Räikkösen ja Kiven tarinat luin viikon sisällä, Akvarelleja Engelin kaupungista jäi kesken 40 sivun jälkeen. Tämä jälkimmäinen oli aiheeltaan varsin kiinnostava, mutta en tykkää päiväkirjamaisesta etenemisestä yhtään, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta.
Mutta Kimin kirjasta huomasi, että kirjoittajana on kirjailija eikä urheilutoimittaja, kaikki kunnia ammattikunnalle toki omista asioistaan. Olihan se kieli ja kerronta kuitenkin aivan eri maailmasta kuin suurimmassa osassa vastaavia teoksia, vaikkei se tarkoita kaikkien muiden olevan paskoja. Erittäin helppo lukea pääasiallinen kohderyhmä huomioiden, mutta kuitenkin tekstinä niin laadukasta, että kaltaiseni monilahjakkuuskin sen parissa viihtyi ilman minkäänlaista kiinnostusta F1-maailmaan sinänsä. Ilmaisultaan erinomainen ja myös rakenteeltaan hyvä, tykkäsin siitä, ettei lähdetty kronologisesti lapsuudesta vaan pääasiassa operoitiin aika tuoreissa muistoissa. Lisäksi elämänkerrallisessa teoksessa ulkopuolinen kertoja toimi erinomaisesti ainakin tällaisen F1-moukan näkökulmasta.
Keskisarjan kirja ei aluksi meinannut käynnistyä, ja olinkin jo sitä mieltä, että nyt ei vain riitä lähdemateriaali. Vaan kyllähän Teemu jälleen oli koonnut aikamoisen mestariteoksen siihen nähden, kuinka niukat lähteet olivat käytössä. Tykkään hänen rennosta tavastaan kirjoittaa ja parhaimmillaan Keskisarja nousee ainakin omasta mielestäni kielensä puolesta erinomaiseksi kuvaajaksi. Esimerkiksi se Kiven kuolinvuoteen kuvaus oli pysäyttävä kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Hyviä kirjoja olisi aivan kohtuuttomasti, mutta jostain syystä en tahdo löytää iskevää kaunokirjallisuutta itselleni. Esimerkiksi historiallinen fiktio olisi lähtökohtaisesti kiinnostava aihepiiri, mutta sitten lopulta tykkään ottaa tietokirjan samasta aiheesta sen romaanin sijaan. Fantasia ei kiinnosta alkujaankaan, rikoksen vielä vähemmän. Ehkä nappaan vain omasta kirjahyllystäni jonkun lukemattoman tietokirjan.