Onhan tilanne paska ja epäreilu. Ehkä on kuitenkin hyvä muistaa, että kysymys on erittäin lyhyestä ajasta, jonka isä joutuu olemaan perheestään erossa. Suurin osa perheistä, joilla on aiempia lapsia kokevat jo nyt sen, että äiti on yksin sairaalassa vauvan kanssa ja isä kotona muiden lasten kanssa. 2000-luvun alussa Helsingissä kaikki eivät saaneet yksityishuonetta. Ei, vaikka olisivat sellaisen erikseen tilanneetkin.
Kaikki synnyttäneet naiset eivät muuten erityisesti nauti siitä, että lapsen isä on ihan koko ajan siinä vieressä. Lapsen hoitaminen on fyysistenkin vaurioiden jälkeen lasten leikkiä siihen verrattuna, että hormoonihöyryissään ja väsyneenä joutuu sietämään toista, vaikkakin hyvin rakasta ihmistä, pienessä tilassa ihan koko ajan. Tämä muutenkin ihan yleisenä vinkkinä puolisoille :).
Poikkeustilan poikkeussäännöistä valittaminen kuulostaa jotenkin todella itsekkäältä. Kannattaa opetella harmituksen kestämistä, sillä lasten kanssa niitä vasta tuleekin. Tunteiden koko kirjo, molemmat ääripäät, tulevat kyllä ajan mittaan tutuksi. Lapsi kasvattaa luultavasti lopulta enemmän vanhempiaan kuin vanhemmat lastaan.
Tsemppiä kaikille! Jännittävät ajat edessä monella. Muistakaa, että isän ensihetket vauvan kanssa eivät määrittele yhtään mitään tulevaisuuden suhteen. Lapsen äiti tarvitsee luultavasti kotona enemmän apua kuin sairaalassa, sillä kotona on ruoanlaitot, pyykinpesut ja muut. Olkaa siellä avuksi, vuosikymmeniä :).