Meille tulee vauva!

[SlamDunk71]

Tännekkin syntyi eilen illalla terve tyttö!
Terveisin onnellinen isä

 

[V-G-]

Meille syntyi aika pitkällisen taiston jälkeen poika ja kaikki on kunnossa. Vaimo oli aivan mahtava ja urhea, itseltäni olisi loppunut joka ainoa paukku. En tätä onnellisempi tai tunteellisempi ole ollut koskaan.

Onnea @SlamDunk71 sinnekin! On tää hienoa.

 

[Knox]

Tyttö ja äiti haettu kotia. Aika uskomaton fiilis, näytin luultavasti pari päivää melko typerältä, kun kuljin hymy perseessä koko ajan. On nuo naiset uskomattomia, me miehet ollaan ihan vässyköitä.

Kaikki meni hyvin, tyttö ja äiti voivat todella hyvin. Nyt opetellaan vaipanvaihtoa, pesemistä ja muuta mukavaa.

Uskomaton tunne, voisin vaan päivät katsella tuota pientä pakettia.

 

[Tadu]

Lainaan itseäni koronaketjusta muutaman kuukauden takaa.

Kohta 2 vuotta elämästä mennyt hukkaan ja pilalle epäonnistuneiden hedelmöityshoitojen takia. Ensi viikolla piti meidän viimeiset alkiot istuttaa, joiden jälkeen oltaisiin siirrytty seuraaviin keinoihin, mutta nyt Valviran suositus on, että koronan takia alkion siirtoja ei tehtäisi. Voi vitun vittu. Henkisesti tullut oltua jo ihan rikki tämän takia ja haluaisi vaan koko paskan loppuvan, mutta nyt sitten pidetään jotain taukoa taas. Nyt taitaa iso mies mennä itkemään.

Syntyvyys laskuun sitten vaan.

Koskettaa kun luen ylläolevan viestin jälkikäteen. Paska olo on edelleen käsin kosketeltavissa. Nyt tilalle on tullut epäusko, pelko ja onneksi myös varovainen ilo. Klinikka nimittäin suostui lopulta hoitamaan hoidot loppuun ja usean vuoden yrityksen jälkeen vaimo on nyt 16. viikolla raskaana ja kaikki näyttää hyvältä. Toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin.

Kun lakkaa uskomasta niin asiat onnistuu. On tää elämä kyllä jotain aivan uskomatonta.

 

[SlamDunk71]

Täällä tosiaan 12.4 syntynyt tyttö vauva ja isä on edelleen aivan pähkinöissä. Osaltaan varmasti auttaa tuon pikkuisen käsittämätön reippaus ja "helppous" asioissa. Nukkuu 8-10h yöllä, nukahtaa 9-12 aikaan illalla. Nostelee päätään ja muutenkin niin fyysinen kuin henkinen kehitys kovassa vauhdissa. Työpäivän jälkeen kun menee kotiin ja katseiden kohdatessa tuo pienokainen antaa ehdottoman hymynsä siitä että isä vain tuli kotiin niin kyllä siinä on aikuisella miehellä pidättelemistä.

 

[rosba70150]

Lainaan itseäni koronaketjusta muutaman kuukauden takaa.



Koskettaa kun luen ylläolevan viestin jälkikäteen. Paska olo on edelleen käsin kosketeltavissa. Nyt tilalle on tullut epäusko, pelko ja onneksi myös varovainen ilo. Klinikka nimittäin suostui lopulta hoitamaan hoidot loppuun ja usean vuoden yrityksen jälkeen vaimo on nyt 16. viikolla raskaana ja kaikki näyttää hyvältä. Toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin.

Kun lakkaa uskomasta niin asiat onnistuu. On tää elämä kyllä jotain aivan uskomatonta.

Onnea onnea! Meilläkin ensimmäinen tuli hoitojen kautta, natsasi tosin jo ekalla kerralla joten ei tarvinnut kärsiä onneksi pidempään. Nyt sitten toukokuun alussa syntyi toinen ihan ns. luonnollisesti ja ilman edes yrittämistä. Eli vahinko, mutta mukava sellainen. Kohta 8 viikkoa uuden tulokkaan kanssa takana ja vauva on kyllä ollut vielä helppo. Nukkuu hyvin ja ei pahemmin mitään vatsavaivoja tai muitakaan ongelmia.

Esikoisen kanssa taas sitten on eri asia. 2 vuotiaalla muutenkin uhmaikä päällä ja tämä uusi tulokas ei ainakaan ole auttanut asiaa. Ennen vauvaa nukkui yöt läpeensä todella hyvin, mutta nyt on taantunut takaisin n. vuoden takaiseen ja heräilee pari kertaa yössä. Vauva häntä kiinnostaa paljon ja tosi reippaasti käy hakemassa siskolle vaipan ja pussailee ja paijaa. Sitten kun silmä välttää niin käy puremassa varpaasta toi koittaa käydä muksasemassa.

Puolison onneksi olen ollut koko kevään etätöissä ja pystynyt auttamaan lastenhoidossa. Kohta alkaa viiden viikon kesäloma niin päästään mökeille ja mummot pääsee puuhaamaan uhmaikäisen kanssa. Toivottavasti syksyksi on tilanne vähän parantunut kun palailen itsekin toimistolle.

 

[Creed Bratton]

Täällä tosiaan 12.4 syntynyt tyttö vauva ja isä on edelleen aivan pähkinöissä. Osaltaan varmasti auttaa tuon pikkuisen käsittämätön reippaus ja "helppous" asioissa. Nukkuu 8-10h yöllä, nukahtaa 9-12 aikaan illalla. Nostelee päätään ja muutenkin niin fyysinen kuin henkinen kehitys kovassa vauhdissa. Työpäivän jälkeen kun menee kotiin ja katseiden kohdatessa tuo pienokainen antaa ehdottoman hymynsä siitä että isä vain tuli kotiin niin kyllä siinä on aikuisella miehellä pidättelemistä.

Täällä 1v9kk tytön isä ja voin kertoa, että odota vaan, kun ikää tulee se yli 6kk, niin isän ja tyttären välinen kommunikaatio vain lisääntyy. Itsellä alkaa pian 5 viikon isyysvapaa tytön kanssa jota odotan innolla. Toki tuo taapero ei enää vauvaa muistuta ja pikku hiljaa saapuva uhma välillä aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta onhan tää parasta!

@Tadu onnea ja toivottavasti loppuraskaus etenee onnellisesti!

 

[Sue]

@Tadu Sydänlämpimät onnittelut! Tämä oli todella kaunis viesti. Kaikkea hyvää odotukseen. :)

(Katselin muutama päivä sitten omia raskausajan kuvia ja tuli vähän haikea olo. Siksi kai tämänkin ketjun avasin. Mutta nykyinen lapsimäärä on hyvä.)

 

[Knox]

Onnea @Tadu! Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti. Ja miksei menisi.

Omat tytär on kohta 2kk vanha. Aivan järjettömän nopeasti tuo kasvaa, vaikka onhan tuo melkoinen rääpäle vielä. Nyt on ruvennut hymyilemään, mikä on parasta tällä hetkellä heittämällä. Ja mukava on huomata sekin, että isin syli kelpaa myös lohduttamaan. Ja kun tuo vuorovaikutus tulee tästä vielä vaan kasvamaan, niin onhan tämä hienoa.

Hoitaminenkin hoituu rutiinilla nykyään, ei enää jännitä. Toista se oli ensimmäiset päivät, kun tyttöä tuli pidettyä sylissä kuin pommia, joka inahdus oli merkki suuresta vaarasta ja puklaaminen tarkoittaa varmaa tukehtumista. Vielä kun koronan takia sairaalassa mulle ei näytetty mitään, niin olihan siinä hukassa.

 

[rosba70150]

Onnea @Tadu! Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti. Ja miksei menisi.

Omat tytär on kohta 2kk vanha. Aivan järjettömän nopeasti tuo kasvaa, vaikka onhan tuo melkoinen rääpäle vielä. Nyt on ruvennut hymyilemään, mikä on parasta tällä hetkellä heittämällä. Ja mukava on huomata sekin, että isin syli kelpaa myös lohduttamaan. Ja kun tuo vuorovaikutus tulee tästä vielä vaan kasvamaan, niin onhan tämä hienoa.

Hoitaminenkin hoituu rutiinilla nykyään, ei enää jännitä. Toista se oli ensimmäiset päivät, kun tyttöä tuli pidettyä sylissä kuin pommia, joka inahdus oli merkki suuresta vaarasta ja puklaaminen tarkoittaa varmaa tukehtumista. Vielä kun koronan takia sairaalassa mulle ei näytetty mitään, niin olihan siinä hukassa.

Unohtukin koko korona jo. Minkähänlaiset lie nyt rajoitukset? Meillä oli niin vauhdikas tämän toisen synnytys että meinasin missata koko shown. Puoliso lähti edeltä taksilla ja itse jäin odottelemaan mummia vahtimaan esikoista. Sit kun pääsin saliin niin meni n. 10min ja tytär oli sylissä. Kivunlievityksiäkään ei avovaimo ehtinyt saamaan. Pari tuntia makailtiin huoneessa ja sit mut viskattiin pihalle. Ei onneks kauaa tarvinnut olla erossa kun äiti ja vauva olivat niin hyvässä kunnossa, että pääsivät jo seuraavana päivänä kotiin. Ja minä ehdin viettää yksin varpajaiset.

 

[Knox]

Unohtukin koko korona jo. Minkähänlaiset lie nyt rajoitukset? Meillä oli niin vauhdikas tämän toisen synnytys että meinasin missata koko shown. Puoliso lähti edeltä taksilla ja itse jäin odottelemaan mummia vahtimaan esikoista. Sit kun pääsin saliin niin meni n. 10min ja tytär oli sylissä. Kivunlievityksiäkään ei avovaimo ehtinyt saamaan. Pari tuntia makailtiin huoneessa ja sit mut viskattiin pihalle. Ei onneks kauaa tarvinnut olla erossa kun äiti ja vauva olivat niin hyvässä kunnossa, että pääsivät jo seuraavana päivänä kotiin. Ja minä ehdin viettää yksin varpajaiset.

Kai ne rajoitukset on purettu jo.

Oli kyllä tuon koronan takia varsin paskamainen tilanne. Kolme tuntia sain lapsen kanssa olla, sitten pihalle ja seuraavan kerran näin kun hain kotia. Jumalauta että oli hämmentävä olo olla yksin kotona, yli 30 tuntia valvottuna putkeen ja absurdi olo että oliko tämä nyt totta vai ei. Ja vielä kun esikoisesta kyse, niin pitivät useamman päivän sairaalassa.

 

[Knox]

Se piti vielä sanoa, että vaikka kätilöt ja muu henkilökunta oli aivan mahtavia, niin sen lapsen ollessa jo maailmassa voisi muistaa sen isänkin olemassaolon. Minä olin aivan syväjäässä ja hämilläni, enkä edes osannut pyytää lasta syliin. Kätilöt tekivät mittauksia ja muuta, mutta palauttivat lapsen aina äidille. Vaimo sitten jossain vaiheessa sanoi, että isäkin varmaan haluaa pitää lastaan sylissä, mikä piti tietysti paikkaansa.

Ja fokuksen pitääkin olla äidissä sekä lapsessa, mutta oli hetken aika ulkopuolinen olo. Ja toki olisi pitänyt itse pyytää, mutta ei siinä tunnekuohussa osannut toimia oikein mitenkään. Muuten 10/10 pistettä henkilökunnalle, jäätävän kovia ammattilaisia ja todella mukavia tyyppejä.

 

[Tadu]

Kai ne rajoitukset on purettu jo.

Ainakaan kesäkuun alussa ei päässyt mukaan edes niskaturvotus-ultraan.

 

[Soutukorva]

Keski-pohjanmaalla ei ollut mitään rajoituksia synnytykseen osallistuessa tällä viikolla. Vierailut on vaan rajattu tukihenkilöön. Mummut, vaarit tai toiset lapset eivät ole tervetulleita katsomaan uutta tenavaa laitokselle. Kerkeäähän tuota sitten kotona ihmetellä.

 

[Knox]

Rouva kävi eilen työkavereidensa kanssa syömässä, ja minä jäin luonnollisesti tyttären kanssa kotia. Vaimon työkaveri oli sitten kysynyt, että eikö vaimoani huoleta jättää lasta hoitoon. Onneksi vaimo on fiksu, ja oli heittänyt vastapalloon että eihän se missään hoidossa ole, vaan isänsä kanssa kotona.

Tästä oli sitten kehkeytynyt keskustelu, ja tällä kyselijälle oli kotonaan mies, joka ei esimerkiksi vaippoja vaihda. Tai vaihtanut, heillä lapset on jo reilusti isompia.

Mutta tuntuisi kyllä absurdilta ajatella, etten omalle lapselle suostuisi vaippaa vaihtamaan. Tai että olisin niin epäluotettava huoltaja, ettei vaimo voisi rentoutua jos olen lapsen kanssa kahdestaan kotona.

Jos vaimon työkaveri, tai hänen vätys miehensä lukee tätä jostain syystä, niin isä ja tytär voi varsin hyvin!

 

[Glove]

On tullut vaippoja vaihdettua neljälle lapselle. Ei ne koskaan ole ollut ongelma. Mutta kai se voi olla jollekin vaikeaa syystä tai toisesta. Vaikein oli se keissi kun tyttö oli ottanut kakkavaipan itse pois ja vetänyt sen päähänsä. Pestiin sitten koko tyttö.

 

[Nukkemurhaaja]

On tullut vaippoja vaihdettua neljälle lapselle. Ei ne koskaan ole ollut ongelma. Mutta kai se voi olla jollekin vaikeaa syystä tai toisesta. Vaikein oli se keissi kun tyttö oli ottanut kakkavaipan itse pois ja vetänyt sen päähänsä. Pestiin sitten koko tyttö.

Itselläni on nyt toinen lapsi menossa ja kakkavaippaa en pysty vaihtamaan edelleenkään. Olen aina ollut yliherkkä tietyille* hajuille ja kakkavaippaa vaihtaessa tulee välitön oksennusrefleksi ja operaatiota jatkaessa myös oksennus. Hajuvesille yms. vahvoille tuoksuille en kuitenkaan ole samalla tavalla arka, joten pistänyt miettimään, että mikähän lie nenässäni on vinossa.

Ainoa tapa jolla saan muksun perseen puhtaaksi paskantamisen jälkeen on viedä hänet peppupesulle suihkuun. Lapsi tästä ei tosin aina tykkää. :)

*En esimerkiksi pysty menemään vessaan mikäli siellä on käynyt joku juuri ennen minua paskalla.

 

[vastaantulija]

Vauvan paskahan ei ensimmäisinä kuukausina haise kummoiselle. Kehittyy nuo hajut sitten, kun ruokavalioon tulee kiinteitä ruokia mukaan, mutta oma kokemus on, että silleen hiljalleen, että siihen ehti tottua.

Muistan kyllä sellaisen, kun esikoinen oli parin kuukauden ikäinen ja kylässä kävi tuttavaperhe n. 1,5 vuotiaan muksunsa kanssa. Vaihtoivat sitten tietty vaipan meillä ja jättivät sen vaipparoskikseen. No seuraavan kerran, kun sinne sitten oman muksun vaippaa menin vaihtaan ja avasin sen vaipparoskiksen kannen, niin voi luoja, kun meinas yrjö lentää...

 

[king of the jungle]

Vauva tuli viikko sitten.

Edelleen vaikea ymmärtää että minulla on nyt lapsi. Fiilis on pääosin iloinen, mutta samalla myös pelottava. Se on täysin minun ja puolison vastuulla pitää tuota pieni ukko hengissä ja tarjota niin hyvät elämänlangat kuin mahdollista. Vastuu on suuri, mutta samalla sen ottaa mielellään hoidettavakseen.

Koko 9kk raskausaika meni todella nopeasti. Yhtäkkiä sitä huomasi, että kohta enää 3kk laskettuun aikaan, kohta enää kuukausi, kohta enää viikko jne. Ja laskettu aika meni myös ylikin eikä vauvaa vain kuulunut. Lopulta sitten pari päivää tämän ajan jälkeen ultrassa käynti äidillä ja lääkärin päätös, että leikataan ulos seuraavana aamuna, koska arvioitu paino alkaa olemaan sen verran iso eikä merkkejä ulostulosta ole näkyvissä vieläkään. Siinä kohtaa sitä vasta kunnolla tajusi, että herran jumala huomenna minulla on oma lapsi. Seuraavana aamuna sitten leikkausosastolle ja parisen tuntia odoteltiin omaa vuoroa siinä aulassa suojavaatteet päällä puolison kanssa. Sitten tuli puolisolle kutsu leikkaussaliin valmistautumaan puudutuksiin sun muihin etukäteistoimiin ja itse jäin vielä aulaan odottamaan, kunnes kaikki olisi valmista itse leikkaukseen. Tämä noin vartin odottelu laukaisi lopulta itsessäni kaikki epävarmuudet ja pelot. Meneekö kaikki hyvin, hitto kohta olen isä jne.
Sitten se kutsu kävi ja saliin. Pari lääkäriä, pari hoitajaa ja pari kätilöä olivat leppoisissa tunnelmissa vastassa ja selvästi halusivat "keventää" tunnelmaa. Ihan hermona istun puolison vierelle, joka makaa sängyssä ja pään alapuolella menee lakana, ettei vatsalle näe. Sitten kuuluu lääkärin komento, että aloitetaan ja viisi minuuttia puristeltiin tiukkaan puolison kanssa toistemme käsiä.

Sitten kuului itku, vauvan itku. Tässä kohtaa kaikki ne omat tunteet otti vallan ja suht raavaana miehenä päästin lähes parkuitkua ja itkettiin puolison kanssa kilpaa. Ihan kuin olisi elämässä käännetty kytkin ja nyt kaikki on toisin. Ja hyvällä tavalla tarkoittaen.

Kolme päivää olivat äiti ja poika sairaalassa ja kaikki meni hyvin. Pojalla kaikki arvot kunnossa ja ei minkäänlaisia ongelmia Erittäin ammattitaitoista ja avuliasta henkilökuntaa ja selvästi ovat rakkaudesta työhönsä tekemässä sitä. Puoliso oli yksin huoneessa, joten sain vierailla 9-20.30 välisen ajan vaikka koko päivän vaikka koronarajoitukset päällä onkin. Pari kertaa päästettiin itkut vielä sairaalassa, kun sen verran uutta ja hienoa kaikki on.
En ole tainnut ikinä vauvaa edes sylissäni pitää, joten aluksi ja vähän vieläkin sitä käsittelee kuin jotain ydinpommia. Pelottaa ettei rikkoonnu ja otteet on hyvin varovaisia. Vaipanvaihto alkaa jo sujumaan ja kaikki muukin, mutta tietty varmuus vielä touhusta puuttuu. Paskaiset peput sun muut pesee melkein hyvä huulilla, kun oma lapsi kyseessä. Muiden lasten kohdalla varmaan olisi oksennus enemmänkin mielessä.

Eilen tuossa illalla äiti ruokki vauvan ja jäin itse poikaa olohuoneen sohvalle vielä nukuttelemaan, kun tuntui virtaa vähän olevan. Siinä sitten poika on sylissä ja tuijottelee sinua, että kukas se sinä olet. Eihän siinä voinut taas kuin itkeä. Sen verran uskomattomalta se tuntuu pitää omaa lastaan sylissä. Mielessä pyörii kaikenlaiset ajatukset. Iloa, pelkoa, rakkautta, suruakin sen puolesta, ettei oma isäni päässyt lapsenlastaan ikinä näkemään jne.

Mä olen isä. Ja aion olla maailman paras sellainen.

 

[septi]

Meilläkin odotellaan vauvaa saapuvaksi ensi keväänä, toukokuun 4. on laskettu aika. Kun uusi tulokas saapuu niin esikoistyttö onkin ehtinyt jo lähelle kolmen vuoden ikää. Joulukuussa on rakenneultra, jossa todennäköisesti saa tietää sukupuolenkin. Sinänsä sama kumpi tulee kunhan on terve, mutta on se jotenkin konkreettisempaa odotella "meidän poikaa" tai "meidän tyttöä", kuin sikiötä. Isyys on ollut kyllä hienompaa kuin olisi voinut edes kuvitella ja parasta mitä olen kokenut. Jännityksellä saa odotella uutta tulokasta ja sitä miten sisarusten välinen suhde lähtee kehittymään.

 

[madeOFspade]

Alkuvuonna tilanne oli sellainen, etten uskonut tätä hetkeen pääseväni sanomaan...

mutta meille tulee vauva. Nyt aletaan olemaan tilanteessa, että uutta tulokasta odotellaan saapuvan hetkenä minä hyvänsä.

 

[Alba]

Alkuvuonna tilanne oli sellainen, etten uskonut tätä hetkeen pääseväni sanomaan...

mutta meille tulee vauva. Nyt aletaan olemaan tilanteessa, että uutta tulokasta odotellaan saapuvan hetkenä minä hyvänsä.

Itsekin olin aikanaan tilanteessa, jossa olin jo lähes luopunut toivosta. Lopulta kuitenkin kaikkien tutkimusten ja hoitojen jälkeen esikoinen ilmoitti tulostaan. Tunne jota en koskaan unohda. Täynnä iloa ja samalla järkyttävää pelkoa, että jotain menee kuitenkin pieleen.

Tahaton lapsettomuus on jotain mitä ei toivo edes pahimmalle viholliselle. Aivan uskomattoman raskasta aikaa. Kaiken lisäksi hoitava lääkäri suhtautui koko asiaan ärsyttävän ylimielisesti. Aina, kun lähdimme sairaalasta olin täynnä pyhää vihaa ja vaimo aivan maassa. Kaikeksi onneksi lääkäri kuitenkin vaihtui jossain vaiheessa ja edes sen osalta oli vähän helpompaa.

Nyt siitä on jo aikaa ja pahimmat kiukut on laimentunut. Esikoinen on saanut pikkubroidin ja pelaa kiekkoa faijan iloksi. Voimia kaikille, jotka asian kanssa kamppailevat.

 

[Mauri-Antero]

Ihan hiiren verran myöhässä tulee ilmoitus, mutta 8. pvä lokakuuta saatiin poikavauva. Reilu kolme vuotta siihen projektiin meni, mutta jostain kumman syystä sitä osasi odottaa rauhallisesti, tulee jos tulee. Mieli ei kumma kyllä rakoillut kertaakaan. Ehkä se johtuu siitä, kun suhtautuminen lapsen saantiin kypsyi melkein hitaammin kuin konjakki. Muistan kun eräänseenkin ketjuun kirjoitti kymmenen vuotta sitten pikkaisen päälle parikymppinen vittu Mauri-Antero, että mullehan ei lapsia tule koskaan rajoittamaan vapauksiani prrrkele! Mutta niin vain aika kehittää kumma kyllä tätäkin päätä, ja nyt on ihana tuijottaa poikaa kun se hymyilee ja jokeltelee käsittämätöntä serbokroaatin kieltänsä.

Moni on sanonut, että kannattaa nauttia vauva- kuplasta. Kyllä sen nyt alkaa oivaltaa, miten hienoa aikaa eletään. Pojan äitikin on todella mahtava, ja heti näki, että tätä hetkeä on todella odotettu. Lisäksi iloisena yllätyksenä tuli, että lähes naapuriin syntyi viikko meidän vauvan jälkeen kaksoset, ja muutenkin kolme muuta vauvaa samalle kylälle samana vuonna, joten luulisi leikkikavereita olevan!

 

[Tadu]

Lainaan itseäni koronaketjusta muutaman kuukauden takaa.



Koskettaa kun luen ylläolevan viestin jälkikäteen. Paska olo on edelleen käsin kosketeltavissa. Nyt tilalle on tullut epäusko, pelko ja onneksi myös varovainen ilo. Klinikka nimittäin suostui lopulta hoitamaan hoidot loppuun ja usean vuoden yrityksen jälkeen vaimo on nyt 16. viikolla raskaana ja kaikki näyttää hyvältä. Toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin.

Kun lakkaa uskomasta niin asiat onnistuu. On tää elämä kyllä jotain aivan uskomatonta.

Ei nää asiat kyllä meillä mene kuten on ajatellut.

Vauva syntyi lähes pari viikkoa yli-ikäisenä jouluna. minuutti synnytyksen jälkeen kätilö onnitteli terveestä vauvasta. Kaksi minuuttia synnytyksestä, napanuoran leikkaamisen jälkeen, vauva meni täysin veltoksi ja hengitys melkein lakkasi. Siitä sitten vauhdilla teholle, jonne kutsuttiin kotoa pari extralääkäriä kesken heidän joulunviettonsa. Oli aika onneton olo seurata vierestä omaa esikoista letkuissa, kun hänen ympärillään on hoitaja-armeija hoitamassa ja kolme lääkäriä pohtii mitä seuraavaksi. Vaimolla varmaan vielä onnettomampi olo olla yksin toipumassa synnytyksestä synnytyssalissa tietämättä mitä vauvalle kuuluu.

Nyt viikko tuon jälkeen olemme kotona täydellisen terveen poikavauvan kanssa. Ei tätä ole uskoa todeksi.

 

[Iisoppi]

Nyt viikko tuon jälkeen olemme kotona täydellisen terveen poikavauvan kanssa. Ei tätä ole uskoa todeksi.

No onnittelut sinne. On se varmaan ole ollut kamalaa kun oma lapsi on huonossa kunnossa eikä tiedetä mikä lopulta auttaa. Juuri kun on iloinnut terveestä lapsesta...

Itselle tulee tästä mieleen siskoni kuopus. Syntyi etuajassa. Siskolla oli ollut ongelmia jo raskauden kanssa. Lapsi oli syntymän jälkeen lähes kuolemankielissä ja vietti ensimmäisiä viikkoja tehohoidossa hengityskoneessa täynnä piuhoja. Kriisistä onneks selvittiin ja nyt lapsi on ihan eloisa taapero. En kerro tätä vähätelläkseni teidän kokemusta vaan... Kun tuli mieleen. Kyllä meillä täällä Suomessa taitaa olla aika hyvä "lastenhoito" sairaalassa.