Miksi Suomi ei pärjää enää kesäolympialaisissa?

[Susi Mikkolainen]

Ihan karmeat vaihtoehdothan tuossa oli. Uusiksi olisi pitänyt haku laittaa ja etsiä ulkomaita myöten johtaja.

 

[DAF]

Ihan karmeat vaihtoehdothan tuossa oli. Uusiksi olisi pitänyt haku laittaa ja etsiä ulkomaita myöten johtaja.

Rekisteröidyn yhdistyksen hallituksen luottamustoiminen puheenjohtaja ulkomailta? Aika erikoinen ajatus.

 

[Harzan]

Kihulta mielenkiintoista tietoa olympiamitalistien iästä:

Olympiamitalit ja kehityksen kulku: Ikä, aika ja onnistumisen avaimet - KIHU

Missä iässä maailman huiput saavuttavat ensimmäisen merkittävän menestyksen tai arvokisamitalinsa? Millainen on kehityskulku ja kehittymisen vauhti?

kihu.fi

Pari huomiota:
- Pariisin yleisurheilymitalistien uran ensimmäisen arvokisamitalin saavuttamisiän mediaani asettui kapeaan haarukkaan; 22.2–23.1. Suomessa ollaan vielä tuossa vaiheessa "tulevaisuuden lupauksia".
- Vain alle 25 % aikuishuipuista on ollut 16-vuotiaana ikäryhmänsä eliittiä, kun taas noin 60 % nuorten sarjojen parhaista eivät saavuta enää samaa tulostasoa aikuisena. Suomessa mielestäni tuijotetaan liikaa nuorten tuloksia ja luullaan, että nuorten Suomen mestari on automaattisesti porukan lahjakkain.

 

[El Gordo]

Kihulta mielenkiintoista tietoa olympiamitalistien iästä:

Olympiamitalit ja kehityksen kulku: Ikä, aika ja onnistumisen avaimet - KIHU

Missä iässä maailman huiput saavuttavat ensimmäisen merkittävän menestyksen tai arvokisamitalinsa? Millainen on kehityskulku ja kehittymisen vauhti?

kihu.fi

Pari huomiota:
- Pariisin yleisurheilymitalistien uran ensimmäisen arvokisamitalin saavuttamisiän mediaani asettui kapeaan haarukkaan; 22.2–23.1. Suomessa ollaan vielä tuossa vaiheessa "tulevaisuuden lupauksia".
- Vain alle 25 % aikuishuipuista on ollut 16-vuotiaana ikäryhmänsä eliittiä, kun taas noin 60 % nuorten sarjojen parhaista eivät saavuta enää samaa tulostasoa aikuisena. Suomessa mielestäni tuijotetaan liikaa nuorten tuloksia ja luullaan, että nuorten Suomen mestari on automaattisesti porukan lahjakkain.

Yleisurheilun suhteen Suomella ei edes mene niin huonosti. Verrokkimaamme Ruotsi sai sen yhden mitalin enemmän yleisurheilussa, Duplantisin kullan. Eikä sekään ole Ruotsin ykeisurheilujärjestelmän tuotos kun Duplantis kehittyi mestariksi Yhdysvalloissa. Ja Ruotsia kai täällä kuitenkin yleisesti pidetään mahtavana urheilumaana. Kertoo kai siitä että yleisurheilun olympiamitalit on pienille maille tiukassa nykyään.

Suomella oli kuitenkin näitä mitalitoivoja yleisurheilussa. Wilma Murto olisi voinut hypätä mitalista ilman alkukauden loukkaantumista. Moukarinaiset ei jäänyt kovin kauas mitalista. Keihäänheiton pronssiheitto olisi kenties ollut Helanderin ulottuvissa pöljänä päivänä.

Murto nousi arvokisamitalistiksi 24-vuotiaana, eli vähän yli-ikäisenä tuohon tilastoon nähden, mutta laskisin hänet silti tulevien olympialaisten mitalitoivoksi. Silja Kosonen oli 21-vuotias olympialaisissa, ja oli 5, voidaan laskea olevan aikataulussa olemaan tulevaisuuden mahdollinen olympiamitalisti. Saga Vanninen oli myös 21-vuotias mutta jäi kauas mitalisijoista ollen 19. Ei kai häntäkään voi silti vielä toivottomaksi tapaukseksi laskea.

Kaikkien aikojen mitalitilastossa Suomi on jopa 4. olympialaisten yleisurheilussa, hieman Itä-Saksan edellä. Nurmi, Ritola ja kaikki muut kestävyysjuoksijat ja keihäänheittäjät historian hämyisiltä vuosilta. Tämä on nyt enempi historian painolastia nykyurheilijoille. Realistinen odotus on että Suomi voisi olympialaisten yleisurheilussa saada sen yhden (1) mitalin. Se voi hyvinkin tulla jo seuraavissa olympialaisissa. Jos jäädään ilman niin se on pettymys muttei katastrofi.

Isompi ongelma kuin ykeisurheilumenestys on se, ettei ole oikein niitä muita lajeja joista voisi odottaa mitaleja. Olympialaisissa on kuitenkin valtava lajikirjo, kyllä Suomen panostuksella pitäisi sieltä muutama mitsku repiä.

 

[adolf]

Piti käydä oikein lunttaamassa sieltä viime kesänä tekemästäni tilastosta pohjoismaiden mitalisaldot viimeisen neljän olympiadin ajalta.

Tanska 43
Ruotsi 38
Norja 23
Suomi 6

Kultamitaleja

Norja 10
Ruotsi 9
Tanska 8
Suomi 0

Ei tässä nyt oikein mitään hyviä tekosyitä enää ole.

 

[Harzan]

Yleisurheilun suhteen Suomella ei edes mene niin huonosti. Verrokkimaamme Ruotsi sai sen yhden mitalin enemmän yleisurheilussa, Duplantisin kullan. Eikä sekään ole Ruotsin ykeisurheilujärjestelmän tuotos kun Duplantis kehittyi mestariksi Yhdysvalloissa. Ja Ruotsia kai täällä kuitenkin yleisesti pidetään mahtavana urheilumaana. Kertoo kai siitä että yleisurheilun olympiamitalit on pienille maille tiukassa nykyään.

Suomella oli kuitenkin näitä mitalitoivoja yleisurheilussa. Wilma Murto olisi voinut hypätä mitalista ilman alkukauden loukkaantumista. Moukarinaiset ei jäänyt kovin kauas mitalista. Keihäänheiton pronssiheitto olisi kenties ollut Helanderin ulottuvissa pöljänä päivänä.

Murto nousi arvokisamitalistiksi 24-vuotiaana, eli vähän yli-ikäisenä tuohon tilastoon nähden, mutta laskisin hänet silti tulevien olympialaisten mitalitoivoksi. Silja Kosonen oli 21-vuotias olympialaisissa, ja oli 5, voidaan laskea olevan aikataulussa olemaan tulevaisuuden mahdollinen olympiamitalisti. Saga Vanninen oli myös 21-vuotias mutta jäi kauas mitalisijoista ollen 19. Ei kai häntäkään voi silti vielä toivottomaksi tapaukseksi laskea.

Kaikkien aikojen mitalitilastossa Suomi on jopa 4. olympialaisten yleisurheilussa, hieman Itä-Saksan edellä. Nurmi, Ritola ja kaikki muut kestävyysjuoksijat ja keihäänheittäjät historian hämyisiltä vuosilta. Tämä on nyt enempi historian painolastia nykyurheilijoille. Realistinen odotus on että Suomi voisi olympialaisten yleisurheilussa saada sen yhden (1) mitalin. Se voi hyvinkin tulla jo seuraavissa olympialaisissa. Jos jäädään ilman niin se on pettymys muttei katastrofi.

Isompi ongelma kuin ykeisurheilumenestys on se, ettei ole oikein niitä muita lajeja joista voisi odottaa mitaleja. Olympialaisissa on kuitenkin valtava lajikirjo, kyllä Suomen panostuksella pitäisi sieltä muutama mitsku repiä.

Kyllä Suomi yleisurheilussa on ainakin vuositilastoissa Ruotsia useammassa lajissa takana kuin edellä, vaikka maaottelussa voitto tulikin.

Friidrottsstatistik

Svensk Friidrotts resultat- och statistikdatabas

www.friidrottsstatistik.se

 

[El Gordo]

Kyllä Suomi yleisurheilussa on ainakin vuositilastoissa Ruotsia useammassa lajissa takana kuin edellä, vaikka maaottelussa voitto tulikin.

Friidrottsstatistik

Svensk Friidrotts resultat- och statistikdatabas

www.friidrottsstatistik.se

No se lienee siedettävä tilanne, jos ollaan vähän jäljessä Ruotsia yleisurheilussa. Tietysti aina voisi parantaa, mutta... Ruotsi vetää kesäolympiamitaleja uinnista ja pingiksestä ja ties mistä lajeista, eikä niinkään yleisurheilusta. Suomen ongelma ei ole niinkään yleisurheilussa, vaan ettei ole niitä muita mitalilajeja samalla lailla.

 

[Harzan]

No se lienee siedettävä tilanne, jos ollaan vähän jäljessä Ruotsia yleisurheilussa. Tietysti aina voisi parantaa, mutta... Ruotsi vetää kesäolympiamitaleja uinnista ja pingiksestä ja ties mistä lajeista, eikä niinkään yleisurheilusta. Suomen ongelma ei ole niinkään yleisurheilussa, vaan ettei ole niitä muita mitalilajeja samalla lailla.

Juu, tosin Ruotsi on esim. 2000-luvulla napsinut niitä mitaleja yli tuplaten Suomeen verrattuna:
Ruotsi 6+1+1=8
Suomi 1+1+1=3

Ruotsillakin toki oli kolmet peräkkäiset kisat ilman yu-mitalia 2008-2016.

 

[zet]

Aamukahvipöydässä Suomen urheilun tilaa pohdittaessa nousi esille Koneen säätiö ja sellaisen toimijan puuttuminen urheilusta. Koneen säätiö jakaa tieteelle ja kulttuurille vuodessa 55 miljoonaa euroa ja vaikka tuosta summasta saisi 20% urheilijoiden tukemiseen, niin sillä rahalla moni yksilöurheilija/valmentaja saisi lisähappea omaan tekemiseensä. Tai urheilun tukijaksi ilmaantuisi joku toinen upporikas säätiö, joka urheilua alkaisi tukea. Ei taida tosin sellaista olla ihan hetkeen näköpiirissä.

 

[Espoon Siniset]

Ruotsilla oli viisistä viime kisoista mitaleita 15 eri lajista.
Uinti 3-2-1
Yleisurheilu 3-1-0
Ratsastus 1-4-0
Purjehdus 1-3-3
Pyöräily 1-3-1
Beach volley 1-0-0
Ammunta 0-3-0
Jalkapallo 0-2-0
Pöytätennis 0-2-0
Tennis 0-1-0
Triathlon 0-1-0
Käsipallo 0-1-0
Golf 0-1-0
Paini 0-0-4
Judo 0-0-1

Uinti nousi siis parhaaksi lajiksi, mutta se vain yhden urheilijan eli Sarah Sjöströmin ansiosta. Muissa huippulajeissa sitten enemmän mitalisteja, ja menestystä on myös joukkueena.

 

[Huppu]

Aamukahvipöydässä Suomen urheilun tilaa pohdittaessa nousi esille Koneen säätiö ja sellaisen toimijan puuttuminen urheilusta. Koneen säätiö jakaa tieteelle ja kulttuurille vuodessa 55 miljoonaa euroa ja vaikka tuosta summasta saisi 20% urheilijoiden tukemiseen, niin sillä rahalla moni yksilöurheilija/valmentaja saisi lisähappea omaan tekemiseensä. Tai urheilun tukijaksi ilmaantuisi joku toinen upporikas säätiö, joka urheilua alkaisi tukea. Ei taida tosin sellaista olla ihan hetkeen näköpiirissä.

Kulttuurirahasto on aikanaan pistetty pystyyn kansalaiskeräyksellä, samaa voi yrittää. Toki oikeasti Suomessa sponsorointikulttuuri on ihan lapsen kengissä verrattuna muuhun maailmaan. Täällä löytyy toki paljon suomenruotsalaisia rahastoja, sitten jotakuinkin SKR ja Kone mutta vähissä on ja yritysten käyttämä sponsoriraha on hyvin vähäistä meillä.

 

[Kuuukko]

Ruotsilla oli viisistä viime kisoista mitaleita 15 eri lajista.
Uinti 3-2-1
Yleisurheilu 3-1-0
Ratsastus 1-4-0
Purjehdus 1-3-3
Pyöräily 1-3-1
Beach volley 1-0-0
Ammunta 0-3-0
Jalkapallo 0-2-0
Pöytätennis 0-2-0
Tennis 0-1-0
Triathlon 0-1-0
Käsipallo 0-1-0
Golf 0-1-0
Paini 0-0-4
Judo 0-0-1

Uinti nousi siis parhaaksi lajiksi, mutta se vain yhden urheilijan eli Sarah Sjöströmin ansiosta. Muissa huippulajeissa sitten enemmän mitalisteja, ja menestystä on myös joukkueena.

Vastaavasti Suomella alkaen 2008:
Ammunta 1-0-1
Yleisurheilu 0-1-1
Purjehdus 0-1-1
Nyrkkeily 0-0-2
Soutu 0-1-0
Uinti 0-0-1

Melko kapea on valikoima. Ja näistäkin menestyslajeista ammunnasta saatu mitalit 2008 ja purjehduksesta 2012. Listattujen lisäksi ehkä paini on säilyttänyt asemansa potentiaalisena menestyslajina, mutta Ateenan jälkeen ollut sillä saralla hiljaista.

Ruotsilla on kyllä komea rivistö ja nimenomaan menestys niin yksilö- kuin joukkuelajeissa on huomioitava. Suomi ei pahemmin ole tainnut edes joukkuelajeissa olla mukana kisoissa.

 

[IceWalker]

Erki Nool sanoi hämmästyttävää kyllä YLEnkin kautta sen, mitä huippu-urheilu ei ole: Yle: Saga Vannisen uusi valmentaja antaa raippaa Suomelle ja Tampereelle

Eli sosialismia. Annetaan rahaa kaikille kellokkaille ja pidetään tiukasti huolta rahanjaon demokraattisuudesta. Tätä asiaa on paljon puitu, mutta vähän kauempaa näkee paremmin. Ehkäpä tarvitaan virolainen sanomaan sen, mitä Suomessa ei ymmärretä: huippuihin pitää satsata kunnolla.

Tämä ei ole puoluepoliittinen asia, sillä Vapaavuori ei ollessaan puheenjohtajana millään tavalla pohtinut tätä asiaa. Vasta kun oli eronnut, huomasi, että ehkäpä tosiaan pitäisi tehdä muutoksia rahanjaossa. Toivoa sopii, että harvat huippumme saavat yksityiseltä sektorilta Murron tapaan rahakkaita sponsorisopimuksia. Vanninenkin on varsin valovoimainen hahmo, joten kaivakaatten kuvetta pankinjohtajat.

 

[Kuuukko]

Erki Nool sanoi hämmästyttävää kyllä YLEnkin kautta sen, mitä huippu-urheilu ei ole: Yle: Saga Vannisen uusi valmentaja antaa raippaa Suomelle ja Tampereelle

Eli sosialismia. Annetaan rahaa kaikille kellokkaille ja pidetään tiukasti huolta rahanjaon demokraattisuudesta. Tätä asiaa on paljon puitu, mutta vähän kauempaa näkee paremmin. Ehkäpä tarvitaan virolainen sanomaan sen, mitä Suomessa ei ymmärretä: huippuihin pitää satsata kunnolla.

Tämä ei ole puoluepoliittinen asia, sillä Vapaavuori ei ollessaan puheenjohtajana millään tavalla pohtinut tätä asiaa. Vasta kun oli eronnut, huomasi, että ehkäpä tosiaan pitäisi tehdä muutoksia rahanjaossa. Toivoa sopii, että harvat huippumme saavat yksityiseltä sektorilta Murron tapaan rahakkaita sponsorisopimuksia. Vanninenkin on varsin valovoimainen hahmo, joten kaivakaatten kuvetta pankinjohtajat.

Muistanko oikein, että urheilun reilu sadan miljoonan tukieuron potista urheilijoille menee loppujen lopuksi jotain ykkösprosentteja? Ja nyt tuo tukimäärä on vielä pienentymään päin.

Hienoa toki että julkisella rahalla tuetaan etenkin nuorten liikkumista, mutta ei sillä huippu-urheilun kanssa ole paljoakaan tekemistä.

 

[IceWalker]

Muistanko oikein, että urheilun reilu sadan miljoonan tukieuron potista urheilijoille menee loppujen lopuksi jotain ykkösprosentteja? Ja nyt tuo tukimäärä on vielä pienentymään päin.

Hienoa toki että julkisella rahalla tuetaan etenkin nuorten liikkumista, mutta ei sillä huippu-urheilun kanssa ole paljoakaan tekemistä.

Sen takia tarvittaisiin näitä yksityisiä sponsoreita. Varmaan myös urheilijoilla on parantamisen varaa. Kun tekee somepäivitykset säännöllisesti (tai joku kaveri tekee), niin sekin saattaa auttaa sopimuksien aikaansaamiseksi. Jollakin ampujalla voi olla vähän haasteellisempaa, mutta pieni luovuus itsensä esiin nostamiseksi olisi paikallaan.

Asioita ei pitäisi sotkea keskenään: nuorten liikkumisen edistäminen on äärimmäisen tärkeää, mutta palvelee ihan toisia tavoitteita kuin huippu-urheilu. Kokonaisuudessaan huippu-urheilun tuki on n. 15 Me, mutta sehän ei tietenkään mene huippu-urheilijoille. Suomen huippu-urheilupanostus kansainvälisessä vertailussa: lisää rahaa vai katseet naapuriin - KIHU

Rahan määrä ei liene ratkaiseva, jos katsotaan vaikkapa Ruotsin esimerkkiä, vaan huippu-urheiluun varattujen rahojen kohdentaminen.

 

[erku]

Kokonaisuudessaan huippu-urheilun tuki on n. 15 Me, mutta sehän ei tietenkään mene huippu-urheilijoille. Suomen huippu-urheilupanostus kansainvälisessä vertailussa: lisää rahaa vai katseet naapuriin - KIHU

Sitä kritiikkiä en oikein ymmärrä, että rahat eivät mene urheilijoille. Olisiko se sitten kustannustehokkaampaa, jos kaikki rahat jaettaisiin suoraan urheilijoille ja he sitten kukin itse hommaisivat valmennuksen, harjoitteluolosuhteet, lihashuollon, lääkäripalvelut, vakuutukset, harjoitusleirien organisoimisen tai välinehuollon? Vai onko nykysysteemi kuitenkin fiksumpi, että rajalliset resurssit kohdistetaan asioihin, joista tulee suuremmalle kollektiiville hyötyjä?

Matti Heikkinen taisi joskus urheilija-aikoinaan vinkua sitä, että Hiihtoliiton pitäisi maksaa palkkaa maajoukkuehiihtäjille. Minun mielestä silloinen Hiihtoliiton toimari Mika Kulmala aika hyvin vastasi, että ennemmin he satsaavat rajalliset resurssit valmennukseen, valmennusta tukeviin asiantuntijapalveluihin, suksihuoltoon ja leirityksiin kuin maksamalla palkkaa hiihtäjille, joille tuloja tulee yleensä melko hyvin muitakin kanavia pitkin.

 

[IceWalker]

Sitä kritiikkiä en oikein ymmärrä, että rahat eivät mene urheilijoille. Olisiko se sitten kustannustehokkaampaa, jos kaikki rahat jaettaisiin suoraan urheilijoille ja he sitten kukin itse hommaisivat valmennuksen, harjoitteluolosuhteet, lihashuollon, lääkäripalvelut, vakuutukset, harjoitusleirien organisoimisen tai välinehuollon? Vai onko nykysysteemi kuitenkin fiksumpi, että rajalliset resurssit kohdistetaan asioihin, joista tulee suuremmalle kollektiiville hyötyjä?

Matti Heikkinen taisi joskus urheilija-aikoinaan vinkua sitä, että Hiihtoliiton pitäisi maksaa palkkaa maajoukkuehiihtäjille. Minun mielestä silloinen Hiihtoliiton toimari Mika Kulmala aika hyvin vastasi, että ennemmin he satsaavat rajalliset resurssit valmennukseen, valmennusta tukeviin asiantuntijapalveluihin, suksihuoltoon ja leirityksiin kuin maksamalla palkkaa hiihtäjille, joille tuloja tulee yleensä melko hyvin muitakin kanavia pitkin.

Teemana tässä on "huippu-urheilijoille", vieläpä ihan top 20. Kononen lausui tästä jo olympialaisten jälkeen painavan sanansa. Totta kai infraa tarvitaan, mutta nyt tässä tulee hiukan sellainen olo, että kuvittelet ihmisten elävän nälkäpalkalla kohti olympiavoittoa.

Jos 18-vuotias lupaus on rahaton ja saa vanhemmilta plus stipendeistä rahaa, se on vielä ok. Kukaan muukaan sen ikäinen ei rahoissa uiskentele. Mutta kun todella lupaava urheilija sitoutuu tavoittelemaan maailman huippua, se on kuulkaas työtä, itse asiassa kovaa työtä. Minä taas arvostan työn tekemistä noin yleensäkin ja olen jopa sitä mieltä, että työstä kuuluu kunnon palkka. 20-vuotiaana elämä on kuitenkin jo sellaista, että asutaan vuokralla ja eletään muutakin elämää kuin urheilua.

Ongelmaa ei olisi, jos jokainen tällainen huippu saisi pohjana keskinkertaisen Liiga-pelaajan palkan. Ja siihen sitten päälle suorituslisät. Mutta näin ei ole. Joskus muinaisuudessa pelkkä kuuluisuus riitti, olympiavoitto ja sisupuukko kaupan päälle. Plus kakkukahvit ja kiitos OK:n puheenjohtajalta ynnä muilta dirikoilta. Nykyään nuorisokin ymmärtää rahan päälle. Ymmärrän oikein hyvin, jos ei kiinnosta olympiavoiton tavoittelu keppikerjäläisenä. Huippu ansaitsisi hilloa hillon päälle. Erityisen ironiseksi asian tekee se, että urheilujohtajilla on ihan kelpo liksat. Liigakiekkoilijan keskipalkka lähes 68 000 euroa kaudessa

Jotenkin vaikea työstää tuota muumioitunutta käsitystä siitä, että urheilijan pitää uhrata itsensä isomman asian takia ilman asiaankuuluvaa korvausta. Joku kolme donaa kuussa on minusta kovalle urheilijalle ihan perusliksa. Kuinka moni paiskii duunia siksi, että työnantaja on antanut kaikki mahdolliset fasiliteetit duuniin, vaikka palkka puuttuu? Ihan samaa ajatusmaailmaa sovellan myös koviin urheilijoihin.

Ja se muu palkka, sitä tulee vaihtelevasti eri lajien urheilijoille. Joku jää ilman sponssiakin, toinen suorastaan rikastuu touhulla. Mutta jos ajatellaan olympialajeja, niin jokaiselle huipulle pitäisi vähintään tuo minimipalkka saada. Kannattaa olla hereillä kun verotiedot julkaistaan. Siinä leuka saattaa tippua kahvipöytään, kun näkee, miten vähällä rahalla sitä joku urheilee huipulla. Ja pitäisi vielä olympiavoittokin saada.

 

[erku]

Teemana tässä on "huippu-urheilijoille", vieläpä ihan top 20. Kononen lausui tästä jo olympialaisten jälkeen painavan sanansa. Totta kai infraa tarvitaan, mutta nyt tässä tulee hiukan sellainen olo, että kuvittelet ihmisten elävän nälkäpalkalla kohti olympiavoittoa.

No minusta julkisen rahan lappaminen niille kaikkein kovimmille nimille ei ole kovin kustannustehokasta. Iivo Niskasella, Kerttu Niskasella, Krista Pärmäkoskella tai Wilma Murrolla on kaikilla kuusinumeroinen sponsorisalkku, joten tuskin avokätiset julkiset tuet heille mitään lisäarvoa toisi urheilijan arkeen.

Ja vaikka nämä kaikkein valovoimaisimmat nimet sivuutetaan, niin kyllähän esimerkiksi ne realistisesti Pariisista mitalia tavoitelleet yksilöt olivat taloudellisen tilanteen osalta jotain ihan muuta kuin nälkään nääntymässä. Vaikkapa Eetu Kallioisella ja Arvi Savolaisella oli molemmilla 20 000 euron veroton apuraha ja päälle yli 30 000 vuositienestit Puolustusvoimilta muodollista työpanosta vastaan. Aika paskasti on Matti Mattssonin ja Martti Puumalaisen kohdallakin managerit hommat hoitaneet, jos ei suurimman apurahan päälle ole riittävää sponsorisalkkua saaneet, kun puhutaan olympiamitalistista ja EM-voittajasta.

Jotenkin vaikea työstää tuota muumioitunutta käsitystä siitä, että urheilijan pitää uhrata itsensä isomman asian takia ilman asiaankuuluvaa korvausta. Joku kolme donaa kuussa on minusta kovalle urheilijalle ihan perusliksa. Kuinka moni paiskii duunia siksi, että työnantaja on antanut kaikki mahdolliset fasiliteetit duuniin, vaikka palkka puuttuu? Ihan samaa ajatusmaailmaa sovellan myös koviin urheilijoihin.

Ja se muu palkka, sitä tulee vaihtelevasti eri lajien urheilijoille. Joku jää ilman sponssiakin, toinen suorastaan rikastuu touhulla. Mutta jos ajatellaan olympialajeja, niin jokaiselle huipulle pitäisi vähintään tuo minimipalkka saada.

Minusta se nyt on aika epälänsimainen ajatus, että valtion pitäisi maksaa palkkaa urheilijoille. Julkisen sektorin tulee luoda mahdollisuuksia ja olosuhteita sekä jossain määrin antaa avustuksia, mutta urheilijoiden elintason takaaminen suoraan ei minusta voi olla valtion tai edes olympiakomitean tai lajiliittojen tehtävä. Tänä päivänä lähes jokaisessa olympialajissa aidosti mitalipotentiaalia omaavalla yksilöllä pitäisi palkintorahojen ja/tai sponsoridiilien avulla olla täysin realistiset edellytykset riittävään elantoon.

 

[IceWalker]

No minusta julkisen rahan lappaminen niille kaikkein kovimmille nimille ei ole kovin kustannustehokasta. Iivo Niskasella, Kerttu Niskasella, Krista Pärmäkoskella tai Wilma Murrolla on kaikilla kuusinumeroinen sponsorisalkku, joten tuskin avokätiset julkiset tuet heille mitään lisäarvoa toisi urheilijan arkeen.

Ja vaikka nämä kaikkein valovoimaisimmat nimet sivuutetaan, niin kyllähän esimerkiksi ne realistisesti Pariisista mitalia tavoitelleet yksilöt olivat taloudellisen tilanteen osalta jotain ihan muuta kuin nälkään nääntymässä. Vaikkapa Eetu Kallioisella ja Arvi Savolaisella oli molemmilla 20 000 euron veroton apuraha ja päälle yli 30 000 vuositienestit Puolustusvoimilta muodollista työpanosta vastaan. Aika paskasti on Matti Mattssonin ja Martti Puumalaisen kohdallakin managerit hommat hoitaneet, jos ei suurimman apurahan päälle ole riittävää sponsorisalkkua saaneet, kun puhutaan olympiamitalistista ja EM-voittajasta.

Minusta se nyt on aika epälänsimainen ajatus, että valtion pitäisi maksaa palkkaa urheilijoille. Julkisen sektorin tulee luoda mahdollisuuksia ja olosuhteita sekä jossain määrin antaa avustuksia, mutta urheilijoiden elintason takaaminen suoraan ei minusta voi olla valtion tai edes olympiakomitean tai lajiliittojen tehtävä. Tänä päivänä lähes jokaisessa olympialajissa aidosti mitalipotentiaalia omaavalla yksilöllä pitäisi palkintorahojen ja/tai sponsoridiilien avulla olla täysin realistiset edellytykset riittävään elantoon.

Minusta tämä juttu kertoo, vaikka onkin vanhempi, aika lailla siitä, millaista on huippu-urheilijan arki: Suomalaiset huippu-urheilijat elävät köyhyysrajalla – laskut maksamatta, rahaa ruokaan toimeentulotuesta tai isän kukkarosta

Urheilijat ovat erilaisissa asemissa suhteessa ansainnan mahdollisuuksiin. On niitä, jotka eivät apurahoja tai lisätuloja valtiolta tarvitse. Hiihdon huippu ei suuremmalti kärsi nälkää. Mutta kun ajatellaan niitä, jotka ovat todellisia lahjakkuuksia, lajeissa jossa ei sponsorituloja ole jaossa tai jotka eivät ole vielä päässet kovien apurahojen piiriin, niin vakavia toimeentulo-ongelmia on.

Työttömyysturvakin nykyisellään sallii opiskelun päätoimisena, joten yksi hiukan nuoria helpottava ratkaisu olisi urheilun salliminen tietyin edellytyksin. Ja kun tähän lisätään muut tuet päälle, niin sillä voidaan taata se, että urheilun huipulle pääseminen ei ole taloudesta kiinni. Urheilijan hyöty yhteiskunnalle on yleensä aika kova, ovat aikaansaapaa porukkaa. Ne, jotka eivät ole päässeet aivan huipputienesteihin käsiksi, opiskelevat itselleen ammatin ja työllistyvät uransa jälkeen.

 

[Byvajet]

Omasta mielestäni rahaa täytyy antaa sen verran, että urheilija pystyy keskittymään päätoimisesti urheiluun ja tekemään valintoja, jotka vievät tulostasoa ylöspäin.

Vaikeampi kysymys on sitten se, millä perusteella rahaa jaetaan. Jos jollekin pienen ja näkymättömän lajin urheilijalle jaetaan paljon rahaa, mutta hän ei lunasta odotuksia (olympialaisissa), niin annetaanko hänelle rahaa jatkossakin?

Jos rahaa siirretään kaikille urheilijoille tarjolla olevista toiminnoista enemmän yksilöille, oikeudenmukainen rahan antaminen muuttuu entistä vaikeammaksi.

Rahan jakaminen yksilöille myös kasvattaa urheilijoiden paineita, mikä voi laskea tulostasoa. Penkkiurheilijat osaavat olla äärimmäisen julmia ja näköalattomia. Osa heistä ajattelee, että urheilijoille lapioitu raha on vastikkeellista, mikä on täysin väärä ajatustapa, koska urheilija voi tehdä vain parhaansa. Kroppa sietää harjoittelua rajallisen määrän, eikä ruokavaliotakaan voi loputtomiin viilata. Jos näillä valinnoilla ei tule tulosta, niin minkäs urheilija sille voi.

 

[DAF]

Urheilijan hyöty yhteiskunnalle on yleensä aika kova, ovat aikaansaapaa porukkaa. Ne, jotka eivät ole päässeet aivan huipputienesteihin käsiksi, opiskelevat itselleen ammatin ja työllistyvät uransa jälkeen.

Millainen tämä hyöty siis on ja millaisen yhteiskunnallisen perustelun se luo? Kansanterveydellisesti tai liikunnan edistämisen osalta huippu-urheilun ja siinä menestymisen hyöty on tutkimusten mukaan (täälläkin niitä ollut esillä) limes nolla.

Viihteen tukemisena ymmärrän huippu-urheilun tuelle jonkinlaisen perustelun, mutta tuonsuuntaista hyötyä en kyllä tunnista. Koulutustasoltaan urheilijataustaiset henkilöt vaihtelevat voimakkaasti, mutta mikroekonomialla tuskin voi perustella mitään.

 

[IceWalker]

Millainen tämä hyöty siis on ja millaisen yhteiskunnallisen perustelun se luo? Kansanterveydellisesti tai liikunnan edistämisen osalta huippu-urheilun ja siinä menestymisen hyöty on tutkimusten mukaan (täälläkin niitä ollut esillä) limes nolla.

Viihteen tukemisena ymmärrän huippu-urheilun tuelle jonkinlaisen perustelun, mutta tuonsuuntaista hyötyä en kyllä tunnista. Koulutustasoltaan urheilijataustaiset henkilöt vaihtelevat voimakkaasti, mutta mikroekonomialla tuskin voi perustella mitään.

Ihminen, joka on nuoresta alkaen osannut asettaa tavoitteita, pyrkinyt niihin systemaattisen harjoittelun kautta ja myös saavuttanut joitakin tavoitteitaan, on työnantajankin silmissä aika hyvässä asemassa työpaikoista kilpailtaessa. Huippu-urheilija, pois lukien ehkä miljonäärit, osaa soveltaa urheilussa oppimaansa päämäärätietoista toimintaa myös työelämässä. Miljonäärien ei tarvitse, mutta heistäkin löytyy eri tavoin yhteiskunnassa ansioituneita henkilöitä.

Yleensä urheilijat ymmärtävät valmistautua myös uransa loppumiseen ja opiskelevat itselleen ammatin, jotkut jopa uransa aikana. Urheilija toisin sanoen tuo siviiliurallaan hyötyä myös yhteiskunnalle, jokainen työllinen tästä näkökulmasta tärkeä asia. Maksaa takaisin niitä panostuksia, joita on yhteiskunnalta saanut. Elää todennäköisesti vähän terveellisemmin kuin valtaväestö. Ei siten rasita sotea samalla tavalla kuin moni muu.

Puhumattakaan sukupolvivaikutuksista. Urheilijuuden on taipumus periytyä, kuten yrittäjyydenkin. Huippu-urheilijan jälkikasvu oppii liikunnallisen elämäntavan merkityksen, vaikka harva heistä itse pyrkii huipulle. Elämä terveiden elintapojen piirissä on lapsillekin hyvä kasvuympäristö. Monet urheilijat osallistuvat uransa jälkeen oman seuransa tai laajemmin urheiluyhteisön toimintaan. Sekin on silkkaa talkoohyötyä. Samoin innostavat myös nuoria urheiluharrastuksen pariin. Minusta sekin on huomattavan arvokasta toimintaa, positiivisia esikuviakin tarvitaan, negatiivisia on ihan riittämiin tarjolla.

Mikroekonomiaa on toisaalta sekin, että jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 Me. On tapauksia, joissa urheilu-ura on estänyt syrjäytymisen ja tuonut nuorelle paljon onnistumisen kokemuksia. Johtanut myöhemmin siihen, että nuori on löytänyt paikkansa yhteiskunnassa. Yksikin tällainen tapaus on jo riittävä perustelu sille, miksi huippu-urheilu ja urheilu ylipäänsä on tärkeä asia yhteiskunnassa.

Viittaus koulutustasoon on hieman elitistinen. Kaikista ei tule insinöörejä. Mutta jos urheilun tavoitteellinen toiminta johtaa siihen, että ihminen löytää paikkansa yhteiskunnassa, se on jo riittävä perustelu huippu-urheilun puolesta. Kaikki työ on sinänsä arvokasta, yhteiskunnallisen lisäarvon tuottaminen onnistuu ihan jokaiselta työssä olevalta.

 

[DAF]

Ihminen, joka on nuoresta alkaen osannut asettaa tavoitteita, pyrkinyt niihin systemaattisen harjoittelun kautta ja myös saavuttanut joitakin tavoitteitaan, on työnantajankin silmissä aika hyvässä asemassa työpaikoista kilpailtaessa. Huippu-urheilija, pois lukien ehkä miljonäärit, osaa soveltaa urheilussa oppimaansa päämäärätietoista toimintaa myös työelämässä. Miljonäärien ei tarvitse, mutta heistäkin löytyy eri tavoin yhteiskunnassa ansioituneita henkilöitä.

Yleensä urheilijat ymmärtävät valmistautua myös uransa loppumiseen ja opiskelevat itselleen ammatin, jotkut jopa uransa aikana. Urheilija toisin sanoen tuo siviiliurallaan hyötyä myös yhteiskunnalle, jokainen työllinen tästä näkökulmasta tärkeä asia. Maksaa takaisin niitä panostuksia, joita on yhteiskunnalta saanut. Elää todennäköisesti vähän terveellisemmin kuin valtaväestö. Ei siten rasita sotea samalla tavalla kuin moni muu.

Puhumattakaan sukupolvivaikutuksista. Urheilijuuden on taipumus periytyä, kuten yrittäjyydenkin. Huippu-urheilijan jälkikasvu oppii liikunnallisen elämäntavan merkityksen, vaikka harva heistä itse pyrkii huipulle. Elämä terveiden elintapojen piirissä on lapsillekin hyvä kasvuympäristö. Monet urheilijat osallistuvat uransa jälkeen oman seuransa tai laajemmin urheiluyhteisön toimintaan. Sekin on silkkaa talkoohyötyä. Samoin innostavat myös nuoria urheiluharrastuksen pariin. Minusta sekin on huomattavan arvokasta toimintaa, positiivisia esikuviakin tarvitaan, negatiivisia on ihan riittämiin tarjolla.

Mikroekonomiaa on toisaalta sekin, että jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 Me. On tapauksia, joissa urheilu-ura on estänyt syrjäytymisen ja tuonut nuorelle paljon onnistumisen kokemuksia. Johtanut myöhemmin siihen, että nuori on löytänyt paikkansa yhteiskunnassa. Yksikin tällainen tapaus on jo riittävä perustelu sille, miksi huippu-urheilu ja urheilu ylipäänsä on tärkeä asia yhteiskunnassa.

Viittaus koulutustasoon on hieman elitistinen. Kaikista ei tule insinöörejä. Mutta jos urheilun tavoitteellinen toiminta johtaa siihen, että ihminen löytää paikkansa yhteiskunnassa, se on jo riittävä perustelu huippu-urheilun puolesta. Kaikki työ on sinänsä arvokasta, yhteiskunnallisen lisäarvon tuottaminen onnistuu ihan jokaiselta työssä olevalta.

Totta kai on hienoa, jos yksilö löytää paikkansa yhteiskunnassa, mutta siihen korreloi kouluttautuminen ja aktiivinen toiminta melkein missä tahansa asiassa. En oikein näe, että se perustelee yhteiskunnallista palkanmaksua kenenkään kohdalla.

Tämä edelläkin mainittu "innostavat myös nuoria urheiluharrastuksen pariin" on vain se sitkeä myytti, jota tutkimus ei tue. Ns. esikuvamerkitys ei tuo makrotasolla lisää liikkujia eikä lisää harrastajia, vaan vain siirtää aktiivisia lajista toiseen. Sillä ihan yksinkertaisesti ei voi yhteiskunnallisesti perustella huippu-urheilun merkitystä. Jos tavoite tai perustelu olisi kansan liikunnan tason nostaminen, yhtään euroa ei kannattaisi laittaa huippu-urheiluun vaan aivan kaikki nimenomaan kuntoliikunnan ja sen fasiliteettien (jotka ovat osin samoja, mutta useimmiten eri liikuntarakentamisen periaatteilla tehtyjä) kehittämiseen.

Ihan kiva juttu, että urheilu, etenkin joukkueurheilu opettaa ryhmässä toimimista ja tiettyjä lainalaisuuksia, vaikkapa kestävyysurheilu sitten voimakkaasti kurinalaisuutta, mutta niin opettaa moni muukin asia. Yksilöhyöty on melko heikko peruste palkan maksuun yksilölle yhteiskunnan varoista. Mikroekonomialla ei edelleenkään voi perustella oikein mitään.