Myös se että venäläinen tavan tallaaja jo lähtökohtaisesti kategorisoidaan joksikin Putinin venäjän pelinappulaksi tai potentiaaliseksi hybridioperaation suorittajaksi oli sillä perusteita tai ei on täällä ihan ok.
Onko tuo ok monien mielestä? Ehkä jotkut noin tekevät, mutta en usko, että lopulta älyttömän moni.
Otan esimerkin:
Kun urheiluaiheisella palstalla ja sen vapaan osion rasismiaiheisessa ketjussa ollaan, ja puhe vieläpä on kääntynyt suomenvenäläisiin, niin mainittakoon vaikkapa seuraavat nimet
- Aleksander Barkov jr ja sr
- Anton Levchi
- Robert Ivanov
- Roman Eremenko (ynnä Aleksei sr, Aleksei jr ja Sergei)
- Aleksei Kangaskolkka
- Konstantin Shumov
- Natalia Bäck
- Leo Komarov (taustaltaan vironvenäläinen)
En näe näitä henkilöitä lähtökohtaisesti potentiaalisina Putinin Venäjän pelinappuloina, joten en siltä pohjalta näe myöskään jotakin tavan suomenvenäläistä, tavallista elämää elävää muuraria, koodaria tai taloushallintokonsulttiakaan lähtökohtaisesti semmoisena.
Tämä taas ei tarkoita, etteikö Suomen tiedustelun pitäisi olla selvillä niistä mielialoista, joita suomenvenäläisten keskuudessa vallitsee. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö se myöskin olisi. Varmasti siellä tiedetään varsin hyvin ne tahot, jotka ovat lähteneet omasta tahdostaan Putinin pelinappuloiksi sekä sen, miten nämä tahot toimivat.
Ei Suomen tiedustelu ole mikään onneton lapanen, vaan Nato-maan standardit täyttävä ammattitaitoinen ja kansainvälisesti arvostettu toimija.
Siksikin vierastan mitään irrationaalisen paranoidia suhtautumista venäläistaustaisiin "kansan" keskuudessa. Semmoisesta kun ei oikein ole mitään muuta, kuin potentiaalista haittaa itsellemme.
Mitä tulee Suomen ja Venäjän suhteisiin ja kysymykseen rasismista, on mielestäni syytä pitää mielessä, että vaikka suhteidemme historia nyanssirikas onkin ja venäläisvihalla on maassamme yhtä lailla ikiaikaiset perinteet, on Suomen ja Venäjän suhde ollut suurimman osaa historiaa hyvin yksipuolinen Venäjän eduksi.
Lueskelin (tai oikeammin kuuntelin) tuossa juuri äskettäin poliittisesta idolistani Heikki Ritavuoresta kertovan mainion Lasse Lehtisen kirjoittaman kirjan "Murhattu ministeri". Siinä käytiin läpi myös Suomen historiaa osana Venäjän keisarikuntaa, koska ilman sitä ei voi täysin ymmärtää isänmaallisen Ritavuoren poliittista toimintaa itsenäisyytemme alkuvuosina.
Kirjassa käytiin myös seikkaperäisesti läpi suomalaisten suhtautumista Venäjään ja venäläisiin. Varsin yllättävänä pidin sitä, että Suomessa ei ollut "ryssävihaa" oikein edes sortokausien aikana. Katkeruus kohdistui vallanpitäjiin (mm. Bobrikov), mikäli omat olot huononivat. Ei kansaan, johon suomalaisilla oli muodostunut itse asiassa varsin läheiset välit siksi, että venäläisiä oli paljon maassa tekemässä tavanomaisia töitä ja toimimassa yrittäjinä, Venäjän suuntaan ja venäläisten kanssa käytiin kauppaa ja monet rikkaamman kansanosan jäsenet opiskelivat siellä ja tekivät siellä uraa. Koska ei ollut perinnettä demokratiasta, kukaan ei myöskään erityisesti vastuuttanut venäläisiä vallanpitäjien toimista.
Ryssävihan juuret ovat melko pienen itsenäisyysmielisen aktivistijoukon toiminnassa 1800-luvun lopussa. He aktiivisesti lietsoivat venäläisvastaisuutta omien kanaviensa kautta, jonka avulla toivoivat muokkaavansa laiskasti ja välinpitämättömästi itsenäisyyteen suhtautuvan enemmistön mielipiteitä. Tuolloin vaikutti myös suurempi, itsenäisyysmielinen liike "Kagaali", joka ei lietsonut venäläisvastaisuutta, vaan ennemminkin passiivista vastarintaa venäläistämistoimia (esim. Venäjän armeijan suomalaisiin kohdistuvia pakollisia kutsuntoja vastaan). Siinä Kagaali oli myös menestyksekäs. Tunnettuja kagaalilaisia olivat Ritavuoren lisäksi K.J. Ståhlberg, P.E. Svinhufvud, Leo Mechelin, Eero Erkko ja Tekla Hultin.
Laajamittainen "ryssäviha" juontaa juurensa vasta vuosiin 1939-1944 sekä sen jälkeiseen oikeutettuun ja inhimilliseen pelkoon sekä epäluuloon. Olen itse syntynyt vuonna 1979, eli sodasta omaan syntymääni oli kulunut vain 35 vuotta. Paljon vähemmän siis, kuin syntymästäni nykyhetkeen. Stalinin Neuvostoliiton terroristimaisesta hyökkäyksestä Suomeen on kulunut siis vain hyvin vähän aikaa. Ja myös sen jälkeen NL / Venäjä on pyrkinyt alistamaan Suomen päätösvaltaansa.
Siltäkin pohjalta on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää sekä myös täysin tervettä suhtautua Venäjään epäluuloisesti. Ymmärrän inhimillisesti myös venäläisvastaiset asenteet oman sukupolveni ja erityisesti vanhempieni ja isovanhempieni sukupolvien keskuudessa. Itse suosittelisin kuitenkin pitämään suhtautumisen valtiolliseen Venäjään ja suhtautumisen venäläisiin ihmisiin rationaalisesti erossa toisistaan. Epäluulon tai peräti vihan kohdistaminen yksittäisiin ihmisiin ei paitsi ole oikein, niin se on myös haitallista meidän kannaltamme, koska sillä on potentiaalia marginalisoida ihmisryhmää, lietsoa sitä toimimaan itseämme vastaan ja siten tarjota aseita diktatuurille.
Yksittäisen ihmisen putinismia tai länsivastaisuutta voi tietenkin kritisoida. Ja pitääkin. Putinismi on valinta - venäläisyys ei.