Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Uncle Leo]

Cornwelliltä luin Azincourtin. Jälkimmäinen oli ihan hyvö, mutta näissä mulla juuri on se ongelma, että luen aiheesta mieluummin tietokirjan.

Azincourt oli (muistaakseni) hyvä, mutta Uthred-sarja on parempi. Kirjasarja voisi toimia yksittäistä kirjaa paremmin, kun ei keskitytä vain yhteen tapahtumaan josta voisi helposti lukea tietokirjan, vaan tarina jakaantuu usealle vuosikymmenelle.

Lisäksi Tammisen Suomen historia, pikku anekdootit voisivat olla hyviä luokkahuoneeseenkin.

Izvestija -71 ja Kärppien buumi. Siinä varmaan kirja pähkinänkuoressa. Toivottavasti Don-aikakausi on skipattu.

 

[Evil]

Tony Fletcherin Smiths-biografia A Light That Never Goes Out on kesken. Rebus-sarjaa jatkan myös, Toisen miehen haudassa lähtee seuraavaksi. Totti-elämäkerta Rooman kuningas odottelee hyllyssä. Lorcan ja Eliotin runoja aina välipaloiksi, ja kyllähän se King James’ Biblekin vielä yöpöydällä luuhaa.

 

[D.Santon]

Brock Lesnarin elämäkerta, heh. Uhrilampaat (englanninkielisenä tosin) menossa nyt.

 

[Ollakseni]

Otin kuunteluun Robert E. Howardin Conan the Cimmerian Weird Tales Omnibus nimisen kokoelman. Kevyttä kuunneltavaa töihin ja muualle. Sitä ennen kuuntelin Johann Harin Chasing the Scream kirjan huumeiden vastaisesta sodasta.

 

[Patarouva]

Viimeksi luin porilaisen Arttu Tuomisen kirjan Verivelka, jota voinee luonnehtia rikosromaaniksi. Porin poliisi tutkii juoppoporukassa tapahtunutta surmaa, mutta teoksessa tärkeimmäksi teemaksi nousee yhden poliisin nuoruuden ystävyys ja sen vaikutukset nykyaikaan. Aikatasot ovat nykyaika ja vuosi 1991. Menneessä ajassa kuvataan kahden 12-vuotiaan pojan elämää.

Pidin porilaisena kirjassa tietysti kirjan sijoittumisesta Poriin ja tuttuihin paikkoihin. Vahvimmin minuun vaikutti teoksessa poikien nuoruuden kuvaus.

Verivelka aloittaa Delta-sarjan, joten ihan ymmärrettävästi yksittäisille poliiseille on jo kuvattu erilaisia luonteenpiirteitä ja henkilökohtaisia ongelmia.

Nyt luen Virpi Hämeen-Anttilan dekkaria Yön sydän on jäätä. Vihdoin sain aloitettua tämän 1920-luvun Helsinkiä kuvaavan Karl Axel Björk -sarjan.

Kirja ollut mielenkiintoista ja viehättävää luettavaa. Helsingin ja aikakauden kuvaus on hienoa ja Björk on erittäin kiinnostava ja monitasoinen päähenkilö. Tulen ehdottomasti lukemaan koko sarjan.

 

[Wiljami]

...
Nyt luen Virpi Hämeen-Anttilan dekkaria Yön sydän on jäätä. Vihdoin sain aloitettua tämän 1920-luvun Helsinkiä kuvaavan Karl Axel Björk -sarjan.

Kirja ollut mielenkiintoista ja viehättävää luettavaa. Helsingin ja aikakauden kuvaus on hienoa ja Björk on erittäin kiinnostava ja monitasoinen päähenkilö. Tulen ehdottomasti lukemaan koko sarjan.

Se on hyvä sarja kyllä, viimemmäksi luin Berliiniin sijoittuneen tarinan ja kai sieltä on tulossa uuttakin jossain välissä, jos ei ole jo tullut.

Itselläni mennyt enin kevyen lukemisen aika Robin Hobbin parissa mutta sain nyt luettua viimeisen noista aiemmin ilmestyneistä saagoista luettua (tuoreinta en ole vielä hankkinut ja kirjastoissa kymmenien jos ei satojen varausten jonot tällä hetkellä). Kävin palauttamassa viimeisen Liveship traderin ja nappasin mukaan dekkarihyllystä nyt jo 30-luvulle ehtineitä Otso Kekkin tutkimuksia käsittelevän teoksen Tilinteko (kirjoittajana Timo Sandberg, suosittelen Patarouvalle tutustumista myös tähän sarjaan, missä liikutaan sisällissodan jälkeisessä Päijät-Hämeessä). Lisäksi tämän kerran randomvalinnaksi sattui Miguel de Cervantes Saavedran (tunnetaan parhaiten Don Quijoten kirjoittajana) "Opettavaisia kertomuksia", johon on koottu opuksen nimen mukaisesti 12 Cervantesin kirjoittamaa lyhyehköä tarinaa.

 

[Le Banner]

Junnu Vainiosta kertovan paksun kirjan nimeltä sellaista elämä on. Junnusta paljon lukenut jo aiemmin, joten vanhan kertausta osittain, mutta ihan meheviä uusiakin juttuja mahtui mukaan. Kimi Räikkösen kirja Kari Hotakaisen kirjoittamana lähti eilen seuraavaksi lukuun ja sadan sivun jälkeen voin suositella tätäkin, tykkäsit formuloista tai et.

 

[Tombe76]

Pari viikkoa sitten tuli annettua Max Seeck nimiselle jampalle mahdollisuus, ja koska esikoisromaani Hammurabin Enkelit (2016) oli ihan ok tarina niin nyt sitten vuorossa Mefiston Kosketus (2017). Tämän jälkeen Haadeksen kutsu (2018)... nämä 2 tuli haettua tänään Suomalaisesta kun osui matkan varrelle.

Muutenkin pitää ruveta lukemaan taas enemmän. Mukavaa puuhaa. Joskus mennyt pari kirjaa viikossa mutta nyt ollut aika monta vuotta ettei oikeastaan ole tullut luettua muutamaa urheilijaelämänkertaa lukuunottamatta ainuttakaan romaania.

 

[Glove]

Urheiluvalmennus näyttää olevan opuksen nimi. Olenhan minä tuon lukenut pari kolme kertaa kannesta kanteen ja tarvittaessa virkistänyt muistiani lyhyemmillä lukupätkillä jos on ollut tarvetta. Jokaisen valmentajan hyllyyn kuuluva teos kuitenkin.

 

[Vaughan]

Ajattelin kuunnella Asimovin Foundation trilogian läpi tuossa lähiaikoina. Sitten paljastui, että kyseiseen kirjasarjaan kuuluu myös kaksi esiosaa ja muutama jälkikäteen kirjoitettu lisäosa. Onko näille mitään erityistä lukujärjestystä, vai kannattaako lukea/kuunnella julkaisujärjestyksessä?

Itse luin aikanaan ilmestymisjärjestyksessä, ja se toimi ihan hyvin. Jos haluaa muunnella, niin melkeinpä silti kannattaa aloittaa alkuperäisellä trilogialla, ja sitten lukea esiosat. Näin saa lopettaa urakan siihen, mihin itse tarinakin päättyy.

Muistikuvieni mukaan esiosat ovat ehkä sarjan heikointa tekstiä, vaikka ne kirjoitettiin viimeiseksi - tai ehkä juuri siksi... Sen sijaan alkuperäistä trilogiaa seuraavat kaksi romaania ovat oikeastaan samaa juonikuviota, ja muodostavat oivan päätöksen Säätiön tarinalle. Samalla niissä on myös yhtymäkohtia Asimovin vanhempaan tuotantoon.

 

[Peltinen]

Muistikuvieni mukaan esiosat ovat ehkä sarjan heikointa tekstiä, vaikka ne kirjoitettiin viimeiseksi - tai ehkä juuri siksi... Sen sijaan alkuperäistä trilogiaa seuraavat kaksi romaania ovat oikeastaan samaa juonikuviota, ja muodostavat oivan päätöksen Säätiön tarinalle. Samalla niissä on myös yhtymäkohtia Asimovin vanhempaan tuotantoon.

Meinasin ehdottaa ihan samaa ja samasta syystä. Ne esiosat voi huoletta jättää lukematta jos ei sitten tosissaan innostu sarjasta.

 

[jaakkopavunvarsi]

Luin Annimari Marttisen "Korsetti". Tartuin kirjaan aiheen perusteella, vaikka suomalaisten romaanien lukeminen yleensä aiheuttaa melkeinpä suunnatonta inhoa. Pidin Marttisen kirjoitustyylistä, joka oli sopivan simppeliä ja hieman poikkesi suomalaisten kirjalijoiden narsistisesta omien kirjaimien pakonomaisesta rakastamisesta. Valitettavasti aiheen käsittely oli hyvin pinnallista ja turvallista. Olen lukenut samasta aiheesta muutaman kirjan ja esimerkiksi Markus Jokikokon Haarautuva puu oli enemmän mieleeni. Kirja siis käsittelee transseksuaalisuutta ja mielestäni Marttinen on kymmenen vuotta myöhässä. Tämä lisättynä pumpulimaiseen käsittelyyn...

Eräs toinen suomalaisen kirjallisuuden perisynti puskee myös paikoin läpi. Tästäkin kirjasta olisi voinut leikata helpoisti puolet pois ja tarina olisi tullut paremmin esiin. Mutta ei siinä mitään, tehdään sellaista kirjallisuutta mitä "ihmiset haluaa ostaa" ja sahataan samalla oma oksa poikki. Mietitään, miksi nyt ei kukaan osta.

Parhaillaan luen Raymond Chandlerin Tappaja sateessa, jossa on muistaakseni kahdeksan rikoskertomusta, jotka on alunperin julkaistu lehdissä jollain kymmenluvulla. Tarinat hieman toistavat itseään, mutta ovat siinä mielessä hyvää luettavaa, että teksti ei todellakaan ärsytä ja tarinaa kuljetetaan mielekkäästi eteenpäin. Tätä voi suositella myös niille, jotka eivät lue paljon. Eli miehille! Viskiä juodaan ja toisinaan tulee pullosta takaraivoonkin. Naisiakin saattaa esiintyä vartaloa myötäävissä mekoissa.

Tiitamari Marttinen: Korsetti: 2/5
Raymond Chandler: Tappaja sateessa 3/5

 

[Eddie]

Olen kuunnellut tässä Emilie Scheppin kirjasarjaa, joita on ilmestynyt 4 kappaletta. Olen positiivisesti yllättynyt. Dekkareitahan nämä ovat ja vaikka uutta näkökulmaa yritetään tuoda, on näissä paljon skandidekkareille ominaisia piirteitä. Mutta tuotos on erittäin laadukasta ja tarina monikerroksista. Jos dekkarit ja varsinkin skandidekkarit kiinnostaa, on tässä erinomaista luettavaa. Vähän Nesboa siinä mielessä, että pyritään pysymään hieman karummalla puolella, eikä olla niin siloteltuja. Plussaa myös siitä, että romanttinen puoli ja suhdekuviot eivät ole siirappisuudella pilattu.

Suosittelen myös Niklas Dag Och Nattin (se nimi todella on) 1793 teosta. Karuhko dekkarimainen teos, joka sijoittuu Ruotsiin ja vuoteen 1793. Ajankuvaus tuntuu uskottavalta ja tarina on mukaansa tempaava. Vahva suositus historiallisten romaanien/dekkarien ystäville.

Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään tuli kuunneltua myös. Ihan ok kirja. Kertoo ihmisistä, jotka vanhenevat n. 15 kertaa hitaammin. Paljon mielenkiintoista, mutta myös vähän siloiteltua menoa, joka aina itseäni rassaa. Alkaa muovi maistumaan. Mutta ihan jees teos ja mielenkiintoisinta on päähahmon takautumat 1600-luvun Englannista.

 

[Wiljami]

Sandbergin Tilinteko tuli luettua kolmeen iltaan ja ihan pätevää dekkaria heppu kirjoittaa edelleen. Ei nyt mitään mullistavaa sinänsä, mutta nopealukuista ja historiaa sekä ajan tunnelmia haettu hyvin noihin teoksiin.

Kävin palauttamassa Tilinteon tänään kirjastolle ja siinä kun hetken mielijohteesta katsoin läpi uutuushyllyn, niin eikös siellä ollutkin CJ Sansomin viimeisin Shardlake -sarjan teos "Kapinalliset". Eli tuota tulee luettua varmaankin seuraavaksi. Kävin tosin myös viikolla hakemassa luettavaksi Igguldenin stand alone -teoksen Dunstan sekä koontiopuksen jossa on kaikki Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinat, eli jos näiden parissa nyt loppukuun saisi vaikka vietettyä (tuskin tulee noista mitään luettua yhtä nopealla tahdilla kuin Tilintekoa).

 

[L. Paraske]

Mökille tuli vanhempien kirjahyllystä napattua jotakin hätäisesti mukaan. Sellainen kuin Ilmari Kiannon Talvisota - Siviilimiehen sotapäiväkirja tuli sitten luettua melkeinpä yhdeltä istumalta. Kyseessä on siis Kainuun korpikirjailijana tunnetun Kiannon päiväkirja talvisodan päiviltä. Kiannollehan tuo sota oli aikamoisen värikäs kun oma hieno kotinsa Turjanlinna poltettiin Suomussalmella omiensa toimesta ja mies itse joutui vankeuteen vakoilusta epäiltynä (pidätykseen kirja loppuukin).

Mutta ylipäänsä todella mielenkiintoista kuvausta sodan kärsimyksistä siviilin näkökulmasta ja vieläpä kirjailijan lennokkaalla tekstillä kuvattuna. Suomussalmen tapahtumat talvisodan aikaan itseäni kiinnostaa vielä henkilökohtaisella tasollakin, koska isäni isä sille reissulle jäi.

 

[Niilo]

Seppo Jokisen uusin Komisario Koskinen ja rottasankari tuli luettua tossa taannoin. Takuu varmaa tykistystä ekasta sivusta alkaen aina viimeiseen sanaan asti. Suosittelen !
Mutta jos et ole yhtään ko. kirjailijan kirjaa lukenut, niin aloita siimamiehestä ! Koskisen seikkailuja on kirjoitettu yli 20 kirjaa jo ja tietyt asiat etenevät kuten normaalissa elämässä ! Sen vuoksi ne kannattaa lukea ilmestymis järjestyksessä.
Parin ekaa kirjaa kyllä antaa osviittaa jääkö niihin kiinni vai ei. Ihan helppoa luettavaa ne kaikki ovat ja tuollaisen kirjan lukee jopa päivässä kun oikein kunnolla alkaa lukemaan.

 

[Useful Idiot]

Jake Nyman - Kielletyt levyt
Lamppu Laamanen - Roudarit

 

[Patarouva]

Luin viimeksi Seppo Aallon Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918, joka kertoo tapahtumista Kuusankosken alueella ennen Suomen sisällissotaa, sen aikana ja sen jälkeen. Teoksen keskiössä ovat Kymiyhtiön tehtaat. Seppo Aalto sai kirjastaan vuoden 2018 Tieto-Finlandia-palkinnon.

Kannattaa lukea jos tuon(kin) ajan historia kiinnostaa.

Aallon kirjan kanssa samaan aikaan luin Matti Röngän Yyteet, joka on romaani tämän päivän työelämästä pienehkössä IT-firmassa, ja sen keskeiset henkilöt ovat nykyaikaan tuotuja Tuntemattoman sotilaan hahmoja.

Jos on tykännyt Matti Röngän kirjoista tämän lukee mielellään ja Tuntemattoman sotilaan lukeneille tämä on henkilöhahmojen takia kiva lukuelämys.

Eilisillasta asti olen lukenut Nele Neuhausin dekkaria Susihukka. Neuhausia en ole lukenut aikaisemmin. Susihukka tuntuu olevan taas niitä kirjoja, joita haluaa vain ahmia eteenpäin eli sitä mitä kesälukemiselta nyt juuri kaipaan.

 

[U2]

Sain muutama päivä sitten päätökseen Jo Nesbø:n Macbeth:in. Kyllähän siinä tuttua Nesbøtä oli, mutta taisi olla liikaa Shakespearea mun makuun. Ei oikein missään vaiheessa temmannut mukaansa, niinkuin Nesbøn kirjat yleensä tekevät. Hiukan sinnillä tuli luettua loppuun asti.

 

[Styge]

Tuli luettua Korruptio - valtion vihollinen nro 1. Tms. Kahden pitkänlinjan korruptiotutkijan varsin maanläheinen ja helposti lähestyttävä teos korruptiosta tasapainoilmiönä. Ihan mielenkiintoinen kirja kattavine esimerkkeineen. Voi tuota suositella, jos korruptio laajempana ja monipuolisempana käsitteenä kiinnostaa.

 

[Uncle Leo]

Nyt kirjastosta eksyi mukaan parin Texin lisäksi Andrzej Sapkowskin Viimeinen toivomus, eli The Witcher -kirjasarjan ensimmäinen osa. En nyt ihan hirveästi lue fantasiaa, mutta ajattelin että jos kirjasta on tehty peli ja tv-sarja, niin kaipa tässä jotain erikoista voi olla.

85 sivua nyt luettu, ihan vielä ei ole lähtenyt kunnolla käyntiin mutta josko se tästä paremmin alkaa avautumaan.

 

[Ollakseni]

Foundation jäi vähän kesken niin siirryin Steven Pinkerin Enlightenment Now kirjaan ja todellisuuden pariin sitä kautta.

 

[Wiljami]

Nyt kirjastosta eksyi mukaan parin Texin lisäksi Andrzej Sapkowskin Viimeinen toivomus, eli The Witcher -kirjasarjan ensimmäinen osa. En nyt ihan hirveästi lue fantasiaa, mutta ajattelin että jos kirjasta on tehty peli ja tv-sarja, niin kaipa tässä jotain erikoista voi olla.

85 sivua nyt luettu, ihan vielä ei ole lähtenyt kunnolla käyntiin mutta josko se tästä paremmin alkaa avautumaan.

Tuo ensimmäinen kirja tuntui ainakin itsestäni hyvin irralliselta tarinakokoelmalta (mitä äkkiseltään toki onkin). Lyhyet tarinat toki siitä hyviä että niistä on saatu melko suorat käsikirjoitukset sekä peleihin, että tulevaan sarjaankin oletettavasti. Seuraavat (neljäkö niitä nyt oli?) kirjaa onkin sitten laaja kokonaisuus, jossa palaillaan niihin ensimmäisen kirjan tarinoihin yksitellen ja itselleni oli ainakin melkoinen yllätys kun selvisi, mikä niistä ensimmäisen kirjan tarinoista oli merkityksellisin (sama selvisi sitten suunnilleen ensimmäisen Witcher -pelin introssa, joten kiitoksia tälle palstalle siitä etten spoilannut jännitystä itseltäni, minulle nimittäin muistaakseni tässä ketjussa vinkattiin että kannattaa lukea kirjat ennen pelaamista kun kirjoitin että hommasin pelin ja kävin sen innoittamana hakemassa ensimmäisen kirjan lainaan).

Itse sain tuon viimeisimmän Shardlake -kirjan (Kapinalliset) historiallisine esseineen luetuksi eilen. Aika taattua laatua, mutta tarinaa peilaili väkisin osaan aiemmista ja jotkut kirjan arvoituksista oli nykyisellä arvomaailmalla varustetulle ihmiselle melko helppoja, vaikka toki kirjassa koetaan ja pohditaankin asioita 1500 -luvun ihmisten näkökulmasta ja esimerkiksi tietyt asiat ovat sellaisia tabuja ettei niitä voi edes harkita tapahtuneeksi ennen kun asia selitetään rautalangasta tikkukirjaimiksi väännettynä. Kuten tavallista, tuon yhteydessä tuli myös wikipedioitua kirjan historiallisia hahmoja ja luonnollisesti myös kirjan lopussa ollut historiallinen essee vuoden 1549 talonpoikaiskapinasta oli sivistävä, en ainakaan muista että olisi noita brittien kapinointi(vahvalla kysymysmerkillä termi)yrityksiä olisi ihmeemmin 1640 -luvun sisällissotaa lukuunottamatta laajemmin tuotu esiin mm. dokkareissa tai oppilaitoksissa.

Seuraavana olisi varmaankin lukuvuorossa keski-aikaista Englantia Conn Igguldenin Dunstanin muodossa. Luulisin että tuostakin saa poimittua asioita joista ei ainakaan muista aiemmin lukeneensa.

 

[SamSpade]

Joe Abercrombien The First law trilogia on työn alla. Sitä ennen luin Brandon Sandersonin The Stormlight archiven 3 ensimmäistä osaa.

 

[Iisoppi]

Luin Viveca Stenin kirjan Huonossa seurassa. Oli kyllä raskasta luettavaa kun aihe oli niin rankka eli perheväkivalta ja toisen totaalinen hallinta ja alistaminen. Ei mikään perinteinen Sandham-dekkari. Vaikka lopussa asia jotenkin ratkeaa niin mielestäni hinta on kova...