh, Hollywoodilla on varaa maksaa, joten mikäpä ettei lisensoida kirjaa ja sitten käytetään vain pelkkä nimi.

 

[heketsu88]

Tuli eilen luettua Tulen ja jään laulun-kirjasarjan Lohikäärmetanssi osa 1. Jos joku ei ole lukenut George Martinin edellämainittua kirjasarjaa, niin kirjasarja teemana on keskiaikaan perustuva fantasia-kirjallisuus, jossa eri sukukunnat kamppailevat ja juonittelevat itseään mielyttävän hallitsijan pääsemistä Rautavaltaistuimeille ja näin Westerosin hallitsijaksi.

Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa ja haluat välttyä spoilaamisista, niin älä lue edemmäksi! Itse Lohikäärmetanssi osa 1 oli minusta paras tämän kirjasarjan osa siten Valtaistuinpelin. Tapahtumat keskittyivät Westerosin pohjoisosaan, Muurille, Dorneen, Vapaakaupunkeihin ja Orjakauppiaan lahdelle. Juonittelut rautavaltaistuimen hallitsijasta jatkuivat ja saatiin yksi uusi nimi kamppailuun rautavaltaistuimen hallitsijaan lisää.

Mikä teki tästä kirjasta sitten niin loistavan? Kirjan juonenkäänteet olivat mielenkiintoisia ja kirjan kerronta ei kyllästyttänyt lainkaan. Lisäksi kirjan henkilöt joutuivat vaikeiden valintojen eteen, joka lisäsi kirjan kiinnostavuutta entisestään. Kukin henkilö yritti tehdä sen, minkä kokivat sekä itselleen että myös muiden parhaaksi. Toivottavasti Lohikäärmetanssi osa 2 ilmestyy pian, että pääsee lukemaan lisää tätä mahtavaa kirjasarjaa mahdollisimman nopeasti.

 

[Rommeli]

Tyler Hamiltonin Voittoja ja Valheita tuli luettua viimeksi. Mielestäni erittäin hyvä kirja, vaikka hieman nuo motiivit mietityttävät julkaisuajankohdasta johtuen. Suosittelen tuota kaikille huippu-urheilusta ja varsinkin sen varjopuolista kiinnostuneille. Uskoisin kirjan sopivan myös sellaisille, joita pyöräily ei juurikaan kiinnosta.

 

[Puolustaja]

Nyt on Henning Mankellin Kurt Wallander- kirjasarja luettavana, hyvin kyllä uppoaa dekkarit minuun. Ei ihan Stieg Larssonin Millenium-trilogialle vedä vertoja, mutta en sitä kyllä odottanutkaan.