Mainos

Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

  • 693 431
  • 5 755

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Näitä kirjoja on tehty molemmilla tyyleillä ja valitettavasti vain noita kännikohelluksia sisältävät teokset ovat mielenkiintoisempia.
Rokkareille nuo kohellukset ovat ehkä luontaisempia. Alunperin verrattiin Mötley Cruen ja Zlatanin tarinaa, mitkä nyt eivät ehkä ole konteksteissaan aivan vertailukelpoisia. Toki jatkoin ontuvaa rinnastusta väittämällä, ettei kohelluksista kertovilla mitään merkittävää mainittavaa uraltaan ole. On toki, varsinkin musiikin puolella.

Mun mielestäni elämäkerroissa mielenkiintoista on henkilön kehitys ja selviytyminen ynnä erilaiset henkilösuhteet. Ördääminen ja sekoilu ei minua kiinnosta muuta kuin osana tarinaa. En oikein ymmärrä, miksi Zlatanin tarina ei voisi olla kiinnostava vaikka minkälaisen bailutarinan jälkeen.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen ketju, mutta parasta antia täällä(kin) on joidenkin nimimerkkien aggressiivinen mielensäpahoittaminen, kun jotain keskinkertaista (M.Waltari) tai surkeaa (K.Päätalo) kirjailijaa vähän tölvitään.

Tällä hetkellä menossa A. Beevorin The Second World War, 200 sivun jälkeen tuntuisi olevan hyvä yleisteos laajasta aiheesta. Lisäpisteitä Kiinan ja Japanin sekavan (ja verisen) konfliktin hyvästä havainnollistamisesta. Vaatii toiseen käteen tarkat kartat sotatoimialueista parhaan lukunautinnon saavuttamiseksi. Itse käytän häikäilemättä naispuolista karttatelinettä.

muaddib
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen ketju, mutta parasta antia täällä(kin) on joidenkin nimimerkkien aggressiivinen mielensäpahoittaminen, kun jotain keskinkertaista (M.Waltari) tai surkeaa (K.Päätalo) kirjailijaa vähän tölvitään.
Vielä viihdyttävämpää on seurata, kun muutama kirjallisuuden asiantuntijaksi itsensä korottanut saapuu ketjuun kuin ketjuun leimaamaan surkeiksi määrättyjä kirjailijoita. Vieläpä lukematta näiden ensimmäistäkään teosta. En viittaa välttämättä sinuun, mutta tätä ilmiötä on esiintynyt yleisesti varsinkin Päätalon kohdalla. Joku oli lukenut vähän matkaa yhtä kirjaa, toinen ei ensimmäistäkään riviä, mutta tuomio oli yhtä kaikki selvä mihinkään perehtymättäkin. Pisteet kuitenkin rehellisyydestä niille, jotka tuomitsevat kirjat lukematta paskaksi.

Joulunpyhiksi tarttui käteen kirppikseltä uusin Remes, kympillä lukematon kirja. Sitä aloittelin vasta äsken. Hyvän matkaa on Remeskin jalostumassa oman lajityyppinsä Paasilinnaksi, mutta taustoittamisen määrä ja voisiko sanoa struktuurin rakentaminen operoi paljon haastavammassa sarjassa kuin mitä lonkalta jokajouluisen Artonsa suoltanut Paasilinna juuri koskaan teki, varsinkaan 70- luvun jälkeen. Tämä mitenkään Artoa morkkaamatta, on hänkin muutaman kelpo teoksen onnistunut joskus tekaisemaan.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Lemmy- omaelämänkerta. Olisin odottanut enemmän aiheista viina, naiset, huumeet ja sikailu, mutta aika mitäänsanomaton kirja. Verrattuna siis monen muun muusikon elämänkertaan, viihdyttävyydessä.
 

Da-Capo

Jäsen
En oikein ymmärrä, miksi Zlatanin tarina ei voisi olla kiinnostava vaikka minkälaisen bailutarinan jälkeen.

Ehdottomasti voi. Sain kirjan hieman puskista ja käsitys pelaajasta oli enemmän lööppien värittämä kuin pelillisiä ansioita mairitteleva. Toki kovana pelimiehenäkin pidin. No joka tapauksessa nämä ennakkokäsitykset muovasivat tietynlaiset odotukset kirjan sisällöstä, jotka eivät todellisuudessa ihan kohdanneet. Edetessään mielestäni intensiivisyys kuitenkin kasvoi ja kyllä tästä loppuarvosanaksi ihan kelpomaininnan voi antaa.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näitä kirjoja on tehty molemmilla tyyleillä ja valitettavasti vain noita kännikohelluksia sisältävät teokset ovat mielenkiintoisempia.

Hyviä esimerkkejä merkittäviin saavutuksiin päässeistä, joiste kertovat kirjat sisältävät kaikenlaista kännikohellusta ja rankempaakin

Lukekaa Theo Fleuryn kirja, siinä laitetaan uran aikana tienattuja miljoonia kiitettävällä tahdilla likoon niin viinaan, huumeisiin kuin naisiinkin. Kovaa menoa kaverilta, öisin aivan sekaisin ja seuraavana iltana taas NHL-starana kiekkoa maaliin.

En oikein ymmärrä, mikso täällä edes nostettiin tuo biletyspuoli esiin osana tai puuttuvana osana Zlatanin tarinaa. Eikös mies kirjassa nimenomaan kerro, ettei harrasta dokaamista käytännössä ollenkaan ja ne Juventuksen mestaruusjuhlat oli ensimmäisiä kunnon jurreja?

Oli lapsena nähnyt faijansa jatkuvasti tenuttavan, jääkaapissa pelkkää olutta eikä ruokaa ollenkaan, ja sen vuoksi alkoholi ei kiinnostanut Zlatania nuoruudessaan eikä sen jälkeenkään. Turha kai sitä keitottamista silloin on kirjaan odottaa kovin isoissa määrin, vaikka Zlatanilla fyrkkaa onkin ja takuulla noilla huippufutaajilla ihan kivoja mestaruusjuhlia keväisin on. Ei kaikki dokaa silti.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
No niin, tuli luettua Kari Enqvistin "Uskomaton matka uskovien maailmaan". Ihan kiinnostava kirja, tuli luettua kahdessa päivässä läpi. Enqvist tarttuu näihin uskon negatiivisiin ilmentymiin hanakasti, kuten käännytystyöhön, huuhaa-herännäisliikkeisiin ja sen sellaisiiin. Myös katoliset saavat kuulla kunniansa. Ei minulla noihin ole paljon vastaan sanomista. Enqvist uhraa sivukaupalla tekstiä natsi-Saksan johtajien uskonnollisuuden selittämiseen, mitä nyt mielestäni ei olisi tarvittu, mutta tietenkin natsi-Saksan johtajien leimaaminen ateisteiksi sen enempää asiaa tutkimatta, kuten kuulemma kai ex-arkkipiispa Vikström oli tehnyt, ansaitsee älähdyksen, joskaan ei yhtä pitkää. Loppuosassa Enqvist sitten parjaa tuota lapsikastejuttua, josta olen varovaisesti samaa mieltä pääosin hänen kanssaan. Alussa minua säväytti myös se, että hän vertaa uskonnottomia homoihin, ja kirjaimellisesti pyytää uskonnottomia tulemaan ulos kaapista ja ilmaisemaan julkisesti, etteivät he usko. Tuo minua vähän ihmetytti, sillä kyllä ainakin Jatkoajassa uskonnottomat ovat mielestäni ne äänekkäimmät ja tuntuu siltä, että he ovat ylivoimainen enemmistö, ja ennemminkin jos joku vielä uskoo, niin sellaisen pitäisi tulla ulos kaapista ja ilmoittaa se julkisesti!

Mutta kyllä nyt mieleni kuitenkin niin pahoitin, koska Enqvist uhraa melkein koko 224 sivua näiden uskontojen tuottamien negatiivisten ilmiöiden käsittelemiseen, ja lopussa vielä selittää, että näin asiat yleensä arvostellaan, noiden negatiivisten mielituntojen perusteella. Minusta tuo logiikka tuntuu hieman oudolta, koska jos asiassa mahdollisesti on jokin syvempikin ulottuvuus, niin se jää käsittelemättä. Kirjassa kyllä selitetään tämä koko "True Scotsman" käsite, eli todellinen skottilainen (uskova) tekisi toisin, mutta jotenkin sellaista todellista sitten kuitenkin käsitetään olevan vain nämä negatiiviset pinnallisimmat kuvat. Pahoitin mieleni varsinkin siitä, että ortodoksikristillisyys, vaikka on Suomessa käsittääkseni se toinen valtionkirkko, kuitattiin ehkä yhdessä koko lauseessa ja parissa sivulauseessa, ja todettiin sen olevan "äärijäykkää" tai jotain sellaista. Kuitenkin Enqvistiä tuo mystisyys selvästi kiehtoo, ja hän näin jättää kuitenkin ehkä mystisimmän ja taatusti alkuperäisimmän kristinuskon haaran lähes kokonaan käsittelemättä. Gnostilaisuudellekin uhrataan enemmän ajatuksia ja virkkeitä.

Minua olisi kiehtonut Enqvistin analyysi kirjassa olleesta Antti Nylenin sitaatista: "Usko ei tunnu sen kummemmin miltään. Itselläni ei ole mitään tunnetta, elämystä tai kokemusta, jonka tunnistaisin tai nimeäisin uskonnolliseksi." Oma kokemukseni on pitkälti tuon kaltainen, joten olisi ollut kiva kuulla Enqvistin analyysi tuosta, mutta hän toteaa tuosta vain, että tuota "minun on vaikea ymmärtää". Ja asia jätetään siihen. Näinkö Enqvist käsittelee asioita töissäänkin, jos niitä on vaikea ymmärtää, niin jätetään siihen ja ollaan yrittämättä ymmärtää? Millä keinolla hän on sitten päässyt noin arvostetuksi tiedemieheksi?

Minua kiehtoi myös Enqvistin kommentti kirjan loppupuolella siitä, että minuutemme ei muodostu vain rationaalisesta ajattelusta, vaan siellä on hyvin syvällä jotain muutakin, jonka hän ilmeisesti tuntee itsessäänkin. Hän vertaa sitä muistoon alkumeristä, jotakin siis todella kaukaa kumpuavaa...mutta sitten hän jättää asian taas sikseen, ja jatkaa muihin aiheisiin. Juuri kun tarina oli kääntymässä jännittävään suuntaan.

Enqvistin tyyli on selvästi kuivempi kuin myös joululomallani lukemani Esko Valtaojan ("Kaiken käsikirja"), mutta ihan asiallinen pääosin, ja tarina etenee jouheasti. Joten voin suositella kirjaa sekä uskonnottomille (varoitus: kirja sisältää ainakin yhden lauseen, joka voi järkyttää sielunelämää jos on herkkä sielu) ja uskoville.
 
Viimeksi muokattu:

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Vanki nimeltä Papillon

Mielenkiintoinen kirja. En tiedä kuinka paljon kirjailija on lisännyt värikynää tai muiden vankien kokemuksia omikseen eikä sillä ole oikeastaan mitään väliä.

Kirjassa eniten kiehtoi vankien välinen ystävyys ja suhde vartioihin, jotka jostain syystä oli kuvattu täysin päinvastaisesti elokuvassa. Matureten rooli myöskin oli paljon suurempi kirjassa.

Seuraavaksi: -Banco- Henri Charrière
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Lomalla tuli kahlattua 5 kirjaa läpi.
Glen Duncan - The last werewolf, joka oli varsin hyvä, erilainen ihmissusiromaani. V.M Zito - The return man, zombiekirja, melko hyvä sellainen.
Jim Butcher - The Dresden files, Cold days, sarjan viimeisin ilmestynyt osa.
Pittacus Lore - I am number 4, teiniscifia, mutta varsin viihdyttävää.
Chris Cyle - American sniper, eniten vahvistettuja "kaatoja" saanut tarkka-ampuja joka kävi 4 pestiä toisessa persianlahden sodassa. Tarkka-ampujakirjat tulee aina luettua koska sivuavat omaa "Statusta" maakuntajoukoissa.
Tämä oli ok, mutta ei huippu. Kirjassa oli aivan liikaa "Jumala soi minulle..." jne peri tyypillistä Amerikkalaista hapatusta ja itsekehua, mutta asiasisältö oli varsin hyvää. Paljon parempi oli esim Brittiläisen Dan Millsin kirjoittama Sniper one.
 

Seymon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punakeltaiset och världens bästa Karlsson
Jussi Siirilän Juoksija tuli viimeiseksi kahlattua. Varsin viihdyttävä kertomus helsinkiläisestä markkina-alalyytikosta, joka on rakentanut ympärilleen melkoiset kulissit. Kirja on mustanhuumorin sävyttämä ja siinä on paljon hauskoja ja teräviä huomioita. Suosittelen kirjaa etenkin kaikille maalta Helsinkiin muuttaneille.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Veikko Huovinen ja Pojan kuolema.

Kooltansa kirja oli pieni mutta sisällöltänsä suuren suuri, ja suuri oli suru, suuri oli ahdistus ja tuska pojan kuoltua, tehtyä itsemurhan.

Tunsin läheisyyttä poikaan, Pekkaan, tunsin lämminhenkisyyttä lukiessani kirjan nähdessäni itseni kamppailemassa monet kerrat samanlaisten vaivojen ja tuntemusten kanssa. Mielessäni on käynyt muutamat kerrat lähteä uimaan Saimaan selälle ja hukkua. Nyt en sitä tee, koska kaikki on hyvin mutta kenties joku päivä tulee kohdalle hetki jolloin minäkin lähden uimaan.

Katkelma Pekka Kalevi Huovisen runosta:

Puiden kevätlehdet ovat kuin
lukematon joukko kirjeitä
kaikilla kielillä.
Ja niiden sisällys on
rakastakaa toisianne.


vlad.
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
J. P. V. D Balsdon - Nainen antiikin Roomassa

Paljon oli tuttua matskua tuossa kirjassa, mutta kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja silti.

Kurt Braatz - Werner Mölders, Hävittäjälentäjän elämä ja kuolema

Tämän bongasin kirpparilta, josta lähti välittömästi mukaan. Yksi suurimmista, aiemmin olen lukenut Saburo Sakaista ja Adolf Gallandista. Nämä kolme herraa kiinnostavat minua aivan kybällä.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Tulipa lukaistua pukin tuoma Playing With Fire eli Theo Fleuryn elämäkerta. Karua meininkiä ja jotenkin hämmentävää, että kaiken tuon sekoilun kyljessä mies pystyi pelaamaan jääkiekkoa tasolla, jonka kaikki jo tiedämmekin. Onneksi äijällä nykyään menee ilmeisen leppoisasti.
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täällä pohjan tähden alla -sarjan ensimmäinen teos takana. Täytyy sanoa, ettei mikään kirja ole koskaan puhutellut minua noin paljoa. Vielä ei olla edes ns. itse asiassa. Hienoa tekstiä, hienoja ihmisiä ja etenkin hienoa kuvausta ihmisen elämänkaaresta.

Pakko oli väliin keventää ja nyt luvussa Juha Vuorisen Salapoliisiromaneista - Kakkonen. Olen jo viimeisimmän kirjan tuosta sarjasta lukenut ennen tätä kolmatta, mutta onneksi näillä ei ole niin väliä.

Täytyy muuten todeta, että vaikka Juoppohullun päiväkirjat ovat noin ihan yleisesti paskaa, niin näihin Salapoliisiromaaneihin verrattuna ne ovat jopa ihan uskomatonta paskaa yhden kirjailijan tuotannossa, siis suomalaisen nykykirjailijan. Ihan käsittämätöntä, miten kirjailijalta nousee joku sarja toisen edelle vaikka toinen on ihan eri tasolla.

Vittu me suomalaiset ollaan valitettavan suomalaisia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyviä esimerkkejä merkittäviin saavutuksiin päässeistä, joiste kertovat kirjat sisältävät kaikenlaista kännikohellusta ja rankempaakin:

- Mötley Crue - Törkytehdas
- Anthony Kiedis - Arpikudos
- Ozzy - Oikeastaan kaikki miehen elämää sivuavat teokset

Ja sitten perään erittäin vaisuiksi jäävät teokset, jotka paneutuvat ainoastaan niihin saavutuksiin ja yleiseen hehkutukseen.

- Metallica (Joel McIver), Suoraan sanottuna aivan uskomaton paskakikkare tämä teos. Kirjoittaja on kova fani, mikä näkyy tekstissä kautta linjan. Bändin jäsenten yksityiselämä sivuutetaan tyystin, mikä on harmillinen juttu.

Totta kaikki. McIver on oikeastaan kirjoittanut näitä epävirallisia "elämänkertoja" fanin näkökulmasta aika monta, itse olen lukenut ainakin Metallican, Toolin, Slayerin ja Black Sabbathin. Näistä selkeästei onnistunein on Slayerin kirja, joka sekään ei ole kovin hyvä. Sabbathin kirjassa on aika hyvä ote myös. Toolin kirja oli niin puuduttava, etten meinannut jaksaa lukea loppuun.

Lemmyn kirjaa voi kyllä suositella lämpimästi kaikille, yksi parhaista minun mielestäni. Mutta makuja on näköjään monia, koska toinen sen ampuu alas.

Motley Cruen kirjoista ei kannata melkein muita lukeakkaan kuin Dirt. Gunnareista kannattaa lukea Slashin ja Duffin kirjat ja (kuulemani mukaan) vältellä McIverin GNR-kirjaa, eikä Mick Wallin Axlsta kertova W.A.R ole kovinkaan hyvä.

Erityisen heikkoja mainitakseni on Corey Taylorin 7 kuolemansyntiä, joka on silkkaa paskaa. Dave Grohlin kirja oli mielestäni kanssa erittäin tylsä.

Erityisen hyvänä voisi mainita Neil Straussin kirjan Marilyn Mansonista joka on aika karu. Itselläni on tuossa pinossa joululahjaksi saatu Tony Iommin kirja joka odottaa vielä sitä että siihen tartutaan.

Muusta kirjallisuudesta nyt on takana MadManners, joka oli ehkä Madventuresin kirjasarjan heikoin viihdyttävyydeltään, joskin käyttöarvoltaan huomattavasti edellistä kahta parempi.

Kesken on Jens Lapiduksen Stockholm Noir-trilogian viimeinen osa. Kirjahyllyssä odottaa Nobel palkittu Gulag ja jossain vaiheessa pitäisi lukea läpi Hunter S. Thompsonin Suuri hainmetsästys, Rommipäiväkirja ja Pelon valtakunta. Lisäksi löytyy erinäisiä oppaita ja prosyyreitä tuleville vanhemmille ja koirankoulutuskirjaa, sekä "stumppaa tähän" Näillä kiireillä kyllä käy niin että lumet ehtii lähteä ennenkuin nuo ovat kaikki luettu.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Monty Pythonin maailma Monty Pythonin mukaan: Chapman, Cleese, Gilliam, Idle, Jones, Palin ja McCabe kirjoittajana.

Kirja oli mielenkiintoinen katsaus Pythonin maailmaan ja tämän hulvattoman joukkion historiaan ja siihen kuinka pythoneista lopulta tuli Monty Python. Teoksen vahvuus että tietyssä mielessä myös heikkous oli se, että käytiin läpi yksissä kansissa kaikkien näkemyksiä ja kokemuksia ja jokainen sai vuoronsa sanoa asiansa. Heikkous juuri siksi, koska tietyissä kohdin olisin toivonut vieläkin syvällisempää käsittelyä ja kenties olisi ollut kiehtovaa lukea yksissä kansissa yhden henkilön näkemys omasta pythonistaan. Nyt kun monta henkilöä kävi historiaansa läpi väkisinkin kävi siten ettei aina kyetty perkaamaan asioita riittävän syvällisesti. Mutta kaikkiaan kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ja opin näkemään pythonit hiukan uudella tavalla.

Rikoksia: Ferdinand von Schirach.

Kyseessä on asianajaja von Schirachin esikoisteos jossa hän pienten episodimaisten tarinoiden kautta käy läpi rikollista maailmaa. Kirjaa lukiessani mietin vääjäämättä monessa kohdin, että missä loppujen lopuksi meni toden ja tarun raja. Onko tarinoissa todellakin koko totuus vai ovatko ne käyneet läpi suurenkin muutoksen?

Kirja oli kiehtova, suurin osa tarinoista oli todella kiehtovia ja niistä olisi kenties saanut kirjoittettua pidempiäkin novelleja - kenties jopa romaaneja. Toisaalta paljastui myös kovin mielenkiintoisia seikkoja saksalaisesta oikeudenkäytöstä ja jos tulkinnat ovat edelleen samat niin näen niissä hyvääkin, esimerkkinä voisin nostaa itsesuojelun. Kirjan eräässä tarinassa tuntemattomaksi jäänyt mies tappaa itsepuolustukseksi kaksi uusnatsia. Lopulta hänet vapautetaan kaikista syytteistä ja annetaan mennä. Katsottiin, että hän toimi itsepuolustuksellisesti ja hänellä oli oikeus käyttää niitä voimakeinoja joihin hän turvautui aseistautuneita hyökkääjiä kohtaan. Suomessa miestä tuskin olisi vapautettu vaan hän olisi ainakin jonkinsortin vankeustuomion saanut.

Mielenkiintoinen kirja ja mielenkiintoinen kirjallinen tuttavuus tämä von Schirach!

vlad.
 

Joppe K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kiekko-Vantaa
Chris Cyle - American sniper

Tästä tarkka-ampujasta oli uutinen tänään, että oli lauantaina ammuttu kuoliaaksi ampumaradalla ollessaan auttamassa erilaisista häiriöistä kärsiviä sotien vetaraaneja. Kirja oli tosiaan mielenkiintoinen, kun suodatti tuota turhaa amerikkalaista hapatusta pois tuosta varsinaisesta "asiasisällöstä".

Oma viimeisin lukemani kirja oli Juha Ruusuvuoren Kaniikki Lupus, taisi olla joskus 20 vuotta sitten ehdolla Finlandia - palkinnon saajaksi. Pidin kirjasta ja täytyy ihailla kirjailijan taustatyötä tuosta 1300 -luvun Suomesta, sen verran elävää ja todentuntuista tuo kerronta oli kaikkinensa.
 
Viimeksi muokattu:

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Enno Tammerin Neuvosto-Viron arkipäivää tuli viimeksi loppuun. Mielenkiintoisia tarinoita Viron sosialistisen neuvostotasavallan arjesta, kaikkea ei aina vain saanut, ja kaikkea piti jonottaa. Voin vain kuvitella neuvostojen maan löyhkän, koska esimerkiksi vanu oli puolidefkaa, vaikeasti saatavaa ja haluttua tavaraa. Silti muun muassa Tallinna Kilu eli virolainen kilohailisäilyke kihotti syljen suuhun pelkästään lukemalla. Eräitä tärkeitä käsitteitä tuli omaksuttua. Silti katson, että esimerkiksi Lauri Vahtren Absurdin suurvalta tarjoaa lukijalleen mehevämpiä tarinoita neuvostoajasta, sitä puhdasta järjettömyyttä ja absurdiutta.

Luin myös Theoren Fleuryn elämäkerran Kovaa peliä. Luvussa oli vetoa, koska Theorenin elämänkuvaukseen mahtuu kosolti ns. sosiaalipornoksi luokiteltavaa tavaraa. Ei mikään raskas luettava, vaikka sanoma onkin raskasta. Pistiköhän herra Fleury jopa liikaa likoon? Älytön määrä kokaiinia nenään autonavaimella dipattuna ja rutosti pillua. Ilmeisesti Theo kirjoitti tai saneli kirjaa niin kuin pelasi kiekkoa: ei väliä vaikka hampaita tippuu ja verta suihkuaa, tärkeintä on voitto.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Enno Tammerin Neuvosto-Viron arkipäivää tuli viimeksi loppuun. Mielenkiintoisia tarinoita Viron sosialistisen neuvostotasavallan arjesta, kaikkea ei aina vain saanut, ja kaikkea piti jonottaa. Voin vain kuvitella neuvostojen maan löyhkän, koska esimerkiksi vanu oli puolidefkaa, vaikeasti saatavaa ja haluttua tavaraa. Silti muun muassa Tallinna Kilu eli virolainen kilohailisäilyke kihotti syljen suuhun pelkästään lukemalla. Eräitä tärkeitä käsitteitä tuli omaksuttua. Silti katson, että esimerkiksi Lauri Vahtren Absurdin suurvalta tarjoaa lukijalleen mehevämpiä tarinoita neuvostoajasta, sitä puhdasta järjettömyyttä ja absurdiutta.
Pienen ihmisen ponnisteluista Neuvostoliitossa ja vaikkapa Viron SNT:ssa on alati kiehtovaa lukea. Minulla ei tuota Vahtran teosta ollutkaan, mutta laitoinpa sen äsken tilaukseen! Suomen-Viron yhdistysten liiton verkkopuodista tilasin. Tuolta kannattaa vilkaista muutakin nyky-Viroon ja maan eri vaiheisiin liittyvää kirjallisuutta.

Tammerin kirjassa on aika isosti lähestytty aihetta kulutustavaroiden näkökulmasta, joka pidemmän päälle puuduttaa. Plussaa kuitenkin hienoista värikuvista. Paikoin kirjassa on kyllä kiintoisia muisteloita. Esimerkiksi kenkätehtaasta ja sen tuotteista kertovat pätkät olivat jopa riehakkaan tragikoomisia.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Esimerkiksi kenkätehtaasta ja sen tuotteista kertovat pätkät olivat jopa riehakkaan tragikoomisia.

Jah! Kun kenkätehdas alkoi puolivahingossa tuottaa defkaa. Moni neuvostoajan virolainen voikin sanoa kuten hipster, että minullapa oli Crocsit ennen kuin ne olivat muodissa.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Itse olen tykännyt kaikista Miika Nousiaisen kolmesta kirjasta: Vadelmavenepakolainen, Maaninkavaara ja Metsäjätti.
Helppoa, mukaansa tempaavaa luettavaa.

Viimeisin lukemani kirja on Zlatanin elämäkerta. Nyt olisi lomalla ensi viikolla tarkoistus aloittaa "Hobitti eli sinne ja takaisin".
Ajattelin tuon Fleuryn elämänkerran ottaa myös mukaan, jos saisin sen myös luettua loppuun. Jotenkin sen kanssa on ollut suuria vaikeuksia edetä..
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Tästä tarkka-ampujasta oli uutinen tänään, että oli lauantaina ammuttu kuoliaaksi ampumaradalla ollessaan auttamassa erilaisista häiriöistä kärsiviä sotien vetaraaneja. Kirja oli tosiaan mielenkiintoinen, kun suodatti tuota turhaa amerikkalaista hapatusta pois tuosta varsinaisesta "asiasisällöstä".

Luin myös tapauksesta otsikon ja ensin kävi mielessä että joku Islamilainen oli käynyt kostamassa "Devil of Ramadi:lle". Harmittava tapaus kaiken kaikkiaan. Ehkä tutkinnassa selviää mitä tuo tekijä, sotaveteraani, kertoo motiiviksi.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan.

Hetimmiten alkuun minun on todettava, että on ihailtavaa kuinka Enqvist on laittanut oman persoonansa peliin kirjoittaessaan tämän lukemisen arvoisen teoksen uskomattomasta matkasta uskovien maailmaan. Sen oheen, että hän on hankkinut paljon kirjaviisautta erilaisista uskonlahkoista ja uskomusjärjestelmistä on hän käynyt "kentällä" kokemassa ja näkemässä mitä erilaisimpia uskonnollisia tilaisuuksia nähdäkseen mitä todellisuudessa tapahtuu. Pidän todella arvostettavana sitä, että tässä teoksessa hän on kasvosta kasvoihin katsonut saarnamiehiä ja uskovaisia - tehnyt työtä jotta kirja saa lihaa kansien väliin.

Pidin kirjan tietynlaisesta vakavahenkisestä ilmeestä mutta samalla Enqvistillä on paikoin pilke silmäkulmassa ja vakavahenkisyyden viittakin riisutaan ja seistään tulessa likimain "aatamin asussa".

Minusta kirjassa on hyvin tavoitettu uskonnollisten lahkojen liikkeiden kirjavuus tämä hetken Suomessa. Kaikille on tarjolla jotain - niin tapauskoville luterilaisuuden piiristä, kuin myös suurelle joukolle saarnojen ja saarnamiesten kuulijoita. Toki olen ollut tietoinen siitä, että Suomestakin löytyy joukko mitä erilaisimpia saarnamiehiä mutta silti jaksoi hämmästyttää se, että kuinka monenlaisissa tilaisuuksissa kirjoittaja on viettänyt aikaa ja kuinka karismaattisiakin - tai siltä vaikuttavia - saarnamiehiä Suomestakin löytyy. Ja vaikka Enqvist on käynyt lukuisissa tilaisuuksissa kuuntelemassa ja kokemassa "uskonherätystä" ja moni liike on vieläpä kirjallisen tutkimustyön myötä noukittu kirjan sivuille esiin niin voinen olla varma, että toinen mokoma pieniä liikkeitä jäi tyystin käsittelemättä. Meitä on todellakin moneen junaan ja näin uskonnottomana en voi kuin hämmästellä sitä, että vielä tänä päivänä löytyy ihmisiä jotka haluavat etsiä totuutta uskosta. Itsekukin tietty saa tehdä valintansa siitä mihin uskoo ja mihin ei, joten tässä suhteessa en kiellä ketään uskomasta, mutta kun sopimuksia tehdään myös muidenkin puolesta - taloudellisia sellaisia - niin niitä minun on vaikeampi hyväksyä.

Enqvist otti oikein esille myös kirkon verotusoikeuden kuin myös tavan liittää jäseniä kirkkoon kasteen myötä. Hän ei todellakaan pitänyt ja arvostanut kirkon tapaa liittää jäseniä itseensä kasteen myötä. Hän esitti vaihtoehtoisia tapoja toimia, sellaisia joissa ihminen itse aikuistuttuaan tekee valinnan liittymisestä tai liittymättä jättämisestä. Ja aivan oikein Enqvist toi esille sen, että ev.lut.kirkon valta piilee jäsenissä ja jäsenkadon estämiseksi se tullee pitämään kiinni kynsinhampain nykyisestä käytännöstä liittää lapsi kirkkoon kasteessa hetimmiten syntymän jälkeen. Enqvist ei kiellä uskonnollista kasvatusta, se on huomioitava, sen sijaan hän "kieltää" lapsen puolesta tehtävän sopimuksen, jolla on pahimmassa tapauksessa taloudellisia velvotteita ennen kuin lapsi itse voi aikuistuttuaan tehdä päätöksen itsenäisesti erotako vai ei.

Kaikkiaan pidin kirjasta mutta en myöskään olisi itkenyt vaikka kirja olisi ollut vieläkin seikkaperäisempi katsaus uskomattomasta matkasta uskovien maailmaan mutta epäilemättä kirjoittajan oli tehtävä päätös mihin vetää raja sen suhteen mitä käsittelee ja kuinka paljon. Tätä aihetta ei kuitenkaan voi kaluta loppuun yhdessä kirjassa vaikka kuinka monta sataa sivua siihen uhraisi. Jaksan siis uskoa - ja toivoa - että tulevaisuudessa Enqvist tavalla tai toisella palaa myös uskovien maailmaan tulevissa kirjoissaan, jos hänellä riittää halua kirjoittaa pohdintojaan kirjojen muotoon.

vlad.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kaikkiaan pidin kirjasta mutta en myöskään olisi itkenyt vaikka kirja olisi ollut vieläkin seikkaperäisempi katsaus uskomattomasta matkasta uskovien maailmaan mutta epäilemättä kirjoittajan oli tehtävä päätös mihin vetää raja sen suhteen mitä käsittelee ja kuinka paljon.
Kirjoitin omat kommenttini kirjasta edellisen sivun lopulla. Minua häiritsi ehkä eniten se, että uskonnosta otettiin esille lähinnä vain sen negatiiviset puolet. Esimerkiksi kiehtova mystiikka, josta Enqvistkin tuntui pitävän, jäi kovin vähälle käsittelylle. Joten siinä mielessä yhdyn toivomukseesi, että toivottavasti Enqvist jatkaa tutkimusretkeilyään ja vierailee esimerkiksi joissain luostareissa (ei nyt välttämättä Uudessa Valamossa, joka mielestäni tuntui lähinnä turistirysältä).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös