Niinpä, ja rasistisia ovat myös kaikki listaukset ei-valkoisten ihmisten saavutuksista.Olet oikeassa. Tuskin tulee muuten edes mieleen.
Niinpä, ja rasistisia ovat myös kaikki listaukset ei-valkoisten ihmisten saavutuksista.Olet oikeassa. Tuskin tulee muuten edes mieleen.
Entä jos tutkittaisiin sitä kummat vetää paremmin rankkuja. Englantilaiset vai ranskalaiset?Tällaisen asian tutkiminen on jo rasistista, koska taustalla on ajatus siitä, että moinen oletus on edes mahdollista.
Niinpä, ja rasistisia ovat myös kaikki listaukset ei-valkoisten ihmisten saavutuksista.
Eikös se ole aika todennäköistä, että pitkässä juoksussa vaaleat ihmiset katoavat pariutumisen ja jälkikasvun kautta? Jos emme siis kuole sukupuuttoon ennen sitä.
En kyllä ymmärrä mitä väliä sillä on.
Tämä nyt menee hieman ohi aiheen, mutta sivuraiteillahan täällä yleensäkin ollaan. Eli alla on SK:n juttu rasismista, jossa sivutaan myös tuota ihovärikysymystä.
Olenko sittenkin rasisti? – Kuusi kysymystä rodusta
Ihmisrotuja ei ole, vaikka moni muuta väittää. Me ollaan Afrikasta kaikki.suomenkuvalehti.fi
Tässä lainaus jutusta:
"Ihonväri on melko yksinkertaisen geneettisen koodin säätelemä, ja siksi se sopeutuu ympäristöön evoluution mittakaavassa nopeasti, Jukka Palo kertoo.
Trooppisilla alueilla tumma ihonväri suojaa voimakkaalta uv-säteilyltä. Solut kuitenkin tarvitsevat jonkin verran uv-säteilyä D-vitamiinin tuottamiseen. Kun ihminen on siirtynyt pois tropiikista, tumma iho on voinut johtaa D-vitamiinin puutokseen.
Vaaleampi-ihoiset yksilöt ovat tuottaneet enemmän D-vitamiinia, pysyneet terveempinä ja tuottaneet enemmän jälkeläisiä. Näin luonnonvalinta on johtanut siihen, että vähäisessä auringossa elävillä populaatioilla on vähemmän pigmenttiä."
Eli ihon pigmenttimäärä mukautuu ajan kanssa vallitseviin olosuhteisiin. Toinen juttu on tietenkin se, onko nykymaailmassa jossa ihmisten liikkuvuus mantereelta toiselle on erittäin suurta, edes mahdollista olettaa, että evoluutio ehtisi tähän mukaan; ennen kuitenkin oltiin käytännössä eristyksissä muista pigmenttimäärältään eroavista ryhmistä.
Ja vielä lisäksi, että jos tämän kesän kaltainen paahde ja helleaallot ympäri maailmaa on se uusi normi, niin ainakin itse pidän erittäin suotavana sitä, että esim. meikäläisen edustama luomimagneetti-ihotyyppi korvautuu jollain kestävämmällä versiolla.
Mitenkähän muuten esim. Australiassa, onko siellä esim. perus brittipigmenttityypille tapahtunut mitään reilussa 200 vuodessa? Ja olihan sielläkin tietenkin muita, mutta olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, montako sukupolvea tarvitaan, että pigmenttimäärän muutokset ovat oikeasti todellisia. Mitään järkevää mittaria siihen ei kuitenkaan liene saatavissa, eli tämä lopun höpinä on vain turhaa tajunnanvirtaa.
Australiassa ainakin melanooman esiintyvyys on huomattavan korkea vaalealla väestöllä. Tämän vaikutus valkoisen populaation kokoon lienee kuitenkin pieni, kun syövät yleensä tulevat vasta lisääntymisiän jälkeen, ja syöpähoidot kehittyvät koko ajan.
Mielestäni tämä artikkeli osuu ketjun ytimeen. Milloin rasismi on oikeasti rasismia? Omasta mielestäni rasismin määritelmä on pielessä, mutta se on niin junttaantunut yleiseen sanavarastoon, ettei sitä ilmeisesti muuttaakaan voi. Silti voin perustella tämän väitteeni, vaikka olen pantannut tätä ajatelmaa, koska tiedän useimpien suomalaistenkin uskovan käsitteeseen rotu. Älkää siis triggeröitykö tästä.Tämä nyt menee hieman ohi aiheen, mutta sivuraiteillahan täällä yleensäkin ollaan. Eli alla on SK:n juttu rasismista, jossa sivutaan myös tuota ihovärikysymystä.
Olenko sittenkin rasisti? – Kuusi kysymystä rodusta
Ihmisrotuja ei ole, vaikka moni muuta väittää. Me ollaan Afrikasta kaikki.suomenkuvalehti.fi
Näinhän se on. Ihminen voi ihonväriin ja silmien muotoon katsomatta - minun kriteereilläni - olla täysi idiootti tai todella fiksu. Melko usein jo lyhyen kanssakäymisen aikana käy ilmi kumpaa ääripäätä lähempänä ihminen on.Itse en näe, että kulttuurien eriarvoistaminen tulee koskaan loppumaan. Heimoajattelu asuu syvällä ihmisyydessä. Mutta pitkällä tähtäimellä ulkoisten piirteiden kautta eriarvoistaminen voisi loppua, jos niiden kautta ihmisiä ei enää lokeroitaisi rotuihin.
Otsikko on jo itsessään hölmösti profiloiva. Suomalaiset eivät karsasta romaneja , somaleja ja muslimeja naapureinaan, vaan ainoastaan 53% kyselyyn vastanneista. Tuskin on korrektia lokeroida kaikki suomalaiset osan mielipiteiden takia. Ja jos toimittajan lasi olisi puoliksi täynnä: lähes puolet ei karsasta.Tutkimus: Suomalaiset karsastavat romaneja, somaleja ja muslimeja naapureina – ”Huolestuttavaa, jos asenteet niin jyrkkiä”
Perusoikeusbarometrista paljastuu, että Suomessa asenteet esimerkiksi romaneita kohtaan ovat yhä negatiivisia.www.iltalehti.fi
Uutta tutkimusta pukkaa.
Jos ne 53% on asunut naapurina tietäen millaista se on ja ne loput eivät ole?Otsikko on jo itsessään hölmösti profiloiva. Suomalaiset eivät karsasta romaneja , somaleja ja muslimeja naapureinaan, vaan ainoastaan 53% kyselyyn vastanneista. Tuskin on korrektia lokeroida kaikki suomalaiset osan mielipiteiden takia. Ja jos toimittajan lasi olisi puoliksi täynnä: lähes puolet ei karsasta.
Samalla toki saattaisi olla toisaalta myös perusteltua ihmetellä, miksi aina negatiivisen kautta. Kun sama tutkimus kertoo, että "Vähintään 94 prosenttia kaikista kyselyyn vastanneista vastaajaryhmistä on sitä mieltä, että ihmisoikeudet ovat tärkeitä, kun halutaan luoda reilumpaa yhteiskuntaa", miksei otsikoitu vaikka että 'suomalaiset pitävät ihmisoikeuksia tärkeinä', kun tuo on erittäin hyvä uutinen ja prosenttikin hipoo sataa?
Välillä sellaista lisää positiivista fibaa luovaa positiivista fibaa ainaisen negatiivisen syyllistämisen sijaan: "Jee, ihmisoikeudet ovat meille tärkeitä, hyvä me".
Tämä on täysin totta. Otsikko olisi voinut olla:Otsikko on jo itsessään hölmösti profiloiva. Suomalaiset eivät karsasta romaneja , somaleja ja muslimeja naapureinaan, vaan ainoastaan 53% kyselyyn vastanneista. Tuskin on korrektia lokeroida kaikki suomalaiset osan mielipiteiden takia. Ja jos toimittajan lasi olisi puoliksi täynnä: lähes puolet ei karsasta.
Otsikko on jo itsessään hölmösti profiloiva. Suomalaiset eivät karsasta romaneja , somaleja ja muslimeja naapureinaan, vaan ainoastaan 53% kyselyyn vastanneista.
Voithan sää kemutkin järjestää, ei siinä. Mutta pointti tässä nyt oli pelkästään otsakointivalinnasta tilanteessa, joka on liki fifty-fifty. Loosen tie, dude.Kyllä kyllä, kyselyn mukaan vain puolet suomalaisista on rasisteja naapurin suhteen. Aihetta juhlaan.
Silloinhan otsikko valehtelisi, koska tutkimuksen mukaan 53% karsastaa.Tämä on täysin totta. Otsikko olisi voinut olla:
"Edes puolet suomalaisista ei karsasta romaneja, somaleja tai muslimeja naapureinaan - ihmisarvot tärkeitä lähes kaikille."
Eikä valehtelisi, edes puolet (47%) ei karsasta.Silloinhan otsikko valehtelisi, koska tutkimuksen mukaan 53% karsastaa.
* * *
Uutta tutkimusta pukkaa.
Naapureina on ollut kaikenlaisia ihmisiä ja maailman eri kolkista. Ainoat joista on ollut hieman haittaa ovat nimenomaan romaneita.Kyllä kyllä, kyselyn mukaan vain puolet suomalaisista on rasisteja naapurin suhteen. Aihetta juhlaan.
Ite silti kiinnittäisin huomiota kohtaan "Huolestuttavaa, jos asenteet niin jyrkkiä"
Olisi syytä selvittää miksi asia on näin eikä syyttää ennakkoluuloista. Huolestuttavaa on ne syyt miksi puolet kansasta asennoituu näin, eikä se että näin asennoidutaan.
Tämä oli pommin varmasti rasismia mutta ei haittaisi jos hetken jokainen ihan miettisi että mikä vittu suomalaisia vaivaa, vai mikä perkele niitä vaivaa joita suomalaiset "ennakkoluuloissaan" karttaa.
Et ole rasisti, mutta silti kovasti rasistisesti kirjoitat. Jos naapurinasi olisi vaikka sotaveteraani, joka olisi islaminuskoinen (tataari), karsastaisit kertomasi mukaan häntäkin.Karsastan naapureinani niin muslimeja, somaleita, romaneita kuin nuoria testisteronitasot kohollaan olevia suomalaisia miehiäkin. Rasisti en ole. Haluan vain elää elämääni rauhassa ilman melu- tai hajuhaittoja, ja valitettavasti tietyistä viiteryhmistä näitä haittoja todennäköisimmin tulee. Niin yksinkertaista se on. Tällä hetkellä naapurissa asuu kurdiperhe. Ei mitään ongelmia, kun ovat työssäkäyviä kunnon kansalaisia.
En vetäisi rasismikorttia siitä, että kaikki eivät tahdo turvapaikanhakijoita tai romaneja naapuriinsa.
Et ole rasisti, mutta silti kovasti rasistisesti kirjoitat. Jos naapurinasi olisi vaikka sotaveteraani, joka olisi islaminuskoinen (tataari), karsastaisit kertomasi mukaan häntäkin.