Mainos

Miksi Suomi ei pärjää enää kesäolympialaisissa?

  • 42 326
  • 426

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olin oikeastaan unohtanut kokonaan sen, että vielä 90-luvulla kokoonnuttiin monena iltana yleisurheilukentälle kisaamaan ja harjoittelemaan. Näillä jokapaikan vapaaehtoisvalmentajilla oli aina kentän varastojen ja korkeushyppypatjojen avaimet mukana ja tulivat antamaan yleisurheiluvälineitä vapaaseen käyttöön, opastamaan ja vahtimaan ettei tule ilkivaltaa.

Nykypäivänä lienee turha edes haaveilla, että saisi minkä tahansa yleisurheiluvälineen käyttöön kaupungin varastosta jos et soita 12 puhelua ja senkin jälkeen varmaan sinun pitää kuulua johonkin seuraan. Sen lisäksi, pitää katsoa kalenterista kellon ajat yms.
Ei tarvinnut minun lapsuudessani edes tuntea ketään. Urheilukenttien varustevajojen ovet olivat auki päivisin ja ehkä jopa iltaisinkin, en muista enää. Sieltä sai ihan vapaasti käydä hakemassa kuulia, keihäitä, kiekkoja, mittanauhoja, korkeushyppypaikka oli kaikkien käytössä jne.

Edit: Jopa aitoja oli sellainen kärryllinen ihan vapaassa käytössä radan reunassa, jos olisi aitajuoksua halunnut harjoitella.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tarvinnut minun lapsuudessani edes tuntea ketään. Urheilukenttien varustevajojen ovet olivat auki päivisin ja ehkä jopa iltaisinkin, en muista enää. Sieltä sai ihan vapaasti käydä hakemassa kuulia, keihäitä, kiekkoja, mittanauhoja, korkeushyppypaikka oli kaikkien käytössä jne.

Sama. Ei ollut kenttä suljettu ja välineet vapaasti käytössä. Usein joku innokas kentänhoitaja tai ohikulkija tuli katsomaan tai neuvomaan tekniikoissa.

Nykyisellään ainakin Rauman pikkukaupungissa on poikien määrä yleisurheilussa hälyttävän pieni. Matalan kynnyksen kisoissa saattaa olla vain 3 osallistujaa per ikäluokka. Tyttöjä sentään on vähän enemmän. Olosuhteet ovat tasoa välttävä, esim suojaverkkoja ei ole kiekon-tai moukarinheittoon.
 
Kyle

Jäsen
Ei tarvinnut minun lapsuudessani edes tuntea ketään. Urheilukenttien varustevajojen ovet olivat auki päivisin ja ehkä jopa iltaisinkin, en muista enää. Sieltä sai ihan vapaasti käydä hakemassa kuulia, keihäitä, kiekkoja, mittanauhoja, korkeushyppypaikka oli kaikkien käytössä jne.

Noin itsekin muistin, että siellä joku ne tuli avaamaan ja kyllä ne yöksi suljettiin. Joskus oli niitä päiviä (sadepäiviä?) että varaton ovet oli lukossa ja sitten mentiin kolkuttelemaan kentän vieressä oleviin taloihin, että voisiko joku tulla avaamaan ovet.

Itsellä on joku etäinen muisto, että muistan sen hetken kun korkeushyppypatja oli laitettu lukkoon. Sitten tultiin seuraavana päivänä katsomaan ja se oli vieläkin lukossa. Sitten vielä jaksoi muutaman päivän käydä katsomassa ja ei se enään koskaan auennut vapaaseen käyttöön.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Nykypäivänä lienee turha edes haaveilla, että saisi minkä tahansa yleisurheiluvälineen käyttöön kaupungin varastosta jos et soita 12 puhelua ja senkin jälkeen varmaan sinun pitää kuulua johonkin seuraan. Sen lisäksi, pitää katsoa kalenterista kellon ajat yms.

Jyväskylän Harjulla ainakin on ollut jo kauan kyltti ”Kentän käyttö vain varatuilla vuoroilla”. Sinne ei koululuokankaan kanssa ole mitään asiaa ilman varauksia. Käsittämätöntä.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Suomessa on Los Angelesin 2028 kisoissa Pariisin perusteella 2-3 mitalia tulossa yleisurheilusta mikäli ei tule vammoja tai takapakkia. Silja Kosonen on varmin mitalisti jos kehitys jatkuu ja saa tukea, Krista Tervo ei välttämättä pärjää enään Siljalle silloin. Saga Vanninen on myös lähellä kärkeä kun tuskin Thiam ja K J-T jatkavat sinne asti.

Wilma Murto omaa eväät 5 metrin ylitykseen ja sillä saa mitalin.

Muita potentiaalisia ovat Jessica Kähärä ja Natalie Blomqvist.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Heikkismatti tekee analyysia A-studiossa. Leuat käy mutta mitään ei sano.
Ja näin. Kun ei oikein minnekään pääse siitä, että on itse vastuussa menestymättömyydestä, siirtää puheen miehekkäästi syksyn tuleviin analyyseihin.

Heikkinen ei ole yksin syyllinen, mutta kaikesta päättäen ongelma on hänelle joko tuntematon tai sitten sulkee suunsa kuin minigrip.

On tuokin johtamista. Johtajalta edellytetään, että tilannekuva on selvä ja osataan edes ehdottaa korjausliikkeitä, vaikka niitä ei itse voikaan sanella. Johtajan on asetettava tässä tilanteessa päänsä pölkylle, mutta eihän Matti sitäkään tee.

Hän olisi voinut kertoa, mikä järjestelmässä on pielessä ja miten hänen mielestään jatkossa tuetaan nimenomaan absoluuttisia huippuja. Koska tavoitteena on nyt olemassa olevista urheilijoista leipoa neljässä vuodessa ainakin viisi mitalia viidestätoista (Konosen arvio). Tarvitaan siis lyhyen tähtäimen ongelmanratkaisu ja ohjelma.

Mitä vielä, Matti höpisee kodista ja urheilijapoluista ja kaikesta muusta, joilla ei neljässä vuodessa tehdä yhtään mitään. Tarvitaan parhaat mahdolliset edellytykset näille potentiaalisille huipuille tuloksen tekemiseen.

Pitkällä tähtäimellä ja vaikka sitten järjestöjen tuella rakennetaan tulevaisuuden urheilijapolkuja. Mutta ei Wilma mitään f-ing polkua tarvitse, vaan väylän, jota kulkien on vielä paremmat mahdollisuudet olympiakultaan. Lisää resursseja harjoitteluun, parempaa valmennusta yms.

Onkohan se niin, etteivät nuo imbesillit oikeasti tajua, mistä on kysymys vai esittävätkö he tyhmempiä kuin ovat? Pelkäävätkö he jotakin henkilöä, joka sanoisi pahasti, jos nyt lähdettäisiin kritisoimaan tehtyjä päätöksiä? Ovat ehkä niin syvällä järjestelmän suossa, etteivät sieltä millään omin avuin pääse ylös. Ja pelkäävät, että monelta lähtee turha jobi alta ja urheilijat rupeavat oikeasti saamaan riihikuivaa huipulle pääsemiseen.

Vae victis.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Näen että tuo oli ihan hirveän arvokasta ja tärkeää, että mekin saatiin pikkunappuloina vapaasti siellä yleisurheilukentillä touhuamassa. Käydä hyppäämässä korkeutta ja pituutta, sekä kokeilemassa eri heittolajeja. Ja kaikilla muillakin kaupungin nappuloilla oli se sama mahdollisuus.

Mahdollisuudet esimerkiksi ulkojäille pääsemiseen tai vaikka jotain futista pelaamaan olivat myös aivan toista luokkaa, kuin tänäpäivänä. Niitä ylläpidettäviä paikkoja oli siihen aikaan vaan yksinkertaisesti niin valtavasti enemmän.

Vaikkei kenestäkään meistä yleisurheilijoita tai minkään muunkaan lajin ammattilaisia tullutkaan, niin minulla on lapsuudestani todella lämpimiä muistoja siitä, kun käytiin isäni kanssa paljon tuolla yleisurheilukentällä hyppäämässä pituutta, työntämässä kuulaa, juoksemassa ja potkimassa palloa, sekä hyppäämässä korkeutta.

Ja kaikki pihapelit ja lätkähöntsät kavereiden kanssa.

Olen ihan varma siitä, että syy miksi tykkään nyt aikuisenakin liikkua paljon, niin tuolla lapsuudessa se pohja valettiin. Sekä penkkiurheiluun, että sitten tuohon aktiiviseen liikkumiseen. Silloin sitä tavallaan hurahti siihen, ja se kantaa nyt sitten aikuisuuteenkin, vaikken mikään kuntoliikkujaa suurempi urheilija olekaan.

Kiitos sille, että 90-luvulla kuntien liikuntapaikoista pidettiin vielä aivan valtavan paljon parempaa huolta kuin nykyään ja noita todella matalan kynnyksen mahdollisuuksia oli valtavasti enemmän.
 
Jeffrey

Jäsen
Mutta pointtina on se, että eikö se sitten muka tee sitä muissakin maissa?

Joo ja ei. Suomi on pohjoismaisella tasolla erinomainen neljässä palloilulajissa: Jääkiekko, koripallo, salibandy ja pesäpallo - ajottain tähän listaan voidaan lisätä myös lentopallo. Kaksi näistä ei ole olympialajeja ja kahdessa maailmalla taso on niin kova ettei realistista mitalisaumaa juuri ole.

Esimerkiksi käsipallo on Suomessa hyvin marginaalilaji. Itse uskon, että meillä tässä olisi realistinen mitalisauma keskipitkällä aikavälillä, jos pesäpallon ja salibandyn harrastajia alettaisiin systemaattisesti painamaan tähän lajiin. Käsipallon harrastajamäärä myös 20 kertaistuisi.

Yksi suomen suosituin joukkueurheilulaji on joukkuevoimistelu. Tässäkin ollaan pohjoismaita edellä, mutta ei taaskaan olla olympialajissa. Muodostelmaluistelu ja ringette voidaan lisätä listaan mukaan.

Syystä tai toisesta meille on kehittynyt menestystä lajeihin jotka eivät ole olympialajeja. Totta kai tällainen kannibalisoi olympialaismenestystä. En tiedä mikä tilanne on muissa Pohjoismaissa, mutta omaan silmään vaikuttaa siltä että siellä on aika voimakkaasti panostettu nimenomaan olympialajeihin tai sitten sattumalta nämä vetänyt harrastajamääriä, vaikkapa Tanskassa käsipallo pesäpallon ja muodostelmaluistelun kustannuksella.

Uskon, että myös Suomessa olympiamenestys kasvaisi jos näihin lajeihin panostettaisiin ne meidän vähäiset resurssit vaikka se tarkoittaisi muiden lajien resurssien pienentämistä. Ei asia sitten on se, olisiko tämä kokonaisuuden kannalta hyvä kehityssuunta?
 
Kgz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia
Laitettais osa salibandy pelaajista 4vuodeksi pelaamaan maahockeyta niin eiköhän siitä irtoisi yksi mitali Suomelle.

Toki kiva ku TV:ssä kerrotaan kotioloista ja urheilullisuudesta sun muusta mutta sitten kun katseleen Etelä-Amerikan, Afrikan taikka Aasian oloja mistä urheilijat on lähtenyt niin tuskin siellä vanhemmat on kerinnyt urheileen nuorten lasten kanssa.

Viekö oikeasti huonot tai kapea katseiset valmentajat meiltä huippu-urheilijat? Minä itse tiedän tai osaan muut turha tulla neuvovaan?
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksi suomen suosituin joukkueurheilulaji on joukkuevoimistelu. Tässäkin ollaan pohjoismaita edellä, mutta ei taaskaan olla olympialajissa. Muodostelmaluistelu ja ringette voidaan lisätä listaan mukaan.

Jos nämä lajit tulisivat olympialaisen ohjelmaan, niin mitähän kävisi Suomen menestykselle?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jos nämä lajit tulisivat olympialaisen ohjelmaan, niin mitähän kävisi Suomen menestykselle?

Naulan kantaan. Kansainvälisesti taso on aina korkea olympialajeissa. Sen lisäksi jos sattuu olemaan laji missä Suomi luulee olympiadin välivuosina pärjäävänsä paremmin, olympialaisiin taso nousee monta piirua. Varsinkaan kesäkisoista ei koskaan saada mitään ilmaiseksi tai edes vahingossa.
 
Kyle

Jäsen
Kirjoitetaan nyt vielä kolmas irrallinen ajatelma tästä aiheesta tälle päivälle, kun otsikon kysymys on tämän päivän ollut mielessä.

Jos asiaa lähtee ajattelemaan ihan päinvastaisesta kulmasta niin nostaisin esin sellaisen kysymyksen, että mikä on saanut tänä päivänä varsinkin naiset ja tytöt massoittain punttisalille? En tiedä onko tehty tutkimusta naisten punttisali- /fitnessharrastuksesta, mutta mututuntumalla sanoisin että se on moninkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana. Nykyään aukee punttisaleja joka kadun kulmaan, valtavat massat opiskelee fysioterapeuteuksi ja personal traineriksi. Ja se ei monen kohdalla ole edes mitään harrastusta vaan elämäntapa. Jokainen syöty annos punnitaan ja saleilla maksetaan siitä, että joku tekee ohjelman jolla salitulokset saadaan oikeasti koviksi.

Toki sosiaalinen media on yksi iso asia mikä tähän inspiroi varmasti monia, mutta todella monelle ns. fitness-life on ihan elämäntapa. Jostainhan se kipinä siihen on lähtenyt. Itse ajattelen, että tuo kipinänän lähde alkaa elämään 24/7 fitness elämää on siinä mielessä tutkimisen aihe, että olisiko sitä mahdollista valjastaa kohti yleisurheiluun. Musta tuntuu, että monelle nuorelle urheilijalle pitää siellä salilla olla se joku maali mitä kohti tavoitella. Onko se sitten kisalava vai mikä, mutta voisiko tuon ihmismassoja liikuttavan elämäntavan jotenkin muokata kulkemaan kohti yleisurheilukenttiä. Salitreenit ovat kuitenkin merkittävässä asemassa monessa yleisurheilulajissa kun lähdetään rakentamaan fysiikkaa.

Ihan varmasti Suomesta löytyy ihmisiä jotka pystyvät fysiikaltaan samanlaisiin tuloksiin kuin huippu-urheiljat, mutta heiltä puuttuu juuri se lajiosaaminen.

Mikä sitten on se pointti. Mielestäni Suomessa on paljon myös ihmisiä jotka kyllä liikkuvat ja harrastavat, myös erittäin tavoitteellisesti. Mutta se kysymys pitää olla myös, että miksi se yleisurheilu ei ole tavoiteltava asia vai onko se? Miksi moni yksilöurheilua harrastava valitsee juuri saliharrastuksen, kun oman mielikuvan mukaan juuri +15-vuotta sitten naiset eivät ihan älyttömästi salilla käynyt? No ehkä se on juuri se, ettei niitä vapaasti käytössä olevia yleisurheilukenttiä ole.
Haluaako pikkutytöt oikeasti olla tulevaisuuden parempia painoksia Wilma Murroista, Ella Junniloista, Lotta Haraloista. Ehkä Suomessa on varaa myös petrata siihen että osataan markkinoida yleisurheilua ihan oikeasti kovalla kädellä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Kyllähän meidän tulisi saada joukkuelajeista "putoavia" poikia paremmin yksilöurheilun puolelle. Tuosta lätkän, futiksen ja säbän varhaisnuoruudessa lopettaneiden joukosta löytyisi varmasti monentasoista uimaria, juoksijaa, hyppääjää ja heittäjää. Sama homma toki tytöilläkin, mutta varsinkin pojat menestyvät heikosti juniorikisoissa yksilölajeissa.

Onhan esimerkiksi Ståhl sentään käynyt #79:n KIEKKOkoulun.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun puhutaan siitä, että joukkuelajit vievät lapset ja nuoret mennessään, niin siinä on kyllä totuutta mukana. Paras keino saada lapset ja nuoret myös yksilölajien kimppuun olisi siinä, että yksilölajien harrastamisesta tehdään tietynlaista joukkueurheilua, eli pyritään korostamaan yhteisöllisyyttä ja valmennetaan tiimeittäin nykyistä enemmän.

Se on ihan selvää, että jos harrastaminen menee jo varhaisessa vaiheessa siihen, että täytyy käydä yksin tekemässä toistoja yleisurheilukentällä, eikä mukana ole kuin korkeintaan valmentaja, niin herkästi se on nuorille urheilijoille liian tylsää.

Yleisurheilun osaltahan se lajikin voi olla eri, kun harrastaminen on mahdollista samalla kentällä lähes vierekkäin. Siinä voi sparrata kaveria eteenpäin, vaikka keskitytään eri lajeihin.

Tottakai tätä tehdään jo nyt vaihtelevissa määrin, mutta ei riittävästi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kun puhutaan siitä, että joukkuelajit vievät lapset ja nuoret mennessään, niin siinä on kyllä totuutta mukana. Paras keino saada lapset ja nuoret myös yksilölajien kimppuun olisi siinä, että yksilölajien harrastamisesta tehdään tietynlaista joukkueurheilua, eli pyritään korostamaan yhteisöllisyyttä ja valmennetaan tiimeittäin nykyistä enemmän.

Tässä varmasti on yksi keino että hommasta tehdään varsinkin nuorella iällä mielekästä. Myös ne lahjakkaimmat saattavat tarvita alkuun treenikavereita.

On kumminkin niin että turha on säbän pudokkaista odottaa mitään olympiamitalisteja. On aikamoinen harhakuva että yleisurheilussa mitaleille pääsisi pelkällä ahkeralla harjoittelulla. Olihan tuosta juttua että geenien merkitys on helpostikin vähintään 50%. Jokainen yleisurheilun olympiamitalisti on poikkeuslahjakkuus.

Joskus 2000-luvulla saattoi tulla helpommin menestystä uudemmissa lajeissa kuten naisten moukarissa ja seiväshypyssä, olympiatasolla ei enää näin tapahdu. Kansallisella tasolla toki palkintoja lähtee joissain lajeissa vielä kevyesti.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Joukkuelajien suosion taakse on ihan turha mennä. Länsinaapuri operoi melkeinpä vastaavalla profiililla, lätkä, futis ja säbä suuria lajeja. Ruotsissa käsipallo on suurempi laji kuin meillä, mutta vastaavasti meillä koris kovemmassa huudossa.

Silti Ruotsi raapi Pariisista 11 mitalia, kaikki yksilölajeista (tai pari-/tiimilajeista). Uinti, yleisurheilu, rantalentis, pöytätennis, ammunta, purjehdus, judo ja pyöräily lajeina. Jos täällä puhutaan keskittymisestä "helppojen mitalien lajeihin" (jos semmoisia on edes olemassa), niin ei tuossa pahemmin niitä ole mukana.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan myös urheilun ja liikunnan rooli yhteiskunnassa pienentynyt. Juurihan leikataan lasten ja nuorten harrastuksista ja kausimaksut yms nousevat. Samaan aikaan eläkeläisillä pyyhkiin hyvin, on varaa käydä lomamatkoilla useita kertoja vuodessa ja velat maksettu. Kyllä tuo kertoo, mitä arvostetaan.

Ohjatuissa harrastuksissa käyvät entistä enemmän rikkaiden perheiden lapset, joihin heidät citymaastureilla kuljetetaan, vaikka matka olisi sen 500 metriä. Lahjakkaimmat nuoret eivät välttämättä sitten ohjaudu lainkaan harrastusten pariin, tai käyvät huonokuntoisilla/suljetuilla kentillä treenaamassa.

Tuon vuoksi lahjakkuuksia tai sellaisia lapsia/nuoria joille urheilu on intohimo, ei välttämättä montaa tule lajia kohti.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Joukkuelajien suosion taakse on ihan turha mennä. Länsinaapuri operoi melkeinpä vastaavalla profiililla, lätkä, futis ja säbä suuria lajeja. Ruotsissa käsipallo on suurempi laji kuin meillä, mutta vastaavasti meillä koris kovemmassa huudossa.

Silti Ruotsi raapi Pariisista 11 mitalia, kaikki yksilölajeista (tai pari-/tiimilajeista). Uinti, yleisurheilu, rantalentis, pöytätennis, ammunta, purjehdus, judo ja pyöräily lajeina. Jos täällä puhutaan keskittymisestä "helppojen mitalien lajeihin" (jos semmoisia on edes olemassa), niin ei tuossa pahemmin niitä ole mukana.

Kyllä tämä "joukkuelaji" -selitys on jälleen niin tyypillistä suomalaista selittämistä. Selittelyä miksi mitään ongelmaa ei ole ja itseasiassa tässähän pärjätään ihan hyvin. Kummallista vain, kun kaikissa verrokkimaissakin ne joukkuelajit ovat hyvin suosittuja...
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Suomessa on Los Angelesin 2028 kisoissa Pariisin perusteella 2-3 mitalia tulossa yleisurheilusta mikäli ei tule vammoja tai takapakkia. Silja Kosonen on varmin mitalisti jos kehitys jatkuu ja saa tukea, Krista Tervo ei välttämättä pärjää enään Siljalle silloin. Saga Vanninen on myös lähellä kärkeä kun tuskin Thiam ja K J-T jatkavat sinne asti.

Wilma Murto omaa eväät 5 metrin ylitykseen ja sillä saa mitalin.

Muita potentiaalisia ovat Jessica Kähärä ja Natalie Blomqvist.
Tämä vain sillä varauksella, että "saa kunnollisen tuen urheilulleen".

Arvelen, että urheilupoliitikkojen laiska ajatus kulkee edelleen samoja polkuja. Katsotaan mahdollisia menestyjiä, tuetaan heitä minimimäärällä ja toivotaan, että menestystä sitten tulee. Säästöjen miettiminen huippujen kohdalla on äärimmäisen typerää eli suomalainen toimintamalli.

Toinen malli olisi se, että aidosti haluttaisiin ymmärtää, että mitalikokelas ansaitsee myöskin kunnon palkan, jotta voi keskittyä pelkästään harjoitteluun. Tähän päälle muut resurssit.

Huippu-urheiluyksikkö kannattaisi irrottaa olympiakomiteasta, koska siellä huippu-urheilun tukeminen ei vain ota tulta.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sepon mielestä Suomessa ei treenata tarpeeksi. Kun treenaat kilpailijoita enemmän, sitten ei tarvitse selitellä on Sepon ohje. Ilta-Sanomissa lisää Sepon jyrähtelyä.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sepon mielestä Suomessa ei treenata tarpeeksi. Kun treenaat kilpailijoita enemmän, sitten ei tarvitse selitellä on Sepon ohje. Ilta-Sanomissa lisää Sepon jyrähtelyä.

Ehkä vähän suppea referointi tuo että ei treenata tarpeeksi. Sen perusteella kuvittelin, että siellä tekstissä on vain jotain höpö-uhoamista.

Mutta mielestäni hyvinkin järkeviä Seppo tuossa puhuu. Alkaen vaikka siitä ettei keihästä heitetä pelkällä vauhdilla ja päättuen siihen kuinka kiva eri "huippu-urheilu-himmeleissä" on nostaa kuukausipalkkaa ilman tulosvelvotteita.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS

Olihan tuossa hyviä pointteja, mutta ehkä oleellisin virhe oli tuo "treenaa muita enemmän". En tiedä tarkoittiko Seppo ihan kirjaimellisesti noin, mutta ennemmin sanoisin että "treenaa muita laadukkaammin". Liiallisella treenillä et tee muuta kuin rikot paikkasi, laadukkaan harjoittelun avulla nouset varmasti muita paremmiksi, jos vaan teet sen oikein.
 
Seppo puhuu tuossa asiaa, juuri noin asiat ovat.

"Suomessa ennakko-odotukset paisuvat usein liian suuriksi. Media kutsuu jo lähes kaikkia kisoihin päässeitä urheilijoita tähdiksi tai huipuiksi, mikä väistämättä vääristää todellisuutta, koska eiväthän suomalaisurheilijat esimerkiksi nyt olleet kansainvälisen mittapuun mukaan tähtiä, Räty alleviivaa.

– Totta puhuen Suomi on pudonnut lajista toiseen armotta maailman huippujen kyydistä. Kaikkea ei pidä mitata mitalien määrällä, mutta vastaus suomalaisten heikkoihin kisoihin on hyvin yksinkertainen: urheilijoidemme taso olympialaisissa ei kerta kaikkiaan riitä.

Takavuosina yksilölajien huiput kasvoivat yleensä maakunnissa, joissa ei ollut treenaamisen lisäksi muuta tekemistä. Mutta nyt miltei kaikki lahjakkuudetkin muuttavat jo varhain kaupunkeihin, joissa erityisesti palloilulajit vievät lapset ja nuoret mennessään, hän ruotii.

– Ei näin ollen löydy enää riittävästi tyyppejä, jotka olisivat innostuneet yksilölajiurheilun hurjista harjoitteluvaateista."
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Olihan tuossa hyviä pointteja, mutta ehkä oleellisin virhe oli tuo "treenaa muita enemmän". En tiedä tarkoittiko Seppo ihan kirjaimellisesti noin, mutta ennemmin sanoisin että "treenaa muita laadukkaammin". Liiallisella treenillä et tee muuta kuin rikot paikkasi, laadukkaan harjoittelun avulla nouset varmasti muita paremmiksi, jos vaan teet sen oikein.
Siinä tarvitsee ottaa lääketiede mukaan jos aikoo treenata enemmän . Jos rehellisesti kaipaa huipulle niin pitää olla lahjakas , vähentää kovia treenejä ja huoltaa kehoa hyvin. Näin siis yleisellä tasolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös