Taas tulee huikeita rimanalituksia ihan asiakirjoittajiltakin. Sikäli kun ovat tosissaan.
Eikö Marskista tai Suomen (sota)historiasta saa sanoa kuin virallisen totuuden, tai muuten on kommari? Eikä varsinkaan fiktiojuttuja keksiä. Enkeli-Elisakin on pientä tälläisen petoksen rinnalla.. Ja sitten se saatanan ainainen lupamaksu/ylevero -tilitys. Huoh. Aina kun käytetään minun verorahojani johonkin, mistä en juuri välitä, niin pitää ilmeisesti tilittää asiasta. Tai muuten on kommari. Pitää kai liittyä SKP:hen vai mikä perkele se on.
Päinvastoin. Yön yli nukuttuani olen entistäkin selkeämmin sitä mieltä että minä ja muutama muu puutuimme aivan olennaiseen kysymykseen. Kuten Kisapuisto jo kirjoitti, on aivan eri asia tehdäänkö proggiksia verorahoilla vaiko yksityisellä rahoituksella. Jos käytetään julkista rahaa, niin rahan käytössä pitää olla jokin tolkku, jos asia ilmaistaan kansanomaisesti ja ymmärrettävässä muodossa. Elokuvantekijöiden kyörääminen Afrikkaan filmaamaan neeger-Mannerheimia on varsinkin nykyisessä taloustilanteessa - kuin myös missä tahansa muussa tilanteessa - aika ronskilta kuulostavaa produseeraamista. Kuten muutkin laskunmaksajat, olen täysin oikeutettu jakamaan kiitoksia ja moitteita asioista joita toteutetaan tai jätetään toteuttamatta minun pienellä rahoitusosuudellani.
Ymmärrän hyvin että Mannerheimin homouttaminen tai neekeröinti on taidepunikkien iätön märkä uni. Mikä olisi sen mukavampaa kuin ottaa tällaiseen touhuun fyffet valtion pussista. Itse aihetta en osaa ottaa henkilökohtaisesti. Jos joku haluaa tehdä teatterispektaakkelin Mannerheim Oravana, niin tehköön vapaasti, kunhan tekee sen omilla rahoillaan tai hankkii varat markkinoilta.
Jaan osittain TosiFanin kannattaman näkemyksen markkinoista riippumattoman taiteen verorahoilla toteuttamisen "hyvyydestä". On tietysti selvää että tämä jakaa ikuisesti mielipiteitä. Toisaalta olen sitäkin mieltä, että on aivan tolkutonta tehdä verorahoilla sellaista marginaalitaidetta joka ei kiinnosta juuri ketään. Mikä se nyt oli aikoinaan tämä Lauri Törhösen jokin höpöhöpöfilmi, jonka näki teattereissa muutama kymmenen katsojaa. Eikä tämä ole edes low end -ennätys jos muistan oikein. Taideväellä on tietysti jyrkät argumentit tätä vastaan, mutta näen itse että ilman kohderyhmää tai yleisöä taide on kuollutta. Voihan silläkin viisastella että taide voi saada yleisönsä satojen vuosien aikavälillä, mutta jokin tulosvastuullisuus, saatana, pitää olla taidejannuillakin. Oma arkijärkeni ainakin sanoo, että filmiryhmän kuskaaminen Afrikkaan kuvaamaan neekeri-Mannerheimia kuulostaa taloudellisessa mielessä ylipaisuneelta sisäpiirivitsiltä, tai kusetukselta, ihan miten halutaan muotoilla. Taiteellisiin arvoihin en ota kantaa, mutta odotukseni eivät ole varsinaisesti kovin korkealla.