@Kai Nu Laine sai kyllä perin vahvoihin liekkeihin Lukko-osaston, mikä ei välttämättä ole kovin haastava homma, mutta viihdynnän kannalta perin hyvä asia.
Rehellisyyden nimissä tuossa kylässä on sen verran tunteella elävää sakkia, että pienellä liekillä kärähtää vaikka koko saatanan talo. Toisaalta rehellisyyden nimissä on vielä sen verran sanottava, että noilla tuntuu tunteen ja järjen ratio olevan keskimäärin kohdallaan: mä diggailen tuota raumalaisten menoa noin yleisellä linjalla. Yksittäiset kukot tunkiolla voi pistää vaikka pannulle, mutta keskimääräinen raumalaisfani tuntuu pystyvän yhdistämään kannattamisen ja järjen varsin hyvin. Ehkä mä nyt vedän vähän mutkia suoraksikin, mutta tuon näkynee RB:n toiminnassakin. Yksi Suomen kovimmista faniporukoistahan noilla on, mutta homma tuntuu pysyvän hyvin näpeissä ja tötöilyt tapahtuvat järjestään yksilötasolla.
Toki tässä tilanteessa nyt monella tilanne meni vahvasti yli Rauman puolelta. Tuollainen kommentti pitäisi kylmän viileästi ohittaa tyylittömänä kurana ja that's it. Kiekkoihmiset kyllä ymmärtävät tilanteen ja lojaliteetin joukkuetta, Valahtea ja lajia kohtaan voi osoittaa toisin. En nyt tähän kyseiseen tapaukseen halua viitata, mutta vapaasti lainaten joku joskus sanoi, ettei viisas ihminen vajoa idiootin tasolle. Ja mä kyllä ymmärrän raumalaisia, aivan saatanan varmasti mäkin olisin ollut verbaaliteloittamassa jotakin jos palstalla edes provomielessä hekumoisi vastaavalla tavalla meidän matsista. Ehkä hankkisin sen ekan bannin tai sitten en, mutta ainakin kierrosmittari ottaisi lukemaa. Ja se verbaaliteloituskin voisi olla sitä luokkaa, että apinalle tarjottaisiin banaania tai lokille ilmakivääriä rakentavan kritiikin sijaan.
Noin muuten mun mielestä on varsin tyylitöntä edes trollauksen tai provoilun siivellä hekumoida tuollaisessa tilanteessa tapahtunutta loukkaantumista. Totta helvetissä tuo auttaa KalPaa ja KalPan urakka helpottui kummasti tuon tilanteen jälkeen. Toisaalta jos noinkin kunnioitettava hahmo kokee noinkin harmillisen loukkaantumisen, niin jopa tilanteesta hyötyvän jengin faneilta odottaisi edes hieman kunnioitusta. Jos ei muuta, niin vaikka sitten pitämällä sanat suussaan ja ajatukset päässään. Jos Vahalahti olisi omalla toiminnallaan vaikka nyt provosoinut kuopiolaisen aiheuttamaan loukkaantumisen, niin tilanne olisi toinen. Tuolloin Vahalahti olisi osittain itse aiheuttanut tilanteen ja tietoisen toiminnan kautta antanut kaverille syyn aiheuttaa vamman. Toki päävastuu olisi toisella osapuolella, mutta olisi tuo silti helpompi ymmärtää. Kuten vaikka mustalla jäällä iukastuneen tilanne on helpompi "hyväksyä" kuin sellaisen, joka käy snägäri- ja taksijonot läpi haastaen riitaa ja saaden lopulta murtuneen nenän palkaksi.