Suomi-Salama
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- JYP
En nyt ihan jaksa käsittää, miksi tästä tempauksesta ei saisi olla närkästynyt? Onko se sivistyneistön merkki, että taiteen nimissä hyväksyy mitä vain? Kai sitten joku kaipaa vielä Jumalan teatteriakin Oulussa.
Etenkin kun ns. taidetta tuotetaan verorahoilla, on jokaisella veronmaksajalla aivan yhtälainen oikeus tuoda mielipiteensä esille suuntaan tai toiseen. Vieläpä niin, ettei tule tuomituksi.
Sanomattakin on selvää, että kaikenlaiset uhkaukset tai kunnianloukkaukset ovat eri asia. Mutta kyllä tuo elokuva minustakin on mauton, sikäli kuin etukäteistiedot siitä pitävät paikkansa. Siis muutoinkin kuin siinä, että Mannerheimia näyttelee musta mies.
Provokatiiviseksi taiteeksi leffa lienee tarkoitettu, mutta verorahoilla sitä ei tarvitsisi toteuttaa. Ymmärtääkseni suurimmalla osalla suomalaisista on kuitenkin sangen kunnioittava käsitys Suomen marsalkasta ja tietoisuus maan lähihistoriasta