Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Tombe76]

Itse pääsin Rikosta ja rangaistusta jonkun sata sivua, kunnes totesin, että voin käyttää aikani paremminkin.

Vähän ylimielisesti tokaisin v.1994 lukion äidinkielen opettajalle, Masalle, että valitse sinä kirja... kun piti joku kirja-analyysi työstää. No hän valitsi kirjan Rikos ja Rangaistus. Meillä oli opettajan kanssa "oikein hyvä suhde". Pääsi kuittaamaan. Itse sain kuitenkin viimeisen sanan kun ylioppilas-aine tuli huomattavan paljon korkeampana takaisin kun mitä tämä opettaja oli arvioinut. Ei ihan hirveästi arvostanut tuotoksiani.

Joku sata sivua minäkin sitä jaksoin ja sitten sattumalta löysin jostain toisesta kirjasta (kun Internettiä ei oikein ollut) ko. kirjasta tehdyn analyysin, jota sitten sopivasti käyttäen hoidin homman. En tiedä tajusiko opettaja eikä sillä ollut edes mitään väliä.

Pitäisikähän nyt, 30v myöhemmin, lukea tuo oikeasti alusta loppuun? Joskus toisenkin kerran yrittänyt mutta jäänyt kesken.

 

[alwahla]

Jotenkin hämmentävää lueskella tätä kritiikkiä, joka kohdistuu ihan siedettävän sivumäärän omaavaan romaaniin. Myönnän toki ensimmäisenä, että Dostojevski ja keveys ovat sanoja, jotka eivät koskaan esiinny samassa lauseessa, mutta onhan tuo Rikos ja rangaistus ihan eri maata, kun vertaa sitä esimerkiksi Idioottiin. Raskas kirja kuin mikäkin, mutta luulisi ihmisillä sen verran olevan taistelumieltä ja sitkeyttä, että kykenisivät tarttumaan tuohon haasteeseen.

 

[Dynamo]

Jotenkin hämmentävää lueskella tätä kritiikkiä, joka kohdistuu ihan siedettävän sivumäärän omaavaan romaaniin. Myönnän toki ensimmäisenä, että Dostojevski ja keveys ovat sanoja, jotka eivät koskaan esiinny samassa lauseessa, mutta onhan tuo Rikos ja rangaistus ihan eri maata, kun vertaa sitä esimerkiksi Idioottiin. Raskas kirja kuin mikäkin, mutta luulisi ihmisillä sen verran olevan taistelumieltä ja sitkeyttä, että kykenisivät tarttumaan tuohon haasteeseen.

Taustalla "saattaa olla" myös mainitsemattomia seikkoja, kuten vaikkapa raskas työjakso, joka johti siihen, että eteneminen oli hidasta ja sitten piti aloittaessa palata pari sivua takaisin, jotta taas pääsi juoneen kiinni. Ehkä palaan kirjaan myöhemmin.

 

[Tombe76]

Jotenkin hämmentävää lueskella tätä kritiikkiä, joka kohdistuu ihan siedettävän sivumäärän omaavaan romaaniin. Myönnän toki ensimmäisenä, että Dostojevski ja keveys ovat sanoja, jotka eivät koskaan esiinny samassa lauseessa, mutta onhan tuo Rikos ja rangaistus ihan eri maata, kun vertaa sitä esimerkiksi Idioottiin. Raskas kirja kuin mikäkin, mutta luulisi ihmisillä sen verran olevan taistelumieltä ja sitkeyttä, että kykenisivät tarttumaan tuohon haasteeseen.

Joo toki tässä iässä urakka varmasti hoidettaisiin maaliin ja mielipide kirjastakin voisi olla erilainen kuin 17-18-vuotiaana.

...kun vyöllä enemmän itselläkin kilometrejä.

 

[Shardik]

Joo toki tässä iässä urakka varmasti hoidettaisiin maaliin ja mielipide kirjastakin voisi olla erilainen kuin 17-18-vuotiaana.

...kun vyöllä enemmän itselläkin kilometrejä.

Ite luin R&R:n juurikin lukioikäisenä ja tykkäsin. Silloin meni myös mm. Sota ja Rauha, Kalevala ja Tuntematon sotilas. Waltarin historialliset suurromaanit taisi mennä enimmäkseen jo yläasteella, samoin Tolkienit Silmarillionia myöten. Muita suosikkeja oli Arto Paasilinna, Huovinen, Asimov, Pratchett. Juu, olin erilainen nuori :)

Aikuisiällä lukeminen on huomattavasti vähentynyt valitettavasti, mutta äänikirjoilla olen pysynyt korkeakulttuurin syrjässä kiinni.

 

[Eddie]

Itsellä menossa nyt sellainen jakso, että fiktio kirjallisuus ei vaan nyt lähde. Suosikkikirjailijoiltakaan ei nyt jostain syystä jaksa keskittyä tarinoihin.

Eli tässä on tullut kuunneltua lähinnä True crimeä ja elämänkertoja. Tuo Melankolian mestari oli kyllä hieno teos. Siihen perään tuli kuunneltu Lopakan Marras. Fiktiotahan se virallisesti on, mutta kyllä siinä fiilis tulee, että kuuntelee Sentencedin kiertue kertomusta. Varmaan vähän väritettynä. Siinä kontekstissa erittäin mielenkiintoinen teos. Ja onhan siinä nimiä, jotka oikeasti toimivat Sentencedin kiertueilla.

Itseänikin alkaa jo tympimään ettei keskittyminen riitä fiktioon. Terry Hayesin Vaeltajaa tässä olen pienissä pätkissä kuunnellut. Tämä vaikuttaa erinomaiselta. Ainoa fiktio teos, johon olen vähän päässyt sisään viimeisen kuukauden aikana.

 

[Urasiili]

Bookbeat tuli otettua kokeiluun työnteon ohessa ja hyvinhän tuo näyttäisi toimivan. True crime ja elämäkertapainotteisesti alkanut täälläkin. Melkoinen lista näköjään jo kertynyt 8.1 alkaen.

Aleksi Suomesta
Immu
Et sinä (vielä) kuole
Kikka
Meren katedraali
80 päivää Belgian hirviön vankina
Mato Valtonen
Operaatio Ave Maria
Vuonna 1984
Melankolian mestari
Saatana, perkele. Sakara Records 20 vuotta
Stam1na - Muistipalatsi
Viimeinen Atlantis
Lyhyet vastaukset suurin kysymyksiin. Stephen Hawking

Nyt menossa Björn Wahlroos - Barrikadeilta pankkimaailmaan

 

[Zaster]

Suomen Kirjasäätiö on nimennyt vuoden 2024 Finlandia-palkintojen valitsijat. Kaunokirjallisuus Alma Pöysti, Tietokirjallisuus Pekka Haavisto, lasten-ja nuortenkirjallisuus Maria Veitola.
Ehdokkaat selviävät marraskuun alussa ja voittaja julkaistaan 27. marraskuuta.

Itse paljon tietokirjoja lukevana kiinnostaa luonnollisesti Pekka Haaviston valinta. Saas nähdä olemmeko lainkaan samoilla linjoilla.

Vuonna 2023 Tietokirjallisuuden Finlandian- voittajan valinneen Linda Liukkaan kanssa oli helppo olla samaan mieltä, Minne katosi Antti Järvi oli ehdottomasti vuoden paras tietokirja.

Alla olevasta Hesarin jutusta näkee vielä lautakuntienkin kokoonpanot.

Kirjat | Alma Pöysti, Pekka Haavisto ja Maria Veitola päättävät tämän vuoden Finlandia-palkinnoista

Finlandia-lautakuntien koko kasvaa kolmesta henkilöstä kuuteen.

www.hs.fi

 

[Eesau_65]

Alastalon salissa on kirja jota joudun välillä palauttamaan kirjastoon ja lainaamaan uudestaan, kun lainan uusimisen raja tullut täyteen... kohta pitää saada tuo loppuun luettua. Periksi en anna.

 

[Rod Weary]

Alastalon salissa on kirja jota joudun välillä palauttamaan kirjastoon ja lainaamaan uudestaan, kun lainan uusimisen raja tullut täyteen... kohta pitää saada tuo loppuun luettua. Periksi en anna.

En mäkään. Mulla on vaan viiden vuoden tauko, mikä jatkuu yhä. Mutta kyllä mä sen vielä luen! Helpottaa, kun saa ilmaiseksi e-kirjana.

 

[Zaster]

Ian Garner, historioitsija ja venäjän kulttuurin ja sotapropagandan tutkija on kirjoittanut kirjan, Z-sukupolvi.

Kirja kertoo venäjällä käynnissä olevasta lasten ja nuorten aivopesusta ja käännyttämisestä kannattamaan hyökkäyssotaa sekä tätä fasistista valtiota. Ikäväksi täytyy todeta että tuo, ainakin tämän kirjan mukaan, tuntuu onnistuvan ja oma toive venäjän muuttumisesta länsimaisia arvoja kannattavaksi maaksi, tuntuu entistä kaukaisemmalta.

Kirjassa kerrotaan lukuisien esimerkkien kautta valtion harjoittamasta propagandasta, niin sosiaalisessa mediassa kuin tiedotusvälineissäkin ja siitä miten venäläiset tuon ostavat. Ja onhan tuo todella kylmäävää luettavaa, oikeastaan kirjaa lukiessa tulee käytyä koko tunneskaala lävitse, täydestä epäuskosta, surun kautta silkkaan vihaan.

Ian Garner ei kovin mukavaa kuvaa venäjän tulevaisuudesta maalaile. Nyt vallassa olevilla on kuitenkin jonkinlainen käsitys venäjästä ennen tätä nykyistä totalitaarista hallintoa, tulevalla sukupolvella sitä ei ole. Tämä aivopesu on ollut nyt käynnissä yli kaksikymmentä vuotta ja se alkaa näkymään. Tuleva sukupolvi on Garnerin mukaan, aatteellisempi ja väkivaltaisempi mitä maassa koskaan on ollut.

 

[Dino]

Viimeksi luin Giles Whittellin kirjan Bridge of Spies, joka kertoo neukkujen vangiksi joutuneesta U2-lentäjä Gary Powersista sekä USA:n nappaamasta venäläisestä illegaalista William Fisher/Rudolf Abel, ja vaihtokaupasta jossa nämä vangit vaihdettiin.

Nyt lähti lukuun Martti J. Karin muistelmat Käsikirjoitukset eivät pala.

 

[Stolk-2]

MacIntyren kirjan Normandian maihinnousun harhautuksesta eli Kaksoisagentit tuli luettua. Mietityttämään jäi se, että kuinka suuri osa Abwehrin tiedustelusta "hyväksyi" vakoojien tiedot siksi, koska olivat Hitlerin vastaisia. Koko harhautusoperaatio takasi Normandian maihinnousun onnistumisen.


Aloitin Stephen Hawkingin lyhyt ajan historian. Vielä ei ole mennyt liian vaikeaksi tekstin ymmärtäminen. Katsotaan sitten kun olen lukenut koko kirjan sitä, että menikö yli hilseen sitten loppu osa kirjasta.

 

[BitterX]

Tämä Sampo Terho kirja, Stalingradin viemärit, kiinnostaa kovasti, ja se taitaa lähteä lukuun / kuunteluun.

Kyseessä siis romaani, joka kertoo natsismin noususta Saksassa päättyen Stalingradin taisteluun.

Arvostelu herätti kiinnostuksen, vaikka, kuten kirja-arvosteluissa aina, siinä keskitytään enemmän negatiivisiin aspekteihin kirjasta. Kuitenkin tulkitsin arvostelun kokonaisuutena enemmän positiiviseksi kuin negatiiviseksi.

Kirja-arvio | Perusteellinen kertauskurssi natsismin houkutuksesta: Joseph Goebbels pärjäisi hyvin nykypäivän nettialustoilla

Sampo Terhon massiivinen romaani kertaa kansallissosialistisen Saksan vaiheita kahden veljeksen kautta.

www.hs.fi

 

[Tarinankertoja]

Aloitin Stephen Hawkingin lyhyt ajan historian. Vielä ei ole mennyt liian vaikeaksi tekstin ymmärtäminen. Katsotaan sitten kun olen lukenut koko kirjan sitä, että menikö yli hilseen sitten loppu osa kirjasta.

Ei mene... kyseessä on maailman eniten myyty tietokirja ja aiheesta, se on hämmentävän selkeä ja tarinallisuudessaan erityinen vaikka se käsittelee aika vaikeita asioita.. tai eihän ne ton jälkeen enää vaikeilta tunnu :-D

 

[Stolk-2]

Ei mene... kyseessä on maailman eniten myyty tietokirja ja aiheesta, se on hämmentävän selkeä ja tarinallisuudessaan erityinen vaikka se käsittelee aika vaikeita asioita.. tai eihän ne ton jälkeen enää vaikeilta tunnu :-D

Hyvä juttu. Onpa hyvin kirjoitettu tämä kirja ja selityksetkin ovat tällaiselle maallikollekin helposti ymmärrettäviä. Minulta löytyy Hawkingin toinen kirja. Oliko jotain tyyliin suuret vastaukset suuriin kysymyksiin. Luen sen jossain lähitulevaisuudessa.

Edit: Nyt sain tuon kirjan luetuksi. Olipa hyvin kirjoitettu kirja. Se ei missään vaiheessa muuttunut vaikeasti ymmärrettäväksi. Nyt ymmärrän hänen teorioitaan paremmin. Tosin omalla vaatimattomalla teorioiden ymmärtämisen tasolla. Suosittelisin kirjaa kenelle tahansa. Myös teorioista kiinnostuneille tämä on oiva johdanto asiaan.

 

[Pordinard]

Jos joku 13-vuotias pojankloppi jostain pikkukaupungista Jumalan selän takaa puhuu parikymppiselle miehelle (Alekseille) kuin joku saamarin 60-vuotias korkeakoulutettu jostain Pietarista, ollaan melkein science fictionissa.

Lainasin tämän osan hienosta arvostelusta koska minusta Iljusha, hänen isänsä ja kaikki heihin liittyvä oli parasta Karamazovin veljeksissä. En pannut ollenkaan merkille tuota pikkupojan aikuismaista puhetyyliä, ehkä nyt viestisi luettua siihen kiinnittäisi huomiota. Isän häpeä ja toisaalta ylpeys, Iljushan häpeä isänsä puolesta, tässä asetelmassa jokin osui todella syvälle sisimpään ja kaikkinensa pikkupoika Iljusha oli minulle koskettavimpia hahmoja joita olen fiktiossa tavannut.

Raskas luettava kokonaisuudessaan ja ensimmäisellä lukukerralla jäi kesken kun helmetin laina-aika varatuille kirjoille on niin armoton. Jumituin kovasti kehuttuun ja kuuluisaan inkvisiittori-lukuun koska minulla oli suuria vaikeuksia käsittää mistä siinä oli kyse enkä ole nytkään ihan varma. Muitakin laahaavia, tylsiä ja vaikeita jaksoja oli totta kai mutta vastapainoksi välillä tuli ihan ahmittuakin sivuja ja monta juttua tuli mietiskeltyä ja fiilisteltyä vielä pitkään kirjan sulkemisen jälkeen.

 

[alwahla]

@Pordinard Iljusha ei ole se henkilö, jonka puheenparret minut saivat raivon valtaan, vaan kysymyksessä oli tämän entinen kaveri Kolja, joka vasta ensinmainitun kuolinvuoteella sai syntinsä anteeksi. Kolja puhui huomattavan epärealistisella tavalla suurimman osan ajasta, kun Iljusha oli käytännössä koko ajan juuri sellainen, kuin mitä hänen ikäiseltään sopi odottaa.

 

[Pordinard]

@Pordinard Iljusha ei ole se henkilö, jonka puheenparret minut saivat raivon valtaan, vaan kysymyksessä oli tämän entinen kaveri Kolja, joka vasta ensinmainitun kuolinvuoteella sai syntinsä anteeksi. Kolja puhui huomattavan epärealistisella tavalla suurimman osan ajasta, kun Iljusha oli käytännössä koko ajan juuri sellainen, kuin mitä hänen ikäiseltään sopi odottaa.

Aahh no niinpä tietenkin! Saatanan Kolja.

Edit. Mutta oikeastaan puhui Koljakin minusta aika lähelle niin kuin pikkuvanhan viisastelijapennun voisi luulla siihen aikaan puhuneen ja välillä lapsen tapaan nolostui kun häntä haastettiin pseudoviisaista puheistaan.

 

[alwahla]

Aahh no niinpä tietenkin! Saatanan Kolja.

Edit. Mutta oikeastaan puhui Koljakin minusta aika lähelle niin kuin pikkuvanhan viisastelijapennun voisi luulla siihen aikaan puhuneen ja välillä lapsen tapaan nolostui kun häntä haastettiin pseudoviisaista puheistaan.

Niin...toisaalta puhui ja toisaalta ei. Vähän kaksipiippuinen juttu, koska todistusaineisto tuon ajan ihmisten ja varsinkin lasten puhetyylistä ovat varsin vähäiset. On toki mahdollista, että kirjan tapahtumapaikkana olevassa kylässä ovat muutamat teinit taittaneet sanansäilää tuohon tyyliin, mutta pidän sitä aika epätodennäköisenä enkä pelkästään nykyisen kehityssuunnan takia.

Toinen asia, joka minua myös ihmetyttää ja joka jäi mainitsematta alkuperäisessä purnauksessani, oli kaupungin asukkaiden häkellyttävän hyvä kielitaito, kun lähes jokainen tuntui osaavan ranskaa, saksaa ja englantia. Sama asia on ihmetyttänyt minua ennenkin näissä Dostojevskin kirjoissa.

 

[Tarinankertoja]

Juuri kun Shardlake sarjasta alkaa TV sarja, itse kirjailija kuoli 71 vuotiaana. Jäiköhän pöytälaatikoon viä yx? Erinomaisa kirjoja, vaikka pienoinen mammuttitauti viimesiä jo vaivasikin..

kepeät mullat

CJ Sansom, author of the Shardlake novels, dies aged 71

The creator of the highly successful crime series, set in Tudor England, was a private person who ‘preferred to be known through his novels’

www.theguardian.com

 

[Ilmari Ahde]

Matti Riekki - Swallow The Sun

Kotimaisen metallisuuruuden tarina - iloineen ja suruineen. Melko rankkaa touhua tuo kiertäminen, ei olisi minun hommaa, viinaksia ja muutakin päihdykettä osa porukasta veti kolmin käsin, keikat pitää soittaa ja hengissä pysyä. Ei kevyt bänditarina luettavaksi jossa roskat lakaistaan maton alle ja kaikki on hienosti, armottoman avoimesti kerrottiin kipukohdatkin ja niitähän piisasi. Pari kertaa meinasi ruveta silmät hikoilemaan biisintekijä Juha Raivion koettelemuksista lukiessa.

 

[tinkezione]

Matti Riekki - Swallow The Sun

…Ei kevyt bänditarina luettavaksi jossa roskat lakaistaan maton alle ja kaikki on hienosti, armottoman avoimesti kerrottiin kipukohdatkin ja niitähän piisasi.

Tämä tuli hotkaistua yhdeltä istumalta eräänä iltana, kun tarina imi mukaansa eikä kirjaa halunnut mitenkään kesken jättää. Taitavasti kirjoitettu opus yhden selväpäisen miehen vision realisoitumisesta ja matkan vaatimasta resilienssistä ympäristössä, jossa ulkoisten ja porukalla aiheutettujen hasarditekijöiden lisäksi myös niitä tilaamattomia harmeja ilmestyy eteen. Myös entiset ja nykyiset bändin jäsenetkin saavat paljon palstatilaa.

Suosittelen lukemaan, vaikkei bändi tai edes metallimusiikin maailma kiinnostaisi.

 

[Ilmari Ahde]

Tämä tuli hotkaistua yhdeltä istumalta eräänä iltana, kun tarina imi mukaansa eikä kirjaa halunnut mitenkään kesken jättää. Taitavasti kirjoitettu opus yhden selväpäisen miehen vision realisoitumisesta ja matkan vaatimasta resilienssistä ympäristössä, jossa ulkoisten ja porukalla aiheutettujen hasarditekijöiden lisäksi myös niitä tilaamattomia harmeja ilmestyy eteen. Myös entiset ja nykyiset bändin jäsenetkin saavat paljon palstatilaa.

Suosittelen lukemaan, vaikkei bändi tai edes metallimusiikin maailma kiinnostaisi.

Paperiseen lukupäiväkirjaan merkkasin tuosta entisten bändiläisten puheenvuoroista, ne ei aina ylistäviä ollut mutta oli reilusti mukana toinenkin puoli kolikosta, herkkänahkaisemmat heput olisi voinut kieltää kirjailijalta kommenttien painamisen tyystin.

 

[Kilgore Trout]

Sain vihdoin luettua Knausgårdin Ikuisuuden sudet. Pitkään aikaan en ole lukenut niin tylsää lähes 800-sivuista kirjaa. Ensimmäiset yli 400 sivua ovat puhdasta filleriä, jonka jokainen kustannustoimittaja olisi pyytänyt tiivistämään 20 sivuun, ellei kyseessä olisi Knausgård. En näe niillä muuta tarkoitusta kuin täyttää sivut, jotta saadaan aikaan paksu kirja.
Kirja herää henkiin vasta puolivälin jälkeen, kun tarina siirtyy Neuvostoliittoon, ja siinäkin on välillä melkoista infodumppausta. Aivan lopussa on yritys saada jotain merkitystä alkupuoliskolle, ja se jollain lailla onnistuukin.

Tähän verrattuna Dostojevski on huonoimmillaankin vauhdikasta, vaikka hänenkään kirjoissa ei aina juuri muuta tapahdu, kuin että ensin juodaan teetä, sitten joku menee ulos ja ampuu itsensä, ja sitten taas juodaan teetä.