Pakko tunnustaa, että tuona hetkenä minusta tuntui hyvältä mutta jälkeen päin oli hiukan hämmentävä tunne huomatessani, että väkivallalla onnistuin ratkaisemaan tilanteen mitä muulla keinoilla ei oltu onnistuttu ratkaisemaan - ilmoitukset pojan vanhemmille etc. Olin tätä ennen kyllä tapellut erinäisiä kertoja mutta tämä oli kaikella tapaa poikkeuksellinen ja omaa elämääni muuttanut tappelu ja sen jälkeen tunsin itseni voittajaksi.
Näinhän se menee, eli vaikka "paiskatkaa kättä ja sopikaa riitanne"-hölynpölyä tulee paljon kasvattajilta ja koululta, niin se harvoin toimii. Samoin mielestäni kouluissa myös hoettu hokema "tappeluun tarvitaan aina kaksi" on ollut aina täyttä roskaa, sillä kiusaaja pystyy kyllä hyvin aloittamaan tappelun tai muun fyysisen rääkkäämisen yksinäänkin. Jeesus-metodi eli toisen posken kääntäminen johtaa hyvin todennäköisesti siihen, että siihen toiseenkin poskeen tulee isku.
Vaikka löit turpaan ahdistelijaasi pikemminkin epätoivosta kuin suunnitelmallisesti kiusausta vastustaen, niin se oli ehdottomasti oikea valinta ja kertoo luonteesi lujuudesta. Monella ei olisi ollut tuossakaan tilanteessa kanttia kohdistaa sokeaa raivoa oikeaan kohteeseen eli kiusaajaan, vaan tilanne olisi jatkunut.
Kuten suuri filosofi, Babylon 5 -sarjan kapteeni John Sheridan sanoi: "Never start a fight, but always finish it."
Isommassa mittakaavassa tämän toimintaperiaatteen sekä väkivallan hyväksymiseen toimivana ratkaisuna kiusaamisen ja omalle alueelle tunkeutumiseen voi laajentaa kansojen ja valtioidenkin väliseksi. Jos kiusattu valtio pystyy pistämään tarpeeksi paljon kampoihin ja se on valmis seurauksista välittämättä antamaan isommalle hyökkääjälle turpaan tarpeeksi väkivaltaisesti, niin jossain vaiheessa isompi hyökkääjävaltio todennäköisesti vetäytyy - tai ei alun perinkään lähde sellaisen "kaverin" kimppuun, jonka se tietää voivan antaa takaisin.
Tähän johtoajatukseen perustuu niin ihmisten välisten konfliktien ratkaisu ja ennaltaehkäisy kuin puolustusvoimien ja armeijoiden ylläpitokin: si vis pacem, para bellum (jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan).
Minuakin kiusattiin ala-asteella, heti ensimmäisellä luokalla pari isoa poikaa eli viides-kuudesluokkalaista valitsivat minut silmätikukseen. Välitunneilla tuli sekä pilkkanimittelyä että myöhemmin fyysistäkin väkivaltaa, mm. minut kerran kampattiin koulun jyrkkiä kiviportaita pitkin alas verisin seurauksin.
Tässä vaiheessa äitini puuttui tilanteeseen, otti koulun rehtorin puhutteluunsa ja tämä puolestaan puuttui jämäkästi asiaan ja sai taottua näille kavereille vähän järkeä päähän siitä, kuinka epämiehekästä ja idioottimaista on isojen poikien kiusata ekaluokkalaista. Kumma kyllä viesti meni perille, ja sain tämän jälkeen olla rauhassa. Toinen kiusaajista jopa otti minut hetkeksi eräänlaiseen suojelukseenkin siihen asti kunnes meni yläasteelle.
Ehkäpä tuolloin 1980-luvun puolivälin tienoilla vielä oli kouluissa sen verran auktoriteettia opettajilla ja lapsilla sen verran nöyryyttä ja häpeäntunnetta, että tämä peli loppui siihen. Nykyään on varmasti paljon pahempi tilanne. Mutta ripeä ja jyrkkä interventio tähänkin tarvittiin.
Myöhemmin sain onneksi olla rauhassa ja käydä ihan normaalisti koulut loppuun. Jotain nahinaa välillä oli jonkun oppilaan kanssa, muutama tönimisasteelle päätynyt käsirysy ala-ateella ja myöhemmin ajoittaista vittuilua mm. musiikkimausta, pitkästä tukasta yläasteella ja jääkiekkokannatuksesta (TuTon miehenä TPS-laumojen keskellä oli välillä vähän kireää), mutta ei sen enempää. Vittuilin tarvittaessa takaisin tai olin välittämättä, ja aina oli muutama hyvä koulukaveri. Ei ollut kukaan mitään koulun kermaa tai suosituimpien joukossa, mutta marginaalisuusaste ei ollut liian suuri kuitenkaan.