Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Skruf]

Jukka Rislakin "Tiedustelu ja Vakoilu, Opit, Operaatiot, Agentit"- lähtee seuraavaksi lukuun

 

[Majoneesi]

Leipasin parilla istumalla Sirpa Kähkösen 36 uurnaa. Olipas rankahko kirja luopumisesta, tilintekemisestä, ylisukupolvisista traumoista, puhumattomuudesta.

Ja ymmärtämisestä, anteeksiannosta ja rakkaudesta.

 

[Kilgore Trout]

Sain viimein Irvingin Viimeisen tuolihissin loppuun, vaikka välillä saman asian loputon hieman eri tai jopa samoin sanoin puudutti. Ikään kuin olisi katsellut takavuosien Tapparan viivelähtöä. Oli kirjalla silti hetkensäkin aina kun Irving malttoi viedä peliä eteenpäin.
Luin samoilla lämmöillä Ágota Kristófin hienon trilogian viimeisen osan eli Kolmas valhe -teoksen. Se meni melkein yhdellä istumalla.
Muut osat ovat Iso vihko ja Todiste.

 

[Eddie]

Siilotrilogia tuli kuunneltua ja pidin kyllä. Omaan makuun kakkososa oli paras. Sitä myöten odotukset kasvoivat kolmanteen ja sehän jäi lopulta pettymykseksi. Hieman rasittavaa oli kuunnella jatkuvia ongelmia ja takapakkeja, sekä alleviivauksen alleviivausta siitä miten typeriä ihmiset voivat tällaisissa tilanteissa olla. Tuli mieleen, että kirja oli väkisin tehtävä tietyn mittaiseksi ja se meni väkinäiseksi. Mutta ykkönen ja kakkonen pitivät hyvin otteessa ja kyllä tuon kolmannenkin kuunteli.

 

[L. Öysä]

Siilotrilogia tuli kuunneltua ja pidin kyllä. Omaan makuun kakkososa oli paras. Sitä myöten odotukset kasvoivat kolmanteen ja sehän jäi lopulta pettymykseksi. Hieman rasittavaa oli kuunnella jatkuvia ongelmia ja takapakkeja, sekä alleviivauksen alleviivausta siitä miten typeriä ihmiset voivat tällaisissa tilanteissa olla. Tuli mieleen, että kirja oli väkisin tehtävä tietyn mittaiseksi ja se meni väkinäiseksi. Mutta ykkönen ja kakkonen pitivät hyvin otteessa ja kyllä tuon kolmannenkin kuunteli.

Sama trilogia itselläni työn alla ja vähän ristiriitaiset fiilikset. Toista osaa menen parasta aikaa, paikoitellen tämä on todella hyvää scifiä ja paikoitellen sitten on pinnisteltävä toden teolla, ettei keskittyminen herpaannu. Eniten itseäni kiinnostaa menneisyyden ja taustojen avaaminen, vähiten pitkät jaarittelut Siilon henkilöiden elämästä ja ammateista.

 

[MacRef]

Sain juuri luettua Keigo Higashino - Namiyan puodin ihmeet. Päädyin lukemaan, kun näin jossain jotkut kehut kirjasta ja täytyy kyllä yhtyä kehuihin. Osui ja upposi ainakin minulle. Hyvälle tuulelle saava kirja, jonka tarina oli ehkä vähän tavallisuudesta poikkeava, sisältäen ehkä hivenen yllätyksellisen loppuratkaisunkin.

 

[tinkezione]

Scifiä on tullut tankattua aivan urakalla alkuvuonna. Neal Stephensonin Seveneves piti otteessaan 2/3 ja sitten laitoin kirjan sivuun, tämän lukeneet varmaan arvaavat missä kohti. Alastair Reynoldsia on tullut luettua reippaasti lisää; ensin meni Revenger-trilogia (Revenger, Shadow Captain ja Bone Silence) ja nyt siirryin Revelation Space -universumin pariin, ensin trilogian ”jatkeeksi” Inhibitor Phase ja viimeisimpänä luvussa on jonnekin Revelation Spacen ja Redemption Arkin välimaastoon sijoittuva Chasm City. Pidän sangen paljon Reynoldsin pitkästi maalailevasta tavasta kirjoittaa kovaa scifiä.

 

[Jotva]

Tulipa lopulta luettua nuo Satu Rämön kolme kirjaa eli Hildur, Rosa & Björk ja Jacob peräkkäin yhteen putkeen.

Odotin ehkä vähän liikaa, kun näitä on mediassa kovasti hypetetty ja ovat kai kirjalistojen kärjessä. Eivät olleet mielestäni mitenkään ihmeellisiä. Välillä tuli tunne, että tapahtumia on keksitty vauhdissa lisää kesken kirjoitusprosessin. Lopussa irtonaisia langanpäitä yhteen koottaessa vaikutti vähän siltä, ettei sitä ole suunniteltu ihan alusta asti viimeisen päälle.

 

[Alamummo]

Tulipa lopulta luettua nuo Satu Rämön kolme kirjaa eli Hildur, Rosa & Björk ja Jacob peräkkäin yhteen putkeen.

Odotin ehkä vähän liikaa, kun näitä on mediassa kovasti hypetetty ja ovat kai kirjalistojen kärjessä. Eivät olleet mielestäni mitenkään ihmeellisiä. Välillä tuli tunne, että tapahtumia on keksitty vauhdissa lisää kesken kirjoitusprosessin. Lopussa irtonaisia langanpäitä yhteen koottaessa vaikutti vähän siltä, ettei sitä ole suunniteltu ihan alusta asti viimeisen päälle.

Satu Rämö on malliesimerkki Instassa läpilyöneestä somevaikuttajasta, joka onnistui sitä kautta asemoimaan itsensä dekkaristiksi. Aikaisemmin hän on kirjoittanut Islantiaiheisia matkaoppaita (ihan kelpoja sellaisia) ja kertomuksia omasta elämästään luoteis-Islannissa.

Selasin noista dekkareista ensimmäistä ja totesin, että matkaopaskirjoittajasta ei ole hänen tapauksessaan hyväksi dekkaristiksi. Nuo kaikki ilmeistyivät tosi tiiviiseen tahtiin, koska epäilemättä halusi takoa, kun rauta on kuumaa.

 

[CuJo#31]

Nefertiti Malatyn Melankolian mestari tuli viime viikolla luettua. Heti perään ahmittavaksi lähti jostain syystä Mikko Riekin Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina. Jälkimmäinen on tullut luettua useamman kerran aiemminkin.

 

[Eddie]

Nefertiti Malatyn Melankolian mestari tuli viime viikolla luettua. Heti perään ahmittavaksi lähti jostain syystä Mikko Riekin Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina. Jälkimmäinen on tullut luettua useamman kerran aiemminkin.

Ilmeisesti Melankolian mestari oli hyvä.

Satu Rämön hypetystä itsekin vähän ihmetellyt. Ei ne huonoja ole. Sellaisia 3/5 teoksia. Naapurimaasta sitten Camilla Läckberg vähän vastaava. Ok ne ensimmäiset oli siihen aikaan luettuna ihan hyviä, mutta kirjojen taso on laskenut tulojen ja myynnin kasvaessa.

 

[CuJo#31]

Ilmeisesti Melankolian mestari oli hyvä.

Kyllä. Voin suositella, varsinkin jos Sentenced yhtyeenä kiinnostaa edes jollain tasolla.

 

[aalto]

Kuuntelin lähes putkeen kolme Neil Gaimanin kirjaa eli Unohdetut jumalat, Maanalainen Lontoo ja Tähtisumua. Kaksi ekaa oli viihdyttäviä, vauhdikkaita ja hauskoja fantasiaseikkailuja. Littipeukut siis noille. Tykkäsin kuitenkin eniten tuosta Tähtisumusta, joka on aika täydellinen aikuisten satu. Hyvän kirjan tunnistaa monesti siitä, kun alkaa toivoa, ettei se loppuisi.
En ole kuunnellut Gaimanin itsensä lukemia kirjoja, mutta sellainen pitänee ottaa listoille

 

[Zaster]

Satu Rämöstä asiaa, no jos minäkin muutamalla sanalla.

Olen lukenut naiselta yhden kirjan, vuonna 2015 ilmestyneen Islantilainen voittaa aina. Onko tämä sitten matkakirja vai omaelämänkerrallinen teos, no taitaa olla vähän molempia. Mutta hyvä se ainakin oli.

Kirja kertoo suomalaisesta naisesta Islannissa ja siitä miten hän alkujaan edes saarelle päätyi. Rämö vertailee kahden maan ja kulttuurin samankaltaisuuksia ja eroja ja tekee sen oivaltavasti ja hauskasti. Jos kirjaa pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, olisi sana juurikin, hauska.
Vielä kun Rämö käyttää suomenkieltä todella kauniisti, on tämä ihan suositeltava kirja.

Yhtään dekkaria en tosiaan ole häneltä lukenut, suurin syy siihen vain se, etten yleensäkään juuri tuota genreä lue. Mutta ehkä menee yksi uutuuksista kesällä testiin. Mökki, riippumatto ja dekkari, voisi kuitenkin olla ihan toimiva kombo.

 

[CuJo#31]

Nefertiti Malatyn Melankolian mestari tuli viime viikolla luettua. Heti perään ahmittavaksi lähti jostain syystä Mikko Riekin Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina. Jälkimmäinen on tullut luettua useamman kerran aiemminkin.

Laitetaanpa jatkoa tälle ketjulle. Jälkimmäinen tuli ahmittua reilussa kahdessa päivässä ja seuraavaksi luettavaksi lähtee Sami Lopakan Loka. Kaikille mainituista kirjoista vahvat suositukset (Lokakin on tullut luettua kertaalleen aiemmin).

Saisikohan ketjua vielä jotenkin jatkettua...

 

[Falling Star]

Laitetaanpa jatkoa tälle ketjulle. Jälkimmäinen tuli ahmittua reilussa kahdessa päivässä ja seuraavaksi luettavaksi lähtee Sami Lopakan Loka. Kaikille mainituista kirjoista vahvat suositukset (Lokakin on tullut luettua kertaalleen aiemmin).

Saisikohan ketjua vielä jotenkin jatkettua...

Eikös siihen luonnollisesti tulisi Marras. Siinä missä Loka on aivan helvetin hyvin ja verbaalisesti monipuolisesti kirjoitettu karu kertomus bändielämästä, mitä luultavimmin vielä aika paljon tositapahtumiin perustuva, niin Marraksen osalla ei enää oma huumorintajuni riittänyt. Lukeminen meinasi loppua kesken, mutta loppuun asti tarvoin ja sen jälkeen kirja meni poistoon.

 

[CuJo#31]

Eikös siihen luonnollisesti tulisi Marras. Siinä missä Loka on aivan helvetin hyvin ja verbaalisesti monipuolisesti kirjoitettu karu kertomus bändielämästä, mitä luultavimmin vielä aika paljon tositapahtumiin perustuva, niin Marraksen osalla ei enää oma huumorintajuni riittänyt. Lukeminen meinasi loppua kesken, mutta loppuun asti tarvoin ja sen jälkeen kirja meni poistoon.

Marras on hankkimatta, mutta olen tainnut sitä selailla kymmenisen vuotta sitten. Olen etsinyt opusta, mutta ei ole löytynyt. Täytynee tutkia kirjastosta seuraavaksi.

Marras siis ilmestyi ensin (2014) ja oli bändikirja. Loka-kirjassa (2019) seikkailevat Jorma, Kari ja Seppo.

 

[Falling Star]

Marras on hankkimatta, mutta olen tainnut sitä selailla kymmenisen vuotta sitten. Olen etsinyt opusta, mutta ei ole löytynyt. Täytynee tutkia kirjastosta seuraavaksi.

Marras siis ilmestyi ensin (2014) ja oli bändikirja. Loka-kirjassa (2019) seikkailevat Jorma, Kari ja Seppo.

Perhana, nyt oli kuukaudet sekaisin. My bad! Lopakalla kulkee aika taaksepäin. Marras on siis loistava ja Loka ei uponnut sitten yhtään. Jääkäämme odottamaan Syys'tä.

 

[aalto]

Laitetaanpa jatkoa tälle ketjulle. Jälkimmäinen tuli ahmittua reilussa kahdessa päivässä ja seuraavaksi luettavaksi lähtee Sami Lopakan Loka. Kaikille mainituista kirjoista vahvat suositukset (Lokakin on tullut luettua kertaalleen aiemmin).

Saisikohan ketjua vielä jotenkin jatkettua...

Onko Tuomo Pirttimaan Hete ja Tirri tuttuja? Kirjat ovat ehkä vähän kevyempiä kuin tuo Loka, mutta lasken nuo omassa päässäni samaan melankoliseen, mutta samalla tragikoomiseen genreen.

 

[Tuen Vety]

Laitetaanpa jatkoa tälle ketjulle. Jälkimmäinen tuli ahmittua reilussa kahdessa päivässä ja seuraavaksi luettavaksi lähtee Sami Lopakan Loka. Kaikille mainituista kirjoista vahvat suositukset (Lokakin on tullut luettua kertaalleen aiemmin).

Saisikohan ketjua vielä jotenkin jatkettua...

Vesa Rannan Agony Walk taitaa kuulua vielä tähän kirja-genreen. Sitä ei taida löytyä äänikirjana.

 

[CuJo#31]

Vesa Rannan Agony Walk taitaa kuulua vielä tähän kirja-genreen. Sitä ei taida löytyä äänikirjana.

Tämä löytyy omasta hyllystä. Tähän pätee sama juttu kuin teiniaikoina pornolehtien kanssa: katson vain kuvat.

En siis laske Agony Walkia ns. normaaliksi kirjaksi (eikös tämä kuvakirjaksi ole määriteltykin?). Mahtava teos yhtä kaikki!

 

[CuJo#31]

Onko Tuomo Pirttimaan Hete ja Tirri tuttuja? Kirjat ovat ehkä vähän kevyempiä kuin tuo Loka, mutta lasken nuo omassa päässäni samaan melankoliseen, mutta samalla tragikoomiseen genreen.

Meinasipa jäädä tämä viesti huomaamatta. Eivät ole entuudestaan kovin tuttua tavaraa. Täytyypä ottaa luettavaksi jossain vaiheessa. Kiitokset vinkistä.

 

[Centre Bell]

Kirja jonka luin tai itseasiassa kuuntelin äänikirjana jo muutama kuukausi sitten oli ”Tähtilipun maa”.
Aivan loistava kirja jos on kiinnostunut USA:n historiasta.
Suosittelen.

 

[Tarinankertoja]

Scifiä on tullut tankattua aivan urakalla alkuvuonna. Neal Stephensonin Seveneves piti otteessaan 2/3 ja sitten laitoin kirjan sivuun, tämän lukeneet varmaan arvaavat missä kohti.

Miksi ihmeessä? Vaikka loppu onkin erilainen, on se mielestäni erinomainen ja juuri sitä mitä monasti kirjoista puuttuu.. eli mitä sitten tapahtui...

SciFi:n suhteen on ollut tapana lukea aina Hugo voittajat... nyt Arkady Martine: A Memory Called Empire tuli lueskeltua.. seuraavakin osa tossa on ja Hugon sekin nappas, mutta joo.. SciFi premissi tietysti, mutta politikointiahan tämä on aika puhtaasti. Yhtä hyvin voisi olla historiallinen romaani (kun SciFi laiteen tilalle pistäs jonkin muun). Vähän oli hidastempoinen ja jätänkin nyt väliin hetkeksi ennen kun toisen alotan.

Siellä ois odottamassa Ken Folletin Kingsbridgen uusi opus, eli Valon Aseet… hypätään jo teollisen vallankumouksen äärelle ja vois kuvitella Luddiiteja hipsimässä katedraalin alueella.. no kohtahan se ”nähdään”

 

[Stolk-2]

Richard Osmanin Torstain Murhakerho tuli luettua. Piristävä brittidekkari ehkä hieman epäsovinnaisella loppuratkaisullaan. Seuraavat kaksi kirjaa on ostettu ja luen ne varmaan melko pian. Nyt on menossa Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa.