Miksi Suomi ei pärjää enää kesäolympialaisissa?

  • 33 406
  • 386

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olihan tuossa hyviä pointteja, mutta ehkä oleellisin virhe oli tuo "treenaa muita enemmän". En tiedä tarkoittiko Seppo ihan kirjaimellisesti noin, mutta ennemmin sanoisin että "treenaa muita laadukkaammin". Liiallisella treenillä et tee muuta kuin rikot paikkasi, laadukkaan harjoittelun avulla nouset varmasti muita paremmiksi, jos vaan teet sen oikein.

Kyllä näinkin, itsekin rikkonut monesti amatöörinä, kun yrittänyt treenata ehkä enemmän kuin mitä kroppa kestää enkä välttämättä niin laadukkaasti. "Ennätys" juoksussa 180km treeniä yhteen viikkoon. Toki tuokin lukema ihan paperia kun miettii oikeita juoksijoita.

Mutta jos oikeasti miettii vaikka kestävyyslajeja niin kyllä se melko kovaa (yksinäistäkin) puurtamista on vuodesta toiseen. En tiedä nykyuimareista, mutta Sievinen/Kasvio varmasti melkoisesti kaakeleita katsoivat. Varsinkin PK-kaudella. Mitä ne vetää, 10-15km per päivä? Tai enemmän?

Sama varmaan pätee ns. voimalajeissa. Kun ei sitä voimaa/kestävyyttä saa aikaiseksi silmiä räpsäyttämällä. Laatu toki pitää olla myös kohdallaan, mutta laatu ei näissä tapauksissa korvaa määrää. Se on 100% varma.

Edit: ja totta kai se vaatii lahjakkuutta. Ei pelkästään lajiin sopivaa lahjakkuutta vaan lahjakkuutta kestää kovaa treeniä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutta jos oikeasti miettii vaikka kestävyyslajeja niin kyllä se melko kovaa (yksinäistäkin) puurtamista on vuodesta toiseen. En tiedä nykyuimareista, mutta Sievinen/Kasvio varmasti melkoisesti kaakeleita katsoivat. Varsinkin PK-kaudella. Mitä ne vetää, 10-15km per päivä? Tai enemmän?

Sievisen harjoittelua prime-vuosinaan avattiin joskus Urheilulehdessä. Kovimpana vuotena 1994 treenileirillä Jani ui 6x viikossa 10 km aamulla ja 10 km illalla. Sunnuntai oli vapaapäivä.

Jani ui jo lapsena valtavia määriä, jossa pohjat tehtiin.
 

Charwin

Jäsen
Jos haluaa maailman huipulle, pitää harjoittelu määrän olla maailman huippua. Toki, sen lisäksi sen harjoittelun pitää olla myös laadukasta. Ja sitten pitää olla muutkin asiat kohdillaan. Mutta tuota harjoittelun määrää ei voi oikein mitenkään kiertää.
 

Yläkalevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Häntäpään joukkueet ja altavastaajat
Mikä sitten on se pointti. Mielestäni Suomessa on paljon myös ihmisiä jotka kyllä liikkuvat ja harrastavat, myös erittäin tavoitteellisesti. Mutta se kysymys pitää olla myös, että miksi se yleisurheilu ei ole tavoiteltava asia vai onko se? Miksi moni yksilöurheilua harrastava valitsee juuri saliharrastuksen, kun oman mielikuvan mukaan juuri +15-vuotta sitten naiset eivät ihan älyttömästi salilla käynyt? No ehkä se on juuri se, ettei niitä vapaasti käytössä olevia yleisurheilukenttiä ole.
Haluaako pikkutytöt oikeasti olla tulevaisuuden parempia painoksia Wilma Murroista, Ella Junniloista, Lotta Haraloista. Ehkä Suomessa on varaa myös petrata siihen että osataan markkinoida yleisurheilua ihan oikeasti kovalla kädellä.

Pätkäsin Kylen pohdinnasta tämän pätkän, koska olen pohtinut vähän samaa Pariisin kisojen loputtua.

En osaa ottaa kantaa väitteisiin siitä, olisiko salilla aktiivisesti treenaavilla "taviksilla" edellytyksiä edes jonkinlaiseen kilpaurheiluun, koska minulla ei ole siihen mitään kompetenssia. Mutta sen sijaan luulen että olet ytimessä siinä, että fitness-elämäntapa on tällä hetkellä trendikästä ja tästä syystä sitä myös suuremmat massat harrastavat.

Ja tästä syystä luulen myös, että yleisurheilulajien harrastajamäärät ovat vähenemässä. En tiedä tukeeko tilastot tätä, mutta mutuilen, että yleisurheilun harrastajamäärien väheneminen liittyy myös osaltaan siihen että ihmiset muuttavat isompiin kaupunkeihin. Minusta tuntuu, että yleisurheilu on ollut etenkin pienemmissä pitäjissä ja maakunnissa (ennen) kova juttu. Tätä tuntuisi myös tukevan ylläolevat kirjoitukset avoimista harjoittelupaikoista ja saatavilla olevista välineistä.

Kasvoin 90-luvulla Tampereella, ja jo silloin yleisurheilu oli todella epätrendikästä. En itseasiassa muista edes kovin montaa saman ikäistä kaveria tai koulututtua, joka olisi jotain yleisurheilua harrastanut. Jalkapallon, jääkiekon ja esimerkiksi skeittauksen harrastajia oli taas läjäpäin. En usko, että edes silloin olisi ollut millään yleisurheilukentällä välineitä ja tiloja auki. Voi toki olla, mutta meikäläistä ei silloin kiinnostanut edes vähää alusta, heh...

Harrastajamäärien lasku tuntuu jatkuvan yleisurheilussa, mutta joukkuelajit ja esimerkkinä mainittu skeittaus ovat edelleen suosittuja. Ehkäpä uudet yleisurheilutähdet voisivat tuoda tilanteeseen jotain muutosta, mutta luulen että myös nuorison liikuntatottumukset ja lempilajit muuttuvat ajan saatossa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kyle

Kyle

Jäsen
Mutta mielestäni hyvinkin järkeviä Seppo tuossa puhuu. Alkaen vaikka siitä ettei keihästä heitetä pelkällä vauhdilla ja päättuen siihen kuinka kiva eri "huippu-urheilu-himmeleissä" on nostaa kuukausipalkkaa ilman tulosvelvotteita.

Sievisen harjoittelua prime-vuosinaan avattiin joskus Urheilulehdessä. Kovimpana vuotena 1994 treenileirillä Jani ui 6x viikossa 10 km aamulla ja 10 km illalla. Sunnuntai oli vapaapäivä.

Jani ui jo lapsena valtavia määriä, jossa pohjat tehtiin.

Lainasin kaksi toisistaan irrallista kappaletta, jotka voin hyvin allekirjoittaa. Vastaavasti ne jollain tasolla mielestäni myös kumoaa toisensa.

Moni lahjakas nuori urheilija valitsee koulun käynnin koska ei lopulta usko siihen, että pystyisi elättämään itsensä urheilulla. Ja ei siitä voi nuorta syyttää. Maa on pullollaan lahjakkaita nuoria jotka ovat siinä pisteessä, että pitäisi valita että pyrkivätkö maailman parhaaksi lajissaan ja ehkä tienaisi siinä jotain vai valitseeko urapolun joka takaisi sen ettet tipu tyhjän päälle.

Osa pystyy sovittamaan urheilun ja koulun, mutta se ei ole kaikille mikään itsestään selvyys. Lopulta maailman huippu-urheilijoissa on aika vähän niitä jotka ovat paljon kouluja käyneet.
 

Kyle

Jäsen
En osaa ottaa kantaa väitteisiin siitä, olisiko salilla aktiivisesti treenaavilla "taviksilla" edellytyksiä edes jonkinlaiseen kilpaurheiluun, koska minulla ei ole siihen mitään kompetenssia. Mutta sen sijaan luulen että olet ytimessä siinä, että fitness-elämäntapa on tällä hetkellä trendikästä ja tästä syystä sitä myös suuremmat massat harrastavat.

Korjaan tässä itseäni sen verran, että en suoraan tarkoittanut sitä kuinka salilta tavikset saisi yleisurheilun pariin. Vaan sitä, että mikä on ollut se juttu joka on saanut tavikset salille kun tämä uusin fitness-buumi on alkanut. Olisiko mahdollista löytää sitä punaista lankaa ja saadakin ihmiset salin sijaan yleisurheilun pariin ja mahdollisesti vielä nuorempina niin sen parempi.

Osittain en näe, että ne olisi toisensa pois sulkevia juttuja salitreeni ja lajitreeni. Mielestäni on aika epätodellista, että Suomessa on kuitenkin tuhansia ihmisiä jotka aloittivat saliharrastuksensa siten, että yhtäkkiä elävät terveellisesti, punnitsevat ruuat, käyttävät kaiken ylimääräisen rahan salivalmennukseen ja välineisiin. Treenaavat joka päivä joko salilla tai lenkkipolulla ja vapaa päivät käyttävät kehon huoltoon. Onko sitä kipinää mahdollista siirtää jonkin toisen lajin(yleisurheilun) harjoitteluun.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sievisen harjoittelua prime-vuosinaan avattiin joskus Urheilulehdessä. Kovimpana vuotena 1994 treenileirillä Jani ui 6x viikossa 10 km aamulla ja 10 km illalla. Sunnuntai oli vapaapäivä.

Jani ui jo lapsena valtavia määriä, jossa pohjat tehtiin.
Michael Phelps sanoi haastattelussa, että ei muistaakseni 7 vuoteen pitänyt yhtään vapaapäivää.

Huippu-urheilu on oikeastaan ihan pimeää touhua, mutta mitä kilpaillumpi laji kyseessä, niin sitä enempi se sitä sairasta omistautumista vaatii.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Joukkuelajien suosion taakse on ihan turha mennä. Länsinaapuri operoi melkeinpä vastaavalla profiililla, lätkä, futis ja säbä suuria lajeja. Ruotsissa käsipallo on suurempi laji kuin meillä, mutta vastaavasti meillä koris kovemmassa huudossa.

Silti Ruotsi raapi Pariisista 11 mitalia, kaikki yksilölajeista (tai pari-/tiimilajeista). Uinti, yleisurheilu, rantalentis, pöytätennis, ammunta, purjehdus, judo ja pyöräily lajeina. Jos täällä puhutaan keskittymisestä "helppojen mitalien lajeihin" (jos semmoisia on edes olemassa), niin ei tuossa pahemmin niitä ole mukana.

Ja sieltä joukkuelajien, etenkin futiksen - ja joidenkin muidenkin, vaikkapa telinevoimistelun - pudokkaista on nytkin noussut maanosatason ja globaalinkin tason menestyjiä yu:ssa. Ei kaikkien ole tarvinnut tehdä lajivalintaa kahdeksanvuotiaana näissäkään.

Meillä huomattavan isolla osalla lajipudokkaista palloiluissa urheilu loppuu siihen teini-iän putoamishetkeen, vaikka monen lajin kohdalla nämä olisivat vielä napattavissa menestyksekkääseen tavoitteelliseen urheiluun. Esim. yu:ssa hyvinkin.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Ei siellä kukaan näitä kato. Paitsi korista.
Snoop Dogilla oli hyvä kommentti, että luuli aina olympialaisissa olevan vain yleisurheilu, voimistelu ja koris. Nyt huomasi, että onhan siellä kaikkea muutakin. Jenkit toki menestyvät laajalti, mutta seuraaminen keskittyy muutamaan lajiryhmään. Edellä mainittujen lisäksi toki myös uinti on seurattu olympialaji.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomalaisessa urheilussa ovat iät ja ajat pärjänneet sisukkaat ja jonkin verran omapäiset puurtajat. Ovat uskoneet omaan juttuunsa ja jaksaneet vuodesta toiseen tahkota kilometrejä ja kiloja. Tähtäin on kuitenkin ollut suurissa tapahtumissa, ei kyläkisoissa. Adolfin listaan voi lisätä mm. olympiavoittajat Pertti Karppinen ja Mikko Kolehmainen. Molemmat osallistuivat useisiin olympialaisiin 70-90-luvuilla. Tahto rautainen vei läpi harmaan kallion, kuten laulussa sanotaan. Heidän kaltaisiaan himoharjoittelijoita ei tahdo enää löytyä ruuhkaksi asti.

Maaninen harjoittelija on ollut myös muuan nuori seiväshyppääjä, Duplantis. Hyppäämisen alkeet opittiin jo tarhaikäisenä, ja urheilijavanhemmat ovat osanneet tukea ja kannustaa lastaan monipuolisesti. Tulokset ovat kaikkien tiedossa. Meillä jotain vastaavaa voisi olla Niskasen perheen omistautuminen sisarusten urheiluharrastukseen. Haastatteluissa niin Kepa kuin Iivokin ovat kiitelleet vanhempiensa monipuolista tukea. Toki pelkkä tuki ei riitä menestykseen, jos homma ei nuorelle itselleen maistu.

2000-luvun trendi on ollut monien joukkuelajien kasvava suosio. Menestys aikuisissa lisää nuortenkin intoa. Lisäksi joukkuelajit ovat sikäli "armolliset", että yhdessä voitetaan tai hävitään. Harvoin enää yhtä pelaajaa nostetaan tikun nokkaan tai tuupataan roviolle. Lisäksi joukkuelajien harrastaminen voi olla halvempaa kuin yksilölajeissa. Seurasta riippuen.

Ajat muuttuvat vuosikymmenten mukana eikä paluuta menneisyyteen ole. Toki vanhoja hyviä aikoja on kiva muistella, mutta kilpailu tänään on monin verroin kovempaa kuin vaikkapa 50 vuotta sitten (121 maata 1972, 192 vuonna 2024). Suomen kannalta "uusi normaalitavoite" voisi olla a) urheilijan pääsy kisoihin ja b) finaalipaikka omassa lajissaan. Voitto on sitten bonusta ja usein milleistä ja tuurista kiinni.
Tunnen niin monta suomalaismuusikkoa jotka ovat aivan maanisia harjoittelijoita ja olinhan sitä nuorempana itsekin. (Ja juu tunnen nyt jollain tasolla joitain urheilijoitakin) Siksi en usko, että ongelma olisi etteikö löytyisi ihmisiä joilta harjoitusmotivaatiota löytyy. Turhan monella ollut liikaakin. Kaikki tunnemme erittäin kilpailuhenkisiä ihmisiä jotka lähtee ihan täysillä tekemiinsä asioihin. Kyllähän se homma sakkaa tasan tarkkaan siinä kun nuorista siirrytään aikuisiin. Nuorten kisoissa menestytään, aikuisissa ei. Joko valmennusosaaminen on puutteellista ja perustuu vanhaan maailmaan, lääketieteellisellä puolella annetaan liikaa tasoitusta tai muuten ei kyetä luomaan riittävän hyviä olosuhteita. Junioripuolen asiallinen menestys kertoo suoraan tämän. Näistä ne syyt pitää etsiä.

Tiivistän: koko ongelma on siinä, mitä tapahtuu kun nuorten kärjestä pitäisi siirtyä aikuisten kärkeen. Siinä kohtaa kaikki tapahtuu. Meillä ei tapahdu.

Kyllä tämä "joukkuelaji" -selitys on jälleen niin tyypillistä suomalaista selittämistä. Selittelyä miksi mitään ongelmaa ei ole ja itseasiassa tässähän pärjätään ihan hyvin. Kummallista vain, kun kaikissa verrokkimaissakin ne joukkuelajit ovat hyvin suosittuja...
Sen verran kuitenkin joukkuelajeista voi mainita että Suomessa suorituspaikkojen rakentaminen ja ylläpitäminen sekä käyttöönsaaminen on erittäin joukkuelajivetoista, ja Suomessa todella nuorille aletaan vetää sitä "8 treenit viikossa plus pelit" ettei monilajisuus ole kovin mahdollista. Joissain muissa maissa urheilijoilla lapsuuden monilajisuus on sisältänyt myös joukkueurheilua mutta koska on ollut mahdollista käydä myös vaikka yu-treeneissä on ollut sekin mahdollisuus ja jollekulle se on tuntunut omalta. Eli voi sitä joukkuelajikulttuuria kuitenkin vähän huomioida.
Ja sieltä joukkuelajien, etenkin futiksen - ja joidenkin muidenkin, vaikkapa telinevoimistelun - pudokkaista on nytkin noussut maanosatason ja globaalinkin tason menestyjiä yu:ssa. Ei kaikkien ole tarvinnut tehdä lajivalintaa kahdeksanvuotiaana näissäkään.

Meillä huomattavan isolla osalla lajipudokkaista palloiluissa urheilu loppuu siihen teini-iän putoamishetkeen, vaikka monen lajin kohdalla nämä olisivat vielä napattavissa menestyksekkääseen tavoitteelliseen urheiluun. Esim. yu:ssa hyvinkin.
Suomessa suurin drop-out taitaa harrastuksissa tapahtua kasiluokalla. Se on se ikä kun yleensä muut asiat kiinnostaa kuin harrastukset. Isoa kulttuurimuutosta tarvitsisi, ei se mahdotonta olisi, mutta kun yleiskulttuurikin on aika pessimistinen niin en usko ilmapiirin muuttuvan siihen että muodostuisi tilaa jossa olisi tosiasiallista kannustusta, siis muuta kuin juhlapuhetta, että hei kyllä tässä voi jotain muuta kokeilla. Mopot sekä ostarit tai lastauslaiturit vie voiton.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Heikkinen ei ole yksin syyllinen, mutta kaikesta päättäen ongelma on hänelle joko tuntematon tai sitten sulkee suunsa kuin minigrip.

On tuokin johtamista. Johtajalta edellytetään, että tilannekuva on selvä ja osataan edes ehdottaa korjausliikkeitä, vaikka niitä ei itse voikaan sanella. Johtajan on asetettava tässä tilanteessa päänsä pölkylle, mutta eihän Matti sitäkään tee.
Nimenomaan. Kunnia Heikkiselle, jonka pokeri piti hämmästyttävällä tavalla lähetyksessä, kun Itani antoi tulla sinänsä ihan tosiasioita. Heikkinen nyt tuntuu hokevan lähetyksestä toiseen sitä, että nyt pitää keskustella ja pitää nyt vakavasti suhtautua tähän ja huippu-urheilu on kovaa hommaa eli taitavasti kiertelee kuin poliitikko näitä kipeämpiä aiheita.

Minkäänlaista vastuuta ei tästä kaikesta tunnu kukaan ottavan, vaan kaikki ovat jatkuvasti huolissaan ja pahoittelevat ja jostain momenttumistakin olen kuullyt nyt hoettavan jo kahdessa lähetyksessä, mutta en tiedä miksi. Valitettavasti minulle tulee vain olo, että tätä voivotellaan eri medioissa niin pitkään, että pöly laskeutuu ja tavallaan koko homma unohtuu. Kaikki kunnia Heikkiselle, mutta mielestäni tuohon hommaa kaivattaisiin ensinnäkin ihminen, jonka tausta on kesäolympialaisten lajeista. Hiihto ja talvilajit ovat monella tasolla aivan erilaista hommaa, vaikka ne ovat huippu-urheilua tottakai, niin ihan se syvin kokemus lajien piireistä jää puuttumaan, koska urheilullinen elämäntyö on tehty muualla. Samaa olen ihmetellyt, että voimistelija Tanskanen seisoo yleisurheilumme näköalapaikalla ja taas mitään pois ottamatta Tanskasen omia urheilullisia saavutuksia.

Siitä olen tyytyväinen, että Kononen ja nyt Itanikin ovat päässeet ihan YLE:n toimesta sanomaan asioita niiden oikeilla nimillä sekä kritisoimaan rakentavasti järjestelmää eikä niin, että vastapuoli huutelee jonkun kesätoimittajan kautta jostain maaseutukentän huoltokopin takaa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Korjaan tässä itseäni sen verran, että en suoraan tarkoittanut sitä kuinka salilta tavikset saisi yleisurheilun pariin. Vaan sitä, että mikä on ollut se juttu joka on saanut tavikset salille kun tämä uusin fitness-buumi on alkanut. Olisiko mahdollista löytää sitä punaista lankaa ja saadakin ihmiset salin sijaan yleisurheilun pariin ja mahdollisesti vielä nuorempina niin sen parempi.
Tavikset ajaa salille yhteiskuntamme trendit eli näkyvyys, yksilökeskeisyys, tietty vartalon ihanne, joka on nyt pinnalla sekä muutenkin tämä sometus, jossa pakaroita pumpataan käytännössä työkseen vailla sen suurempaa tolkkua valmennusopista, koska jollakin vaikuttajallakin iso ja muodokas tarakka.

Tässä pitää ehkä nyt erottaa kaksi erilaista asiaa lihasmassan hankinta ja ulkonäköön perustuva harjoittelu sekä suorituskykyyn perustuva harjoittelu. Taviksen bodaaminen on ensin mainittua ja jälkimmäinen on yleisurheiluun liittyvää. Perustavis haluaa ison hauiksen eikä 72 metrin keihästulosta.

Ensin mainittu näkyy ja on suosittua ja jälkimmäinen ei ulospäin näy ja sitä osaavat ymmärtää vain lajiin vihkiytyneet ihmiset. Varmasti perustaviksissa olisi genetiikaltaan tai jopa motivaatioltaankin sopivia ihmisiä suorituskykyä testaaviin koviin lajeihin, mutta silti väitän, että nuo ovat aivan yksittäisiä tapauksia. Niin erilainen asia nimittäin on hankkia lihasta ympäri vuoden tietyllä harjoittelutavalla eli kuntosaliharjoittelulla kuin nyt treenata vaikka mitä tahansa yksilölajia, johon sen fysiikkaharjoittelun päälle yhdistetään jatkuvasti vaativammat taito- ja tekniikkaharjoittelut, joka vaatii huipputasolla jo melkoista nyhräämistä, jonkun nilkan asennon kanssa jossain korkeushypyn maastalähdön kohdalla nyt vaikka esimerkkinä. Siihen viimeistään saattaa monen perusbodarin into loppua.

Vaikka perustaviksissa on paljon rautaisessa kunnossa olevia, niin silti yleinen urheilullisuus eli nyt vaikkapa hapenottokyky on yllättävän heikko sellaisella 3-4 kertaa viikossa bodailemassa käyvällä työikäisellä, jos sitä ei erikseen harjoituta. Hyvä VO2max on aivan äärimmäisen tärkeä edellytys suorituskykylajeissa palautumisen varmistamiseksi kovista harjoitteista.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tässäkin ketjussa on paljon ollut puhetta siitä miten joukkuelajit syövät yksilölajien urheilijoita. Uunituore otanta kentältä. Juoksutreenejä on vetämässä valmentaja ja seitsemän tyttöä sekä yksi poika. Viereisellä kolmella jalkapallokentällä junnuja arvion mukaan jotain luokkaa vajaa 100. Siinäpä sitä ihan konkreettista dataa millainen suhde on.
 

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Uunituore otanta kentältä. Juoksutreenejä on vetämässä valmentaja ja seitsemän tyttöä sekä yksi poika.

Tämä varmaan kuvastaa muutenkin yleisurheilun tilaa Suomessa. Tyttöjä kiinnostaa, poikia ei niinkään. Täällä on puhuttu paljon siitä, että yleisurheilun harrastajamäärät ovat vähentyneet. Koskeeko tuo väite kuitenkin enemmän lähinnä poikia? Tyttöurheilijoita on nykyään yleisurheilussa varsin selkeästi enemmän, ja se on alkanut myös 2020-luvulla näkyä aikuisten sarjoissa. Trendi ei ole ihan siis ole vain viime vuosien juttu, vaan muutos on tapahtunut monen vuoden aikana. Siitä ei kovin kauaa ole aikaa, kun naisten yleisurheilu Suomessa oli varsin puuhastelua, mutta nyt on viime vuosina suuntaus ollut se, että naisia on ihan Euroopan kärjen vauhdissa hypyissä, heitoissa ja juoksuissa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Siitä ei kovin kauaa ole aikaa, kun naisten yleisurheilu Suomessa oli varsin puuhastelua, mutta nyt on viime vuosina suuntaus ollut se, että naisia on ihan Euroopan kärjen vauhdissa hypyissä, heitoissa ja juoksuissa.
Onko samalla tapahtunut valmentajilla siirtymää poikien valmentamisesta tyttöjen puolelle, kun poikia on aiempaa vähemmän? Tämä siis ihan vilpitön kysymys ilman agendaa tai taka-ajatuksia, kun yleisurheilu on itselleni ihan vierasta kenttää.
 

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Onko samalla tapahtunut valmentajilla siirtymää poikien valmentamisesta tyttöjen puolelle, kun poikia on aiempaa vähemmän? Tämä siis ihan vilpitön kysymys ilman agendaa tai taka-ajatuksia, kun yleisurheilu on itselleni ihan vierasta kenttää.

En itsekään tiedä asiaa. Tästä on ollut vaan mediassa välillä juttua, että jossain nuorimmissa ikäluokissa jopa kaksi kolmasosaa on tyttöjä. Valmennusvastuun jakautuminen saattaa sitten varmaan riippua paljon seuran kapasiteetista.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Nimenomaan. Kunnia Heikkiselle, jonka pokeri piti hämmästyttävällä tavalla lähetyksessä, kun Itani antoi tulla sinänsä ihan tosiasioita. Heikkinen nyt tuntuu hokevan lähetyksestä toiseen sitä, että nyt pitää keskustella ja pitää nyt vakavasti suhtautua tähän ja huippu-urheilu on kovaa hommaa eli taitavasti kiertelee kuin poliitikko näitä kipeämpiä aiheita.

Minkäänlaista vastuuta ei tästä kaikesta tunnu kukaan ottavan, vaan kaikki ovat jatkuvasti huolissaan ja pahoittelevat ja jostain momenttumistakin olen kuullyt nyt hoettavan jo kahdessa lähetyksessä, mutta en tiedä miksi. Valitettavasti minulle tulee vain olo, että tätä voivotellaan eri medioissa niin pitkään, että pöly laskeutuu ja tavallaan koko homma unohtuu. Kaikki kunnia Heikkiselle, mutta mielestäni tuohon hommaa kaivattaisiin ensinnäkin ihminen, jonka tausta on kesäolympialaisten lajeista. Hiihto ja talvilajit ovat monella tasolla aivan erilaista hommaa, vaikka ne ovat huippu-urheilua tottakai, niin ihan se syvin kokemus lajien piireistä jää puuttumaan, koska urheilullinen elämäntyö on tehty muualla. Samaa olen ihmetellyt, että voimistelija Tanskanen seisoo yleisurheilumme näköalapaikalla ja taas mitään pois ottamatta Tanskasen omia urheilullisia saavutuksia.

Siitä olen tyytyväinen, että Kononen ja nyt Itanikin ovat päässeet ihan YLE:n toimesta sanomaan asioita niiden oikeilla nimillä sekä kritisoimaan rakentavasti järjestelmää eikä niin, että vastapuoli huutelee jonkun kesätoimittajan kautta jostain maaseutukentän huoltokopin takaa.
Tänään pj Vapaavuori taas esiintyi tv:ssä. Vähän terävämpää toimittajaa olisi tarvittu, mutta tässäkin esiintymisessä oli ihan selvää informaatiota siitä, millainen asenne Vapaavuorella huippu-urheiluun on.

Reaktiivinen johtajuus ei yleensä ole kovin toimiva muutosjohtajuudessa. Vielä huonompi asia on Vapaavuoren passiivinen reaktiivisuus. Hän selvästikin siirtää ongelman komiteatasoille loppumattoman järjestöpelin ratkaistavaksi. Eikä tällaisesta "kaikki pelaa"-asenteesta ainakaan seuraa olympiamenestystä: jokainen järjestö haluaa oman osansa potista eikä huippu-urheilulle tässä pelissä hyvin käy. Väite kaikkien liikunnan ja huippu-urheilun toimivuudesta yhdessä nimenomaan suomalaisessa systeemissä on täysin järjetön.

Vapaavuori on poliitikko, joka ei piittaa vähääkään mitaleista eikä menestyksistä. Kun vertaa Konosen haastatteluun, siinä puhui aito urheilijan tuska mielettömästä tilanteesta. Ollaan hukattu 20 vuotta erilaisiin palikoiden siirtelyyn eikä kukaan ole ottanut koppia menestymisestä. Vapaavuoren tavoitteet ovat jossakin muualla, kenties varmistelee liikuntapolitiikallaan ääniä johonkin palkalliseen virkaan siirtymisestä. Arvelua vain eikä asia kiinnosta minua edes vähää alusta.

Yksi tai kaksi mitalia eivät ole mikään tavoite, vaan pohjoismainen taso, 5-10 mitalia. Ja tähän tasoon ei ainakaan päästä tasapäistämällä kaikki urheilijat ja lajit toistensa rinnalle. Jos rahaa riittäisi, niin totta kai voitaisiin tukea erinäisiä urheilijapolkuja, jotka tulevaisuudessa tuottaisivat menestystä.

Mutta kun tässä on selvästi kaksi erillistä kysymystä, pitkän tähtäimen urheilijapolut ja olympiadin mittainen menestystavoite, absoluuttinen huippu ja sen tukeminen. Nämä asiat sekoittuvat suomalaisessa järjestelmässä niin, ettei kukaan siitä labyrintista osaa ulos, jos on vähän aikaa järjestelmässä toiminut. Huippujen tukeminen on yksinkertainen ongelma, siihen Kononen antoi hyvät nuotit. Koko järjestelmän uusintamistyö on valtavan monimutkaista, siihen varmaan Vapaavuorikin kykenee antamaan jotakin panosta. Kunhan huippu-urheilu on erotettu tuosta kommuunista lopullisesti. Kokoomuslainen kommu(u)nisti, siinä kai Vapaavuoren erikoinen poliittinen kanta.

Tällainen säästämisajatus tuli mieleen huippu-urheilun tueksi. Vähennetään merkittävästi htv:tä Kihusta, kilpaurheilun tutkimuskeskuksesta. Siellä on ehkä 60 tutkijaa. Ja mitähän mahtaa olla tuloksena tästäkin paperinpyörittämisestä? Kyseessä ei ole aivan niin suurta populismia, kun voisi ensikuulemalta ajatella. Tutkimustuloksia voidaan ostaa ja saada jopa ilmaiseksi maailmalta. Meidän tutkimuksemme ei ainakaan ole siivittänyt urheilijoita yhtään mihinkään, joten voisi varmaan vähemmälläkin tutkimuksella pärjätä.

Eli, 20 tutkijalle kenkää ja rahat suoraan huippu-urheilijoiden tukemiseen. Ansaitsevat ehkä palkkansa paremmin kuin nämä tutkijat. Osaisivat tutkijat edes Norjaan malliin keksiä lääketieteellisiä menestyskeinoja, niin silloin näilläkin olisi joku tarkoitus olemassa.
 
Viimeksi muokattu:

Kyle

Jäsen
Tavikset ajaa salille yhteiskuntamme trendit eli näkyvyys, yksilökeskeisyys, tietty vartalon ihanne, joka on nyt pinnalla sekä muutenkin tämä sometus, jossa pakaroita pumpataan käytännössä työkseen vailla sen suurempaa tolkkua valmennusopista, koska jollakin vaikuttajallakin iso ja muodokas tarakka.

Tässä pitää ehkä nyt erottaa kaksi erilaista asiaa lihasmassan hankinta ja ulkonäköön perustuva harjoittelu sekä suorituskykyyn perustuva harjoittelu. Taviksen bodaaminen on ensin mainittua ja jälkimmäinen on yleisurheiluun liittyvää. Perustavis haluaa ison hauiksen eikä 72 metrin keihästulosta.

Siis en halua verrata saliharrastusta yleisurheiluun. En myöskään tarkoita, että salilta pitäisi alkaa roudaamaan porukkaa yleisurheilukentille.

Pointtini oli se, että mikä synnytti fitness-buumin(some?) tuollaisella ryminällä ja intohimolla. Olisiko sitä mahdollista kopioda yleisurheilun puolelle. Toinen sormia napsauttamalla syntynyt ilmiö on Padel. Yhden ainoan vuoden aikana Suomeen syntyi halleja ja harrastajia kuin sieniä sateella. Padel ja fitness eivät edes ole mitään halpoja lajeja. Kolmas suurella rytinällä koko kansan lajiksi tullut laji on frisbeegolf.

Oikeastihan nuorelle kehittyvälle ihmisille yleisurheilu ei ole mitenkään vastenmielinen laji. Se on suht. halpa, siinä tulokset näkyvät heti. Siinä on maailma täynnä idolleita ja se on maailmanlaajuisesti suosittua. Lisäksi huipulla on mahdollista elättää itsensä. Markkinoidaanko yleisurheilua Suomessa siten, että siitä voisi syntyä buumi - Ei markkinoida. Voisiko siitä syntyä fitneksen, padelin tai frisbeegolfin kaltainen buumi jossa ihmiset(nuoret) haluaa käyttää kaiken vapaa-aikansa siihen? Mielestäni ehdottomasti kyllä, mutta se vaatii sen että tätä markkinoitaisiin ihmisille siten kuten noita edellä mainittuja lajeja.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis en halua verrata saliharrastusta yleisurheiluun. En myöskään tarkoita, että salilta pitäisi alkaa roudaamaan porukkaa yleisurheilukentille.

Pointtini oli se, että mikä synnytti fitness-buumin(some?) tuollaisella ryminällä ja intohimolla. Olisiko sitä mahdollista kopioda yleisurheilun puolelle. Toinen sormia napsauttamalla syntynyt ilmiö on Padel. Yhden ainoan vuoden aikana Suomeen syntyi halleja ja harrastajia kuin sieniä sateella. Padel ja fitness eivät edes ole mitään halpoja lajeja. Kolmas suurella rytinällä koko kansan lajiksi tullut laji on frisbeegolf.

Oikeastihan nuorelle kehittyvälle ihmisille yleisurheilu ei ole mitenkään vastenmielinen laji. Se on suht. halpa, siinä tulokset näkyvät heti. Siinä on maailma täynnä idolleita ja se on maailmanlaajuisesti suosittua. Lisäksi huipulla on mahdollista elättää itsensä. Markkinoidaanko yleisurheilua Suomessa siten, että siitä voisi syntyä buumi - Ei markkinoida. Voisiko siitä syntyä fitneksen, padelin tai frisbeegolfin kaltainen buumi jossa ihmiset(nuoret) haluaa käyttää kaiken vapaa-aikansa siihen? Mielestäni ehdottomasti kyllä, mutta se vaatii sen että tätä markkinoitaisiin ihmisille siten kuten noita edellä mainittuja lajeja.
Mutta se ero toki täytyy huomata, että aikuisten harrastelu ja tavoitteellinen kilpaurheilu on pirun eri asioita. Tämä fitness-homma on ihmisille joilta puuttui harrastus ja sitten sen avulla saa kivoja somekuvia. Lahjattomien lasiboksi on jengille joka haluaa palloilla mutta tenniksen kaltaiset oikeat lajit liian vaativaa ja raskasta. Fribaa on kiva käydä heittelemässä kaverien kanssa, rentoa hengailua kun nykyään sitä voi tehdä muutenkin kuin bisseä särppimällä. Siksi tämä vertailukelpoisuus on vähän vaikeaa.

Toki se on totta että jos pikkupojat haluaisi paiskata keihästä 90 metriä sen sijaan että olla Messejä niin voi kysyä, olisiko se mahdollista? Ehkä, mutta meidän kulttuuri on tässä hyvin joukkuelajivoittoinen edelleen. Ei ne koulukaverit jotka uinnissa tai pikaluistelussa kisasi kunnolla paljoa siitä huudelleet koulussa kun se ei ollut cool. Erilaisuus on edelleen väärin täällä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tässäkin ketjussa on paljon ollut puhetta siitä miten joukkuelajit syövät yksilölajien urheilijoita. Uunituore otanta kentältä. Juoksutreenejä on vetämässä valmentaja ja seitsemän tyttöä sekä yksi poika. Viereisellä kolmella jalkapallokentällä junnuja arvion mukaan jotain luokkaa vajaa 100. Siinäpä sitä ihan konkreettista dataa millainen suhde on.
En ihmettele. Kun miettii, että missä ne viime vuosien esikuvat ovat olleet, jotka olisi tytöt/pojat saaneet kiinnostumaan yleisurheilusta?

No naisten aitajuoksussa on ollut kolmikko Neziri-Hurske-Korte, joista oman mutuiluni mukaan varsinkin ensimmäinen on ollut semmoinen persoona, joka on nuoria tyttöjä saanut innostumaan yleisurheilukentille. Wilma Murto on myös vähän sen tyyppinen ihminen, että vetää tuonne kentille lapsia.

Mutta missä nämä esikuvat miehissä ovat olleet? Pitkämäen uran lopetuksesta alkaa olemaan jo aikaa, ja ei hänen lisäkseen tuolla miesurheilun puolella ole sellaisia vetovoimaisia henkilöitä ollut juuri ollenkaan.
 

hege

Jäsen
Poikia ja tyttöjä jos vertailee niin yksi ero voi tulla siitä, että tyttöjä tulee yleisurheilun piiriin (oma pieni otanta) helpommin lajeista joissa on kova vaatimustaso kuten vaikka taitoluistelu tai voimistelu ja heille yleisurheilun vaatimukset saattavat olla jopa helpotus ja toisaalta on totuttu yksilöurheiluun jo ja YU saattaa olla em. lajeihin verrattuja jopa sosiaalisempaa harrastamista. Epäilen, että siirtymää pojilla on lähinnä joukkuelajien välillä ja joukkuelajeista ehkä kamppailulajeihin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vallu Konosen ajatuksia IS:n jutussa.
Nämä Konosen puheet huutaa minun mielestäni siitä, että tuolla järjestelmässä on aivan liikaa sellaista virkamiesmäisyyttä mukana. Ei ole sitä intohimon paloa, jota vaaditaan, jotta urheilussa voidaan menestyä mitalitasolla olympialaisissa.

Urheilijoita ja valmentajia en syytä. Varmasti meillä on semmoisia urheilijoita ja valmentajia, joilla se liekki roihuaa riittävän polttavasti. Mutta tässä heidän ympärillään olevassa järjestelmässä on aivan liikaa ihmisiä, jotka "ovat vain töissä". Ja jälki on sitten sen mukaista. Ei välitetä tarpeeksi paljon. Silloin kun välitetään riittävästi, niin silloin ne tiet ja keinot vaan jollain tavalla löydetään. jotta puitteet saadaan vaadittavalle tasolle.

Nyt on korkea aika tehdä päätös siitä, että onko tämä huippu-urheilu meille aidosti tärkeää? Jos on, niin sitten pitää lopettaa itsensä huijaaminen, ja lähtökohtaisesti ymmärtää se, että jotain tässä koko ajan tehdään ihan päin persettä, ja siitä lähteä sitten rakentamaan. Nämä intohimoiset ihmiset pitäisi saada sinne toiminnan keskiöön.

Rima on aivan naurettavan matalalla, jos täällä riittää se, että iloitaan jostain pistesijoista samaan aikaan, kun verrokkimaamme kahmivat mitaleja oikealta ja vasemmalta. Joo Kososen, Tervon ja Etelätalon suoritukset olivat hienoja, mutta ihan oikeasti.... Nyt on aika lopettaa itsensä kusettaminen, ja tämä surkea hymistely.

Aika paljon voin antaa tasoitusta siitä, että täällä talviurheilulajit vievät tietysti suuren määrän urheilijoita, mutta siitä huolimatta jos Suomen urheilumenestystä vertaa vaikka johonkin Tanskaan, Sloveniaan, Serbiaan tai Kroatiaan, niin on täällä huippu-urheilu aivan naurettavan paskalla tasolla. Norjassa ja Ruotsissa on talvi ihan siinä missä täälläkin. Silti menestys näissä kesäkisoissa oli heillä aivan eri planeetalta verrattuna meihin. Ja ei varmaan tarvitse kellekään mainita, että miten Norja pärjää vielä talviolympialaisissakin.

Ei vaan ole tekosyitä.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
En ihmettele. Kun miettii, että missä ne viime vuosien esikuvat ovat olleet, jotka olisi tytöt/pojat saaneet kiinnostumaan yleisurheilusta?
Hyvä viesti ja pisti miettimään esikuvien merkitystä nykypäivänä.

Silloin kun itse olen ollut lapsi niin muistan kyllä katsoneeni kaikki mahdolliset urheilut televisiosta... siis tarjonta oli vähän erilaista tietysti kuin nykyään. Mutta hyvin muistan miten vaikkapa olympialaisista tuli katsottua kaikki mahdollinen mitä vaan näytettiin. Ja sitten itse pihalle heittämään "keihästä" tai vähän vanhempana kavereiden kanssa urheilukentälle hyppäämään korkeutta tai jotain muuta.

Nyt kun mietin omia lapsiani (joista kaksi on jo täysi-ikäisiä ja kaksi teiniä), niin eiväthän he seuraa urheilua kuin ihan satunnaisesti. Saatika yleisurheilua mikä ei tunnu kiinnostavan heitä lainkaan. Olympialaisten aikaan taisivat vähän katsoa kiipeilyä ja skeittausta. Ja siinä se. Enkä usko että johtuisi sinänsä siitä että kun ei ole suomalaisia menestyjiä, niin ei kiinnostaisi. Uskoisin ettei kiinnosta ihan vaan yleisesti. Tai on sinänsä yhdentekevää heille. Johtuuko sitten siitä että on niin paljon muuta ja kiinnostavampaa viihdettä tarjolla, ettei urheilu tarjoa mitään erityistä heille, niin sitä en tiedä. Voisi joskus yrittää vähän haastatella.

Ja siis kaksi lapsistani on tehnyt ihan klassisen drop-outin tuossa teini-iässä. Toinen suunnilleen 16-vuotiaana suunnistuksesta ja toinen 14-vuotiaana futiksesta. Ensimmäiseen syynä se, että olisi pitänyt oikeasti treenata että homma olisi ollut mielekästä. Toiseen se että lähiseurassa futisjoukkue hajosi ja olisi pitänyt vaihtaa muualle, muttei halunnut.
Toisaalta yksi lapsista alkoi pelata futista vasta noin 13-vuotiaana ja tekee sitä edelleen nyt viisi vuotta myöhemmin ihan aktiivisesti harrastetasolla.

Mutta siinä mielessä itselläni on sellainen tuntuma, ettei nykylapsille tai nuorille ole välttämättä niin iso juttu vaikka joku suomalainen pärjäisikin kuin mitä oli itselle vaikka joskus 80-luvun lopussa tai 90-luvulla. Tai joillekin varmasti on, mutta keskimäärin kiinnostus ja merkitys on oman näkemykseni mukaan pienentynyt.

Ja sitten on lopulta kiinni vanhemmista että mitä ja miten lapset harrastavat. Että vaikka se lapsi katsoisi Hurskeen aitajuoksun ja innostuisi siitä, niin lähtevätkö vanhemmat etsimään mahdollisuutta harrastaa aitajuoksua. Vai onko tilanne se, että kun on jo harrastuksena vaikka cheerleading, niin nyt ei aleta vaihtamaan tai ottamaan lisäharrastuksia. Myös vanhemman oma tausta tietysti vaikuttaa. Jos on aikanaan itse harrastanut yleisurheilua, niin sitten on varmasti matalampi kynnys ja kovempi motivaatio lähteä viemään lastakin samaan harrastukseen.

EDIT: Niin joo ja unohtui kokonaan laittaa vielä siitä että mitä itse lähtisin tekemään nimenomaan yleisurheilun näkökulmasta. Tärkeintä olisi saada harrastajamäärää kasvatettua. Siis erityisesti harrastavien lasten määrää. Ainakin omien lasten kohdalla koulun yleisurheilu silloin alakouluaikana vaikutti mielekkäältä ja sitten kun kerran vuodessa järjestivät aina koulun sisäisen yleisurheilukilpailun, niin siellähän lähes poikkeuksetta kaikki lapset olivat innolla hyppäämässä, heittämässä ja juoksemassa. Tosin en tiedä että vieläkö tuollaisia kilpailuja edes pidetään. No mutta jos pidetään, niin tuohon pitäisi yleisurheiluseurojen iskeä. Koululiikunnassahan siirrytään seuraavaan lajiin ja yu unohtuu loppuvuodeksi. Mutta jos tuon kisatapahtuma olisi vaikkapa useimmissa kouluissa pidettävänä lauantaikoulupäivänä jotta vanhemmatkin pääsisivät paikalle, niin tuossa kun olisi sen yleisurheiluseuran edustaja kertomassa että tervetuloa ensi tiistaina urheilukentälle hyppäämään pituutta tai heittämään palloa, niin uskoisin että aika moni lähtisi. Eivät kaikki innostuisi mutta mitä useamman saisi edes kerran paikalle katsomaan että mikä juttu, niin sitä useampi oikeasti voisi alkaa harrastamaan.
Ja tämä mainostaminen tai rekrytointi pitäisi tehdä tosiaan juuri sellaisessa tilanteessa tai paikassa että paikalla on lapsi ja vanhempi. Se ei toimi että lapsi saa koulusta mukaan sen A4-kokoisen mainoksen seuran toiminnasta koska se jää repun pohjalle tai vanhemmat kuittaavat sen "katsotaan" -kommentilla ja sitten se unohtuu.

Tietysti tässä tulee sitten monella seuralla resurssiongelma. Tällainen aktiivinen rekrytointi vaatii tekijöitä ja sitten jos sinne kentälle tuleekin 50 lasta hyppäämään pituutta, niin siinä pitää olla riittävästi vetäjiä. Ja kun pääasiassa harrastustoiminnan vetäminen Suomessa perustuu vanhempien aktiivisuuteen ja vapaaehtoistoimintaan, niin on aina hankala saada riittävästi sitoutuneita ohjaajia.

Niin ja vaikka tämä nyt oli yleisurheilun näkökulmasta, niin sama pätee mielestäni muihinkin lajeihin. Koululiikunnassa tehdään ja kokeillaan monenlaisia lajeja, niin siitä pitäisi olla sellainen jatkumo seuratoimintaan eli kun lapsi huomaa että sulkapallo on kivaa, niin sitten jotenkin löytyisi helposti yhteys sinne sulkapalloseuraan missä voisi tutustua lajiin vähän enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvä viesti ja pisti miettimään esikuvien merkitystä nykypäivänä.

Silloin kun itse olen ollut lapsi niin muistan kyllä katsoneeni kaikki mahdolliset urheilut televisiosta... siis tarjonta oli vähän erilaista tietysti kuin nykyään. Mutta hyvin muistan miten vaikkapa olympialaisista tuli katsottua kaikki mahdollinen mitä vaan näytettiin. Ja sitten itse pihalle heittämään "keihästä" tai vähän vanhempana kavereiden kanssa urheilukentälle hyppäämään korkeutta tai jotain muuta.
Noin se meni meilläkin ja varmaan useimmilla 80-luvulla lapsuuttaan eläneillä. Muistan, kun äiti kertoi Jouko Salomäen voittaneen edellisenä päivänä olympiakultaa ja näytti lehdestä kuvaa, jossa Jouko Salomäki väänsi vastustajansa kanssa pää alaspäin, tukka haroittaen. Karppinen, Lillak, Bryggare ja kumppanit olivat sankareita ja esikuvia. Talvisin leikattiin lehdestä Marja-Liisan ja Nykäsen kuvia. Koko perhe katsoi yhdessä urheilua telkkarista. Koulussa oppitunneilla katsottiin sekä hiihdon että yleisurheilun MM-kisoja ja olympialaisia.

Nyt olympialaisten aikaan vaimo katsoi ainoastaan avajaisia, ja poika katsoi hetken aikaa kanssani yleisurheilua. Judon ja skeittauksen lähetysaikoja poikani kysyi, mutta ei ne sitten enää kiinnostaneet, kun niitä olisi ollut nähtävänä.

Eli, kun nyt puhutaan huippu-urheilusta ja mietitään, miten saadaan urheilijapolku luotua, niin unohdetaan se, ettei enää ole mitään perustaa, jolle rakentaa. Sellainen yleinen urheiluinnostus on Suomesta kadonnut. Iivo Niskanen ja ehkä Wilma Murto ovat viimeisiä, jotka ovat jollain lailla innostaneet massoja ja toimineet esikuvina lapsille. Jokainen varmaan tuntee ns. urheiluperheitä, joissa harrastetaan kaikkea. Mutta yhä enemmän on myös perheitä, joissa ei harrasteta mitään urheilua, ja ei edes katsota urheilua televisiosta. On epätodennäköistä, että lahjakkuus on vain niissä urheiluperheissä. Olen monien kanssa samaa mieltä siitä, että Suomelle pitäisi olla realistista saada kesäolympialaisista 5-10 mitalia. Se on ehkä mahdollista pari kertaa jollain hankkeella ja järjestelmien muuttamisella, mutta jatkuvaa siitä saadaan vain sillä, että urheiluinnostus saadaan sytytettyä taas suomalaisiin perheisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös