Eikö yhden sanan käyttämättä jättämisestä kieltäytyminen ole aika mitattömästä asiasta kieltäytymistä?
Eikö suurin osa keskustelijoista ole jo sanonut, ettei käytä sitä sanaa muutenkaan?
Aika moni on ymmärtänyt yskän kontekstista. Toisille kyseessä on aika kiukkuinen reviirin suojelu - "minä yksin saan määritellä, mitä muiden ihmisarvoa moukaroivaa nimitystä saan etnisyyteen liittyen käyttää".
Minusta kyllä valitettavasti tuntuu, että se porukka, joka noin ajattelee, ei sen enempää kirjoita tähän ketjuun saati sanallista sitä noin kauniisti ja fiksuilla sanoilla. Minusta tuntuu, että viestisi ei tavoita sitä ryhmää, vaan että tähän keskusteluun osallistujat ovat (heitä tuntematta) suunnilleen samaa mieltä itse peruskysymyksistä.
Tiedän jo epäonnistuvani, mutta yritän selittää, miksi sanat yksinään eivät ole hyviä tai pahoja, ja miksi se intentio ja käyttötarkoitus ratkaisee. Sanat ja kieli leimaantuu, niitä leimataan ja niitä omitaan. Kun joku sana on leimautunut, niin sille haetaan poliittisesti korrektimpaa ilmaisua. Tämä uusi sana kokee kuitenkin usein saman kohtalon, jos ei jopa karkeammassa muodossa.
Kuten Valtaoja, minäkään en pysty antamaan esimerkkiä käyttämättä leimattuja sanoja. Esimerkkini olkoon "hullu". Se on aikanaan koettu sen verran leimaavaksi, että sille on haettu synonyymejä. Esimerkkinä olkoot vaikka "avohoitopotilas". Ilkeässä kielenkäytössä minusta tuo "avohoitopotilas" on nykyään loukkaavampi sana kuin "hullu", koska "hullu" -sanalla on positiivisiakin mielleyhtymiä (esim. vaikka "hulluna rakkaudesta", "ihan hullua menoa" jne).
Minä yritän ymmärtää Ebrahimia. Hänelle kieli ja sanat ovat vallankäyttöä ja vallankäytön välineitä. Hänelle sanat ovat tilan haltuun ottamista. Hän nähnee asian niin, että on tärkeää, kenen sanat täyttävät julkista keskustelua, josta syystä hänelle lienee tärkeämpää se, kuka sanoo, kuin se, mitä sanoo.
Minä näen asian hieman toisin. Pidän tuota ajatusmaailmaa eräänlaisena "kun kädessä on vasara, niin ongelmat ovat nauloja" -harhana. Minä näen, että maailma muuttuu realiteettien muuttuessa ja kieli seuraa perässä, kun ihmiset koettavat käsitellä asioita: uusien realiteettien kuvaamiseen tarvitaan uutta kieltä. Näen yhteiskunnallisen keskustelun tärkeänä siksi, jotta asenteet ja ajattelu seuraisivat realiteettien muutosta. Siitä huolimatta en näe, että kielen muuttaminen muuttaisi asenteita, vaikka toki se voi herättää tarkastelemaan omia ajatusmallejaan.
Jos minulta kysytään, että mikä olisi paras tapa taistella rasismia vastaan, niin sanoisin, että se on luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen puolin ja toisin. Se on vaikea tie, mutta näen itse sen ainoana oikeana tienä. Rasismi on niin universaalia niin ajassa kuin paikassa, että sitä on todella vaikea pitää kulttuurisena konstruktiona.
Oma oletukseni on se, että se kumpuaa ihmisen lajinomaisesta käytöksestä: ihminen on reviirieläin ja se häätää nimenomaan laumaan kuulumattomia lajitovereitaan omalta alueelta niin uhkailemalla kuin väkivallallakin. Ihmisellä on kynnys käyttää väkivaltaa toisiin ihmisiin, mutta se kynnys on tarpeen niin vaatiessa ylitettävissä suurimmalla osalla ihmisistä.
Yhteiskuntien perusongelma kautta aikain onkin mielestäni se, kuinka toisilleen tuntemattomat ihmiset saadaan pidettyä pois toistensa kurkusta. Siinä asiassa aivan keskeinen tekijä on se, että kuinka paljon yhteiskunnan jäsen pystyy luottamaan toiseen, itselleen tuntemattomaan jäseneen, ja siinä asiassa on tärkeää koettaa löytää erojen sijaan yhteisiä piirteitä.