Meille syntyi kauan odotettu tyttövauva viime lokakuussa ja onhan tuo oma silmäterä sekä aivan mahtava juttu. Yksi aihetta sivuava huomio minkä olen pannut merkille on tyytyväisyys siihen, että enää ei tarvitse kuunnella kommentteja tyyliin "kyllä sinäkin ymmärrät kunhan saat lapsia" tai "vain isät voivat ymmärtää xyz-asian". En toki tiedä onko tämä vain oman tuttavapiirini juttu, kun en ole laajemmin asiasta keskustellut, mutta tuon tyyliset kommentit satuttivat. Voi olla, että olen itse joutunut miettimään arvojärjestyksiä, prioriteetteja ja elämän rajallisuutta kavereitani enemmän sairastuttuani muutamaan vakavaan krooniseen sairauteen yli kymmenen vuotta sitten ja niiden tiimoilta on tullut paljon erilaisia ajatuksia pyöriteltyä. Voin rehellisesti myöntää, että vauvan syntyminen ei ole tuonut ainakaan itselleni mitään valaistumista, että nyt ymmärrän kyllä niin paljon enemmän eri asioista. Tiesin, että mikäli lapsen tulen joskus saamaan se on minulle erittäin tärkeä asia ja tulen pitämään hänestä huolen, itse syntymä ei lopulta tätä ajatusta muuttanut tai edes voimistanut käytännössä lainkaan. Täysin siis mitenkään vauvan syntymän luomaa onnea ja iloa väheksymättä.
Mielestäni on lapsettomien ihmisten aliarvioimista lokeroida heidän ymmärryksentasoaan sillä perusteella, että heillä ei ole lapsia. Arvojärjestykset voivat olla täysin samanlaiset/erilaiset oli sitten lapsia tai ei. Ja mikä edes sitten onkaan "oikea" arvojärjestys. Ehkäpä tämän purkaukseni pääpointti on se, että aion mahdollisimman hyvin itse yrittää välttää tällaisia kommentteja lapsettomille kavereilleni/tuttaville tai ihan kelle vaan. Mikäli lapsen syntymän laittaa omia arvojärjestyksiä uudelleen tai huomaa, että "hei, eihän se työ olekkaan se maailman tärkein juttu" ei se tarkoita sitä, että lapsettomat ihmiset eivät olisi tätä tajunneet.
