Mestiksen tuomaritoiminta

  • 264 616
  • 1 158

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tuollaista jossiteltavaa on lähes jokaisen ottelun jälkeen. Ei se kuitenkaan ole tuomareiden syy että Sport teki vain yhden maalin. Sellaisella maalimäärällä saa harvemmin pisteitä, nyt sentään tuli yksi. Jatkoajalla Sport oli ihan pihalla, TuTon voittomaali oli täysin ansaittu.

Tuo tuomarivirhe ei vain mitenkään liity siihen, että Sport teki vain yhden maalin tai oliko Tuton maali ansaittu. Ihan ansaittua voittaa noin huono Sport, mutta tuon virheen takia ottelu ratkesi Tutolle jo jatkoajalla. Onhan se mahdollista, että Sport ei olisi saanut siitä ylivoimastaan maalia, mutta sekään ei liity tuohon virheeseen.

Paitsi Vaasassa tietysti vetävät suurimmassa osassa pelejä aivan vihkoon ja aina nimenomaan Sportin vastustajaa suosien.

On ne Vaasassakin hyviä/tyydyttäviä olleet lukuunottamatta Saukkosta ja Levästä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Paitsi Vaasassa tietysti vetävät suurimmassa osassa pelejä aivan vihkoon ja aina nimenomaan Sportin vastustajaa suosien.

Se on juuri näin... Eiku... Tuo oikeesti hävettää ja jopa vituttaa, että täällä aina ratkeaa muka tuomaritoimintaan pelit.

Tänään ratkesi toki viheltämättä jääneen jäähyn jälkiseurauksena, mutta sitä ennen jäi Sportilta viheltämättä selvä jäähy. Tuomarit, kun ei kaikkea näe, niin voi voi.

Näillä mennään. Ihan jees tuo peli tänään meni... Jopa Saukkoselta.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Vaasassa ei ole totuttu luokattomaan tuomaritoimintaan. Siitä johtuen vähän keskimääräistä heikompi ilta saa aivan liian isot mittasuhteet.

Ville Vuohtoniemi ei ole ilmeisesti ollut Vaasassa pilaamassa jokaista ottelua. Muutaman kerran olen miettinyt pitäisikö jättää peli väliin, kun Vuohtoniemi on askissa.

Suurin osa Vuohtoniemen suorituksista menee melkein alle arvostelun. Tai itseasiassa ei edes mene. Villen taso ja suoritukset pysyvät keskimäärin aikalailla samalla levelillä, heittelyä ei paljoa tapahdu. Mutta se taso on todella matala. Jos odotat, että kaikki menee vihkoon, niin et ehkä pety. Kovin usein.
 

Koukkupolvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat ja tietysti Titu
Tultava sitten tännekin, valitettavasti, kiitos ja anteeksi. Kaikki kuitenkin tietää, että tämä Suomen jääkiekkokulttuuri on vielä niin pientä, ettei ammattituomareihin ole varaa. Suurin osa tuomareista käy päivätöissä ja sitten illalla matsiin. Kuka voi olettaa, ettei tuomareille tulisi virheitä. Peli on nopeaa mestiksessäkin, aivan yhtä nopeaa kuin liigassa ja vähemmän kontrolloitua. Toki valmentajat ajattelevat ja haluaisivat sen olevan jotain muuta, mutta. Pelaajat ovat nuoria, tuomaritkin usein odottamassa liigapestiä. Jossain on harjoiteltava, missä muualla sitten jos ei mestiksessä? Näin tekevät pelaajatkin - suurimmaksi osaksi. Liigaan, liigaan. Toki toivon Sportin ja miksei muidenkin suurempien seurojen sinne pääsevänkin, niin fanaattista on kannatus ja kaupungin tukikin jos olen oikein ymmärtänyt. Jees, mutta se siitä tuomaroinnista.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Onko muut tehneet saman huomion, kun mä? Mielestäni tällä kaudella on saanut hakata käsille käsittämättömän paljon, ilman kakkua.

Onko säännöt muuttuneet, onko linja vaan muuttunut, vai kuvittelenko mä vaan? Esim Vaasassa on saanut puoleen ja toiseen huitoa silmiinpistävän paljon, ilman rangasituksia.
 

makke246

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Kyllä mielestäni myös vähän enemmän sallitaan, se nyt ei ole ongelma.
Vaan ongelma on se, että toisena iltana on aivan erilaiset säännöt kun toisena.
Linjassa ei mitään tasaisuutta.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
On se sitten ongelma, kun joku puukäsi hakkaa Kivimäen ranteen loppukaudeksi paskaksi.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Aihetta sivuten, myös tulkinta estämisestä on nykyään vain säännöissä, ei näy enää jäällä. Sääntöjä tuskin muutettu.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Aihetta sivuten, myös tulkinta estämisestä on nykyään vain säännöissä, ei näy enää jäällä. Sääntöjä tuskin muutettu.

Tätä olen monesti ihmetellyt ääneenkin. Estäminen vaikuttaisi olevan lähes tuntematon käsite Mestistuomareille, ellei sitten jyrätä veskaria. Välillä estämien taitaa olla syy kun poikkisyöttöä tavoitteleva pelaaja vedetään kumoon maalin edessä. Niistä paikoista tulee se jäähy milloin mistäkin, eikä sillä nyt ainakaan minulle ole mitään merkitystä onko se koukku, huitominen vai estäminen. Aika monesti ei mielestäni mikään, mutta jäälle luhistuvia jätkiä tuntuu löytyvän joka jengissä koska tuo tilanne on melkolailla satavarma penalty.

Eipä sen puoleen, liigatuomarit ovat olleet tästä kiekottoman estämis aiheesta vähintäänkin yhtä hukassa. NHL:ää en nykyisin pysty enää yöstä toiseen seuraamaan,mutta silloin kun seurasin, vihellettiin siellä estäminen hyvin pois. Siellä on tietty ihan toisen tasoiset, ja toisella tapaa työhönsä keskittyvät tuomarit, joten vähän huono verrokki.

Tuolla IIHF:n esimerkkivideoissa ensimmäinen estämistä käsittävä jäähy kuvaa hyvin sitä tilannetta mistä Suomessa hyvin harvoin löydetään jäähyn syy. Linkittäisin sen tänne jos osaisin, mutta kyllähän sen jokainen löytää itsekin.

Tämä nyt karkasi vähän Mestistuomarointiaiheesta, enkä tarkoita väittää että tuomarit tässä ovat täysiä luusereita. Ihmettelen vaan, miksi sitä ei täällä useastikaan tunnisteta. Onko sitten koulutuksessa eri painoarvot, mene ja tiedä kun ei ole sellaista takana.
Ei ole tähän heittää mitään tilastoja mistään sarjoista, mutta tälläinen oma mututuntuma on päässyt syntymään.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Onko muilla paikkakunnilla huomattu sellaista, että monet nykyiset Mestis-tuomarit ovat luvattuman huonoja lukemaan pelin kulkua, siis sitä miten kiekko ja pelaajat liikkuvat? Ainakin Turussa muutamat vakiotuomarit ovat jatkuvasti joko kiekon tai varsinkin pelaajien tiellä. Ei ole mitenkään harvinaista, että tuomari plokkaa vaikka ylivoimahyökkäyksessä toisen hyökkääjän pois tilanteesta. Kulmissa ja maalin takana tuomarit ovat katkomassa syöttöjä ja kiekon kuljetuksia jatkuvasti. Pahin sankari tässä on ehdottomasti Haapalahti, hyvänä kakkosena Saukkonen.

En väitä, että tuomarin tehtävä olisi mitenkään helppoa nykyisillä pelinopeuksilla, mutta onhan tätä neljän tuomarin systeemiäkin jo joitakin vuosia käytetty, enkä muista, että touhu olisi aiemmin tällaista törmäilyä ollut.
 
Jukureiden parin edellisen kotipelin tuomaroinnin taso on ollut heikointa tähän mennessä, mitä olen kotipeleissä nähnyt.

Sekä Hokki-pelissä viheltäneellä Ari Kovasella että eilen puhaltaneella Joonas Pinomaalla oli täysin sama ongelma. Kummallakaan ei ollut minkäänlaista linjaa puhaltelussaan, vaan tuomiot vedettiin suurimmaksi osaksi täysin arvalla. Reilusti jäi selkeitä jäähyjä viheltämättä.

Kovasen linjattomuus oli toki molemminpuolista, mutta eilen kyllä puhallukset menivät suurimmaksi osaksi vieraiden pussiin. Akkasen purkukiekko ottaa matkalla osumaa HCK-pelaajan mailaan ja menee katsomoon, mutta jäähy siitä kuitenkin tuomittiin.

Kaiken kruununa oli päätöserän tilanne, josta Nöyränen sai jäähyn korkeasta mailasta. Tilanteen sattuessa kumpikaan tuomareista ei nostanut kättään pystyyn, vaan pelikatkolla Pinomaa meni tarkastelemaan tilannetta ja kun naamasta tuli verta, niin hän arpoi Nöyräselle jäähyn. Herätti vain mielessäni kysymyksen, mahtoiko Pinomaa edes nähdä koko tilannetta?

Nämä samat herrat puhalsivat myöskin aiemmin syksyllä molemmat yhden pelin, Kovanen Peliittoja vastaan ja Pinomaa LeKiä. Yhtälailla linjatonta paskaa oli silloinkin tarjolla.

Kokonaiskuvaa katsoen kuitenkin tuomaroinnin taso on ollut ihan mukiinmenevää, eikä näiden kahden ja Vikmanin lisäksi pahasti vihkoon ole Mikkelissä ainakaan kuka vetänyt.
 
Viimeksi muokattu:

pertteli

Jäsen
En ole ihan varma seuraavasta, mutta muistaakseni se oli jukurit-peliitat peli ja sen jälkeinen lehdistötilaisuus. Peliittojen Karjalainen aika sarkastisesti kehui joukkueensa ylivoimaa, kun sitä oli tasan 0 minuuttia ottelussa. Meinaatko linjattomuudella sitä, että olisi pitänyt jukureille viheltää edes muutama kakkonen?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tilanteeseen varsinaisesti liittymättä uskaltaisin väittää, että Fofanovin nimi on varmaan muistissa jokaisessa vastustajajengissä. Sen verran sellaista pikkurottailua on vuosien varrella nähty - olkoonkin että on tainnut saada sen verran malttia, ettei pimene enää samalla tavalla kuin joskus junnupeleissä.

Mutta noin muuten peukkua ylös. Tunnetta, tökkisimistä, tönimistä, pientä haastamista, halailua ja kuumentamista pitää aina mahtua kaukaloon, vähän liian sisäsiistiä ja väritöntä tämä Mestis-kiekko tuppaa kuitenkin olemaan.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Kaksipa toivetta mulla erityisesti olisi

1) Mestiksen ja Liigan välillä säilysi tulevankin vuosina avoin karsintasarja sekä mahdollisuus nousta ja tippua urheilullisin perustein

2) Liigaan/Suomeen saataisiin ammattituomarit, koska tällöin entistä useampi liigatuomari voisi viheltää Mestistä, nythän se olisi periaatteisia usein mahdollista (eri pelipäivät), mutta resurssit ei mahdollista, kun amatööripohjalta vihelletään.

Onkos muuten Mestis-peleissä nähty tällä kaudella yleisesti paljon liigassa viheltäneitä tuomareita? Kyllähän heitäkin on aina kuitenkin kausittain nähty silloin tällöin.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Täältä poistuu vihaisia valmentajia yhtenään. HCK:n valmentaja Kotkaniemi ei jaksanut perustella mikä meni vikaan, joten kait sitten aivan kaikki. Tuomarit ovat todella huonoja, mutta ihan yhtälailla huonoja kaikille. Linjattomuus on sama kaikille ja HCK:lta jäi mielestäni paljon enemmän selkeitä jäähyjä viheltämättä kuin Hokilta. Kajaanista on joskus lähtenyt tuomarivirheiden takia pisteitä vieraille, joten on erikoista, että Kotkaniemi syyttää paikkakuntaa ja Hokkia? Väitän myös, että HCK:n pelaajat (Honkanen) sikailivat myös enemmän tuossa pelissä kuin hokkilaiset. Siksi tuo avautuminen ihmetyttää. No toivottavasti se auttaa ja täällä puhaltelee joskus paremmat tuomarit.
Tämä peli ei edes kaatunut tuomareihin, Hokki oli yllättäen parempi. Pistin kyllä pitkävetoon kakkosta, mutta se rivipä olisi mennyt muutenkin metsään.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Oliko tämä joku Harri Ahola Remake? Tuomariston haukkuminen, otteluvalvojalle huutaminen ja paikalta poistuminen ainakin toteutui. Saadaan ainakin hieman väriä tähän sarjaan ja yleensä näiden avautumisien takana on se totuuden siemen, mikä valitettavasti jää tunteiden velloessa tuollaisen möykkäämisen varjoon.

"Tää oli täys vittu farssi!"
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Hyvin otti Kotkaniemi kierroksia. :D

Ei siinä, silloin pitää puhua, kun on asiaa ja turvallisuuden peräänhän hän tuossa huusi. Harmi vaan, että tästäkin paukkuu kakkua ja saatanasti. Respect silti, kun uskaltavat sakkojenkin uhalla ottaa vakavat asiat esille.

Itse olen ollut myös erittäin huolestunut täällä Vaasassa muutaman tuomarin linjasta, jossa käsille saa lyödä surutta ja 5min jäähyjä annetaan ainoastaan ruumiista.

Kaikki kunnia amatöörituomareille, musta tohon hommaan ei olisi. Pelaajien turvallisuus on kuitenkin asia, josta pitää saada puhua ja purkautua.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Tuossa kyllä on peiliin katsomisen paikka monellakin osapuolella. Itsellä pisti silmään otteluvalvojan ylimielinen naureskelu ja virnuilu, taisi olla sama kaveri kyseessä joka aikanaan hekotteli Harri Aholalle. Monessa muussa paikassa ei kyllä tuohon tyyliin otteluvalvoja voisi mitenkään käyttäytyä. Ja toki Kotkaniemen palautteenanto on toki sitten asiatonta, mutta tietysti ymmärrettävää.

Mattilahan sitten käytännössä sanoi samat asiat kuin Kotkaniemi hieman hillitymmin. En tiedä onko Kajaanissa sitten tilanne se että halukkaita ei kauheasti ole niin ongelmia tulee, kun kehitystä ei tapahdu. Enkä tiedä miten OV on tuomareille antanut palautteen tuon matsin jälkeen, niin siihen en ota kantaa.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Pakko puolustaa tuota otteluvalvojaa hiukan. HCK:n koutsihan huusi todella asiattomasti päin naamaa tuomareista. Itte en ainakaan lähtis tuommoseen huuteluun vastailemaan. Ottaisin asian huumorilla.
Sitten jos palautetta osataan antaa asiallisesti, niin järkevää keskusteluakin voisi syntyä.

Sen uskon, että Kajaanin tuomarit ovat paskoja.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Itte en ainakaan lähtis tuommoseen huuteluun vastailemaan.

En minäkään. Nythän otteluvalvoja lähti sitten mukaan hommaan naureskelemaan. Pitäisi pitää mieli tyynenä ja vastailla asiallisesti, vaikka miten koutsit mouhoaa. Otteluvalvojahan on neutraaliuden kulmakivi ottelutapahtumassa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No keitä nää paljon puhutut tuomarit nyt sitten olivat? Mikä heidän taustansa on ja miksi tuomitsevat aina tuolla? Ymmärrän, että Kajaani on kaukana kaikkialta, mutta eikö sieltä jostain lähialueilta edes löydy tuomaria, joka viitsii sopivaa korvausta vastaan paikalle lähteä.
 

Eskelarit

Jäsen
Mikäli Kajaanissa on ollut huonoja tuomareita yhtenään, niin ensi perjantaina siellä vierailee itse Timo Favorin!

edit. lauantai -> perjantai

edit2. eikä sillä että Favorinia huonona pitäisin, Liigassa nyt jo aika kauan tuominnut, saa nähdä kelpaako Kajaaniin :)
 
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
No keitä nää paljon puhutut tuomarit nyt sitten olivat? Mikä heidän taustansa on ja miksi tuomitsevat aina tuolla? Ymmärrän, että Kajaani on kaukana kaikkialta, mutta eikö sieltä jostain lähialueilta edes löydy tuomaria, joka viitsii sopivaa korvausta vastaan paikalle lähteä.

Ei se Kajaani nyt niin kaukana kaikesta ole. Oulu ja ja Kuopio ovat suht lähellä. Luulisi sieltä tuomareita löytyvän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös