Mille naurat juuri nyt?

  • 13 209 028
  • 50 365

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
@Kai Nu Laine sai kyllä perin vahvoihin liekkeihin Lukko-osaston, mikä ei välttämättä ole kovin haastava homma, mutta viihdynnän kannalta perin hyvä asia.

Rehellisyyden nimissä tuossa kylässä on sen verran tunteella elävää sakkia, että pienellä liekillä kärähtää vaikka koko saatanan talo. Toisaalta rehellisyyden nimissä on vielä sen verran sanottava, että noilla tuntuu tunteen ja järjen ratio olevan keskimäärin kohdallaan: mä diggailen tuota raumalaisten menoa noin yleisellä linjalla. Yksittäiset kukot tunkiolla voi pistää vaikka pannulle, mutta keskimääräinen raumalaisfani tuntuu pystyvän yhdistämään kannattamisen ja järjen varsin hyvin. Ehkä mä nyt vedän vähän mutkia suoraksikin, mutta tuon näkynee RB:n toiminnassakin. Yksi Suomen kovimmista faniporukoistahan noilla on, mutta homma tuntuu pysyvän hyvin näpeissä ja tötöilyt tapahtuvat järjestään yksilötasolla.

Toki tässä tilanteessa nyt monella tilanne meni vahvasti yli Rauman puolelta. Tuollainen kommentti pitäisi kylmän viileästi ohittaa tyylittömänä kurana ja that's it. Kiekkoihmiset kyllä ymmärtävät tilanteen ja lojaliteetin joukkuetta, Valahtea ja lajia kohtaan voi osoittaa toisin. En nyt tähän kyseiseen tapaukseen halua viitata, mutta vapaasti lainaten joku joskus sanoi, ettei viisas ihminen vajoa idiootin tasolle. Ja mä kyllä ymmärrän raumalaisia, aivan saatanan varmasti mäkin olisin ollut verbaaliteloittamassa jotakin jos palstalla edes provomielessä hekumoisi vastaavalla tavalla meidän matsista. Ehkä hankkisin sen ekan bannin tai sitten en, mutta ainakin kierrosmittari ottaisi lukemaa. Ja se verbaaliteloituskin voisi olla sitä luokkaa, että apinalle tarjottaisiin banaania tai lokille ilmakivääriä rakentavan kritiikin sijaan.

Noin muuten mun mielestä on varsin tyylitöntä edes trollauksen tai provoilun siivellä hekumoida tuollaisessa tilanteessa tapahtunutta loukkaantumista. Totta helvetissä tuo auttaa KalPaa ja KalPan urakka helpottui kummasti tuon tilanteen jälkeen. Toisaalta jos noinkin kunnioitettava hahmo kokee noinkin harmillisen loukkaantumisen, niin jopa tilanteesta hyötyvän jengin faneilta odottaisi edes hieman kunnioitusta. Jos ei muuta, niin vaikka sitten pitämällä sanat suussaan ja ajatukset päässään. Jos Vahalahti olisi omalla toiminnallaan vaikka nyt provosoinut kuopiolaisen aiheuttamaan loukkaantumisen, niin tilanne olisi toinen. Tuolloin Vahalahti olisi osittain itse aiheuttanut tilanteen ja tietoisen toiminnan kautta antanut kaverille syyn aiheuttaa vamman. Toki päävastuu olisi toisella osapuolella, mutta olisi tuo silti helpompi ymmärtää. Kuten vaikka mustalla jäällä iukastuneen tilanne on helpompi "hyväksyä" kuin sellaisen, joka käy snägäri- ja taksijonot läpi haastaen riitaa ja saaden lopulta murtuneen nenän palkaksi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Viimeksi muokattu:

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Näköjään @Kai Nu Laine on aiheuttanut otteluseurantaketjun viestillään enemmänkin närää.

Mielestäni viesti oli lyhykäisyydessään typerä ja ajattelematon. Kyseessä olevan kirjoittajan kohdalla täytyy silti huomioida ikä, joka muistaakseni on 16(?) vuotta.

Oma viestini KNL:lle on se, että viesti oli harkitsematon ja tyylitön, semminkin kun siitä ei tosiaan käynyt ilmi tuon viestin tarkoitusperä. Hyvin perusteltuna ja pohjustettuna tuo olisi hyvinkin voinut pureksien mennä. Viesti oli kuitenkin ytimekkäästi "HYVÄ! Vahalahti pois pelistä." Tuollaisenaan viesti aiheuttaa ymmärrettävästi paheksuntaa.

Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että 16 vuoden iässä keskustelupalstalle kirjoittaa asioita, joista ajattelee 3-4 vuoden päästä, että olisi silloin pitänyt jättää kirjoittamatta tai kirjoittaa eri tavalla. Taito ilmaista itseään ja ajatuksiaan kehittyy lukioiässä huomattavin harppauksin. Uskallan väittää olevani selkeästi parempi kirjoittaja kuin palstalle rekisteröityessäni vuonna 2011. Ajattelutapa on muuttunut, samoin kaiketi kirjoitustyylikin.

Väitän, että myös Kai Nu Laine kehittyy kirjoittajana. Vuonna 2018, ollessaan 19-vuotias, hän myös todennäköisesti jättäisi tuon otteluseurantaketjun viestinsä kirjoittamatta. KNL on jo nyt laajemmalla kirjoitushistorian otannalla keskimääräistä JA-palstan nimimerkkiä parempi kirjoittaja, mutta tuollaisia kokemattomuuden piikkiin laitettavia viestejä ymmärrettävästi tulee vielä.

*****

Asiasta kukkaruukkuun. Ei varsinaisesti naurata, mutta ihan hymyn saa huulille tuo TPS:n junnujen mestaruus. Oli ilo olla seuraamassa voitonjuhlia läheltä. Oikeastaan ilo tarttui sen verran paljon, että saatoin ehkä vähän nauraakin.

*****

Pahoittelut epäselkeästä tekstistä. Viime öiden unettomuus ja illan kiireet näkyvät väistämättä tekstin ulkoasussa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Asiasta kukkaruukkuun. Ei varsinaisesti naurata, mutta ihan hymyn saa huulille tuo TPS:n junnujen mestaruus. Oli ilo olla seuraamassa voitonjuhlia läheltä. Oikeastaan ilo tarttui sen verran paljon, että saatoin ehkä vähän nauraakin.
Nauran sille, että Turussa tuli vuoden korkein yleisömäärä liiton/liigan alaisissa sarjoissa, mutta se ei tullut SM-liigapelissä.

Mitä ihmettä siellä tehtiin, että paikalle saatiin yli 10 000 katsojaa? Vai ovatko turkulaiset vain menestyshullua kansaa?
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Mitä ihmettä siellä tehtiin, että paikalle saatiin yli 10 000 katsojaa? Vai ovatko turkulaiset vain menestyshullua kansaa?

Menestyshullua kansaa on kaikki Suomi tyynni. On mielestäni vain ja ainoastaan hieno asia, että nämä nuoret saivat tämän illan myötä ikimuistoisen kokemuksen. Monelle tämä saattaa olla jääkiekkoilijana suurin saavutus. Tämä ilta ei häivy katsojienkaan mielistä koskaan.

Tuo joukkue taisteli itse itsensä niin hienosti mestariksi, että se on totisesti kaikki 10 620 katsojaansa ansainnut. Pisteet myös TPS:lle siitä, että se osasi markkinoida pelinsä. Kyllä Turussa kysyntää jääkiekolle on. Organisaatio on saanut aina juuri sen mitä se on minäkin hetkenä ansainnut.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Hoh, Lukko-fanit, jotka viime kaudella toivoivat että Huhtala ajeltaisiin paskaksi joka pelissä ja nauroivat ja hekumoivat tämän loukkaantumisella, itkevät kuusitoistavuotiaan teinarin yhden, maltillisen, kommentin perään. Eisaatana. Huh.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutenkin snadit analyysit ja jälkipelit yhden kommentin vuoksi, oli se sitten törkeä tai ei.

Luulisi että jengi vaan antaisi olla ja laittaisi koneen kiinni tai luurin pöydälle, mutta hyvähän se on porukalla käydä asia läpi ihan ajan kanssa.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo luulisi ettei jengi kirjoittelisi jos tunteet on kovastikin pinnassa. Ja kyllähän sitä nyt väkisinkin tietää ja tuntee milloin niin on.

Toi on vähän sama asia kuin ne joidenkin kännipuhelut, mitä mä olen aina ihmetellyt. Kyllähän nyt hölmönkin luulisi tajuavan olevansa kännissä jos koko illan on kitannut kaljaa, ja kyllähän sen nyt muutenkin tuntee. Ei kait siinä kehtaa kellekään soitella. Mulla ei silloin tee edes mieli.

Sanookohan muuten noi samat ihmiset parisuhteessakin vaikka mitä hölmöä kun ovat kiukkuisia. Tuli vaan mieleen. Siis luulisi että ihminen ymmärtää ettei se kiukkuisena mieleen tullut ajatus välttämättä ole fiksu eikä siinä välttämättä hoksaa ottaa kaikkia asioita huomioon, joten ei vaan ajattele sitä niin faktana, eikä varsinkaan kehtaisi sitä ääneen möläyttää ja itseään nolata. Mä en ymmärrä miten ne jotkut ihmiset eivät opi mokista. Eikö niillä tule sitä normaalia ja tervettä morkkista ollenkaan, mikä opettaa elämässä? Teini-ikäiset nyt vielä ymmärtää kun niillä ne kaikki jutut eivät vielä ole kehittyneet.

Joo vähän asiasta toiseen menin. Noita joitakin viestejä en ole nähnyt.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Eilisillan ja yön kavereiden kanssa pohdittua Kai Nu Laineen tilannetta pääsimme ratkaisuun. Kyseessä oli vain viaton kommentti, jolla mentiin jostain syystä vain usean fanin ihon alle. Katselin läpi kauden aikaisemmat otteluketjut ja samanlaista provoa esiintyy silloin tällöin, joten en heiluttaisi bannivasaraa ainakaan KNL:n suuntaan. Vuosien 2001-2006 aikana vastustajan pelaajille toivottiin täälläkin loukkaantumisia. Sen sijaan viestejä lainanneita voisi rankaista, mutta allekirjoittanut katsoo heitäkin sormien lävitse.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Hoh, Lukko-fanit, jotka viime kaudella toivoivat että Huhtala ajeltaisiin paskaksi joka pelissä ja nauroivat ja hekumoivat tämän loukkaantumisella, itkevät kuusitoistavuotiaan teinarin yhden, maltillisen, kommentin perään.

Lukko-fanit eivät ilakoineet Huhtalan loukkaantumisesta sen takia, että hän on tärkeä pelaaja vastustajalle. Vahalahti ei tietääkseni ole rotta kaukalossa, vaan kunnioittaa vastustajaa, jopa Huhtalaa. Muistaakseni Huhtalan tapauksessa muistakin leireistä tuli karmaan viittaavia kommentteja. Kysymys oli ihan samasta ilmiöstä, kun ilo siitä, kun provosoija saa nenäänsä. Tuomittavaa toki, mutta täysin inhimillistä ja siksi ymmärrettävää.
 
Viimeksi muokattu:

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Pakkopa minunkin on oma lusikkani tähän heittää. Kai Nu Laisen kommentti oli huonosti muotoiltu ja siitä saattoi saada sen kuvan, että hän iloitsi Vahalahden loukkaantumisesta. En kuitenkaan usko hänen olleen iloinen loukkaantumisesta vaan siitä, että on pois kaukalosta ja aiheuttamasta tuhojaan KalPalle. Ja tätähän hän itsekin kertoi myöhemmin. Asia on kyllä ihan ymmärrettävissä, jos suostuu ottamaan pääsä pois jostain syvältä ja ajatemaan asiaa eikä lukitse näkökulmaansa heti täysin. Faktaa on kuitenkin se, että nuori KalP-fani olisi voinut muotoilla viestinsä paremmin ja tältä episodilta olisi vältytty.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilmeisesti jos on eri mieltä jostain asiasta tai ylipäätänsä kertoo oman mielipiteen jostain asiasta, sitä ei saa sanoa ääneen. Ja jos haukkuu toista palstalaista kusipääksi ja paskaksi, siinä ei ole mitään väärää. Täällä nyt luullaan, että olisin toivonut Lukon pelaajalle loukkaantumista. Näin ei ollut eikä ole. Kun Tammelaa taklattiin aiemmin pelissä, alkoi hallissa vihellyskonsertti. Onko se sitten oikein?

Ei nyt millään pahalla sinua kohtaan ja ihan ala-arvoisiin nimittelyihin syyllistymättä: Kyllä kannattaa tässä kohtaa katsoa ihan peiliin ja lopettaa selittelyt, niin säilyy ne palstauskottavuuden rippeet jos sellaisia sattuu arvostamaan. Muistan kyllä että sinulta olen lukenut paljon hyvää ja ikäiseksesi kypsää kirjoittelua, mutta nyt sanoit todella typerästi ja vielä sitäkin typerämmin puolustelet täällä tuota tokaisua ja yrität vääntää itsesi uhrin asemaan.

Minä en ainakaan luule enkä luullut sinun toivoneen loukkaantumista kenellekään, mutta tällaisen sattuessa reaktiosi oli iloita siitä, eikä tässä auta selitys että se on Kalpan etu. Tajuaahan sen tyhmempikin, mutta usein erityisesti urheiluihmisten keskuudessa vastustajalle ei ole tapana toivoa loukkaantumisia, vaan tavoite on voittaa pelaamalla. Toki on myös näitä "voitto keinolla millä hyvänsä" -tyyppejä, mutta ainakin minun on heitä (tietyn rajan ylitämisen jälkeen) todella vaikea arvostaa edes voitoistaan. Lisäksi tuntuu, että monesti tuo "kaikki voiton/joukkueen eteen" on tekosyy, jolla oikeutetaan joku oma taipumus/pimeämpi puoli esim. toisen vahingoittamiseen tai sellaisesta ilakoimiseen.

Niin ja taisitpa sinä vielä itse mainita että toivot Vahalahden paranemista Kalpa-sarjan jälkeen, mikä vieläpä mietittynä kommenttina on minusta aiempaakin halveksittavampi. Olet siis riemuinnut ääneen oman joukkueesi mahdollisuuksien paranemista kun pelaaja satuttaa itsensä, ja lisäksi implisiittisesti viestissäsi tämän jälkeen osoittanut että toivot hänen olevan sen verran loukkaantunut ettei enää Kalpaa vastaan kykene pelaamaan. Kyllä 16-vuotiaankin pitää tajuta miksi tämä herättää närää ihan ilman mitään väärinkäsityksiä tai mielensäpahoittamisiakaan. Äärimmäisenä kärjistyksenä tuskin olisit sentään Vahalahden kuolemaa tuuletellut "ihan vaan koska Kalpan mahikset paranee"...

Ketjun aiheeseen sopivammin naureskelen hyväntuulisesti Micke-Max Åstenille. Pelaa loistokevättä ja tuntuu saavan pelkällä olemuksellaan vastustajat täysin sekaisin. Enkä ihmettele! Nimeä ja naamataulua myöten aivan loistava kaveri rooliinsa.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kävin kaupassa, ostin karkkia ja kotiin tultuani tajusin että karkit jäivät varmaankin kassalle. Täällä ne eivät ainakaan ole. Lähinnä se tässä naurattaa, että jos jotain on sinne kauppaan jäädäkseen niin kai mielellään sitten nuo terveydelle haitalliset huvitukset.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Tyylitön viesti Kai Nu Laiselta, mutta mistä häntä pitäisi rangaista? Itsensä häpäisystä vai? Jos tuosta viestistä tulee pelikieltoa, puhutaan sananvapaudesta, eikö ne hölmötkin viestit pitänyt sallia?
Selkeä flame han tuo oli. Tahallinen tai ei niin joka tapauksessa todella typerä. Sivistyneeksi ihmiseksi sinulla kuten myös monella muulla on yllättävän hatara käsitys sananvapaudesta. Yhdenkään ihmisen sananvapaus ei rajoitu sillä, voiko tälle tai jollekin muulle foorumille suoltaa paskaa tai ihan asiaa. Jokainen keskustelufoorumi voi rajoittaa ja ohjata keskustelua täysin mielensä mukaan ja sananvapaus ei siinä rajoitu laisinkaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Selkeä flame han tuo oli. Tahallinen tai ei niin joka tapauksessa todella typerä. Sivistyneeksi ihmiseksi sinulla kuten myös monella muulla on yllättävän hatara käsitys sananvapaudesta. Yhdenkään ihmisen sananvapaus ei rajoitu sillä, voiko tälle tai jollekin muulle foorumille suoltaa paskaa tai ihan asiaa. Jokainen keskustelufoorumi voi rajoittaa ja ohjata keskustelua täysin mielensä mukaan ja sananvapaus ei siinä rajoitu laisinkaan.

Vai selkeä flame? Kyseisessä viestissä ei hekumoitu mitenkään Vahalahden loukkaantumisella, todettiin vaan, että hänen poissaolonsa on hyvä juttu Kalpalle. Ehkä ikävän asian toteaminen sitten on aina flamettamista, omasta mielipiteestä riippumatta. Tällä perusteella monissa vapaan ketjuissa flametetaan todella paljon, kannattaa tutustua vaikka homo tai uskonto keskusteluihin.

Ilmeisesti sanavapaus hassutteluni ei uponnut sinuun.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Olen lukenut 40 viimeisintä viestiä tästä ketjusta enkä vieläkään ole ymmärtänyt, missä kohdassa naurettiin ja mille.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Itse repesin kyllä pahiten tuossa kohtaa:

HYVÄ! Vahalahti pois pelistä!
- Haista vittu"

Tuo jälkimmäinen kommentti tuli niin sydämestä. Ihan niinkuin kaveriporukassa ois vinoiltu toiselle jätkälle jostain moasta tyyliin "poltit sitten pitsan pohjaan" ja toinen vastaa heti puoliksi läpällä ja puoliksi tosissaan. Toinen vaihtoehto on tietty se Team Ahmasta tuttu Belaruus vs. Ferguson - kinastelu.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Zalmonella ja BlackWolf vetää melkoista show'ta tuolla Nato-ketjussa. Kai ne tosissaan on. Zalmonellan kommentit historian opettajista laittoivat hymyilyttämään lähes ääneen.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Zalmonella ja BlackWolf vetää melkoista show'ta tuolla Nato-ketjussa. Kai ne tosissaan on. Zalmonellan kommentit historian opettajista laittoivat hymyilyttämään lähes ääneen.
Kiitos. Itseäni vituttaa että asiallisesti kysymälläkään ei saa vastausta vaan pelkkää paskanjauhantaa.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Mestiksessä käynnissä välierät ja otteluketjufoorumin puolelta ei löydy live-seurantaa näille peleille.

Todellista Mestis-kiimaa, ei kun siis...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös